Parisuhdetyössä toimivien vapaaehtoisten motivaatio ja sitoutuminen : Tutkimus HNMKY:n parisuhderyhmien ryhmänjohtajista

Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kristillisessä parisuhdetyössä toimivien, HNMKY:n vapaaehtoisten ryhmänjohtajien motivaatiota ja sitoutumista sekä näiden välistä yhteyttä. Tutkimuksessa selvitettiin, keitä HNMKY:n avioliittoleirin vapaaehtoiset ryhmänjohtajat ovat, mitkä ovat heidän motivaatiot ryhmänvetäjinä sekä, mihin he ovat sitoutuneet ja, mikä heitä sitouttaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin erityisesti arvoihin ja organisaatioon sitoutumista. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostui Paremman avioliiton perheleirien 2007 ja 2008 vapaaehtoisien parisuhderyhmien ryhmänjohtajina toimineilta kerätystä kyselyaineistosta (N=163). Tutkimusote oli kvantitatiivinen. Teoreettinen viitekehys muodostui motiivien osalta Claryn ja kumppaneiden kehittelemästä The Volunteer Functions Inventory -mallista (VFI), joka on kehitetty vapaaehtoisten motiivien mittaamiseen sekä muusta aiemmasta motiivitutkimuksesta. Sitoutumisen osalta teoreettinen viitekehys muodostui vapaaehtoisten sitoutumiseen liittyvästä teoriasta sekä aiemmasta sitoutumisen tutkimuksesta. Parisuhdetyön ryhmänvetäjiltä löydettiin faktorianalyyseilla aiemmasta tutkimuksesta osittain poiketen neljä erilaista motivaatiota: 1) Oman parisuhteen hoito, 2) Auttamisen arvot, 3) Itselle saaminen sekä 4) Toimiminen yhdessä. Merkittävin vapaaehtoisuuteen motivoiva tekijä oli Oman parisuhteen hoito, joka sisälsi oman parisuhteen hoidon lisäksi omien vaikeuksien käsittelyä sekä vertaistukeen liittyviä motivaatioita. Auttamisen arvot sisälsivät toisten auttamisen tärkeyden sekä kristilliset arvot. Itselle saaminen piti sisällä oppimismotiiveja sekä omat vaikeudet motiiveja. Toimiminen yhdessä käsittää itsetuntomotiiveja ja sosiaalisia motiiveja. Näistä Itselle saaminen ja Toimiminen yhdessä liittyivät merkittävästi toisiinsa. Ryhmänvetäjiltä löydettiin faktorianalyyseilla neljä erilaista sitotuttavaa tekijää: 1) Saatu tuki, 2) Osa identiteettiä, 3) Palkitsevuus sekä 4) Onnistuminen auttamisessa. Merkittävin syy vapaaehtoisuuteen sitoutumiseen on Saatu tuki, joka sisältää sekä HNMKY:ltä että myös muilta ryhmänjohtajilta saadun tuen. Osa identiteettiä sisältää sen, että ryhmänjohtamisesta on tullut osa minua, ja että toiminta on vahvistanut itsetuntoa sekä sopii elämäntilanteeseen. Tähän sisältyi myös toisten auttamisen tärkeys. Sitouttavista tekijöistä vahvimmin toisiinsa liittyvät Saatu tuki ja Osa identiteettiä. Motivaatio ja sitoutuminen liittyvät monella tavoin toisiinsa. Merkittävimmin toisiinsa liittyvät motivaatiossa Auttamisen arvot ja sitoutumisessa Osa identiteettiä. Näille ihmisille auttamisen arvoissa tärkeää ovat kristillisten arvojen edistäminen parisuhdetyössä sekä merkittävien asioiden tekeminen itselle tärkeässä tehtävässä. Heitä motivoi toisten auttaminen ja sama asia sitouttaa heitä myös vapaaehtoiseen parisuhdetyöhön. Niitä ryhmänjohtajia, joita motivoi vapaaehtoistoimintaan oma parisuhteen hoito, sitouttaa tähän työhön sen palkitsevuus. Niitä, joita motivoivat Auttamisen arvot tai Itselle saaminen, sitouttaa Saatu tuki, Osa identiteettiä ja Palkitsevuus. Kun motivoivana tekijänä on Toiminen yhdessä, silloin sitouttaa Saatu tuki ja Osa identiteettiä. Ryhmänjohtajat ovat erittäin sitoutuneita HNMKY:n arvoihin ja opetukseen. Vastaajille on erittäin merkittävää kristillisten arvojen edistäminen parisuhdetyössä. Kristillisyyden ja sen arvojen merkityksellisyys, auttamisen sekä oman parisuhteen ja perheen tärkeys liittyvät toisiinsa. Avainsanat – Nyckelord Vapaaehtoistyö, motiivit, sitoutuminen, parisuhde Säilytyspaikka – Förvaringställe Teologisen tiedekunnan kirjasto

Humanitaarinen interventio ja Suomen sotilaallinen kriisinhallinta

Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, voidaanko humanitaarisen intervention käsitteellä kuvata Suomen sotilaallista kriisinhallintaa. Lähtökohta on, että kriisinhallintatehtävien vaarallisuus ja tavoite auttaa kriisien uhreja edellyttävät tämän suhteen avaamista. Tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi, jonka lähdekirjallisuutta ovat etiikan, kansainvälisen politiikan ja sotataidon teokset, lainsäädäntö, hallinnolliset asiakirjat sekä mielipidetutkimukset. Kansainvälisesti humanitaarista interventiota on tutkittu paljon; sen luonnetta Suomen sotilaallisessa kriisinhallinnassa vähän. Tutkimuskysymys ratkaistaan välitavoittein: 1) Mikä on humanitaarisen intervention merkitys kriisinhallinnan käsitteistössä?, 2) miten se on oikeutettavissa ja mikä on sen oikeutettu määritelmä?, 3) onko humanitaarisen intervention käsitteellä vastaavuus Suomen sotilaallisessa kriisinhallinnassa ja 4) ovatko kansallinen etu ja kansainvälinen vastuu ristiriidassa päätettäessä sotilaallisesta kriisinhallinnasta? Neljä välitavoitetta vastaa tämän tutkielman neljää päälukua. Ensimmäiseksi osoitetaan, että humanitaarinen interventio on sotilaallisen kriisinhallinnan laji, jolla sotataidon menetelmin voidaan vaikuttaa tehokkaasti vakavaan valtionsisäiseen kriisin. Kansainvälisesti se on yleistynyt perinteisen rauhanturvaamisen vähetessä. Asevoiman käyttö voi olla passiivista tai aktiivista ja siihen pätee samat vaaran ja virheen lainalaisuudet kuin sodankäyntiin yleensä. Toiseksi tarkastellaan 1) kansainvälisoikeudellista, 2) oikeutetun sodan koulukunnan, 3) uusliberalistista, 4) kansalaisjärjestöjen näkökulmaan pohjautuvaa sekä 5) synteettistä oikeuttamismallia. Parhaiten ilmiötä kuvaa synteettinen toiminnallinen oikeuttamismalli, joka perustuu sekä etiikan teoriaan että sotataidon empiriaan. Oikeuttamistarkastelusta johdetaan tämän tutkielman määritelmä: ”Humanitaarinen interventio on valtion tai siihen verrattavan ryhmittymän pakottaminen sotilaallisella voimankäytöllä lopettamaan alueellaan tapahtuvat vakavat ja välittömät ihmisoikeusloukkaukset. Humanitaarisella interventiolla tulee olla kansainvälisen yhteisön enemmistön tuki. Humanitaarisen intervention operaatiotyypit ovat: 1) avun perillemenon varmistaminen, 2) avustusoperaatioiden suojaaminen, 3) uhrien pelastaminen ja 4) pahantekijäin lyöminen.” Kolmanneksi verrataan määritelmän vastaavuutta Suomen sotilaallisen kriisinhallinnan teoriaan ja käytäntöön. Ilmenee, että lainsäädännössä ja hallintokielessä korrektit ilmaisut kuten ´erittäin vaativat kriisinhallintatehtävät´ perinteisen rauhanturvaamisen vastakohtana peittävät yhden tarkoitteistaan, joka sotataidon kielessä on humanitaarinen interventio. Luokitellaan myös puolustusvoimien verkkosivuillaan ilmoittamat kriisinhallintaoperaatiot suhteessa humanitaarisen intervention neljään tyyppiin. Ilmenee, että valtaosa henkilöstöresursseista sitoutuu humanitaarisiin interventioihin tai intervention tyyppejä sisältäviin sekoittuneisiin operaatioihin. Esimerkkinä sekoittuneesta operaatiotilanteesta käsitellään Afganistania. Vähemmistö henkilöstöstä on puhtaissa perinteisen rauhanturvaa-misen tai puhtaissa humanitaarisen intervention operaatioissa kuten EU:n Tshadin operaatiossa. Neljänneksi tutkitaan kansallista etua kriisinhallinnassa hyötyinä yksilölle ja valtiolle. Analysoidaan kansallisen edun ja kansainvälisen vastuun suhdetta, jossa valinnan ääripäät painottavat pelkkää valtion etua tai vain globaalia vastuuta. Ääripäiden keskiväli on eettisen politiikan valinta. Todetaan, että sotilaallisen kriisinhallinnan tulos on mitattava kriisin uhrien näkökulmasta. Tulee ilmi sotataidon perimmäinen kysymys ihmishengen samanaikaisesta itseis- ja välinearvosta, mikä on eettisen harkinnan perusta lähetettäessä kansalaisia kuolemanvaaraan. Globaalia vastuuta ja kansallista etua ei voida ristiriidattomasti sovittaa yhteen päätettäessä sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Tämän tutkielman johtopäätös on, että näin määritellyllä humanitaarisen intervention käsitteellä voidaan kuvata Suomen sotilaallisen kriisinhallinnan vaativia tehtäviä perinteisen rauhanturvaamisen vastakohtana. Ilmiön monimuotoisuus edellyttää teoreettista ja empiiristä jatkotutkimusta, jonka tavoite on myös kriisinhallinnan tavoite, – hyveen ja hyvän elämän edistäminen.

Kiirastorstai-ilta yläsalissa : Kirkon viestintä pääsiäiseen valmistavissa jumalanpalveluksissa Leif Åbergin viestintäajattelun mukaan

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Leif Åbergin viestintäajattelun valossa, miten Suomen evankelis-luterilainen kirkko viestii pääsiäiseen valmistavien jumalanpalvelusten otsikoissa, pyhäpäivän kuvauksissa ja evankeliumiteksteissä. Åbergin tulosviestinnän mallissa perustoimintojen tuki on viestinnän tärkein tehtävä. Se on viestintää, jonka avulla asiat saadaan sujumaan. Jumalanpalveluksen otsikko ja päivän kuvaus antavat mahdollisuuden tarvittaessa kertoa jumalanpalveluksen kulusta, vaikkakin otsikko ja päivän kuvaus ovat lähinnä materiaalia liturgille. Useimmiten päivän kuvaus kertoo ja kehottaa seurakuntaa ajattelemaan tai uskomaan tietyllä tavalla. Toinen Åbergin tulosviestinnän mallin ulottuvuus on informointi. Yhteisö tarvitsee tiedon siitä, mitä sille tapahtuu juuri nyt ja tulee tapahtumaan. Erityisesti syvän paastonajan jumalanpalveluksiin valitut tekstit valmistavat tulevaan ja antavat välineitä kohdata haasteita. Otsikot ja päivän kuvaukset ovat viestinnän kannalta selvästi niukempia, hiljaisella viikolla vain ydintapahtuman toteavia otsikoita. Joinakin pyhinä kirkko menee informoinnissaan pitkälle ja kertoo tapahtumien lopputuloksen. Silloin se vie kuulijalta mahdollisuuden omaan tulkintaan ja oivallukseen. Kolmas tulosviestinnän mallin elementti on kiinnittäminen. Kiinnittäminen on kirkon tapauksessa vuosituhansien perspektiivissä onnistunut. Kirkko on onnistunut luomaan maailmanlaajat symbolit ja niille merkityksen, joka joka kantaa kirkon keskeistä sanomaa ja joita vahvistetaan jokaisessa jumalanpalveluksessa. Kristittyjen yhteisö kautta maailman hyväksyy ehtoollisenvieton koodin ja siihen liittyvät merkit, leivän ja viinin. Neljäs Åbergin tulosviestinnän mallin elementti on profilointi. Se on yhteisökuvan pitkäjänteistä rakentamista ja sisältää yhteisön perusviestit. Jumalanpalvelukset viestivät kirkon ydinsanomaa, mutta tutkimusaineistoon kuuluvien pyhien otsikoiden ja kuvausten ja evankeliumitekstien välillä on ristiriitoja. Ymmärrettävyys on viestinnän onnistumisen kannalta oleellinen tekijä. Kirkko käyttää monissa pyhän otsikoissa ja kuvauksissa Raamatun kieltä ja evankeliumien tapahtumien aikaan sijoittuvia mielikuvia. Ymmärrettävämpää viestintää olisi käyttää kuulijoiden elämänpiiriin kuuluvia kuvia. Vuorovaikutteisuus on viestinnän tehokkuuden näkökulmasta merkittävä tekijä. Kysymysten ja vastausten – kommunikaation – myötä sanoma tavoittaa vastaanottajan tehokkaammin. Monet kirkon valitsemat evankeliumitekstit kuvaavat vuorovaikutteisia tilanteita, mutta otsikot ja päivän kuvaukset eivät rohkaise jumalanpalveluksen toimittajia ja seurakuntaa pohdintaan ja vuorovaikutukseen.

"Mikä ihana kuva: isä, äiti ja lapset Herran työssä" : Lähetystyöntekijöiden perhe-elämä Kiinassa 1910- ja 1920-luvuilla

Tutkimukseni käsittelee Suomen Lähetysseuran Kiinan-työssä olleita perheitä vuosina 1915–1928. Enemmistö tuolloin SLS:n lähetystössä olleista läheteistä oli perheellisiä, ja perheiden elämäntilanteet lähetyskentällä vaikuttivat koko SLS:n yhteisön työmahdollisuuksiin. Tutkimukseni kohdehenkilöt ovat Signe ja Väinö Kantele sekä Inkeri ja Toivo Koskikallio perheineen, ja he edustavat sitä kokonaisuutta, jonka perheelliset lähetit Kiinassa muodostivat. Tutkin pro gradu -työssäni, millaista lähetystyöntekijöiden perhe-elämä oli lähetyskentällä. Kysyn myös, miten lähetystyö vaikutti perheeseen, ja miten perhe vaikutti lähetystyön tekemiseen. Lisäksi selvitän, miten kiinalainen kulttuuri vaikutti lähettiperheiden elämään. Tutkimukseni tärkeimmät lähteet ovat Signe Kanteleen kirjeet omaisilleen sekä Inkeri Koskikallion kirjeet ja päiväkirjat. Lähetyshistoriaa ei ole aiemmin tutkittu perheen näkökulmasta, joten tutkimus on hyvin aineistolähtöinen. Tärkeimpään käyttämääni kirjallisuuteen kuuluvat SLS:n Kiinan-työn historiaan sekä naislähetystyöntekijöihin liittyvät tutkimukset. Lähetystyöntekijät solmivat Kiinassa keskenään useita avioliittoja. Jotkut läheteistä olivat avioituneet jo Suomessa. SLS:n johtokunta kontrolloi lähettien avioliittoja ja myös perheiden lapsia, joten perhe ei ollut pelkästään lähettien yksityisasia. 1910- ja 1920-luvut olivat erityisen lapsirikasta aikaa, mikä vaikutti merkittävästi SLS:n Kiinan-yhteisön toimintaan. Joihinkin perheisiin oli syntynyt lapsia jo Suomessa ja lähetyskentällä perheisiin syntyi tutkimusajankohtana 26 lasta. Monet lähettiperheiden haasteista liittyivät lähetystyön ja perhe-elämän yhdistämiseen. Perheenäideillä oli vahva lähetyskutsumus, mutta raskaudet, synnytykset ja elämä pienten lasten kanssa rajoittivat naisten työskentelymahdollisuuksia ja aiheuttivat rooliristiriitoja. Perheen arjessa haasteena oli myös perheenisän poissaolo lähetystyöhön liittyneiden matkojen takia. Erityisesti tuolloin korostui lähetysasemalla asuneiden muiden suomalaisten läsnäolon tärkeys, vaikka SLS:n yhteisön tiiviys myös rajoitti perheiden yksityisyyttä. Perhe-elämällä oli SLS:n tuki, sillä monien muiden protestanttisten lähetysseurojen tavoin SLS kannusti perheellisiä lähettejään hyödyntämään perhettään evankelioimistyössä ja toimimaan kristityn perheen esimerkkinä paikallisille. Perheen esimerkillisyyteen kannustamisesta huolimatta Suomen Lähetysseura oli virallisissa julkaisuissaan vaitonainen perhetapahtumien vaikutuksesta työhön lähetyskentällä. Työn tukijat haluttiin vakuuttaa työn häiriöttömyydestä, vaikka todellisuus Kiinassa oli ajoittain toinen. Perheenäitien ja lasten sairastelut pakottivat perheenisiä välillä vähentämään tai lopettamaan työskentelyä. Lähetit myös menettivät Kiinassa lapsia ja puolisoita, mikä luonnollisesti vaikutti lähettiyhteisön toimintaan. Suomalaisvanhemmat kokivat perhe-elämän kiinalaisen kulttuurin keskellä ajoittain haasteelliseksi. Ristiriitatilanteita aiheuttivat kiinalaisten erilaiset elintavat ja esimerkiksi suomalaisten mielestä kyseenalainen lastenhoito- ja kasvatuskulttuuri. Suomalaisperheiden elämä Kiinassa oli joiltain osin samanlaista kuin heidän aikakautenaan Suomessa, mutta lähetystyö ja kiinalainen kulttuuri toivat siihen oman erikoisleimansa. Elämä perheenä lähetystyössä sisälsi paljon ulkoapäin tulleita ja sisäisiä haasteita. Lähetit kertoivat näistä haasteista, mutta korostivat myös vahvaa hengellistä kutsumustaan, tyytyväisyyttään elämäänsä sekä perheensä onnellisuutta.

Elämää syövän kanssa : Narratiivinen tutkimus henkisen ja hengellisen tuen merkityksestä syöpää sairastavalle

Cancer diseases are considered to be relatively common among the Finnish population, every fourth Finn has been affected by cancer in their lifetime. Around 24,000 new cases of cancer are diagnosed each year in Finland. According to the estimations, about half of all diseased will recover. This research examines cancer patients experiences and needs for mental and spiritual support. This paper answers questions what kind of support cancer patients were given after the diagnosis and how did they felt about it. My research was conducted by thematic interviews (N=7) with cancer patients and letters (N=13). To analyze I used narrative holistic-content analysis and holistic analysis of form. Narrative holistic-content analysis consists of reading the material and writing down common points, themes and deflections. By using holistic analysis of form, I observed changes and turning points in one s story of life. Then I could graphically show the emotional changes in the cancer patients life. By rereading the material, examining and comparing it, I was able to build different categories. After defining these categories (Longing, Supported, Individualists, Believers) I reread the interviews in terms of which category it belonged to. I chose one story from each category to represent the whole group. This so-called central story was complemented by other stories from the same group. Analysis enables to define a type story from each group, they were examples of the various ways of reacting about support that they were giving or not having the support that were needed. The stories reflect the participants feelings about support they were given but some cases feeling rejected.

Päästä meidät pelosta : hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä

Tässä tutkielmassa tarkasteltiin pitkäkestoisen hengellisen väkivallan esiintymistä uskonnollisissa yhteisöissä sekä yhteisöjen jäsenten että ryhmien hengellisten auktoriteettien kautta. Tutkielmassa tutkittiin sitä, millaisissa muodoissa ja miksi pitkäkestoista jopa vuosikymmeniä kestävää mielenhallintaa, manipulointia ja kontrollointia ilmeni uskonnollisten yhteisöjen vallankäytössä. Lisäksi analysoitiin kyseisten yhteisöjen vallankäyttäjien profiileja ja selvitettiin heidän auktoriteettiasemaansa suhteessa yhteisön jäseniin. Tutkimus toteutettiin sähköpostihaastatteluina. Aineistoa kerättiin lehti- ja Internet-ilmoitusten avulla. Ensisijaisena tutkimusaineistona oli 49 kirjettä. Kirjeitä saapui yhteensä 17 eri yhteisöstä. Informantteina oli sekä lahkoistaan irtautuneita että yhä mukana olevia jäseniä. Yhtä yhteisöä lukuun ottamatta vastaukset saapuivat kristillisistä tai kristillisperäisistä yhteisöistä. Primääriaineiston lisäksi tutkimuksessa käytettiin jonkin verran erilaisiin uskonnollisiin yhteisöihin kuuluneiden henkilöiden elämäkerrallisia teoksia sekä muutamia lainauksia tutkimuksen teemoihin liittyviltä Internet-sivustoilta. Työn viitekehyksenä käytettiin Hannu Lauerman kokoamaa yhteenvetoa uskonnollisten lahkojen vaarallisiksi katsotuista piirteistä. Lauerma muotoili kyseisen aineiston Uskontojen uhrien tuki ry:n luettelon pohjalta täydentämällä sitä omilla havainnoillaan sekä muista lähteistä saaduilla esimerkeillä. Lisäksi työssä käytettiin Suomen Mielenterveysseuran työryhmän laatimaa luetteloa uskonnollisten yhteisöjen eettisistä periaatteista. Väljästi käytettynä teoreettisena viitekehyksenä sovellettiin Leon Festingerin kognitiivisen dissonanssin teoriaa. Festingerin teorian pääsisältönä oli toteamus, että ihminen pyrkii tasapainoon ja välttämään ristiriitaa karttamalla tai vähättelemällä sitä aiheuttavia ihmisiä, tapahtumia, asenteita ja informaatiota. Analyysiluvut jakautuivat kolmeen aihepiiriin. Ensimmäisessä tulosluvussa käsiteltiin kontrollointia ja jäsenten manipulointia käytöksen, ajatusten, tunteiden sekä informaation kautta. Toisessa tulosluvussa kuvattiin auktoriteetin alaisuudessa elämistä ja nostettiin esille teemoja, joiden kautta manipuloinnin esiintyminen informanttien yhteisöissä selkeimmin näkyi. Kolmas tulosluku keskittyi yhteisöjen vallankäyttöön sekä anonyymin auktoriteetin että yhteisöjen näkyvien vallanpitäjien kautta. Aineistosta oli selvästi havaittavissa, että pitkäkestoista uskonnollisten yhteisöjen säännöistä ja oppirakenteista lähtöisin olevaa kontrollointia ja manipulointia esiintyi jokaisen informantin kirjeessä. Osassa yhteisöjä kontrollointia oli vain pienessä sektorissa kun se toisissa kattoi lähes kaikki elämän alueet. Kontrolloinnin välineitä olivat syyllistäminen, pelottelu sekä opit, joiden kyseenalaistaminen tuotti jäsenille ahdistavia ristiriitaisia kokemuksia. Leon Festingerin teoriaa soveltamalla voitiin havaita, että tarkoituksella tai tarkoituksettomasti luodut oppirakenteet olivat tehokas väline yksilön sitomiseksi kontrolloivaan yhteisöön. Informanttien joukossa oli useita henkilöitä, jotka kokivat syvää ahdistusta yhteisöissään. Osa informanteista havaitsi ryhmän harjoittaman mielenhallinnan vasta yhteisöstä irtauduttuaan. Jotkut eivät kyenneet pelkojensa takia irtautumaan lahkosta, vaikka oireilivat psyykkisesti ja pahimmassa tapauksessa heillä oli jopa itsetuhoisia ajatuksia. Yleisesti informantit olivat sitä mieltä, että hengellistä väkivaltaa harjoittavien yhteisöjen aktiivijäsenet eivät kyenneet näkemään ongelmia. Sen sijaan irtautuneita syyllistettiin, painostettiin ja tuomittiin.

Avuksi pyynnöstä ja pyytämättä : Tampereen Kaupunkilähetyksen kristillissosiaalinen työ ja sen toimintakentät muutoksissa vuosina 1939–1961

Tämän tutkimuksen päätarkoitus on hahmottaa Tampereen Kaupunkilähetyksen kristillissosiaalista työtä ja sen toimintakenttiä niitä kohdanneissa muutoksissa toisesta maailmansodasta 1960-luvun alkuun. Tutkimuksen päämetodi on geneettinen metodi, ja päälähteinä on käytetty tämän yhdistyksen ja sen yhteistyökumppanien arkistoja ja julkaisuja. Tutkimuksen erityisenä tukena ovat olleet tekijän aiemmat tutkimukset tästä tutkimuskohteesta. Tutkimuksessa on selvitetty myös toiminnan sukupuolittumista ja ammatillistumista, sekä toiminnan vaihtelevaa suhdetta Tampereen kaupunkiin ja muihin yhteistyötahoihin. Tampereen Kaupunkilähetys on pitänyt toimintaperiaatteena perinteistä sisälähetystä, johon on kuulunut karitatiivinen ja missionaarinen puoli. Toimintaan on kuulunut niin laitosdiakoniaa kuin avohuollollista työtä. Diakonian ja uuskansankirkollisuuden läpimurto muuttivat työtapoja yhdessä sodan luomien poikkeuksellisten yhteiskunnallisten olojen kanssa. Inflaatio, vuokra- ja hintasäännöstely aiheuttivat raskaita menetyksiä Kaupunkilähetyksen toiminnalle. Samaan aikaan yhteiskunnan sosiaalityö alkoi kehityksen kohti hyvinvointiyhteiskuntaa, mikä ammatillisti ja kohotti sosiaalityön tasoa. Nämä kaikki yhdessä loivat muutospaineita Kaupunkilähetykselle, joka ryhtyi tuottamaan uusia työmuotoja kristillisessä hengessä toteutettuina, kuten avioliittoneuvonnan, jota voi luonnehtia sosiaaliseksi innovaatioksi, sekä hengellistä teollisuustyötä, erilaisia lastensuojelullisia laitoksia, pullakirkon ja kehitysvammaisten teollista työtoimintaa. Samalla Kaupunkilähetyksenkin työ ammatillistui. Tampereen kaupungin kunnallispolitiikkaa hallinnut sosialidemokraattien ja kokoomuslaisten aseveliakseli tuki Tampereen Kaupunkilähetyksen työtä. Tampereen kaupungin sosiaaliviranomaiset, kuten Alpo Lumme, ehdottivat usein uusia työmuotoja Kaupunkilähetykselle. Näiden ehdotuksien mukana tuli lupaukset antaa tarvittava taloudellinen tuki. Kaupungista tuli Kaupunkilähetyksen merkittävin tukija ja yhteistyökumppani. Molemmat hyötyivät yhteistyöstä. Kaupunkilähetys pyrki vastaamaan näkemiinsä sosiaalisiin haasteisiin pikaisesti. Tämä oli myös menestyksen ydin, sillä suhteellisen nopea päätöksenteko uuden toiminnan kokeilusta oli Kaupunkilähetykselle helpompaa kuin kaupungille tai seurakunnille. Yhdistyksen uusille työmuodoille oli luonteenomaista, että joku asiaan perehtynyt henkilö ryhtyi niitä ajamaan voimakkaasti ja taitavasti kohti toteutusta. Toimintamuotojen jouduttua rahoitusvaikeuksiin tai kasvaessa selvästi julkishallinnon tehtäviksi, Kaupunkilähetys luopui tarvittaessa osuudestaan melko kivuttomasti aloittamalla usein jälleen uuden työmuodon. Tampereen Kaupunkilähetys voidaan sijoittaa sosiaalityön toimintakenttään kristillissosiaalista työtä tekevänä kolmannen sektorin toimijana. Yhdistyksen työssä ja hallinnossa oli havaittavissa sellaista sukupuolittumista, että varsinaista työtä tekivät pääosin naiset naisten johdolla. Mies-, poika- ja evankelioimistyötä tekivät puolestaan pääosin miehet. Myös johtokunnissa naisilla oli merkittävä asema, kuten jäsenistössäkin. Johtokuntatoiminta etääntyi seurakunnasta, sillä puheenjohtajaksi vaihtui maallikko jo 1940-luvulla, ja johtokunnassa oli vain vähän pappeja muutenkin. Toiminnan taloudellisena tukena olivat Tampereen kaupunki suurimpana rahoittajana, Tampereen Kaupunkilähetyksen osittain omistama hotelli Emmaus Oy, valtio, Tampereen seurakunnat, yksityiset lahjoittajat ja jäsenistö. Yhdistyksen omat kiinteistöt tuottivat välillä tappiota ja välillä voittoa, mutta niiden tärkein merkitys oli olla toimitiloina.

Living Poetically in the Modern Age : The Situational Aspects of Kierkegaard's Thought

How did Søren Kierkegaard (1813 1855) situate the human subject into historical and social actuality? How did he take into consideration his own situatedness? As key for understanding these questions the research takes the ideal of living poetically that Kierkegaard outlined in his dissertation. In The Concept of Irony (1841) Kierkegaard took up this ideal of the Romantic ironists and made it into an ethical-religious ideal. For him the ideal of living poetically came to mean 1) becoming brought up by God, while 2) assuming ethical-religiously one s role and place in the historical actuality. Through an exegesis of Kierkegaard s texts from 1843 to 1851 it is shown how this ideal governed Kierkegaard s thought and action throughout his work. The analysis of Kierkegaard s ideal of living poetically not only a) shows how the Kierkegaardian subject is situated in its historical context. It also b) sheds light on Kierkegaard s social and political thought, c) helps to understand Kierkegaard s character as a religious thinker, and d) pits his ethical-religious orientation in life against its scientific and commonsense alternatives. The research evaluates the rationality of the way of life championed by Kierkegaard by comparing it with ways of life dominated by reflection and reasoning. It uses Kierkegaard s ideal of living poetically in trying to understand the tensions between religious and unreligious ways of life.

Political transition and structural politicisation : The long shadow of Taiwan's one-party legacy

Väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan Taiwanin politiikkaa ensimmäisen vaalien kautta tapahtuneen vallanvaihdon jälkeen (2000) yhteiskunnan rakenteellisen politisoitumisen näkökulmasta. Koska Taiwanilla siirryttiin verettömästi autoritaarisesta yksipuoluejärjestelmästä monipuoluejärjestelmään sitä on pidetty poliittisen muodonmuutoksen mallioppilaana. Aiempi optimismi Taiwanin demokratisoitumisen suhteen on sittemmin vaihtunut pessimismiin, pitkälti yhteiskunnan voimakkaasta politisoitumisesta johtuen. Tutkimuksessa haetaan selitystä tälle politisoitumiselle. Yhteiskunnan rakenteellisella politisoitumisella tarkoitetaan tilannetta, jossa ”poliittisen” alue kasvaa varsinaisia poliittisia instituutioita laajemmaksi. Rakenteellinen politisoituminen muuttuu helposti yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, koska siitä usein seuraa normaalin poliittisen toiminnan (esim. lainsäädännän) jähmettyminen, yhteiskunnan jyrkkä jakautuminen, alhainen kynnys poliittisille konflikteille ja yleisen yhteiskunnallisen luottamuksen alentuminen. Toisin kuin esimerkiksi Itä-Euroopassa, Taiwanissa entinen valtapuolue ei romahtanut poliittisen avautumisen myötä vaan säilytti vahvan rakenteellisen asemansa. Kun valta vaihtui ensimmäisen kerran vaalien kautta, vanha valtapuolue ei ollut valmis luovuttamaan poliittisen järjestelmän ohjaksia käsistään. Alkoi vuosia kestänyt taistelu järjestelmän hallinnasta vanhan ja uuden valtapuolueen välillä, jossa yhteiskunta politisoitui voimakkaasti. Tutkimuksessa Taiwanin yhteiskunnan politisoituminen selitetään useiden rakenteellisten piirteiden yhteisvaikutuksen tuloksena. Tällaisia politisoitumista edistäviä rakentellisia piirteitä ovat hidas poliittinen muutos, joka säilytti vanhat poliittiset jakolinjat ja niihin liittyvät vahvat edut ja intressit; sopimaton perustuslaki; Taiwanin epäselvä kansainvälinen asema ja jakautunut identiteetti; sekä sosiaalinen rakenne, joka helpottaa ihmisten nopeaa mobilisointia poliittiisiin mielenilmauksiin. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota toistaiseksi vähän tutkittuun poliittiseen ilmiöön, joidenkin demokratisoituvien yhteiskuntien voimakkaaseen rakenteelliseen politisoitumiseen. Tutkimuksen pääasiallinen havainto on, että yksipuoluejärjestelmän demokratisoituminen kantaa sisällään rakenteellisen politisoitumisen siemenen, jos entinen valtapuolue ei romahda demokratisoitumisen myötä.

Evaluation of methods and applications for behavioural profiling of transgenic mice

During the last 10-15 years interest in mouse behavioural analysis has evolved considerably. The driving force is development in molecular biological techniques that allow manipulation of the mouse genome by changing the expression of genes. Therefore, with some limitations it is possible to study how genes participate in regulation of physiological functions and to create models explaining genetic contribution to various pathological conditions. The first aim of our study was to establish a framework for behavioural phenotyping of genetically modified mice. We established comprehensive battery of tests for the initial screening of mutant mice. These included tests for exploratory and locomotor activity, emotional behaviour, sensory functions, and cognitive performance. Our interest was in the behavioural patterns of common background strains used for genetic manipulations in mice. Additionally we studied the behavioural effect of sex differences, test history, and individual housing. Our findings highlight the importance of careful consideration of genetic background for analysis of mutant mice. It was evident that some backgrounds may mask or modify the behavioural phenotype of mutants and thereby lead to false positive or negative findings. Moreover, there is no universal strain that is equally suitable for all tests, and using different backgrounds allows one to address possible phenotype modifying factors. We discovered that previous experience affected performance in several tasks. The most sensitive traits were the exploratory and emotional behaviour, as well as motor and nociceptive functions. Therefore, it may be essential to repeat some of the tests in naïve animals for assuring the phenotype. Social isolation for a long time period had strong effects on exploratory behaviour, but also on learning and memory. All experiments revealed significant interactions between strain and environmental factors (test history or housing condition) indicating genotype-dependent effects of environmental manipulations. Several mutant line analyses utilize this information. For example, we studied mice overexpressing as well as those lacking extracellular matrix protein heparin-binding growth-associated molecule (HB-GAM), and mice lacking N-syndecan (a receptor for HB-GAM). All mutant mice appeared to be fertile and healthy, without any apparent neurological or sensory defects. The lack of HB-GAM and N-syndecan, however, significantly reduced the learning capacity of the mice. On the other hand, overexpression of HB-GAM resulted in facilitated learning. Moreover, HB-GAM knockout mice displayed higher anxiety-like behaviour, whereas anxiety was reduced in HB-GAM overexpressing mice. Changes in hippocampal plasticity accompanied the behavioural phenotypes. We conclude that HB-GAM and N-syndecan are involved in the modulation of synaptic plasticity in hippocampus and play a role in regulation of anxiety- and learning-related behaviour.

The range expansion of the European map butterfly in Finland

Climate change will influence the living conditions of all life on Earth. For some species the change in the environmental conditions that has occurred so far has already increased the risk of extinction, and the extinction risk is predicted to increase for large numbers of species in the future. Some species may have time to adapt to the changing environmental conditions, but the rate and magnitude of the change are too great to allow many species to survive via evolutionary changes. Species responses to climate change have been documented for some decades. Some groups of species, like many insects, respond readily to changes in temperature conditions and have shifted their distributions northwards to new climatically suitable regions. Such range shifts have been well documented especially in temperate zones. In this context, butterflies have been studied more than any other group of species, partly for the reason that their past geographical ranges are well documented, which facilitates species-climate modelling and other analyses. The aim of the modelling studies is to examine to what extent shifts in species distributions can be explained by climatic and other factors. Models can also be used to predict the future distributions of species. In this thesis, I have studied the response to climate change of one species of butterfly within one geographically restricted area. The study species, the European map butterfly (Araschnia levana), has expanded rapidly northwards in Finland during the last two decades. I used statistical and dynamic modelling approaches in combination with field studies to analyse the effects of climate warming and landscape structure on the expansion. I studied possible role of molecular variation in phosphoglucose isomerase (PGI), a glycolytic enzyme affecting flight metabolism and thereby flight performance, in the observed expansion of the map butterfly at two separate expansion fronts in Finland. The expansion rate of the map butterfly was shown to be correlated with the frequency of warmer than average summers during the study period. The result is in line with the greater probability of occurrence of the second generation during warm summers and previous results on this species showing greater mobility of the second than first generation individuals. The results of a field study in this thesis indicated low mobility of the first generation butterflies. Climatic variables alone were not sufficient to explain the observed expansion in Finland. There are also problems in transferring the climate model to new regions from the ones from which data were available to construct the model. The climate model predicted a wider distribution in the south-western part of Finland than what has been observed. Dynamic modelling of the expansion in response to landscape structure suggested that habitat and landscape structure influence the rate of expansion. In southern Finland the landscape structure may have slowed down the expansion rate. The results on PGI suggested that allelic variation in this enzyme may influence flight performance and thereby the rate of expansion. Genetic differences of the populations at the two expansion fronts may explain at least partly the observed differences in the rate of expansion. Individuals with the genotype associated with high flight metabolic rate were most frequent in eastern Finland, where the rate of range expansion has been highest.

Lapset ja nuoret ympäristökansalaisina : Ympäristökasvatuksen näkökulma osallistumiseen

Children and young people as environmental citizens the environmental education perspective to participation This doctoral thesis examines the participation of children and young people in developing their own environment at school, as a part of environmental education. The aim of the research is to assess and consider children and young people s environmentally responsible participation and its effectiveness in relation to the participants own learning and the end results of the participation. The research combines the perspectives of environmental education and citizenship education through the concept of environmental citizenship. Environmental education, which enhances environmental citizenship, offers children and young people the possibility to be active citizens and learn about citizenship in their own lives by taking action themselves. The research is made up of two parts which complement each other. The first part consists of an action research carried out in the Joensuu Lyseo Upper Secondary School, where an environmental education course with a traffic-related theme was planned, developed and evaluated. The second part is made up of an interview survey carried out in Helsinki. In the survey actors from schools and various city offices, who were involved in development projects of school environments, were interviewed. According to the research results, all-round cooperation and more open relations with those outside of the school environment are important ways to support environmental citizenship in schools. Thus, environmentally responsible participation offers a chance to learn competence that an environmental citizen needs the knowledge, skills and willingness to act that have not been successfully taught through traditional school education. The research introduces a model of environmentally responsible participation as a learning process, in which learning is studied through the development of competence, self-empowerment and social empowerment. The model makes the context of environmental education visible and puts emphasis on reflection in the learning process. A central factor in children and young people s self-empowerment is the sense of being heard and taken into consideration. At the moment children and young people s rights to participate are strong, due to legislation, school curricula, and several national and international agreements. Despite this, involving them in developing their own immediate surroundings has not become a part of schools and planning organisations daily life and established methods. Reasons for this situation can be found in the lack of regard and resources for these matters, in the complex nature of planning and a long time frame, and the problems of ownership and of reaching each other. Central to overcoming these obstacles are a gradual change in conduct and mentalities and the strengthening of teachers and officials competence. Children and young people need different ways and methods of varying levels of involvement, structures and arenas which enable participation and in which environmental citizenship can be realized. Key words: environmental citizenship, environmental education, citizenship education, children and young people s participation, social learning, self-empowerment, social empowerment, school, community planning

Population structure and evolution in the ant Plagiolepis pygmaea and its two social parasites Plagiolepis xene and Plagiolepis grassei

Social behaviour affects dispersal of animals and is an important modifier of genetic population structures. The female sex is often philopatric, which maintains coancestry within the breeding groups and promotes cooperative behaviours. This enables also inclusive fitness returns from altruism and explains why some individuals sacrifice personal reproduction for the good of others in social insects such as ants. However, reduced dispersal and population substructuring at the level of colonies may also entail inbreeding, loss of genetic diversity, and vulnerability. In addition, the most vulnerable ants are species that are evolved to parasitize colonies of other ants, and which compromise between abilities to disperse and the efficiency to parasitize the host. On the other hand, certain social organisations of ant colonies may facilitate a species to disperse outside its natural range and become a pest. Altogether, knowledge on genetic structuring of ant populations, as well as the evolution of their life histories can contribute to conservation biology and population management. The aim of this thesis was to investigate population structures and phylogenetic evolution of the ant Plagiolepis pygmaea and its two obligatory, workerless social parasites (inquilines) P. xene and P. grassei with genetic markers and DNA sequence data. The results support the general assumption that populations of inquiline parasites are highly fragmented and genetically vulnerable. Comparison of the two parasites suggests that differences in their relative abundance may follow from their interaction with the host, i.e. how well the species is adapted to reproduce in the host colonies. The results also indicate that the most recent free living ancestor to these two parasite species is their common host. This is considered to provide evidence for the controversial issue of sympatric speciation. Further, given that the level of adaptations to parasitic life history depends on the evolutionary time since the free-living ancestor, the results establish a link between species rarity and its evolutionary age. The populations of the host species P. pygmaea displayed significantly reduced dispersal both among the females (queens) and males, and high levels of inbreeding which may enhance worker altruism. In addition, the queens were found to mate with multiple males. Given the high relatedness between the queens and their mates, this occurs probably for non-genetic reasons, e.g. without benefits associated in genetically more diverse offspring. The results hence caution that the contribution of non-genetic factors to the prevailing mating patterns and genetic population structures should not be underestimated.

Functional and work disability and treatment received by patients with major depressive disorder

This study is one part of a collaborative depression research project, the Vantaa Depression Study (VDS), involving the Department of Mental and Alcohol Research of the National Public Health Institute, Helsinki, and the Department of Psychiatry of the Peijas Medical Care District (PMCD), Vantaa, Finland. The VDS includes two parts, a record-based study consisting of 803 patients, and a prospective, naturalistic cohort study of 269 patients. Both studies include secondary-level care psychiatric out- and inpatients with a new episode of major depressive disorder (MDD). Data for the record-based part of the study came from a computerised patient database incorporating all outpatient visits as well as treatment periods at the inpatient unit. We included all patients aged 20 to 59 years old who had been assigned a clinical diagnosis of depressive episode or recurrent depressive disorder according to the International Classification of Diseases, 10th edition (ICD-10) criteria and who had at least one outpatient visit or day as an inpatient in the PMCD during the study period January 1, 1996, to December 31, 1996. All those with an earlier diagnosis of schizophrenia, other non-affective psychosis, or bipolar disorder were excluded. Patients treated in the somatic departments of Peijas Hospital and those who had consulted but not received treatment from the psychiatric consultation services were excluded. The study sample comprised 290 male and 513 female patients. All their psychiatric records were reviewed and each patient completed a structured form with 57 items. The treatment provided was reviewed up to the end of the depression episode or to the end of 1997. Most (84%) of the patients received antidepressants, including a minority (11%) on treatment with clearly subtherapeutic low doses. During the treatment period the depressed patients investigated averaged only a few visits to psychiatrists (median two visits), but more to other health professionals (median seven). One-fifth of both genders were inpatients, with a mean of nearly two inpatient treatment periods during the overall treatment period investigated. The median length of a hospital stay was 2 weeks. Use of antidepressants was quite conservative: The first antidepressant had been switched to another compound in only about one-fifth (22%) of patients, and only two patients had received up to five antidepressant trials. Only 7% of those prescribed any antidepressant received two antidepressants simultaneously. None of the patients was prescribed any other augmentation medication. Refusing antidepressant treatment was the most common explanation for receiving no antidepressants. During the treatment period, 19% of those not already receiving a disability pension were granted one due to psychiatric illness. These patients were nearly nine years older than those not pensioned. They were also more severely ill, made significantly more visits to professionals and received significantly more concomitant medications (hypnotics, anxiolytics, and neuroleptics) than did those receiving no pension. In the prospective part of the VDS, 806 adult patients were screened (aged 20-59 years) in the PMCD for a possible new episode of DSM-IV MDD. Of these, 542 patients were interviewed face-to-face with the WHO Schedules for Clinical Assessment in Neuropsychiatry (SCAN), Version 2.0. Exclusion criteria were the same as in the record-based part of the VDS. Of these, 542 269 patients fulfiled the criteria of DSM-IV MDE. This study investigated factors associated with patients' functional disability, social adjustment, and work disability (being on sick-leave or being granted a disability pension). In the beginning of the treatment the most important single factor associated with overall social and functional disability was found to be severity of depression, but older age and personality disorders also significantly contributed. Total duration and severity of depression, phobic disorders, alcoholism, and personality disorders all independently contributed to poor social adjustment. Of those who were employed, almost half (43%) were on sick-leave. Besides severity and number of episodes of depression, female gender and age over 50 years strongly and independently predicted being on sick-leave. Factors influencing social and occupational disability and social adjustment among patients with MDD were studied prospectively during an 18-month follow-up period. Patients' functional disability and social adjustment were alleviated during the follow-up concurrently with recovery from depression. The current level of functioning and social adjustment of a patient with depression was predicted by severity of depression, recurrence before baseline and during follow-up, lack of full remission, and time spent depressed. Comorbid psychiatric disorders, personality traits (neuroticism), and perceived social support also had a significant influence. During the 18-month follow-up period, of the 269, 13 (5%) patients switched to bipolar disorder, and 58 (20%) dropped out. Of the 198, 186 (94%) patients were at baseline not pensioned, and they were investigated. Of them, 21 were granted a disability pension during the follow-up. Those who received a pension were significantly older, more seldom had vocational education, and were more often on sick-leave than those not pensioned, but did not differ with regard to any other sociodemographic or clinical factors. Patients with MDD received mostly adequate antidepressant treatment, but problems existed in treatment intensity and monitoring. It is challenging to find those at greatest risk for disability and to provide them adequate and efficacious treatment. This includes great challenges to the whole society to provide sufficient resources.

Children and adolescents in full-time special education : an epidemiological and magnetic resonance imaging study

The need for special education (SE) is increasing. The majority of those whose problems are due to neurodevelopmental disorders have no specific aetiology. The aim of this study was to evaluate the contribution of prenatal and perinatal factors and factors associated with growth and development to later need for full-time SE and to assess joint structural and volumetric brain alterations among subjects with unexplained, familial need for SE. A random sample of 900 subjects in full-time SE allocated into three levels of neurodevelopmental problems and 301 controls in mainstream education (ME) provided data on socioeconomic factors, pregnancy, delivery, growth, and development. Of those, 119 subjects belonging to a sibling-pair in full-time SE with unexplained aetiology and 43 controls in ME underwent brain magnetic resonance imaging (MRI). Analyses of structural brain alterations and midsagittal area and diameter measurements were made. Voxel-based morphometry (VBM) analysis provided detailed information on regional grey matter, white matter, and cerebrospinal fluid (CSF) volume differences. Father’s age ≥ 40 years, low birth weight, male sex, and lower socio-economic status all increased the probability of SE placement. At age 1 year, one standard deviation score decrease in height raised the probability of SE placement by 40% and in head circumference by 28%. At infancy, the gross motor milestones differentiated the children. From age 18 months, the fine motor milestones and those related to speech and social skills became more important. Brain MRI revealed no specific aetiology for subjects in SE. However, they had more often ≥ 3 abnormal findings in MRIs (thin corpus callosum and enlarged cerebral and cerebellar CSF spaces). In VBM, subjects in full-time SE had smaller global white matter, CSF, and total brain volumes than controls. Compared with controls, subjects with intellectual disabilities had regional volume alterations (greater grey matter volumes in the anterior cingulate cortex bilaterally, smaller grey matter volume in left thalamus and left cerebellar hemisphere, greater white matter volume in the left fronto-parietal region, and smaller white matter volumes bilaterally in the posterior limbs of the internal capsules). In conclusion, the epidemiological studies emphasized several factors that increased the probability of SE placement, useful as a framework for interventional studies. The global and regional brain MRI findings provide an interesting basis for future investigations of learning-related brain structures in young subjects with cognitive impairments or intellectual disabilities of unexplained, familial aetiology.