794 resultados para Semitic philology
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida eräitä lakitermejä, jotka esiintyvät papyruksessa P. Petra inv. 83. Kyseinen dokumentti, joka sisältää sopimuksen kahden naapuruksen välisen kiistan lopettamiseksi, ajoittuu todennäköisesti vuodelle 574 jKr. ja se kuuluu Jordanian Petrasta vuonna 1993 löydettyyn hiiltyneeseen papyrusarkistoon. Papyrus on tällä hetkellä vielä julkaisematon, ja tämä työ on osa siihen liittyvää perustutkimusta, jonka tarkoituksena on toisaalta selittää tekstin itsensä sisältö, toisaalta arvioida sen antaman informaation merkitystä laajemmassa historiallisessa kontekstissa. Papyrus on kirjoitettu kreikaksi, Bysantin eli Itä-Rooman valtakunnan virallisella kielellä, mutta itse lakitermeistä suurin osa liittyy alun perin latinan kielellä luotuun roomalaiseen oikeuteen. Paikallinen väestö puolestaan oli seemiläistä alkuperää, jolla ei ainoastaan ollut oma kieli, vaan jolla oli ollut ennen valtakuntaan liittämistä omat oikeustraditionsakin. Niinpä papyruksessa esiintyvien termien tutkimuksen kautta nousevat esille monenlaiset laajemmatkin kysymyksenasettelut. Lakitermejä analysoidaan pääasiassa kolmesta näkökulmasta. Ensisijaisena pyrkimyksenä on selvittää niiden tarkka merkitys asiayhteydessään, joka papyruksen fragmentaarisuuden vuoksi ei ole etukäteen selvä, ja siten edistää tekstissä puheena olevien asianhaarojen ymmärtämistä. Toiseksi termien käyttöä koskevat tulokset suhteutetaan yleiseen oikeushistoriaan ja pyritään arvioimaan niiden merkitystä Petrassa käytössä olleen oikeusjärjestelmän kannalta. Kolmas näkökulma on kielitieteellinen, sillä termien käyttö papyruksessa on nähtävä osana laajempaa kehitystä, jossa roomalaisen oikeuden vähittäinen muuttuminen bysanttilaiseksi johti kielten vaihtumiseen ja koko juridisen käsitteistön siirtymiseen latinasta kreikkaan. Siksi tässä työssä käytetään itse papyruksen analyysin lisäksi laajaa vertailumateriaalia, joka koostuu ennen kaikkea roomalaisesta ja bysanttilaisesta lakikirjallisuudesta sekä dokumentaarisesta lähdeaineistosta, etenkin egyptiläisistä papyruksista. Niin tässä papyruksessa kuin muissakin kreikankielisissä lähteissä esiintyvät roomalaiseen oikeuteen liittyvät termit voidaan jaotella suoriin lainoihin, käännöslainoihin sekä komparaatiolainoihin. Jälkimmäisillä tarkoitetaan kreikan kielessä jo aiemmin käytössä olleita termejä, jotka eivät sananmukaiselta merkitykseltään vastaa latinalaisia, mutta joita alettiin käyttää jonkin latinalaisen termin vastineina. Tutkimus tekee selväksi, että olipa kyse mistä lainakategoriasta tahansa, lakitermien siirtyessä kielestä toiseen tapahtui yleensä semanttisia muutoksia eikä termejä aina käytetty samalla tavalla kuin alkukielessä. Merkityskenttä saattoi esimerkiksi supistua taikka laajentua tai sanalle saattoi kehittyä lainautumisen jälkeen täysin uusiakin merkityksiä. Oikeushistorian suhteen on huomioitava ero virallisten säännösten ja provinsseissa noudatettujen käytäntöjen välillä. Kaiken kaikkaan Petra näyttää kuitenkin olleen kiinteä osa Bysantin valtakuntaa, jonka lakeja ainakin pääpiirteissään noudatettiin. Kaikkien termien käytötavat eivät tosin ole johdettavissa suoraan virallisiin lakikorpuksiin, mutta ne eivät myöskään sodi niitä vastaan. Roomalaisen oikeuden tuntemus näyttää olleen Petrassa jopa parempaa kuin esimerkiksi Egyptissä. Mitä tulee papyruksessa puheena oleviin konkreettisiin asianhaaroihin, termien merkityksen ymmärtäminen selventää joidenkin aspektien pääpiirteitä, kun taas yksityskohdat jäävät tekstin fragmentaarisuuden takia useimmiten epäselviksi. Avainsanat: papyrologia, Petra, roomalainen oikeus, terminologia, kreikan kieli, latinan kieli, lainasanat
Resumo:
Tutkielma käsittelee cubiculum-nimistä huonetilaa roomalaisessa kirjallisuudessa. Cubiculum-termin määrittelyn pohjana on antiikin latinankielinen kirjallisuus ja työn tarkoituksena on selvittää perinpohjaisesti cubiculum-huoneen olemus sellaisena kuin se voidaan teksteissä nähdä. Tekstikohdat on valittu pääasiallisesti Thesaurus linguae Latinae -hakuteosta käyttäen. Tekstien perusteella on tarkoitus selvittää huoneen fyysinen olemus sekä sen erilaiset käyttötavat. Tarkastelun kohteena on myös cubiculum-nimityksen käyttö arkeologisissa kohteissa, eli voiko tätä nimitystä käyttää mm. pompejilaistalojen keskushallin tai peristyylin sivustalla sijaitsevista huoneista. Oman käsittelynsä saavat myös huoneeseen suuntautuneen liikkeen kuvaus sekä huoneen käyttäjien selvittäminen. Työ liittyy laajemmin roomalaisten yksityistalojen (domus) tutkimukseen, jonka taustalla on ajatus siitä, että tilankäyttö kertoo yhteisöjen arvoista ja rakenteista. Roomalaistaloissa nähtävissä oleva huonetilojen kaavamainen asettelu heijastaa yhteisön ajatusmaailmaa. Käsitellyt tekstit paljastavat, että cubiculum on joustava tilanimitys, jota voidaan käyttää paitsi eliitin edustajien yksityistalojen, myös huviloiden, keisarillisten asumusten ja vaatimattomampien talojen makuutiloista. Nukkuminen on tilan keskeinen funktio ja tämä merkitys sanalla esiintyy vielä keskiaikaisissa ja moderneissakin teksteissä. Myöhäisantiikin tekstit antavat sanalle myös kuvaannollisia merkityksiä. Tekstien perusteella cubiculum on selkeästi rauhallinen, pimeä ja suljettava tila, joka antoi mahdollisuuden yksityisyyteen. Cubiculum todisti useita funktioita, joita tunnetaan osin jo varhaisemmasta tutkimuksesta: tilassa mm. viihdytettiin ystäviä ja hoidettiin yksityisasioita. Huoneeseen suuntautuneen liikkeen kuvaus paljastaa, että varsin usein tilaan pääsy vaati kutsun. Kutsumattomat vieraat pääsivät sisään usein lähinnä voimaa käyttäen. Cubiculum-huoneen käyttäjät olivat pääasiassa vapaita, aikuisia roomalaisia, niin miehiä kuin naisiakin. Lapset mainitaan cubiculum-huoneen yhteydessä harvoin, eikä sanaa käytetä palveluskunnan makuutiloista, vaan palvelijat kuvataan usein nukkumassa cubiculum-huoneen ulkopuolella. Tekstit antavat vain viitteitä huoneen sijoittelusta yksityistaloissa, joten arkeologinen jatkotutkimus onkin välttämätöntä pompejilaistalojen makuuhuonejärjestelyiden selvittämiseksi.
Resumo:
"Radiodiskurssin kontekstualisointi prosodisin keinoin. Esimerkkinä viisi suurta ranskalaista 1900-luvun filosofia" Väitöskirja käsittelee puheen kontekstualisointia prosodisin keinoin. Toisin sanottuna työssä käsitellään sitä, miten puheen prosodiset piirteet (kuten sävelkulku, intensiteetti, tauot, kesto ja rytmi) ohjaavat puheen tulkintaa vanhastaan enemmän tutkittujen sana- ja lausemerkitysten ohella. Työssä keskitytään seitsemään prosodisesti merkittyyn kuvioon, jotka koostuvat yhden tai usean parametrin silmiinpistävistä muutoksista. Ilmiöitä käsitellään sekä niiden akustisten muotojen että tyypillisten esiintymisyhteyksien ja diskursiivisten tehtävien näkökulmasta. Aineisto koostuu radio-ohjelmista, joissa puhuu viisi suurta ranskalaista 1900-luvun filosofia: Gaston Bachelard, Albert Camus, Michel Foucault, Maurice Merleau-Ponty ja Jean-Paul Sartre. Ohjelmat on lähetetty eri radiokanavilla Ranskassa vuosina 1948–1973. Väitöskirjan tulokset osoittavat, että prosodisesti merkityt kuviot ovat moniulotteisia puheen ilmiöitä, joilla on keskeinen rooli sanotun kontekstualisoinnissa: ne voivat esimerkiksi nostaa tai laskea sanotun informaatioarvoa, ilmaista puhujan voimakasta tai heikkoa sitoutumista sanomaansa, ilmaista rakenteellisen kokonaisuuden jatkumista tai päättymistä, jne. Väitöskirja sisältää myös kontrastiivisia osia, joissa ilmiöitä verrataan erääseen klassisessa pianomusiikissa esiintyvään melodiseen kuvioon sekä erääseen suomen kielen prosodiseen ilmiöön. Tulokset viittaavat siihen, että tietynlaista melodista kuviota käytetään samankaltaisena jäsentämiskeinona sekä puheessa että klassisessa musiikissa. Lisäksi tulokset antavat viitteitä siitä, että tiettyjä melodisia muotoja käytetään samankaltaisten implikaatioiden luomiseen kahdessa niinkin erilaisessa kielessä kuin suomessa ja ranskassa. Yksi väitöskirjan osa käsittelee pisteen ja pilkun prosodista merkitsemistä puheessa. Tulosten mukaan pisteellä ja pilkulla on kummallakin oma suullinen prototyyppinsä: piste merkitään tyypillisesti sävelkulun laskulla ja tauolla, ja pilkku puolestaan sävelkulun nousulla ja tauolla. Merkittävimmät tulokset koskevat kuitenkin tapauksia, joissa välimerkki tulkitaan prosodisesti epätyypillisellä tavalla: sekä pisteellä että pilkulla vaikuttaisi olevan useita eri suullisia vastaavuuksia, ja välimerkkien tehtävät voivat muotoutua hyvin erilaisiksi niiden prosodisesta tulkinnasta riippuen.
Resumo:
The present study provides a usage-based account of how three grammatical structures, declarative content clauses, interrogative content clause and as-predicative constructions, are used in academic research articles. These structures may be used in both knowledge claims and citations, and they often express evaluative meanings. Using the methodology of quantitative corpus linguistics, I investigate how the culture of the academic discipline influences the way in which these constructions are used in research articles. The study compares the rates of occurrence of these grammatical structures and investigates their co-occurrence patterns in articles representing four different disciplines (medicine, physics, law, and literary criticism). The analysis is based on a purpose-built 2-million-word corpus, which has been part-of-speech tagged. The analysis demonstrates that the use of these grammatical structures varies between disciplines, and further shows that the differences observed in the corpus data are linked with differences in the nature of knowledge and the patterns of enquiry. The constructions in focus tend to be more frequently used in the soft disciplines, law and literary criticism, where their co-occurrence patterns are also more varied. This reflects both the greater variety of topics discussed in these disciplines, and the higher frequency of references to statements made by other researchers. Knowledge-building in the soft fields normally requires a careful contextualisation of the arguments, giving rise to statements reporting earlier research employing the constructions in focus. In contrast, knowledgebuilding in the hard fields is typically a cumulative process, based on agreed-upon methods of analysis. This characteristic is reflected in the structure and contents of research reports, which offer fewer opportunities for using these constructions.
Resumo:
This doctoral dissertation examines the description of the North as it appears in the Old English Orosius (OE Or.) in the form of the travel accounts by Ohthere and Wulfstan and a catalogue of peoples of Germania. The description is discussed in the context of ancient and early medieval textual and cartographic descriptions of the North, with a special emphasis on Anglo-Saxon sources and the intellectual context of the reign of King Alfred (871-899). This is the first time that these sources, a multidisciplinary approach and secondary literature, also from Scandinavia and Finland, have been brought together. The discussion is source-based, and archaeological theories and geographical ideas are used to support the primary evidence. This study belongs to the disciplines of early medieval literature and (cultural) history, Anglo-Saxon studies, English philology, and historical geography. The OE Or. was probably part of Alfred s educational campaign, which conveyed royal ideology to the contemporary elite. The accounts and catalogue are original interpolations which represent a unique historical source for the Viking Age. They contain unparalleled information about peoples and places in Fennoscandia and the southern Baltic and sailing voyages to the White Sea, the Danish lands, and the Lower Vistula. The historical-philological analysis reveals an emphasis on wealth and property, rank, luxury goods, settlement patterns, and territorial divisions. Trade is strongly implied by the mentions of central places and northern products, such as walrus ivory. The references to such peoples as the Finnas, the Cwenas, and the Beormas appear in connection with information about geography and subsistence in the far North. Many of the topics in the accounts relate to Anglo-Saxon aristocratic culture and interests. The accounts focus on the areas associated with the Northmen, the Danes and the Este. These areas resonated in the Anglo-Saxon geographical imagination: they were curious about the northern margin of the world, their own continental ancestry and the geography of their homeland of Angeln, and they had an interest in the Goths and their connection with the southern Baltic in mythogeography. The non-judgemental representation of the North as generally peaceful and relatively normal place is related to Alfredian and Orosian ideas about the unity and spreading of Christendom, and to desires for unity among the Germani and for peace with the Vikings, who were settling in England. These intellectual contexts reflect the innovative and organizational forces of Alfred s reign. The description of the North in the OE Or. can be located in the context of the Anglo-Saxon worldview and geographical mindset. It mirrors the geographical curiosity expressed in other Anglo-Saxon sources, such as the poem Widsith and the Anglo-Saxon mappa mundi. The northern section of this early eleventh-century world map is analyzed in detail here for the first time. It is suggested that the section depicts the North Atlantic and the Scandinavian Peninsula. The survey of ancient and early medieval sources provides a comparative context for the OE Or. In this material, produced by such authors as Strabo, Pliny, Tacitus, Jordanes, and Rimbert, the significance of the North was related to the search for and definition of the northern edge of the world, universal accounts of the world, the northern homeland in the origin stories of the gentes, and Carolingian expansion and missionary activity. These frameworks were transmitted to Anglo-Saxon literary culture, where the North occurs in the context of the definition of Britain s place in the world.
Resumo:
Title of the Master's thesis: Análisis de la preposición hacia y establecimiento de sus equivalentes en finés (trans. Analysis of the Spanish preposition hacia and the finding of its equivalents in Finnish) Abstracts: The aim of this Master thesis is to provide a detailed analysis of the Spanish preposition hacia from a cognitive perspective and to establish its equivalents in Finnish language. In this sense, my purpose is to demonstrate the suitability of both cognitive perspectives and Contrastive Linguistics for semantic analysis. This thesis is divided into five chapters. The first chapter includes a presentation and a critical review of the monolingual lexical processing and semantic analysis of the Spanish preposition hacia in major reference works. Through this chapter it is possible to see both the inadequacies and omissions that are present in all the given definitions. In this sense, this chapter shows that these problems are not but the upper stage of an ontological (and therefore methodological) problem in the treatment of prepositions. The second chapter covers the presentation of the methodological and theoretical perspective adopted for this thesis for the monolingual analysis and definition of the Spanish preposition hacia, following mainly the guidelines established by G. Lakoff (1987) and R. Langacker (2008) in his Cognitive grammar. Taken together, and within the same paradigm, recent analytical and methodological contributions are discussed critically for the treatment of polysemy in language (cf. Tyler ja Evans 2003). In the third chapter, and in accordance with the requirements regarding the use of empirical data from corpora, is my aim to set out a monolingual original analysis of the Spanish preposition hacia in observance of the principles and the methodology spelled out in the second chapter. The main objective of this chapter is to build a full fledged semantic representation of the polysemy of this preposition in order to understand and articulate its meanings with Finnish language (and other possible languages). The fourth chapter, in accordance with the results of chapter 3, examines and describes and establishes the corresponding equivalents in Finnish for this preposition. The results obtained in this chapter are also contrasted with the current bilingual lexicographical definitions found in the most important dictionaries and grammars. Finally, in the fifth chapter of this thesis, the results of this work are discussed critically. In this way, some observations are given regarding both the ontological and theoretical assumptions as well regarding the methodological perspective adopted. I also present some notes for the construction of a general methodology for the semantic analysis of Spanish prepositions to be carried out in further investigations. El objetivo de este trabajo, que caracterizamos como una tarea de carácter comparativo-analítico, es brindar un análisis detallado de la preposición castellana hacia desde una perspectiva cognitiva en tanto y a través del establecimiento de sus equivalentes en finés. Se procura, de esta forma, demostrar la adecuación de una perspectiva cognitiva tanto para el examen como para el establecimiento y articulación de la serie de equivalentes que una partícula, en nuestro caso una preposición, encuentra en otra lengua. De esta forma, y frente a definiciones canónicas que advierten sobre la imposibilidad de una caracterización acabada del conjunto de usos de una preposición, se observa como posible, a través de la aplicación de una metodología teórica-analítica adecuada, la construcción de una definición viable tanto en un nivel jerárquico como descriptivo. La presente tesis se encuentra dividida en cinco capítulos. El primer capítulo comprende una exposición y revisión critica del tratamiento monolingüe lexicográfico y analítico que la preposición hacia ha recibido en las principales obras de referencia, donde se observa que las inadecuaciones y omisiones presentes en la totalidad de las definiciones analizadas representan tan sólo el estadio superior de una problemática de carácter ontológico y, por tanto, metodológico, en el tratamiento de las preposiciones. El capítulo segundo comprende la presentación de la perspectiva teórica metodológica adoptada en esta tesis para el análisis y definición monolingüe de la preposición hacia, teniendo por líneas directrices las propuestas realizadas por G. Lakoff , así como a los fundamentos establecidos por R. Langacker en su propuesta cognitiva para una nueva gramática. En forma conjunta y complementaria, y dentro del mismo paradigma, empleamos, discutimos críticamente y desarrollamos diferentes aportes analítico-metodológicos para el tratamiento de la polisemia en unidades lingüísticas locativas. En el capítulo tercero, y en acuerdo con las exigencias respecto a la utilización de datos empíricos obtenidos a partir de corpus textuales, se expone un análisis original monolingüe de la preposición hacia en observancia de los principios y la metodología explicitada en el capítulo segundo, teniendo por principal objetivo la construcción de una representación semántica de la polisemia de la preposición que comprenda y articule los sentidos prototípicos para ésta especificados. El capítulo cuarto, y en acuerdo con los resultados de nuestro análisis monolingual de la preposición, se examinan, describen y establecen los equivalentes correspondientes en finés para hacia; asimismo, se contrastan en este capítulo los resultados obtenidos con las definiciones lexicográficas bilingües vigentes. Se recogen en el último y quinto capítulo de esta tesis algunas observaciones tanto respecto a los postulados ontológicos y teórico-metodológicos de la perspectiva adoptada, así como algunas notas para la construcción de una metodología general para el análisis semántico preposicional.
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan saksan kielen merkitystä osana kielellistä ja ammatillista identiteettiä. Tutkimuskohteena ovat Helsingin Yliopiston germaanisen filologian opiskelijat, jotka ovat aloittaneet opintonsa vuosina 2008 ja 2009. Identiteettiä on tutkittu monilla eri tieteen aloilla, mutta yksimielisyyttä identiteetin määritelmästä ei ole, sillä eri tieteenalat painottavat tarkastelussaan eri näkökulmia. Tutkielman teoriaosassa pyritäänkin luomaan yleiskuva vallalla olevista käsityksistä ja käsitellään identiteettiä tarkemmin kielitieteellisestä näkökulmasta. Teoriaosassa kuvataan myös saksan kielen tämänhetkistä kansainvälistä asemaa, sillä kielen asema vaikuttaa vahvasti siihen, kuinka ko. kieleen suhtaudutaan ja halutaanko sitä opiskella vieraana kielenä. Vaikka identiteettiä onkin tutkittu paljon, ei vieraan kielen yliopisto-opiskelijoiden suhteesta opiskelemaansa kieleen ole kattavia tutkimuksia. Opiskelijoiden suhtautuminen vieraaseen kieleen heijastuu kuitenkin heidän oppimiseensa, motivaatioonsa ja laaja-alaisemmin koko opiskeluun, joten tätä tutkimalla voidaan saavuttaa tärkeää tietoa, jota voidaan hyödyntää mm. yliopisto-opintojen kehittämisessä. Tutkielman tavoitteena onkin kuvata tätä erityislaatuista suhdetta ja selvittää, miten opiskelijat kuvaavat suhdettaan saksan kieleen. Kielellisen identiteetin näkökulmasta tutkitaan, miten opiskelijat suhtautuvat saksan kieleen, miten he kuvaavat omaa kielitaitoaan ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet kielellisen identiteetin kehittymiseen senhetkiseen muotoonsa. Ammatillisen identiteetin kannalta selvitetään, kuinka suuri merkitys saksan kielellä on osana opiskelijoiden ammatillista identiteettiä ja miten opiskelijat haluavat käyttää hyväkseen saksan kielen taitoaan työelämässä. Tutkielman korpus koostuu opiskelijoiden kirjoitelmista, jotka ovat osa TAITO-hanketta, sekä Saksalaisen laitoksen (laitos on vuodesta 2010 osa Nykykielten laitosta) lukuvuosina 2008 ja 2009 uusille opiskelijoilleen teettämistä lähtökyselyistä. Analyysi on kaksiosainen, jotta saavutetaan mahdollisimman kattava kuva opiskelijoiden identiteetistä. Ensimmäisessä osassa kirjoitelmia analysoidaan autobiografisen metodin avulla. Toisessa osassa korpuksia verrataan toisiinsa kvantitatiivisesti ja tutkitaan ovatko opiskelijat kuvanneet suhdettaan saksan kieleen samalla tavalla molemmissa korpuksissa. Tutkimuksesta käy ilmi, että opiskelijat aloittavat opintonsa hyvin erilaisista lähtökohdista, mikä ilmenee opiskelijoiden eritasoisen kielitaidon ja erilaisten odotusten lisäksi myös eroina identiteeteissä. Saksan kielellä on tärkeä merkitys suurimmalle osalle tutkituista opiskelijoista. Heidän kielellinen identiteettinsä on selvästi muotoutunut, ja he ovat motivoituneita opiskeluun. Heidän ammatillinen identiteettinsä on sitä vastoin epätarkempi, mikä osoittaa tarvetta opiskelijoiden tukemiseen ja työelämäorientaatioon jo opintojen alusta lähtien.
Resumo:
Pro gradu -työssä tutkitaan ja vertaillaan käännöskirjallisuuden arvosteluja Ranskassa ja Suomessa. Empiirinen aineisto koostuu kaikista Helsingin Sanomien ja Le Monden vuonna 2003 julkaisemista arvosteluista. Lehdissä oli yhteensä 2691 arvosteltua kirjaa, joista 845 oli käännöksiä. Päätavoite on ollut selvittää näiden valtasanomalehtien kritiikkejä tutkimalla, kummassa maassa kääntäjän ja käännöksen asema on näkyvämpi ja minkälaisia julkaistut käännöskritiikit ovat. Lisäksi tavoitteena on ollut tutkia, kumpi lehdistä on avoimempi vieraskielisiä kirjoja ja käännöksiä kohtaan. Kirja-arvostelujen lähemmälle tutkimiselle luodaan pohjaa perehtymällä kääntäjän ja käännöksen näkyvyyteen liittyviin seikkoihin. Tässä käytetään hyväksi Koskisen (2000) tutkimusta. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, millainen on hyvä käännös eri kääntäjien ja tutkijoiden mielestä, sekä muita saman aihepiirin tutkimuksia ja aiheesta vallalla ollutta keskustelua. Lisäksi selvitetään, miksi laadukkaat käännösarvostelut ovat harvinaisia ja mistä tämä johtuu. Analyysivaiheen kvantitatiivisessa osassa perehdytään käännösten määrälliseen osuuteen sekä aineistossa että Ranskan ja Suomen kokonaisjulkaisumäärissä. Aineiston käännösarvostelut luokitellaan niiden sisällön mukaan. Tässä on käytetty soveltuvin osin Gullinin (1998) kehittelemää mallia. Käännösarvostelujen sisältöanalyysissa kiinnitetään huomiota niiden käännöstä ja kääntäjää koskeviin kommentteihin. Arvostelujen laadun ja kriitikkojen käyttämien arvosteluperusteiden pohdinta nojautuu aiheesta aikaisemmin tehtyihin teoreettisiin sekä empiirisiin tutkimuksiin. Pro gradu -työ sisältää myös erillisen katsauksen käännettyjen lastenkirjojen arvosteluihin sekä arvostelujen ulkopuolisiin kääntäjiin ja kääntämiseen liittyviin artikkeleihin. Koko tutkimuksen ajan lähestymistapa on vertaileva Le Monden ja Helsingin Sanomien välillä. Tutkimuksesta selviää, että Le Monde julkaisee huomattavasti enemmän kirja-arvosteluja. Molemmat lehdet sisältävät kuitenkin suhteellisesti yhtä paljon arvosteluja käännöskirjoista. Helsingin Sanomissa on enemmän vieraskielisten teosten arvosteluja, ja käännösten ja kääntäjän asema on huomattavasti näkyvämpi lehden kritiikeissä. Suurin osa Le Monden käännösarvosteluista sisältää vain kääntäjän nimen bibliografisissa tiedoissa. Helsingin Sanomissa vain alle puolet käännöskirjoista on arvosteltu tällä tavoin. Myös kritiikit, joissa kääntäjän nimeä ei mainita ollenkaan, ovat yleisempiä ranskalaislehdessä. Suhteellisen pieni osa käännösarvosteluista arvioi käännöksen laatua. Näille arvioille on ominaista perustelujen ja analyysin puuttuminen ja ne ovat usein lyhyitä. Arviot ovat sävyltään enimmäkseen positiivisia tai neutraaleja. Hyvin yleistä on myös se, että kriitikko sekoittaa kaksi eri asiaa: kääntäjän ja kirjailijan tyylin. Yleisin kriitikkojen käyttämä arviointikriteeri on tutkia käännöksen ja kohdekielen tai käännöksen ja lähtötekstin suhdetta. Monesti arviointikriteeri jää täysin epäselväksi. Helsingin Sanomien kritiikeissä kääntäjiin viitataan huomattavasti useammin myös itse arvostelutekstissä. Lehti tuo näkyvästi esille kääntäjiä muissakin kuin kirja-arvosteluartikkeleissaan. Sen sijaan Le Mondessa ei ole pelkästään kääntäjiä käsitteleviä tekstejä.
Resumo:
Contains printed copies of the 1860 constitution and by-laws, copies of proceedings and annual reports, 1859-1877, of the Board of Delegates; report on Jews in Roumania, an 1874 annual report of the Hebrew Benevolent and Orphan Asylum Society, manuscript minute books and minutes of meetings, 1859-1876, resolutions, executive, financial, ritual slaughtering and other special committee reports, newspaper clippings and correspondence with synagogues and organizations in the U.S. who constitute the membership of the Board of Delegates, with the Union of American Hebrew Congregations with whom they later merged, the Union's Board of Delegates of Civil and Religious Rights, and with individuals and organizations in foreign countries including the Alliance Israelite Universelle, the Anglo-Jewish Association, the Board of Deputies of British Jews, the Committee for the Roumanian Jews (Berlin), the Koenigsberg Committee, and the London Roumanian Committee.
Resumo:
Collection contains materials pertaining to the life and work of Stone.
Resumo:
Contains 1969 and 1971-73 issues of The South End, Wayne State University student paper, as well as correspondence, public statements, petitions and a tape-recording relating to controversies generated by the printing of alleged anti-Zionist/anti-Semitic articles in the newspaper. The correspondence consists for the most part of an exchange of letters between university officials, Jewish community leaders and Leonard N. Simons, a Detroit advertising executive, during the 1969 controversy, and correspondence with Philip Slomovitz, editor of the Detroit Jewish news, in 1972-73. The tape recording is of a February 2, 1969 interview with John Watson, editor of the South end.
Resumo:
Lists of participants in Prof. August Boeck‘s philological societies in Berlin and in Heidelberg, circa 1822-1857, compiled by Klaus Grotsch.
Resumo:
Anti-Semitism existed in Finland during the whole period covered by this study. The immoral acts associated with Jews in the articles were mostly regarded as universal habits, qualities and/or modes of action, that is, unconnected with any particular Finnish Jew. Researchers have tried to explain anti-Semitism in several ways. The theory of Jews as outsiders has been a popular explanation as well as xenophobia, chimerical anti-Semitism and the socio-economic models. The main sources of this study have been over 400 Finnish periodicals and magazines, literature and text books published between 1918 and 1944. This vast number of magazines includes those of the army and the civil guard, religion, humour and the papers of the Finnish extreme right. One can see a distinct foreign and especially German influence in the subjects and phraseology of Finnish anti-Semitic writings between 1918 and 1944. Several known Finnish anti-Semitic writers had some kind of link with Germany. Some Finnish organisations and societies were openly anti-Semitic during this period. There had been cycles in the activity of anti-Semitic writing in Finland, obvious peaks appearing in 1918 1919, 1929 1931, 1933 1938 and 1942 1944. The reason for the 1918 1919 activity was the civil rights which were granted to the Jews in Finland, and the Russian Bolshevik revolution. The worldwide depression from 1929 to 1932 seem to be the reason for new anti-Semitic writing activity. The rise of National Socialism in Germany and the influence this phenomenon had in Finland was the reason for the peak during 1933 1938. During the continuation war 1942 1944 National Socialist Germany was fighting side-by-side with Finland and their anti-Semitic propaganda found easier access to Finland. Of the 433 magazines, journals and newspapers which were used in this study, 71 or 16.4 per cent had at least one article that can be identified as anti-Semitic; especially the magazines of national socialists and other extreme right parties were making anti-Semitic annotations. There were about 50 people known to have written anti-Semitic articles. At least half of these known writers had studied at the university, including as many as 10 priests. Over and above these, there was an even larger number of people who wrote under a pseudonym. The material used suggested that anti-Semitism was not very popular in Finland between 1918 and 1944. Anti-Semitic articles appeared mostly in the magazines of the extreme right, but their circulation was not very large. A proof of the slight influence of these extreme right anti-Semitic ideas is that, beside the tightening of policy towards Jewish immigrants in 1938 and the handing over of eight of these refugees to Germany in 1942, the official policy of Finland never became anti-Semitic. As was stated before, despite the cycles in the number of writings, there does not appear to have been any noticeable change in public opinion. One must also remember that most Finns had not at that period actually met a Jew. The material used suggests that between 1918 and 1944 the so-called Jewish question was seemingly unimportant for most Finns and their attitude to Jews and Jewishness can be described as neutral.
Resumo:
The Russian mathematician, academician and former dissident Igor Shafarevich (b. 1923) is commonly mentioned in Western scholarly studies on perestroika and post-perestroika-era Russian politics as one of the most notable anti-Semites and extreme nationalists of the country. This notoriety owes to Shafarevich’s old samizdat article Russophobia, which was published in 1988. The scandal surrounding Russophobia came to a head when the president of The National Academy of Sciences in the United States asked Shafarevich, its honorary member, to resign. Nothing like this had ever happened in the academy’s history. The present dissertation discusses Shafarevich’s political activities, his texts and ideas as well as their reception. Particular attention is given to Russophobia, whose detailed examination proves very clearly that its reputation as an anti-Semitic text is groundless. The reasons for Russophobia’s hasty but fierce condemnation were many, but only one was that when the Soviet system began to tumble, it was commonly assumed that a vigorous rise in anti-Semitism and extreme nationalism in the Soviet Union/Russia would be just a matter of time. Many observers were highly sensitised to detecting its signs and symptoms. The dissertation also shows that most of those to write the first criticisms of Russophobia and to liken Shafarevich to the ideologues of Nazi Germany were the same people he had criticised in Russophobia for their deterministic view of history and irrational manner of connecting things for the purpose of fanning the flames of distrust between Russia’s Jews and Russians. In retrospect, it is fairly evident that Shafarevich actually managed to effectively “neutralise” the message of many of those obsessed with the Jews among his Russian contemporaries and contributed to the fact that anti-Jewish sentiments have been a great deal less popular in post-communist Russia than so many had feared and expected. The thesis also thoroughly discusses Shafarevich’s other texts and activities before Russophobia’s appearance and after it. In the 1970s, Shafarevich was one of the best-known dissidents in the Soviet Union. He worked together with academician Andrei Sakharov in a dissidents’ unofficial human rights committee and co-operated closely with Aleksandr Solzhenitsyn before Solzhenitsyn’s exile. Then, during the chaotic years of perestroika, Shafarevich defended the basic rights of ordinary citizens and warned that the hype concerning democracy could become counterproductive if the most palpable result of the reforms was the disappearance of citizens’ basic security and elementary social justice. One of the conclusions of the thesis is that even if the world around Shafarevich has changed considerably, his views have remained essentially the same since the late 1960s and early 1970s.
Resumo:
The Eastern Mafia Threat policy, crime phenomena, and cultural meanings An interdisciplinary research on the crime phenomena and the threat policy relating to the organized crime and the mafia of Russia and Estonia is based on 151 expert interviews, statistics, documents, research literature, and press material. The main part of the material consists of interviews of the Finnish, Estonian and Russian police authorities specialized in the problem of organized crime, and the reports on the crime situation drawn up in the Finnish diplomatic representations in Tallinn and St Petersburg. The interviews have been gathered in the years 1996-2001. The main theoretical tools of the research are constructivist research on social problems, and political psychology. Definitional processes of social problems and cultural semantic structures behind them are identified in the analysis and connected to the analysis of the crime cases. Both in the Anglo-American and Russian cultural frames there appears an inflated and exaggerated talk, according to which the mafia rules everything in Russia and is spreading everywhere. There is the traditional anti-Semitic paranoia in the core of this cultural symbiosis produced by Russian legal nihilism, the theory of totalitarianism of Sovietology, and the inertia of Russian anti-capitalism. To equate the Sicilian Mafia with Russia is an anachronism, since no empirical proof of systematic uncontrolled violence or absolute power vacuum in Russia can be found. In the Anglo-American policy of threat images, "the Russian mafia" was seen as a commodified conspiracy theory, which the police, the media, and the research took advantage of, blurring the line between fact and fiction. In Finland, the evolution of the policy of threat images proceeded in three phases: Initially, extensive rolling of refugees and criminals from Russia to Finland was emphasized in the beginning of the 1990's. In the second phase, the eastern mafia was said to infiltrate all over Finnish society and administration. Finland was, however, found immune to this kind of spreading. In the third phase, in the 21st century, the organized crime of Finland was said to be lead from abroad. In Finland, the policy of threat images was especially canalised to moral panics connected to "eastern prostitution". In Estonia, the policy of threat images emphasized the crime organized by the Russian authorities and politicians in order to weaken Estonia. In Russia, the policy of threat images emphasized the total criminalizing of society caused by criminal capitalism. In every country, the policy of threat images was affected by a so-called large-group identity, a term by Vamik Volkan, in which a so-called chosen trauma caused a political paranoia of an outer and inner danger. In Finland, procuring, car theft, and narcotics crimes were at their widest arranged by the Finnish often with the help of the Estonians. The Russians had no influence in the most serious violent crimes in Finland, although the number of assassinations were at least 5, 000 in Russia in the 1990's. In Russia, the assassinations were on one hand connected to marital problems, on the other hand to the pursuit of public attention and a hoped-for effect by the aid of the murder of an influential person. In the white-collar crime phenomena between Finland and Russia, the Finnish state and Finnish corporations gained remarkable benefit of the frauds aimed at the states of the Soviet Union and Russia in 1980's-21st century. The situation of Estonia was very difficult compared to that of Russia in the 1990's, which was manifested in the stagnation of the Estonian police and judicial authorities, the crimes of the police and the voluntary paramilitary organization, bomb explosions, the rebellion called "the jaeger crisis" in the voluntary paramilitary organization, and the "blood autumn" of Eastern Virumaa, in other words terror. The situation of Estonia had a powerful effect on the crime situation of Finland and on the security of the Finnish diplomats. In the continuum of the Finnish policy of threat images, Russia and the Russians were, however, presented as a source of a marked danger.