1000 resultados para kolmen faktorin malli
Resumo:
Tänä päivänä kumppanuuksia hyödyntämällä yritykset pystyvät tehostamaan toimintaansa sekä kehittämään tuotteitaan ja palveluitaan. Akateemiset julkaisut ovat tutkineet aihetta kiinnittämällä huomiota kumppanuuden yksittäisiin osa-alueisiin, kuten kumppanin valintaan ja siinä hyödynnettyihin kriteereihin ja työkaluihin tai kumppanuuden johtamiseen. Eri tekijöiden välistä vuorovaikutusta ei ole sen sijaan laajasti analysoitu. Tämän tutkielman pääongelma on miten kumppanuuden kehittämistä tulisi johtaa raskaan teollisuuden hankintaympäristössä. Tätä tutkitaan kahden alaongelman avulla, miten kumppanuus määritellään ja miten kumppanuuden kehittäminen rakentuu. Tällöin huomiota kiinnitetään itse kumppanuuteen, sen kehittämisen eri osa-alueisiin ja sisäisen yhteistyön merkitykseen kumppanuudessa. Laadullisen tapaustutkimuksen avulla kuvaillaan kumppanuuden kehittämisprosessia raskaan teollisuuden hankintaympäristössä. Tutkielman alussa tehdyn kirjallisuuskatsauksen pohjalta luodaan kumppanuuden kehittämisen malli, joka koostuu toimintaympäristön analysoinnista, projektin määrittämisestä sekä kumppanin valinnasta. Näissä esiintyviä tekijöitä tarkastellaan kolmessa alan yrityksessä, joissa suoritettiin haastatteluja. Lisäksi tiedonkeruussa hyödynnettiin havainnointia. Kootun empiirisen ja teoreettisen aineiston pohjalta kuvataan eri tekijöiden merkittävyyttä kumppanuuden kehittämisessä tutkitussa kontekstissa. Tutkielmassa tarkastellaan kumppanuutta myös käsitteenä, sillä sen määritelmän ei nähdä olevan yksiselitteinen aikaisemman teoreettisen aineiston pohjalta. Lopuksi tutkitaan sisäisen yhteistyön merkitystä kumppanuudessa. Tutkielman johtopäätökset painottavat erityisesti laadun merkitystä arvon syntymisen kannalta kumppanuuden kehittämisessä. Sen varmistaminen nähdään ehdottomaksi tekijäksi tutkitussa kontekstissa muiden ennen kaikkea operatiivisten tekijöiden ohella. Tämän lisäksi lopputuotteen asettamat vaatimukset ja jälkimarkkinoiden tarpeet nousevat esiin. Yleisesti kumppanuuksien nähdään keskittyvän olemassa olevien tuotteiden ja prosessin kehittämiseen yhteistyössä. Tällöin kumppanin valinnassa kriittiseksi koetaan laadun ja toimitusvarmuuden tutkiminen. Sisäisen yhteistyön tärkeyttä korostavat sen sijaan kumppanuuden ympärille muodostetut ryhmät, jotka koostuvat eri asiantuntijuuksia edustavista henkilöistä yrityksissä. Haasteelliseksi tällöin koetaan monitasoinen kommunikointi ja tiedonjakaminen niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Tutkimus kokoaa lopuksi yhteen tekijöitä, jotka nähdään merkittäväksi kumppanuuden määritelmässä tutkitussa kontekstissa.
Resumo:
Vaikka liiketoimintatiedon hallintaa sekä johdon päätöksentekoa on tutkittu laajasti, näiden kahden käsitteen yhteisvaikutuksesta on olemassa hyvin rajallinen määrä tutkimustietoa. Tulevaisuudessa aiheen tärkeys korostuu, sillä olemassa olevan datan määrä kasvaa jatkuvasti. Yritykset tarvitsevat jatkossa yhä enemmän kyvykkyyksiä sekä resursseja, jotta sekä strukturoitua että strukturoimatonta tietoa voidaan hyödyntää lähteestä riippumatta. Nykyiset Business Intelligence -ratkaisut mahdollistavat tehokkaan liiketoimintatiedon hallinnan osana johdon päätöksentekoa. Aiemman kirjallisuuden pohjalta, tutkimuksen empiirinen osuus tunnistaa liiketoimintatiedon hyödyntämiseen liittyviä tekijöitä, jotka joko tukevat tai rajoittavat johdon päätöksentekoprosessia. Tutkimuksen teoreettinen osuus johdattaa lukijan tutkimusaiheeseen kirjallisuuskatsauksen avulla. Keskeisimmät tutkimukseen liittyvät käsitteet, kuten Business Intelligence ja johdon päätöksenteko, esitetään relevantin kirjallisuuden avulla – tämän lisäksi myös dataan liittyvät käsitteet analysoidaan tarkasti. Tutkimuksen empiirinen osuus rakentuu tutkimusteorian pohjalta. Tutkimuksen empiirisessä osuudessa paneudutaan tutkimusteemoihin käytännön esimerkein: kolmen tapaustutkimuksen avulla tutkitaan sekä kuvataan toisistaan irrallisia tapauksia. Jokainen tapaus kuvataan sekä analysoidaan teoriaan perustuvien väitteiden avulla – nämä väitteet ovat perusedellytyksiä menestyksekkäälle liiketoimintatiedon hyödyntämiseen perustuvalle päätöksenteolle. Tapaustutkimusten avulla alkuperäistä tutkimusongelmaa voidaan analysoida tarkasti huomioiden jo olemassa oleva tutkimustieto. Analyysin tulosten avulla myös yksittäisiä rajoitteita sekä mahdollistavia tekijöitä voidaan analysoida. Tulokset osoittavat, että rajoitteilla on vahvasti negatiivinen vaikutus päätöksentekoprosessin onnistumiseen. Toisaalta yritysjohto on tietoinen liiketoimintatiedon hallintaan liittyvistä positiivisista seurauksista, vaikka kaikkia mahdollisuuksia ei olisikaan hyödynnetty. Tutkimuksen merkittävin tulos esittelee viitekehyksen, jonka puitteissa johdon päätöksentekoprosesseja voidaan arvioida sekä analysoida. Despite the fact that the literature on Business Intelligence and managerial decision-making is extensive, relatively little effort has been made to research the relationship between them. This particular field of study has become important since the amount of data in the world is growing every second. Companies require capabilities and resources in order to utilize structured data and unstructured data from internal and external data sources. However, the present Business Intelligence technologies enable managers to utilize data effectively in decision-making. Based on the prior literature, the empirical part of the thesis identifies the enablers and constraints in computer-aided managerial decision-making process. In this thesis, the theoretical part provides a preliminary understanding about the research area through a literature review. The key concepts such as Business Intelligence and managerial decision-making are explored by reviewing the relevant literature. Additionally, different data sources as well as data forms are analyzed in further detail. All key concepts are taken into account when the empirical part is carried out. The empirical part obtains an understanding of the real world situation when it comes to the themes that were covered in the theoretical part. Three selected case companies are analyzed through those statements, which are considered as critical prerequisites for successful computer-aided managerial decision-making. The case study analysis, which is a part of the empirical part, enables the researcher to examine the relationship between Business Intelligence and managerial decision-making. Based on the findings of the case study analysis, the researcher identifies the enablers and constraints through the case study interviews. The findings indicate that the constraints have a highly negative influence on the decision-making process. In addition, the managers are aware of the positive implications that Business Intelligence has for decision-making, but all possibilities are not yet utilized. As a main result of this study, a data-driven framework for managerial decision-making is introduced. This framework can be used when the managerial decision-making processes are evaluated and analyzed.
Resumo:
Kysynnän ja tarjonnan epävarmuudet ovat nykyisin arkipäivää useilla toimialoilla. Elämme epävarmuuden suhteen ennen näkemättömiä aikoja, minkä on arvioitu jatkuvan myös tulevaisuudessa. Yritysten tilauskannat ovat lyhyitä, ja tilaukset viivästyvät tai peruuntuvat kokonaan. Toisaalta tarjonnan epävarmuudet aiheuttavat asiakasyrityksille haasteita esimerkiksi toimitusmyöhästymisten muodossa. Tuotannon ollessa hajaantunut verkostoihin yksittäisten yritysten toiminta ja päätökset vaikuttavat toisten verkostoyritysten toimintaan. Tämän takia epävarmuuden aiheuttamista muutoksista ja poikkeamista tulisi tiedottaa kumppaniyrityksiä, jotta kaikki pysyisivät samalla kellotaajuudella. Operatiivisen ja taktisen tiedon jakaminen on nykyisissä toimitusketjuissa jo arkipäivää, mutta yritysten välisistä rajapinnoista löytyy edelleen kehitettävää. Riittävästä ei kiinnitetä huomiota vastaanottajan kykyyn ja tapaan hyödyntää informaatiota – varsinkaan muutostilanteissa. Ajan/nopeuden ollessa yhä tärkeämpi kilpailutekijä informaation ajoituksella on kriittinen merkitys kysyntä-toimitusketjujen kokonaissuorituskykyyn. Toisin sanoen, millä ajanhetkellä tietoa tulisi jakaa, jotta kumppani pystyisi hyödyntämään saamaansa tietoa mahdollisimman hyvin. Kysyntä-toimitusketjun synkronoinnilla tarkoitetaan tässä väitöstutkimuksessa nimenomaan aikatekijään keskittymistä yritysten välisessä päätöksenteossa ja informaation jakamisessa toimitusketjun kokonaissuorituskyvyn parantamiseksi. Tutkimus kytkeytyy toimitusketjukoordinoinnin tieteelliseen keskusteluun. Koordinointiteorian keskeinen osa ovat riippuvuussuhteet, joita johdetaan koordinointimekanismien avulla. Kysyntätoimitusketjun synkronointia on mallinnettu aikaisemmin VOP-OPP-mallin (Value Offering Point – Order Penetration Point) ja sen johdannaisten avulla. Näissä malleissa asiakasyrityksen kysyntäketju ja toimittajayrityksen toimitusketju ovat keskinäisessä riippuvuussuhteessa, jota johdetaan päätöksenteon synkronoinnin ja informaation jakamisen koordinointimekanismeilla. VOP-OPP-malli johdannaisineen eivät kuitenkaan huomioi epävarman toimintaympäristön vaikutuksia synkronointiin. Näissä malleissa informaation ainoana laatudimensiona tarkasteltava aikatekijä on liian kapea-alainen näkökulma synkronointiin epävarmassa ympäristössä. Lisäksi nämä mallit keskittyvät vain yksisuuntaiseen, kysyntälähtöiseen, synkronointiin jättäen huomioimatta tarjontalähtöisen synkronoinnin. Aikatekijä- ja kokonaissuorituskykypainotustensa takia VOP-OPP-malli tarjosi kuitenkin hyvän lähtöfilosofian uusien synkronointimallien kehittämiseen. Väitöstutkimus toteutettiin hypoteettis-deduktiivisena tapaustutkimuksena, jossa ensin luotiin kirjallisuuden perusteella uudet teoreettiset synkronointimalliehdotukset. Tämän jälkeen ehdotusten toimivuutta arvioitiin käytännön kysyntä-toimitusketjuissa. Tutkimuksen uutuusarvo liittyy kysyntä-toimitusketjun synkronoinnin keskeisten piirteiden systeemiseen mallintamiseen epävarmassa toimintaympäristössä. Kontribuutiona esitetään kysyntä-toimitusketjun synkronoinnin moniulotteinen kokonaismalli, joka sisältää koordinointimekanismeina päätöksenteon synkronoinnin, informaation läpinäkyvyyden sekä asiakas- ja toimittajapään joustot. Tiedon vaihtoa mallissa tarkastellaan kaksisuuntaisesti – kysyntä- ja tarjontalähtöisesti. Informaation laatudimensioina mallissa ovat informaation ajoitus, luotettavuus ja tarkkuus. Kokonaismalli sisältää kolme alimallia: Demand Visibility Point – Demand Penetration Point (DVP-DPP) on kysyntälähtöisen synkronoinnin malli, Supply Visibility Point – Supply Information Penetration Point (SVP-SIPP) on tarjontalähtöisen synkronoinnin malli ja Integroitu DVP-DPP - SVP-SIPP-malli kytkee edellä mainitut mallit toisiinsa. Näissä alimalleissa informaation eri luokkia ovat tilausta edeltävä, tilaukseen liittyvä, tilauksen jälkeinen ja sovitun toimitusajankohdan jälkeinen kysyntä- ja tarjontatieto. Käytännön hyödyntämisen näkökulmasta mallit toimivat ns. mentaalitason koordinointimekanismeina, joiden tarkoitus on herättää toimitusketjukumppanit tavoittelemaan kokonaissuorituskyvyn parantamista oman edun tavoittelemisen sijasta. Tutkimuksen päärajoitteena on sen keskittyminen ainoastaan kahdenvälisiin yhteistyösuhteisiin, mikä tarjoaa nykyisessä verkostoituneessa toimintaympäristössä varsin kapean kuvan käytännön synkronointihaasteisiin.
Resumo:
Energiaverkon edistäminen tulee olemaan tulevaisuudessa suuressa roolissa niin Suomessa kuin maailmalla. Tällöin yhtenä vaihtoehtona on älykkyyden tuominen koko energiajärjestelmään niin sähkön kuin lämmönkin osalta. Tällöin voidaan vähentää kulutushuippujen aikaista energian käyttöä ja saada koko verkoston energiankulutus profiili tasaiseksi. Tässä työssä tarkastellaan spot-sähkön hyödyntämismahdollisuuksia lämmöntuotannossa. Työssä kehitetyn mallinnustyökalun avulla tutkittiin erilaisia ajotapoja ja erilaisten järjestelmien kokonaiskustannuksia. Työssä esitellään esimerkkilaskennan avulla spot-sähkön käytöstä syntyviä kustannuksia ja keinoja vaikuttaa niihin eri järjestelmä muutoksin. Malli mahdollistaa erilaisten järjestelmien ja niiden ajotapojen tutkimista. Mallilla voidaan myös tutkia erilaisten alueiden kulutuskäyttäytymistä ja hyödyntää sitä kustannuslaskelmiin. Voidaan todeta, että työssä muodostunut malli on toimiva ja sitä voidaan hyödyntää alueellisten lämmöntuotantojärjestelmien ajotapojen optimointiin.
Resumo:
Tässä diplomityössä valitaan startup-yritykselle henkilöstöjohtamisen malli. Diplomityön kohdeyritys on teknologiayrittäjyyden koulutusohjelman aikana alkunsa saanut spinoffyritys. Työssä käydään läpi henkilöstöjohtamisen yleisiä teorioita sekä malleja. Lisäksi käsitellään startup-yrityksen sekä kasvumallien teoriaa. Varsinaisena tutkimuksena suoritettiin tutkimalla henkilöstöjohtamisen yleisiä tunnuspiirteitä Cranet-verkoston globaalista tutkimusaineistosta. Cranet-tarkastelun johdosta löydettiin yleiset tunnuspiirteet joista yhdessä HRM-teorian kanssa hahmoteltiin kohdeyrityksen henkilöstöjohtamisen mallia strategisella tasolla. Käytännön taso rajattiin työn ulkopuolelle jatkotutkimuksia varten. Diplomityön tuloksena kohdeyritykselle on kehitty skaalautuva henkilöstöjohtamisen malli. Malli on kontekstuaaliseen malliin pohjautuva ja sitä voidaan käyttää kohdeyrityksen startup-vaiheessa. Organisaation laajentuessa diplomityön mallia voidaan päivittää käytäntöjen osalta vastaamaan kohdeyrityksen tarpeita liiketoimintakentässä.
Resumo:
Eurooppalainen viitekehys ja sen hyödyllisyys espanjan luetun ymmärtämisen testin suunnittelussa ja arvioinnissa Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli tutkia Eurooppalaista viitekehystä espanjan luetun ymmärtämisen testin suunnittelun ja arvioinnin pohjana. Työn teoriaosa koostuu kahdesta pääaiheesta: Eurooppalaisesta viitekehyksestä ja vieraalla kielellä lukemisesta. Viitekehys on 2000-luvun alussa julkaistu Euroopan neuvoston projekti, jonka tarkoituksena on näyttää suunta modernille kielten opetukselle Euroopassa. Teoksen ehkä kuuluisin osa ovat kielitaitoa mittaavat taitotasot, perinteisen asteikon mukaisesti A1 – C2. Muun muassa juuri taitotasojen avulla eurooppalaista kielten opiskelua ja opetusta on voitu yhtenäistää – esimerkiksi eri maiden oppilaitosten tutkintoja, kielikursseja ja kielitestejä pystytään nykyään vertailemaan helposti. Vieraalla kielellä lukeminen on ollut erittäin suosittu tutkimuksen kohde jo pitkään. Tässä tutkielmassa esitellään muutamia vieraan kielen lukemisen teorioita (kuten skeemateoria), malleja (kuten Rumelhartin malli) ja strategioita (Mendoza Fillolan strategiat). Lisäksi käsitellään vieraalla kielellä lukemisen ongelmia ja sitä, miten vieraalla kielellä lukemista voidaan opettaa. Empiirisessä osassa kuvaillaan tutkimusta, johon osallistui 35 tutkimushenkilöä jotka jaettiin kolmeen vertailuryhmään. Keskeisessä osassa empiiristä osiota on, testitulosten lisäksi, kuvaus Eurooppalaisen viitekehyksen toimivuudesta espanjan luetun ymmärtämisen testin suunnittelussa ja arvioinnissa. Testin tuloksista päätellen ryhmistä selvästi parhaiten suoriutui ryhmä A, joka koostui kielikeskuksen opiskelijoista. Huomattiin myös, että B- ja C-ryhmien sisäisissä kokonaistuloksissa oli enemmän hajontaa kuin A:n tuloksissa. Tutkimuksesta saatujen kokemusten perusteella todettiin, että Eurooppalainen viitekehys sisältää melko hyödyllisiä yleisen tason ohjeita ja muita lähtökohtia tällaisen testin suunnittelua ja arviointia varten. Teosta tulisi kuitenkin kehittää – konkreettiset ja selkeät esimerkit ja ohjeet tekisivät siitä huomattavasti käyttökelpoisemman. Eurooppalainen viitekehys näkyy varmasti yhä enemmän tulevaisuuden kielten oppimisessa ja opetuksessa. Myös meillä Suomessa viitekehystä arvostetaan: lähivuosina muun muassa ylioppilaskokeiden arvosanat saavat rinnalleen viitekehyksessä määritellyt taitotasot.
Resumo:
Työssä rajauduttiin tutkimaan Etelä-Pohjanmaan vähäliikenteisten teiden kuljetuksia ja pohtimaan teiden kulkukelpoisuuden merkitystä elinkeinoelämän kannalta. Työssä keskityttiin tavaralogistiikan tarkasteluun, vaikka vähäliikenteisillä teillä on merkitystä myös henkilöliikenteelle. Vähäliikenteisten teiden kunnossapitoon käytettävät rahat ovat koko ajan vähentyneet, mikä aiheuttaa huolta teiden kulkukelpoisuuden varmistamisesta. Nyt teitä rasittavat lisäksi maksimimassaltaan 76 tonnin yhdistelmäajoneuvot. Työn yhtenä osa-alueena tehtiin Etelä-Pohjanmaan vähäliikenteisten teiden priorisointi. Priorisointi tehtiin merkitsevyysluokituksena, jonka lähtötietoina hyödynnettiin tierekisteriaineistoa, yritysten luovuttamia reittitietoja sekä muita paikkatietoaineistoja. Kirjallisuuskatsausta ja työn aikana haastateltujen asiantuntijoiden näkemyksiä hyödynnettiin merkitsevyysluokituksen pisteytystä suunniteltaessa. Asiantuntijahaastatteluiden yhteydessä pohdittiin myös kunnossapidon kustannustehokkuutta ja sitä, voisiko ideaalinen tiedonkulku mahdollistaa dynaamisen kunnossapidon mallin. Selvitystyön yhteydessä todettiin, että priorisointi on hyödyllinen tienpidon suunnittelun työkalu, mutta se on usein kankea mukautumaan maankäytöllisiin ja liikenteellisiin muutoksiin. Tutkimuksessa todettiin myös, että kunnossapidon kustannustehokkuutta on kehitettävä, jotta rahoituksen ja tien rasituksen haasteisiin voidaan vastata. Yksi, mutta myös kyseenalainen, vaihtoehto on esimerkiksi joidenkin vähäliikenteisimpien ja vähämerkityksisimpien päällystettyjen teiden muuttaminen sorateiksi. Työssä pohditun dynaamisen kunnossapidon mallin avulla olisi mahdollista ennakoida tienpidollisia ongelmia ennen ongelmien syntymistä ja tarvittaessa myös reagoida nopeasti syntyneisiin ongelmiin. Tällainen dynaamisen kunnossapidon malli yhdessä teiden priorisoinnin rinnalla voisi onnistuneen tiedonkulun kanssa mahdollistaa pelkkää priorisointiperusteista kunnossapitoa kustannustehokkaamman kunnossapidon järjestelmän.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka paljon vuoden aikainen huippukuorma pienenisi ja minkälaisissa sähkönkäyttökohteissa sähköenergialähteiden käytöllä saavutetaan suurin hyöty. Tarkastelun suorittamiseksi on muodostettu laskentatyökalu Matlab® ohjelmalla, jonka avulla voidaan tarkastella useita kohteita ja muuttaa tarvittaessa tarkastelu parametreja. Tarkastelun kohteina on kolmen tyyppisiä sähkönkäyttö kohteita. Tarkasteltavat kohteet ovat suora-, varaava- tai osittain varaava sähkölämmitys kohteita, joiden sähkönkäyttö eroaa toisistaan. Tutkimuksessa selviää, että suurin hyöty saavutetaan osittain varaavissa ja varaavissa sähkölämmitys kohteissa. Kuitenkin tämän hetken sähköenergialähteiden hintataso on liian suuri, jotta niiden käyttö huippukuorman pudottamisessa olisi kannattavaa.
Resumo:
Ehheetä maitoo. Muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisu on pro gradu -tutkielmani soveltava osuus. 166-sivuinen muisteluskirja on yksityishenkilöiden luoman Meijerin muistot talteen -hankkeen tilaustyö ja kustantama. Reilun kolmen kuukauden työt tein talkoohengessä ilman palkkaa. Julkaisu ilmestyi syksyllä 2013. Tässä artikkelissa, pro graduni teoreettisessa osuudessa, pohdin toimittamaani julkaisua kulttuuriperintöprosessina. Peilaan tekemisiäni pääosin suhteessa Laurajane Smithin käsityksiin kulttuuriperinnöstä. Hänen mukaansa kulttuuriperintö on teko, ei paikka. Julkaisun kokoaminen teki meijeristä asian, joka olemisen sijasta tapahtui. Tapahtuminen tarkoittaa kulttuuriperintöprosessin ydintä eli merkityksistä neuvottelemista, niiden uudelleen työstämistä ja muuttamista. Julkaisu ja sen taustalla oleva hanke osoittivat myös yksittäisen ihmisen merkityksen kulttuuriperintöprosessin virittäjänä. Kulttuuriperintöprosessi ei synny ilman ihmistä, liikkeelle panevaa voimaa ja hänen valintaansa. Valtaosa julkaisun muisteluksista perustuu haastatteluihin. Tässä artikkelissa korostan muistamisen, kertomisen ja vuorovaikutuksen merkitystä osana kulttuuriperintöprosessia. Muistitietotutkimuksessa haastattelut ovat suoran vuorovaikutussuhteen luomisen ydintä. Haastatteluaineiston synnyttäminen on haastateltavan ja haastattelijan yhteinen hanke, mutta lähtökohtana on haastateltavan menneisyys ja kokemusmaailma. Muistitietotutkimukseen liitän artikkelissani myös muistitietoetnografian käsitteen. Nykyajan etnografinen tutkija tekee kenttätyötä kaukaisten maiden si-asta itselleen läheisessä ympäristössä. Tutkija tuntee silloin yhteisön arjen sekä sosiaalisen ja kulttuurisen järjestyksen. Kulttuuriperintöprosessi on alati muuttuva ja keskustelunalainen. Artikkelini lopussa teenkin uuden ehdotuksen Huittisten meijerin kulttuuriperintöprosessiksi. Ehheetä maitoo -näytelmä voisi alkaa Olli on portsari -kohtauksella maitomyymälän ovelta.
Resumo:
The objective of this Master’s thesis is to create a calculation model for working capital management in value chains. The study has been executed using literature review and constructive research methods. Constructive research methods were mainly modeling. The theory in this thesis is founded in research articles and management literature. The model is developed for students and researchers. They can use the model for working capital management and comparing firms to each other. The model can also be used to cash management. The model tells who benefits and who suffers most in the value chain. Companies and value chains cash flows can be seen. By using the model can be seen are the set targets really achieved. The amount of operational working capital can be observed. The model enables user to simulate the amount of working capital. The created model is based on cash conversion cycle, return on investment and cash flow forecasting. The model is tested with carefully considered figures which seem to be though realistic. The modeled value chain is literally a chain. Implementing this model requires from the user that he/she have some kind of understanding about working capital management and some figures from balance sheet and income statement. By using this model users can improve their knowledge about working capital management in value chains.
Resumo:
Työn tavoitteena oli vastata ensisijaisesti kysymykseen, voidaanko projektiliiketoiminnan kassavirtoja ennustaa 3-15 kuukauden aikavälillä ja jos voidaan, niin miten ja millä tarkkuudella. Tutkimus toteutettiin teoriatutkimuksena aihepiiristä ja tutkimuksen pohjalta luotiin malli kassavirtojen ennustamiseen kohdeyritykselle 3-15 kuukauden aikavälille. Mallin laatimiseksi oli hyödynnettävissä viiden vuoden aineistot kohdeyrityksen kassavirroista, budjetista ja liiketoiminnan toteumatiedoista. Työn teoriaosiossa tutkittiin kirjallisuuden pohjalta projektiliiketoimintaa, budjetointia sekä kassavirtoja ja niiden ennustamista. Tämän jälkeen teorian pohjalta rakennettiin kohdeyritykselle historiatietoihin perustuva malli kassavirtojen ennustamiseksi. Mallia rakennettaessa määritettiin ensimmäiseksi merkittävimmät kassavirran komponentit, minkä jälkeen niille laadittiin ennustemenetelmät. Samalla arvioitiin millä tarkkuudella projektilähtöisen liiketoiminnan kassavirtoja pystytään ennustamaan. Tutkimuksen tuloksena oli historiatietoihin pohjautuva ennustemalli kohdeyritykselle. Mallilla tehtyjen testien pohjalta voitiin todeta, että projektilähtöisen liiketoiminnan kassavirtoja pystytään ennustamaan melko hyvällä tarkkuudella, ennustaminen ei kuitenkaan ole niin luotettavaa, kuin jos ennustettaisiin tasaisemmin kehittyvän liiketoiminnan kassavirtoja. Historiaan pohjautuvaa mallia käytettäessä pitää myös muistaa, että mikään ei takaa historian toistumista tulevaisuudessa.
Resumo:
Työn lähtökohtana on vuonna 2009 case-yksikölle luotu stage-gate-malli, jonka ymmärtäminen ja käyttö ei ole ollut toivotulla tasolla. Asenteet ja perehdytys tämän mallin käyttöön ovat aiheuttaneet sen, että osa yksikön henkilöstöstä ei tunnista mallin käyttöä omassa työssään, vaikka sitä käytetään jokaisessa tuotekehitysprojektissa. Työn tavoitteena on kuvata case-yksikön stage-gate-mallin etenemistä selkeämmin, jotta se saataisiin tehokkaammin käyttöön koko henkilöstölle, sekä tutkia ovatko eri toimintojen roolitukset mallin mukaan optimaaliset. Tavoitteena on myös tutkia kuinka tiedon tulisi kulkea toimintojen välillä, jotta se olisi mahdollisimman tehokasta. Työtä varten on kerätty kirjallisuusmateriaalia teorian pohjustamiseksi ja haastateltu 14 yksikön toimihenkilöä nykyisten ongelmakohtien kartoittamiseksi. Lisäksi työhön liittyen tehtiin benchmark-haastattelu mahdollisimman lähellä case-yksikön liiketoimintaa olevasta saman yrityksen yksiköstä. Yksikölle luodun stage-gate-mallin tuntemus oli haastattelujen perusteella suhteellisen heikolla tasolla. Vain noin puolet tunnisti sen jokapäiväisessä työskentelyssään. Ongelmakohtia mallin käyttämiseen liittyen ilmeni paljon ja niistä iso osa kohdistui myyntiin, markkinointiin sekä projektipäällikön toimintaan. Havaittujen ongelmien perusteella yksikön roolituksista tehtiin selventävä kaavio, jotta jokaisen on helpompi hahmottaa prosessia. Lisäksi henkilöstön osallistamiseen ja tiedonjakamiseen annettiin kehitysehdotuksia. Näin ollen koko henkilöstö saadaan ymmärtämään mallin vaiheet ja tärkeimpänä, ymmärtämään oman roolinsa kussakin stage-gate-mallin vaiheessa.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena on selvittää rautatiealalla toimivien yritysten turvallisuuden hallinnan nykytilaa ja löytää keinoja sen parantamiseen. Tutkimuksen kannalta olennaisia teemoja ovat turvallisuuskulttuuri, turvallisuusjohtaminen ja turvallisuusvaatimukset. Työ tarkastelee rautatiealalla toimivia Liikenneviraston palveluntuottajayrityksiä ja heidän näkemyksiään turvallisuuden hallinnan nykytilanteesta edellä mainittujen teemojen ja työn teoriatutkimuksen avulla. Työn teoriaosuus esittelee laajasti rautatiealalla vallitsevia sääntöjä, määräyksiä, ohjeita ja standardeja. Näiden vaatimusten lisäksi teoriaosuus esittelee rautatiealan turvallisuusjohtamisjärjestelmää (TJJ), joka jaetaan turvallisuuden hallinnan osa-alueiksi. Näitä osa-alueita käytetään apuna tunnistettaessa rautatiealalla toimivien yritysten kannalta tärkeimmät turvallisuuden hallinnan osa-alueet. Työn empiirisessä osuudessa toteutetaan haastattelututkimus rautatiealalla toimiville yrityksille. Haastattelujen perusteella tunnistetaan turvallisuuden hallinnan kannalta tärkeitä kehittämiskohteita ja toimivia käytäntöjä turvallisuuteen liittyen. Näiden avulla luodaan kuva turvallisuuden nykytilasta, joka esitetään työn turvallisuusteemojen avulla. Työn tuloksena esitetään malli viidestä, rautatiealalla toimivien yritysten näkökulmasta keskeisestä, turvallisuuden hallinnan osa-alueesta. Mallia soveltamalla rautatiealalla toimivat yritykset pystyvät vastaamaan paremmin turvallisuusvaatimuksiin, kehittämään turvallisuustoimintojaan ja lisäämään koko yrityksen tietoisuutta turvallisuudesta rautatieympäristössä.
Resumo:
Työssä tarkasteltiin elinkaariarvioinnin keinoin energiana hyödynnettävien jätteiden ympäristövaikutuksia Porin Jätehuollon toiminta-alueella. Energiana hyödynnettäväksi jätteiksi tutkimuksessa lukeutuivat kunnan vastuulle kuuluvat sekajätteet sekä erilliskerätyt energiajätteet. Elinkaaritarkastelussa selvitettiin energiajätteen erilliskeräyksen ja jätteiden energiahyödyntämisen vaikutuksia kolmen eri skenaarion tarkasteluna. Skenaarioissa vertailtiin tarkasteluajanhetkellä voimassa olevien jätehuoltomääräyksien erilliskeräyslaajuutta, erilliskeräyksen lakkauttamista sekä erilliskeräyksen tehostamista. Lisäksi työssä arvioitiin energiajätteen erilliskeräyksen kustannusvaikutuksia kuluttajanäkökulmasta. Tässä tarkastelussa ja tutkimuksen laajuudessa saatujen tulosten perusteella energiajätteen erilliskeräyksellä Porin seudulla voidaan hillitä ilmastonmuutosvaikutuksia. Toisaalta taas erilliskeräyksen lakkauttamisella voi olla happamoitumista ja rehevöitymistä vähentäviä vaikutuksia. Kustannusvaikutusarviossa selvisi, että energiajätteen erilliskerääminen sekajätteestä on jonkin verran edullisempaa kuin pelkän sekajätteen kerääminen.
Resumo:
An ERP system investment analysis method using a Fuzzy Pay-Off approach for Real Option valuation is examined. It is studied, how the investment can be incrementally adopted and analyzed as a compounding Real Option model. The modeling allows follow-up. IS system development model COCOMO is presented as an example for investment analysis. The thesis presents the usage of Real Options as an alternative for the valuation of an investment. An idea is presented to use a continuous investment follow-up during the investment. This analysis can be performed using Real Options. As a tool for the analysis, the Fuzzy Pay-Off method is presented as an alternative for investment valuation.