Jätteenkeräyksen ja -siirron yhteiskunnalliset kustannukset Punavuoressa – Tarkastelussa seka-, bio-, kartonki- ja paperijäte

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on määrittää jätteenkeräyksen ja -siirron yhteiskunnalliset kustannukset valitulla tutkimusalueella Helsingin Punavuoressa. Jätteenkeräyksen ja -siirron kustannukset vastaavat suuruudeltaan merkittävää osaa jätehuollon kokonaiskustannuksista, minkä vuoksi kustannusten tutkimiselle ja tarkastelulle löytyy kysyntää. Lisäksi keräyksen ja siirron kustannukset saattavat vaihdella suuresti johtuen erilaisista kaupunkirakenteista,keräysmenetelmistä ja teknologioista, joten tapaustarkastelun avulla pystytään selvittämään yksityiskohtaisesti alueen jätteenkeräyksen ja -siirron kustannukset. Tutkimusalue Helsingin Punavuoressa on yksi Suomen tiheimmin asutuista alueista, missä jätteidenkeräystä hankaloittaa kapeat kadut, useat sisäpihoille sijoitetut jätehuoneet ja vilkas liikenne. Erityispiirteidensä vuoksi jätteenkeräys- ja siirto aiheuttaa tutkimusalueella yksityisten kustannusten lisäksi myös useita ulkoisvaikutuksia muun muassa ilmansaasteiden ja viihtyvyyshaittojen muodossa. Tässä työssä lasketaan jätteenkeräyksen ja -siirron yhteiskunnalliset kustannukset neljän eri jätelajin osalta huomioimalla sekä yksityiset kustannustekijät että ulkoiskustannuksina syntyvien päästöjen kustannukset. Työn aineistona on käytetty erilaisia kustannuslaskelmien kirjallisuuslähteitä, asiantuntija-arvioita ja tutkimusalueella tehtyjä kellotusmittauksia. Alueen kellotusmittauksiin perustuvalla aikaperusteisella laskentatavalla jätteenkeräyksen ja -siirron jätetonnikohtaisiksi keskimääräisiksi kustannuksiksi saatiin 73 €/t. Kustannuksissa havaittiin kuitenkin suuria jätelajikohtaisia eroja, jolloin keräyksen ja siirron kustannukset heittelivät 49–125 €/t välillä. Suuret jätelajikohtaiset kustannuserot ovat selitettävissä pitkälti jätteiden koostumuksella, koska kevyiden ja paljon tilaa vievien jätelajien jätetonnikohtaiset kustannukset olivat suurimpia. Teoriataustan ja lähdeaineiston perusteella saadut tulokset myös osoittavat, että jätteenkeräyksen ja siirron kustannuksista huomioitujen ulkoiskustannusten osuus on häviävän pieni verrattuna yksityisten kustannusten tasoon.

Perunan Y-viruksen testaaminen korkeassa happi-hiilidioksidipitoisuudessa idätetyistä perunoista

Perunalla (Solanum tuberosum L.) tällä hetkellä maailmanlaajuisesti eniten sato- ja laatutappioita aiheuttaa perunan Y-virus (PVY). Vaikka pelkän Y-viruksen aiheuttamaa satotappiota on vaikea mitata, on sen arvioitu olevan 20-80 %. Viruksen tärkein leviämistapa on viroottinen siemenperuna. Korkealaatuinen siemenperuna on edellytys ruoka-, ruokateollisuus- ja tärkkelysperunan tuotannolle. Kasvuston silmämääräinen tarkastelu aliarvioi yleensä Y-viruksen esiintyvyyttä. Laboratoriotestauksen avulla saadaan tarkempi tieto pellolta korjatun sadon saastunta-asteesta. Ongelmana Y-viruksen testaamisessa on, että sitä ei havaita dormanssissa olevista perunoista otetuista näytteistä yhtä luotettavasti kuin jo dormanssin ohittaneista perunoista testattaessa. Erilaisia menetelmiä kemikaaleista (Rindite, bromietaani) kasvihormoneihin (mm. gibberelliinihappo) ja varastointiolosuhteiden muutoksiin (kylmä- ja lämpökäsittely) on kokeiltu perunan dormanssin purkamiseen, mutta tulokset ovat olleet vaihtelevia. Tässä tutkielmassa perunan dormanssin purkamiseen käytettiin happi-hiilidioksidikäsittelyä (O2 40 % ja CO2 20 %) eripituisina käsittelyaikoina. Tarkoituksena oli selvittää, vaikuttaako käsittely perunan itämiseen ja dormanssin luontaista aikaisempaan purkautumiseen tai Y-viruksen havaitsemiseen. Lisäksi haluttiin selvittää, voiko Y-viruksen määrittämisen ELISA-testillä (Enzyme Linked Immunosorbent Assay) tehdä yhtä luotettavasti myös muista kasvinosista (mukula, itu), kuin tällä hetkellä yleisesti käytetystä perunan lehdestä. Idätyskäsittelyn vaikutuksista dormanssin purkautumiseen saatiin vaihtelevia, eikä kovinkaan yleistettäviä tuloksia. Käsittelyn ei myöskään havaittu vaikuttavan PYY-viroottisuuden havaitsemiseen eri näytemateriaaleilla testattaessa. Kun eri kasvinosien toimivuutta testissä vertailtiin, mukulamateriaalin todettiin aliarvioivan PVY-viroottisuutta kaikissa kokeissa. Myös itumateriaali aliarvioi pääsääntöisesti PVY-viroottisuutta ELISA:lla tehdyissä määrityksissä. Luotettavin testimateriaali oli perunan lehti.

Murteellisuus, maalaisuus ja miellyttävyys helsinkiläisten kuulemana : Monimenetelmäinen tutkimus lukiolaisten kieliasenteista

Tutkielmassa tarkastellaan helsinkiläislukiolaisten asennoitumista suomen murteisiin ja pääkaupunkiseudun puhekieleen. Teoreettisena viitekehyksenä toimivat sosiaalipsykologinen kieliasennetutkimus ja kansanlingvistiikka. Keskeisin tutkimusmenetelmä tutkielmassa on kuuntelutesti, jonka avulla selvitettiin, miten helsinkiläisnuoret arvioivat kuulemiaan erimurteisia ääninäytteitä ja minne he paikantavat ne. Pääaineistona on 221:n ja lisäaineistona 19 helsinkiläislukiolaisen lomakevastaukset. Lomakkeen avulla vastaajilta kerättiin tietoa ääninäytteisiin liitetyistä assosiaatioista muun muassa asenneskaalojen ja lisäaineistossa avoimien kysymysten avulla. Laajemman aineiston analysoinnissa on hyödynnetty tilastollisia menetelmiä SPSS-ohjelman avulla. Kuuntelutesti koostui yhdeksästä tutkimusta varten äänitetystä puhenäytteestä. Verbal guise -tekniikan mukaisesti kunkin näytteen puhuja puhuu omaa murrettaan, poikkeuksena yksi puhuja, joka tuotti kuuntelutehtävää varten kaksi erimurteista ääninäytettä (matched guise). Kokonaisuutena miellyttävimmäksi arvioitiin helsinkiläisnaisen ja kiiminkiläismiehen ääninäytteet. Lukiolaiset arvioivat siis myönteisimmin ääripäitä: oman asuinalueensa puhetapaa ja murteellista puhetapaa. Kuitenkin toinen Helsinkiin paikannettu puhuja, espoolaisnainen, arvioitiin toiseksi epämiellyttävimmäksi: samalla lailla arvioitiin myös uusimaalaisena pidetyn turkulaismiehen näyte. Nämä epämiellyttävän kuuloisiksi arvioidut puhuivat vastaajien mielestä epäselvästi, mikä vaikutti tilastollisesti merkitsevästi heidän evaluointeihinsa. Matched guise -ääniparista vastaajat pitivät lounaisvälimurteista versiota peräpohjalaisversiota miellyttävämpänä. Tasoittunutta murretta puhuneet sijoitettiin pääasiassa Etelä-Suomeen ja leimallista murretta puhuneet Savoon ja Pohjanmaalle. Kuvaillessaan sanallisesti ääninäytteitä vastaajat kiinnittivät huomiota siihen, kuinka hyvin puhuja suoriutui tehtävästä (kuvasta kertominen), millainen oli hänen tunnetilansa ja kuinka murteellinen hän oli. Murteellisiksi kuvattuja puhujia pidettiin myös maalaisimpina. Helsinkiin paikannettuja puhujia pidettiin murteettomina. Sekä suoraan kysymällä että epäsuorasti kuuntelutestillä tutkien lukiolaisten murreasenteista saadaan samansuuntainen kuva: suurin osa vastaajista suhtautuu melko myönteisesti murteisiin. Sen sijaan suhde pääkaupunkiseutulaiseen puheeseen on ristiriitainen, sillä kuuntelutestin perusteella vastaajat eivät automaattisesti suosi helsinkiläisiksi tunnistamiaan ja puolet heistä pitää slangia leuhkan kuuloisena. Tutkielma antaa tietoa siitä, miten helsinkiläislukiolaiset suhtautuvat kuulemiinsa erilaisiin puhetapoihin. Tämä kuva poikkeaa osin aiempien tutkimusten kuvaamista stereotyyppisistä murreasenteista. Metodisesti tutkimus avartaa käsitystä siitä, miten olennainen merkitys kuulijoille esitetyn äänimateriaalin luonteella on tuloksiin. Murreaineksen ohella asenteisiin vaikuttavat puheen sisällölliset seikat, sekä se, miten selvästi tai epäselvästi puhujan koetaan puhuvan. Menetelmään liittyvistä ongelmista huolimatta kuuntelutehtävän avulla on mahdollista saada tietoa sekä avoimista että alitajuisemmista asenteista eri kielimuotoja kohtaan.

Eurooppalaisen tupakoinnin ehkäisyohjelman vaikutukset nuorten tupakointi-intentioon ja sitä edeltäviin psykososiaalisiin tekijöihin Helsingin yläkouluissa

Tupakointi on yleensä nuoruudessa alkava riippuvuutta aiheuttava tapa, jonka terveysvaikutukset näkyvät vasta myöhemmin. Tupakoinnin ehkäisypolitiikan ja tupakoinnin ehkäisyohjelmien eli interventioiden kohdistaminen nuoriin on olennaista, koska suurin osa tupakoitsijoista aloittaa tupakoinnin nuorena. Vuonna 1997 Helsingissä toteutettiin eurooppalainen koulu- ja yhteisötason tupakoinnin ehkäisyohjelma (ESFA). Intervention teoreettisena viitekehyksenä toimi ASE -malli (asenne, sosiaalinen vaikuttaminen ja pystyvyys -malli). ASE -malli juontaa juurensa Fishbeinin & Ajzenin perustellun toiminnan teoriasta. Suomessa kokeellinen interventio-ohjelma toteutettiin syksystä 1998 kevääseen 2001 koko yläasteen kestävänä pitkittäistutkimuksena. Helsingin yläkouluista valittiin satunnaisesti 13 ohjelmakouluiksi, joissa toteutettiin interventio ja 14 koulua toimi vertailukouluina, joissa toteutettiin normaalia terveysvalistusta. Ohjelma- ja vertailukoulujen oppilaille tehtiin vuosien 1998–2001 aikana neljä laajaa lomakekyselyä, joista käytettiin tässä tutkimuksessa kolmen ensimmäisen vastauksia. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sitä, että pystyttiinkö interventiolla vaikuttamaan tupakoinnin aloittamiseen, nuorten tupakointi-intentioon, sosiaalisiin normeihin, vahvistamaan kielteisiä asenteita tupakointia kohtaan, torjumaan sosiaalista painetta ja vahvistamaan pystyvyyttä kieltäytyä tupakasta. Lisäksi tarkasteltiin sitä, polarisoituivatko asenteet enemmän ohjelmaryhmässä kuin vertailuryhmässä. Tutkimuksessa käytettiin muuttujien yhteyksien tutkimisessa korrelaatioanalyysiä ja muuttujien keskiarvojen muuttumista intervention aikana tutkittiin useampisuuntaisen toistettujen mittausten varianssianalyysillä. Intervention aikana nuorten keski-ikä oli 13,8–15,8 vuotta. Intervention lähtötasolla ohjelma- ja vertailukoulujen välillä ei ollut eroja tutkituissa muuttujissa. Intervention aikana tutkituissa muuttujissa tapahtui muutos tupakoinnin kannalta huonompaan suuntaan. Yhdestätoista muuttujasta vain kahdessa muutos oli vähäisempää ohjelmakoulussa, ja lisäksi saatiin muutos kahdessa muuttujassa tytöillä. Lievempi muutos saatiin aikaan ohjelmakoulussa tupakoinnin hyödyt -asenteissa ja sosiaaliset normit vertaiset. Tytöillä muutos saatiin aikaan sosiaalisissa normeissa perhe ja opettaja sekä sosiaalisessa paineessa perhe ja opettaja. Kysymykseen intervention mekanismista ei kuitenkaan saatu vastausta, koska koulujen välille ei syntynyt eroa, mitä selittää, eikä interventiolla pystytty vaikuttamaan intentiota edeltäviin psykososiaalisiin tekijöihin, eli ei ollut tuloksia, mistä edetä. Asenteiden hajonta oli lähes yhtä suurta sekä ohjelma- että vertailukoulussa, joten interventio ei polarisoinut asenteita ohjelmakoulussa. Interventiolla pystyttiin vähentämään tupakoinnin aloittamista ohjelmakoulussa, mutta vaikutus ei tapahtunut teorian mukaan odotettujen kognitiivisten tekijöiden kautta. Tupakointi riskikäyttäytymisenä voi olla nuorilla prototyyppi-käyttäytymishalukkuusmallin mukaan myös ei-intentionaalista, ja siten sosiokognitiivisilla käsitteillä ei voida selittää täysi nuorten tupakoinnin aloittamista.

Kuntien vaikuttavuustavoitteet lasten ja nuorten hyvinvointityössä

Tämä pro gradu –tutkielma tarkastelee kuntien itselleen asettamia vaikuttavuustavoitteita lasten ja nuorten hyvinvointityössä. Kirjallisuuskatsauksessa selvitetään, mitä tulos- ja tavoiteohjaus, tuloksellisuus ja vaikuttavuus tarkoittavat kuntien lasten ja nuorten hyvinvointityössä. Julkishallinnon New Public Management-reformin pohjalta syntynyt kuntalaki painottaa organisaatioiden tehokkuutta ja tuloksellisuutta. Tuloksellisuudella tarkoitetaan toimintojen taloudellisuutta ja vaikuttavuutta. Tällaiseen tulos- ja tavoiteohjaukseen siirtyminen on edellyttänyt arvioinnin kehittämistä. Keskeisiä käsitteitä tässä tutkimuksessa ovat: toiminta-ajatus, päämäärä, tavoite, vaikuttavuus, vaikuttavuustavoite, vaikutus ja arviointi. Teoreettista kirjallisuutta konkretisoidaan lasten ja nuorten hyvinvointityön arkipäivään liittyvin sovelluksin ja esimerkein. Tutkielman aineistona on 12 kuntien tuottamaa, vuoden 2008 alussa lakisääteiseksi tullutta lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa, joiden tehtävänä on toimia lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi kunnissa. Aineiston kvalitatiivisen eli laadullisen analyysin menetelmänä käytetään teemoittelua. Tarkastelu paljastaa, että kunnat ovat asettaneet varsin vähän konkreettisia ja mitattavissa olevia vaikuttavuustavoitteita laatiessaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmia. Kuntien asettamat tavoitteet voidaan jakaa seuraaviin teemoihin: määrälliset ja ”joko tai” –tavoitteet, ehdotusmuotoiset tavoitteet, ”kehitetään, edistetään, panostetaan, vahvistetaan” –tavoitteet, tavoitteet jatkuvana resurssitaisteluna sekä ”oikein vai väärin” –tyyppiset tavoitteet. Edellä esitetyt tavoitetyypit voidaan jakaa vielä karkeasti kahdenlaisiin kategorioihin: kunnallisen lasten ja nuorten palvelujärjestelmän kehittämiseen keskittyvät tavoitteet ja oikeaa ja väärää kuvaavat, moraalis-eettiset tavoitteet. Koko aineiston kattavana havaintona esitetään, että kunnat tuntuvat välttelevän täsmällisten, konkreettisten ja mitattavissa olevien tavoitteiden esittämistä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmissa ja ilmaisevan tavoitteiden sijaan mielellään palvelujärjestelmää kuvaavia ja kehittäviä päämääriä.

Oikeudenmukaisesti toimiva organisaatio työmotivaation lähteenä? Koetun oikeudenmukaisuuden kolme ulottuvuutta ja niiden yhteys eri motivaatiotyyppeihin. Case: Nordea Pankki Suomi Oyj

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten koetun oikeudenmukaisuuden eri ulottuvuudet ovat yhteydessä työntekijöiden sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon. Näiden lisäksi tutkittiin, onko jokin koetun oikeudenmukaisuuden ulottuvuuksista negatiivisessa yhteydessä motivaation puutteeseen (amotivaatioon). Tutkimuksen tavoitteena oli myös tuottaa käytäntöön sovellettavaa empiriaan perustuvaa tietoa koetun oikeudenmukaisuuden merkityksestä organisaatiokontekstissa työmotivaation näkökulmasta katsottuna. Oikeudenmukaisuutta lähestytään useamman teorian näkökulmasta, mikä näkyy myös käytetyn mittarin valinnassa. Motivaatiota käsitellään lähinnä itsemääräytymisteorian näkökulmasta. Samaan teoriaan pohjautuu tutkimuksessa käytetty motivaatiomittari. Tutkimus toteutettiin toimeksiantona. Aineisto kerättiin maaliskuussa 2010 kertakyselynä Nordea Pankki Suomi Oyj:n työntekijöiltä sähköisen kyselylomakkeen avulla. Ennen varsinaista kyselyä tehtiin lomakkeen esitestaus. Otos koostuu 1090 havainnosta. Aineisto kerättiin aluksi Webropoliin, josta se myöhemmin siirrettiin PASW 18.0 tilasto-ohjelmaan, jossa varsinainen aineiston analysointi tapahtui. Aineiston tutkiminen aloitettiin sitä kuvailevien tunnuslukujen avulla. Varsinaisina tutkimusmenetelminä käytettiin faktorianalyysiä sekä lineaarista ja logistista regressioanalyysia. Apuna käytettiin myös korrelaatiomatriisia. Tulokset osoittavat, että koettu oikeudenmukaisuus on positiivisessa yhteydessä työntekijöiden sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon sekä negatiivisessa yhteydessä amotivaatioon. Regressioanalyysin perusteella sisäistä motivaatiota selitti parhaiten menettelytapojen oikeudenmukaisuus. Myös vuorovaikutuksen oikeudenmukaisuus selitti sitä, mutta ei yhtä vahvasti. Ulkoista motivaatiota selitti parhaiten jakava oikeudenmukaisuus. Logistisen regressioanalyysin perusteella amotivaatiota ennusti parhaiten menettelytapojen oikeudenmukaisuuden puute. Myös koettu vuorovaikutuksen oikeudenmukaisuuden puute ennusti amotivaatiota, mutta ei yhtä vahvasti.

Eläkejärjestelmät ja maahanmuutto : poliittisen taloustieteen lähestymistapa

Tässä työssä kysymystä kouluttamattoman maahanmuuton mahdollisesta vaikutuksesta eläkkeiden rahoitettavuuteen ja sitä kautta maahanmuuttopolitiikkaan lähestytään poliittisen taloustieteen näkökulmasta. Tarkastellaan siis sitä, mitkä ikä- ja tuloryhmät hyötyvät kouluttamattomasta maahanmuutosta sen mahdollisesti helpottaessa eläkkeiden maksua ja mitkä eivät ja millaiseen poliittiseen tasapainoon tämä johtaa. Äänestettäessä maahanmuuttopolitiikasta yksilö perustaisi mielipiteensä maahanmuuttopolitiikan liberalisoinnista tai tiukentamisesta siihen, miten maahanmuutto vaikuttaisi hänen omaan etuunsa. Maan väestö jaetaan eläkeläisiin sekä koulutettuihin ja kouluttamattomiin työntekijöihin ja tarkastellaan miten maahanmuutto vaikuttaa näiden ryhmien taloudelliseen hyötyyn. Aluksi tarkastellaan lyhyesti millaisia malleja maahanmuutosta ja eläkejärjestelmän olemassaolon vaikutuksista siihen suhtautumiseen on olemassa. Ensimmäisen johdantoluvun jälkeen käsitellään sitä, miten äänestystulos maahanmuuttopolitiikasta muuttuu mallin oletusten muuttuessa. Työssä tarkastellaan Razinin ja Sadkan (1999) hyvin yksinkertaista mallia, joka sisältää yksinkertaisuutensa takia joitain hyvin rajoittavia oletuksia. Sitten käydään läpi Kriegerin (2004) sekä Razinin ja Sadkan (2000) tekemiä laajennuksia, joissa osasta rajoittavia oletuksia luovutaan ja katsotaan millaisiin muutoksiin tämä johtaa. Työssä tarkastellaan myös Kriegerin (2003) mallia äänestystuloksesta neljässä erilaisessa eläkejärjestelmässä. Tamuran (2006) mallia tarkastellaan näkökulman laajentamiseksi edelleen. Tarkastelun kohteena ei enää ole vain eläkejärjestelmä, vaan myös tulonsiirrot matalapalkka-alojen työntekijöille. Työssä tarkasteltujen artikkeleiden pohjalta näyttää siltä, että erilaisissa eläkejärjestelmissä ja erilaisissa talouksissa elävät yksilöt suhtautuvat maahanmuuttoon eri tavoin sen mukaan, minkä verran he saavat hyötyä siitä. Hyödyn määrään vaikuttavat myös maahanmuuttajien ominaisuudet ja eläkejärjestelmän ominaisuudet, varsinkin se, onko eläkemaksu vai eläke-etuus vakio. Koska maahanmuutto vaikuttaa talouden eri ryhmiin eli kouluttamattomiin ja koulutettuihin työntekijöihin sekä eläkeläisiin eri tavoin, useimmiten yksimielisyyttä maahanmuuttopolitiikasta ei synny.

Koneellisen annosjakelupalvelun aloittaminen - lääkehoidon tarkistus ja sen vaikutus potilaan lääkehoitoon

Farmaseuttisilla palveluilla tarkoitetaan apteekkien palveluita, joissa hyödynnetään apteekin farmaseuttisen henkilökunnan tietoja ja taitoja. Farmaseuttiset palvelut voidaan jakaa farmaseuttisiin perus- ja erityispalveluihin. Farmaseuttiset peruspalvelut kattavat apteekkien lakisääteiset tehtävät, kun taas farmaseuttisilla erityispalveluilla pyritään ottamaan aktiivisempi rooli asiakkaan terveyden edistämisessä. Koneellinen annosjakelupalvelu on farmaseuttinen erityispalvelu. Koneellisessa annosjakelupalvelussa lääkkeet jaetaan kerta-annospusseihin annostusajankohdan mukaan. Kun uusi asiakas aloittaa koneellinen annosjakelupalvelun, tarkistetaan asiakkaan lääkitys yhteensopimattomien ja turhien lääkkeiden osalta. Palvelun aloitushetkellä huomioidaan myös lääkevalmisteiden sopivuus koneelliseen annosjakeluun sekä tarkistetaan valmisteiden annosteluajankohdat. Koneellisessa annosjakelupalvelussa asiakkaan lääkehoidosta muodostetaan lääkityskortti, josta kokonaislääkehoito on helppo tarkistaa. Erikoistyön tavoitteena oli selvittää millainen lääkehoidon arviointi tai tarkistus koneellisen annosjakelupalvelun aloittamisen yhteydessä tehdään ja miten palvelun aloittavien asiakkaiden kokonaislääkehoitotieto saadaan selvitettyä. Lisäksi selvitettiin millaisia muutoksia lääkehoitoihin tehdään palvelun aloittamisen yhteydessä, mitkä ovat muutosten syyt sekä millainen on asiakkaan kokonaislääkehoito. Kyselylomake lähetettiin kaikkiin apteekkeihin, jotka tilasivat koneellista annosjakelua sopimusvalmistuksena Espoonlahden apteekilta syyskuussa 2010. Tutkimus suoritettiin semistrukturoidulla kirjallisella kyselyllä, joka sisälsi sekä avoimia kysymyksiä että monivalintakysymyksiä. Kyselyyn saatiin 147 vastausta ja vastausprosentiksi muodostui 45. Vastauksia kyselyyn saatiin koko Mannersuomen alueelta ja kaikkien kokoluokkien apteekeilta. Koneellisen annosjakelupalvelun aloittavat henkilöt ovat pääasiassa iäkkäitä, jotka ovat kotihoidon piirissä, asuvat hoitokodissa tai palveluasumisen yksikössä. Asiakkaiden lääkitystietojen keräämisessä hyödynnetään lääkityskorttia, mutta lääkityskortin tietoja päivitetään myös muista lähteistä. Asiakkaiden lääkityksille tehdään useimmiten lääkehoidon tarkistus moniammatillisena yhteistyönä. Lääkehoidolle tehdyt muutokset johtuvat pääasiassa lääkevaihdosta, annosjakelukoneen lääkevalikoimasta tai puolittamisen välttämisestä. Lääkehoidoissa on vain vähän yhteisvaikutuksia, jotka johtavat lääkevalmisteen käytön lopettamiseen. Lääkehoidon tarkistuksella ei ollut suurta vaikutusta asiakkaiden käyttämien lääkevalmisteiden määrään. Palvelun aloittamisen jälkeen asiakkaalla on käytössään keskimäärin 11 lääkevalmistetta, joista seitsemää jaellaan koneellisesti. Lääkeaineryhmistä eniten käytettyjä ovat hermostoon vaikuttavat sekä sydän- ja verisuonisairauksien lääkkeet, joita kumpaakin on käytössä keskimäärin kolme jokaisella uudella koneellisen annosjakelupalvelun asiakkaalla sekä palvelun aloittamista ennen että sen jälkeen.

Koko kansan koti vai kommunistien pesäke? Helsingin Kulttuuritalon rakentaminen ja paikan henki 1955-1959

Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin vuosina 1955–1958 vastaamaan Suomen kommunistisen puolueen ja muiden kansandemokraattisten järjestöjen toimitilojen puutteeseen. Kulttuuritalo oli myös kommunistien vastaus Helsingissä jo 1900-luvun alusta lähtien käytyyn konserttisali keskusteluun. Kulttuuritalo rakennettiin SKP:n päämajaksi, mutta sinne asettui myös lukuisia muita kansandemokraattisia järjestöjä. Kulttuuritalon suunnitteli professori Alvar Aalto. Pro gradu -tutkielmassani olen tarkastellut Helsingin Kulttuuritalon rakentamista ja paikan hengen muodostumista vuosien 1955–1959 välillä. Aikarajaus kattaa Kulttuuritalon rakennusvuodet sekä sen ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden. Tutkielman ensisijaiset tutkimuskysymykset ovat: Miksi Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin, millainen rakennusprosessi oli ja millainen paikan henki Kulttuuritalolle muodostui vuosien 1955–1959 aikana? Teoreettisen viitekehyksen tutkielmalle muodostaa paikan hengen käsite. Primäärilähteinä tutkielmassa ovat Kansan Arkistosta löytyvät Kulttuuritalo Oy:n ja Kulttuurityö ry:n kokoelmat sekä sanomalehdet. Sanomalehtiä käytetään Kulttuuritalon paikan hengen ilmentämiseen. Kulttuuritalo rakennettiin pääasiassa talkoovoimin. Talkoisiin osallistui runsaasti ihmisiä niin pääkaupunkiseudulta kuin ulkopaikkakunnilta. Suurin osa Kulttuuritalon rakentamisen rahoituksesta tuli kommunistisilta poliittisilta järjestöiltä ja ammattijärjestöiltä. Pyynnöistä huolimatta Helsingin kaupungilta tai Suomen valtiolta ei tippunut tukea kommunistien hankkeelle. NKP osallistui Kulttuuritalon rakennuskustannuksiin sekä suorin tavaralahjoituksia että epäsuoraan Bukarestissa sijainneen kansainvälisen rahaston kautta, joka toimi SKP:n rahoittajana. Kulttuuritalon paikan hengen luominen liittyi tiiviisti Kulttuuritalon rakentamiseen, sillä paikan henki alkoi muodostua jo talon rakennusvaiheessa. Kulttuuritalon paikan hengen rakentamiseen osallistuivat niin kommunistit ja kansandemokraatit kuin kommunismin vastustajat. Kommunismin vastustajilla tarkoitan tutkielmassa oikeistoa ja sosiaalidemokraatteja. Kommunismin vastustajat vastustivat tavallisesti myös Kulttuuritaloa, mikä kytkee 1950-luvun suomalaisen antikommunismin Kulttuuritalon paikan hengen muodostamiseen. Kun kommunistit rakensivat Kulttuuritalon paikan hengen positiivista puolta, sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset lehdet osallistuivat sen negatiivisen puolen muodostamiseen. Kulttuuritalon paikan hengestä muodostui vuosien 1955–1959 aikana voimakkaan punainen. Kulttuuritalon punaisuus sai kuitenkin kaksi merkitystä: Kommunisteille ja kansandemokraateille se merkitsi työväenliikkeen solidaarisuutta, tasa-arvoa ja voimaa. Kulttuuritalo oli heille osoitus työväen voimasta, ja he toivoivat sen auttavan kommunisteja saavuttamaan laajemman kannatuksen ja hyväksytyn aseman yhteiskunnassa. Kommunismin vastustajille Kulttuuritalo puolestaan merkitsi perinteistä yhteiskuntaa uhkaavaa tekijää. Kulttuuritalon oli heidän mielestään vaarallinen paikka, jonka avulla kommunistit pyrkivät vahvistamaan asemiaan yhteiskunnassa. Kulttuuritalon paikan henki heijasti näin suomalaisen yhteiskunnan kahtiajakautuneisuutta. Kulttuuritalon paikan henki vaikutti myös talon käyttöön. Kulttuuritalon ottivat innolla omakseen kommunistit ja kansandemokraatit, mutta sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset eivät halunneet sitä käyttää, vaikka Kulttuuritalon juhlasali olikin Helsingissä ainoa, joka täytti kansainvälisestikin tasokkaan akustiikan vaatimukset.

Liikuntavammaisten henkilöiden kokemukset kuljetuspalveluista "Pyörittelen siinä sitten peukaloita ja odotan sitä typerää erilliskyytiä"

Tutkielmani tarkoituksena on selvittää liikuntavammaisten henkilöiden kokemuksia kuljetuspalveluista. Tutkielmaa varten olen haastatellut Helsingissä asuvia vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja käyttäviä henkilöitä. Haastateltavista kolme oli naisia ja kaksi oli miehiä.. Tutkielmani on laadullinen ja tutkielmani viitekehyksenä on fenomenologinen viitekehys. Haastattelumenetelmänä käytin avointa haastattelua. Haastateltavat tutkielmaani valitsin lumipallo-otantaa käyttäen. Tutkielmani tarkoituksena on tuoda näkyväksi se, miten käytettävissä olevat kuljetuspalvelut vaikuttavat liikuntavammaisten arkielämän sujuvuuteen ja minkälaisia kokemuksia vammaisilla on kuljetuspalveluista. Tuon myös näkyväksi sitä miten vammaiset kokevat yksilösuojan toteutuvan kuljetuspalveluita käytettäessä ja miten onnistunutta vammaispolitiikka on liikuntavammaisten kohdalla. Haastateltavista kaksi oli opiskelijoita ja kolme oli työelämässä. Tekemieni haastattelujen perusteella näyttää siltä, että vammaiset kohtaavat edelleen syrjintää arjessa liikkumisen osalta. Toimimattomat kuljetuspalvelut asettavat suuria haasteita vammaisten arjessa selviytymiseen rajoittaen vammaisten osallisuutta niin työhön, vapaa-aikaan, opiskeluun kuin ihmissuhteiden ylläpitämiseenkin. Yksilösuoja ei näyttänyt toteutuvan haastattelemieni vammaisten kohdalla heidän käyttäessään kuljetuspalveluita. Vammaispolitiikan asettamat tavoitteet yhtäläisistä ihmisoikeuksista muiden kanssa eivät näytä toteutuvan vammaisten kohdalla. Vammaiset ihmiset on laitettu toimimaan robotin tavoin aikataulujen ohjaamina unohtaen ihmisyys. Kuljetuspalveluita käyttäessään haastattelemani vammaiset kertoivat joutuneensa kohtaamaan liikkuessaan pelkoa, ahdistusta, yksilösuojan loukkaamista, intimiteettisuojan rikkomista ja välinpitämättömyyttä. Tutkielmani keskeisimpinä kirjallisuuslähteinä ovat olleet Simo Vehmaksen teos Vammaisuus.Johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan, Minna Harjulan teos Vailinaisuudella vaivatu.Vammaisuuden tulkinnat suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800-luvun lopulta 1930-luvun lopulle, Lauri Rauhalan teos .Ihmiskäsitys ihmistyössä, Michael Oliverin teos Understanding disability . From theory to practice sekä Susan Wendellin teos Rejected body. Feminist philosophical reflections on disability.

Kansalaisjärjestöt paikallistason ihmisoikeuspolitiikan määrittelykamppailussa. Tapaustutkimus lähisuhde- ja perheväkivallan vastaisen ohjelman valmistelusta Espoossa.

Pro gradu -tutkielmani aiheena on kansalaisjärjestöjen vaikutus ja osallisuus ihmisoikeuksia koskevassa määrittelykamppailussa paikallistasolla. Tutkimus on tapaustutkimus, jonka kohteena on Espoon kaupungin perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaisen Puhu – älä lyö! -toimintaohjelman valmisteluprosessi. Tutkimuksen aineistona on kymmenen ohjelman valmisteluun osallistuneen henkilön haastattelua sekä ohjelmasta tuotettuja versioita ja muita materiaaleja. Tutkimuksen ote on kehysanalyyttinen. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaista politiikkaa Espoossa tarkastellaan ihmisoikeuspolitiikan ja siten naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen politiikan näkökulmasta. Ihmisoikeussopimuksissa naisiin kohdistuva väkivalta on määritelty tasa-arvokysymykseksi. Koska naisjärjestöt ovat tutkimusten mukaan olleet merkittäviä tekijöitä tasa-arvopolitiikan kehittämisessä niin Suomessa kuin ulkomailla, on järjestöjen vaikutus Espoossa valmisteltuun perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaiseen ohjelmaan otettu tämän tutkimuksen kohteeksi. Johtuen väkivallan erilaisten määritelmien vaikutuksista siihen, kuinka ongelmaa pyritään hoitamaan, kiinnitetään tutkimuksessa erityistä huomiota niihin kehystämisen tapoihin, joita ohjelman valmistelussa on esiintynyt ja kysytään kuinka järjestöt ovat vaikuttaneet ongelman määritelmään Espoossa. Etenkin konstruktivistiset teoriat ihmisoikeussopimusten vaikutuksesta kansallisiin politiikkoihin väittävät, että kansalaisjärjestöillä on merkittävät vaikutus eri valtiollisten toimijoiden painostamisessa muuttamaan politiikkojaan ihmisoikeuksia kunnioittavaan suuntaan. Valtionhallinnossa järjestöjä taas on pyritty osallistamaan enemmän päätöksentekoon, mitä on perusteltu osallistuvan demokratian näkökulmasta. Puhu - älä lyö! -ohjelman kehys lähisuhde- ja perheväkivallasta paljastui analyysin ensimmäisessä osassa venytetyksi ja taivutetuksi. Ohjelmassa ei siis ole kyse nimenomaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta, niin kuin monet järjestöt olisivat toivoneet. Järjestöjen osallistaminen tapahtui kaupungin ehdoilla. Kaupunki rajoitti valmisteluryhmän sisäisten palveluntuottajajärjestöjen mahdollisuutta tuoda esille väkivallan sukupuolittunutta luonnetta, mikä heikensi niiden mahdollisuutta politisoida koko naisiin kohdistuvasta väkivallasta käytyä keskustelua sukupuolten erilaisten valtasuhteiden näkökulmasta. Kaupungista riippumattomien järjestöjen poliittiset kannanotot taas valjastettiin valmistelun osana viranhaltijoiden omien poliittisten päämäärien tueksi ja legitimoimaan itse ongelmaa. Määrittelykampailussa kansalaisjärjestöt eivät onnistuneet Espoossa määrittelemään toimintaohjelmaprosessissa kehystä, joka olisi ollut sekä paikalliseen sukupuolten välistä konfliktia välttelevään kulttuuriin sopiva, että tarpeeksi radikaali haastaakseen niitä väkivallan sukupuolineutraaliin käsittelytapaan liittyviä uskomuksia, jotka estävät puuttumasta sukupuolten erilaisiin valtasuhteisiin yhteiskunnassa.

Saamelainen Kelan asiakkaana. Saamelaisten oikeudet ja asema alkuperäiskansana Kelan toimeenpanemassa sosiaaliturvassa

55 s.

Lastenhoitoa ja digiboksin viritystä - Sukupolvien välinen käytännön auttaminen suurten ikäluokkien perheissä.

Pro gradu -työni selvittää tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että suuret ikäluokat antavat käytännön apua lapsilleen, sekä sitä, miten suuret ikäluokat tätä apua antavat. Tarkastelen työssäni myös aikuisten lasten vanhemmilleen ja isovanhemmilleen antamaa käytännön apua. Perhesukupolvien välinen vuorovaikutus on aiheena ajankohtainen nyt, kun suomalaiset suuret ikäluokat ovat jäämässä tai jo jääneet eläkkeelle. Sukupolvien tutkimuksen avulla voidaan ennustaa, voidaanko perhevastuiden, kuten esimerkiksi hoidon ja hoivavastuun, jatkumiseen yli perhesukupolvien luottaa. Tutkielmani aineistona käytän kyselyaineistoa, joka kerättiin Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksella vuonna 2009 päättyneessä Sukupolvien ketju -hankkeessa. Neljä vuotta kestänyt Suomen Akatemian rahoittama Sukupolvien ketju -hanke tutki sukupolvien välistä vuorovaikutusta. Tilastokeskuksen toteuttamaan Sukupolvien ketju -postikyselyyn vastasi keväällä 2007 yhteensä 1 115 suurten ikäluokkien edustajaa ja 1 435 suurten ikäluokkien edustajan lasta. Sukupolvien ketju -aineiston laajuus mahdollistaa monenlaisten eri vertailujen tekemisen. Työni teoreettisessa osuudessa käsittelen perhekäsityksiä ja näissä käsityksissä tapahtuneita muutoksia. Valotan myös sukupolven käsitettä ja sen erilaisia merkityksiä sekä varsinaista auttamista ja perhesukupolvien välistä vaihtoa. Analysoin aineistoa PASW Statistics 18 -ohjelmalla (aiemmin SPSS). Aineiston kuvailussa käytän frekvenssijakaumia ja varsinaisessa analysoinnissa ristiintaulukoita ja logistista regressioanalyysia. Suurten ikäluokkien jäsenistä kaksi kolmesta auttaa lapsiaan. Tutkimusaineistossani suurten ikäluokkien käytännön avun antamista lapsilleen selittävät yksittäisinä tekijöinä siviilisääty, lasten lukumäärä, lastenlasten lukumäärä, kotitalouden kuukausitulot, lasten asumisetäisyys, viikoittainen yhteydenpito lapsiin, koettu terveydentila sekä vanhempien koulutus. Yhdeksän eri selittäjän vaikutusta käytännön auttamiseen samanaikaisesti tutkineen logistisen regressiomallini tulosten perusteella todennäköisimmin lapsiaan käytännössä auttaa keskiasteen koulutuksen saanut suuriin ikäluokkiin kuuluva nainen. Suurten ikäluokkien lasten vanhemmilleen antamaa käytännön apua puolestaan selittivät logistisessa regressioanalyysissa lasten lukumäärä sekä viikoittainen yhteydenpito vanhempiin. Suurten ikäluokkien lasten vanhemmilleen antamaa käytännön apua selitti lisäksi sukupuoli. Miehillä oli jopa viisinkertainen todennäköisyys auttaa vanhempiaan käytännössä verrattuna naisiin. Aiemmissa tutkimuksissa käytännön avun antamisen on havaittu olevan toiseen suuntaan sukupuolittunutta kuin tämän tutkimuksen tuloksissa. Pyytävätkö suuret ikäluokat modernia apua teknisten laitteiden asentamiseen ja virittämiseen enemmän juuri pojiltaan? Selittäisikö tämä aikuisten poikien suurempaa todennäköisyyttä auttaa käytännössä? Tällä hetkellä, kun suuret ikäluokat ovat vielä hyväkuntoisia ja aktiivisia, näyttää auttamisen pääpaino kulkevan suurilta ikäluokilta heidän lapsilleen. Tulevaisuus näyttää, auttavatko suurten ikäluokkien lapset samalla tavalla omia lapsiaan. Entä riittääkö suurille ikäluokille auttajia? Perhepoliittisissa puheissa ja toimenpiteissä pitäisi joka tapauksessa ottaa huomioon paremmin myös kasvava ikääntyvien ihmisten joukko.

Elämästä autofiktioksi : Lajitradition jäljillä Pirkko Saision romaanisarjassa Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo ja Punainen erokirja

Pirkko Saisio's trilogy Pienin yhteinen jaettava (The Smallest Shared Dividend, 1998), Vastavalo (Against the Light, 2000), and Punainen erokirja (The Red Book of Separation, 2003), depicts the development of a masculine girl who at the end of the trilogy comes out as a homosexual women, a mother, and a writer. The main character is named Pirkko Saisio, and many of the events are picked from Saisio's real life. Nevertheless, the author wants the trilogy to be read as a novel, not a memoir. The present study analyses the generic elements of Saisio s trilogy and contextualizes the narrative identity that Saisio is creating in her fiction. Following Alastair Fowler s theory of genres as types without strict borders and a tendency to hybridity, the trilogy is linked to several genres. Serge Doubrovsky s genre concept of autofiction is the basis for the analysis: it explains the trilogy s borderline identity between autobiography and novel, and designates the main elements that render Saisio s autobiographical narrative into fiction. Both Doubrovsky and Saisio emphasize the role of the unconscious in writing, and at the same time stress the importance of a skilled composition. As well as autofiction, the trilogy is analyzed as a Bildungsroman, a confession and conversion narrative, a coming-out -narrative and a portrait-of-the-artist novel. Each genre is illuminated by its paradigmatic work: Wilhelm Meister s Apprenticeship by Goethe, The Confessions by St. Augustine, and The Well of Loneliness by Radclyffe Hall. The parallelisms between Saisio s trilogy and the typical plots of the genres and thematics of the classics show how the tradition works in Saisio s text. The thematic parallelisms highlight Saisio s concern for the conflicts that occur between an individual and the surrounding society, while the similarities in plots question the autobiographicality of Saisio s narrative but also clarify how Saisio refines the traditional genres. Read in the light of Saisio s trilogy, the classics are shown to have their gender-transgressive elements that the non-normative reader can identify with. Saisio s text also challenges universalizing claims about genre and gender. As a narrative of identity it follows the example of 1970s essentialistic coming-out stories, but at the same time depicts the notion of identity in a manner that manifests postmodern ideas about identity as multiple and ever-transforming. Keywords: autobiographicality, autofiction, identity narrative, genre research, Bildungsroman, conversion narrative, confession, coming-out story, a portrait-of-an-artist novel

Ei mistään syystä vain kunnes kuolema erottaa : Jeesuksen opetus avioerosta ja uudelleen avioitumisesta

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin sitä, mitä voimme tietää historian Jeesuksen opettaneen avioerosta ja uudelleen avioitumisesta. Tutkielmassa käytän jatkumonäkökulmaa, jonka mukaan Jeesus-traditioita tarkastellaan suhteessa Jeesuksen ajan Palestiinan juutalaiskontekstiin sekä suhteessa varhaiskristilliseen vaikutushistoriaan. Päästäkseni käsiksi mahdollisimman luotettaviin Jeesus-traditioihin, käytän apuna historiallis-kriittisiä metodeja. Jeesus-traditioiden autenttisuuden arvioimiseen käytän Theissenin ja Winterin metodologiaa, joka sisältää kokonaisesityksen autenttisuuskriteereistä. Jeesuksen opetus avioerosta ja uudelleen avioitumisesta oli ehdotonta. Avioero ja uudelleen avioituminen kokonaisuudessaan oli Jeesuksen mukaan verrannollinen aviorikokseen, josta Tooran mukaan seurasi kuolemanrangaistus. Jeesus ei antanut mitään myönnytystä avioeroon, jolloin hänen opetus voidaan tiivistää sanoihin ei mistään syystä. Uudelleen avioituminen oli myös kiellettyä entisen puolison eläessä, jolloin tämä opetus voidaan tiivistää sanoihin vain kunnes kuolema erottaa. Varhaiskristityjen oli vaikea noudattaa Jeesuksen ehdottomuutta, jolloin Matteuksen redaktori antoi myönnytyksen avioeroon ja uudelleen avioitumiseen vain huoruuden tähden. Samoin Paavali antoi myönnytyksen kristityille avioitua uudelleen, jos ei-kristitty otti avioeron. Varhaiskristillisessä vaikutushistoriassa Jeesuksen sanat nähtiin halakhana eli Tooran normatiivisena tulkintana. Todennäköisesti Jeesuksen sanat avioerosta ja uudelleen avioitumisesta olivat kuitenkin haggadahin kaltaista eli kuvainnollista opetusta. Jeesuksen sanat liittyivät yksittäisiin tilanteisiin, joissa Jeesus kritisoi juutalaisten miesten helppoa mahdollisuutta ottaa avioero, jotta pääsisivät uudelleen avioitumaan toisen naisen kanssa ja saadakseen pitää huomattavat myötäjäisvarat itsellään. Näin emme voi tietää mitä Jeesus kokonaisuudessaan ajatteli avioerosta ja uudelleen avioitumisesta. Lähtökohdiltaan avioliitto oli kuitenkin tarkoitettu eliniäksi, eikä sitä saanut purkaa.