Tiedostumaton nykytaiteessa : Katse, ääni ja aika vuosituhannen taitteen suomalaisessa nykytaiteessa

Leevi Haapala explores moving image works, sculptures and installations from a psychoanalytic perspective in his study The Unconscious in Contemporary Art. The Gaze, Voice and Time in Finnish Contemporary Art at the Turn of the Millennium . The artists included in the study are Eija-Liisa Ahtila, Hans-Christian Berg, Markus Copper, Liisa Lounila and Salla Tykkä. The theoretical framework includes different psychoanalytic readings of the concepts of the gaze, voice and temporality. The installations are based on spatiality and temporality, and their detailed reading emphasizes the medium-specific features of the works as well as their fragmentary nature, heterogeneity and affectivity. The study is cross-disciplinary in that it connects perspectives from the visual culture, new art history and theory to the interpretation of contemporary art. The most important concepts from psychoanalysis, affect theory and trauma discourse used in the study include affect, object a (objet petit a) as articulated by Jacques Lacan, Sigmund Freud s uncanny (das Unheimliche) and trauma. Das Unheimliche has been translated as uncanny in art history under the influence of Rosalind Krauss. The object of the study, the unconscious in contemporary art, is approached through these concepts. The study focuses on Lacan s additions to the list of partial drives: the gaze and voice as scopic and invocative drives and their interpretations in the studies of the moving image. The texts by the American film theorist and art historian Kaja Silverman are in crucial role. The study locates contemporary art as part of trauma culture, which has a tendency to define individual and historical experiences through trauma. Some of the art works point towards trauma, which may appear as a theoretic or fictitious construction. The study presents a comprehensive collection of different kinds of trauma discourse in the field of art research through the texts of Hal Foster, Cathy Caruth, Ruth Leys and Shoshana Felman. The study connects trauma theory with the theoretical analysis of the interference and discontinuity of the moving image in the readings by Susan Buck-Morss, Mary Ann Doane and Peter Osborn among others. The analysis emphasizes different ways of seeing and multisensoriality in the reception of contemporary art. With their reflections and inverse projections, the surprising mechanisms of Hans-Christian Berg s sculptures are connected with Lacan s views on the early mirroring and imitation attempts of the individual s body image. Salla Tykkä s film trilogy Cave invites one to contemplate the Lacanian theory of the gaze in relation to the experiences of being seen. The three oceanic sculpture installations by Markus Copper are studied through the vocality they create, often through an aggressive way of acting, as well as from the point of view of the functioning of an invocative drive. The study compares the work of fiction and Freud s texts on paranoia and psychosis to Eija-Liisa Ahtila s manuscripts and moving image installations about the same topic. The cinematic time in Liisa Lounila s time-slice video installations is approached through the theoretical study of the unconscious temporal structure. The viewer of the moving image is inside the work in an in-between state: in a space produced by the contents of the work and its technology. The installations of the moving image enable us to inhabit different kinds of virtual bodies or spaces, which do not correspond with our everyday experiences. Nevertheless, the works of art often try to deconstruct the identification to what has been shown on screen. This way, the viewer s attention can be fixed on his own unconscious experiences in parallel with the work s deconstructed nature as representation. The study shows that contemporary art is a central cultural practice, which allows us to discuss the unconscious in a meaningful way. The study suggests that the agency that is discursively diffuse and consists of several different praxes should be called the unconscious. The emergence of the unconscious can happen in two areas: in contemporary art through different senses and discursive elements, and in the study of contemporary art, which, being a linguistic activity is sensitive to the movements of the unconscious. One of the missions of art research is to build different kinds of articulated constructs and to open an interpretative space for the nature of art as an event.

Elämän ja entisyyden maisemat : Kolgujev nenetsien arjessa, muistelussa ja kerronnassa

The dissertation discusses the conceptions of place and landscape amongst Nenets living on the island of Kolguyev or being of Kolguyev descent. The conceptions are examined through the everyday life of the community, oral recollections and narration that unfold meanings related to the island. The research material has been collected in ethnographic fieldwork in 2000 2005. The duration of individual fieldworks varies from two weeks to three months and their total duration is nearly six months. The fieldwork has been conducted both on the island and in the city of Nar yan-Mar. The main methods have been participant observation and recorded and unrecorded informal interviews. In addition to the field work data, archive materials, travel accounts, and other historical texts by outsiders about Kolguyev or the Nenets living in the European side of Russia have been used as a research material. The analysis is based on the idea of the place as a meeting point of the physical features, experiences in them and collective narration about them. The concept sense of place is used to describe the interaction of these three. Lived space manifests individual s or collective sense of place. The places form different kinds of networks of meanings which are called landscapes. Hot spots are places where different meanings accumulate. Furthermore, the material is analysed using the concepts of Tale World and Story Realm by Katherine Young. The Tale World is a realm created during the Story Realm, i.e. the event of narrations. The Tale Worlds are true as such but become evaluated in the Story Realm. The Tale Worlds are seen to arise both from the physical features of a place and from oral tradition, but at the same time these worlds give meanings to the place. The Tale Worlds are one of the central ingredients for the sense of place. One of the most central hot spots in Kolguyev is the arok harbour, where most of the themes of the pre-Soviet Tale Worlds are placed: trade and interaction with the Russians, rituals of the popular religion and arrival of the first Nenets to the island. arok is also part of the landscape of the coast where the meetings of Nenets and the other(s) are generally connected. Furthermore, arok is connected to the network of amans graves but also more generally to the landscape of collective sacred and sacrificial places. Another hot spot is the population centre of Bugrino which unfolds through the evaluations of the Tale Worlds. It also is the centre of the everyday life of the community studied. The Tale Worlds of the radiant past fastens on the population centre which is described through the negative models within the genre of litany. Sacred places, that represent the possibility to meet the Otherworld or mark places were encounters with the Otherworld have taken place, generate many kinds of landscapes in the island. They fasten on the graves of the amans, sirtya tradition, and to collective sacred places with their associations. The networks are not closed systems but are given meanings and new associations continuously in narration and recollection. They form multi-level and significant landscapes which reflect the fastening of the Kolguyev Nenets in the tundra of the island. In the research material the holy places and the popular religiousness are emphasised which is one of the most significant research results. It can be seen to reflect collective resistance and the questioning of the atheistic propaganda of the Soviet years. The narration and the recollection often refer also to the discourse of the anti-religious propaganda or use its strategies. The centrality of the holy places is also based on the tenacity of the religious Tale Worlds and sense of place and to the collective significance of the religion in general.

Biokaasun tuotannon ja lietelannan jakeistamisen taloudelliset vaikutukset nautatilalle

Työn tavoitteena on tutkia nautatilojen lannan käsittelytapojen taloudellista kannattavuutta. Tutkimuksessa verrataan lietelannan vaihtoehtoisia käsittelytapoja, joita ovat (a) lietteen levittäminen peltoon ilman esikäsittelyä, (b) lietelannan jakeistaminen typpipitoiseen nestejakeeseen ja fosforipitoiseen kuivajakeeseen sekä (c) lannan hyödyntäminen biokaasun tuotannossa. Aineistona tutkimuksessa käytetään aiempia tutkimustuloksia sekä Vieremällä sijaitsevien nautatilojen (21 kpl) tietoja. Menetelmänä käytetään lineaarista ohjelmointia ja malli ratkaistaan GAMS -ohjelmaa käyttämällä. Teoriana tutkimuksessa on tuotanto- ja kustannusteoria. Tutkimuksessa tarkastellaan kuinka eläintiheys, peltolohkorakenne sekä kustannusten muutokset vaikuttavat lannankäsittelyyn. Tutkimuksessa havaitaan, että kun kaikkea lietettä ei voida levittää tilan hallinnassa oleville pelloille, on lietteen jakeistaminen kannattavaa, jos jakeistuskustannus ei ylitä 1,2 €/m3. Sijoituslevityksen havaitaan olevan hajalevitystä kannattavampaa, paitsi typen hinnan ollessa hyvin alhainen hajalevitys on kannattavampi vaihtoehto. Korkea typpikustannus ja lietteen jakeistuskustannus tekevät biokaasun tuotannosta kannattavan vaihtoehdon, jos biokaasulaitos sijaitsee hyvin lähellä tilaa. Lietteen jakeistaminen on kannattavaa alueilla, joilla lannanlevityspinta-alasta on niukkuutta. Jakeistettavaa lietettä on kuitenkin oltava vähintään 20 000 m3/a, jotta jakeistuslaitteen hankkiminen on kannattavaa. Biokaasun tuotannon ei katsota olevan tällä hetkellä kannattava lannan käsittelyvaihtoehto, koska laitoksen olisi saatava tarvittava raaka-ainemäärä kaikissa tapauksissa alle kahden kilometrin säteeltä, eikä tämän katsota onnistuvan. Vieremän tiloista ainoastaan yksi tila sijaitsee riittävän lähellä suunniteltua laitoksen sijaintipaikkaa.

Politiikan polut ja hyvinvointivaltion muutos

Suomalaisen hyvinvointivaltion uudistaminen on historian sitomaa pienten askelten politiikkaa. Sosiaalipoliittiset järjestelmät ovat liikkeissään kuin elefantteja: muutos on usein hidas, vähittäinen ja kenties kömpelö - vanhalta polulta ei ole helppoa siirtyä uudelle, vaikka vaihtoehtoisia polkuja olisikin näkyvissä. Tässä kirjassa keskitytään uudelle polulle siirtymisen - järjestelmien muutoksia ja uudistuksia - mahdollistaviin tekijöihin. Monivaiheisten politiikkaprosessien ratkaiseva rooli vaikuttaa merkittävästi sosiaalipoliittisten järjestelmien uudistusten (epä)onnistumiseen. Mikä on politiikkaprosessi? Miten muutosprosesseja tutkitaan? Miten Sata-komitean työ vaikutti Suomen sosiaalipoliittisiin järjestelmiin? Miten innovaatiot leviävät politiikassa? Miksi Suomessa ei enää ole tulopolitiikkaa? Tulisiko toimeentulotuen maksatus siirtää kunnilta Kelaan? Millaiset prosessit johtivat kunta- ja palvelurakenneuudistukseen, perhevapaita koskeviin uudistuksiin, työmarkkinatukiuudistukseen tai lääkkeiden viitehintajärjestelmään? Muun muassa näitä kysymyksiä valottavat tämän kirjan artikkelit vähimmäisturvan, sosiaalivakuutuksen ja hyvinvointipalvelujen järjestämisen - niin laajojen kuin yksittäistenkin - uudistusten näkökulmasta.

Pelin henki. Moderni ja traditionaalinen tansanialaisessa jalkapalloilussa.

Antropologisessa ja muussa yhteiskunnallisessa tutkimuksessa magia on määritelty perinteisesti traditionaaliseksi ja menneisyyteen kuuluvaksi, kun taas urheilu on määritelty magian vastakohtana dynaamiseksi moderniksi. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan tansanialaista jalkapallomagiaa, jota on mahdotonta määrittää kyseisen dikotomian kumpaankaan kategoriaan. Tansaniassa tammi-syyskuussa 2010 kerätyn etnografisen aineiston perusteella tutkielmassa kuvaillaan, minkälaisia merkityksiä tansanialaiset itse antavat jalkapallomagialle ja miten nämä merkityksenannot liittyvät modernin ja traditionaalisen diskurssiin. Tutkielman pääteemana on tutkittavien tansanialaisten subjektiviteetti tai persoona, joka määritellään suhteessa muihin. Tansanialaisen jalkapallon historia juontaa juurensa siirtomaa-aikaan, jolloin siirtomaahallitsijat pyrkivät lajin avulla modernisoimaan paikallista väestöä ja opettamaan heille kurinalaisuutta ja lojaalisuutta. Tähän liittyi olettamus siitä, että kulttuurit kehittyvät teleologisesti kohti yhtä modernia. Tansaniassa jalkapallon suosio on nykyisin huikeaa, mutta suosio perustuu jo olemassa oleville kulttuurisille rakenteille. Tutkielmassa analysoidaan, kuinka Tansanian kahden vanhimman ja suurimman jalkapalloseuran historia linkittyy erityisesti traditionaalisiksi nimettyihin ngomatansseihin, joihin liittyy olennaisena elementtinä kilpailullisuus. Tutkimusaineistossa korostuvat jalkapallon ja magian ambivalentit luonteet. Tansanialaiset eivät itse määrittele jalkapallomagiaa suoraan traditionaaliseksi tai moderniksi. Heidän mielestään traditionaaliseen magiaan kuuluu, että yliluonnollisia voimia käyttääkseen henkilön täytyy vahingoittaa omaa perheenjäsentään. Traditionaalinen magia on erityisen vaarallista ja sitä käytetään pahaan. Jalkapallomagian avulla puolestaan pyritään ensisijaisesti suojelemaan omaa joukkuetta ja varmistamaan ottelun voitokas lopputulos. Toisaalta jalkapallojoukkueita myös verrataan laajennettuihin perheisiin, ja jalkapallomagian toimintamuodoissa on jatkuvuutta traditionaalisen magian mekanismeihin. Analyysin loppuosa perustuu Harri Englundin käyttämään lähestymistapaan, jossa magian avulla tuodaan esille tutkittavan yhteisön keskinäisissä sosiaalisissa suhteissa olevia jännitteitä. Englundin tutkimuksessa yhteisön jäsenen syyttäminen magian käyttämisestä on hyökkäys syytetyn henkilön moraalista laatua kohtaan. Syytetyiksi joutuvat ne, jotka eivät tee näkyviksi suhteita, joilla he ovat maallisen menestyksensä ansainneet. Tansanialaisen jalkapalloilun kontekstissa voitto tai häviö ei aiheuta syyttelyä maagisesta toiminnasta. Sen sijaan henkilön moraalista laatua arvioidaan jalkapalloyhteisössä sen perusteella, kuinka omistautuneita henkilöt ovat lajille ja joukkueelleen. Tutkielmassa tullaan johtopäätökseen, että tansanialaiset määrittävät jalkapallomagiaan sekä traditionaalisen että modernin piirteitä. He tuomitsevat oman edun tavoittelun yhteisen hyvän kustannuksella. Tämä tulee esille traditionaalisessa magiassa, jossa henkilö uhraa perheensä oman menestyksensä saavuttamiseksi. Vastaavasti jalkapallon yhteydessä henkilöitä syytetään niin sanotun jalkapalloperheen rikkomisesta ja lojaaliuden puutteesta. Tansanialaiset haluavat diskurssin tasolla moderniutta, mutta arvostavat myös traditionaalista jatkuvuutta. Modernius assosioituu eurooppalaisiin, mikä näkyy muun muassa siinä, että eurooppalaisilla ajatellaan olevan myös moderneimmat jalkapallomagian toimintatavat. Modernin ja traditionaalisen kategoriat ovat aktiivisesti kuviteltuja kategorioita, jotka kuitenkin vaikuttavat toimintaan ja toiminnan moraaliseen arvottamiseen myös konkreettisesti joskin ristiriitaisesti.

Yhteinen kaupunki, eriytyvät kaupunginosat? : Kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisten asukkaiden alueellinen eriytyminen ja muuttoliike pääkaupunkiseudulla

This thesis critically examines the patterns and processes of ethnic residential segregation in the Helsinki Metropolitan Area (HMA). These phenomena are examined in two main ways: a) between the native and immigrant populations and b) the extent to which different immigrant groups are sharing the same neighbourhoods. The main aim of the study is to test the extent to which the theoretical claims of the selective migration processes can explain the development of ethnic residential segregation in HMA. The data is mixed: it consists of neighbourhood-level statistics related to the migration, demography and housing stock. The selective migration flows are analysed within and between neighbourhood-types, defined on the basis of the percentages of foreign-language-speakers. For contextual purposes, the study also includes fifteen expert interviews who work within the housing sector. Firstly, the results show that, from the early 2000s the patterns of ethnic residential segregation have strengthened while the differences between neighbourhoods have grown. On a more general level the HMA can be divided into two main areas: some eastern and north-eastern neighbourhoods that have experienced the rise of immigrant concentrations and; the northern, north-western and southern parts of the HMA, where the number and percentages of immigrants have remained relatively low. However, within the eastern and north-eastern neighbourhoods there are also discernable internal differences that reflect the income levels of the inhabitants and the type of housing stock. The results also show that, the existing immigrant concentrations are ethnically and culturally mixed and thus qualitatively different from China town and Little-Italy enclaves of single groups of immigrants. Secondly, the results show that there are clear signs of the selective migration processes of the native and immigrant populations which have resulted in the discernable development of ethnic residential segregation. Migration flows of the native population have gravitated towards neighbourhoods, where the percentage of immigrants is below the HMA average. This has resulted in significant migration losses for neighbourhoods with established and developing concentrations of immigrants. Meanwhile, migration of immigrants has been drawn to neighbourhoods where their percentages are above the HMA average. However, the results also point to clear differences in the migration and spatial patterns of different immigrant groups. The spatial selectivity of migration is, thus, more prominent amongst the native population than when compared with immigrants. Overall, the results indicate that the reproduction of the selective migration flows of the native and immigrant populations will largely determine HMA s future development of ethnic residential segregation.

Symbolinen representaatio: taidetta paperilla : Tanssinotaation käytön tarkastelua musiikkitieteellisten ja tanssitieteellisten teorioiden valossa

Tässä tutkielmassa tutkin tanssin liikemateriaalin kirjoittamista suomalaisessa tanssitaiteessa. Tutkielman tarkoitus on pohtia 1) mikä tanssista taiteenlajina tekee sellaisen, että virallinen notaatio on katsottu tarpeettomaksi, 2) mitä keinoja Suomessa tanssin parissa työskentelevät ovat kehittäneet selviytyäkseen ilman yhteistä notaatiota, sekä 3) miten yhteisen tanssinotaation laajempi käyttö voisi mahdollisesti hyödyttää tanssia. Tutkielman näkökulma on poikkitaiteellinen: vertaan tanssia ja sen käsittämistä taiteena sen sisartaiteeseen, musiikkiin. Tärkeimmät käsitellyt teoreetikot ovat musiikkipsykologi John A. Sloboda, symbolista representaatiota käsitelleet Marc Leman ja Kari Kurkela sekä musiikin ruumiillisuutta tutkinut musiikkitieteilijä Suzanne Cusick. Tanssin tutkimuksen piiristä ammennan teoreettista materiaalia ennen kaikkea Rudolf Labanin ja Valerie Preston-Dunlopin liikkeen analyysista sekä tanssinotaatiota käsitelleiden Claudia Jeschken, Judy Van Zilen, Victoria Wattsin ja Grahm McFeen artikkeleista. Toista tutkimuskysymystä varten keräsin v.2009 kyselyaineiston, jota käytän tukemaan teoreettisia väitteitäni notaation käytöstä. Aineiston keruumetodini oli kyselykaavake, joka lähetettiin jokaiseen Suomen tanssioppilaitokseen ja tanssiteattereihin sekä niille ammattimaisesti toimivien tanssiryhmien tanssijoille ja koreografeille ja itsenäisille toimijoille, joiden yhteystiedot olivat saatavilla Tanssin tiedotuskeskuksen tai Tanssin aluekeskusten kautta. Pienen vastausprosentin vuoksi aineistoa ei ollut mielekästä tutkia kvantitatiivisin menetelmin, vaan vastauksia käsitellään havainnollistavina esimerkkeinä tanssin kentältä. Yleisesti suomalaisen tanssitaiteen kentällä yhteisellä notaatiosysteemillä käsitetään labanotaatiota. Notaatio koetaan varsinaisen tanssin päälle liimattuna asiana, ei taiteenlajin ytimeen kuuluvana tekstinä. Suzan Cusackin ruumiillisuusteoriaa mukaillen huomioin, että musiikki on totuttu käsittämään mielen aktiviteettina, kun taas tanssi on nähty lähes täysin ruumiillisena toimintana. Tätä mielen ja kehon vastakkainasettelua vasten notaatiota on perinteisesti sovellettu musiikkiin, mutta tanssiin ei. Kaikki kyselyyn vastanneet suomalaisen tanssitaiteen ammattilaiset kuitenkin kirjoittivat tanssia muistiin paperille. Kerätty materiaali osoitti siihen suuntaan, että symbolinen representaatio tanssista on tärkeä silloin, kun halutaan kuvata tanssin rakennetta: esimerkiksi teoksen muotoa ja dramaturgiaa. Liikemuistin tukena sen rooli korostuu erityisesti opetustyössä. Niin John A. Sloboda kuin Kari Kurkelakin korostavat symbolisen representaation roolia kommunikaation välineenä; lisäksi sen käyttö voi Graham McFeen mukaan selventää teosidentiteettiä sekä luoda arkistoa paitsi valmiista teoksista, myös koreografisesta prosessista ja esitystavoista. Myös nämä molemmat näkökulmat tulivat esiin aineistossa. Toisin kuin musiikin piirissä, notaatiota ei yleensä opeteta tanssijoille. John A. Slobodaa mukaillen esitän, että minkä tahansa notaation osaaminen saattaa muuttaa tanssin tekijän kognitiivisia prosesseja ja ajattelutapaa tanssista, ja suullisesta kulttuurista kirjoitettuun kulttuuriin siirtyminen pitää sisällään niin etuja kuin riskejäkin. Jos notaation siitä huolimatta halutaan tulevan eläväksi osaksi tanssia ja hyödyntävän sitä taiteenlajina, olisi notaatiokysymykseen otettava uudenlainen pedagoginen lähestymistapa: tanssinotaatiota olisi opetettava alkeistasolta lähtien ja kyseenalaistettava ajatus, jonka mukaan koreologi tai notaattori on erillinen ammatti.

Sanomattakin selvää? : "Ja", "mutta" ja "että" puheenvuoron lopussa

This study describes the use of utterances ending in the conjunctions "ja" (‘and’), "mutta" (‘but’) or "että" (‘that’/‘so’) in Finnish conversation. It argues that in spoken interaction, these conjunctions are not only used as linking elements but also as final elements in interactional and linguistic units. In contrast to more traditional views, the study shows that final conjunctions do not always indicate incompleteness or project continuation, but that they can also form recognizable points for turn-transition. In these contexts they can be reanalyzed as final particles that leave some aspect of the turn implicit. The data for the study consist of audio-taped telephone conversations and videotaped service encounters. Situated within the framework of conversation analysis and interactional linguistics, the study discusses the interactional uses of conjunction-final turns and their recognizability as possibly complete units in talk-in-interaction. The analysis of conjunction-final utterances focuses on 1) participant orientation, and 2) their recurrent contexts of use. The results show that the recipients of conjunction-final utterances often treat them as sufficient and complete in their contexts by displaying understanding or agreement. When the same speaker continues after a pause, it is not always clear that the continuation was "planned" in advance; it can also be reactive to lack of expected uptake. In these cases, a turn can be analyzed as potentially complete even if the same speaker decides to continue after a pause. In the light of these observations, the study confirms the incremental nature of spoken language. All the final conjunctions under examination have recurrent and recognizable contexts of use. Most typically, a conjunction-final utterance is produced in the service of some earlier claim by the same speaker. The conjunction-final utterance may 1) specify the earlier claim with a detailing list ("ja"), 2) legitimize it by presenting grounds ("että") or 3) partly back down from it by making a concession ("mutta"). Together with the earlier claim, conjunction-final utterances form recognizable discourse patterns that are used for argumentative purposes. In these contexts, conjunctions are used to relinquish the floor instead of functioning as turn-holding devices. In conclusion, the study discusses the emergence of conjunctions as final particles – how their development can be explained. Conjunction-type final particles emerge from recurring situations in which the future course of the conjunction-final turn-so-far is clear enough to remain unsaid, to be left to inference. More specifically, this ability to leave something to inference often lies in the fixed discourse patterns that are conventionalized and predictable and thus reducible.

Kannan, kasvatusympäristön ja ehdollistamisen vaikutus lohenpoikasten pedonvälttämiskäyttäytymiseen

Istutetut kalat selviävät luonnonoloissa usein huomattavasti luonnossa kasvaneita lajikumppaneitaan heikommin. Laitosten kasvatusaltaissa kasvavilla kaloilla ei ole ennen istutusta tarvetta oppia luonnossa välttämättömiä taitoja. Jos istutuskalat ovat sukupolvi sukupolven jälkeen laitoskalojen jälkeläisiä, voi myös kalojen perimä laitostua, kun perimään kertyy luonnossa selviytymisen kannalta haitallisia ja laitosoloissa hyödyllisiä ominaisuuksia. Suomessa hyvä esimerkkilaji istutuskaloista ja niiden ongelmista on lohi (Salmo salar). Yksi istutusten tuloksellisuudelle merkityksellisistä kalojen taidoista on pedonvälttämiskäyttäytyminen eli se, kuinka hyvin kalat välttävät saaliksi jäämistä. Sekä laitosoloissa kasvamisen että perimän laitostumisen on todettu voivan muuttaa kalojen pedonvälttämiskäyttäytymiseen liittyviä käyttäytymispiirteitä. On myös saatu näyttöä perimältään laitostuneiden kalojen luonnonkantaisia kaloja suuremmasta riskistä jäädä petojen saaliiksi. Luonnonkalojen ja laitoskalojen väliset erot sopeutuvuudessa luonnonoloihin ovat poikineet runsaasti tutkimuksia, joissa on selvitetty, miten laitoskalojen pedonvälttämiskäyttäytyminen saataisiin muistuttamaan enemmän luonnonkalojen käyttäytymistä. Tärkeimpiä samankaltaistamiskeinoja ovat laitosten kasvatusaltaiden muuttaminen virikkeellisiksi eli enemmän luonnonoloja vastaaviksi ja laitoskalojen kouluttaminen ennen istutusta. Tutkin kokeissani perimän laitostumisen, virikkeellisen kasvatusympäristön ja klassisen ehdollistamisen vaikutuksia yksivuotiaiden lohenpoikasten pedonvälttämiskäyttäytymiseen. Käytössäni oli Simojoen populaation lohenpoikasia neljästä eri kanta-kasvatusympäristö-käsittelystä: perinteisissä kasvatusaltaissa kasvatettuja luonnonkannan kaloja, virikkeellisissä kasvatusaltaissa kasvatettuja luonnonkannan kaloja, perinteisissä kasvatusaltaissa kasvatettuja laitostuneen kannan kaloja ja virikkeellisissä kasvatusaltaissa kasvatettuja laitostuneen kannan kaloja. Ensimmäisessä kokeessani vertailin eri käsittelyjen kalojen poistumisnopeutta ns. lähtölaatikosta sekä uintikäyttäytymistä kaukalossa, jossa ne eivät olleet aiemmin olleet. Toisessa kokeessa tarkkailin, miten ns. hälyaine vaikutti rohkeuskokeessa olleiden kalojen käyttäytymiseen, kun niitä uitettiin uudestaan samoissa kaukaloissa. Kolmannessa kokeessa ehdollistin molempien laitoskantaisten käsittelyjen kaloja hauen hajulle hälyaineen avulla. Ehdollistamisen jälkeen tarkkailin, kuinka poikaset käyttäytyvät kaukaloissa, joihin johdettiin hauen hajua. Tein myös selviytymiskokeen, jossa vapautin saman ehdollistamiskäsittelyn läpikäyneitä kaloja altaisiin, joissa hauet saivat saalistaa poikasia ja joihin oli kasattu poikasille suojapaikaksi kiviröykkiö. Odotin luonnonkantaisten, virikkeellisesti kasvatettujen ja ehdollistettujen kalojen olevan muita varovaisempia ja hauilta paremmin selviytyviä. Virikkeellinen kasvatus lisäsi monella käyttäytymismuuttujalla mitattuna kalojen varovaisuutta tai arkuutta. Joillain muuttujilla mitattuna virikkeellisyys vaikutti varovaisuutta tai arkuutta lisäten vain luonnonkantaisiin kaloihin Siten myös kalan kannalla oli merkitystä. Yhdessä käyttäytymismuuttujassa kannalla oli lisäksi kasvatusympäristöstä riippumatonkin vaikutus. Hälyaine vaikutti kaloihin lähinnä niiden liikkumista vähentäen. Ehdollistamisen vaikutus kaukalomuuttujiin riippui kasvatusympäristöstä: ehdollistaminen lisäsi virikkeellisissä oloissa kasvatettujen ja vähensi tavallisissa altaissa kasvatettujen uimista. Ehdollistamisella tai kasvatusympäristöllä ei ollut vaikutusta kalojen selviytymiseen haukien saalistukselta. Tulokset herättivät myös mahdollisia uusia tutkimuskysymyksiä. Tulosten perusteella voin sanoa, että kasvatuksessa käytetyt yksinkertaiset ja edulliset virikkeet ja ehdollistamismenetelmät voivat vaikuttaa kalojen käyttäytymiseen muuttamalla sitä varovaisemmaksi ja sopeutuvammaksi eli mahdollisesti joiltain osin luonnonmukaisemmaksi tai luonnossa selviytymistä auttavaksi. Erot virikkeellisen kasvatuksen vaikutuksissa luonnonkantaisiin ja laitoskantaisiin kaloihin voivat kertoa siitä, kuinka tärkeää oli, että kokeissa oli mukana molempien kantojen kaloja. Tulosten soveltamismahdollisuudet ovat lupaavat, koska tämä oli yksi ensimmäisistä koejärjestelyistä, joissa virikkeellistettyjen kasvatusaltaiden kalatiheydet olivat samaa luokkaa kuin kalankasvatuslaitoksissa tavallisesti käytetyt tiheydet.