Naisten kokema väkivalta ja kyselytutkimuksen mahdollisuudet

Kirjallisuusarvostelu

Projektien jälkilaskenta kunnossapitoyrityksessä

Tutkimuksen päätavoitteena on määrittää kohdeyritykseen soveltuvat menetelmät, joiden avulla voidaan suorittaa alueurakoiden jälkilaskenta. Jälkilaskelmien tavoite on selvittää alueurakoiden tarjousvaiheen kustannusarvioiden ja toteutuneiden kustannusten merkittävimmät erot nykyisin saatavissa olevan informaation avulla. Työ rajataan käsittelemään viittä kohdeyrityksen alueurakkaa. Tutkimuksen toinen tavoite on määrittää kohdeyrityksen kustannusseurannan keskeisimmät ongelmat jälkilaskennan näkökulmasta ja esittää kehitystoimenpiteet näiden ongelmien ratkaisemiseksi. Tutkimuksen tutkimusote on konstruktiivinen, joka sisältää myös toimintaanalyyttisiä piirteitä. Tutkimus jakautuu teoreettiseen kirjallisuusselvitykseen ja empiiriseen ongelmanratkaisuosioon. Tarjouslaskennan ja toteutuneiden kustannusten vertailu edellyttää alueurakoiden sisältömuutosten ja hinnantarkistusten huomioimista sekä apukustannuspaikkojen kustannusten kohdistamista varsinaisille kunnossapitotehtäville. Suoritetun jälkilaskennan tuloksena havaitaan merkittäviä eroja tarjouslaskennan ja toteutuneiden kustannusten välillä kaikissa urakoissa. Jälkilaskennan suorittamisen näkökulmasta kohdeyrityksen kustannusseurannan heikkouksia ovat tiedon hajanainen sijainti eri järjestelmissä ja muutamat kustannusten rekisteröinnin yksityiskohdat. Ratkaisuksi ehdotetaan kaikkien jälkilaskennan kannalta oleellisten tietojen keskittämistä yrityksen käyttämään talousseurantajärjestelmään. Kustannusten rekisteröinnin kehittämiseen ehdotetaan tiettyjen kustannuspaikkojen jakamista pienempiin osiin ja toisten sisältämien tehtävien tarkempaa määrittelyä.

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen joukkoliikenteen palvelutaso : Pirkanmaan ELY-keskuksen joukkoliikenteen palvelutasomäärittely

Toimivaltaisten viranomaisten on joukkoliikennelain mukaan määriteltävä joukkoliikenteen palvelutaso vuoden 2011 loppuun mennessä. Palvelutason määrittely tehdään tässä muodossa ensimmäistä kertaa. Kyse on kuitenkin jatkuvasta liikennejärjestelmätyöhön yhä kiinteämmin liittyvästä prosessista, jossa palvelutason toteutumista tullaan seuraamaan ja päätöstä tarkistetaan määräajoin. Palvelutason määrittely on myös valmistautumista siihen, millä tavoin liikenne järjestetään siirtymäajan liikennöintisopimusten päättymisen jälkeen. Pirkanmaalla siirtymäaikojen liikennöintisopimukset päättyvät 30.6.2014–31.5.2019. Palvelutasomäärittelyä hyödynnetään liikenteen järjestämisessä palvelusopimusasetuksen mukaisesti tai reittiliikenne- ja kutsujoukkoliikennelupia myönnettäessä. Joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyt palvelevat kuntien joukkoliikenteen rahoituksen ja maankäytön suunnittelua. Määrittelyprosessin tavoitteena on myös osapuolten sitouttaminen joukkoliikenteen tavoitteellisen palvelutason toteuttamiseen. Määrittelytyön perusteella Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vahvistaa alueelleen joukkoliikennelain (869/2009) 4 §:ssä tarkoitetun palvelutason. Päätös tulee voimaan 1.1.2012 ja se on voimassa 31.12.2016 saakka. Päätöksellä vahvistettava palvelutaso suuntaa ELY-keskuksen ja kuntien toimia joukkoliikenteen järjestämisessä ja hankinnassa. Palvelutaso ei kuitenkaan luo millekään taholle subjektiivista oikeutta sen mukaisten joukkoliikennepalveluiden saamiseen.

Elektroniikka-alan kunnossapitovastuulliselle asetettavat tukeutumisvaatimukset painostus- ja sieto- vaiheiden aikana

Maavoimien kunnossapidon strateginen kumppanuus käynnistyi vuoden 2009 alusta. MILLOG Oy otti vastuulleen maavoimien huoltotason II (lukuun ottamatta kenttähuoltoa) kunnossapitotehtävät normaali- ja poikkeusolojen aikana. Elektroniikka-alan kunnossapitovastuulla olevat järjestelmät muodostavat tärkeän kokonaisuuden puolustusvoimien operatiivisen suorituskyvyn käytölle. Kunnossapidolla varmistetaan järjestelmien tekninen käytettävyys. Tutkielmassa perehdytään elektroniikka-alan järjestelmien näkökulmasta niiden kunnossapidon tukeutumistarpeisiin poikkeusoloissa huoltotasolla II. Tukeutumisvaatimukset toimivat perusteena strategiselle kumppanille poikkeusolojen kunnossapidon tuen järjestämisessä. Tutkimuksessa tunnistetaan ne tarpeet, joilla voidaan varmistaa puolustusvoimien kannalta merkittävien ja jopa kriittisten järjestelmien materiaalinen suorituskyky. Tutkimus toteutettiin laatimalla kyselytutkimus puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän johtoesikuntiin. Kyselyllä selvitettiin elektroniikka-alan tukeutumisjärjestelmän operatiivisen suunnittelun nykytila sekä joukkojen tukeutumisvaatimukset eri valmiustilojen aikana eri operaatioalueilla. Kyselytutkimusta täydennettiin haastattelun ja konstruktiivisen ryhmätyöskentelyn avulla, joilla luotiin järjestelmävastuun valtakunnalliseen hallintaan uusi toimintamalliehdotus. Johtamisprosessin toiminnasta haettiin havaintoja JOHTO08- harjoituksen yhteydessä. Elektroniikka-alan kunnossapitovarmuuden kuvaaminen poikkeusolojen ohjeistuksessa ja käskyissä vaatii kehittämistä. Nykyiset tukeutumisvaatimukset eivät anna riittäviä perusteita strategiselle kumppanille tuottaa ja kehittää tarvittavaa kunnossapitovarmuutta. Suorituskyky-, järjestelmä- ja kunnossapitovastuulliset eivät keskustele keskenään käyttövarmuuden määrittelystä tai sen täyttymisestä. Samoin operatiivisten sotilasläänien ja huoltorykmenttien rinnakkainen suunnitteluprosessi ei tuota tarvittavia tukeutumisvaatimuksia. Näiden haasteiden johdosta valtakunnallista tukeutumiskonseptia ei tunnisteta. Eri toimijoiden yhteistyö ja tukeutumisvaatimusten määrittely mahdollistaisi merkittävästi paremman kunnossapitovarmuuden olemassaolon sekä kaikille osapuolille selkeät menettelytavat. Tulevaisuudessa materiaalisen käyttövarmuuden hallinnan prosessia tulisi kehittää kokonaisprosessina. Järjestelmävastuuyksikkö, jolla on käytännönläheisin tieto järjestelmien tilasta, voisi tulevaisuudessa tuottaa järjestelmätilannekuvan ja toimia prosessissa koollekutsujan ominaisuudessa.

Rajavartiolaitoksen aluskaluston optronisten järjestelmien vaatimusluokittelu

Rajavartiolaitoksen aluskaluston optronisia järjestelmiä ollaan uusimassa lähitulevaisuudessa. Samalla valmistaudutaan uuden monitoimivartiolaivaluokan hankintaan. Hankintoja valmistelee Rajavartiolaitoksen esikunta. Puolustusvoimissa on käytössä liiketaloudellisesti kehittynyt hankeohjausprosessi, joka mahdollistaan laajojenkin hankkeiden koordinoidun ja systemaattisen läpiviennin. Hankeohjausprosessia tukee vaatimustenhallinta, joka on ohjeistettu puolustusvoimissa pysyväisasiakirjoin sekä käsikirjatyyppisellä soveltamisohjeella ”Vaatimustenhallinnan soveltaminen puolustusvoimissa”. Vaatimustenhallinta kuvaa miten päätöksenteon edellytykset ja hankkeen systemaattisen etenemisen takaavat seikat tulee määritellä. Rajavartiolaitoksessa ei toistaiseksi ole käytössä määriteltyä vaatimustenhallintaa. Tässä opinnäytetyössä luokitellaan optroniikkajärjestelmähankintaa varten kerätyt vaatimukset puolustusvoimien vaatimuksenhallintaohjeistuksen mukaisesti suorituskyky- ja järjestelmävaatimuksiin sekä niiden alaluokkiin. Toisena päätutkimuskysymyksenä on, kuinka kattavasti ja laadukkaasti vaatimukset on määritetty? Päätutkimuskysymyksiin liittyvinä ja sitä tukevina alatutkimuskysymyksinä olivat: Mitä suorituskyky- ja järjestelmävaatimuksia alusten optronisille järjestelmille on asetettu? Tarvitseeko niitä tarkentaa? Entä soveltuuko puolustusvoimien vaatimustenhallintaprosessin mukainen määrittely Rajavartiolaitoksen aluskaluston optroniikkahankinnan kaltaisiin tarpeisiin? Luokittelu tehtiin puolustusvoimien vaatimustenhallintaohjeistuksen viitekehyksessä vaatimusmäärittelyn menetelmiä soveltaen. Vaatimusten laatua ja kattavuutta arvioitiin vertaamalla jokaista vaatimusta laadukkaan vaatimuksen kriteereihin sekä tilastollisen analyysin keinoin. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että noudattamalla määriteltyä vaatimustenhallintaprosessia hankkeen alusta lähtien saadaan aikaiseksi systemaattinen ja looginen vaatimuskokonaisuus, joka helpottaa hankkeen onnistunutta läpivientiä monella tavalla. Tavoitetta sekä toisiaan tukevat tarkasti määritetyt vaatimukset nopeuttavat hankintaprosessia vähentämällä määrittelykierroksia ja varmistavat halutun lopputuloksen saavuttamisen. Ohjeistettu prosessi auttaa keskittämään vähäisetkin resurssit olennaiseen sekä vähentää mahdollisuutta, että jokin kriittinen tekijä jäisi kokonaan huomioimatta. Lisäksi prosessiin sisältyvät dokumentointikäytänteet mahdollistavat hankkeen helpomman siirtämisen henkilöltä toiselle sekä prosessin tarkastelemisen jälkeenpäin. Vaikka tutkimustyössä tarkasteltu puolustusvoimien vaatimustenhallintaprosessi ei täydessä laajuudessaan sellaisenaan sovellu hyvin Rajavartiolaitoksen ohuemman hankintaorganisaation eikä tutkielmassa esimerkkinä käytetyn optroniikkajärjestelmähankinnan kaltaisiin suppeisiin hankintoihin, voisi sen osittainen käyttöönotto ja soveltaminen olla hyödyllistä edellä mainituista syistä. Vaatimustenhallintaa kannattaisikin koekäyttää jonkin yksittäisen hankintaprosessin yhteydessä. Tällaisen kokeilun tuloksena olisi mahdollista arvioida kattavasti, miten vaatimustenhallinnan käytänteet voitaisiin parhaalla tavalla ottaa käyttöön myös Rajavartiolaitoksessa.

Pitkän tähtäyksen suunnittelusta strategiseen suunnitteluun puolustusvoimissa

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten ja miksi puolustusvoimissa on siirrytty pitkän tähtäyksen suunnittelusta strategiseen suunnitteluun. Tutkimuksessa haettiin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: - miksi puolustusvoimissa on luovuttu pitkän tähtäyksen suunnittelusta ja otettu käyttöön kehittämisohjelmat? - miksi Pääesikuntaan perustettiin strategisen suunnittelun sektori? - miten strateginen suunnittelu käynnistettiin puolustusvoimissa ja miten tämä on ollut yhteydessä Puolustusministeriön strategisen suunnittelun käynnistämiseen? - millainen on puolustusvoimien strategisen suunnittelun käynnistämisen yhteys julkishallinnon strategisen johtamisen kehityslinjoihin? Keskeisenä tutkimusaineistona olivat strategiaa ja strategista johtamista käsittelevä kirjallisuus ja tutkimukset, puolustusvoimissa tuotetut asiakirjat sekä haastattelut. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kuvailevaa aineistolähtöistä analyysiä. Tutkimuksessa ilmeni, ettei puolustusvoimien pitkän tähtäyksen suunnittelujärjestelmä vastannut 1990-luvun lopulla tapahtuneita turvallisuusympäristön muutoksia. Puolustusvoimien pitkän tähtäyksen suunnitelmat (PTS) painottuivat materiaalihankkeisiin ja taloudellisten resurssien allokointiin. Puolustusvoimien kehittämisohjelmilla pyritään puolustusvoimien kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Pääesikunnan strategisen suunnittelun sektorin perustamisen keskeiset syyt olivat Puolustusneuvoston sihteeristön lakkauttaminen 1.3.2000. Tällöin Pääesikunnan operatiiviseen osastoon perustettu strategisen suunnittelun sektori käytännössä jatkoi Puolustusneuvoston sihteeristön strategisen suunnittelun työtä. Samaan aikaan meneillään olleessa Pääesikunnan ja alaisten laitosten organisointia selvittäneessä PELKO-projektissa selvitettiin myös Pääesikunnan osastojen työnjakoa. Tutkimuksessa varmistui käsitys siitä, että strateginen suunittelu aloitettiin ensin puolustusvoimissa. Tämän jälkeen se omaksuttiin Puolustusministeriössä. Tutkimuksen perusteella puolustusvoimien strategisen suunnittelun käynnistäminen ei ole juurikaan ollut yhteydessä julkishallinnon kehitystrendeihin. Julkishallinnossa käyttöön otettuja johtamismalleja on puolustusvoimille tarjottu lähinnä Puolustusministeriöstä. Näistä tulosjohtaminen on otettu käyttöön puolustusvoimissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena ei ollut määritellä puolustusvoimien strategisen johtamisen käsitettä. Strategisen johtamisen käsite on puolustusvoimissa vielä täsmentämättä. Aineiston keräämisen yhteydessä selvisi, että strategisen johtamisen käsitteen määrittely on meneillään.

Monimuototyö ja monimuotoisen työn edellytykset ja mahdollisuudet upseerin työtehtävissä

Puolustusvoimissa eletään voimakkaan rakennemuutoksen aikakautta. Upseerien monivaiheinen koulutus ja uudistunut ammattialiupseeriston koulutus ovat ilmentymiä aikakauden ilmiöistä: jatkuvasta kouluttautumisesta sekä työn ja koulutuksen vuorottelusta. Se johtaa uudenlaisiin haasteisiin työn, asumisen ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Verkostoituneet tietojärjestelmät, mobiilitekniset työpuhelimet ja verkkoneuvottelut, pikaviestinnän ja sosiaalisten verkostojen muodostamisen mahdollistamat sovellukset mahdollistavat etätyön, mobiilin joustotyön ja hajautetun työn tekemisen organisaation monella tasolla ja useissa upseerin työtehtävissä. Tutkielmassa luodaan ensiksi ymmärrys monimuototyön käsitteistä: etätyö, hajautettu työ ja mobiili joustotyö. Nämä käsitteet muodostavat yhdessä perinteisen työpaikalla tehtävän työn kanssa kokonaisuuden. Tätä kokonaisuutta nimitetään tutkielmassa monimuototyöksi. Tutkielmassa tarkastellaan monimuototyötä ja monimuotoisen työn edellytyksiä ja mahdollisuuksia upseerin työtehtävissä. Teoreettisena viitekehyksenä on monimuototyön mahdollisuuksien tarkastelu neljän käsiteteeman avulla. Näitä teemamalleja ovat: yhteiskunnalliset edellytykset, teknologiset edellytykset, organisatoriset edellytykset ja yksilölliset edellytykset. Toisessa vaiheessa tarkastellaan monimuototyön mahdollisuuksia erityisesti organisatoristen eli johtamiseen liittyvien edellytysten ja yhteiskunnallisten eli sopimus- ja sääntöperusteisten edellytysten näkökulmasta. Lisäksi tarkastellaan monimuototyötä teknologisten ja yksilöllisten edellytysten näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriasidonnaista sisällönanalyysiä. ii Tutkimuksen tulokset osoittavat, että monimuototyö on nykyaikainen tietoyhteiskuntaan kuuluva innovaatio ja tulevaisuuden työn tekemisen muoto. Tätä käsitystä tukee myös eurooppalaisten opetus- ja koulutusohjelmien monimuotoisuus – verkko-opetuksen ja lähi- ja etäopiskelun vuorottelu. Työn ja opiskelun vuorottelusta on tullut arkea ja ihmisten valmiuksia monimuotoisen työn tekemiseen kehitetään jo opiskeluiden myötä. Tutkimus osoittaa, että monimuototyön käsitteet: etätyö, hajautettu työ ja mobiili joustotyö ovat käsitteinä monitahoisesti ymmärrettäviä. Eurooppalaisesta tai suomalaisesta työlainsäädännöstä ei löydy käsitteille yhtenäistä virallista määritelmää. Monimuototyön käsitteellisessä määrittelyssä on asiayhteydellä merkityksensä – aika, paikka ja teknologia ovat määrittelyä helpottavia asiayhteyksiä. Käsitteellistä määrittelyä voisi helpottaa monimuototyön rinnastaminen ideologisesti monimuotokoulutukseen. Tutkimuksen mukaan monimuototyö soveltuu erinomaisesti moniin upseerin työtehtäviin. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi tyypilliset toimisto- ja osastoesiupseereiden tehtävät sekä opettaja-, asiantuntija- ja tutkijatason tehtävät. Perinteisiin läsnä olevaa johtajuutta vaativiin upseerin tehtäviin monimuototyötä voidaan käyttää tapauskohtaisesti ja soveltaen. Monimuototyön tulee perustua vapaaehtoisuuteen ja työnantajan kanssa tehtyyn sopimukseen. Tehdyn tutkimuksen mukaan olemassa oleva teknologia mahdollistaa hyvin monimuototyön tekemisen. Monimuototyön käyttöön ottamiselle haasteita asettavat: organisaation johtamiskäytänteiden konservatiivisuus, tietämättömyys sekä kokemusperäisen tiedon ja ymmärryksen puute. Monimuototyön käyttöön ottaminen vaatii koulutusta ja valmennusta tämän nykyaikaisen työn tekemisen mahdollisuuksista ja edellytyksistä. Koulutusta tulee antaa organisaation kaikille henkilöstöryhmille yhteisen ymmärryksen lisäämiseksi.

EBAO/EBO keskustelu Yhdysvaltojen asevoimissa

Effects-Based Operations (EBO) sekä siitä kehittynyt Effects-Based Approach to Operations ovat nykyajan operatiivisen sekä strategisen tason suunnittelun avainkäsitteitä Natossa ja useissa sen kumppani valtioissa. Konsepti on levinnyt maailmalle alun perin Yhdysvaltojen asevoimista, mutta viimeaikaisten kokemusten perusteella Yhdysvallat on kuitenkin luopumassa konseptista. United States Joint Forces Command (USJFCOM) on antanut käskyn poistaa yhteisoperaatioiden suunnittelutason käytöstä sellaiset käsitteet, kuten EBO, System-of-Systems Analysis sekä Operational Net Assessment. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää julkisten yhdysvaltalaisten sotilaslähteiden sisältöanalyysin kautta, mitkä syyt ovat johtaneet EBO:sta luopumiseen sekä mitä sen tilalle ollaan kehittämässä. Tutkimuksen perusteella tultiin seuraaviin johtopäätöksiin: (1) Yhdysvaltojen asevoimat ovat luopumassa yhteisoperaatioiden tasolla EBO konseptista. (2) Vuodesta 2007 maavoimat eivät käytä EBO konseptia omassa suunnitteluprosessissaan. (3) EBO:sta luopumisen syyt ovat seuraavat: (a) EBO:sta on eri asiakirjoissa eri tulkintoja ja siitä käytetään eri käsitteitä, mikä aiheuttaa hämmennystä; (b) EBO:ssa käytettävä tehtävän määrittely on aiheuttanut sekaannusta; (c) EBO:n suunnitteluprosessi on liian tieteellinen ja monimutkainen. Ei ole mahdollista ennustaa tarkasti oman toiminnan mahdollisia vaikutuksia monimutkaisia avoinna olevia järjestelmiä vastaan. Tieteellisyys heikentää komentajien sotataidollista ajattelua ja ongelman määrittelyä; (d) Johtamistapa ei ole enää johtajakeskeistä, koska komentajat keskittyvät liikaa yksityiskohtiin ja oikean ongelmanratkaisuun keskittyminen häviää valtavaan informaatiovirtaan; (e) EBO pakottaa keskitettyyn johtamistapaan, mikä pienentää alaisten aloitekykyä eikä mahdollista nykyaikaisessa erittäin monimutkaisessa toimintaympäristössä nopeaa reagointia yllättäviin tilanteisiin. (4) Yhteisoperaatioiden tasolla tullaan EBO:n sijaan kehittämään Operational Design konseptia, jossa otetaan esimerkkiä maavoimilta sekä merijalkaväeltä. (5) Operational Design on filosofinen systemaattinen analyysimenetelmä, joka pyrkii koko operaation ajan tarkistamaan yhtymän keskittymistä oikeaan ongelmanratkaisuun. (6) Operational Design mahdollistaa komentajakeskeisen lähestymistavan ongelmiin ja sopii monimutkaisia avoimia järjestelmiä vastaan. Operational Design mahdollistaa sotataidollisen ajattelun ja sopii paremmin ennustamattomien ja yllättävien tilanteiden ratkaisemiseen.

Rajatarkastusviranomaisen käännyttämisen ja maahantulokiellon määräämiseen edellytykset ja kokonaisharkinta päätöksenteossa

Tutkimuksen kohteena ovat ulkomaalaisen käännyttämisen ja maahantulokiellon määräämisen edellytykset sekä rajatarkastusviranomaisen harkintavalta käännytys- ja maahantulokieltopäätöksiä tehtäessä. Ulkomaalaisen maahantulo on lähtökohtaisesti luvanvaraista ja sille on asetettu tiettyjä edellytyksiä, joiden tarkoituksena on estää etenkin sellaisten henkilöiden maahanpääsy, joiden oleskelu saattaisi aiheuttaa vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle tai kansanterveydelle. Lähtökohtana on kansainvälisen oikeuden voimassa oleva pääsääntö, jonka mukaan ulkomaalaisilla ei ole yleisesti oikeutta saapua tai asettua toiseen maahan. Tutkimuksessa on rajattu ulkopuolelle Euroopan unionin kansalaisen ja häneen rinnastettavan henkilön sekä heidän perheenjäsentensä käännyttäminen ja maahantulokieltoon määrääminen sekä siihen liittyvä kokonaisharkinta, koska se poikkeaa merkittävästi ulkomaalaisen maasta poistamisesta, maahantulokieltoon määräämisestä ja siihen liittyvästä kokonaisharkinnasta. Tutkimusmetodi tutkielmassa on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tutkimuksen tehtävänä on käännyttämistä ja maahantulokiellon määräämistä sääntelevän normiston, oikeuskäytännön ja muun käytettävissä olevan aineiston perusteella sekä tulkinnan avulla muodostaa perusteltu kanta siitä, millä edellytyksillä ulkomaalainen voidaan käännyttää ja määrätä maahantulokieltoon. Toisena tutkimustehtävänä on ulkomaalaislain mukaisten kokonaisharkinnan määrittely. Harkintavaltaa ja sen rajoja päätöksenteossa määritetään lain valmisteluaineiston lisäksi eteenkin hallintotuomioistuimien ratkaisukäytännön avulla. Keskeisessä osassa ovat päätösharkinnan oikeudellisten rajojen selvittämisessä myös hallinnon oikeusperiaatteet. Ulkomaalainen voidaan käännyttää, jos laissa mainitut käännyttämisperusteet ovat olemassa. Käännytyspäätöksen yhteydessä ulkomaalainen voidaan määrätä maahantulokieltoon. Pykälien sanamuodoista voidaan käännyttää ja voidaan määrätä, on todettavissa, ettei viranomaisella ole ehdotonta velvoitetta poistaa maasta henkilöä, joka täyttää käännyttämisen edellytykset eikä myöskään ehdotonta velvoitetta määrätä henkilölle maahantulokieltoa. Ulkomaalaislain mukainen käännyttäminen perustuu aina tapauskohtaiselle kokonaisharkinnalle, eikä päätöksenteko ole siten ehdotonta.

Johtamisoppien kehityksen vaikutus sotilasjohtajien menestykseen huippuerotuomarina

Tässä tutkimuksessa käsitellään sotilasjohtajia ja huippuerotuomareita. Tarkoituksena on löytää johtamisoppien kehityksestä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet puolustusvoimissa palvelevien ja samaan aikaan huippuerotuomarina toimivien johtajien menestykseen juuri erotuomarina. Tutkimustyö on rajattu koskemaan vain jalkapallo- ja koripalloerotuomareita, jotka samaan aikaan palvelevat puolustusvoimissa.

Kouluttajien käsityksiä rivimuotoisen aliupseerikoulutuksen haasteista

Rivialiupseerikoulun (riviAUK) koulutuskäytännöt ja -periaatteet sekä joukkotuotantoperiaate poikkeavat monilta osin perinteisestä aliupseerikoulusta (AUK). Koska puolustusvoimien asiakirjoissa ei tunneta hyvin käsitettä riviAUK, tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä on rivimuotoinen aliupseerikoulutus eli riviAUK ja minkälaisia käsityksiä riviAUK:n kouluttajilla on riviAUK:n haasteista. Tässä tutkimuksessa haasteilla ymmärretään erityispiirteitä, vaatimuksia, mahdollisuuksia ja ylimääräistä vaivannäköä, jotka erottavat riviAUK:n niin sanotusta perinteisestä aliupseerikoulutuksesta. RiviAUK:n toteuttaminen on tyypillistä joukoissa, joissa johtajien lisäksi myös miehistö palvelee 362 vuorokautta ja jossa käytetään teknisesti haastavaa kalustoa, esimerkiksi panssarivaunuyksiköissä.

Kymenlaakson joukkoliikenteen palvelutasosuunnitelma 2012-2015

Joukkoliikenteen palvelutason määrittely perustuu joukkoliikennelakiin, joka velvoittaa toimivaltaiset viranomaiset määrittelemään toimivalta-alueensa joukkoliikenteelle palvelutason vuoden 2011 loppuun mennessä. Tässä raportissa on määritetty joukkoliikenteen palvelutasotavoitteet Kymenlaakson maakuntaan, joka kuuluu Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen joukkoliikenteen toimivalta-alueeseen. Palvelutasomäärittelyn tulokset palvelevat liikenteen suunnittelua ja kehittämistä sekä toimivat lähtökohtana liikenteen hankinnalle. Tavoiteltavaan palvelutasoon ei edetä kerralla vaan yhteysvälien palvelutasoa arvioidaan ja palvelutasotavoitteita tarkistetaan vuosittain. Tavoiteltava palvelutaso ratkaistaan ja toteutetaan käytössä olevien rahoitusresurssien mukaisesti. Kymenlaakson joukkoliikenteelle määritettyjä palvelutasotekijöitä ovat muun muassa vuoroväli, liikennöintiaika ja joukkoliikenteen houkuttelevuuteen vaikuttavat muut määrälliset ja laadulliset tekijät. Kymenlaakson alueella on Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen lisäksi kaksi itsenäistä toimivaltaista viranomaiskaupunkia, Kotka ja Kouvola, jotka määrittelevät alueensa palvelutason omien tarpeidensa perusteella. Lisäksi maakunnan läpi kulkee kaukoliikenteen juna- ja bussiyhteyksiä, joiden palvelutason määrittelee liikenne- ja viestintäministeriö. Joukkoliikenteen palvelutaso liittyy kiinteästi maankäytön ja liikennejärjestelmän suunnitteluun sekä kuntien palvelujen ja lakisääteisten henkilökuljetusten järjestämiseen. Palvelutason määrittelyyn vaikuttavat nykyiset joukkoliikenneyhteydet, liikkumistarpeisiin liittyvät kuntien suunnitelmat sekä eri väestöryhmien tarpeet, mutta myös valtion ja kuntien taloudelliset resurssit. Joukkoliikenteen palvelutasotavoitteiden määrittelytyö on jatkuva prosessi, joka tehdään yhteistyössä alueella toimivien toimivaltaisten viranomaisten, kuntien, maakuntaliittojen sekä palvelujen tuottajien kanssa. Palvelutason toteutumisen seuranta liitetään osaksi Kymenlaakson jatkuvan liikennejärjestelmätyön prosessia ja seudullisten joukkoliikennetyöryhmien toimintaa.

Suomen kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Tutkimuksessa tarkastellaan laadullisen tutkimuksen keinoin miten Suomi toteuttaa kokonaisvaltaista kriisinhallintaa Afganistanissa ja millaista yhteiskunnallista vaikuttavuutta kriisinhallinnalla pyritään saavuttamaan. Tutkimuksessa analysoidaan Suomen Afganistanpolitiikalle asetettuja tavoitteita ja niiden toteutumista. Tutkimuksen päämääränä on kehittää kokonaisvaltaiseen kriisinhallinnan vaikuttavuuteen liittyvää diskurssia. Tutkimusongelmana on: ”Kuinka Suomen kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan vaikuttavuutta voidaan lisätä?” Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden käsitteistä. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu kriisinhallinnan asiantuntijoille suunnatun puolistrukturoidun kyselyn vastauksina saaduista näkemyksistä, valtionhallinnon virallisista asiakirjoista ja julkaisuista sekä eri organisaatioiden internetsivuilta kerätyistä tiedoista. Aineiston analyysimenetelmänä tutkimuksessa käytettiin teoriasidonnaista sisällönanalyysiä. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että Suomen kriisinhallinnan kokonaisvaltaisuus toteutuu vain poliittisella ja strategisella tasolla poliittisina linjauksina ja resurssien jakona. Taktisen tason toiminta operaatioalueella jää kunkin sektorin itsenäisesti hoidettavaksi. Suomen kriisinhallinnan kokonaisuuden yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioimiseen ei toistaiseksi ole määritettyä menettelyä. Toiminnan päämäärä ja tavoitteet kaipaavat selkeämpää ja ymmärrettävämpää määrittelyä, jossa olisi huomioitava toiminnan Suomea yhteiskuntana hyödyttävä vaikutus. Parhaiten vaikuttavuutta voitaisiin lisätä muuttamalla Suomen tapaa toteuttaa kokonaisvaltaista kriisinhallintaa. Muutoksen tulisi tapahtua niin strategisella tasolla toiminnan suunnittelussa kuin operatiivisella ja taktisella tasolla toteutuksessa. Toiminnan perusajatuksena tulisi olla yhteiskunnan turvallisuusstrategian määrittämiin uhkamalleihin varautuminen. Kansainvälistä kriisinhallintaa voidaan käyttää joustavasti kansallisten suorituskykyjen harjoittamiseen, mikä samalla lisäisi Suomen toiminnan vaikuttavuutta itse kriisialueella. Muutos ei heikentäisi mahdollisuuksia saavuttaa vähintään nykyistä ulkoisen vaikuttavuuden tasoa.

Rajaturvallisuusriski käsitteenä

Toiminnan tuloksellisuuden ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden takaamiseksi on tärkeää, että Rajavartiolaitos tunnistaa rajaturvallisuuteen kohdistuvat uhkat ja pystyy määrittämään niiden todennäköisyyden sekä vaikuttavuuden. Toisin sanoen Rajavartiolaitoksen on kyettävä hallitsemaan rajaturvallisuusriskejä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten rajaturvallisuutta määrittävä normisto määrittelee rajaturvallisuuteen kohdistuvat uhkat sekä sitä, miten rajaturvallisuusriski voidaan määritellä käsitteenä ja miten rajaturvallisuusriskin määrittely hyödyntää rajaturvallisuuden ylläpitoa. Rajaturvallisuusriskin käsiteanalyysi tehdään Wilsonin kahdeksanportaisen analyysimallin avulla. Analyysin neljä ensimmäistä vaihetta määrittelevät rajaturvallisuusriskin teoreettisia sidoksia ja käsitteen ominaispiirteitä. Neljä viimeistä vaihetta painottuvat puolestaan rajaturvallisuusriskin empiiriseen merkitykseen. Rajaturvallisuusriskiä tarkastellaan rajaturvallisuuden ylläpidon näkökulmasta. Rajaturvallisuuteen kohdistuvat uhkat määritellään sisäasiainministeriön ja Rajavartiolaitoksen toimintaa ohjaavien normien kautta. Riskienhallinnan ja turvallisuuden tutkimuksessa on nähtävissä kaksi suuntausta siinä, miten riskien analysoinnin mahdollisuuksiin suhtaudutaan. Toisaalla ilmiöiden mekaaninen käsittely ja matemaattinen mallintaminen tuntuisi olevan mahdollista myös vaikeiden sosiologisten ilmiöiden osalta. Toinen ääripää näyttäisi uskovan riskien analysoinnin olevan jokseenkin turhaa, koska kukaan ei koskaan voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tämän tutkielman tuloksena voidaan hyvän käytännön todeta olevan näiden ääripäiden välillä. Riskianalyysi on kiinteä osa päätöksentekoa, toiminnan kohdentamista, resurssien allokointia ja tuloksellisuuden raportointia. Analyytikon on kuitenkin pystyttävä esittämään tekemänsä analyysituotteen rajoitukset tuotteen käyttäjälle. Toimintaympäristön kompleksisuus on tunnustettava myös rajaturvallisuusriskin osalta. Rajaturvallisuusriskiä ei voida määritellä kattavasti siten, että määritelmä itsessään käsittäisi kaikki rajaturvallisuuteen kohdistuvat riskit. Rajaturvallisuusriskin käytettävyys terminä muodostuu rajaturvallisuuden määrittelemisen kautta. Rajaturvallisuus määritellään tässä tutkielmassa tilaksi, jossa suvereenin valtion alueellista koskemattomuutta ei loukata. Rajojen ylitys tapahtuu säännösten mukaisesti ja määrättyjen rajanylityspaikkojen kautta. Rajat ylittävästä rikollisuudesta tai muusta rajoihin ja niiden lähialueisiin liittyvästä toiminnasta ei aiheudu vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle eikä kansanterveydelle. Tämän määritelmän pohjalta rajaturvallisuusriski määritellään käsitteenä rajaturvallisuuteen kohdistuvaksi uhkaksi, jonka todennäköisyys ja vaikuttavuus voidaan määritellä.

Jalkaväen tehtävätaksonomian käsitteet 1950-luvulla : tehtävätaksonomian kansallinen käsiteanalyysi

Sotien jälkeinen kenttäohjesääntöjen laadinta katsotaan käynnistyneen 1945, kun tehtävään määrättiin henkilöstöä pääesikunnassa. Kirjoitustyöhön nimettiin joukko upseereita, jotka omasivat laajan kokemuksen ja kyvyn kirjoittaa yhtymien operaatioista. Taktiikan kannalta keskeisimpien ohjesääntöjen uudistaminen saatiin osittain päätökseen vasta vuonna 1955, kun joukkojen koulutuksen ja opetuksen perustana olivat keskeisimpien sodanajan joukko-jen taisteluohjesäännöt ja oppaat. Kenttäohjesääntöjen viimeisten osien ilmestyminen 1950-luvun lopussa poisti käytöstä viimeiset sotia edeltäneiden vuosien ohjesäännöt. Tutkimuksen keskeisinä lähteinä 1950-luvun aikaisista julkaisuista ovat vuonna 1953 jul-kaistu Upseerin käsikirja osa III. Vuonna 1954 julkaistu Kenttäohjesääntö II osa käsittelee prikaatin taistelun toteutusta ja 1958 Kenttäohjesääntö yleinen osa keskittyy joukkojen johtamiseen ja yhteistoimintaan puolustushaarojen kanssa. Perinteisiä taitelulajeja käsitte-levät vuonna 1954 julkaistu, kiväärikomppaniaan keskittyvä, Jalkaväen taisteluopas V osa ja vuonna 1955 julkaistu, pataljoonan taisteluun keskittyvä, Jalkaväen taisteluohjesääntö II osa. Tutkielman päätavoitteena on laatia kokonaiskuva 1950-luvun jalkaväkijoukkojen tehtävä-taksonomian käsitteistä. Tutkimuksen pääongelmaksi on määritelty kysymys: Millaisia tehtävätaksonomian mukaisia käsitteitä on käytetty 1950-luvun jalkaväkijoukkojen taktiikassa? Käsitteitä tarkastellaan kaikissa taistelulajeissa, niin puolustuksessa, hyökkäyksessä kuin viivytyksessä. Tutkimus tarkastelee jalkaväkiorganisaatioista ensisijaisesti komppaniaa, pataljoonaa ja prikaatia. Tutkimuksessa tarkasteltavia käsitteitä lähdemateriaalista ilmeni 49 kappaletta. Lähdemateriaalin käsitteet voidaan jakaa esiintymisen mukaisesti yleisimpiin (15), yleisiin (27) ja harvoihin (7) käsitteisiin. Tarkasteltaessa 1950-luvun tehtävätaksonomian mukaisia käsitteitä voidaan todeta, että selkeää kokonaisvaltaista käsitteiden luokittelua, niiden yhdenmukaista määrittelyä tai nii-hin liittyvää toiminnallista vaikutuksellisuutta ei aikakauden lähdeteoksista löydy. Kokonaisuudessaan jalkaväkijoukkojen tehtävätaksonomian käsitteiden käyttö on ollut 1950-luvulla hyvin kirjavaa. Käytettävien käsitteiden suurta määrää voi selittää selkeän, kokonaisvaltaisen ja ohjeistetun tehtävätaksonomian puuttumisella. Tehtäväkäsitteiden ilmentyminen lähdeteoksissa on yhdenmukaista. Keskeiset yhteiset nimittäjät lähdeteoksien määritelmille ovat niiden samankaltaisuus ja vertailtavuus.