1000 resultados para Euroopan unionin 7. puiteohjelma


Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä työssä tavoitteena oli selvittää päästökaupan vaikutuksia Rautaruukin toimintaan ja kilpailukykyyn. Työssä tarkasteltiin tarkemmin Euroopan Yhteisöjen komission esittämää ehdotusta Euroopan Unionin laajuisesta päästökauppajärjestelmästä. Työssä selvitettiin Rautaruukin Raahen ja Koverharin terästehtaiden jo tehtyjen toimien vaikutus hiilidioksidipäästöihin sekä tulevaisuuden päästövähennysmahdollisuudet huomioiden eri päästöskenaariovaihtoehdot. Rautaruukki on saavuttanut tehdyillä toimenpiteillä huomattavia hiilidioksidipäästöjen vähenemiä. Ilman vuosien 1990-2001 välisenä aikana tehtyjä toimia olisivat hiilidioksidi-päästöt vuonna 2001 olleet noin 1 Mt suuremmat kuin ne todellisuudessa olivat. Myös tuulevaisuudessa Rautaruukilla on mahdollisuus vaikuttaa hiilidioksidipäästöihin. Laskelmien mukaan tunnistetuilla toimilla saavutettavat päästövähenemät vuonna 2005 voisivat olla noin 930 000 t ja vuonna 2008 960 00 t. Kuitenkin osa toimista on pitkäntähtäimen toimia, joiden toteuttaminen on vielä hyvin epätodennäköistä. Lisäksi toimien kustannuksista ei ole vielä tarkkaa tietoa. Päästökauppadirektiiviehdotuksen alkujaon merkitystä Rautaruukille on arvioitu vertailemalla eri alkujakovaihtoehtoja. Laskennassa on oletettu, että päästöoikeuksien ensimmäinen alkujako on ilmainen, jolloin kaikki vuoden 1990 päästöt saadaan ilmaiseksi. Näin Ollen vuonna 2005 kymmenen euron päästöoikeuden hinnalla tulee vuosittaiseksi kustannuksiksi noin 16 miljoonaa euroa. Toisella velvoitekaudella 90 % päästöoikeuksista jaetaan ilmaiseksi ja 10 % joudutaan ostamaan. Näin ollen vuonna 2008 kustannukset olisivat noin 69 miljoonaa euroa. Vastaavasti, jos huomioidaan tulevaisuuden investoinneilla saavutettavissa olevat hiilidioksidipäästöjen vähenemät, ovat kustannukset vuonna 2005 noin seitsemän miljoonaa euroa ja vuonna 2008 noin 59 miljoonaa euroa.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida yritystukien vaikuttavuutta Etelä-Savon metalli- ja puuteollisuuden pienten ja keskisuurten yritysten yleisen kehityksen sekä tuille Suomen laissa ja Euroopan unionin rakennepolitiikassa asetettujen tavoitteiden näkökulmasta. Tuettujen yritysten kehitystä verrattiin ensin muiden Etelä-Savon puu- ja metalliteollisuusyritysten kehitykseen tilastotietojen avulla, minkä jälkeen vaikuttavuuden arviointia syvennettiin haastattelemalla tukea saaneiden yritysten avainhenkilöitä. Arviointi osoitti, että tuella on saatu Etelä-Savossa aikaan samanlaisia vaikutuksia kuin muuallakin Suomessa. Yritystukien avulla voidaan pääasiassa nopeuttaa yritysten hankkeiden toteutusta ja parantaa hankkeiden laatua. Tämä tukien hankkeisiin tuoma lisäarvo ilmenee tuettujen yritysten keskimääräistä voimakkaampana kehityksenä. Kokonaisuutena yritystukijärjestelmä toimii hyvin ja sen avulla voidaan saavuttaa Suomen lain ja Euroopan unionin rakennepolitiikan yritystuille asettamia tavoitteita. Keskeisin tukijärjestelmän kehittämiskohde liittyy tukien kohdistamiseen. Yritystuet pitäisi entistä tehokkaammin pystyä ohjaamaan kehittymiskelpoisille yrityksille, joille tuki on hankkeen toteuttamisen ehdoton edellytys.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Työn päätavoite on tutkia vihreän sähkön ja sertifikaattien kaupan ja EY:n uusien ilmastonmuutosta koskevien direktiivien ja direktiiviehdotusten välisiä yhteyksiä. Tutkimuksessa käsitellään direktiiviä sähköntuotannosta uusiutuvilla energialähteillä ja direktiiviehdotuksia Euroopan Unionin alueen päästökaupasta sekä yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotannon lisäämisestä. Työ keskittyy erään suomalaisen metsäteollisuusyrityksen toimiin ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Tutkimus keskittyy pääosin EU:n suunnitelmaan aloittaa Unionin jäsenvaltioiden välinen päästökauppa, koska tämä järjestelmä tulee toteutuessaan olemaan teollisuuden kannalta merkittävä. Tilannetta on analysoitu neljän sellu- ja paperitehtaan hiilidioksidipäästölaskelmien avulla. Työssä kehitettyjä laskumalleja voidaan käyttää avuksi yhtiön muilla tehtailla. Tämän lisäksi työssä on luotu malli energiainvestointien arvioimiseksi tulevaisuudessa ottamalla päästöoikeuden hinnan vaikutus huomioon. Päästökaupan vaikutukset pohjoismaisilla vapautuneilla sähkömarkkinoilla on analysoity, koska teollinen sähkönhankinta on suuresti riippuvainen tästä markkinasta. Suomen metsäteollisuuden oma yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto erityisesti uusiutuvista energialähteistä tulee olemaan entistäkin tärkeämpää tiukentuvassa toimintaympäristössä. Tällä hetkellä on käynnissä kokeilu lisäarvon saamiseksi omalle sähköntuotannolle. Tällä haetaan kokemuksia ja valmiutta tulevaa päästökauppaa varten.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

International accounting standards will be applied from the1st of January 2005 in accounting of member states of the EU with a view of harmonizing the accounting practices in Europe, and on the long term even more widely. The purpose of adopting IAS accounting standards is to make the financial statements and financial information received from companies more comparable and more transparent for investors and other interest groups. IAS 17 introduces the treatment of a lease agreement in the light of the new accounting standards. Finnish companies have used finance leases widely as an alternative, off-balance sheet form of financing capital investments consistently with Finnish GAAP. Along with the appliance of IAS 17 the off-balance-sheet financing possibility of leases classified as finance leases will no longer exist. IAS 17 states that finance leases are going to be recognized in the balance sheet as both assets, in form of fixed assets, and loans in liabilities classified as long and short term loans. IAS 17 will make two major changes to the income statement. Firstly, the lease payments formerly treated as variable costs are moved below the operating profit level to finance costs. Secondly, the depreciations from the leased assets are also introduced. The effects to the case company's, Fortum Shipping's, income statement and balance sheet are remarkable. Along with the appliance of IAS Fortum Shipping's net assets are somewhat going to be doubled, the amount of liabilities increases significantly and the earnings before interests and taxes increases moderately. The preceding factors have a big effect on the case company's financial key figures. So, the IAS originated effects on balance sheet and income statement have essential impacts on a company's key financial indicators. Most significant changes can be found in key ratios measuring profitability, capital structure, and efficiency. This means that when comparing the IAS calculated profits of companies with the profits calculated prior with Finnish GAAP, the analysis should be made with prudence because the figures are not comparable on straight-forward basis.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, mitä vaikutuksia IAS-tilinpäätösstandardien käyttöön siirtyminen aiheuttaa suomalaisten pörssiyritysten tilinpäätöksissä ja taloushallinnossa. Tähän tavoitteeseen edettiin alatavoitteiden avulla. Näitä olivat tilinpäätösten kansainvälisen harmonisoinnin, Euroopan Unionin IAS-asetuksen ja itse IAS-tilinpäätöksen selvittäminen. Tutkimusaineisto koostuu kirjallisuudesta ja suomalaisille pörssiyrityksille tehdystä kyselystä. Tutkimuksen teoriaosassa käytetään käsiteanalyyttista ja empiirisessä osassa nomoteettista tutkimusotetta. Tutkielman mukaan tiedon lisääntyminen lisää myönteisyyttä IAS-standardistoa kohtaan. Henkilöstön koulutus onkin avainasemassa siirtymäprojektissa. Toinen merkittävä vaikutus on uuden laskentaohjeistuksen luontitarve. Merkittävin standardi vaikutuksiltaan on IAS 14 Segmenttiraportointi.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena on IFRS-standardien eli uusien kansainvälisten raportointistandardien tuomien muutosten selvittäminen koskien konsernitilinpäätöksen yhdistelyjä. Tutkimusmenetelmä on normatiivinen, teoreettinen ja kvalitatiivinen. IAS/IFRS (International Accounting Standards / International Financial Reporting Standards eli kansainväliset raportointistandardit) tulee pakolliseksi pörssiyrityksille 1.1.2005 alkaen Euroopan Unionin alueella. IAS/IFRS:n mukaan tytäryritykset yhdistellään hankintamenomenetelmällä, osakkuusyritykset pääomaosuusmenetelmällä ja yhteisyritykset suhteellisella yhdistelyllä. Yritysten yhteenliittymät – standardi on olennaisesti uudistettu 31.3.2004. Pooling-menetelmä kiellettiin kokonaan. Hankintamenomenetelmässä kaikki yksilöitävissä olevat varat ja velat arvostetaan käypiin arvoihin. Aineettomien hyödykkeiden ryhmittelyssä on tapahtunut muutoksia. Yksilöitävissä olevat aineettomat hyödykkeet, esimerkiksi asiakassuhteet, aktivoidaan taseeseen ja poistetaan. Aineettomat hyödykkeet, joille ei ole määriteltävissä rajallista käyttöikää, tulee testata pakollisilla arvonalentumistestauksella. Siihen ryhmään kuuluu esimerkiksi liikearvo.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkielmassa on pyritty selvittämään suomalaisten suuryritysten t&k-toiminnan julkista rahoitusta. Aihetta on tarkasteltu monesta eri näkökulmasta: teoriaan, postikyselyvastauksiin ja yksittäisen yrityksen toiminnan kuvaukseen pohjautuen. Tavoitteena on selvittää tällä tavoin kerättyjen tietojen avulla suuryrityksille suunnattuja ulkopuolisen rahoituksen mahdollisuuksia sekä luoda lisävalaistusta siihen, millaista on tehokas julkisen t&k-tuen hakeminen ja käsittely suuryrityksissä. Tutkielma jaoteltiin niin, että ensimmäiseksi tarkastellaan t&k-toimintaa, sen julkista rahoitusta ja tuenantajia. Toisessa osassa käsitellään suuryritysten käytännön kokemuksia t&k-toiminnan julkisrahoitukseen liittyvistä seikoista. Kolmannessa osassa käydään tarkemmin läpi yhden yrityksen t&k-hankkeiden julkista rahoitusta. Tarkastelussa voidaan havaita suuryritysten tukeutuvan julkisen tuen hakemisessa lähinnä Tekesin ja Euroopan unionin teknologiahankkeisiin. Kuitenkin myös muita ulkopuolisen rahoituksen lähteitä oli käytetty. Yritykset pitivät saatua t&k-tukea toimintansa kannalta merkittävänä, vaikka se vaatii yrityksiltä tuenantajasta riippuen enemmän tai vähemmän panostuksia. Monet projektit olisivat jääneet tekemättä ilman tuen saamista. Tutkielman tuloksista voidaan nähdä kansainvälistymisen merkityksen korostuvan yleisesti t&k-toiminnassa. Yrityksen t&k-toiminnan julkisen rahoituksen ollessa tehokasta, on havaittavissa puolestaan yhteys hyvin organisoidun t&k-tuen hakemisen, korkean julkista rahoitusta koskevan tietotason ja tuenantajia koskevan tyytyväisyyden välillä.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

The purpose of the study is to solve contents, functioning and potential improvements of European Union and Finlands leniency-system that is to say amnesty and reduction system from fines imposed from cartel activity. Law and economics was chosen as a research method, which has made possible to handle the subject in a comprehensive perspective. The study is based on literature, also legal cases, law and legislative history have been used as help. Leniency is a reasonably new system both in European Unions and in Finlands competition law. It makes possible to detect even secret cartels with the help of deterrent aimed at them. Companies experience the large amount of fines and the investigation concerning the cartel as big threats, therefore they all want to be the first one to report it in order to get full amnesty. However, this system needs improvements, for instance improving the transparency, unifying the European Unions leniency applications and finding answers to certain question concerning justice.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa selvitetään, mitä yrityksen tulee ottaa huomioon ulkomaalaista vuokratyövoimaa käyttäessään. Suomea uhkaavan työvoimapulan ehkäisemiseksi tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa. Joillakin aloilla työvoimapulasta kärsitään jo nyt. Ulkomaalaisten osuus Suomen väestöstä on viime vuosina nopeasti kasvanut, mutta muualta tulleiden sopeuttamisessa on ollut puutteita. Vuokratyöntekijöiden määrä on noussut viimeisen viiden vuoden aikana, mutta olemme vielä jäljessä Euroopan keskitasosta. Yritykset eivät osaa vielä täysin hyödyntää monikulttuurista työvoimaa. Hyvä kielitaito ja Suomessa hankittu koulutus parantavat ulkomaalaistaustaisen henkilön työnsaantimahdollisuuksia. Vuokratyövoima tarjoaa käyttäjäyritykselle joustavan välineen tuotannon vaihteluihin. Lisäksi työvoiman vapaa liikkuvuus toteutuu Euroopan Unionin alueella varsin hyvin. Toisaalta globaali kilpailu ammattitaitoisista siirtotyöläisistä on kovaa.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa käsitellään Euroopan unionin kemikaaliasetusta 1907/2006, joka astui voimaan 1.6.2007 ja sen vaikutuksia maahantuontiyrityksen toimintaan. Kemikaaliasetusta toteutetaan soveltamalla REACH-järjestelmää. REACH tulee sanoista Registration (rekisteröinti), Evaluation (arviointi), Authorisation (lupamenettely) Chemicals (koskee kemikaaleja). Tutkielman kirjallisuusosassa käsitellään pääosin kemikaaliasetusta. Empiirisessä osassa käsitellään asetuksen tuomia haasteita ja peilataan niitä maahantuontiyrityksen tähänastisiin kokemuksiin ja vaikutelmiin. Kohdeyrityksenä on kemian alan yritys PCC SE. Tutkielmassa selvitetään myös, miten REACH on vaikuttanut tarkastus- ja testauslaitokseen. Lisäksi REACH-järjestelmää peilataan olemassa olevaan kasvinsuojelu-ainedirektiiviin ja käytännön kokemuksia saaneeseen kasvinsuojeluaine-teollisuuteen. Lyhyesti käsitellään myös joidenkin EU:n ulkopuolisten maiden kokemuksia. Johtopäätöksenä voitaneen todeta, että kemikaaliasetuksen tavoitteet, terveyttä ja ympäristöä suojelevat toimenpiteet, koetaan positiivisina asioina. Asioiden selvittely, valtava työmäärä ja korkeat kustannukset koettiin negatiivisiksi asioiksi. Markkinoiden uskotaan jakautuvan harvempien ja suurempien yritysten kesken, ja PK-yritysten toiminta-mahdollisuudet vähenevät oleellisesti. Tarkastus- ja testaus-asiantuntijoiden vähäinen määrä vaikuttaa jo nyt testausaikatauluihin ja tulee yhä enemmän vaikuttamaan tulevaisuudessa.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityön tavoitteena on tehdä katsaus sähkömarkkinoiden integroitumiseen Euroopassa. Lisäksi keskeinen tavoite on löytää integraatiokehitystä ohjaavia tekijöitä, ja vertailla eri alueiden yhdistymiskehitystä. Markkinaintegraation taustalla on Euroopan Unionin tavoitteet luoda yhtenäiset sähkön sisämarkkinat. Aluksi kuitenkin luodaan alueelliset sähkömarkkinat, jotka yhdistetään yhteen myöhemmin. Työssä tarkastellaan Pohjoismaiden sähkömarkkinoita ja pörssitoimintaa. Tämän lisäksi paneudutaan Saksan, Ranskan, Hollannin ja Belgian sähkömarkkinoihin, sähköpörsseihin ja markkinaintegraatioprosesseihin. Näillä alueilla yhdistymisprosessit ovat edenneet kaikkein pisimmälle, joten ne ovat mielenkiintoisia tarkastelukohteita. Kutakin aluetta käsitellään sen omista lähtökohdista käsin ja lisäksi tehdään vertailu eri markkina-alueiden kehityksestä. Toinen näkökulma on tarkastella EU:n muiden alueiden (Iso-Britannia, Iberia, Italia ja Kreikka) sähkömarkkinoita ja integraatioprosesseja. Osassa näitä alueita on ollut ongelmia markkinoiden avaamisessa ja yhdistymiskehityksessä, joten näistä saadaan hyviä vertailukohtia. Merkittävä osa työtä on myös perehtyä erilaisiin hinnoittelumekanismeihin pörsseissä, ja siirtoverkon ruuhkaisuuden käsittelyyn liittyviin malleihin. Tässä yhteydessä esitellään myös yhdysvaltalaisia sähkömarkkinoita, ja siirtoverkon kapasiteetinjakomenetelmiä Euroopassa.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Ulkomaisen Suomeen lähetetyn työvoiman työskentely rakennusalalla on lisääntynyt viime vuosina. Syitä siihen ovat Euroopan Unionin laajentuminen ja työvoiman vapaa liikkuvuus sekä työvoiman tarve suomalaisilla rakennustyömailla. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia tilaajan asemaa sen käyttäessä ulkomailta Suomeen Iähettyä työvoimaa niin sanottuna ulkopuolisena työvoimana. Tutkimuksessa käsiteltävät ulkopuolisen työvoiman muodot ovat aliurakointi jå työvoiman vuokraus. Ulkomaisen työvoiman käyttöön liittyviä säädöksiä on useissa eri laeissa. Viime vuosina lainsäädäntöä on pyritty muuttamaan paremmin käytännön tarpeita vastaavaksi. Tutkimuksessa kootaan keskeinen lainsäädäntö yhteen. Työn tuloksissa todetaan, että tilaajan asemaan vaikuttavia muuttujia on useita. Tällaisia ovat esimerkiksi työnteko asetelma, työntekijän kansalaisuus sekä ulkomaisen yrityksen toiminnan laajuus Suomessa. Tilaajan asema on määritettävä tapauskohtaisesti.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä ”Suomen ICT-sektori vuonna 2015” käsitellään Suomen tietoyhteiskunnan ja tietotekniikan tulevaisuutta kansainvälisestä ja kansallisesta näkökulmasta. Se koskee niin Yhdysvaltojen, Japanin, Euroopan Unionin kuin Suomenkin tietoyhteiskuntia. Suomen tietoyhteiskunnan ja EU:n ICT-sektorin vahvuudet, heikkoudet, uhat ja mahdollisuudet käyvät tästä diplomityöstä ilmi. Yhdysvallat, Japani ja EU toimivat suunnan antajana Suomen ICT-sektorin tulevaisuudelle. Euroopan Unioni on laatinut ICT-sektoria ja koko EU:ta koskevan Lissabonin strategian, joka käsittää niin EU:n eri kansakuntia koskevan taloudellisen panostuksen, innovaatiokehityksen, koulutuksen kuin tutkimuksen ja tuotekehityksenkin. Suomen tietoyhteiskunta on monilla alueilla maailman kärkitasoa, muutamilla sen keskitasoa. Suomen tietoyhteiskunnan vahvuudet, heikkoudet, uhat ja mahdollisuudet on kartoitettu Suomen tietoyhteiskuntastrategiassa vuosille 2007-2015. Se käsittää ne keinot, millä Suomi pystyy tulemaan kansainvälisesti tasapainoiseksi, hyväksi ja houkuttelevaksi paikaksi asua ja työskennellä sekä se käsittää ne keinot, jolla Suomen kilpailukyky taataan globaalisti kiristyvässä kilpailutilanteessa.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Kiinnostus digitaalista sisältöliiketoimintaa ja viestintää kohtaan on kasvanut suuresti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Niin alan yritysmäärä kuin tuotteet ovat lisääntyneet entisestään viestinnän siirtyessä yhä enemmän tietoverkkoihin. Myös Suomen valtion ja Euroopan unionin tasolla tähän kehitykseen on reagoitu voimakkaasti eri ohjelmien ja hankkeiden kautta. Suomi on tehnyt kolmannen tietoyhteiskuntastrategiansa ja Euroopan unionillakin on laadittuna omat strategiansa ja tavoitteensa tuleville vuosille. Kouvolan kaupunki on nostanut digitaalisen sisältöliiketoiminnan ja viestinnän yhdeksi tulevaisuuden kärkialueikseen, minkä vuoksi tämä tutkimus on tilattu. Tutkimuksessa selvitettiin digiklusterin nykytilaa, mahdollisuuksia ja menestystekijöitä. Tutkimusmenetelminä käytettiin syvähaastatteluita avaintoimijoille sekä vertailua aiemmin menestyneisiin ICT- ja sisältöliiketoiminnan klustereihin. Tutkimuksessa perehdytään ensin aihealueeseen teoriatiedon ja aiempien tutkimustulosten kautta. Tämän jälkeen tarkastellaan tutkittavaa aluetta tilastotiedon, hankkeiden ja haastatteluiden kautta. Lisäksi alueen osaamispääomaa on kartoitettu haastatteluiden ja selvitysten perusteella. Tutkimustuloksena havaittiin, että menestyäkseen klusterin tulee panostaa olemassa olevaan yrityskantaan sekä houkutella alueelle erityisesti kasvuvaiheen yrityksiä. Lisäksi kävi ilmi, että klusterikehitys on mahdollista vain yhteisten päämäärien ja tavoitteiden kautta. Mukana kehittämisessä tulee olla niin alueen yrittäjät kuin julkisen hallinnon edustajat. Kehitys onnistuu parhaiten, mikäli hankkeissa kiinnitetään huomiota yritysnäkökulmaan ja toimijat tietävät oman roolinsa. Korkean osaamisen klusterissa keskeisellä sijalla on alueen koulutus- ja tutkimuslaitosten, yritysten ja julkisen hallinnon saumaton yhteistyö.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Euroopan Unionin asettamat tavoitteet uusiutuvien energialähteiden lisäämiselle sähköntuotannossa ovat johtamassa tuulivoimalla tuotetun sähkön merkittävään kasvamiseen. Suomeenkin suunnitellaan suuria, useista kymmenistä tuulivoimaloista koostuvia tuulivoimapuistoja niin maalle kuin merelle. Tuulivoimapuiston suunnittelu on kokonaisuudessaan pitkä prosessi, johon sisältyy sähköteknisen suunnittelun lisäksi myös ympäristövaikutusten arviointiohjelma ja erinäiset lupa-asiat. Tämän diplomityön tavoitteena on kehittää menetelmiä, joiden avulla suurten tuulivoimapuistojen keskijänniteverkon teknistaloudellinen suunnittelu helpottuisi. Tuulivoimapuiston keskijänniteverkon parhaan teknistaloudellisen ratkaisun löytyminen riippuu useista muuttujista. Työssä kehitettiin laskentamallipohja, jonka avulla voidaan helposti ja nopeasti tarkastella erilaisten ratkaisuiden vaikutusta kokonaisuuteen. Tavoite on optimoida teknistaloudellisessa mielessä koko tuulivoimapuiston sisäinen keskijänniteverkko. Kehitettyä laskentamallipohjaa hyödynnettiin esimerkkiprojektina olleen tuulivoimapuiston keskijänniteverkon suunnittelussa. Mallin avulla voidaan laskea nopeasti verkon kustannukset koko pitoajalta. Kustannuslaskelmissa otetaan huomioon investointi-, häviö- ja keskeytyskustannukset.