1000 resultados para Lindqvist, T.: Arviointi ja asiantuntijuus
Resumo:
”Psykologisten testien käyttö Suomessa” -tutkimushankkeen tavoitteena oli täydentää tähän asti puuttunutta tietoa ensinnäkin testien käyttömääristä ja -tarkoituksista sekä käytetyimmistä testimenetelmistä Suomessa. Toisena tavoitteena oli tarkastella testeihin ja testaamiseen liitettyjä mielipiteitä ja uskomuksia. Kolmas ja tärkein tavoite oli arvioida testien käytön toteutumista säädettyjen eettisten ja käytännöllisten ohjeiden mukaisesti. Valiovertailukohteena käytettiin International Test Commissionin (2001) ohjeistoa ”International Guidelines for Test Use”. Neljänneksi selvitettiin, millä tavoin testaamisesta annettujen ohjeiden noudattaminen on yhteydessä testaamista koskeviin uskomuksiin. Analyysit perustuivat suunnitellun toiminnan malliin (Ajzen 1991; 2005). Lisäksi mallinnettiin sitä, millaiset välittävät tekijät ovat yhteydessä testattujen kokemuksiin ohjeiden noudattamisesta ja testausprosessin laadusta. Aineisto kerättiin Web-kyselylomakkeella vuoden 2007 lopussa testien käyttäjiltä (Suomen Psykologiliiton jäsenet, n = 1777, 44 %) ja psykologiseen soveltuvuusarviointiin osallistuneilta (n = 193, 44 %). Tulosten mukaan 84 % suomalaisista psykologeista käyttää testejä työssään ja testaa tyypillisesti 1–4 henkilöä kuukaudessa. Suomessa testataan arviolta noin 230 000 henkilöä vuodessa, mikä vastaa noin 5 % väestöstä. Testatut olivat osallistuneet keskimäärin neljään testaukseen. Testejä hyödynnetään asiakassuhteen tai hoitoprosessin kaikissa vaiheissa ja kaiken ikäisten asiakkaiden parissa, pääosin yksilöitä tutkittaessa. Yleisimmät perusteet testien käyttämiseen ovat diagnoosin asettaminen tai varmistaminen, työkyvyn arviointi ja oppimisvaikeuk sien tutkiminen. Vastauksista heijastuu psykologisten testien erittäin monipuolinen hyödyntämismahdollisuus, vaikkakin käyttötarkoitukset kasaantuvat vahvasti muutamaan käyttötilanteeseen. Useimmin testejä käytetään luokittelutyyppisesti ja toiseksi useimmin asiakkaan itseymmärryksen lisäämiseksi. Aihealueissa ja käyttötarkoituksissa näkyy suomalaisten psykologien pysytteleminen hyvin asianmukaisissa ja ammattimaisissa rajoissa testien käytössä. Käytössä on 297 erilaista testiä. Tavallisimmat testit ovat WAIS, WISC, WZT, Ro, Nepsy, WMS, WPPSI, BDI, Lukilasse ja PRF. Keskimäärin psykologin työkalupakista löytyy seitsemän testiä. Suosituimpien 50 testin joukosta lähes kolmannes on projektiivisia persoonallisuustestejä. Suomen kärkilista muistuttaa kansainvälisen vertailun tuottamaa perusrakennetta testityyppien suhteen, mutta yksittäisten testien valinnoissa on kansallisia ominaispiirteitä. Testaavien ja ei-testaavien psykologien uskomukset testeistä ja testaamisesta eroavat toisistaan useissa kohdin. Testaajiin verrattuna ei-testaavien uskomukset ilmaisevat vahvemmin negatiivisten ominaisuuk sien liittämistä testeihin ja niiden käyttöön. Testattujen vastaukset eivät ilmaise erityisen voimakkaita testeihin ja testaamiseen kohdistuvia uskomuksia, toisin kuin tehdyn lehtiotsikkokatsauksen ja julkisen keskustelun perusteella voisi olettaa. Voimakkaimmin he uskovat siihen, että testaukseen osallistumisen pitää aina olla vapaaehtoista ja ettei psykologisiin testeihin liity mitään salaperäistä. Testien oikeudenmukaisuuteen testatut uskovat hieman asteikon keskitasoa vahvemmin, tieteellisyyteen tätä enemmän, mutta luotettavuuteen selvästi tätä vähemmän. Vastaajaryhmästä riippuen yksittäiset uskomukset jäsentyvät eri tavoin painottuviksi kokonaisuuksiksi, jotka heijastavat vastaajaryhmien olennaisiksi kokemia aiheita. Testaaville psykologeille ominaisia uskomuskokonaisuuksia ovat luottamus testien vankkaan perustaan sekä testien positiivinen arvostus, joihin uskotaan vahvasti. Ei-testaavien uskomuksissa ominaisen kokonaisuuden muodostaa testien paljastuskykyyn liittyvä kokonaisuus. Testattujen kaksi ominaista uskomuskokonaisuutta ovat testejä kohtaan tunnettu luottamus ja testaamisen turvallisuus, joihin molempiin he uskovat asteikon keskitasoa enemmän. Psykologit arvioivat, että eettiset ja praktiset ohjeet toteutuvat yhtä hyvin. Sen sijaan testatut kokevat praktisten ohjeiden toteutuvan selvästi heikommin kuin eettiset ohjeet. Psykologit arvioivat ohjeiden toteutumisen keskimäärin selvästi paremmaksi (x = 4,02 / 5) kuin testatut (x = 3,66 / 5). Parhaiten toteutuvat testitulosten luottamuksellisuutta sekä testitilanteiden käytännön toteutusta ja ilmapiiriä koskevat ohjeet, joita sekä psykologit että testatut arvioivat toteutettavan erittäin hyvin (keskiarvot > 4,7 / 5). Psykologit raportoivat lisäksi arvioinnin kokonaisvaltaisuutta ja testatut testauksen vahingoittamattomuutta koskevien ohjeiden toteutuvan hyvin. Heikoimmin toteutuvat sekä psykologien että testattujen mukaan ohjeet kommunikoinnista testattavien kanssa ja informaation jakamisesta heille. Testatut katsovat testauksesta sopimisessa ja suullisen palautteen saamisessa olevan suurimmat puutteet. Psykologit puolestaan arvioivat testien teknisen laadun tuntemiseen ja varmistamiseen sekä puutteellisten testien käytön välttämiseen liittyvien ohjeiden toteutumisessa olevan puutteita. Testien käyttöä sääntelevät ohjeistot eivät ole psykologeille erityisen tuttuja. Kaikkien ohjekokonaisuuksien parempaan noudattamiseen ovat yhteydessä psykologin pidempi työkokemus, ohjeistojen tuntemus ja arvostus sekä työpaikalla testaukseen käytössä olevat väline- ja tilaresurssit. Psykologin korkea testien arvostus on negatiivisesti yhteydessä testien teknisen laadun varmistamiseen sekä arviointitarvelähtöiseen testaamiseen liittyvien ohjeiden noudattamiseen. Ohjeet toteutuvat sovellusaloilla eri tavoin, mutta alasta riippumatta luottamuksellisuus ja kokonaisvaltainen arviointi toteutuvat yhtä hyvin. Työja organisaatiopsykologien ja soveltuvuusarvioinnissa käyneiden testattujen tulosten vertailussa tulee esiin selkeä käsitysero koskien testitilanteen turvallisen ilmapiirin luomista ja jännityksen vähentämistä koskevien ohjeiden toteuttamista. Merkittävä ero on myös osapuolten käsityksissä siitä, onko testituloksia tulkittaessa otettu huomioon muu testattavasta saatavilla oleva tieto. Osapuolten arviot eroavat myös koskien kommunikointia ja informaation jakoa kuvaavien ohjeiden toteutumista. Ohjeiden toteutumista kuvaavia tuloksia tarkasteltaessa on huomattava, että psykologien vastaukset perustuvat heidän ammatilliseen refl ektioonsa ja itsearviointeihinsa ja testattujen vastaukset koskevat tässä pääasiassa yhtä testauskokemusta. Testattujen kokemuksiin erilaisten ohjekokonaisuuksien toteutumisesta ovat yhteydessä useat välittävät tekijät. Ennakko-odotukset ovat yhteydessä useimmin kokemukseen ohjeiden toteutumisesta, kun taas mahdolliset aiemmat valintapäätökset työpaikan saamisesta eivät ole yhteydessä yhteenkään kokonaisuuteen. Testausprosessin miellyttävyyden kokemus on yhteydessä viiden ohjekokonaisuuden toteutumiseen: kommunikointi ja informaationjako, testijärjestelyt ja -ilmapiiri, testauksesta sopiminen, luottamuksellisuus ja vahingoittamattomuus sekä keskustelu yhteys. Testattujen uskomukset testien käytön turvallisuudesta ovat yhteydessä kokemukseen kommunikaation, informaation jaon ja testauksen vakuuttavan perustelun sekä testauksen sopimisen paremmasta onnistumisesta. Ohjeiden hyvä toteutuminen on yhteydessä testattujen aikomukseen osallistua testaukseen uudelleenkin. Suunnitellun toiminnan malli sopii hyvin selittämään testaamisesta annettujen ohjeiden noudattamista (selitysaste 39 %). Voimakkaimmin aikomusta noudattaa ohjeita selittää psykologin asenne. Subjektiivisen normin ja havaitun kontrollin selitysvoimakkuus ovat keskenään samaa tasoa. Psykologeista 90 % pyrkii noudattamaan testaamisesta annettuja ohjeita tarkasti työssään, 85 % pitää ohjeiden noudattamista hyödyllisenä ja 81 % tärkeänä. Kymmenes vastaajista kokee ohjeiden tarkan noudattamisen työssään mahdottomaksi. Testattujen kokemus prosessin laadusta eli testauksen toteutumisesta ohjeiden suuntaisesti on keskimäärin hyvä (yleisarvosanan x = 3,67 / 5). Testauksesta jäänyt kokemuksellinen loppuvaikutelma on myös selvästi myönteinen (x = 4,02 / 5). Voimakkaimmin testattavalle jäävää loppuvaikutelmaa selittävät rakenneyhtälömallissa ennakko-odotukset, yleisarvosana, suoriutumismotivaatio, valintapäätös, tyytyväisyys omaan suoriutumiseen sekä suullisen palautteen saaminen. Testatuille jäänyt loppuvaikutelma puolestaan selittää luottamusta testaamiseen kuvaavaa uskomuskokonaisuutta. Mallin selitysaste on 53 % ja tunnuslukujen perusteella sen sopivuus on erittäin hyvä. Tutkimus tuo esiin useita myönteisiä havaintoja suomalaisen testien käytön laadukkuudesta. Merkittävimmät puutteet näyttävät liittyvän testaajien ja testattavien väliseen kommunikointiin ja informaation jakoon. Pohdinnassa käsitellään tätä kysymystä ja nostetaan esiin myös testatta vien aktiivisuuden vaatimus tiedonhankkimisessa sekä esitetään neuvo: Kysy! Kerro! Lisäksi pohditaan mahdollisuuksia toteuttaa ohjeita tarkasti erittäin vaihtelevissa testaustilanteissa, asiakasryhmissä ja työympäristöissä sekä nostetaan esiin testattavien oikeuksien vastapainona myös heidän velvollisuutensa testaamisen laadun edistäjinä.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millainen rooli sisäisellä tarkastuksella on määritelmänsä mukaisesti organisaation riskienhallinnassa ja kuinka tässä roolissa sisäinen tarkastus säilyttää riippumattoman ja objektiivisen asemansa. Aihepiirin tutkimuksessa on aiemmin nostettu esille huoli objektiivisuuden ja riippumattomuuden toteutumisesta sisäisen tarkastuksen tehtävien laajentuessa perinteisten arviointi- ja varmennustehtävien ulkopuolelle. Sisäinen tarkastus on ottamassa merkittävämpää roolia riskienhallinnassa, jossa konsultointiluonteisten tehtävien osuus jatkaa kasvuaan suhteessa perinteisiin tehtäviin. Tutkimuksen empirialla haetaan vahvistusta lähdeaineiston keskeisille havainnoille ja selvitetään samalla sisäisen tarkastajan riippumatonta ja objektiivista asemaa turvaavia toimia. Empiirinen osio toteutetaan sähköpostihaastatteluna valituille yksityisellä puolella toimiville sisäisen tarkastuksen päälliköille. Haastattelun kysymykset ovat muodoltaan sekä strukturoituja että vapaampia kysymyksiä. Sisäisen tarkastuksen roolia selvitetään deskriptiivisellä lähestymistavalla, jolla kuvaillaan asemaa lähdemateriaalin sekä empiiristen havaintojen puitteissa. Tutkimus luokitellaan kvalitatiiviseksi tutkimukseksi. Kahdeksalle sisäiselle tarkastajalle lähetetystä haastattelulomakkeesta vastaukset saatiin lopulta kahdelta sisäisen tarkastuksen päälliköltä. Tutkimuksen keskeiset havainnot osoittavat, että sisäisellä tarkastuksella on aktiivinen rooli riskien arvioinnissa ja riskeistä konsultoinnissa. Tarkastuksen riippumaton ja objektiivinen toiminta varmennetaan sisäisen tarkastuksen suoralla raportointiyhteydellä ylimpään johtoon sekä sisäisesti että ulkoisesti tapahtuvalla laadun varmennuksella. Tutkimuksessa tehdyt havainnot lisäävät tietoa ja ymmärrystä sisäisen tarkastuksen riippumattomuuden ja objektiivisuuden varmentamisesta riskienhallinnan tukena.
Resumo:
Markku Laitisen koulutusmateriaalit Arviointi- ja tilastovalmennuksessa 31.1. - 20.2.2013 Helsingissä, Tampereella ja Oulussa.
Resumo:
Markku Laitisen koulutusmateriaali Arviointi- ja tilastovalmennuksessa 31.1. - 20.2.2013 Helsingissä, Tampereella ja Oulussa.
Resumo:
Anna Niemelän esitys Tietellisten kirjastojen arviointi- ja tilastovalmennuksessa 31.1. - 20.2.2013 Helsingissä, Tampereella ja Oulussa.
Resumo:
This study examines performance persistence of hedge funds from investor's point of view and look at the methods by which an investor could choose the successful hedge funds to the portfolio. This study was used the data from HFI & Tremont databases on period 1998-2007. In this study used the 36-month combination (24-month selection and 12-month prediction periods). As the research methods used the Sharpe index, raw returns, MVR (mean variance ratio), GSC-clustering, the SDI index and the new combination of metrics. The evaluation criterions of the results used the volatility, excess returns and the Sharpe index. This study compared different results from the 7 time series with each other, and commenting the problems on a portfolio loss of funds.
Resumo:
Ammonia can be used as a pH controller in chloride-based metal recovery processes. In chloride conditions, ammonia reacts to ammonium chloride which can be regenerated back to ammonia with lime. Although the regeneration process itself has been known for a long time, the concentrations, non-reacting species, conditions, and even goals are different when comparing the ammonia regeneration process in different industries. The main objective of this thesis was to study the phenomena, equipment, and challenges in ammonia regeneration in the nickel process and to make a preliminary process design. The study concentrated on the regeneration and recovery units. The thesis was made by process simulation and laboratory tests using the current processes as initial information. The results were combined from all of the information obtained during the studies to provide a total process solution, which can be used as a basis when designing an ammonia regeneration process to be used in industry. In particular, it was possible to determine ammonia recovery with a stripping column and the achievement of the desired ammonia water product within the scope of this thesis. The required mass flows and process conditions were also determined. The possible challenges and solutions or further studies to overcome them were provided as well to ease the prediction and design of the ammonia regeneration process in the future. On the basis of the results of this thesis, the ammonia regeneration process can be developed further and implemented in the nickel chloride leaching process.
Resumo:
Oppiva opettaja 12 -julkaisuun on koottu lukuvuonna 2012–2013 Yliopistopedagogiikan opintokokonaisuuden suorittaneiden pedagogisten kehittämistehtävien raportit. Kehittämistehtävän tekeminen ja sen raportointi sisältyvät yliopistopedagogiseen opintokokonaisuuteen, jossa muita osa-alueita ovat yliopistopedagogiikan perusteet, opetusviestintä, ohjaus yliopisto-opetuksessa sekä opetuksen ja oppimisen arviointi ja opetuksen laadun kehittäminen.
Resumo:
Tietojärjestelmiä ja ohjelmia käytetään käyttöliittymän kautta joka on se liittymäpinta, joka näyttäytyy käyttäjälle. Käyttöliittymän tehtävänä on mahdollistaa tehtävien suorittaminen tarkoituksenmukaisesti, tehokkaasti ja ymmärrettävästi ja käytön tulisi siten olla käyttäjäys-tävällistä. Käytettävyystutkimus on monitieteistä, jonka avulla pyritään kuvaamaan, mit-taamaan ja analysoimaan tuotteen käytettävyyttä käyttäjän näkökulmasta. Käytettävyyttä voidaan evaluoida usealla eri tavalla, mutta päämenetelmiä ovat asiantuntija-arviointi ja käyttäjätestaus. Tässä tutkielmassa on tutkittu Puolustusvoimien sähköisten palveluiden käytettävyyttä. Puolustusvoimien sähköiset palvelut on palkatun henkilöstön käyttöön suunniteltu itsepal-veluportaali, jota käytetään henkilöstöhallinnollisten tehtävien suorittamiseen. Sähköisten palveluiden tavoitteena on henkilöstöhallinnon vähentäminen, nopeammat ja yksinkertai-semmat henkilöstöhallinnon prosessit osin automatisoituna. Tutkimuskysymyksiä ovat mitä on tietojärjestelmän käytettävyys, millainen on henkilöstö-alan sähköisten palveluiden käytettävyys tällä hetkellä ja millaisin toimin henkilöstöalan sähköisten palveluiden käytettävyyttä voitaisiin parantaa. Tutkimusmenetelmäksi valittiin kirjallisuustutkimus, jota täydennettiin haastatteluin. Haastateltaviksi valittiin PVSAP-toiminnanohjausjärjestelmän ja sähköisten palveluiden henkilöstöalan asiantuntijoita. Haas-tattelutyypiksi valittiin puolistrukturoitu haastattelu ja käytettävyyden evaluointimenetel-mänä oli asiantuntija-arviointi, joka perustui kahdeksan kohdan heuristiikkaan. Tutkimuk-sen tuloksena löydettiin käytettävyysongelmia, mutta myös ominaisuuksia, joissa käytettä-vyys oli kunnossa. Käytettävyysongelmien korjaamiseksi laadittiin 26 parannusehdotusta.
Resumo:
Tietoturvallisuus on prosessi, jonka tavoitteena on turvata yrityksen liiketoiminnassa käytettävän tiedon luottamuksellisuus, eheys ja käytettävyys. Tietoturvallisuutta johdetaan hallintajärjestelmällä, johon riskien arviointi ja tietoturvaohjeisto kuuluvat. Työssä tutkitaan, kuinka tietoturvaohjeiston dokumentteja voidaan kehittää tietoturvariskien arvioinnin avulla. Työn käytännön osuudessa suoritetaan Kemppi-konsernissa tietoriskien arviointi, jonka perusteella uudistetaan konsernin tietoturvaohjeistoa ja annetaan jatkosuositukset tietoturvallisuuden kehittämisestä.
Resumo:
The objective of this thesis was to form an understanding about the common gaps in learning from projects, as well as possible approaches to bridging them. In the research focus were the questions on how project teams create knowledge, which fac- tors affect the capture and re-use of this knowledge and how organizations can best capture and utilize this project-based knowledge. The method used was qualitative metasummary, a literature-based research method that has previously been mainly applied in the domains of nursing and health care research. The focus was laid on firms conducting knowledge-intensive business in some form of matrix organization. The research produced a theoretical model of knowledge creation in projects as well as a typology of factors affecting transfer of project-based knowledge. These include experience, culture and leadership, planning and controlling, relationships, project review and documentation. From these factors, suggestions could be derived as to how organizations should conduct projects in order not to lose what has been learned.
Resumo:
The competence of graduating nursing students is an important issue in health care as it is related to professional standards, patient safety and the quality of nursing care. Many changes in health care lead to increased demand with respect to nurses’ competence as well the number of nurses. The purpose of this empirical study was to i) describe the nurse competence areas of nursing students in Europe, ii) evaluate the nurse competence of graduating nursing students, iii) identify factors related to the nurse competence, and to iv) assess the congruence between graduating nursing students’ self-assessments and their mentors’ assessments of students’ nurse competence. The study was carried out in two phases: descriptive phase and evaluation phase. The descriptive phase focused on describing the nurse competence areas of nursing students in Europe with the help of a literature review (n=10 empirical studies and n=4 additional documents). Thematic analysis was used as the analysis method. In the evaluation phase, the nurse competence with particular focus on nursing skills of graduating nursing students (n=154) was assessed. In addition, factors related to the nurse competence were examined. Also, the congruence between graduating nursing students’ self-assessments and their mentors’ assessments of students’ nurse competence was evaluated by comparing graduating nursing students’ self-assessments with the assessments by their mentors (n=42) in the final clinical placement in four university hospitals. Descriptive statistics and inferential statistics were used to analyse the data. Based on the results, the nurse competence of nursing students in Europe consists of nine main competence areas: (1) professional/ethical values and practice, (2) nursing skills and interventions, (3) communication and interpersonal skills, (4) knowledge and cognitive ability, (5) assessment and improving quality in nursing, (6) professional development, (7) leadership, management and teamwork, (8) teaching and supervision, and (9) research utilization. Graduating nursing students self-assessed their nurse competence as good. However, when graduating nursing students’ nurse competence was assessed by their mentors, the results were poorer. Readiness for practice based on nurse education, pedagogical atmosphere on the ward, supervisory relationship between student and mentor and being in paid work in health care at the moment of the study were the most significant factors related to the nurse competence. Conclusions: Nurse competence can be evaluated with a scale based on self-assessment, but other evaluation methods could be used alongside to ensure that nurse competence can be completed and evaluated critically. Practical implications are presented for nurse education and nursing practice. In future, longitudinal research is needed in order to understand the development of nurse competence during nurse education and the transition process from a nursing student to a professional nurse.
Resumo:
Psoriasis may cause a substantial economic burden to patients, health service providers, third parties, and the society as a whole. However, all of these costs may not be adequately considered when assessing the treatment costs for psoriasis. Psoriasis may negatively affect work productivity as psoriasis has a relatively high incidence in working age people that lead to possible costs because of lost productivity. The aims of this thesis were to estimate the economic burden of psoriasis particularly from patients’ and health service providers’ perspectives and to estimate the background factors (e.g., severity of psoriasis) that may have led to high costs. Another aim was to estimate the total medication costs and to estimate psoriasis’ proportion of health-related productivity losses. The patient sample was based on patients with psoriasis who visited the Department of Dermatology in Turku University Hospital during a one-year study period. These patients were sent a questionnaire. From the patients who gave consent, medication information, clinical information, and number of visits to Turku University Hospital were collected. This data was linked to the information from the questionnaire. Overall psoriasis was estimated to cause a substantial economic burden for the patient, health service provider, health insurance system, employer, and the society as a whole. The direct costs represented only a small proportion of the overall financial burden of psoriasis, whereas indirect costs were significant. The estimated annual costs for patients and employers were almost twice the costs to health service providers or the Social Insurance Institution of Finland. In conclusion, the cost contribution of patients and employers should be considered when assessing the costs of different treatments, in addition to commonly studied direct costs of medications and costs to health service providers. Methods used to assess these costs should be well justified and be described clearly to allow comparisons between studies and to evaluate the quality of the results.
Resumo:
Uuden tietojärjestelmän hankinta on paitsi tekninen myös sosiaalinen muutos. Tieteelliset teoriat sekä tutkimukset osoittavat, että uuden tietojärjestelmän onnistunut käyttöönotto edellyttää sosioteknistä systeemiajattelua muutoksen läpivientiin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun muutosjohtamisen tärkeydestä otettaessa käyttöön uutta teknologiaa sekä tutkia Case-yrityksen ERP-projektin muutosjohtamisen onnistumista. Tutkimuksen konteksti koostuu sosioteknisestä muutoksesta, jossa muutosjohtaminen nousee keskiöön. Tutkimuksessa kartoitettiin uuden ERP-järjestelmän käyttöönoton onnistumisen kannalta keskeiset muutosjohtamisen elementit: muutostarve, projektitiimi, visio ja tavoitteet, viestintä, koulutus, osallistaminen, sitouttaminen, johdon ja projektiryhmän tuki sekä muutoksen arviointi ja vakiinnuttaminen. Tutkimuksen empiirisessä osassa arvioitiin Case-yrityksen ERP-projektin muutosjohtamista henkilöstön näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena, jossa pääasiallisena aineistonkeruumenetelmänä käytettiin sähköistä puolistrukturoitua kyselylomaketta. Tulosten analysoinnin perusteella Case-yrityksen ERP-järjestelmän käyttöönotto sujui tyydyttävästi.
Resumo:
Tässä tutkielmassa tutkitaan sitä, mitä poliittinen riski on. Tarkoitus on saada selvyyttä tälle käsitteelle, jotta poliittisten riskien arviointi ja hallinta olisi kansainvälisille yrityksille helpompaa. Tutkielmassa tutkitaan myös sitä, millaisilla erilaisilla strategioilla ja keinoilla poliittiseen riskiin on mahdollista varautua. Tutkielman empiirisessä osiossa tutkitaan, tukevatko aikaisempien tutkimusten tulokset ja teoriat tosielämää erään suomalaisen teknologiavientiyhtiön kautta tarkasteltuna.