955 resultados para Turtle chart
Resumo:
Tämän työn tavoitteena oli kuvata paineosien hankintaprosessin nykytilamalli kohdeyrityksessä. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään paineosien hankintaprosessiin kriittisimmin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimus oli osa yrityksessä vuonna 2007 käynnistettyä paineosien hankinnan ehityshanketta. Kirjallisuuteen perustuen määriteltiin merkittävimmät seikat prosessi johtamisessa ja prosessien kehittämisessä sekä projektiliiketoiminnan asettamat vaatimukset hankintaprosessille. Kohdeyrityksen henkilökuntaa haastattelemalla selvitettiin paineosien hankintaprosessia ja siihen kriittisimmin vaikuttavia tekijöitä, tietoja sekä dokumentteja. Hankintaprosessin nykytilamalli kuvattiin prosessikaavioina. Haastatteluista koostettiin prosessin nykytila-analyysi ja kehitysehdotukset prosessin parantamiseksi. Tutkimuksessa mallinnettu nykytilamalli jalostettiin yleiseksi hankinnan prosessimalliksi. Hankinnan prosessikaaviot liitettiin osaksi kohdeyrityksen johtamisjärjestelmää ja työohjeita.
Resumo:
Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli kartoittaa suomalaisten pk-yritysten kansainvälisen liiketoimintaosaamisen kehittämistarpeita ja esittää kuinka kansainvälistymispalveluita voitaisiin kehittää vastaamaan tarpeisiin paremmin. Tutkielma jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan. Empiirisessä osassa hyödynnettiin valmista, survey-menetelmällä toteutettua tutkimusmateriaalia, jonka 122 pk-yritystä tutkittiin kvantitatiivisesti. Tutkimuksen mukaan suomalaisten pk-yritysten keskeisin kansainvälisen liiketoimintaosaamisen kehittämistarve on myynti- ja markkinointi-osaaminen. Pk-yritykset tarvitsevat ulkopuolista apua erityisesti ulkomaisten asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden löytämisessä. Tutkimuksen mukaan kansainvälistymispalveluiden käyttämättä jättämiseen ei vaikuta se, ettei palveluista ole saatu tarpeeksi tietoa, vaan se, ettei palveluita koeta hyödyllisiksi ja tarpeisiin vastaaviksi. Pk-yritysten kansainvälisen osaamisen kehittämiseen tarjottavat palvelut eivät täysin vastaa yritysten tarpeita. Kansainvälistymispalveluita tulisi kehittää erityisesti tarjoamalla yrityksille käytännön apua koulutuksen sijasta, tunnistamalla osaamistarpeet tehokkaammin, parantamalla alueellista tiedotusta ja lisäämällä palveluntarjoajien keskeistä yhteistyötä.
Resumo:
Es descriu la transformació esdevinguda en els últims dos anys en un dels dos grups operatius de la Biblioteca Virtual de la Universitat Oberta de Catalunya (UOC), l'equip de Serveis de Biblioteca per a l'Aprenentatge (SBA), que té com a objectiu principal el suport al procés d'aprenentatge i la docència. Es descriu en detall l'elaboració d'una carta de serveis específica per als docents, el propòsit del qual és acompanyar-los en la recerca i selecció de recursos d'aprenentatge per a les assignatures que s'imparteixen a la UOC.
Resumo:
Tutkielma käsittelee kohdeyrityksen hankintatoimen riskitekijöitä sekä riskienhallintaa. Tutkielmassa tehdään kohdeyritykselle riskikartoitus sekä analysoidaan tärkeimpiä riskitekijöitä ja tunnistetaan kohdeyritykselle uusia riskinäkökulmia. Tässä tutkielmassa emipiirinen osuus keskittyy kohdeyrityksen tämänhetkiseen riskienhallintaan sekä riskitekijöihin, joita yritys kohtaa. Teoreettinen osuus toimii tutkielman viitekehyksenä riskitekijöiden ja riskienhallinnan osalta sekä antaa työkalut tutkielman empiiriselle analyysille. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisena haastattelututkimuksena sekä analysoitu teoreettisten mallien avulla. Työssä esitetään teoreettisia riskimalleja ja työkaluja riskienhallinnalle sekä riskiprosessille. Lisäksi esitetään kohdeyrityksen riskien arviointitaulukko sekä riskikartoitustaulukot. Riskille ominaista on sen toteutumisesta aiheutuneet vahingot tai kustannukset. Hankintatoimen riskit ovat lähinnä liiketoiminnallisia riskejä, joiden taustalla nähdään aina olevan tuotto-odotuksia. Riskienhallinnalla tarkoitetaan toimia joita tehdään riskien toteutumisen todennäköisyyden minimoimiseksi sekä toteutumisesta koituvien kustannuksien ja vahinkojen minimoimiseksi.
Resumo:
This article decribes a simple and systematic method to interpret an infrared spectrum using a flow chart to elucidate the structure of a simple organic compound. It is aimed at undergraduate courses of organic chemistry to make beginners proficient. The proposed flow chart for infrared spectrum interpretation and characterization of organic compounds is suitable for theoretical and experimental courses.
Resumo:
Työ on tehty Siemens Osakeyhtiön Logistiikka ja Osto yksik6ssa. Tavoitteena oli kartoittaa toimittajien hallintamallin toimivuutta sekä pyrkiä parantamaan toimittajien valintaa. Ostettaessa toimittajilta palveluita toteutettaviin projekteihin toimittajien hallintamalli toimii perustana sille, kuinka toimittaja valitaan ja mitä toimittajan valinnassa on otettava huomioon. Laadukkaaseen lopputulokseen pyrittäessä on erittäin tärkeää, että projektiin saadaan toimittaja, joka täyttää kaikki sille asetetut laadulliset, taloudelliset sekä tekniset vaatimukset. Työ pohjautuu teoriassa esitettyihin projektin määrittelemiseen, hankintatoimeen, toimittajien luokitteluun, yhteisty6n kehittämiseen sekä laatujohtamiseen. Työ toteutettiin haastattelututkimuksella, jossa haastateltiin Siemens Osakeyhtiön viiden eri toimialan projektipäällikköä. Tarkoituksena oli perehtyä toimialojen tapoihin hankkia toimittajia toteutettaviin projekteihin. Tutkimuksen pääpaino oli toimittajissa, jotka toteuttavat sdhk6asennuksia, kaytt6onottoa, suunnittelua, kokoonpanoa sekä rakentamista. Haastattelujen perusteella tutustuttiin toimialojen totutettuihin projekteihin, joita verrattiin haastattelusta saatuihin tuloksiin. Havaintojen perusteella annettiin kehitysehdotuksia, joilla kyettäisiin parantamaan toimittajien valintaa sekä toimittajien hallintamallia.
Resumo:
Internetin yhteisöpalvelut ovat saavuttaneet suuren suosion. Ne mahdollistavat digitaalisten yhteisöjen ja yhteisöllisyyden tunteiden aikaansaamisen käyttäjien välille. Kehittyneet verkkoyhteydet ja sisältötekniikat ovat antaneet mahdollisuuden monipuolisten vuorovaikutustyökalujen toteuttamiseksi. Sähköinen yhteisöllisyys on nouseva trendi, joka tukee arkipäivästä todellisuutta. Verkkojen paikallinen kehitys, niin laajakaistan kuin erilaisten alueverkkojen avulla on nostanut ajatuksia luoda myös paikallista yhteisöllisyyttä globaalien yhteisöpalvelujen rinnalle. Nopeiden alueverkkojen laajentuminen ovat tuoneet edistyneet verkkoyhteydet niin lähiöihin kuin taajamienkin ulkopuolelle. Avointen alueverkkojen mallissa verkko ja palvelukerros ovat eriytetty toisistaan. Ulkopuoliset palveluntarjoajat voivat tarjota palveluitaan suoraan alueverkon käyttäjille lähempänä verkkotasoa, verrattuna perinteiseen yhden verkkooperaattorin malliin. Tämä mahdollistaa uusien innovatiivisempien palveluiden kehittelyn. Tässä diplomityössä tutkittiin mahdollisuuksia joilla voidaan edistää yhteisöllisyyttä paikallisissa alueverkoissa ja hyödyntää niiden paikallista suorituskykyä, sekä resursseja palveluiden toteutuksessa. Työssä selvitettiin ensin mistä käsitteet yhteisö ja yhteisöllisyys ovat muodostuneet. Selvityksen pohjalta tutkittiin mitä teknisiä menetelmiä on yhteisöjen ja yhteisöllisyyden tunteen aikaansaamiseksi olemassa. Selvityksen tuloksena syntyi teknologinen tiekartta tietoverkkoyhteisöllisyyteen, sekä sosiaalisten palvelualustojen luokittelukaavio, joiden tarkoitus on yhdessä kuvastaa yhteisöllisyyttä tukevia palvelumahdollisuuksia. Työn viimeisessä vaiheessa toteutettiin yhteisöllinen alueverkkopalvelu, sekä yhteisövalvontajärjestelmä – lisäarvopalvelukonsepti, jotka pyrkivät hyödyntämään paikallisen alueverkon tarjoamaa suorituskykyä ja resursseja.
Resumo:
This work discusses an analytical procedure for analysis of sulfur compounds in treated petroleum refinery gaseous effluents using a sulfur chemiluminescence detector with dual plasma burner (SCD-DP). Calibration was accomplished by using standards and gaseous streams of known concentration of sulfur compounds. The response factors agree with the calibration table of ASTM standard D 5504 (2008). The detection range for sulfur compounds is in μg m-3. The analytical procedure allowed the construction of a chromatographic chart of sulfur compounds present in several refinery gaseous effluents. SO2 was the most difficult compound to be determined because of its high reactivity.
Resumo:
Diplomityön lähtökohtana on energia-aiheisen tiedekeskuksen suunnitteleminen Etelä-Karjalan alueelle. Tiedekeskuksen tavoitteena on hyödyntää Lappeenrannan teknillisen yliopiston energiaosaamista sekä saada maakuntaan lisää matkailijoita kiinnostavan vierailukohteen myötä. Työssä keskitytään ydinvoiman esilletuomiseen tiedekeskusympäristössä. Siinä esitellään oppimiseen liittyviä menetelmiä sekä niiden soveltamista ydinvoima-aiheisiin tiedekeskusympäristössä. Työtä varten teetettiin kyselytutkimus, jolla kartoitettiin kansalaisten mielenkiintoa energia-aiheista tiedekeskusta kohtaan sekä ennakkotietoja ja -käsityksiä energiantuotannosta. Tutkimuksesta saatuja tuloksia verrattiin aikaisemmin tehtyjen tutkimusten tuloksiin. Lisäksi työssä esitellään pääpiirteissään ajatus suunnitellusta tiedekeskuksesta sisältöineen. Työn yhteydessä ilmeni, että ajatus energia-aiheisesta tiedekeskuksesta on kiinnostava, ja teetetyn kyselytutkimuksen perusteella käsitykset ydinvoimasta ovat osittain ristiriidassa todellisuuden kanssa. Oleelliset kohdat ydinvoiman havainnollistamisessa liittyvät ydinvoiman käytön turvallisuustekijöihin, ydinjätteen loppusijoitukseen sekä ydinvoiman etuihin ja haittoihin muihin energiantuotantotapoihin verrattuna.
Resumo:
This study developed and validated a method for moisture determination in artisanal Minas cheese, using near-infrared spectroscopy and partial-least-squares. The model robustness was assured by broad sample diversity, real conditions of routine analysis, variable selection, outlier detection and analytical validation. The model was built from 28.5-55.5% w/w, with a root-mean-square-error-of-prediction of 1.6%. After its adoption, the method stability was confirmed over a period of two years through the development of a control chart. Besides this specific method, the present study sought to provide an example multivariate metrological methodology with potential for application in several areas, including new aspects, such as more stringent evaluation of the linearity of multivariate methods.
Resumo:
Diplomityössä perehdytään tuuliturbineissa käytettyjen täystehokonvertterien tehohäviöihin ja hyötysuhteeseen. Täystehokonvertterissa generaattorin tuottama sähköteho tasasuunnataan hyvällä hyötysuhteella aktiivisella geenraattorisillalla konvertterin välipiiriin ja edelleen vaihtosuunnataan aktiivisella verkkovaihtosuuntaajasillalla siirtoverkkoon. Työn tarkoituksena on antaa yleiskuva tehohäviöiden jakautumisesta ja yksinkertaistaa niiden laskentaa. Häviömekanismit ja häviöiden määräytyminen esitellään pääkomponenttitasolla. Tehohäviöiden osalta keskitytään erityisesti muuntajateräksestä valmistettujen sinisuotimien ja du/dt-suotimien rautahäviöihin. Ongelmana rautahäviöiden määrittämisessä on korkeilla taajuuksilla tapahtuvat häviöt, joiden laskentaan ei ole yleensä saatavilla tarvittavia materiaaliparametrejä. Tehohäviöiden laskentaa varten toteutettu laskentasovellus on esitelty periaatteellisina vuokaavioina ja sovelluksella saatavia tuloksia on esitetty ja vertailtu mitattuihin tuloksiin.
Resumo:
The purpose of the thesis is to generate scenarios of future purposes and of use of ships, suitable for STX Finland Cruise Oy to design and build, over a 50 year time span by applying the Delphi method and an open innovation approach in a future workshop. The scenarios were mapped out with help of two Delphi survey rounds and one future workshop. The number of participants in both surveys and the workshop was some twenty experts in each, representing various fields. On the basis of the first survey round, four different subject areas were selected for analysis: purposes for the use of ships; energy efficiency of cruises and ships; cost efficiency of sea transportation and vacation; and the views and expectations of the customers in the future. As a result of the future workshop, four different themes were established, which were studied further during the second Delphi round. The themes are future service and operation concepts; versatile uses of the space in ships; communication of environmental benefits of ships, future energy solutions and social interaction between passengers onboard. In addition to generating the scenarios, further aim of the thesis is to implement the Delphi method and workshop activity as foresight tools for STX Europe and to produce a chart of a future shipbuilding foresight community to can serve the open innovation processes in the maritime cluster as a whole.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena oli kartoittaa suomalaisten vesivoimalaitosten vesiteiden pato – ja sulkurakenteiden tulevia korjaustarpeita seuraavien viiden vuoden aikana. Tutkimuskohteiksi rajattiin yli 1 MW:n ja ennen vuotta 1975 valmistuneet sekä vielä peruskorjaamattomat kohteet. Näillä rajauksilla muodostui 73 vesivoimalaitoksen joukko. Näissä vesivoimalaitoksissa oli yhteensä 133 koneistoa ja 394 erilaista sulkurakennetta. Tutkimusaineisto hankittiin haastattelemalla 30 henkilöä yhteensä 24:stä eri yhtiöstä. Haastateltavat olivat pääasiassa laitosten käyttö- tai kunnossapitopäälliköitä, mutta myös omistajayhtiöiden ylintä johtoa. Strukturoidun haastattelulomakkeen avulla toteutettuna haastattelu oli siten lähes puhdas kyselytutkimus, jonka vastausprosentiksi muodostui 100 %. Haastattelu mahdollisti epäselvien yksityiskohtien selvittämisen ja siten tutkimuksen luotettavuus muodostui suuremmaksi kuin pelkällä kyselylomake - mittauksella. Tulokset osoittivat, että tulevia korjaustarpeita havaittiin noin kolmasosassa tutkimuskohteista. Tyypillisimmät korjaustarpeet ovat vesiteiden betonirakenteisiin tulleissa vaurioissa sekä sulkurakenteiden teknisen ikääntymisen myötä tulevissa tiiviysongelmissa sekä toiminnallisissa vioissa.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisiin yliopistoihin valikoitumista 2000-luvun alussa. Tarkastelu pohjautuu yliopistoon hakeneiden, opiskelemaan hyväksyttyjen ja opiskelupaikkaa ilman jääneiden taustojen vertailuun. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten koulutuksellinen tasa-arvo toteutuu opiskelemaan pääsyssä. Erityistä huomiota kiinnitetään sukupuolten, eri-ikäisten, sosiaalisten ryhmien sekä eri alueella asuvien opiskelijavalinnoissa pärjäämiseen. Lisäksi pohditaan, millaiset taustatekijät ovat yhteydessä opiskelemaan pääsyyn ja miten suomalainen yliopistokenttä on lohkoutunut yliopistoittain ja aloittain hakijoiden ja sisään päässeiden taustojen perusteella. Tutkimuksen pääaineistona on henkilöpohjainen rekisteriaineisto, joka on laadittu valtakunnallisen hakijarekisterin (HAREK) ja Tilastokeskuksen yhteistyönä. Aineisto käsittää 40 %:n satunnaisotoksen vuonna 2003 suomalaisiin yliopistoihin hakeneista (N = 55 790). Aineiston muuttujat kuvaavat hakijoiden taustoja, elämäntilannetta, aiempaa koulutusta ja lapsuudenperheen asemaa. Tutkimuksessa hyödynnetään lisäksi kokonaisjoukosta muodostettua taulukkoaineistoa (N = 139 668). Yliopistoihin hakevat eivät ole yhtenäinen ryhmä. Vaikka suurin osa hakijoista oli nuoria, oli joukossa myös varttuneempia hakijoita, jotka olivat ehtineet hankkia koulutusta ja muuta elämänkokemusta. Päävalinnat toimivat siten myös aikuishakijoiden hakuväylänä; erillisvalintoja eivät hyödynnä läheskään kaikki, joilla siihen olisi mahdollisuus. Klusterianalyysin avulla hakijoista voitiin erottaa neljä ryhmää: 1) nuoret ylioppilaat, 2) toisen tutkinnon suorittajat, 3) koulutuspääoman kartuttajat sekä 4) aikuiset lisäkouluttautujat. Opiskelemaan pääsyyn vaikuttavia tekijöitä analysoitiin logistisen regressioanalyysin avulla. Analyysin mukaan hakijan iällä oli muista taustatekijöistä riippumaton vaikutus opiskelemaan pääsyyn niin, että todennäköisyys päästä yliopistoon vähenee hakijan iän kohotessa. Parhaiten opiskelemaan pääsivät kaikkein nuorimmat, alle 20-vuotiaat hakijat, jotka siis useimmiten ovat saman kevään ylioppilaita. Vanhemmille hakijoille oli usein kertynyt jo koulutusta, mutta aiemmat tutkinnot paransivat sisäänpääsyn mahdollisuuksia vain, mikäli ne olivat korkea-asteelta. Alemmilla ammatillisilla tutkinnoilla oli pikemminkin opiskelemaan pääsyä heikentävä vaikutus. Myös se, mitä hakija oli tehnyt ennen valintakokeita, vaikutti sisäänpääsyn mahdollisuuksiin. Parhaiten valinnoissa pärjäsivät päätoimiset opiskelijat, heikoiten työttömät hakijat. Vaikka miesten hyväksymisprosentit olivat keskimäärin korkeammat kuin naisten, sukupuoli ei osoittautunut itsenäiseksi opiskelemaan pääsyä selittäväksi tekijäksi. Naisten huonompi pärjääminen valinnoissa selittyykin pitkälti sukupuolten eriytyneillä alavalinnoilla. Naisten suosimat alat kun ovat pääsääntöisesti vaikeapääsyisempiä kuin miesten. Tutkimuksessa selvisi myös, että kaupunkilaisuus lisäsi todennäköisyyttä tulla hyväksytyksi. Toisaalta opiskelemaan pääsy erosi myös asuinmaakunnittain, mikä kertoo lähinnä siitä, että eri yliopistojen sisäänpääsyasteissa on varsin suuria eroja. Yliopistojen lohkoutuminen hakijoiden sosiaalisen taustan mukaan oli paljon selvempää kuin alojen. Kaikki pääkaupunkiseudun yliopistot – lukuun ottamatta Teatterikorkeakoulua – luokittuivat isän asemalla mitaten elitistisiksi. Matalimmista taustoista haettiin Lapin, Joensuun ja Vaasan yliopistoihin. Alojen paikka elitistisyyskansanomaisuus -ulottuvuudella vaihteli suuresti yliopistoittain. Teknillistieteellinen, matemaattis-luonnontieteellinen ja kauppatieteellinen ala sijoittuivat kuitenkin keskimääräistä ylemmäs, kun taas kasvatustiede ja farmasia olivat kansanomaisimpia hakukohteita. Opiskelijaksi valikoitumisen peruselementit toistuivat myös tässä tutkimuksessa: koulutetuimpien ja hyvässä asemassa olevien vanhempien jälkeläiset saivat opiskelupaikan useammin kuin muut. Yliopistolaitoksessa vuosikymmenten saatossa toteutetut rakenteelliset muutokset eivät siis ole muuttaneet valikoitumisen peruslinjaa, joskin uutena huomiona nousi maanviljelijöiden jälkeläisten hyvä valinnoissa pärjääminen. Maanviljelijäperheestä tulevien opiskelemaan pääsyn todennäköisyys oli kaikkein suurin.