1000 resultados para kriittiset tekijät
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miksi Y-sukupolven asiantuntijamyyjä irtisanoutuu työstään ja millaiset tekijät organisaatiossa vaikuttavat asiantuntijamyyjän vapaaehtoiseen vaihtuvuuteen. Ymmärtämällä paremmin syitä, jotka johtavat myyjän irtisanoutumiseen, voivat yritykset pyrkiä vaikuttamaan näihin tekijöihin organisaatiossaan ja siten sitouttamaan myyjiä paremmin. Tässä tutkimuksessa verrattiin tutkielman tuloksia myös Lee & Mitchellin (1994) kehittymisen teorian malliin ja pyrittiin selvittämään, seuraavatko irtisanoutumiset jotakin teorian mukaista polkua, eli onko asiantuntijamyyjän irtisanoutumiselle tunnistettavissa tiettyä prosessia. Tutkielma koostuu sekä teoreettisesta että empiirisestä osuudesta. Teoriaosuudessa tarkastellaan asiantuntijamyyjien vapaaehtoisen vaihtuvuuden aiempaa teoriaa ja Y-sukupolven teoriaa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena ja aineistonkeruu menetelmäksi valikoitui teemahaastattelu. Tutkimuksessa haastateltiin Y-sukupolven myyjähenkilöstöä, jotka ovat irtisanoutuneet työstään, mutta eivät ole vaihtaneet toimenkuvaansa. Aineistoa analysoitiin aineistolähtöisesti, paitsi silloin kun tarkasteltiin Leen & Mitchellin kehittymisen teorian mallia, jolloin analyysi oli osittain teorialähtöistä. Teemoittelua käytettiin avuksi tulosten selkeyttämisessä ja analyysin tukena. Tutkimuksen tuloksena voitiin todeta, että Y-sukupolven asiantuntijamyyjän irtisanoutumiseen vaikuttavat useat tekijät, jotka liittyvät työn luonteeseen ja organisaatioon. Työn luonteeseen liittyviä seikkoja olivat: työn merkitys, onnistumisen tunteet, lähtemisen helppous ja yksitoikkoisuus. Organisaatioon liittyviä syitä olivat: myynnin tukeminen ja prosessit, työyhteisö, esimies, yrityksen viestintä ja etenemismahdollisuudet. Tutkimuksen tulosten perusteella pystyttiin tunnistamaan Leen & Mitchellin kehittymisen teorian mallin mukaiset yleisimmät irtisanoutumisen reitit: reitti numero 3 oli yleisin reitti irtisanoutumiseen. Myös reitti 4 oli suosittu. Reitit muistuttavat paljon toisiaan, mutta reitillä 3 irtisanoutuneella työntekijällä on käsissään jo uusi työtarjous, kun taas reitillä 4 työtarjouksia ei ole. Johtopäätöksenä voitiin todeta, että tutkimuksen tulokset eroavat osittain aikaisemmasta tutkimuksesta. Esimerkiksi aiemman teorian mukainen palkan merkitys ei noussut tässä tutkimuksessa merkittäväksi tekijäksi irtisanoutumiselle. Asiantuntijamyyjän irtisanoutumiseen vaikuttavat useat tekijät, jotka liittyvät niin itse työhön kuin organisaatioonkin. Osa tekijöistä ovat sellaisia, joihin organisaatio voi vaikuttaa, kun osaan taas eivät.
Resumo:
ABSTRACT Fescues consist of wild and cultivated grasses that have adapted to a wide range of environmental conditions. They are an excellent model species for evolutionary ecology studies that investigate symbiosis and polyploidization and their effects on plant performance. First, they are frequently infected with symbiotic endophytic fungi known to affect a plant’s ability to cope with biotic and abiotic environmental factors. Second, fescue species have been reported to have substantial intraspecific variation in their ploidy level and morphology. In my thesis, I examined large-scale generalizations for frequency of polyploidy and endophyte infections and their effects on plant morphology. As a model species, I selected red (Festuca rubra) and viviparous sheep’s (F. vivipara) fescues. They are closely related, but they differ in terms of distribution and endophyte infection frequency. I investigated the biogeographic pattern and population biology of 29 red and 12 viviparous sheep’s fescue populations across ≈300 latitudes in Europe (400-690 N). To examine plant ploidy levels, I implemented time- and cost-efficient plate-based high throughput flow cytometric analysis. This efficient procedure enabled me to analyze over 1000 red fescue individuals. I found three ploidy levels among them: overall 84 %, 9 % and 7 % of the red fescue plants were hexaploid, tetraploid and octoploid, respectively. However, all viviparous sheep’s fescue plants were tetraploid. Ploidy level of red fescue appeared to some extent follow gradients in latitude and primary production as suggested by previous studies, but these results could be explained better by taking the sampling design and local adaptation into account. Three Spanish populations were mostly tetraploids and one high elevation population in northernmost Finland (Halti) was octoploid, while most other populations (25 sites) were dominated by hexaploids. Endophyte infection frequencies of wild fescue populations varied from 0 to 81 % in red fescue populations and from 0 to 30 % in viviparous sheep’s fescue populations. No gradients with latitude or primary production of the sites were detected. As taxonomy of red fescues is somewhat unclear, I also studied morphology, ploidy variation and endophyte status of proposed subspecies of European red fescues. Contrary to previous literature, different ploidy levels occurred in the same subspecies. In addition to wild fescues, I also used two agronomically important cultivars of meadow and tall fescue (Schedonorus phoenix and S. pratensis). As grass-legume mixtures have an agronomic advantage over monocultures in meadows, I carried out a mixture/competition experiment with fescues and red clover to find that species composition, nutrient availability and endophyte status together determined the total biomass yield that was higher in mixtures compared to monocultures. The results of this thesis demonstrate the importance of local biotic and abiotic factors such as grazing gradients and habitat types, rather than suggested general global geographical or environmental factors on grass polyploidization or its association with symbiotic endophytic fungi. I conclude that variation in endophyte infection frequencies and ploidy levels of wild fescues support the geographic mosaic theory of coevolution. Historical incidents, e.g., glaciation and present local factors, rather than ploidy or endophyte status, determine fescue morphology.
Resumo:
Ilmastonmuutos, ympäristön saastuminen sekä luonnonvarojen ehtyminen lukeutuvat voimakkaimpiin taustalla vaikuttaviin tekijöihin, joiden vuoksi ympäristönäkökohdat ovat nousseet yhä voimakkaammin esille julkisissa hankinnoissa. Julkisten hankintojen tekijät ovat velvoitettuja huomioimaan talouden ohella myös ympäristönäkökohdat. Suuren ostovolyyminsa vuoksi julkinen sektori voi toimia suunnannäyttäjänä ympäristöä säästävien hankintojen toteuttajana. Tämä Pro gradu –tutkielma kartoittaa ekologisten hankintojen merkitystä suomalaisissa kunnissa vuonna 2016. Tavoitteena on selvittää mitä julkisten hankintojen ekologisuus kunnille merkitsee, miten ekologisuus näkyy hankintaprosessissa sekä mitkä tekijät ovat ekologisten hankintojen esteenä ja mitkä tekijät puolestaan kannustavat kuntia tekemään ekologisia hankintoja. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että kunnat suhtautuvat ekologisuuteen hankinnoissa varsin positiivisesti ja ennen kaikkea ympäristönäkökohdat koetaan tärkeänä osana hankintoja. Ympäristönäkökohtien huomioiminen hankintaprosessissa koetaan kuitenkin melko vaikeaksi. Erityisesti tiedon puute, hinta ja taloudelliset resurssit vaikeuttavat ekologisten hankintojen toteutusta. Positiivisesti ympäristönäkökohtien huomioimiseen hankinnoissa puolestaan vaikuttavat henkilöstön osaaminen, taloudellisuus ja lainsäädäntö.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten suorituskyvyn johtamista ja mittaamista käytännössä toteutettiin suuressa tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa Suomessa harjoittavassa elintarvikealan yrityksessä. Tutkimuksessa kartoitettiin tärkeimpiä suorituskykyyn vaikuttavia tekijöitä suorituskyvyn johtamisen ja mittaamisen näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena oli saada kooste suosituksista tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan suorituskyvyn johtamisen ja mittaamisen kehittämiseksi. Tutkimuksen laajuus rajattiin neljään case-yritykseen. Tutkimuksessa tehtiin empiirinen puolistrukturoitu kyselytutkimus, strukturoidut haastattelut sekä tulosten arviointi. Tutkimusote oli lähinnä toiminta-analyyttinen, koska tutkimuksessa käsiteltiin organisaation toimintaa, johtamista, ongelmanratkaisua, päätöksentekoprosesseja sekä kehitys- ja muutosprosesseja. Tutkimustulosten perusteella suorituskyvyn johtamista ja mittaamista case-yrityksissä toteutettiin BSC:n yleisten näkökulmien mukaisesti. Tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan mittauksen tavoitteet poikkesivat toisistaan niiden toiminnan luonteesta johtuen. Tutkimustoiminnassa suorituskyvyn mittauksen tavoitteet painottuivat lähinnä innovatiivisuuteen, oppimiseen ja motivointiin. Tuotekehitystoiminnassa mittauksen tavoitteet olivat enemmän diagnostisia. Tuotekehitystoiminnassa tavoitteena olivat projektien seurantaan, toiminnan tulostenarviointiin, talouteen sekä koordinaatioon ja kommunikointiin liittyvät tekijät. Tutkimustulosten perusteella puutteita havaittiin suorituskyvyn viestinnän riittävyydessä ja vaikuttavuudessa, mittaustiedon hyödynnettävyydessä, aineettoman pääoman mittauksessa, projektien arviointikriteerien viestinnässä, prosessien selkeydessä ja toimivuudessa, projektiosaamisessa, suorituskyvyn mittauksessa, vaikutusmahdollisuuksissa, johtamisessa ja esimiestyössä.
Resumo:
There is an increasing demand for individualized, genotype-based health advice. The general population-based dietary recommendations do not always motivate people to change their life-style, and partly following this, cardiovascular diseases (CVD) are a major cause of death in worldwide. Using genotype-based nutrition and health information (e.g. nutrigenetics) in health education is a relatively new approach, although genetic variation is known to cause individual differences in response to dietary factors. Response to changes in dietary fat quality varies, for example, among different APOE genotypes. Research in this field is challenging, because several non-modifiable (genetic, age, sex) and modifiable (e.g. lifestyle, dietary, physical activity) factors together and with interaction affect the risk of life-style related diseases (e.g. CVD). The other challenge is the psychological factors (e.g. anxiety, threat, stress, motivation, attitude), which also have an effect on health behavior. The genotype-based information is always a very sensitive topic, because it can also cause some negative consequences and feelings (e.g. depression, increased anxiety). The aim of this series of studies was firstly to study how individual, genotype-based health information affects an individual’s health form three aspects, and secondly whether this could be one method in the future to prevent lifestyle-related diseases, such as CVD. The first study concentrated on the psychological effects; the focus of the second study was on health behavior effects, and the third study concentrated on clinical effects. In the fourth study of this series, the focus was on all these three aspects and their associations with each other. The genetic risk and health information was the APOE gene and its effects on CVD. To study the effect of APOE genotype-based health information in prevention of CVD, a total of 151 volunteers attended the baseline assessments (T0), of which 122 healthy adults (aged 20 – 67 y) passed the inclusion criteria and started the one-year intervention. The participants (n = 122) were randomized into a control group (n = 61) and an intervention group (n = 61). There were 21 participants in the intervention Ɛ4+ group (including APOE genotypes 3/4 and 4/4) and 40 participants in the intervention Ɛ4- group (including APOE genotypes 2/3 and 3/3). The control group included 61 participants (including APOE genotypes 3/4, 4/4, 2/3, 3/3 and 2/2). The baseline (T0) and follow-up assessments (T1, T2, T3) included detailed measurements of psychological (threat and anxiety experience, stage of change), and behavioral (dietary fat quality, consumption of vegetables, - high fat/sugar foods and –alcohol, physical activity and health and taste attitudes) and clinical factors (total-, LDL- HDL cholesterol, triglycerides, blood pressure, blood glucose (0h and 2h), body mass index, waist circumference and body fat percentage). During the intervention six different communication sessions (lectures on healthy lifestyle and nutrigenomics, health messages by mail, and personal discussion with the doctor) were arranged. The intervention groups (Ɛ4+ and Ɛ4-) received their APOE genotype information and health message at the beginning of the intervention. The control group received their APOE genotype information after the intervention. For the analyses in this dissertation, the results for 106/107 participants were analyzed. In the intervention, there were 16 participants in the high-risk (Ɛ4+) group and 35 in the low-risk (Ɛ4-) group. The control group had 55 participants in studies III-IV and 56 participants in studies I-II. The intervention had both short-term (≤ 6 months) and long-term (12 months) effects on health behavior and clinical factors. The short-term effects were found in dietary fat quality and waist circumference. Dietary fat quality improved more in the Ɛ4+ group than the Ɛ4- and the control groups as the personal, genotype-based health information and waist circumference lowered more in the Ɛ4+ group compared with the control group. Both these changes differed significantly between the Ɛ4+ and control groups (p<0.05). A long-term effect was found in triglyceride values (p<0.05), which lowered more in Ɛ4+ compared with the control group during the intervention. Short-term effects were also found in the threat experience, which increased mostly in the Ɛ4+ group after the genetic feedback (p<0.05), but it decreased after 12 months, although remaining at a higher level compared to the baseline (T0). In addition, Study IV found that changes in the psychological factors (anxiety and threat experience, motivation), health and taste attitudes, and health behaviors (dietary, alcohol consumption, and physical activity) did not directly explain the changes in triglyceride values and waist circumference. However, change caused by a threat experience may have affected the change in triglycerides through total- and HDL cholesterol. In conclusion, this dissertation study has given some indications that individual, genotypebased health information could be one potential option in the future to prevent lifestyle-related diseases in public health care. The results of this study imply that personal genetic information, based on APOE, may have positive effects on dietary fat quality and some cardiovascular risk markers (e.g., improvement in triglyceride values and waist circumference). This study also suggests that psychological factors (e.g. anxiety and threat experience) may not be an obstacle for healthy people to use genotype-based health information to promote healthy lifestyles. However, even in the case of very personal health information, in order to achieve a permanent health behavior change, it is important to include attitudes and other psychological factors (e.g. motivation), as well as intensive repetition and a longer intervention duration. This research will serve as a basis for future studies and its information can be used to develop targeted interventions, including health information based on genotyping that would aim at preventing lifestyle diseases. People’s interest in personalized health advices has increased, while also the costs of genetic screening have decreased. Therefore, generally speaking, it can be assumed that genetic screening as a part of the prevention of lifestyle-related diseases may become more common in the future. In consequence, more research is required about how to make genetic screening a practical tool in public health care, and how to efficiently achieve long-term changes.
Resumo:
Tässä kandidaatintyössä tutkittiin sähkön kysyntäjouston kannattavuutta teollisuuskiinteis-tössä. Tutkimus suoritettiin tutkimalla vuosien 2014 ja 2015 sähkön käyttöraportteja sekä toteutuneita Elspot hintoja. Lisäksi suoritettiin mittauksia ilmalämpöpumpuista, joiden pe-rusteella selvitettiin ilmalämpöpumppujen soveltuvuutta kysyntäjoustoon. Työssä käydään läpi kysyntäjouston vaikutuksia sekä eri kuormanohjaus mahdollisuuksia asiakkaan näkökulmasta. Lisäksi tuodaan esille Elspot hinnan muodostuminen sekä Elspot hintaan vaikuttavat tekijät. Työssä vertaillaan esimerkkikiinteistön sähkönkulutuksen suh-detta toteutuneisiin Elspot hintoihin. Lisäksi tutkitaan lämmityskuormien ohjauspotentiaalia kysyntäjouston näkökulmasta. Potentiaalin kartoittamiseksi suoritettiin mittauksia sekä teh-tiin esimerkkilaskelmia kysyntäjouston kannattavuudesta. Tutkimusten perusteella voidaan huomata, että vuositasolla saavutetut säästöt jäävät pienik-si. Huomioiden riskit Elspot hinnan vaihteluissa voidaan todetta, ettei siirtyminen tuntihin-noiteltuun sähköenergiaan ole kannattavaa esimerkkikiinteistössä. Lämmityskuormien oh-jauksesta tuntitiedon mukaan saatavien lisäsäästöjen jäädessä vähäisiksi kiinteistöön ei ole järkevää investoida erillisiä järjestelmiä kuormien ohjaukseen.
Resumo:
Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on tutkia, miten yhdysvaltalaisten lentoyhtiöiden harjoittama rahoituksellinen lentopolttoaineen hintasuojaus on vaikuttanut niiden keskimääräisiin polttoainekustannuksiin 2000-luvun aikana. Lisäksi tavoitteena on kirjallisuuskatsauksen muodossa tarkastella lentopolttoaineen hintariskiä ja siltä suojautumista. Aiheeseen liittyvä aiempi tutkimus on pääasiassa keskittynyt rahoitusasemaan liittyvien vaikutusten tarkasteluun. Tässä tutkielmassa puolestaan tutkitaan suojauksen vaikutusta tarkasteltavien lentoyhtiöiden liiketoiminnan kustannuksiin. Lentopolttoaineen hintasuojauksen kustannusvaikutuksia arvioidaan regressiomallilla, jossa selitettävänä muuttujana on lentoyhtiön keskimääräinen polttoainekustannus. Selittävinä muuttujina puolestaan toimivat seuraavan vuoden arvioiduista polttoainehankinnoista rahoituksellisin keinoin suojattujen hankintojen osuus sekä lentopolttoaineen keskimääräinen markkinahinta kunakin tarkasteluvuonna. Tutkimuksen aineisto koostuu kymmenestä yhdysvaltalaisesta lentoyhtiöstä ja niiden 2000-luvulla vuosikertomuksissaan raportoimista tiedoista liittyen polttoainekustannuksiin ja rahoitukselliseen polttoaineen hintasuojaukseen. Lisäksi lentopolttoaineen keskimääräiset vuotuiset markkinahinnat tarkastelujakson ajalta haetaan Yhdysvaltain energiainformaatiota välittävän viranomaisen verkkotietokannasta. Johtopäätöksenä todetaan yhdysvaltalaisten lentoyhtiöiden rahoituksellisen polttoaineen hintasuojauksen vähentäneen niiden keskimääräisiä polttoainekustannuksia 2000-luvun aikana. Lentopolttoaineen markkinahinnan todetaan vaikuttavan kustannuksiin reilusti lentoyhtiöiden suojaustoimenpiteitä voimakkaammin. Lisäksi aiempiin tutkimuksiin ja toisaalta tässä tutkielmassa estimoitavan mallin autokorreloituvaan luonteeseen nojaten todetaan, että tämän mallin selittävät muuttujat eivät ole ainoat keskimääräisiin polttoainekustannuksiin vaikuttavat tekijät. Yhteenvetona todetaankin tarkempaa lisätutkimusta tarvittavan, jotta tämän tutkielman tulokset voidaan luotettavammin yleistää.
Resumo:
Live-konserttien tarjonnan kasvu ja kysynnän uhkaava lasku ovat johtaneet siihen, että artistit ja tapahtumanjärjestäjät kilpailevat yleisön suosiosta ja menestyksestä aiempaa enemmän. Ratkaisuna kuluttajille pyritään luomaan elämyksellisiä kulutusympäristöjä, joissa heille tarjotaan ikimuistoinen konserttikokemus. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella vuorovaikutuksen muotoja ja merkitystä elämysten tuottamisessa ja kokemisessa live-konserteissa. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita siitä, millaista vuorovaikutus live-konserteissa on, keiden välillä sitä on ja mitkä tekijät edesauttavat tai haittaavat vuorovaikutuksen ja elämyksen syntymistä. Tavoitteena oli tunnistaa tekijät, joilla vuorovaikutukseen voidaan vaikuttaa. Tutkimuksen teoriakeskustelu pohjautui elämyksiä, arvon yhteisluomista ja vuorovaikutusta käsittelevään kirjallisuuteen sekä musiikin kuluttamista käsittelevään kirjallisuuteen. Tutkimuksessa oli laadullinen ote, ja tutkimusaineisto muodostui kolmen suomalaisen artistin, Jukka Pojan, Olavi Uusivirran ja Apulannan, konserttien havainnoinnista sekä artisti- ja yleisöhaastatteluista. Live-konserteissa tuottajan ja kuluttajan roolit sekoittuvat, sillä artisti tuottaa, jakaa ja kokee elämyksiä yhdessä yleisön kanssa. Elämys on subjektiivinen kokemus, mutta se syntyy vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Live-konserteissa tapahtuu yhtä aikaa monensuuntaista vuorovaikutusta, ja siksi vuorovaikutuksen merkitys elämysten tuottamisessa ja kokemisessa on suurempi kuin perinteisessä palveluasetelmassa. Vuorovaikutus live-konserteissa on moninaista sen dynaamisuuden, ajassa tunnistettavien vaiheiden, eri vuorovaikutustyyppien ja niiden yhtäaikaisuudesta johtuvien eri tasojen takia. Vuorovaikutusta voi olla yksittäisen artistin tai yhtyeen ja yleisön välillä sekä artistin tai yhtyeen ja yksilön välillä. Sitä voi kuitenkin olla myös yleisön sekä artistien keskuudessa. Tämä johtaa siihen, että vuorovaikutuksen muodot ovat monimutkaisia, eikä selkeää muotokategoriaa voida siksi osoittaa. Toimintaympäristö, tapahtuman luonne, fyysinen ja henkinen etäisyys sekä yleisön motiivit osallistua tapahtumaan ohjaavat vuorovaikutuksen suuntaa ja intensiteettiä. Toimintaympäristötekijöillä voidaan edesauttaa tai haitata vuorovaikutuksen ja elämyksen syntymistä, ja tapahtumanjärjestäjällä on vastuu vuorovaikutusmahdollisuuden luomisessa. Artistin vastuulla on kiinnittää vuorovaikutus artistia ja yleisöä yhdistävään artisti- tai konserttilähtöiseen tekijään, joka on koko vuorovaikutuksen perusta. Siinä onnistuminen nostaa vuorovaikutuksen intensiteettiä ja johtaa todennäköisimmin hurmokseen, joka liikuttaa massoja, ei vain yksilöä
Resumo:
Verkkokaupan merkitys osana taloutta voimistuu koko ajan, ja tutkimuskirjallisuus on tutkinut sitä useista eri lähtökohdista. Yleisiä tutkimuskohteita ovat olleet muun muassa ostopäätökseen vaikuttavat tekijät ja asiakasuskollisuus. Näitä asioita on kuitenkin tarkasteltu tähän mennessä lähinnä yksittäin, kun yritysten näkökulmasta nämä asiat liittyvät tiiviisti yhteen. Tämä tutkimus pyrkii tuomaan esiin, mitkä tekijät edesauttavat asiakkaan ostopäätöksen syntymistä ja mitkä tekijät saavat asiakkaat palaamaan ostoksille sekä tutkimaan näiden tekijöiden välistä yhteyttä. Tutkimukset, jotka ovat tutkineet ostopäätöksentekoa, ovat tyypillisesti tutkineet yksittäisten tekijöiden yhteyttä ostopäätökseen, eivätkä ne ole kyenneet muodostamaan kokonaiskuvaa ostopäätöksestä. Tutkimuksien arvokas pohjatyö koottiin tässä tutkimuksessa yhteen, jotta ostopäätökseen vaikuttavien tekijöiden keskinäisiä suhteita voitiin tutkia ja ymmärtää ostopäätöstä kokonaisuutena. Tutkielma tarkastelee myös asiakasuskollisuutta ja sen suhdetta ostopäätökseen vaikuttaviin tekijöihin. Asiakasuskollisuuden ja ostopäätökseen vaikuttavien tekijöiden välisten suhteiden tarkastelu on tämän tutkielman ensisijaisena tutkimuskohteena. Tutkimus on toteutettu kvantitatiivisena kyselytutkimuksena ja sen aineisto on kerätty internet-kyselyllä yhden caseyrityksen asiakkailta. Tutkielmassa on käytetty teoreettisina viitekehyksinä Engelin, Kollatin ja Blackwellin (1968) mallia asiakkaan ostoprosessista, Hayesin (2011) RAPID-mallia sekä aikaisemman tutkimuksen pohjalta tehtyä luokittelua ostopäätökseen vaikuttavista tekijöistä. Tutkimus vahvisti aiempien tutkimusten tekemiä havaintoja ostopäätökseen vaikuttavista tekijöistä ja asiakasuskollisuudesta ja onnistui täydentämään niitä tekijöiden keskinäisten suhteiden osalta. Tutkimuksessa havaittiin, että suurin vaikutus ostopäätöksen syntymiseen on asiakkaan kokemalla riskillä ja ostokokemuksella. Yksittäisistä tekijöistä tärkeimpiä asiakkaille ovat luotettavan mielikuvan välittyminen, navigoinnin helppous sekä tuotetietojen laatu. Tutkimuksessa havaittiin myös, että sekä ostokokemuksella että asiakkaan kokemalla riskillä on voimakas yhteys asiakasuskollisuuteen. Asiakkaat, jotka olivat erittäin tyytyväisiä ostokokemukseensa caseverkkokaupassa osoittivat suurempaa asiakasuskollisuutta case-verkkokauppaa kohtaan kuin asiakkaat, jotka olivat vain melko tyytyväisiä ostokokemukseensa. Vastaavasti ne asiakkaat, jotka kokivat case-verkkokaupan erittäin turvalliseksi ja luotettavaksi osoittivat suurempaa asiakasuskollisuutta case-verkkokauppaa kohtaan kuin ne asiakkaat, jotka kokivat caseverkkokaupan vain melko turvalliseksi ja luotettavaksi
Resumo:
The purpose of this Master’s thesis is to study value co-creation in emerging value network. The main objective is to examine how value is co-created in bio-based chemicals value network. The study provides insights to different actors’ perceived value in the value network and enlightens their motivations to commit to the collaborative partnerships with other actors. Empirical study shows that value co-creation is creation of mutual value for both parties of the relationship by combining their non-competing resources to achieve a common goal. Value co-creation happens in interactions, and trust, commitment and information sharing are essential prerequisites for value co-creation. Value co-creation is not only common value creation, but it is also value that emerges for each actor because of the co-operation with the other actor. Even though the case companies define value mainly in economic terms, the other value elements like value of the partnership, knowledge transfer and innovation are more important for value co-creation.
Resumo:
Työn tavoitteena oli tutkia mekaanisia käsittelylaitteita ja -prosesseja kaupalliselle sekajätteelle ja selvittää mahdollisen laitoshankkeen kannattavuutta case-yritykselle. Jätehuollon yritykset ovat jatkuvan muutoksen alla kasvavien keräys- ja käsittelykustannusten takia, joka vaatii säästöjen etsimistä. Sekajäte sisältää arvokkaita kierrätysraaka-aineita ja näiden erottelu voisi luoda lisäarvoa alentuneina hävityskustannuksina ja lisääntyneinä myyntituottoina. Työssä selvitettiin kaupallisen sekajätteen koostumusta lajittelukokeen ja muiden sekajätetutkimusten avulla. Mekaanisia käsittelylaitteita tutkittiin kirjallisuuden ja case-esimerkkien kautta. Laitoshakkeen kannattavuutta arvioitiin taulukkolaskentamallin avulla. Laitosvaihtoehtoja tarkasteltiin 10-30 tuhannen tonnin kapasiteetin välillä. Laskelmien ja kirjallisuustutkimuksen pohjalta kannattavimpana vaihtoehtona nähtiin SRF kierrätyspolttoainetta valmistava laitos. Kirjallisuustutkimuksen ja case-laitosten pohjalta luotiin kaksi investointiskenaariota, joille laskettiin taulukkolaskentamallin avulla yksikkökustannukset, nettonykyarvot ja sisäiset korot. Kustannusaineisto oli peräisin case-yritykseltä ja muista laitostutkimuksista. Kannattavuuslaskelmien mukaan skenaario 2, jossa SRF-tuotannon lisäksi eroteltaisiin sekalaisia muoveja, on kannattavampi. Skenaarioiden 1 ja 2 kriittiset pisteet olivat noin 15,3 ja 13,6 tuhatta tonnia vuodessa. Kumpikaan skenaarioista ei kuitenkaan ole kannattava case-yrityksen omilla vuotuisilla kuormilla (10 000 tonnia). Lisää käsiteltävää jätettä tulisi hankkia ulkopuolisilta yrityksiltä taloudellisesti edullisen vaakamaksun avulla. Skenaarion 2 ongelmaksi kuitenkin muodostuu sekalaisten muovien poistuminen SRF:n komponenttina, mikä vaikuttaa SRF:n markkinoitavuuteen tehollisen lämpöarvon alenemisen takia.
Resumo:
The purpose of this study is to identify the factors affecting the formation of employer image and attractiveness in the minds of an organization’s employees. Six employees from different backgrounds and business units within a larger organization are interviewed, and the results are compared in order to better understand the effect divergent variables have on the resulting factors. The theoretical background of the research is based on the study of the concept of employer branding, an organization’s effort in affecting the employer image it projects and attractiveness perceived by the employees and applicants. The results of the study reveal how immaterial factors, primarily related to self-actualization and social relationships, often took precedence over material ones, so long as the material factors, such as salary and work equipment, were at least on a minimum level acceptable to the employee. As such, focusing on these immaterial factors when forming an employer brand strategy is expected to yield larger benefits in form of employer attractiveness.
Resumo:
Pro Gradu –tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää tämän hetken yritysmaailman yhtä keskeisintä aihetta, tehtävien keskittämistä palvelukeskukseen. Yrityksen tekemään päätökseen ovat vaikuttaneet useat eri tekijät, joista kiristyvä kilpailu ja toimintaympäristön muutokset ovat olleet merkittävimmät. Muutosprosessin läpivieminen vie aikaa ja siihen tulisi valmistautua huolella, sillä prosessiin liittyy useita eri vaiheita. Toimintojen organisointi ja muutosjohtaminen muodostavat tutkimuksen teoriapohjan. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty haastatteluiden ja havainnoinnin avulla. Tutkimus tehtiin eräässä kansainvälisessä yrityksessä, sen yhden liiketoiminta-alueen ja yhden toimintayksikön osalta. Tutkimustuloksista voitiin havaita, että tehtävien keskittäminen palvelukeskukseen koostui useasta vaiheesta. Se koettiin hyväksi ja onnistuneeksi toimintatavaksi. Tehtävien keskittämisprosessiin liittyy hyötyjä ja haasteita, näiden osalta tutkimustuloksissa löytyi yhteneviä tekijöitä aiempien tutkimusten ja kirjallisuusmateriaalin kanssa. Tutkimustulokset osoittivat, että muutosjohtaminen noudatteli tunnettua vaiheistusmallia. Muutosjohtamiseen liittyy merkittävästi ihmisten ja organisaation käyttäytyminen, joka vaikuttaa muutosprosessin onnistuneeseen läpiviemiseen. Ihmiset kokevat muutoksen eri tavoin ja aluksi vastustavat uutta tilannetta.
Resumo:
Vesienhoidon tavoitteena on saada pinta- ja pohjavedet vähintään hyvään tilaan ja estää hyvälaatuisten vesien tilan heikkeneminen. Tavoitteiden saavuttamiseksi on laadittu vesienhoitosuunnitelmat ja niiden tausta-aineistona olevat yksityiskohtaisemmat toimenpideohjelmat. Keski-Suomen vesienhoidon toimenpideohjelma vuosille 2016–2021 tarkentaa Kymijoen-Suomenlahden ja Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren-vesienhoitosuunnitelmia Keski-Suomen osalta. Toimenpideohjelmassa on kuvattu Keski-Suomen pinta- ja pohjavesien nykytila, vesiä muuttavat tekijät, vesien parantamistarpeet sekä esitetty tarvittavat toimenpiteet vesien tilan parantamiseksi ja ylläpitämiseksi. Toimenpideohjelmassa on arvioitu yli 460 pintavesimuodostuman tila sekä 45 pohjavesialueen pohjaveden tila. Maakunnan luokiteltujen järvien pinta-alasta 22 % on erinomaisia, 71 % hyviä ja 7 % alle hyvän tilan. Luokiteltujen jokien pituudesta 7 % on erinomaisia, 41 % hyviä ja 52 % alle hyvän tilan. Ekologista tilaa heikentää erityisesti hajakuormitus, joka on pääosin peräisin maa-ja metsätaloudesta ja haja-asutuksesta. Paikoitellen myös pistekuormitus heikentää vesientilaa. Joet ovat järviä huonommassa tilassa muun muassa ihmistoiminnan aiheuttamien rakenteellisten ja hydrologisten muutosten vuoksi. Hyvässä kemiallisessa tilassa on 40 % järvipinta-alasta ja 41 % jokipituudesta. Huono kemiallinen tila johtuu kalojen elohopeasta, jonka on arvioitu olevan peräisin pääosin ilman kautta tulevasta laskeumasta. Maakunnassa on luokiteltu 239 I ja II luokan pohjavesialuetta. Pohjaveden kemiallista tai määrällistä tilaa uhkaavaa toimintaa on arvioitu olevan 45 pohjavesialueella. Näistä riskinalaisiksi on todettu 28 pohjavesialuetta, joista huonotilaisiksi on arvioitu 24 ja hyvätilaisiksi 4. Kaikilla huonotilaisilla pohjavesialueilla huonon tilan aiheuttaa pohjaveden kemiallinen tila. Teollisuus- ja yritystoiminta ja näiden synnyttämät pilaantuneet alueet, liikenne ja tienpito sekä maatalous aiheuttavat merkittävimmät uhkat pohjavedelle. Lisäselvityksiä riskinalaisuudesta ja tilasta on tarpeen tehdä 17 pohjavesialueella Maa- ja metsätalouden vesienhoitotoimenpiteillä pyritään erityisesti ravinne- ja kiintoainekuormituksen vähentämiseen. Esimerkiksi maatalouden suojavyöhykkeitä ja kosteikkoja on esitetty nyt selvästi enemmän kuin 1. kaudella. Kunnostusojituksen vesiensuojelua tehostetaan perusvesiensuojelutason lisäksi muun muassa putkipadoilla ja vanhojen ojitusten aiheuttamia eroosiohaittoja torjutaan erillishankkeiden kautta. Pistekuormituksen vähentämiskesi esitetään muun muassa kahdeksan jätevedenpuhdistamon perusparantamista sekä turvetuotannon vesiensuojelua tehostetaan viidesosalla olemassa olevasta turvetuotantopinta-alasta. Vesistöjen rakentamiseen, säännöstelyyn ja kunnostukseen liittyviä toimenpiteitä on esitetty yhteensä 22 jokimuodostumalle ja 14 järvelle.. Pohjavesialueilla keskeisiä vesienhoitotoimenpiteitä ovat erityisesti pilaantuneiden alueiden kunnostukset, teiden talvisuolauksen vähentäminen ja suolaa vähemmän haitallisen aineen käyttöönotto sekä pohjavesisuojausten rakentaminen liikennealleille ja -väylille. Toimenpideohjelma on valmisteltu yhteistyössä vesienhoidon yhteistyöryhmän kanssa. Kansalaisia, viranomaisia ja sidosryhmiä on kuultu useissa suunnittelun eri vaiheissa
Resumo:
The main objective of this study was to examine the pricing of customized industrial products in international markets, and to understand what pricing decision making consists of. Another purpose of the study was to identify the main factors that affect the pricing decisions of industrial companies, as well as the different pricing strategies industrial companies may choose when pricing customized products. The research was conducted as a qualitative single case study, and a Finnish industrial company specializing in indoor environment solutions, Halton Marine Oy, was used as the case company in the study. The primary data was collected through semi-structured theme interviews with the key management personnel of the company, and the results were discussed and analyzed in the light of the existing literature. The results of this study indicate that the pricing of customized industrial products consists of several dimensions, and is influenced by a large variety of factors that are both internal and external to the firm. In addition, it was found that the choice of a pricing strategy is largely dependent on the chosen segment, the product category, and the stage in the product life cycle. The results also suggest that customizing companies should consider using the value-based pricing orientation, since customization is closely linked to customer value.