679 resultados para Lohi, Tapani: Vastuu kuolleen henkilön velasta
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Srebrenicassa tapahtui kesällä 1995 laajin humanitaarisen oikeuden rikkomus Euroopassa sitten toisen maailmansodan, jolloin Bosnian serbiarmeijan sotilaat surmasivat tuhansia siviilejä. Asian paljastuttua muille maille ja kansainväliselle yhteisölle pyrkivät ne saamaan näistä teoista epäillyt henkilöt vastuuseen. Syyllisten tuomitsemiseksi perustettiin Haagiin Yhdistyneiden Kansakuntien toimesta kansainvälinen Jugoslavia-tuomioistuin eli ICTY, jonka tehtävänä on tutkia ja tuomita vakavia kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomuksia entisen Jugoslavian alueella. Vuoteen 2015 mennessä, yli 20 vuotta sodan alkamisesta, kaikki tuomioistuimessa syytteeseen joutuneet ovat jääneet kiinni ja heidät on toimitettu Haagiin vastaamaan syytteisiin. Vakavat humanitaarisen oikeuden rikkomukset ovat lähes poikkeuksetta laaja tapahtumaket-ju, jossa rikoksen varsinaiset tekijät ovat usein rivisotilaita. Esimies on kuitenkin aina vastuussa joukkonsa toiminnasta eikä tätä erityistä vastuuta voi sivuuttaa tai jakaa. Näin ollen ICTY on joutunut käsitellyissä tapauksissaan tulkitsemaan esimiehen vastuuta hänen alaistensa tekemistä vakavista kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomuksista. Tässä tutkielmassa on selvitetty miten ICTY on tulkinnut kolmen eri komentaja-asemassa olleen sotilaan vastuita esimiehinä Srebrenica-tapauksessa ja millä tavalla komentajan vastuu sekä yksilön rikosoikeudellinen vastuu näkyvät tuomioistuimen langettamien tuomioiden perusteluissa.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa kuva komentajan vastuusta kenraali Krstic´n tuomion perusteella. Tuomio perustuu Bosnian sodan aikana erityisesti Srebrenicassa tapahtuneisiin laajamittaisiin väkivallantekoihin, jotka kohdistettiin tiettyyn kansanosaan. Tekoja ja niihin liittyviä vastuita puntaroi kansainvälinen rikostuomioistuin ICTY kansainvälisen humanitäärisen oikeuden pohjalta. Yhtenä tarkastelun kohteena on alueella toimineen komentajan, Krsticin, vastuu teoista. Tutkimuksen pääkysymys on: Mikä on komentajan vastuu sodankäynnissä omista sekä alaisten teoista ja päätöksistä? Tutkimus on edellyttänyt kansainvälisiin säädöksiin perehtymistä. Kansainvälisiä säädöksiä sisältävässä osassa käytetään tutkimusmenetelmänä lainoppia eli oikeusdogmatiikkaa. Lainopin tutkimuskohteena on voimassa oleva oikeus. Komentajan vastuuta määrittelevät oikeussäännöt tarkastellaan lainopin metodilla, sillä siinä selvitetään voimassaolevien oikeusnormien sisältöä. Keskeisinä tämän diplomityön aineistoina käytettiin ICTY:n Krsticille antamia tuomioita. Tutkimuksesta voidaan todeta, että komentajan vastuu on kokonaisvaltaista kansainvälisen humanitaarisen oikeuden tuntemista. Komentajan vastuuta ei voida jakaa tai unohtaa missään kriisin vaiheessa. Vastuun ulottuminen ei ole yksiselitteistä, toisaalta sen laaja määritelmä antaa tuomioistuimelle mahdollisuuden käyttää harkintavaltaa vastuun ulottumisesta. Komentaja on yksin vastuunsa kanssa. Hänen on kyettävä toimimaan itse humanitaarisen oikeuden lakien mukaan, ilman sitä ei voi vaatia alaisiltaan niiden noudattamista. Hänen on ehkäistävä laittomuudet kaikin tavoin, muun muassa kansainvälisten sopimusten olemassaolosta tiedottamalla ja komentajan vastuun määritelmän läpikäymisellä. Komentajan on puututtava alaisensa rikolliseen toimintaan välittömästi saadessaan sellaisesta viitteitä. Hänen on viimeistään tiedon saatuaan saatettava rikoksen tekijä oikeuden eteen.
Resumo:
Tämä tutkimus sijoittuu sotilasjohtamisen alalle. Siinä on hyödynnetty oikeustieteen lähestymistapoja ja tutkimusmenetelmiä. Tieteenfilosofisesti tutkimus noudattaa eurooppalaisen oikeuspositivismin periaatteita. Tutkimuskohteena oli Liberian entisen presidentin Charles Taylorin sotarikosoikeudenkäynti Sierra Leonen erityistuomioistuimessa. Tavoitteena oli muodostaa oikeustapausta tarkastelemalla perusteltu näkemys siitä, miten kansainvälisen oikeuden oikeussäännöt nykyään vaikuttavat valtionpäämiehen vastuuseen sotarikostapauksissa. Keskeisin tutkimusongelma ja päätutkimuskysymys oli mikä on valtionpäämiehen vastuu sotarikoksista nykyisen oikeuskäytännön mukaan (tapausesimerkkinä tapaus Charles Taylor)? Tämä on ensimmäinen suomalainen sotatieteellinen tutkimus, joka käsittelee valtionpäämiehen vastuuta sotarikoksista. Tutkittava tapaus valikoitui sen merkittävyyden perusteella. Taylorin oikeudenkäynti on toisen maailmansodan jälkeen ensimmäinen, jossa valtion päämies joutui rikosoikeudelliseen vastuuseen sotarikoksista. Tapausta voidaan pitää ennakkotapauksena ja prosessiesimerkkinä kansainvälisen rikosoikeuden soveltamisesta valtionpäämiestä koskevassa sotarikoskysymyksessä. Tapaus oli erittäin mielekäs tutkimuskohde, koska kyseinen oikeustapaus on saatu päätökseen. Nyt voitiin ensimmäistä kertaa analysoida valtionpäämieheen liittyvää kansainvälisoikeudellista prosessia kokonaisuutena. Tuomioistuimen päätöksen perusteella voidaan todeta, millä perusteilla valtionpäämiehen asemassa oleva henkilö voidaan tuomita sotarikoksista. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia, koska aiheesta oli suuri määrä kirjallista aineistoa. Analyysissa päädyttiin induktiiviseen eli aineistolähtöiseen päättelylogiikkaan, ja tutkimusstrategiaksi muodostui tapaustutkimus, koska tutkimuksen kohde oli selkeästi rajattu. Tutkimuksen primääriaineiston muodostivat erilaiset asiakirjat. Keskeisimmät tutkittavat dokumentit olivat Sierra Leonen erityistuomioistuimen oikeudenkäyntiasiakirjat ja oikeuslähteinä käytetyt viralliset dokumentit kuten valtiosopimukset ja tuomioistuinten peruskirjat. Tietoa taustoitettiin ja syvennettiin kirjallisuudella ja lehdistön tiedoilla. Tutkimuksessa selvitettiin ja kuvailtiin Charles Taylorin oikeusprosessi ja sen historialliset taustat. Pääpaino oli oikeustapauksen analyysissä. Tutkimusraporttiin liitettiin käsitteenmäärittelyosuus, jossa kuvaillaan niitä periaatteita ja oikeussääntöjä, joiden perusteella johtopäätöksiä tutkimuksessa tehtiin. Tutkimuksen johtopäätökset vastaavat tutkimuskysymyksiin. Keskeisimmät havainnot ja johtopäätökset ovat: 1. Valtionpäämiehen vastuu sotarikoksista perustuu kansainvälisen oikeuden oikeuslähteisiin. Taylorin vastuu rikoksiin voidaan osoittaa ja johtaa kaikista kansainvälisen oikeuden oikeuslähteistä. 2. Valtionpäämiehen status ei suojannut Charles Tayloria rikosoikeudelliselta vastuulta, koska rikokset, joista häntä syytettiin, olivat niin vakavia. Kansallisilla ja kansainvälisillä rikostuomioistuimilla on oikeus syyttää henkilöitä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan heidän valtiollisesta statuksestaan riippumatta. Esimerkiksi valtion immuniteetti tai valtionpäämiehen diplomaattinen asema eivät anna suojaa rikosoikeudelliselta vastuulta silloin, kun tutkitaan vakavia kansainvälisiä rikoksia. Tällaisiksi rikoksiksi luetaan esimerkiksi joukkotuhonta, sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan. 3. Esimiehen vastuu seuraa komentoketjussa aina sen korkeimmalle huipulle saakka poikkeuksetta. Komentoketjun huipulla olevalla henkilöllä, esimerkiksi valtionpäämiehellä, ei ole rikosoikeudellista immuniteettia, mikäli häntä epäillään teoista, jotka täyttävät sotarikoksen tai rikoksien ihmisyyttä vastaan määritelmät. 4. Todisteet eivät riittäneet Taylorin tuomitsemiseksi suoraan esimiehen vastuun perusteella. Syyttäjä ei pystynyt näyttämään toteen, että Taylorilla olisi ollut suora esimiesasema Sierra Leonessa rikoksia tehneisiin henkilöihin tai järjestöihin. Tuomioistuin kuitenkin totesi Taylorin olleen rikosoikeudellisessa vastuussa, koska hänen katsottiin avustaneen (aiding and abetting) rikosten tekemistä ja osallistuneen niiden suunnitteluun (planning). 5. Taylorin tapaus vahvistaa kansainvälisen oikeuden periaatetta siitä, että esimiehen rikosoikeudellinen vastuu seuraa häntä myös tilanteissa, joissa hän ei itse ole varsinaisesti tehnyt rikoksia mutta on hyväksynnällään, ohjeillaan, asennoitumisellaan tai laiminlyönneillään edesauttanut niiden tekemistä. Henkilöllä ei tarvitse olla suoraa komentosuhdetta rikoksentekijöihin. Riittää, että hänellä on heihin vaikutusvaltaa. 6. Taylorin tuomio on merkittävä ennakkotapaus. Sillä on todennäköisesti tulevaisuudessa merkitystä vastaavia tapauksia selvitettäessä. Se antaa suuntaviivoja ja esimerkin siitä, miten valtionpäämiestä koskeva kansainvälinen rikosoikeudellinen prosessi voidaan toteuttaa onnistuneesti. Sillä voidaan toivoa myös olevan pelotearvoa. Se osoittaa, että vakavimpia rikoksia tehneet valtionpäämiehet eivät voi paeta vastuutaan asemaansa perustuvan rikosoikeudellisen immuniteetin tai diplomaattisen suojan perusteella.
Resumo:
Brändiyhteistyö yrityksen tuotebrändin ja julkisuuden henkilön välillä voidaan sanoa olevan yksi suosituimmista strategisista markkinointiviestinnän keinoista tämän päivän kilpailullisilla markkinoilla. Esimerkiksi jopa 60 prosenttia Aasian maiden mainonnasta perustuu siihen, että yritykset hyödyntävät tunnettuja julkisuuden henkilöitä brändilähettiläinä tuotteilleen. Brändiyhteistyön luonne on lähtöisin 1970 –luvulta, josta se on kehittynyt sekä saanut uusia piirteitä vuosien varrella. Kuten aikaisemmat tutkimustulokset osoittavat, yhteistyö tuotebrändin ja julkisuuden henkilön välillä vahvistaa kuluttajien mielikuvaa tuotteesta sekä lisää sen houkuttelevuutta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on analysoida brändiyhteistyön hyödyllisyyttä yhtenä markkinointiviestinnän työkaluna. Tutkimus tarkastelee paitsi brändiyhteistyön tavoitteita ja keinoja yrityksen näkökulmasta, kattaa se myös kuluttajien suhtautumista julkisuuden henkilön ja tuotebrändin väliseen brändiyhteistyöhön. Tutkimusongelmaa jäsennetään seuraavien kysymyksien avulla: 1) Mitkä ovat brändiyhteistyön tavoitteet? 2) Mitkä tekijät vaikuttavat brändiyhteistyön onnistumiseen? 3) Millä tavoin brändiyhteistyö vaikuttaa kuluttajan brändimielikuviin? Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu porrastetun AIDA-mallin ympärille, joka kuvaa kuluttajan omaksumisprosessin vaiheita. Ajatusmallin kulkureitti lähtee liikkeelle brändiyhteistyön avulla herätetystä huomiosta, jonka kautta uudenlaiset brändimielikuvat alkavat kehittyä. Uskottavan brändilähettilään ja onnistuneen mainonnan voimin mielikuvat pyritään muuttamaan kiinnostukseksi, jonka jälkeen lopullisena tavoitteena on johtaa kuluttajien mielissä syntyneet assosiaatiot ostopäätöksiksi. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa syksyllä 2013 toteutettu Arlan ja Elastisen välinen brändiyhteistyö. Tutkimusmetodologiaksi on valittu monimenetelmätutkimus, jossa tutkimusaineiston hankinnassa käytetään tiedonhankintamenetelminä case-tutkimuksessa teemahaastattelua ja survey-tutkimuksessa internetpohjaista kyselyä. Teemahaastattelu toteutetaan haastattelemalla Arla Protein tuoteryhmäpäällikköä ja kysely suunnataan brändiyhteistyön ikäkohderyhmään kuuluvalle yleisölle. Tuloksien analysoinnissa hyödynnetään molemmista menetelmistä kumpuavia tuloksia ja pyritään peilaamaan niitä keskenään. Tutkimustulosten perusteella voidaan tunnistaa merkittäviä havaintoja siitä, että onnistuessaan brändiyhteistyö vaikuttaa kuluttajien mielikuviin mutta ei automaattisesti johda alati positiivisiin tuloksiin. Menestyäkseen brändiyhteistyö tarvitsee vahvan taustatyön, asiantuntijuutta sekä karismaattisen brändilähettilään. Tämä tarkoittaa, että markkinoijan on jatkuvasti pysyttävä mukana dynaamisessa ympäristössä ja kiinnitettävä huomiota myös kuluttajien muuttuviin tarpeisiin
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millainen on tilintarkastajan kurinpidollinen vastuu lakisääteisessä tehtävässä. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, miten tilintarkastajan vastuu voi realisoitua ja millaisia kurinpidollisia seuraamuksia tilintarkastajille määrätään Suomessa. Tutkimuksen aineistona on käytetty TILA: n valvonta-asioiden ratkaisuja vuosina 2007 - 2014. Patentti – ja rekisterihallitus on vastannut kurinpidollisista asioista vuoden 2016 alusta lähtien. Tutkimuksessa noudatetaan käsitteellistä lähestymistapaa: tilintarkastajan vastuun ohella työssä on käsitelty muun muassa lakisääteistä tilintarkastusta, hyvää tilintarkastustapaa ja ammattieettisiä periaatteita. Työ on toteutettu laadullisena tutkimuksena ja aineisto koostuu dokumenteista koskien kurinpidollisia ratkaisuja vuosina 2007 - 2014. Tutkintatapausten käsittelyssä huomiota kiinnitettiin tutkinnan aloittamisen syihin ja tutkinnan seurauksena määrättyihin sanktioihin. Tutkintaan johtaneiden syiden väliltä pyrittiin löytämään yhteisiä tekijöitä. Lisäksi huomiota kiinnitettiin tutkintatapausten ja sanktioiden määrien kehitykseen. Tarkasteluaikavälillä yleisin syy tutkinnan aloittamiselle oli hyvän tilintarkastustavan tai tilintarkastuslain vastainen toiminta. Sanktiomuodoista varoituksia annettiin hieman enemmän kuin huomautuksia, hyväksymisen peruuttamiseen päädyttiin vain kahdeksassa tapauksessa. Yli puolessa tutkintatapauksissa sanktioita ei määrätty ollenkaan. Kaiken kaikkiaan sanktioiden ja tutkintatapausten määrässä ei havaittu tapahtuneen suurta vaihtelua tarkasteluaikavälillä.
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan iäkkään henkilön osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sosiaalihuollon palveluprosessissa hallinto- ja sosiaalioikeuden näkökulmasta. Tutkimuskysymykset liittyvät iäkkään henkilön osallisuuteen ja mahdollisuuteen vaikuttaa omiin sosiaalipalveluihinsa. Tutkielmassa selvitetään erityisesti vanhuspalvelulain mukaista palveluprosessia palveluntarpeiden selvittämisen, palvelusuunnitelman laatimisen, palveluja koskevan päätöksenteon sekä pitkäaikaisen hoidon ja huolenpidon toteuttamisen osalta. Kyseisiä palveluprosessin vaiheita koskevat säännökset sijoittuvat vanhuspalvelulain iäkkään henkilön palveluntarpeita ja niihin vastaamista käsittelevään 3 lukuun. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten iäkkään henkilön osallisuus ja vaikuttamismahdollisuudet sekä omien toiveiden huomioon ottaminen toteutuvat edellä mainituissa palveluprosessin vaiheissa − eli minkälaiset ovat iäkkään sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjän vaikuttamismahdollisuudet saamansa palvelun sisältöön ja toteuttamiseen. Tutkielmassa pyritään lisäksi tunnistamaan vanhuspalvelulain 3 luvun säännösten soveltamiseen sekä iäkkäiden henkilöiden osallisuuden toteutumiseen liittyviä ongelmia ja kysymyksiä. Tutkielman tarkoituksena on toisaalta tarkastella vanhuspalvelulain merkitystä ja tarpeellisuutta iäkkäiden henkilöiden oikeudellisen aseman turvaajana suhteessa muihin sosiaalipalveluja sekä palvelunkäyttäjän asemaa sosiaalihuollossa säänteleviin lakeihin. Tutkielman keskiössä on ennakollinen oikeusturva eli se, miten iäkkään henkilön osallisuus ja vaikuttamismahdollisuudet turvataan palveluja suunniteltaessa ja toteutettaessa. Koska vanhuspalvelulain merkittävimmät vaikutukset painottuvat nimenomaan sosiaalihuoltoon, keskitytään tutkielmassa pääasiassa sosiaalihuollon palveluihin ja tukimuotoihin.
Resumo:
Descriptive set theory is mainly concerned with studying subsets of the space of all countable binary sequences. In this paper we study the generalization where countable is replaced by uncountable. We explore properties of generalized Baire and Cantor spaces, equivalence relations and their Borel reducibility. The study shows that the descriptive set theory looks very different in this generalized setting compared to the classical, countable case. We also draw the connection between the stability theoretic complexity of first-order theories and the descriptive set theoretic complexity of their isomorphism relations. Our results suggest that Borel reducibility on uncountable structures is a model theoretically natural way to compare the complexity of isomorphism relations.
Resumo:
"Vegeu el resum a l'inici del document del fitxer adjunt."