Innovaatio-ohjelmatoiminnan suorituskyvyn mittaus

Tutkimuksen tavoitteena on luoda viitekehys yritysten innovaatiotoimintaa ohjelmatoiminnalla tukevan julkisen organisaation suorituskyvyn mittaamiseksi. Tutkimus on luonteeltaan tapaustutkimus ja tutkimusotteena siinä käytetään toiminta-analyyttistä tutkimusotetta. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin havainnoimalla, keskusteluilla, haastatteluilla sekä ryhmätyöskentely-menetelmillä. Luodun viitekehyksen mukaan innovaatiotoimintaa ohjelmatoiminnalla tukevan julkisen organisaation tuottama julkinen arvo syntyy pienentämällä innovaatio-toiminnan markkina- ja järjestelmähäiriöitä, joka tapahtuu tarjoamalla rahalista tukea sekä palveluita. Näin innovaatiotoiminnan tuloksellisuus ja positiiviset ulkoisvaikutukset lisääntyvät. Tämä johtaa lopulta talouden kasvamiseen sekä yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvointiin. Innovaatiotuella voidaan säädellä myös innovaatiotoiminnan aluetta ja näin luoda arvoa pureutumalla yhteiskunnan ongelmakohtiin. Tämän lisäksi kansalaisille on todennäköisesti arvokasta organisaatiota kohtaan tuntema luottamus, jota kasvattavat luultavasti esimerkiksi resurssien tehokas käyttö, oikeudenmukainen toiminta, asiakkaiden yhden-mukainen kohtelu, todennetut tulokset ja vaikutukset sekä toiminnan läpinäkyvyys. Viitekehyksen pohjalta muodostettiin Ohjelmat-ydinprosessin suorituskyvyn mittaristo. Aluksi kuvattiin ydinprosessin tavoitteet, joita tarkennettiin vaikuttavuusmallilla sekä sidosryhmäanalyysillä. Seuraavaksi muodostettiin ydinprosessille strategiakartta ja tunnistettiin sen kriittiset menestystekijät. Tuloksena syntyi mittaristo, jossa on 84 potentiaalista prosessin suorituskykyä mittaavaa mittaria. Lopuksi mittaristoa tarkasteltiin kokonaisuutena ja todettiin se kohtalaisen hyvin onnistuneeksi.

Työmatkaliikkumissuunnitelma Turun yliopistolliselle keskussairaalalle

Tämän työn tavoitteena on luoda Turun yliopistolliselle keskussairaalalle kestävän kehityksen mukainen työmatkaliikkumissuunnitelma, jonka avulla lisätään kestävien liikkumismuotojen käyttöä, kustannusnäkökulma huomioon ottaen. Lisäksi tavoitteena on ratkaista nykyisen pysäköintijärjestelyn ongelmia. Työn teoriaosuudessa on esitetty kestävän liikkumisen, työssä hyödynnettävän kustannuslaskennan ja liikkumissuunnitelman luomisen vaiheiden periaatteet. Empiriaosuudessa rakennettava liikkumissuunnitelma perustuu näihin teorioihin. Työn keskeisenä tutkimusmenetelmänä on käytetty Webropol-pohjaista kyselyä, jolla tutkittiin työmatkaliikkumisen nykytilaa. Lisäksi kyselyllä tutkittiin työntekijöiden mielipiteitä mahdollisista kehitystoimenpiteistä. Työntekijöiden vuosittaisista työmatkakilometreistä 16,9 miljoonaa kuljettiin yksityisautolla, mikä on noin 65 % kaikista työmatkakilometreistä. Yksityisautoilu aiheuttaa kulkumuodoista suurimmat päästöt kaikissa päästöluokissa. Pysäköinnin kustannuksia tutkittaessa havaittiin, että pysäköintioikeuden hinta on alhainen verrattuna parkkihallin rakennus- ja ylläpitokustannuksiin. Eri liikkumistapoja vertailtaessa havaittiin, että nykytilanteessa yksityisautoilu on lyhyillä työmatkoilla edullisempi kulkumuoto kuin julkinen liikenne. Toteutettavuus-vaikuttavuus-suhde huomioon ottaen, parhaimmat työmatkaliikkumisen kehitystoimenpiteet ovat osittain kustannettu työsuhdematkalippu työntekijöille, lukittavien pyörätelineiden sijoittaminen työpaikan välittömään läheisyyteen, kävely- ja pyöräreittien parempi talvikunnossapito, työnantajan kustantama vuosittainen polkupyörähuolto ja pysäköintioikeuden hinnankorotus. Toimenpiteiden jälkeen yksityisautoilu on kaikilla työmatkan pituuksilla kallein liikkumismuoto.

Sosiaalisten innovaatioiden edistäminen julkisissa vanhuspalveluissa, case: Kouvolan kaupunki

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten Kouvolan kaupungin kotihoidossa ja vanhuspalveluissa voidaan edistää sosiaalisten innovaatioiden syntymistä. Tutkimuksessa annetaan kontekstiin sopiva määritelmä vielä tarkentumattomalle sosiaalisen innovaation käsitteelle sekä kartoitetaan sosiaalisen innovaation syntymiseen edistävästi ja estävästi vaikuttavia tekijöitä tarkastelemalla sosiaalisen innovaation prosessia sekä hyödyntämällä sosiaalisia innovaatioita käsittelevien artikkeleiden lisäksi joitakin julkisen sektorin innovaatioita käsitteleviä artikkeleita. Tutkimus toteutetaan laadullisena tapaustutkimuksena ja aineistonkeruumenetelmänä käytetään puolistrukturoituja haastatteluita. Haastateltavat valitaan harkinnanvaraisesti kohdeorganisaatiosta Kouvolan kaupungilta ja ennen kaikkea kotihoidon ja vanhuspalveluiden palvelualueelta. Sekä aineiston keruu että sen analysointi toteutetaan teorialähtöisesti. Tutkimustulosten perusteella Kouvolan kaupungin sosiaalisten innovaatioiden syntymistä edistävinä vahvuuksina voidaan mainita muun muassa koko henkilöstön osallistuminen ideointiin ja kehittämiseen, ideoiden kartoittaminen myös oman organisaation ulkopuolelta sekä aktiivinen asiakkaiden tarpeiden ja näkökulmien kartoittaminen, joskin lähestymistapa voidaan nähdä ennemmin asiakaskeskeisenä kuin asiakaslähtöisenä. Niin ikään lähiesimiesten ja oman palvelualueen esimiesten pääasiallisesti kannustava suhtautuminen ideointiin voidaan nostaa esiin vahvuutena. Kehittämiskohteina puolestaan nousevat esille ylemmältä virkamiesjohdolta ja poliittiselta johdolta odotettu selkeämpi tuki innovoinnille sekä monipuolisten innovoinnin kannustimien kehittäminen. Toimiala- ja palvelualuerajat ylittävän sekä eri henkilöstötasojen, myös ylimmän ja poliittisen johdon, välisen avoimen vuoropuhelun sekä yhteisten tavoitteiden asettamisen tukeminen luovuutta ja luovaa ongelmanratkaisua tukevien työkalujen avulla sekä aikaa raivaamalla nousee myös esille merkittävänä kehittämiskohteena. Niin ikään foorumeita ajatustenvaihtoon, yhteiseen ideointiin ja kehittämiseen eri sidosryhmien, kuten asiakkaiden ja kolmannen sektorin, kanssa tarvitaan lisää.

Ryhmätyöskentelytyökalun pilotointi kuntaorganisaatiossa

Ryhmätyöskentelytyökalujen käyttö yleistyy yhä enemmän organisaatioissa niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Uusien työkalujen avulla saadaan tehostettua työskentelyä ja saadaan rakennettua organisaatiolle entistä vahvempaa suorituskykyä ja kilpailukykyä. Tämän tutkimuksen päätavoite on ymmärtää ryhmätyöskentelyvälineen toiminnallisuuksia ja sopivuutta organisaatiolle sekä kuinka projektiryhmä toimii työkalun avulla. Tavoitteena on myös löytää vastauksia ryhmätyöskentelyvälineen vaikutuksista organisaatioihin tulevaisuudessa ja kehitysprojekteihin. Tutkimuksen aineisto perustuu osallistuvaan havainnointiin, työpajasta saatuun materiaaliin sekä kyselyyn, joka tehtiin ryhmätyöskentelytyökalun avulla. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että tämäntyylinen ryhmätyöskentely sopivat erinomaisesti hankkeiden ja projektien työkaluksi. Työkalun monipuolisuus yllätti projektiin osallistuneet. Työkalussa olevat perusdokumenttienhallinta, ryhmätyöskentely ja oma sivusto soveltuvat erinomaisesti eri toimialojen käyttöön.

Kuulla vai kuunnella – käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteita julkisella sektorilla

Julkisen sektorin itsensä synnyttämien innovaatioiden ja innovoinnin näkökulma on verrattain tuore innovaatiotutkimuksen tutkimuskohde. Vielä uudempaa lähestymistapaa edustaa käyttäjälähtöinen ja käyttäjää osallistava palveluinnovaatiotutkimus julkisella sektorilla. Käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisesta ollaan kiinnostuneita, mutta tieteelliseen tutkimukseen perustuva tieto lähestymistavasta on vielä kohtuullisen niukkaa. Tämän käyttäjälähtöiseen palvelujen innovointiin keskittyvän väitöskirjatutkimuksen päätavoitteena on mikrotasolla tunnistaa ja ryhmitellä käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteita julkisella sektorilla. Väitöskirjatutkimuksen alatavoitteena on tutkimuksesta saatavan tiedon avulla muodostaa kysymyslista tukemaan lähestymistavan käyttöönottamista ja toteuttamista julkisen sektorin palveluorganisaatioissa ja -verkostoissa. Julkisen palvelusektorin ohella väitöskirjan tutkimustuloksia voivat soveltuvin osin hyödyntää myös yksityisen ja kolmannen sektorin palveluorganisaatiot ja -verkostot sekä käyttäjälähtöisen innovaatiopolitiikan suunnitteluun ja sen jalkauttamiseen osallistuvat tahot. Haasteita lähestytään tutkimuksessa käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan piirteiden kautta ja haasteita tarkastellaan kehittäjäviranomaisten (ryhmätaso) näkökulmasta. Kuntasektori on valittu tutkimukseen edustamaan julkista sektoria. Lähestymistavan piirteiksi tutkimuksessa määritellään käyttäjänäkökulman ohjaava rooli organisaation innovaatiotoiminnan strategisella tasolla ja palvelujen uudistamisprosessien tasoilla, avoimuus (erityisesti käyttäjärajapinta) ja tulkinnallisuus innovaatioprosessien varhaisessa vaiheessa sekä laaja-alainen käsitys innovaatioiden lähteistä käyttäjänäkökulmaa muodostettaessa. Tutkimuksen kohteena on hyvinvointipalveluinnovaatioprosessien varhainen vaihe, jolloin keskeisessä asemassa on uusien ideoiden sekä uuden tiedon ja ymmärryksen hankinta hyödynnettäväksi innovaatioprosessien seuraavissa vaiheissa. Tutkimuksessa rajaudutaan käyttäjälähtöisen palveluinnovoinnin muotoon, jossa käyttäjät intentionaalisesti ja konkreettisesti osallistetaan kehittäjäviranomaisjohtoisiin palveluinnovaatioprosesseihin. Käyttäjiksi tutkimuksessa ymmärretään palvelun loppukäyttäjät palvelujen ”ulkoisina hyödyntäjinä” ja yli sektorialisten palveluprosessien henkilöstö palvelujen ”sisäisinä hyödyntäjinä”. Hyvinvointipalveluista tutkimuksessa ovat edustettuina sosiaali- ja terveyspalvelut sekä ikäihmisten palvelukeskusten tarjoamat palvelut. Kuntasektorin innovaatiotoiminnan kenttä ymmärretään tutkimuksessa verkostomaisena kokonaisuutena, joka ylittää kuntien hallinnolliset rajat. Artikkeliväitöskirjana toteutetun väitöskirjatutkimuksen metodologia perustuu usean tapauksen tapaustutkimukseen (multiple case-studies) ja kvalitatiiviseen tutkimusotteeseen. Työn empiirinen osuus koostuu viidestä artikkelina julkaistusta osatutkimuksesta. Osatutkimuksissa käytetään tapaustutkimuksen eri variaatioita, ja tutkimusaineistot on kerätty kolmesta eri perustutkimusympäristöstä. Osatutkimuksien tapaukset on valittu palvelun käyttäjien ”äänen jatkumon” (the voice of the customer) eri kohdista. Käyttäjän ääntä käytetään tutkimuksessa metodisena ratkaisuna ja metaforana. Lisäksi käyttäjän ääni ymmärretään tutkimuksessa paremminkin kollektiivisena ja laajemmista palvelujen kehittämisnäkökulmista kertovana tekijänä kuin yksittäisten palvelun käyttäjien tarpeista ja toiveista kertovana metaforana. Käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteiksi julkisella sektorilla tutkimuksessa tunnistetaan viisi haastetta. Tiivistetysti haasteena on 1. palvelujen käyttäjien subjektiuteen perustuva käyttäjälähtöisyys palvelujen uudistamisessa 2. tunnistaa palvelun käyttäjät innovaatiotoiminnan voimavarana ja rohkaistua heidän osallistamiseensa 3. sitoutuminen yhteistoiminnallisuuteen käyttäjä- ja muita rajapintoja ylittävissä palvelujen uudistamisprosesseissa ja innovaatiohakuisuus työskentelyssä 4. oivaltaa palvelutoivelistoja ja asiakaspalautteita laajempia kehittämisnäkökulmia 5. synnyttää luottamukseen perustuva hyvä kierre palvelun käyttäjien ja kehittäjien välille. Tutkimustuloksena syntyneet haasteet paikannetaan tutkimuksessa käyttäjän äänen jatkumolle erilaisin painotuksin. Lisäksi tutkimustulosten pohjalta tehdään kolme keskeistä johtopäätöstä. Ensinnäkin palvelun kehittäjätahon sekä palvelun loppukäyttäjien ja palvelujen sisäisten hyödyntäjien väliltä on tunnistettavissa innovaatiopotentiaalia sisältäviä rakenteellisia aukkoja. Toiseksi kehittäjäviranomaistahon valmius ja halu laajentaa tiedonmuodostustaan palvelujen uudistamisessa palvelun käyttäjien kanssa yhteisöllisen tiedonmuodostuksen suuntaan on puutteellinen. Kolmanneksi palvelujen kehittäjätaho ei ole sisäistänyt riittävässä määrin käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan metodologisia perusajatuksia. Tutkimuksessa tunnistetut viisi haastetta osoittavat, että käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan käyttöönotto hyvinvointipalveluorganisaation tai -verkoston palvelujen innovoinnin lähestymistavaksi ei ole mekaaninen toimenpide. Lähestymistavan käyttöönottoa tukeva kysymyslista perustuu tutkimuksessa tunnistettuihin haasteisiin. Kysymyslista on laadittu siten, että kysymykset liittyvät laajasti julkisten palveluorganisaatioiden ja -verkostojen innovaatiokulttuuriin. Kaksiosaisen kysymyslistan ensimmäisen osan kysymykset käsittelevät innovointia ohjaavia mentaalisia malleja. Ensimmäisessä osassa esitetään esimerkiksi seuraava kysymys: ”Millaista käsitystäpalvelun käyttäjistä (kuntalaisista) sekä käyttäjien ja kehittäjien (viranomaisten) välisestä suhteesta ilmennämme palvelujen innovoinnissa; onko palvelujen käyttäjä (kuntalainen) kohde, jolle kehitetään palveluja, vai onko hän jopa välttämätön kehittämiskumppani?”. Kysymyslistan toisen osan kysymykset liittyvät innovaatiokäytänteisiin ja valmiuksiin. Esimerkkinä voidaan mainita seuraava kaksiosainen kysymys: ”Tukevatko innovaatiokäytänteemme käyttäjärajapinnan ylittäviä innovaatioprosesseja ja sitoudummeko avoimin mielin työskentelyyn palvelun käyttäjien, potentiaalisten käyttäjien tai ei-käyttäjien kanssa? Mitä hyötyjä koemme yhteistoiminnallisuudesta koituvan meille ja käyttäjille sekä innovaation laatuominaisuuksiin?”. Mitä tulee tutkimuksen otsikon alkuosaan ”kuulla vai kuunnella”, vastaus on, että pääpaino on sanalla ”kuulla”. Pohdintaluvussa tuodaan myös esille tarve – tai ainakin kriittisen tarkastelun tarve – käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin käsitteen ja sen luonteen sekä tavoitteiden määrittelemiselle julkisen sektorin ominaispiirteistä käsin vastapainona alkuperältään yksityisen sektorin liiketoimintakontekstista lähtöisin oleville määrittelyille.

Ruumiin rajoja ja rajanylityksiä. Ruumiillisuuteen ja tiloihin kytkeytyvä valta Pirjo Hassisen romaanissa Kuninkaanpuisto

Tutkimuksessani tarkastelen, miten tiloihin ja ruumiillisuuteen kytkeytyvä valta tuottaa tiettyä sukupuolta ja tietynlaista seksuaalisuutta edustavia ruumiillisia subjekteja Pirjo Hassisen romaanissa Kuninkaanpuisto. Analysoin niitä tapoja, joilla kulttuurin läpäisemästä ruumiista tulee kahdelle sen tärkeimmälle henkilöhahmolle, Ari ja Vernalle, rajoittava tekijä. Tutkimukseni päälähteitä ovat Michel Foucault’n teoriat subjektista, vallasta ja tiloista.Sovellan erityisesti Tarkkailla ja rangaista -teosta (1975/2005), sillä siinä tiloilla ja ruumiilla on keskeinen merkitys vallan analyysissä. Foucault’n lisäksi hyödynnän tilaan, ruumiiseen ja sukupuoleen liittyvää taiteen- ja kulttuurintutkimusta sekä ekokriittistä kirjallisuudentutkimusta. Tilan ja ruumiin käsitteillä on tutkimuksessani yhteiskunnallinen ulottuvuus. Ne ovat kulttuuristen määritelmien ja vallankäytön läpäisemiä. Tarkastelen sitä, millä tavoin tila merkityksellistyy sekä muokkaa ruumista Kuninkaanpuistossa. Romaanin kolme tärkeintä tapahtumapaikkaa (hoitokoti, koti ja puisto) symboloivat kaikki omalla tavallaan ruumiiseen kohdistuvaa vallankäyttöä. Analysoin hoitokodin sosiaalista dynamiikkaa foucault’laisen valtakäsityksen näkökulmasta. Laitoksessa vallitsee anonyymi kurinpitovalta, joka saa henkilöhahmot kontrolloimaan itseään ehdottamalla heille tietynlaista subjektiviteettia. Ympäröivässä maailmassa pätevät valta-asetelmat kääntyvät hoitokodissa päälaelleen. Yksityiset kodit symboloivat Kuninkaanpuistossa naisen ruumista. Kodissa ja naisen ruumiissa yksityinen ja julkinen risteävät. Naisen ruumiillisuus on luonteeltaan ambivalenttia: yhtä aikaa mahdollistavaa ja rajoittavaa. Puisto edustaa romaanissa kesytettyä luontoa ja toimii naisen ruumiin haltuunoton metaforana. Puistotila määrittyy feminiiniseksi luonnoksi, jota miehinen kulttuuri pyrkii hallitsemaan. Tuo feminiininen luonto ei kuitenkaan alistu hallittavaksi, vaan muuttaa muotoaan ja uudistuu. Sukupuoleen ja luokka-asemaan kytkeytyvä valta tehdään Kuninkaanpuistossa näkyväksi kääntämällä totunnaiset valta-asetelmat päälaelleen. Romaani kuvaa paitsi ruumiin rajoja myös noiden rajojen rikkoontumista. Lisäksi romaani rikkoo postmodernille kirjallisuudelle tyypillisesti kirjallisia raja-aitoja sekoittamalla ns. populaari- ja korkeakirjallisuuden elementtejä.

Sotaromaanin laji ja kirjallinen sankaruus Ulla-Lena Lundbergin romaanissa Marsipansoldaten

Tutkimuksessa kuvataan Ulla-Lena Lundbergin romaanin Marsipansoldaten (2001) henkilöhahmoissa esitettyä sankaruutta. Sankaruuden esittäminen on kytköksissä sotaromaanin lajikonventioihin, jotka kotimaisessa sotafiktiossa määrittyvät suhteellisen tiukiksi. Teoksen esittämässä sankaruudessa aktualisoituu kaksi diskurssia, julkinen uskonnollis-nationalistinen diskurssi sekä yksityis-epävirallinen diskurssi, jotka liittyvät toisiinsa nuoruuden kautta. Tutkimuksessa määritellään kohdeteoksen keskeisimmät henkilöhahmot suhteessa kotimaisen sotaromaanin lajikonventionaaliseen sankaruuteen. Marsipansoldatenissa sankaruus ei kiinnity henkilöhahmoihin samalla tavalla kuin perinteiseksi mielletyssä kotimaisessa sotafiktiossa. Sankaruus määrittyy suhteessa lähiyhteisöön, jolloin se myös korostaa siviiliyhteisön pysyvyyttä ja selviytymistä. Lähiyhteisö manifestoituu teoksessa kahtena motiivina, ruokana ja puheena. Selviytymistarinan kertominen on niinikään yksi lajin konventioista, jonka kohdeteos aukottomasti täyttää. Tutkimuksessa selvitetään myös kohdeteoksen muita tapoja kirjoittautua osaksi sotaromaanin genreä. Tutkimuksessa analysoidaan, miten Marsipansoldaten samanaikaisesti sekä vahvistaa sotaromaanin lajia että uudistaa sitä. Teoksen ironisuus ja ironian monista keinoista erityisesti groteski toimivat sekä välineenä teoksen kirjoittautumisessa lajiin että lajia uudistavana piirteenä. Kotirintaman ironisointi ja sen nostaminen tasaveroiseksi kerronnan aiheeksi toiminnallisen sodan rinnalle ovat uusia sotafiktion piirteitä. Sotaromaanin lajin konventioista keskeisimmäksi voidaan nimetä suomalaisen sotafiktion nk. dokumentaarisuus- tai autenttisuusehto, joka vaikutti erityisesti Marsipansoldatenin vastaanottoon. Dokumentaarisuusehdon lisäksi tutkimuksessa tunnistetut kaksi diskurssia selittävät myös teoksen ristiriitaista vastaanottoa. Uskonnollis-nationalistisen ja yksityis-epävirallisen diskursseja välittävät monet intertekstit ja ironinen kerronta määrittävät teosta myös postmodernistiseksi metafiktioksi, joka on kotimaisessa sotafiktiossa melko tuore esittämisen tapa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetään Alastair Fowlerin lajiteoriaa, Ansgar Nünningin lajitaksonomiaa ja Linda Hutcheonin käsitettä ironiasta diskursiivisena strategiana.

Suomalainen sotilaskäsikirja. 1. osa.

Jääkäripataljoona 27 laati vuoden 1917 lopulla viisi osaa ja 1559 sivua käsittäneen Suomalaisen sotilaskäsikirjan. Käsikirja oli tarkoitettu sekä jääkärien että tulevan Suomen armeijan muiden johtajien oppaaksi. Teoksella oli keskeinen rooli suomalaisen sotilaskoulutusjärjestelmän varhaisvaiheessa. -Lauerma, M: Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27 : vaiheet ja vaikutus. Helsinki: WSOY, 1966. s. 601-611.