248 resultados para ajassa muuttuva korrelaatio
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli tuoda esiin ratkaisu dokumenttien hallintaan liittyviinongelmiin valmistavassa tuotannossa. Dokumentaation hallinnan perusongelmia valmistuksessa, johon liittyy lakien ja direktiivien asettamia asetuksia sekä vaatimuksia, on mm. paperisten ja sähköisten dokumenttien käytettävyys. Paperiversioiden allekirjoittaminen ja aitouden varmistaminen on helppoa, mutta sähköisen dokumentin allekirjoittaminen ja todentaminen on vielä kehityksen alla. Pitkäaikaisarkistointi sähköisen dokumentin osalta on myös vaativaa, koska pisimmät säilytysajat voivat olla 30 vuotta ja tietotekniikan kehitys tekee huimia harppauksia tässä ajassa. Tutkimusmenetelminä käytettiin kvalitatiivista ja kirjallisuustutkimusta selvittämään dokumentoinnin nykytilaa Savonlinna Works Oy:ssä ja muualla sekä kirjallisuudessa esitettyjä menetelmiä dokumentoinnin kehittämiseen. Työn tuloksena on esitetty dokumenttien hallinnan periaatteet yleisesti ja tuotteiden dokumentointiin liittyvät muutokset, jotka pohjautuvat tutkimustuloksiin. Lisäksi on esitelty kolme järjestelmävaihtoehtoa dokumenttien hallintaan, joiden ominaisuuksia on vertailu keskenään ja pohdittu käytettävyyttä Savonlinna Works Oy:n organisaatiossa.
Resumo:
Tämän diplomityön tarkoituksena on tutkia paperimassan jakautumiseen vaikuttavia tekijöitä paperinvalmistusprosessissa. Työn empiirisen osan tavoitteena on analysoida perälaatikon hienoainepitoisuuden ja paperimassan virtausnopeuden vaikutusta paperimassan jakautumiseen pilottipaperikoneessa, sekä selvittää voidaanko näitä prosessiparametreja optimoimalla saavuttaa merkittävää retention, vedenpoiston ja kaksipuolisuuden parantumista. Työn teoreettinen osa sisältää kirjallisuuskatsauksen märänpään kemiasta ja yhteenvedon aikaisemmasta tutkimuksesta koskien paperimassan jakautumista paperinvalmistusprosessissa. Työn empiirisessä osassa on tutkittu perälaatikon hienoainepitoisuuden ja paperimassan virtausnopeuden vaikutusta retentioon, vedenpoistoon ja paperimassan jakautumiseen Papricanin pilottipaperikoneessa. Analyysissä on käytetty yhteensovitettua dataa, joka on saatu kattavien pilottipaperikonekokeiden ja taulukkolaskentaohjelmalla toteutettujen staattisten simulointimallien avulla. Simulointimalleissa perälaatikon hienoainepitoisuus on 30-55%, sekä paperimassan virtausnopeudet ovat 2470 L/min, 3870 L/min ja 5230 L/min. Muut prosessiparametrit on vakioitu, eikä retentioainetta käytetty. Retentio pilottipaperikoneessa oli 55-82% riippuen perälaatikon hienoainepitoisuudesta ja paperimassan virtausnopeudesta. Perälaatikon hienoainepitoisuuden ja retention välillä oli voimakas negatiivinen korrelaatio. Myös paperimassan virtausnopeuden ja retention välillä oli negatiivinen korrelaatio. Mitä alhaisempi retentio, sitä enemmän hienoainesta kerääntyi systeemiin. Hienoaineen huuhtoutuminen paperirainasta korreloi vedenpoistoon: pienemmällä paperimassan virtausnopeudella enemmän sekä vettä että hienoainetta poistui viirapuolelta, ja suuremmalla paperimassan virtausnopeudella saman verran sekä vettä että hienoainetta poistui rainan molemmilta puolilta. Paras paperirainan kaksipuolisuus saavutettiin korkeilla perälaatikon hienoainepitoisuuksilla (50% ja 55%) suurilla paperimassan virtausnopeuksilla (3870 L/min ja 5230 L/min).
Resumo:
Työn tavoitteena oli teoriakäsitteistön avulla tutkia ja analysoida erästä päätösprosessia. Alussa on selvitetty laajemmin teoriota, jotka liittyvät ongelman käsitteeseen, ongelmanratkaisuun, päätöksentekoon ja päätöksentekijöihin sekä päätöksentekoprosessien erilaisiin prosessimalleihin. Lopussa näitä teorioita on verrattu tositilanteen ongelmaan ja siihen liittyvään päätöksentekoprosessiin. Ihmiset kohtaavat ongelmatilanteita päivittäin niin työssä kuin henkilökohtaisessakin elämässä. Näiden kaikkien ongelmien ratkaisemiseen liittyy aina päätöksiä.Eri kirjoittajat ovat määritelleet erilaisia päätöksentekoprosessin malleja päätösprosessien vaiheista. Mallien sisällöt vaihtelevat sisällöltään ja vaiheiden lukumääriltään. Myös vaiheiden merkitysten korostamisessa on eroja. Käytännössä näiden päätösprosessimallien ongelmana on niiden vaatima aika. Kun aika on rajallinen, epävarmuus on suuri ja ympäristö on nopeasti muuttuva,kasvaa päätöksentekijän kokemuksen, tiedon ja osaamisen merkitys. Nämä mallit eivät yksiselitteisesti sovi jokaiseen tilanteeseen, vaan niitä mukauttamalla ja yhdistelemällä voidaan löytää kuhunkin tilanteeseen sopiva malli.
Resumo:
Työn ensimmäisenä tarkoituksena oli kartoittaa kiinteä-neste ja neste-neste uuttomenetelmillä pihkan ja valkopihkan määrä Stora Enso Kabelin tuotantolinja 4:llä. Työn kannalta oli myöstärkeää saada selvyys saostumien koostumuksesta. Lopullinen päämäärä oli automatisoida fiksatiivin annostelu uuden, jatkuvatoimisen märänpäänanalysaattorin avulla. Mäntyosuuden kasvattaminen hiokemassassa lisää hydrofobisten partikkeleiden lukumäärää, minkä uskotaan lisäävän saostumariskiä. Työtä varten kehitetty neste-neste uuttomenetelmä, jota ei ole liiemmin paperiteollisuudessa käytetty, voi olla hyvä menetelmä lipofiilisten komponenttien määrän arviointiin tietyssä määrässä massa- tai prosessivesinäytettä. Virtaussytometri-menetelmän avulla tutkittiin pihka- tai valkopihkapartikkeleiden määrää ja kokojakaumaa eri prosessinäytteissä. Virtaussytometri-menetelmällä mitattujen valkopihkapartikkeleiden lukumäärän ja päällystetyn hylyn saostimen suodoksen sameuden välille löytyiselvä korrelaatio. Fiksatiivimäärän vaikutusta päällystetyn hylyn saostimen suodoksen sameuteen tutkittiin koeajojaksolla, jossa fiksatiivin annostelua säädettiin käsin. Käytetyt annosmäärät eivät riittäneet sameuden pitämiseen tasaisena matalalla tasolla.
Resumo:
Puualan lisääntyvä tarve tuottaa jatkojalosteita on asettanut kuivauksen laatutasolle uusia haasteita ja laadukkaan kuivauksen tulos on perusta jatkojalosteiden toimivuudelle. Yhä enemmän tarvitaan kuivausprosessin ja kuivattavan puumateriaalin kontrollointia läpi koko kuivausprosessin. Näillä toimenpiteillä varmistetaan haluttu kuivauslaatu sisäisille ja ulkoisille asiakkaille yrityksessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää männyn sydänpuuhun muodostuvaa kosteuspitoisuutta kamarikuivausprosessissa. Keinokuivauksen tavoitteellinen loppukosteus oli 12 % kuivapainosta puumateriaalia. Jo aikaisempien tutkimusten perusteella on voitu osoittaa, että loppukosteuden arvo vaihtelee kuivauserässä eri _kappaleiden välillä johtuen puumateriaalin epähomogeenisuudesta. Sydänpuuvaltainen ja tiheä mäntysahatavara, joka sahataan tyvitukeista läheltä juuriosaa sisältää tämän tutkimuksen mukaan runsaasti pihkaa verrattuna latvaosassaan samaa sahetta. Kosteusgradientti on myös suurempi sahatavarakappaleiden tyviosassa. Vuosikasvun ja tiheyden korrelaatio on heikko männyn sydänpuulla. Kesäpuuprosentin korrelaatio tiheyteen on erittäin merkittävä. Pihkapitoisuus lisää puuaineen tiheyttä tyviosassa sahetta. Pintakovuus on puumateriaalin muodonmuutos potentiaali, kun kosteuspitoisuudet tasaantuvat poikkileikkauksessa. Kosteusgradientilla on selvä yhteyspintakovuuteen eli muodonmuutospotentiaaliin.
Resumo:
Työn tarkoituksena on tutkia tehonsiirron ratkaisuja, jotka mahdollistavat jatkuvanopeus ja -momentinsäädön. Työ on rajattu käsittämään kahta eri planeettavaihdetuotetta. Tutkimuksen kohteena ovat valittujen vaihdetuotteiden planeettapyörästöjen eri kytkentämahdollisuudet ja niiden vaikutus toisiinsa. Vaihteiden teknistä toteutusta ja toimivuutta tarkastellaan fyysisten testien, simuloinnin sekä analyyttisen laskennan avulla. Apuna työssä on käytetty Dymola simulointiohjelmaa, jossa kinemaattisten kuvakeliitäntöjen avulla on rakennettu virtuaalimalli tarkastellusta tuotteesta ja sen toiminnasta. Tietokoneen avulla luotua dynaamista simulointimallia on muokattu tutkimuksen edistyessä differentiaalisesti jatkuvasäätöisen momentinmuuntimen aikaan saamiseksi. Tuotteissa on käytetty aurinkopyörällisiä ja aurinkopyörättömiä planeettapyörästöjä. Ensimmäisessä tutkittavassa tuotteessa on kolme planeettapyörästöä ja toisessa kaksi. Teholähteeksi käy polttomoottori tai sähkömoottori. Välitys- ja pyörimissuhteiden muuntoon vaikuttaa planeettavaihteistoon kytketty sähkömoottori, jonka toimintaa voidaan ohjata erikseen. Työssä on selvitetty, millaisia kulmanopeuksia ja momentteja eri ajanhetkellä ja eri pisteissä simulointimallia esiintyy.Lisäksi selvitetään vaihteistojen portaattoman välityssuhteen muuntomahdollisuudet. Tarkoituksena on saada realistista informaatiota tutkittavien laitteiden toiminnasta. Johtavana ajatuksena on modernien menetelmien käyttäminen uusien innovaatioiden toimivuuden ja äärikohtien tutkimiseksi.
Resumo:
Paperin pinnan karheus on yksi paperin laatukriteereistä. Sitä mitataan fyysisestipaperin pintaa mittaavien laitteiden ja optisten laitteiden avulla. Mittaukset vaativat laboratorioolosuhteita, mutta nopeammille, suoraan linjalla tapahtuville mittauksilla olisi tarvetta paperiteollisuudessa. Paperin pinnan karheus voidaan ilmaista yhtenä näytteelle kohdistuvana karheusarvona. Tässä työssä näyte on jaettu merkitseviin alueisiin, ja jokaiselle alueelle on laskettu erillinen karheusarvo. Karheuden mittaukseen on käytetty useita menetelmiä. Yleisesti hyväksyttyä tilastollista menetelmää on käytetty tässä työssä etäisyysmuunnoksen lisäksi. Paperin pinnan karheudenmittauksessa on ollut tarvetta jakaa analysoitava näyte karheuden perusteella alueisiin. Aluejaon avulla voidaan rajata näytteestä selvästi karheampana esiintyvät alueet. Etäisyysmuunnos tuottaa alueita, joita on analysoitu. Näistä alueista on muodostettu yhtenäisiä alueita erilaisilla segmentointimenetelmillä. PNN -menetelmään (Pairwise Nearest Neighbor) ja naapurialueiden yhdistämiseen perustuvia algoritmeja on käytetty.Alueiden jakamiseen ja yhdistämiseen perustuvaa lähestymistapaa on myös tarkasteltu. Segmentoitujen kuvien validointi on yleensä tapahtunut ihmisen tarkastelemana. Tämän työn lähestymistapa on verrata yleisesti hyväksyttyä tilastollista menetelmää segmentoinnin tuloksiin. Korkea korrelaatio näiden tulosten välillä osoittaa onnistunutta segmentointia. Eri kokeiden tuloksia on verrattu keskenään hypoteesin testauksella. Työssä on analysoitu kahta näytesarjaa, joidenmittaukset on suoritettu OptiTopolla ja profilometrillä. Etäisyysmuunnoksen aloitusparametrit, joita muutettiin kokeiden aikana, olivat aloituspisteiden määrä ja sijainti. Samat parametrimuutokset tehtiin kaikille algoritmeille, joita käytettiin alueiden yhdistämiseen. Etäisyysmuunnoksen jälkeen korrelaatio oli voimakkaampaa profilometrillä mitatuille näytteille kuin OptiTopolla mitatuille näytteille. Segmentoiduilla OptiTopo -näytteillä korrelaatio parantui voimakkaammin kuin profilometrinäytteillä. PNN -menetelmän tuottamilla tuloksilla korrelaatio oli paras.
Resumo:
Yrityksen muuttuva toimintaympäristö asettaa uusia vaatimuksia henkilöstön osaamiselle. Tässä pro gradu tutkielmassa tutkin ICT-yrityksen asiakaspalvelussa tarvittavaa tämän hetken osaamista ja tulevaisuuden osaamistarpeita sekä asiakaspalveluhenkilöstön että heidän esimiestensä näkökulmasta. Tutkimuksen kohderyhmänä on Päijät-Hämeen Puhelin Oyj:n asiakaspalveluhenkilöstö. Tutkimuson tapaustutkimus ja tutkimusaineisto on kerätty kyselytutkimuksella, teemahaastatteluilla ja havainnoilla. Tutkimuksen mukaan tällä hetkellä asiakaspalvelun tärkeimmät osaamisalueet ovat: stressinsietokyky, asiakaspalvelutaidot, myyntitaidot, priorisointitaidot ja tuote- ja palvelutuntemus. Suurimmat osaamistarpeisiin vaikuttaneet tietoliikennealalla tapahtuneet muutokset ovattietoliikennealan merkityksen kasvaminen, kilpailun lisääntyminen, tekniikan jatkuva kehittyminen, asiakaskontaktien lisääntyminen ja kuluttajakäyttäytymisen muutos. Merkittävin muutos alalla seuraavan viiden vuoden aikana tulee olemaan kilpailun edelleen kiristyminen ja työmäärän edelleen kasvaminen. Nämä muutokset tulevat vaikuttamaan tulevaisuuden keskeisimpiin osaamistarpeisiin niin, että tulevaisuuden keskeisimmät osaamistarpeet ovat stressinsietokykyja uusien asioiden omaksumiskyky.
Resumo:
Tutkimuksessa haetaan vastausta kysymykseen: millaista tietoa ammattikorkeakoulun taloushallinnon laskentajärjestelmistä pitäisi saada, jotta se vastaisi tiedon tarvitsijoiden tarpeisiin, sekä ammattikorkeakoulun sisällä että organisaation sidosryhmiin nähden, mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti ja tehokkaasti? Tavoitteina on selvittää taloushallinnon laskentajärjestelmien kehitystarpeet maksullisen palvelutoiminnan osalta ja vertailla kolmen eri ammattikorkeakoulun välillä taloushallinnon laskentajärjestelmistä saatavaa tietoa tuoden esille parhaat käytännöt ja tiedon-tuottamistavat. Tutkimus on rajattu koskemaan maksullista palvelutoimintaa ja tutkittavaa ilmiötä käsitellään ammattikorkeakoulun sisällä. Näkökulmina ovat johtajan ja päätöksentekijän, kehittäjän ja taloushallinto-osaston näkökulmat. Tutkimus on teemahaastatteluin toteutettava kvalita-tiivinen case-tutkimus, jonka lopputulemana syntyy 'Taloushallinnon raportoinnin johdonmukainen ja aktiivinen kehittäminen' -toimintamalli. Tutkimuksen teoria perustuu pääosin laskentatoimesta (strateginen, johdon ja rahoituksen laskentatoimi sekä laskentatoimi yrityksen informaatiojärjestelmänä), taloushallinnosta (mm.talousjohtaminen, taloushallinnon muuttuva rooli) sekä benchmarkingista kirjoitetulle kirjallisuudelle. Näistä muodostuu tutkimuksen teoreettinen viitekehys jaedelleen teemahaastattelu-lomake, joka toimii empiirisen osion tiedon hankinnan pohjana.
Resumo:
Tämä selvitys on osaEtelä-Suomen lääninhallituksen, ESR:n (Euroopan sosiaalirahasto) ja Lappeenrannan kaupungin rahoittamaa 'Metsäklusterin tutkimusverkostO'-hanketta, joka toteutettiin 1.10.2006-31.10.2007 välisenä aikana Lappeenrannan teknilliselläyliopistolla. Hankkeessa tehtiin selvitys metsäklusterin tutkimustoiminnasta jatutkimustarpeista rajattuna prosessianalytiikan, automaation ja käynnissäpidon alueille. LTY:n yhtenä vahvana strategisena painopistealueena on metsäklusteri ja -Metsäklusterin tutkimusverkostO'-hanke liittyy keskeisenä osana edellä mainittujen painopistealueiden selvitystyöhön LTY:ssä. Selvitykseen kuuluivat kirjallisuus- ja internethaut sekä haastattelututkimus. Internet- ja kirjallisuushauissa hyödynnettiin mm. yritysten ja toimijoiden kotisivuja, erilaisten tutkimushankkeiden raportteja, konferenssien ja seminaarien materiaaleja. Haastattelututkimuksessa haastateltiin metsäklusterissa toimivia automaatiosta, kunnossapidosta ja tuotannosta vastaavaa henkilöitä sekä alan tutkimuksesta vastaavia asiantuntijoita. Hankkeessa pidettiin loppuseminaari 27.9.2007 Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla. Loppuseminaarissa esiteltiin hankkeen tulokset sekä kuultiin eri tahojen esityksiä prosessianalytiikkaan, -automaatioon ja käynnissäpitoon liittyen. Selvitys vahvisti olettamuksen, että metsäteollisuuden prosessiautomaation ja kunnossapidon toimialakenttä on erittäin monitahoinen ja parhaillaan muuttuva alue. Selvitystyön tuloksena tuli esille useita konkreettisia tutkimusaiheita, jotka vaihtelivat teknologisista teemoista: mittaustekniikka, prosessien tai laitteiden suorituskyky ja ylläpito talouteen liittyviin teemoihin: liiketoiminnan organisoituminen, verkottuneen liiketoiminnan strategiat sekä henkilöstön johtaminen muuttuvissa tilanteissa. Tutkimustoiminnan organisoitumista eri verkostoihin on tapahtunut ja tapahtumassa. Useita alueellisia ja kansallisia metsäteollisuuteen liittyviä verkostoja on jo olemassa, ja jatkossa automaatioon ja kunnossapitoon liittyvien aihepiirien vahvistaminen jo olemassa olevissa metsäklusteriin liittyvissä verkostoissa on tärkeää. Tämän lisäksi Kaakkois-Suomen alueellisten toimijoiden ja LTY:n liittyminen automaatioalan kansalliseen verkostoon on välttämätöntä.