914 resultados para Catalans SMES
Resumo:
Suuri osa ihmisten tiedon etsinnästä painottuu internetiin ja siellä käytettäviin hakukoneisiin. Myös yritykset ovat tiedostaneet sähköisen markkinoinnin roolin omassa kansainvälisessä näkyvyydessään. Pienyritysten kansainvälistymisessä sähköisellä markkinoinnilla voidaan parantaa markkinatiedon etsintää, asiakkaiden tavoitettavuutta ja markkinointiviestinnän kohdennettavuutta eri käyttäjäryhmille. Sähköinen markkinointi ei kuitenkaan poista kulttuurisidonnaisia epävarmuuksia, ja sen laadukas toteuttaminen vaatii perehtymistä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää Case-yritykselle sähköisen markkinoinnin potentiaaliset hyödyntämisvaihtoehdot kansainvälistymisprosessissa Venäjälle ja suunnitella resursseihin nähden toteutettava sähköisen markkinoinnin markkinointisuunnitelma. Monimenetelmätekniikalla toteutetussa tutkimuksessa tietolähteenä käytetään asiantuntijahaastatteluja sekä datarekistereitä. Teoriapohjana tarkastellaan pk-yrityksien tiedon vaiheittaista oppimista, verkoston roolia sekä ulkoistamispäätöksen tukena käytettyjä transaktiokustannuksia. Sähköisen markkinoinnin kehitys on ollut Venäjällä kovaa viimeisen kahden vuoden aikana. Tästä syystä venäläisten yritysten sähköisen markkinoinnin taso on osittain korkeampaa kuin suomalaisten. Sähköisellä markkinoinnilla tavoittaa erityisesti kaupungeissa asuvat ihmiset, mutta kaupunkien ulkopuolella verkkotekniikka on vielä osittain alkeellisella tasolla. Vientimuotojen vertailussa transaktiokustannusten avulla nousi esille suoran viennin malli, jossa jälleenmyyjän etsimisen avuksi kehitetään sähköisen markkinoinnin osaamista. Paikallisella jälleenmyyjällä nähdään olevan etuja sähköisen markkinoinnin, paikallistuntemuksen ja kulttuurillisten erityispiirteiden tuntemuksessa.
Resumo:
Tutkielman tarkoitus oli selvittää, mitkä tekijät määrittelevät kansainvälistymisprosessin potentiaalista menestyjää. Aihetta on tutkittu paljon, mutta laajempi kokonaiskuva kansainvälistymisen menestystekijöistä puuttui. Tutkielman näkökulma on holistinen: Siinä yhdistettiin useampi linssi eri näkökulmia menestymiseen kansainvälistymisessä ja eri tutkimusmetodeja kvalitatiivisista kvantitatiivisiin. Tutkimuksessa käytettiin teoriasidonnaista lähestymistapaa ja konstruktiivista tutkimusotetta, jonka avulla Finpro ry:lle rakennettiin usean tutkimusvaiheen aikana potentiaalisia menestystapauksia tunnistava työkalu. Tutkimus toteutettiin neljässä vaiheessa, joissa rakennettiin kunkin vaiheen testituloksien mukainen konstruktio. Ensimmäisessä vaiheessa teemahaastattelulla selvitettiin konstruktion tarvepohja sekä rajaehdot. Konstruktion pohjaksi taulukoitiin 2001–2012 vuosien tutkimuksien tutkituimmat menestystekijät ja siihen lisättiin kansainvälistymisprosessin asiantuntijoiden korostamat menestystekijät. Tulokset yhdistettiin rakentamalla Konstruktio1. Toisessa vaiheessa Konstruktio1:sta kyselyn ja eksploratiivisen faktorianalyysin avulla faktoroitiin tärkeimmät menestymisen taustalla olevat ilmiöt, joista rakennettiin Konstruktio2. Kolmannessa vaiheessa kahden riippumattomien otosten ttestin avulla selvitettiin, mitkä Konstruktio2:n menestysfaktorit ovat tärkeimpiä ICT- ja life science -toimialoilla toimiville yrityksille ja mitä ilmiöitä yrityksen johto tai sijoittajat pitävät tärkeinä. Tuloksien pohjalta Konstruktio2 kehitettiin Konstruktio3:ksi. Neljännessä vaiheessa Konstruktio3:n pätevyyttä testattiin peilaamalla sen menestysfaktoreita kuuteen menestyjiksi todettuun tapaukseen, ja sen toimivuus selvitettiin kuuden avoimen haastattelun avulla. Tuloksien avulla Konstruktio3:sta rakennettiin Konstruktio4. Tutkimukset osoittivat, että menestystekijät vaihtelevat yrityksen kansainvälistymispolun ja eri näkökulmien mukaan. Tutkimus loi vahvan teoreettisen ja liiketoiminnallisen kontribuution. Tutkimusvaiheiden avulla hahmotettiin kansainvälistymisessä menestymisen kokonaisuus ja luottiin uusi näkemys pk-yrityksen menestymisestä. Toisaalta päästiin myös heti käyttövalmiiseen lopputulokseen, joka auttaa Finpron konsultteja ja myyjiä ymmärtämään menestymistä kansainvälistymisprosessissa ja löytämään potentiaalisia menestyjiä.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa yritysvastuusta saatavilla olevasta tutkimustiedon, työkalujen ja johtamismenetelmien joukosta ne näkökulmat, jotka selkeimmin palvelevat pk-yrityksen käytännön liiketoimintaa. Tutkimus koostuu kirjallisuustutkimuksena tehdystä teoriarungosta ja kolmeen case-tutkimukseen pohjautuvasta soveltavasta osasta. Tutkimuksen tuloksena on todettu, että yritysvastuu ei jäsenny tällä hetkellä kovin hyvin pk-yrityksen näkökulmasta. Yritysvastuuta ei nähdä pk-yrityksissä useinkaan mahdollisuutena, vaan rasitteena, ylimääräisenä vaatimuksena. Vastuullisuuden periaate nähdään hyvänä, mutta termien raskaus ja ajattelutavan muodollisuus koetaan vaikeiksi. Johtamisen työkalut ovat byrokraattisia, mikä haittaa suunnitelmallisuutta. Tehokas sidosryhmäanalyysin hyödyntäminen osana järjestelmällistä yritysvastuun johtamista voi kuitenkin tuoda myös pk-yritykselle strategista etua. Yhteisen arvon luominen on mahdollista, jolloin yrityksen etu ja yhteiskunnan etu yhdistyvät tehokkaimmalla mahdollisella tavalla.
Resumo:
Pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälistyminen etenee tyypillisesti hyvin maltillisesti, askel-askeleelta. Kotimarkkinoiden rajalliset kasvumahdollisuudet ja kansainvälisten markkinoiden houkuttelevuus ovat tärkeimpiä syitä vientitoiminnan aloittamiselle. Nykyisessä globaalissa liiketoimintaympäristössä kilpailu on kovaa ja vaatii yrityksiltä paljon osaamista ja resursseja. Pk-yritysten rajallisia resursseja voidaan kehittää ja lisätä yritysten välisen verkostoitumisen ja ulkopuolisten toimijoiden avulla. Tämä diplomityö on toteutettu osana Cleantech Finland Bioenergy –kehitysprojektia, joka pyrkii edistämään Savon alueen bioenergia-alan yritysten kansainvälistymis-mahdollisuuksia. Tutkimuksen tavoitteena on kasvattaa tietoutta erilaisista kansainvälistymisstrategioista ja vientitoiminnan vaatimista toimenpiteistä. Empiirisen tutkimuksen tärkein tavoite on tukea tutkimuksessa mukana olevien pk-yritysten kansainvälisen liiketoiminnan aloittamista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kehittyvä bioenergia-ala ja Saksan markkinat tarjoavat pk-yrityksille kasvumahdollisuuksia. Tuloksissa painotetaan pk-yritysten oman osaamisen kehittämistä ja kykyä pitkäjänteiseen työhön. Ymmärtämällä asiakkaiden ostopäätösprosessia, voidaan omaa myynti- ja markkinointiosaamista sekä rajallisia resursseja keskittää oikeisiin asioihin.
Resumo:
Tässä kandidaatintyössä käsitellään yrittäjyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa erityisesti yrityksen perustamisen näkökulmasta. Työn tavoitteena on tutkia yrittäjän ominaisuuksia ja yhteiskunnan tarjoamia mahdollisuuksia yrittäjyyteen sekä yrityksen perustamiseen. Lisäksi työssä käsitellään yrittäjyyteen liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia sekä yrittäjyyttä tulevaisuudessa. Tutkimus tehdään ajankohtaisten kirjallisuuslähteiden pohjalta. Yrityksen perustamiseen liittyy paljon byrokratiaa ja henkilökohtaisia riskejä, mikä vaikuttaa yrittäjyyteen liittyviin asenteisiin. Yhteiskunta tarjoaa uusille ja olemassa oleville yrittäjille reilusti tukia, mutta ongelmana on tukijärjestelmän pirstaleisuus. Haasteita luovat myös yrittäjän sisäiset tekijät ja yhteiskunnassa tapahtuvat jatkuvat muutokset. Merkittävämpänä haasteena ja yrittäjyyden esteenä Suomessa voidaan nähdä yrittäjyyteen vaadittavien henkilökohtaisten ominaisuuksien ja motivaation puute yksilötasolla. Yhteiskunnassa vallitsevat trendit vaikuttavat yrittäjyyteen. Tulevaisuudessa yritysten määrän voidaan odottaa kasvavan työrakenteen murroksen myötä, ja väestön ikääntyminen aiheuttaa erityisesti nuorten yrittäjien määrän kasvua. Digitalisoituminen puolestaan luo jatkuvasti uusia liiketoimintamahdollisuuksia, joita yrittäjät voivat hyödyntää.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, voidaanko yritysten tilinpäätöstiedoista löytää sellaisia muuttujia, jotka pystyvät ennustamaan yritysten konkursseja ja onko yrityksen kannattavuudella, vakavaraisuudella ja maksuvalmiudella kaikilla yhtä suuri merkitys konkurssin ennustamisessa. Lisäksi tavoitteena on verrata mitkä eri muuttujat selittävät konkurssia eri vuosina. Tutkimus toteutetaan luomalla viidelle vuodelle ennen konkurssia ennustusmallit käyttäen logistista regressiota. Tutkimus on rajattu koskemaan suomalaisia pieniä ja keskisuuria osakeyhtiöitä. Tutkimuksessa käytetty aineisto koostuu vuonna 2012 konkurssiin menneistä yrityksistä ja näille satunnaisotannalla valituista toimivista vertailuyrityksistä. Tutkimuksesta on rajattu pois nuoret, alle neljä vuotta toimineet yritykset, koska näiden konkurssiprosessit eroavat jo pidemmän aikaa toimineiden yritysten konkursseista.
Resumo:
The object of this study was to examine foreign operation mode strategies used by Finnish companies in Russia. Thus, it was necessary to understand how Finnish companies have used foreign operation modes and which factors have influenced on their foreign operation mode strategies in Russia. Moreover, the purpose was also to find out that have Finnish companies switched, stretched or combined their foreign operation modes. The study's empirical part was conducted as a semi structured qualitative within-case and cross-case analysis of seven case companies that are selected to represent different industries. There are five Finnish LSEs and two Finnish SMEs as case companies. The results of this study indicated that Finnish companies have mainly used exporting as their initial entry mode to the Russian market. After they had gained understanding and experience of the Russian market, they switched from non-equity and simple foreign operation modes to more challenging and equity demanding foreign operation modes, and established wholly owned operations.
Resumo:
In this report, information is published concerning Russian water and wastewater treatment plants. The information is based on a questionnaire sent to 70 water and wastewater treatment plants in 2012-2013. The questionnaire was prepared by the International Advanced Water Technologies Centre (IAWTC) and Lahti Development Company (LADEC). The questions dealt with an assessment of the present state, the need for changes, renovation, investments, and how to improve the efficiency of the operation by training and investments. A significant need to renew the old pipelines, constructions, and processes was clearly evident. The aggregated answers can be utilized in Russia as internal benchmarking in order to arrange training and plant visits, which were requested in many of the answers. Sharing this open report with the respondents can aid networking and awareness of HELCOM requirements which relate to waste water treatment plants discharging their waste water directly or indirectly into the Baltic Sea. The aim of this report is to provide information for Finnish small and medium size companies (SMEs) as regards possible water related exportation to different parts of Russia.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää systemaattinen toimintamalli sekä luoda suorituskyvyn esi-merkkimittaristo pääomasijoittajan toiminnan tehostamiseksi. Pääomasijoittajan tärkein tehtävä on pyrkiä kasvattamaan sijoituskohdeyrityksen osakkeiden ja siten omistaja-arvoa keskipitkällä aika-jänteellä. Strategioiden kehittämistä ja toteuttamista on tutkittu sangen laajasti, mutta käytännölli-sempi lähestymiskulma hallitustyöskentelyn vaikutuksista sekä strategioiden toteutuksen varmis-tamisesta on jäänyt näissä aikaisemmissa tutkimuksissa vähemmälle huomiolle. Varsinainen perusta omistaja-arvolle ja sen kasvattamiselle suomalaisen pkt-yrityksen pääomasi-joittamisessa luodaan hyvien ja tulevaisuuden kasvupotentiaalia omaavien kohdeyritysten etsimisellä, riittävän tarkalla analysoinnilla sekä sijoitushetken kohtuullisella arvostuksella. Sijoitusaikana ei enää pystytä korjaamaan mahdollisia alkuvaiheen epäonnistumisia. Kun kohdeyhtiöön on valittu ammattitaitoinen ja motivoitunut hallitus, tulee pääomasijoittajan panostaa valittujen strategioiden toteuttamiseen havainnollisilla ja tehokkailla työkaluilla. Ne mahdollistavat kohdeyrityksen visioiden ja arvojen jakamisen edelleen helpommin ymmärrettäviksi avainmittareiksi ja –tavoitteiksi kaikille organisaatiotasoille. Suorituskyvyn mittaamisen ja analysoinnin päätehtävä sekä suurissa että pienissäkin yrityksissä on yritysjohdon päätöksenteon tukeminen luotettavan, säännöllisen ja riittävän tarkan informaation tuottamisella huolellisesti valituista mittauskohteista. Suorituskyvyn analysointi auttaa myös hahmottamaan paremmin kokonaisnäkemystä yrityksen menestykseen vaikuttavista tekijöistä sekä niiden välisistä syy-yhteyksistä. Alunperin suuryritysten tarpeisiin kehitetyt suorituskyvyn analysointi- ja mittausmenetelmät ovat poikkeuksetta liian monimutkaisia ja raskaita vastatakseen pienempien yritysten vaatimuksia. Liiketoiminnan seuraamisessa ja ohjaamisessa pkt-yrityksen hallituksen tulee ottaa perinteisten taloudellisten mittareiden lisäksi mukaan myös keskeisimpiä, ei-taloudellisia seurattavia asioita, joiden avulla muodostuu ajantasaisempi kuva kohdeyhtiön kilpailukyvystä sekä menestyksestä. Pääomasijoittajan toimintamallissa esitellään kansainvälisesti käytössä olevia menetelmiä strategian jalkauttamiseen, yrityksen liiketoimintamallin kehittämiseen sekä suorituskyvyn johtamisen tukemiseen. Pkt-yrityksille pyrittiin luomaan yksinkertainen mallimittaristo suorituskyvyn analysointiin ja yrityksen johtamisen tueksi. Sijoituskohdeyritysten hallituksilla on jo tällä hetkellä käytettävissään erilaisia kuukausittaisia taloudellisia tunnuslukuja sekä tilikauden tuloksestakin jotain ennakkotietoa. Näiden pohjalle olisi varsin yksinkertaista rakentaa myös yrityksen sisäisiä prosesseja, asiakkuustyöskentelyä, myyntiä ja markkinointia sekä toiminnan yleistä systemaattisuutta kuvaavia mittareita.
Resumo:
Tämä diplomityö on tehty suorituskyky johtamisen pääaineeseen ja sen tavoitteena on ollut suunnitella ja toteuttaa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin soveltuva innovaatiokyvykkyyden maturiteetti- eli kypsyysmalli. Tutkimuksessa käytetään kvalitatiivista eli laadullista lähestymistapaa ja sovelletaan konstruktiivista tutkimusotetta. Tutkimuksen peruskäsitteet ovat innovaatio, innovatiivisuus ja innovaatiokyvykkyys. Innovaatio-käsite voidaan ymmärtää eräänlaiseksi synonyymiksi uutuudelle. Kattavin määritelmä innovaatiolle on ymmärtää se yksittäisen tapahtuman sijasta prosessina. Suorituskyvyn johtamisen näkökulmasta innovatiivisuutta voidaan pitää yhtenä yrityksen sisäisen suorituskyvyn kulmakivenä. Innovaatiokyky on osa yrityksen aineetonta pääomaa sekä organisaation suorituskyvyn ja menestymisen osa-alue ja taustatekijä. Yrityksen koko vaikuttaa sen innovaatiotoimintaan sekä määrällisesti käytettävien resurssien ja tehtävien investointien suuruutena että laadullisesti innovaatiotoiminnan organisoinnissa ja toteutuksessa. Innovaatiokyvykkyyden maturiteettimallin perusajatus on nähdä innovaatiokyvykkyys eteenpäin liikkuvana prosessina, jossa yritys tai organisaatio parantaa omaa asemaansa suhteessa ennalta määrättyihin innovaatiokyvykkyyden tekijöihin. Tutkimuksessa konstruoitu pk-yritysten innovaatiokyvykkyyden maturiteettimalli muodostuu kokonaisuudesta, jossa on kolme tekijää: mittaristo, maturiteettikuvio ja tasoportaat sekä nämä toisiinsa kytkevä innovaatiokyvykkyyden viitekehys. Mallin toimivuutta testattiin heikolla markkinatestillä suomalaisessa tietotekniikka-alan palveluyrityksen tuotekehitysorganisaatiossa. Tuloksien perusteella määritettiin case-organisaation maturiteettitaso. Lisäksi organisaatiosta löydettiin niin kehittämiskohteita kuin vahvuuksiakin.
Resumo:
Tämän Pro Gradu –tutkielman aiheena on strategisten reaalioptioiden tunnistamiskyky suomalaisissa pk-yrityksissä. Tunnistamiskykyä tutkitaan kolmen alakysymyksen kautta ja näiden myötä voidaan muodostaa näkemys tunnistamiskyvyn merkityksestä, haasteista ja käytännöstä. Tutkimusstrategiana on kvalitatiivinen tutkimus ja tutkimusmetodina puolistrukturoimaton haastattelu. Tutkimus suoritetaan ilman selkeitä ennakkohypoteeseja. Laajan viitekehyksen tutkimukselle antaa reaalioptioajattelun teoria. Tutkimuksessa johdetaan strategisten reaalioptioiden tunnistamiskyvyn määritelmä taustateoriaan pohjautuen. Empiiristen tutkimustulosten mukaan strategisten reaalioptioiden tunnistamiskyvyn käytäntö ja haasteet nivoutuvat kolmen laajan teeman sisään. Näitä teemoja ovat yritysjohdon jatkuva valppaus mielentilana, tunnistamiskyky asiakas-, verkosto- ja kumppanuussuhteissa sekä henkilöstön kompetenssien rakentaminen. Tutkimuksen myötä vahvistuu näkemys, jonka mukaan reaalioptioajattelun omaksuminen voi kehittää merkittävästi yritysjohdon strategista ajattelukykyä sekä koko yrityksessä vallitsevaa toimeenpanokykyä. Strategisten reaalioptioiden tunnistamiskyky on puolestaan reaalioptioajattelun yksi tärkeä osa-alue, koska sillä mitä päädymme tunnistamaan, on tyypillisesti kauaskantoiset seuraukset.
Resumo:
Uudistumiskyky ja innovaatiokyvykkyys edistävät uusien innovaatioiden syntymistä, mikä mahdollistaa kestävän kilpailuedun saavuttamisen. Tässä tutkimuksessa käsitellään uudistumiskykyä yhtenä merkittävänä innovaatiokyvykkyyden taustatekijänä. Pk-yritysten innovaatiokyvykkyyden mittaamisen on havaittu parantavan innovaatiokyvykkyyttä. Näin myös pk-yritysten uudistumiskyvyn sekä innovaatiokyvykkyyden mittaamisen merkitys korostuu kilpailun koventuessa markkinoilla ja sitä tulisi käyttää osana suorituskyvyn johtamista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten uudistumiskykyä ja innovaatiokyvykkyyttä mitataan pk-yrityksissä. Tutkimusongelmaa lähdettiin ratkaisemaan aihealueen teorian pohjalta, jota myöhemmin sovellettiin empiriaosuudessa. Empiriassa käytettiin kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, missä haettiin vastauksia tutkimuskysymyksiin puolistrukturoidun haastattelumallin avulla. Tutkimuksen tuloksena selvisi, mihin innovaatiokyvykkyyden osa-alueisiin pk-yritykset keskittyvät mittaamisessa. Esimerkiksi pk-yritysten innovaatiokyvykkyyden mittaamisessa tulisi kiinnittää enemmän huomiota erityisesti osallistuvan johtamisen sekä ulkopuolisen tiedon merkitykseen. Kaiken kaikkiaan innovaatiokyvykkyyden mittaamisen merkitystä ja mittariston rakentamista tulisi opettaa pk-yrityksille laajemmin.
Resumo:
Diplomityössä tutkittiin Microsoftin pilvipalveluiden käyttöä pk-yrityksen päätelaitteiden hallinnassa sekä yrityksen tiedonhallinnassa. Kohdeyrityksenä oli pk-yritys, jolla on ollut Microsoftin pilvipalveluita käytössä jo useamman vuoden ajan. Pilvipalveluiden nopean päivitystahdin myötä uusimpien ominaisuuksien hyödyntäminen on suurelta osin jäänyt tekemättä. Tutkimus päädyttiin rajaamaan kohdeyrityksessä tehdyn vaatimusmäärittelyn mukaisiin tapauksiin, joihin pyrittiin etsimään vastauksia Microsoftin pilvipalveluiden tämän hetken ominaisuuksien avulla. Tutkimus toteutettiin tutustumalla kirjallisuuden avulla pilvitoimintamallin perusteisiin ja Microsoftin tarjoamiin pilvipalveluihin. Työn käytännön osuus toteutettiin useilla eri päätelaitteilla Office 365:den ja Windows Intunen muodostamassa testiympäristössä, jota laajennettiin Microsoft Azuren mahdollistamilla lisäominaisuuksilla. Pilvitoimintamallin yritykset taistelevat jatkuvasti käyttäjien luottamuksesta ja NSA:n vakoilutapauksen jälkeen palveluissa on tapahtunut paljon parannuksia. Tutkimuksessa todettiin erityisesti tiedon suojaamiskäytäntöjen ja hallintaominaisuuksien kehittyneen viime vuosina pilvitoimintamallin yritysten keskinäisen kilpailun myötä. Microsoftin pilvipalvelujen uudet ominaisuudet tarjoavat pk-yritysten käyttöön tehokkaita päätelaite- ja tiedonhallintaratkaisuja, joita on tähän asti ollut saatavilla vain suuryritysympäristöissä.
Resumo:
Increasing renewable energy utilization is a challenge that is tried to be solved in different ways. One of the most promising options for renewable energy is different biomasses, and the bioenergy field offers numerous emerging business opportunities. The actors in the field have rarely all the needed know-how and resources for exploiting these opportunities, and thus it is reasonable to seize them in cooperation. Networking is not an easy task to carry out, however, and in addition to its advantages for the firms engaged, it sets numerous challenges as well. The development of a network is a result of several steps firms need to take. In order to gain optimal advantage of their networks, firms need to weigh out with whom, why and how they should cooperate. In addition, everything does not depend on the firms themselves, as several factors in the external environment set their own enablers and barriers for cooperation. The formation of a network around a business opportunity is thus a multiphase process. The objective of this thesis is to depict this process via a step-by-step analysis and thus increase understanding on the whole development path from an entrepreneurial opportunity to a successful business network. The empirical evidence has been gathered by discussing the opportunities of animal manure refinement to biogas and forest biomass utilization for heating in Finland. The thesis comprises two parts. The first part provides an overview of the study, and the second part includes five research publications. The results reveal that it is essential to identify and analyze all the steps in the development process of a network, and several frameworks are used in the thesis to analyze these steps. The frameworks combine the views of theory and practical experiences of empirical study, and thus give new multifaceted views for the discussion on SME networking. The results indicate that the ground for cooperation should be investigated adequately by taking account of the preconditions in all the three contexts in which the actors operate: the social context, the region and the institutional environment. In case the project advances to exploitation, the assets and objectives of the actors should be paired off, which sets a need for relationships and sub-networks differing in breadth and depth. Different relationships and networks require different kinds of maintenance and management. Moreover, the actors should have the capability to change the formality or strategy of the relationships if needed. The drivers for these changes come along with the changing environment, which causes changes in the objectives of the actors and this way in the whole network. Bioenergy as the empirical field of the study represents well an industrial field with many emerging opportunities, a motley group of actors, and sensitivity for fast changes.