Living Poetically in the Modern Age : The Situational Aspects of Kierkegaard's Thought

How did Søren Kierkegaard (1813 1855) situate the human subject into historical and social actuality? How did he take into consideration his own situatedness? As key for understanding these questions the research takes the ideal of living poetically that Kierkegaard outlined in his dissertation. In The Concept of Irony (1841) Kierkegaard took up this ideal of the Romantic ironists and made it into an ethical-religious ideal. For him the ideal of living poetically came to mean 1) becoming brought up by God, while 2) assuming ethical-religiously one s role and place in the historical actuality. Through an exegesis of Kierkegaard s texts from 1843 to 1851 it is shown how this ideal governed Kierkegaard s thought and action throughout his work. The analysis of Kierkegaard s ideal of living poetically not only a) shows how the Kierkegaardian subject is situated in its historical context. It also b) sheds light on Kierkegaard s social and political thought, c) helps to understand Kierkegaard s character as a religious thinker, and d) pits his ethical-religious orientation in life against its scientific and commonsense alternatives. The research evaluates the rationality of the way of life championed by Kierkegaard by comparing it with ways of life dominated by reflection and reasoning. It uses Kierkegaard s ideal of living poetically in trying to understand the tensions between religious and unreligious ways of life.

Political transition and structural politicisation : The long shadow of Taiwan's one-party legacy

Väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan Taiwanin politiikkaa ensimmäisen vaalien kautta tapahtuneen vallanvaihdon jälkeen (2000) yhteiskunnan rakenteellisen politisoitumisen näkökulmasta. Koska Taiwanilla siirryttiin verettömästi autoritaarisesta yksipuoluejärjestelmästä monipuoluejärjestelmään sitä on pidetty poliittisen muodonmuutoksen mallioppilaana. Aiempi optimismi Taiwanin demokratisoitumisen suhteen on sittemmin vaihtunut pessimismiin, pitkälti yhteiskunnan voimakkaasta politisoitumisesta johtuen. Tutkimuksessa haetaan selitystä tälle politisoitumiselle. Yhteiskunnan rakenteellisella politisoitumisella tarkoitetaan tilannetta, jossa ”poliittisen” alue kasvaa varsinaisia poliittisia instituutioita laajemmaksi. Rakenteellinen politisoituminen muuttuu helposti yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, koska siitä usein seuraa normaalin poliittisen toiminnan (esim. lainsäädännän) jähmettyminen, yhteiskunnan jyrkkä jakautuminen, alhainen kynnys poliittisille konflikteille ja yleisen yhteiskunnallisen luottamuksen alentuminen. Toisin kuin esimerkiksi Itä-Euroopassa, Taiwanissa entinen valtapuolue ei romahtanut poliittisen avautumisen myötä vaan säilytti vahvan rakenteellisen asemansa. Kun valta vaihtui ensimmäisen kerran vaalien kautta, vanha valtapuolue ei ollut valmis luovuttamaan poliittisen järjestelmän ohjaksia käsistään. Alkoi vuosia kestänyt taistelu järjestelmän hallinnasta vanhan ja uuden valtapuolueen välillä, jossa yhteiskunta politisoitui voimakkaasti. Tutkimuksessa Taiwanin yhteiskunnan politisoituminen selitetään useiden rakenteellisten piirteiden yhteisvaikutuksen tuloksena. Tällaisia politisoitumista edistäviä rakentellisia piirteitä ovat hidas poliittinen muutos, joka säilytti vanhat poliittiset jakolinjat ja niihin liittyvät vahvat edut ja intressit; sopimaton perustuslaki; Taiwanin epäselvä kansainvälinen asema ja jakautunut identiteetti; sekä sosiaalinen rakenne, joka helpottaa ihmisten nopeaa mobilisointia poliittiisiin mielenilmauksiin. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota toistaiseksi vähän tutkittuun poliittiseen ilmiöön, joidenkin demokratisoituvien yhteiskuntien voimakkaaseen rakenteelliseen politisoitumiseen. Tutkimuksen pääasiallinen havainto on, että yksipuoluejärjestelmän demokratisoituminen kantaa sisällään rakenteellisen politisoitumisen siemenen, jos entinen valtapuolue ei romahda demokratisoitumisen myötä.

Generations and turnout : The generational effect in electoral participation in Finland

The relationship between age and turnout has been curve-linear as electoral participation first increases with age, remains relatively stable throughout middle-age and then gradually declines as certain physical infirmities set in (see e.g. Milbrath 1965). Alongside this life-cycle effect in voting, recent pooled cross-sectional analyses (see e.g. Blais et al. 2004; Lyons and Alexander 2000) have shown that there is also a generational effect, referring to lasting differences in turnout between various age groups. This study firstly examines the extent to which the generational effect applies in the Finnish context. Secondly, it investigates the factors accounting for that effect. The first article, based on individual-level register data from the parliamentary elections of 1999, shows that turnout differences between the different age groups would be even larger if there were no differences in social class and education. The second article examines simultaneously the effects of age, generation and period in the Finnish parliamentary elections of 1975-2003 based on pooled data from Finnish voter barometers (N = 8,634). The results show that there is a clear life cycle, generational and period effect. The third article examines the role of political socialisation in accounting for generational differences in electoral participation. Political socialisation is defined as the learning process in which an individual adopts various values, political attitudes, and patterns of actions from his or her environment. The multivariate analysis, based on the Finnish national election study 2003 (N=1,270), indicated that if there were no differences in socialisation between the youngest and the older generations, the difference in turnout would be much larger than if only sex and socioeconomic factors are controlled for. The fourth article examines other possible factors related to generational effect in voting. The results mainly apply to the Finnish parliamentary elections of 2003 in which we have data available. The results show that the sense of duty by far accounts for the generational effect in voting. Political interest, political knowledge and non-parliamentary participation also narrowed the differences in electoral participation between the youngest and the second youngest generations. The implication of the findings is that the lower turnout among the current youth is not a passing phenomenon that will diminish with age. Considering voting a civic duty and understanding the meaning of collective action are both associated with the process of political socialisation which therefore has an important role concerning the generational effect in turnout.

What if tax reform was a fundamental human right?

As an election looms in Australia, the tax debate continues unabated. Self-interest abounds. When we remove self-interest, we are often reduced to standard design principles for a taxation system. Lost in this discussion is the fundamental purpose of tax, which is to finance government expenditure. Most would argue that tax revenue should be sufficient to meet basic economic and social needs of the community. But how does a community determine what these basic economic and social needs should be? One way is by using a human rights framework. This can provide guidance for both developing and developed countries considering tax reform.

Participation in Urban Interaction Design for Civic Engagement

The future of civic engagement is characterised by both technological innovation as well as new technological user practices that are fuelled by trends towards mobile, personal devices; broadband connectivity; open data; urban interfaces; and cloud computing. These technology trends are progressing at a rapid pace, and have led global technology vendors to package and sell the “Smart City” as a centralised service delivery platform predicted to optimise and enhance cities’ key performance indicators – and generate a profitable market. The top-down deployment of these large and proprietary technology platforms have helped sectors such as energy, transport, and healthcare to increase efficiencies. However, an increasing number of scholars and commentators warn of another “IT bubble” emerging. Along with some city leaders, they argue that the top-down approach does not fit the governance dynamics and values of a liberal democracy when applied across sectors. A thorough understanding is required, of the socio-cultural nuances of how people work, live, play across different environments, and how they employ social media and mobile devices to interact with, engage in, and constitute public realms. Although the term “slacktivism” is sometimes used to denote a watered down version of civic engagement and activism that is reduced to clicking a “Like” button and signing online petitions, we believe that we are far from witnessing another Biedermeier period that saw people focus on the domestic and the non-political. There is plenty of evidence to the contrary, such as post-election violence in Kenya in 2008, the Occupy movements in New York, Hong Kong and elsewhere, the Arab Spring, Stuttgart 21, Fukushima, the Taksim Gezi Park in Istanbul, and the Vinegar Movement in Brazil in 2013. These examples of civic action shape the dynamics of governments, and in turn, call for new processes to be incorporated into governance structures. Participatory research into these new processes across the triad of people, place and technology is a significant and timely investment to foster productive, sustainable, and liveable human habitats. With this article, we want to reframe the current debates in academia and priorities in industry and government to allow citizens and civic actors to take their rightful centrepiece place in civic movements. This calls for new participatory approaches for co-inquiry and co-design. It is an evolving process with an explicit agenda to facilitate change, and we propose participatory action research (PAR) as an indispensable component in the journey to develop new governance infrastructures and practices for civic engagement. We do not limit our definition of civic technologies to tools specifically designed to simply enhance government and governance, such as renewing your car registration online or casting your vote electronically on election day. Rather, we are interested in civic media and technologies that foster citizen engagement in the widest sense, and particularly the participatory design of such civic technologies that strive to involve citizens in political debate and action as well as question conventional approaches to political issues. The rationale for this approach is an alternative to smart cities in a “perpetual tomorrow,” based on many weak and strong signals of civic actions revolving around technology seen today. It seeks to emphasise and direct attention to active citizenry over passive consumerism, human actors over human factors, culture over infrastructure, and prosperity over efficiency. First, we will have a look at some fundamental issues arising from applying simplistic smart city visions to the kind of a problem a city poses. We focus on the touch points between “the city” and its civic body, the citizens. In order to provide for meaningful civic engagement, the city must provide appropriate interfaces.

Ihmeellisistä salaisuuksista opastit minua : Johdatus Hymnien kirjan (1QH) yhteisöllisiin hymneihin ja hymnien käännös

Tämä pro gradu -tutkielma tarjoaa sujuvan suomenkielinen käännöksen Hymnien kirjan (1QH) yhteisöllisistä hymneistä. Käännökseni perustuu uuteen 1QH:n tieteelliseen editioon (DJD 2009). Editiossa on hyödynnetty käsikirjoituksen materiaalisen rekonstruktion tuloksia, uusia lukutapoja ja tekstiä on täydennetty muiden Hymnien kirjan käsikirjoitusten avulla. Vertailen omaa käännöstäni García Martínezin ET Tigchelaarin (1997), Abeggin et al. (2005), sekä Newsomin (2009) käännöksiin. Käännän yhteensä 14 hymniä, jotka olen otsikoinut itsenäisesti. 1950-1960-luvuilla kehitetyt teoriat Hymnien kirjan hymnien luokittelusta, käytöstä ja kirjoittajasta ovat dominoineet Hymnien kirjan tutkimusta 2010-luvulle asti. Hyödynnän tässä tutkielmassa Hymnien kirjan tutkimuksessa vakiintunutta hymnien jaottelua opettajan hymneihin ja yhteisöllisiin hymneihin. Hymnien jaottelu on kyseenalaistettu viimeaikaisessa tutkimuksessa, mutta vallitsevan tutkimustilanteen valossa näyttää siltä, että jaottelu on edelleen käyttökelpoinen. Kuitenkin molempien ryhmien määritelmiä ja ryhmien suhdetta toisiinsa on tutkimuksessa tarkennettu. Hymnien luokittelua koskevan uuden teorian, samoin kuin eri Hymnien kirjan käsikirjoitusten suhdetta koskevan teorian puuttuminen, ovat tämän hetkisiä haasteita Hymnien kirjan tutkimuksessa. Luvussa neljä tarkastelen, voisiko Hymnien kirja olla osa laajempaa genreä, jonka nimesin Hodajot-kirjallisuudeksi. Tämän laajemman genren olemassaolo saattaisi selittää yhteisöllisten hymnien moninaisuuden sekä Hymnien kirjan käsikirjoitusten väliset erot hymnien määrässä ja järjestyksessä. Hodajot-kirjallisuuteen voidaan laskea kuuluvaksi Hymnien kirjan käsikirjoitukset (1QH, 1QHb, 4QHa f), Hymnien kirjan kaltaiset tekstit (4Q433,4Q433a, 4Q440, 4Q440a) ja 17 Hymnien kirjaa muistuttavaa käsikirjoitusta. Tähän genreen kuuluvista hymneistä aina osa valikoitui erilaisiin Hymnien kirjankin käsikirjoituksiin. Erityisesti käsikirjoitus 4QHa todistaa, että yhteisöllisistä hymneistä oli olemassa myös erilaisia kokoelmia kuin käsikirjoituksen 1QH kokoelma. Esitän luvussa 4.2. kritiikkiä aiempaa tutkimusta kohtaan, jossa käsikirjoituksen 4QHa hymnijärjestystä käytetään todisteena käsikirjoituksen 1QHa yhteisöllisten hymnien editoinnista. Lisäksi ehdotan, että yksittäisten yhteisöllisten hymnien redaktion tutkiminen saattaisi tuoda lisää valoa Hodajot-kirjallisuus -teoriaan. Luvussa kuusi tarkastelen erilaisia yhteisöllisiä hymnejä profetian näkökulmasta. Tutkimukseni perustuu uuteen kuvaan Toisen temppelin ajan profetiasta. Profetian ytimenä nähdään jumalallisen tiedon vastaanottaminen ilmestyksen avulla. Hymnien kirjassa profetia on nk. ilmoitettua viisautta. Koska kattavaa tutkimusta profetiasta Hymnien kirjassa ei ole, ei aikaisemmassa tutkimuksessa ole kiinnitetty huomiota moniin klassisiin profetiaan liittyviin termeihin, joita yhteisöllisissä hymneissä esiintyy. Klassisten profetiaan liittyvien termien ja ilmoitetun viisauden esiintyminen samassa tekstissä puhuu sen puolesta, että yhteisöllisissä hymneissä ilmoitettu viisaus todella nähtiin profetiana. Aikaisemmassa tutkimuksessa on keskusteltu Hymnien kirjan didaktisesta funktiosta. Tutkimukseni perusteella yksi yhteisöllisten hymnien didaktinen funktio on se, että ne opettavat yhteisön jäsenelle hänen identiteetistään suhteessa profetiaan.

Augustine and the functions of concupiscence

This study analyses Augustine s concept of concupiscentia, or evil desire (together with two cognate terms, libido and cupiditas) in the context of his entire oeuvre. By the aid of systematic analysis, the concept and its development is explored in four distinct ways. It is claimed that Augustine used the concept of concupiscentia for several theological purposes, and the task of the study is to represent these distinct functions, and their connections to Augustine s general theological and philosophical convictions. The study opens with a survey on terminology. A general overview of the occurrences of the negatively connoted words for desire in Latin literature precedes a corresponding examination of Augustine s own works. In this introductory chapter it is shown that, despite certain preferences in the uses of the words, a sufficient degree of synonymy reigns so as to allow an analysis of the concept without tightly discriminating between the terms. The theological functions of concupiscentia with its distinct contexts are analysed in separate chapters. The function of concupiscentia as a divine punishment is explored first (Ch 3). It is seen how Augustine links together concupiscentia and ideas about divine justice, and finally suggests that in the inordinate, psychologically experienced sexual desire, the original theological disobedience of Adam and Eve can be perceived. Augustine was criticized for this solution already in his own times, and the analysis of the function of concupiscentia as a divine punishment ends in a discussion on the critical response of punitive concupiscentia by Julian of Aeclanum. Augustine also attached to concupiscentia another central theological function by viewing evil desire as an inward originating cause for all external evil actions. In the study, this function is analysed by surveying two formally distinct images of evil desire, i.e. as the root (radix) of all evil, and as a threefold (triplex) matrix of evil actions (Ch 4). Both of these images were based on a single verse of the Bible (1 Jn 2, 16 and 1 Tim 6, 10). This function of concupiscentia was formed both parallel to, and in answer to, Manichaean insights into concupiscentia. Being familiar with the traditional philosophical discussions on the nature and therapy of emotions, Augustine situated concupiscentia also into this context. It is acknowledged that these philosophical traditions had an obvious impact into his way of explaining psychological processes in connection with concupiscentia. Not only did Augustine implicitly receive and exploit these traditions, but he also explicitly moulded and criticized them in connection with concupiscentia. Eventually, Augustine conceives the philosophical traditions of emotions as partly useful but also partly inadequate to deal with concupiscentia (Ch 5). The role of concupiscentia in connection to divine grace and Christian renewal is analysed in the final chapter of the study. Augustine s gradual development in internalizing the effects of concupiscentia also into the life of a baptized Christian are elucidated, as are the strong limitations and mitigations Augustine makes to the concept when attaching it into the life under grace (sub gratia). A crucial part in the development of this function is played by Augustine s changing interpretation of Rom 7, and the way concupiscentia appears in Augustine s readings of this text is therefore also analysed. As a result of the analysis of these four distinct functions and contexts of concupiscentia, it is concluded that Augustine s concept of concupiscentia is fairly tightly and coherently connected to his views of central theological importance. Especially the functions of concupiscentia as a punishment and the function of concupiscentia in Christian renewal were both tightly interwoven into Augustine s view of God s being and God s grace. The study shows the importance of reading Augustine s discussions on evil desire with a constant awareness of their role in their larger context, that is, of their function in each situation. The study warns against too simplistic and unifying readings of Augustine s concupiscentia, emphasizing the need to acknowledge both the necessitating, sinful aspects of concupiscentia, and the domesticated features of concupiscentia during Christian renewal.

Realistisen uskonnonopetuksen oikeutus indoktrinaation ongelman valossa Tapio Puolimatkan ajattelussa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ja analysoida Tapio Puolimatkan käsitystä realistisen uskonnonopetuksen oikeutuksesta indoktrinaation ongelman valossa. Käytän tutkimuksessa neljää päälähdettä, jotka ovat Puolimatkan kirjat: Opetusta vai indoktrinaatiota? Valta ja manipulaatio opetuksessa (1997), Opetuksen teoria. Konstruktivismista realismiin (2002), Usko, tieto ja myytit (2009) sekä Usko, tiede ja evoluutio (2008). Tutkielman tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi. Realistisella uskonnonopetuksella ymmärretään tässä yhteydessä tunnustuksellisen uskonnonopetuksen synonyymiä, jolloin opetuksen tehtäväksi nähdään uskonnollisten uskomusten opettaminen tosina sisältöinä. Indoktrinaation käsitteen Puolimatka määrittelee opetuksen alakäsitteeksi, jolla on negatiivinen merkitys. Näin ollen Puolimatka ymmärtää indoktrinaation käsitteen kasvatuksellisesti hyväksyttävän opetuksen vastakohtana. Esitän tutkimuksen johdantoluvussa (luku 1) työhypoteesin, jonka mukaan teistinen realismi liittyy Puolimatkan ajattelussa realistisen uskonnonopetuksen sisällön lisäksi siihen uskomusten oikeuttamisen rakenteeseen, jonka varassa Puolimatka pyrkii oikeuttamaan realistisen uskonnonopetuksen. Tästä syystä tarkastelen tutkielman taustaluvussa (luku 2) teismin käsitettä kiinnittämällä erityisesti huomiota reformoidun epistemologian käsitykseen teismistä ja sen oikeutuksesta, jolla on keskeinen vaikutus Puolimatkan ajatteluun. Tutkielman ensimmäisessä tutkimusluvussa (luku 3) analysoin lähemmin Puolimatkan käsitystä indoktrinaation käsitteestä, jota vasten realistisen uskonnonopetuksen oikeutusta on mahdollista arvioida. Puolimatka määrittelee indoktrinaation käsitteen humanistisen kasvatusihanteen perustalta, joka jakautuu yleissivistyksen ihanteeseen ja älyllisen vapauden ihanteeseen. Kun yleissivistyksen ihanne korostaa tosiksi tiedettyjen sisältöjen opettamista, älyllisen vapauden ihanne korostaa opetuksen tieteellisyyttä, rationaalisuutta, kriittistä avoimuutta sekä dialogisuutta. Vaikka edelliset kasvatusperinteet ovat keskenään jännitteiset, Puolimatka pyrkii ajattelussaan luomaan niistä synteesin, jonka puitteissa myös realistinen uskonnonopetus voidaan oikeuttaa. Toisessa ja kolmannessa tutkimusluvussa (luvut 4 ja 5) tarkastelen Puolimatkan käsitystä realistisen uskonnonopetuksen sisällöllisestä oikeuttamisesta. Puolimatka argumentoi yhtäältä perinteisen indoktrinaation sisältökriteerin muotoa vastaan ja toisaalta sen puolesta, että uskonnolliset uskomukset voivat olla tiedollisesti oikeutettuja uskomuksia, jotka eivät riko tieteellisyyden ihannetta. Osoitan tässä yhteydessä, että Puolimatkan oma sisältökriteeri vaatii korjausta, jotta sen varassa voidaan mielekkäästi arvioida realistisen uskonnonopetuksen oikeutusta. Osoitan myös, että Puolimatkan määritelmä perususkomuksesta ja kristillisten perususkomusten sisällöstä ovat keskenään ristiriitaisia, jonka seurauksena realistisen uskonnonopetuksen sisällöllinen oikeutus kyseenalaistuu. Koska kysymystä realistisen uskonnonopetuksen oikeutuksesta ei voida Puolimatkan mukaan ratkaista vain opetussisältöjen näkökulmasta, viimeisessä tutkimusluvussa (luku 6) analysoin Puolimatkan käsitystä realistisen uskonnonopetuksen muodollisesta oikeutuksesta. Tällöin huomio kiinnitetään kysymykseen, miten realistista uskonnonopetusta voidaan harjoittaa kasvatuksellisesti hyväksyttävällä tavalla. Tässä yhteydessä osoitan, että Puolimatkan käsitys realistisen uskonnonopetuksen muodollisesta oikeutuksesta voidaan ymmärtää rationaalisuuden, kriittisen avoimuuden ja dialogisuuden käsitteiden pohjalta. Tämän jälkeen osoitan analyysini perusteella, että Puolimatkan käsitys kriittisestä avoimuudesta ajautuu ristiriitaan realistisen uskonnonopetuksen perustehtävän kanssa, jolloin sen mielekkyys kyseenalaistuu myös muodollisesta näkökulmasta. Taustaluvussa (luku 7) vedän yhteen tutkielman keskeisiä tutkimustuloksia osoittaen samalla työhypoteesin oikeaksi.

Teille on syntynyt Vapahtaja : Joulun kirkollinen sanoma, jouluperinteet ja perheyhteisö Yleisradion TV-jumalanpalvelusten joulusaarnoissa 1985 - 2009

Yleisradion jouluaamuna lähettämä TV-jumalanpalvelus kerää vuosittain enemmän katsojia kuin kaikissa Suomen kirkoissa yhteensä käy ihmisiä samana aamuna. TV:n joulusaarnalla onkin merkitystä siihen, miten ihmiset mieltävät kirkon sanoman joulusta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella TV-jumalanpalveluksen joulusaarnan muutosta vuosien 1985 ja 2009 välisenä aikana sekä toteutuksen että sisällön näkökulmasta. Pääasiallisena tutkimuskohteena oli sisällön muutos (1) kirkollisen sanoman, (2) jouluperinteen ja -tunnelman sekä (3) perheyhteisön kuvausten suhteen. Teemat valittiin aiempien saarnatutkimusten sekä kolmen joulusaarnan alustavan analyysin perusteella. Tutkimusaineiston muodostivat kaikki Kirkon tiedotuskeskuksen arkistosta löytyneet joulusaarnat, joissa oli sekä kuva että ääni. Aineisto koostui 20 saarnasta, jotka litteroitiin ja analysoitiin. Lisäksi nauhoitettiin kaksi taustahaastattelua. Tutkimusmetodina käytettiin kvalitatiivista metodia, teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jonka tulokset luokiteltiin ja kvantifioitiin. Sisällönanalyysin tuloksia havainnollistettiin taulukoiden ja graafisten kuvioiden avulla. Muutoksen havaitsemisen apuna käytettiin summamuuttujia neljän tarkastelujakson osalta, vuosilta 1985-1991, 1992-1996, 2000-2004 ja 2005-2009. Saarnojen toteutuksen suhteen todettiin, että joulusaarnat lyhentyivät hieman tutkimusjakson aikana. Saarnan kuvitus muuttui vuodesta 2003 lähtien niukemmaksi, jotta katsojat voisivat keskittyä paremmin saarnan sisältöön. Saarnaajien oheisviestintä oli vähäistä, ja useimmiten saarnaajilla oli vain yksi ilme ja erittäin vähän eleitä. Kertomusten käyttö lisääntyi saarnoissa selvästi, ja vuosina 2005-2009 sekä jouluevankeliumia että muita raamatunkohtia havainnollistettiin kertomusten avulla aiempaa enemmän. Yleisin saarnoissa lainattu raamatunkohta oli enkelien julistus ”Teille on syntynyt Vapahtaja” . Jeesukseen viittaavat nimitykset muuttuivat tutkimusjakson aikana mielenkiintoisella tavalla. Nimike Jeesus oli yleisin nimike vuodesta 1985 vuoteen 2004. Sen jälkeen yleisimmäksi nimikkeeksi nousi lapsi, ja joulusaarnoissa käytettiin runsaasti myös muita yleiskieleen kuuluvia nimikkeitä, jotka tiivistettiin muotoon avuton lapsi/vastasyntynyt. Perinteisiä kristillisiä nimikkeitä, kuten Herra, Kristus ja seimen lapsi, ei käytetty vuosina 2005-2009 lainkaan. Tämä herätti kysymyksen siitä, onko joulun sanoma maallistunut. Oletus ei saanut tukea kirkolliseen sanomaan liittyvien teemojen tarkastelusta. Vaikka syyllisyyden kuvaukset vähentyivät, rakkauden merkitys korostui tutkimusjakson loppua kohden, ja myös elämän tarkoitukseen liittyvät asiat mainittiin 2000-luvulla useammin kuin aiemmin. Erityisesti inkarnaation Jumalan ihmiseksi tulemisen kuvaukset lisääntyivät, joten joulun kirkollinen ydinsanoma oli entistä selkeämmin esillä. Jouluperinteen kuvausten suhteen ei havaittu muutosta vuosikymmenten aikana. Tunnelmaa kuvattiin tutkimusjakson alussa rauhan ja ihmeen käsittein, mutta lopussa valo korostui. Perheyhteisön kuvaukset olivat hyvin esillä, sillä lapset mainittiin joka toisessa ja perhe joka kolmannessa saarnassa. Lapset mainittiin vuosikymmenten kuluessa entistä useammin, ja myös yksinäisyyden kuvaukset lisääntyivät. Seurakunta mainittiin joulusaarnoissa hyvin harvoin, mikä sai pohtimaan seurakunnan roolia yhteisöllisyyden kannalta. Tutkimuksen johtopäätöksenä todettiin, että suomalaisen nyky-yhteiskunnan maallistumiskehitys ei näy TV:n joulusaarnoissa 1985-2009.

Paluu paratiisiin : Polkuja hyvän ja pahan tuolle puolen Martti Lutherin ja Friedrich Nietzschen perinteissä

Tutkimukseni tarkoitus on paikallistaa polkuja hyvän ja pahan tuolle puolen. Tutkimukseni termit hyvä ja paha määrittyvät moraalisesti. Täten tutkimusaiheeni on ihmisen ja moraalin välinen suhde. Tutkin ihmisen moraalista olotilaa, siinä tapahtuvaa muutosta ja tämän muutoksen ehtoja. Tutkimuksellani on kaksi pääkysymystä: kuinka on mahdollista päästä hyvän ja pahan tuolle puolen ja miksi meidän tulisi siirtyä hyvän ja pahan tuolle puolen. Polut hyvän ja pahan tuolle puolen vievät myös etiikan tuolle puolen. Tutkimukseni pyrkii selvittämään mitä vikaa etiikassa on ja kuinka on mahdollista perustella toimintaa ilman etiikkaa. Tutkimukseni metodi on systemaattinen analyysi. Johdanto-osassa käsittelen yleisesti moraalia, sen vaikutuspiiriä ja niitä syitä, joiden vuoksi se täytyy hylätä. Tarkastelen myös etiikkaa ja selvitän sitä laajempaa kontekstia mihin se liittyy. Ensimmäisessä luvussa käsittelen Martti Lutherin teologiaa. Lutherilla moraalia edustaa Jumalan laki, jonka alaisuudesta kristitty pääsee vapaaksi kun Jeesus ottaa ristinkuolemassaan ihmisten synnin itselleen ja kärsii Jumalan lain mukaisen kuolemanrangaistuksen. Uskon yhteydessä Kristukseen kristitty kohoaa lain ulkopuolelle tekemään rakkauden tekoja. Toinen luku on omistettu Søren Kierkegaardin kristilliselle eksistentialismille. Kierkegaardin eksistenssitasojen filosofiassa uskonnollinen olemisen taso paljastuu korkeammaksi kuin eettinen. Tässä nousee tärkeäksi Kierkegaardin kirja Pelko ja vavistus. Kierkegaard tutkii Raamatun kertomusta Aabrahamista, jolle Jumala antaa käskyn uhrata oma poikansa Iisak. Kierkegaardille tarina on esimerkki eettistä korkeammasta ja sitä tilapäisesti vastustavasta olemisen tavasta. Kolmannessa luvussa käsittelen Dietrich Bonhoefferin teologiaa. Bonhoefferin mukaan Jeesus kutsuu ihmisiä seuraamaan häntä. Tämä on kutsu hyvän ja pahan tuolle puolen paratiisin viattomuuteen, joka rikkoo eettisyyden ihmisen ja Jeesuksen välillä. Neljännessä luvussa tarkastelen Friedrich Nietzschen filosofiaa ja pyrin ymmärtämään mitä hänen ohjelmansa hyvän ja pahan tuolle puolen tarkoittaa. Nietzschen vallantahdon filosofiassa moraali on heikkojen keino alistaa vahvat. Tarkastelen Nietzschen käsitystä moraalin synnystä ja sen haitallisuudesta ja pyrin selvittämään kuinka herrat elävät hyvän ja pahan tuolla puolen. Viidennessä luvussa tutkin Jaques Derridan grammatologiaa. Derridan mukaan teksti on suljettu tila, jonka ulkopuolelle on mahdoton päästä. Derrida sanoittaa kuitenkin sanoittamatonta tilattomuutta tekstin tuolla puolen. Tästä ei-paikasta käsin hypereettinen dekonstruktio purkaa perinteistä etiikkaa. Kuudennessa luvussa tarkastelen Mark C. Taylorin epä/teologiaa. Taylorille olotilan muutosta kuvaa termi harhautuminen , joka vie ihmisen lainsuojattomuuteen hyvän ja pahan tuolle puolen. Selvitän mitä harhautuminen tarkoittaa ja miten se liittyy Taylorin Jumalan kuoleman epä/teologiaan. Johtopäätösluvussa tuon esiin tutkimustuloksia, nostan esille joitain pääluvuissa esiintyviä teemoja ja vertaan tutkimuskohteitteni näkemyksiä toisiinsa. Lutherin ja Nietzschen perinteissä on paljon yhteistä, mutta pohjimmiltaan ne sotivat toisiaan vastaan. Hyvän ja pahan tuolle puolen johtaa kaksi polkua. Toinen niistä vie paratiisiin, toinen tuhoon.

Egyptin kristillisten kirjureiden jäljillä : Tutkimus 100- ja 200-lukujen Uuden testamentin kanonisten ja apokryfisten käsikirjoitusten ulkoisista piirteistä

Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia kaikkein varhaisimpia Uuden testamentin kanonisia ja apokryfisia käsikirjoituksia sekä niiden kirjureita. Huomion keskipisteenä ovat kyseisten käsikirjoitusten ulkoiset piirteet, kuten esimerkiksi kirjoitusmateriaali, muoto, koko ja käsiala. Näiden avulla vertaan kanonisia käsikirjoituksia apokryfisiin ja pyrin selvittämään, erosivatko näiden kopiointimenetelmät toisistaan. Yksi keskeisimmistä kysymyksistä on se, voidaanko ulkoisten piirteiden avulla päätellä jotain käsikirjoitusten asemasta ja arvostuksesta. Tutkimuksen aluksi esittelen tutkimusaineistoni käsikirjoitukset ja tekstit. Päädyin vertaamaan kanonisia evankeliumeita kaikkiin 100- ja 200-luvuilta löydettyihin apokryfisiin käsikirjoituksiin, joihin sisältyy esimerkiksi Tuomaan ja Pietarin evankeliumit sekä Hermaan paimen. Kaikki tämän ajanjakson kristilliset käsikirjoitukset ovat löytyneet Egyptistä, minkä vuoksi tutkimukseni keskittyy Egyptiin ja sen kirjureihin. Ennen varsinaista käsikirjoitusten analyysiä käsittelen käsikirjoitusten löytöpaikkoja, kaanonin sekä antiikin kirjureiden historiaa. Ensimmäiseksi käsittelen käsikirjoitusten materiaalia, eli papyrusta ja pergamenttia. Tässä suhteessa kanoniset käsikirjoitukset eivät eroa apokryfisista, vaan aineistot ovat tämän suhteen identtisiä. Tämän jälkeen huomio kiinnittyy käsikirjoitusten muotoon, eli siihen kirjoitettiinko käsikirjoitukset koodeksiin vai kääröön. Analyysin edetessä paljastuu, että apokryfisissa käsikirjoituksissa käytettiin useammin käärömuoto kuin kanonisissa käsikirjoituksissa. Voidaan esittää, että kristityt kirjoittivat koodeksiin kaikkein arvostetuimmat tekstit, joten käärömuoto voi kertoa käsikirjoituksen sisältävän tekstin alemmasta arvostuksesta. Tutkimuksen seuraavissa osioissa käsitellään koodeksien kokoa, marginaaleja, palstoja sekä käsialan kokoa. Lukujen perusteella voidaan sanoa, että kanoniset koodeksit muodostavat hieman yhtenäisemmän linjan kuin apokryfiset koodeksit. Kanonisten koodeksien kirjureiden toimintatavat ovat siis olleet hieman yhtenäisempiä. Käsikirjoitusten käsialan tarkempi analyysi paljastaa kuitenkin, että niin kanoniset kuin apokryfiset käsikirjoitukset kirjoitettiin suhteellisen hyvällä käsialalla. Tutkimuksen viimeisessä luvussa käy ilmi, että apokryfisten koodeksien epäyhtenäisyys johtuu osittain niiden erilaisista käyttötarkoituksista. Apokryfisia koodekseja valmistettiin enemmän kristittyjen henkilökohtaiseen käyttöön verrattuna kanonisiin koodekseihin. Tästä huolimatta suurin osa käsikirjoituksista oli seurakuntien liturgisessa käytössä. Toisin sanoen niin kanonisia evankeliumeita kuin apokryfisia tekstejä luettiin ääneen seurakuntien kokoontumisissa, mikä kertoo niiden arvosta.

Hiippakunta diakoniatyön tekijänä ja tukijana : Diakoniatyön kehitys Mikkelin hiippakunnassa 1945-1991

ABSTRACT The diocese as the agent and advocate of diaconial work. The development of diaconial work in the Mikkeli diocese 1945–1991. The roots of Finnish diacony are in the individual devotional life of Pietism. An acting faith had to be evident in acts of love. Following German institutional diacony, diaconial institutions were established in Finland until congregational diacony emerged alongside these institutions in the 1890s. Pastor Otto Aarnisalo acted as a pathfinder in this. He aimed to unite diacony with the Church and the life of the congregation. Diacony had been based on the idea of volunteering to separate it from statutory social work. In 1944 the church law was amended, which made diacony the concern of every member of the congregation. In the years immediately following the Second World War, discussion took place in the Church of Finland about the direction that diacony should take. In the consequential debate, caritative services overcame social diacony. The diocese administration moved to Mikkeli in 1945, when the majority of the Vyborg diocese became part of the USSR in the armistice negotiations. The Mikkeli diocese acted in its diaconial work with the same objectives as the diaconial solutions of the whole church. The acting principle of the diocese diacony became a form of helping which emphasised assistance of the individual. Especially from the 1960s onwards, the country's industrialisation and the reduction of agricultural trade had an effect on the Mikkeli diocese. The diocese administration, specifically Bishop Martti Simojoki and his successor Osmo Alaja, aimed to open up connections to the political left and people working in industry. At least indirectly this helped the diaconial work in industrial localities. In the Mikkeli diocese, a diaconial committee was established in 1971, and its work was overseen by the diocesan chapter of the bishop's office. This enabled the work of the diocese to be organised for the different areas of diacony. Previously, the diaconial work of the Finnish church had primarily been in nursing. The Health Insurance Law of 1972 brought a change to this when the responsibility for health services was transferred to the municipalities. Diacony began to move towards a psychological and spiritual emphasis. Beginning in the 1970s, the diocese started holding diaconial themed days at prescribed intervals. Although these did not result in great realignments, they did help clarify the direction that diacony would take. Large international collections were also carried out, especially in the 1980s. At the same time, socio-ethical activity vitalised and diversified Christian services. The idea that every member of the congregation should practice diacony was a strong factor in the Mikkeli diocese as well. The diocese's vision for diacony was holistic; Christian service was the responsibility of every member of the congregation. During the period of study (1945–1991), the theology of diacony was rather tenuous. Bishop Kalevi Toiviainen, however, brought forth the viewpoint of church doctrine and officially sanctioned theology. Diacony was part of the complete faith of the Church.

Topeliaaninen usko : Kirjailija Sakari Topelius uskontokasvattajana

ABSTRACT The author Zacharias Topelius as a religious educator The present study concerns the author Zacharias Topelius (1818-98) as a religious educator. The study´s main questions are as follows: What is the theological and pedagogical content of Topelius books and how is his religious instruction linked with the history of his time. The primary sources are his educational books Naturens bok (The Book of the Nature, 1856), Boken om vårt land (The Book of our Land, 1875) and Evangelium för Barnen (Gospel for Children, 1893), as well as his storybooks Läsning för barn I-VIII (Reading for Children I-VIII, 1865-96). The dissertation concerns the his-tory of religious education. Its primary method is background-based systematic analy-sis. In Topelius children s books the view of God is characterised both as an omnipresent spirit and as Providence, who guides world history according to his plan. In addition to Lutheranism this view is also influenced by Nationalism and Romanticism. The theological content of the books emphasises instruction in Christian life that is natural to normative children s books. Topelius strongly expresses the importance of a personal relationship to God, an idealistic Christian view of one s fellow man and of one s own nation as well as the value of nature conservation. The books of Topelius were some of the first educational works on nature preservation in Finland. The didactic quality of Topelius children s books was high for 19th century Finland. Their main emphasis in terms of educational goals is on civilisation (Bildung), self-awareness, national solidarity and living idealism. The pedagogical argumentation is mostly based on theological, historical, social and rational reasoning. The primary principles in Topelius teaching are Christian nationalism, idealistic harmony and the agrarian bourgeois. Christian nationalism is the main element of Topelius religious education. He considers the fatherland as a God-given project and the taking care of it as a part of holy service. Idealistic harmony is seen as the comprehensive development of one s character in the sense of romantic idealism. The agrarian bourgeois principle combines the Finnish peasant tradition with the values of 19th century modern bourgeois culture. I have named Topelius vision of religious education the Christian national project of civilisation (Bildung). Its main theses are home, religion and fatherland. The author himself strongly believed in this vision and never questioned it despite its national chauvinism and theological inconsistency. The religious ideology represented in Topelius educational works and storybooks was popular among pedagogues during the whole era of the Finnish folk school. It fit per-fectly with the Christian national discourse stemming from 19th century ideological ten-dencies. Due to their appropriate content combined with their practical language and pedagogical methods, the books were popular both at school and in the home for a long period of time. Therefore the books of Topelius aptly symbolise the religious education of their time and manifest their author s pedagogical talent as a national religious educator and as a populariser of Christian nationalism. Topelius books have had a lasting influence on Finnish religiosity. Key words: Topelius, theology, religion, education, nationalism and national project

Paimen vailla hiippakuntaa : Kenttäpiispan viran synty ja vaikutus sotilaspapiston asemaan Suomen puolustusvoimissa ja kirkossa vuosina 1939 - 1944

The main purpose of this research is to shed light on the factors that gave rise to the office of Field Bishop in the years 1939-1944. How did military bishophood affect the status of the head of military pastoral care and military clergy during these years? The main sources of my research are the collections in the Finnish National Archives, and I use a historical-qualitative method. The position of the military clergy was debated within both the Church and the Defence Forces before 1939. At that stage, Church law did not yet recognize the office of the leading military priest, the Field Dean. There had been a motion in 1932 to introduce the office of a military bishop, but the bishops' synod blocked it. The concept of Field Bishop appeared for the first time in 1927 in a Finnish military document, which dealt with pastoral care in the Polish military. The Field Dean in Finland had regularly proposed improvements to the salary of the military clergy before the Winter War. After the Winter War, arguments were made for strengthening the position of the military clergy: these arguments were based on the increased respect shown towards this clergy, especially due to their role in the care of the fallen, which had become their task during the war. Younger members of the military clergy in particular supported the demands to improve their position within the Church and the army. The creation of a Field Bishop was perceived as strengthening the whole military clergy, as the Field Bishop was envisioned as a bishop within the Church and a general within the Defence Forces. During that time the Field Dean was still without any military rank. The idea of a Field Bishop was recommended to Mannerheim in June 1940, after which the Defence Forces lent their support to the cause. The status of the military clergy, in Church law, made it to the agenda of the Church council in January 1941, thanks largely to the younger priests' group influence and Mannerheim's leverage. The bishops opposed the notion of a Field Bishop mostly on theological grounds but were ready to concede that the position the Field Dean in Church law required further defining. The creation of the office of Field Bishop was blocked in the Church law committee report issued close to the beginning of the Continuation War. The onset of that war, however, changed the course of events, as the President of the Republic appointed Field Dean Johannes Björklund as Field Bishop. Speculation has abounded about Mannerheim's role in the appointment, but the truth of the matter is not clear. The title of Field Bishop was used to put pressure on the Church, and, at the same time, Mannerheim could remain detached from the matter. Later, in September 1941, the Church council approved the use of the Field Bishop title to denote the head of military pastoral care in Church law, and Field Bishops were assigned some of the duties formerly pertaining to bishops. Despite all expectations and hopes, the new office of Field Bishop did not affect the status of the military clergy within the Defence Forces, as no ranks were established for them, and their salary did not improve. However the office of the Field Bishop within Army HQ was transformed from a bureau into a department in the summer of 1942. At the beginning of the Continuation War, the Field Bishop was criticized by certain military and Church clergy for favouring Russian Orthodox Christians in Eastern Karelia. Björklund agreed in principle with most of the Lutheran clergy on the necessity of Lutheranizing East Karelia but had to take into account the realities at Army HQ. As well, at the same time the majority of the younger clergy were serving in the army, and there was a lack of parish priests on the home front. Bishop Lehtonen had actually expressed the wish that more priests could have been released from the front to serve in local parishes. In his notes Lehtonen accused Björklund of trying to achieve the position of Field Bishop by all possible means. However, research has revealed a varied group of people behind the creation of the office of Field Bishop, including in particular younger clergy and the Defence Forces.