706 resultados para tuotannon analysointi
Resumo:
Kodintekniikka-alan kilpailutilanne on kiristynyt viime vuosina merkittävästi uusien kilpailijoiden ja myymälämäärän lisääntymisen myötä. Myös vuonna 2008 alkanut talouskriisi ja sen vaikutukset heikentävät alan näkymiä tulevina vuosina. Yritysten onkin täytynyt etsiä vaihtoehtoisia toimintatapoja kannattavuuden ja asiakasmäärien parantamisen vuoksi. Kohdeyritys on harjoittanut maahantuontia omien tuotemerkkien sekä virallisen maahantuonnin muodossa jo pitkään. Yrityksessä ei kuitenkaan ole aikaisemmin selvitetty logistisen prosessin tehokkuutta, joten yrityksessä on esiintynyt tarve selvittää prosessin kustannusrakenne ja mahdolliset heikkoudet. Tutkimuksessa tarkastellaan kohdeyrityksen oman maahantuonnin logistista prosessia sekä pyritään löytämään maahantuonnin kilpailukykyä lisääviä tekijöitä. Päätutkimustyyppinä on tapaustutkimus ja sen lisäksi tutkimusmenetelmänä käytettiin toimintatutkimusta. Tutkimuksen aineisto on sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista. Tutkimuksen tuloksista ilmenee, että logistinen prosessi on kohdeyrityksessä monelta osin hoidettu hyvin, mutta joitain parannuskohteitakin löytyi. Myös maahantuonnin kilpailukyvyn parantamiseksi löydettiin useita keinoja. Parannustoimilla on mahdollista säästää kustannuksissa sekä parantaa maahantuonnin palveluastetta.
Resumo:
Käytöntukijärjestelmä on ohjelmistokokonaisuus, jota käytetään käyttötoiminnan päätöksenteon tukena useissa verkkoyhtiöissä. Järjestelmä sisältää useita erilaisia sovelluksia, joiden käytön perustana on käytöntukijärjestelmään integroituneiden tietojärjestelmien tietojen hyödyntäminen. Tässä diplomityössä tutkitaan käytöntukijärjestelmän eri toimintoja ja analysoidaan niistä saatavia hyötyjä. Hyötyjen suuruuteen vaikuttaa merkittävästi verkon laajuus, automaatioaste sekä käyttöhenkilökunnan koulutustaso. Lopputuloksena verrataan käytöntukijärjestelmästä saatavaa maksimaalista hyötyä keskeytyskustannuksissa, järjestelmän käyttöönotosta aiheutuviin kustannuksiin. Lisäksi työssä arvioidaan verkkoyhtiön laajuudesta riippuen, onko sen järkevää hankkia käytöntukijärjestelmää ostamalla se itse, palveluntarjoajan kautta tai ei ollenkaan.
Resumo:
Digitoitu 2. 6. 2008.
Resumo:
Diplomityö tehtiin Wello Oy:n toimeksiannosta. Wello Oy on vesi- ja tuulivoimaratkaisuihin keskittynyt yritys, joka kehittää aaltovoimalaitekonseptia. Työssä selvitettiin aaltovoimaan liittyviä ilmiöitä ja aaltovoimalaitteen mekaanista konseptia ja tehtiin arvio niiden tehokkuudesta. Työssä käytettiin kaupallisia simulointityökaluja kuten monikappaledynamiikan simulointiohjelmaa MSC.ADAMS R3:a ja yleistä matematiikka ohjelmaa Matlab Simulink:ia. Simulointimallia käytettiin arvioimaan laitteen yleistä käyttäytymistä. Lisäksi laitteen analyyttisiä malleja käytettiin laitteen toimintaperiaatteen selvitykseen. Simulointia käytettiin kelluvan laitteen mekanismin tutkimukseen. Tuloksiin pohjautuen laitteelle määriteltiin teoreettiset maksimiteho rajat ja rajoitteet, jotka vaikuttavat laitteen tehokkuuteen.
Resumo:
Tämän työn tavoitteena oli kehittää monitehdasympäristöön siirtyneen pk-yrityksen tuotannon tuotetiedonhallintaa. Hajautettu tuotanto ja verkostoituminen oli luonut uusia haasteita ja vaatimuksia tuotetiedonhallinnalle. Teoriaosassa selvitettiin mitä tuotannon tuotetiedoilla tarkoitetaan, mitä osa-alueita on hallittava sekä miten niitä voitaisiin hallita kansainvälisesti verkostoituneen yrityksen näkökulmasta. Näiden lisäksi kartoitettiin ja vertailtiin erilaisia kehittämisvaihtoehtoja. Teorioista luotiin itsearviointityökalu kohdeyrityksen tuotannon tuotetiedon nykytilan kuvausta ja –analyysia varten. Löydetyt kehittämistarpeet priorisoitiin ja valituille kehityskohteille pohdittiin ratkaisuehdotuksia kaksivaiheisen kehittämismallin mukaisesti.
Resumo:
Työssä tutkittiin kestomagneettigeneraattorin staattoriytimen aksiaalisen puristamisen ja lämpötilan vaikutuksia staattorin jännityksiin ja muodonmuutoksiin. Lisäksi tutkittiin aksiaalisen puristusjännityksen vaikutusta staattorin aksiaalisuuntaisen ominaismuodon taajuuteen. Rakenteesta tehtiin elementtimalli, jonka avulla laskettiin rakenteen siirtymät, jännitykset ja ominaistaajuudet. Rakenteen jännityksiä ja siirtymiä tutkittiin myös yksinkertaisella jousikuvauksella, jonka tuloksia verrattiin elementtimallilla saatuihin tuloksiin. Työn tavoitteena oli kehittää uusi staattorirakenne. Elementtimenetelmän tulosten perusteella staattorirakennetta voidaan yksinkertaistaa poistamalla nyt käytetty puristusrengas, jolloin rakenteesta tulee yksinkertaisempi ja kustannustehokkaampi.
Resumo:
Palveluliiketoiminnan merkitys on kasvanut teollisuudessa viime vuosikymmeninä ja sen perusteiden ymmärtäminen sekä liiketoiminnan tilan analysointi on asettanut haasteita yrityksille. Diplomityön tavoitteena oli kehittää työkalu yrityksille teollisuuden palveluliiketoiminnan analysointiin ja kehittämiseen. Asiaa oli käsitelty niukasti aikaisemmin ja näin syntyi tarve tutkimuksen tekemiselle. Työssä painotutaan teollisuuden jälkimyynnin kehittämiseen ja sen perinteisten muotojen erityispiirteiden kuvaamiseen. Lisäksi käsitellään liiketoiminnan kehittämisen osalta niitä asioita, joita tulee ottaa huomioon palveluiden kehittämisessä. Työssä sovelletaan myös roadmap-suunnittelua, joka auttaa yritystä kehittämistoimien organisoinnissa. Työn tuloksena muodostettiin viitekehys, jossa kuvataan teollisuuden palveluliiketoiminnan tasoja ja palveluliiketoiminnan kehittämisen kannalta tärkeitä elementtejä. Lisäksi muodostettiin roadmap-suunnittelun perusteet palveluliiketoiminnalle ja molempia apukeinoja pyrittiin havainnollistamaan teollisuuden yritysesimerkin avulla. Viitekehyksen kehittämisen lopputulos antaa työkalun valmistuskeskeisille yrityksille palveluliiketoiminnan aloittamiseen ja kehittämiseen. Roadmap-suunnittelussa otettiin huomioon palveluiden erityisluonne, jonka johdosta lähestymistapa liiketoiminnan suunnitteluun muuttui.
Resumo:
Analysis of firewall and antivirus log files without any kind of log analysis tool could be very difficult for normal computer user. In log files every event is organized according to time, but reading those with understanding without any kind of log analysis tool requires expert knowledge. In this Bachelor’s Thesis I put together a software packet for normal private computer user and this software packet allows user to analyze log files in Windows environment without any additional effort. Most of the private computer users don’t have much of experience about computers and data security so this Bachelor’s Thesis can be also used as a manual for analysis tool used in this work.
Resumo:
Tutkimuksessa luodaan Tuko Logistics Oy:n työntömastotrukkien toimintaa opti-moivia toimintaehdotuksia varastonohjausjärjestelmästä saatavan työntömastotruk-kidatan pohjalta. Tutkimus on toteutettu haastattelututkimuksena ja käyttäen apuna tieteellisiä julkaisuja. Tehtävien lomittamistutkimuksen ja loogiseen päättelyn tulok-sena on luotu kaksi toimintaehdotusta: A ja B. Toimintaehdotusten vaikutuksia van-haan järjestelmään verrataan mittareilla, joista osa on tehty jonoteorian jonomallien laskukaavojen pohjalta. Mittareita ovat: tehdyt tehtävät tunnissa, tuottamattoman ajon suhde tuottavaan, normaalitehtäväjonon pituus ja normaalitehtäväjonon koko-naisodotusaika. Toimintaehdotus B osoittautuu tehokkaammaksi ehdotukseksi, mutta Toimintaehdotus A:lla voi varmistaa tehtävien riittämisen työntömastotrukeille. Tut-kimuksessa ehdotetaan myös muita työntömastotrukkien toimintaa optimoivia muu-toksia, jotka voidaan ottaa käyttöön jokaisessa toimintamallissa.
Resumo:
Asiakkaiden vaatimusten täyttäminen käytössä olevilla resursseilla edellyttää yrityksiltä usein varastojen pitämistä. Varastot aiheuttavat kuluja ja niihin sitoutuu pääomaa, joten niiden hallinta on yritysten mielenkiinnon kohde. Diplomityön tavoitteena on tutkia Peikko Finland Oy:n Teräsosatehtaan varastonohjausmallin toimivuutta sekä luoda ylläpitokelpoinen tapa tuotannonohjausmuodon ja varastoparametrien päivittämiseen. Yritysten käytössä olevien resurssien ollessa rajallisia tulee tärkeiden tuotteiden hallintaan keskittyä. Vähäpätöisempiä nimikkeitäkin on ohjattava, mutta yksinkertaisempien mallien avulla kuin tärkeitä tuotteita. Tuotannon- ja varastonohjauksen tavoitteena on löytää tasapaino pääoman sitoutumisen, asiakkaiden palvelun sekä kapasiteetin käytön väliltä. Niihin vaikuttavat tekijät tulee huomioida mahdollisimman kattavasti tuotannonohjausta ja varastonhallintaa suunniteltaessa, jolloin päästään koko yritystä hyödyttävään lopputulokseen. Yrityksen toimintaympäristö kehittyy jatkuvasti, joten kerran määritetyt tekijä eivät ole relevantteja loputtomiin vaan jatkuvan kehittämisen ja tietojen päivittämisen tulee olla osa yrityksen jokapäiväistä toimintaa. Työssä kehitettiin helposti päivitettävä malli, jonka avulla kohdeyritys pystyy päivittämään nimikkeiden tuotannonohjausmuodot ja varastonohjauksen parametrit.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää keinot, joilla kartiohammaspyöriä valmistavan tuotantolinjan tuotannon läpäisyaika saadaan laskettua kahteen kalenteriviikkoon. Tutkimus perustui tarkkaan nykytila-analyysiin, joka suoritettiin haastatteluiden sekä tuotannonohjausjärjestelmästä saatavien tietojen perusteella. Nykytila-analyysin perusteella päädyttiin ratkaisumalliin, jossa pääkeinona tuotannon läpimenoajan pienentämiseen on keskeneräisen tuotannon määrän pienentäminen. Keskeneräisen tuotannon määrän pienentämisen lisäksi tutkittiin mahdollisuutta tuotannon kuorman tasoittamiseen, sekä toimintatapamuutoksiin lämpökäsittelyn yhteydessä. Tutkimuksen tuloksena luotiin järjestelmä tuotannon alkuvaiheisiin sitoutuneen keskeneräisen tuotannon pienentämiseksi, sekä tutkittiin lämpökäsittelyn toimintatapamuutoksista saatavaa hyötyä. Tutkimuksen tuloksena luotiin myös toimintamalli, jolla tuotannon läpäisyaika saadaan laskettua kahteen kalenteriviikkoon.
Resumo:
Tässä työssä tutkimuskohteena oli kääntöpuominosturin puomi. Puomin kiepahdusta tutkittiin laboratoriossa tehdyillä staattisilla kestävyyskokeilla, FEM-laskennalla ja laskennallisella tarkastelulla. Vertailupohjana käytettiin laboratoriokokeiden tuloksia. Tutkittavana oli kolmesta eri profiilista valmistettuja palkkeja, Uka20-, Uka30- ja Uka40-profiilit. Uka20- ja Uka40-palkeille tehtiin laboratoriossa staattiset kestävyyskokeet. Uka30-palkkia tutkittiin vain FEM-laskennalla ja laskennallisella tarkastelulla. FEM-laskennalla määritetyt kiepahdusvoimat vastasivat hyvin laboratoriokokeista saatuja voimia, mutta laskennallisella tarkastelulla saadut kiepahdusvoimat olivat selkeästi pienempiä kuin laboratoriokokeissa.