Puunpolton mahdollisuudet Suomenojan voimalaitoksella

Puuenergian käyttö on viime vuosina lisääntynyt kaukolämmön tuotannossa sekä yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa. Puun kilpailukykyä polttoaineena ovat lisänneet polttotekniikan ja korjuutekniikoiden kehittyminen. Puun energiakäyttöä on edistänyt myös valtiovalta tukien ja veroratkaisuiden avulla, koska fossiilisten polttoaineiden korvaaminen puupolttoaineilla tukee Suomen ilmastopoliittisia tavoitteita. Tämän työn tavoitteena oli selvittää puupolttoaineiden käytön mahdollisuudet Espoon Sähkön Suomenojan voimalaitoksella. Nykyiset Suomenojan pääpolttoaineet ovat kivihiili ja maakaasu. Suomenojalle toimitetut puupolttoaineet koostuisivat sahoilta saatavista sivutuotteista, metsätähdehakkeesta ja kierrätyspuusta. Puupolttoaineiden taloudellinen saatavuus vaihtelee alueittain huomattavasti. Espoo ei tässä suhteessa ole sijainniltaan edullinen. Saatujen polttoainetarjousten perusteella puunpolton kustannukset nousevat kivihiilen kustannuksia korkeammiksi kuljetusetäisyyksistä johtuen, kun puunpoltto on yli 300 GWh/a. Tämä vastaisi 10 prosenttia Espoon Sähkön vuoden 2000 kokonaispolttoainekäytöstä ja 8 prosenttia arvioidusta polttoaineiden käytöstä vuodelle 2010. Puuta voidaan polttaa leijukerrostekniikkaan perustuvissa kattiloissa, arinakattiloissa, pölypolttona tai kaasuttamalla ja johtamalla tuotekaasu poltettavaksi. Puun ravinneaineista kloori voi aiheuttaa kuumakorroosiota höyrykattiloiden tulistimissa. Tätä pyritään estämään seospoltolla rikkipitoisten polttoaineiden, kuten turpeen tai kivihiilen kanssa. Seospoltto muiden polttoaineiden kanssa parantaa myös puun palamistulosta. Puupolttoaineiden kosteus voi olla jopa 60 prosenttia. Tässä työssä tutkittiin puun energiakäytölle pääasiassa kuutta eri ratkaisua. Ne olivat: kaasuttimen rakentaminen ja tuotekaasun poltto nykyisessä hiilipölykattilassa, hiilipölykattilan muuttaminen leijukerrospolttoon, uuden vastapainevoimalaitoksen rakentaminen, Suomenojalla olevan hiilivesikattilan muuttaminen puupolttoaineille, kivihiilen ja puun yhteispoltto hiilipölykattilassa puu/hiilipölypolttimilla sekä leijukerroskattilan rakentaminen ja sen yhdistäminen olemassa olevaan höyryturbiiniin. Taloudellisesti kannattaviksi ratkaisuiksi osoittautui kaksi viimeksi mainittua. Jos voimalaitostonttia halutaan säästää myöhempää maakaasuvoimalaitoshanketta varten, nousee puun ja kivihiilen yhteispoltto puu/hiilipölypolttimilla oleellisesti paremmaksi vaih-toehdoksi. Tämän vaihtoehdon korollinen takaisinmaksuaika on 7-11 vuotta, riippuen puunpolton laajuudesta. Kannattavuudelle on hyvin tärkeää puulla tuotetun sähkön tuki. Yhteispolton ansiosta hiilipölykattilan rikkidioksidi- ja hiilidioksidipäästöt sekä mahdollisesti myös typenoksidipäästöt vähenisivät. Puunpoltto lisää savukaasuvirtaa, nostaa savukaasun loppulämpötilaa ja mahdollisesti laskee hyötysuhdetta. Laitoksen rekkaliikenne lisääntyy. Kaikki esitetyt ratkaisuvaihtoehdot vähentäisivät hiilidioksidipäästöjä. Puunpolttoratkaisuilla ei kuitenkaan pystytä vähentämään Espoon Sähkön energiantuotannon hiilidioksidipäästöjä alle vuoden 1990 tason, mutta hiilidioksidin ominaispäästöissä edellä mainitun tason alle päästäisiin.

Sopimusvalmistusverkon kehittäminen puutuotteiden järjestelmäratkaisuja varten

Työn tavoitteena oli luoda Yhtyneet Sahat Oy:lle dokumentoitu sopimusvalmistusohjeisto. Laadittu ohjeisto toimii keskeisenä apuvälineenä toimeksiantajalle, kun yhtiön eri tuotantolaitokset luovat uusia tuotannollisia yhteistyösuhteita. Ohjeiston laatimista varten tutustuttiin aluksi yhtiön sisäisiin alihankintakäytäntöihin. Tämän jälkeen sopimusvalmistusjärjestelmien tarkastelu laajennettiin mekaanisen metsäteollisuuden malleihin sekä elektroniikka- että metalliteollisuuden toimintajärjestelmiin. Yhtyneet Sahat Oy:n yhteistyömallin toimivuutta testattiin koetuotteilla potentiaalisten sopimusvalmistajien kanssa. Työn viimeisenä osa-alueena oli Yhtyneet Sahat Oy:n henkilökunnan asenteiden selvittäminen sopimusvalmistusyhteistyön hyödyntämisestä. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, mm. että hyvä sopimusvalmistussuhde vaatii kirjallisen sopimuksen päähankkijan ja sopimusvalmistajan vastuista ja velvollisuuksista. Yhtenä päähankkijan tärkeänä tehtävänä on kannustaa sopimusvalmistajansa jatkuvaan kehitystyöhön. Jatkuvalla kehitystyöllä taataan yhteistyösuhteen pitkäaikainen kesto, jonka avulla yhteistyökumppanit voivat ylläpitää hintakilpailukykyään. Lisäksi yhteistyöyritysten välinen riskienhallinta korostuu valmistussuhteen syventyessä.

Identiteetti ja luopuminen perheyrityksen sukupolvenvaihdoksessa

Tutkimus on perheyrittäjyystutkimusta, se käsittelee perheyrityksessä tapahtunutta sukupolvenvaihdosta sekä siihen liittyvää luopumisen prosessia. Poikkitieteellisenä lähestymistapana käytetään sosiologisia ja psykologisia katsantokantoja identiteetin rakentumisesta ja sen muuttumisesta. Luopumiskäsitettä lähestytään perheyrittäjän identiteetin rakentumisen ja muuttumisen kautta. Tutkimus etsii vastausta neljään kysymykseen: 1. Millainen on perheyrittäjän identiteetti? 2. Miten perheyrityksen sukupolvenvaihdos vaikuttaa identiteettiin? 3. Mitä luopuminen tarkoittaa sukupolvenvaihdoksessa? 4. Mitä sukupolvenvaihdoksessa todellisuudessa tapahtuu? Tutkimuksessa paneudutaan luopujan ja jatkajan näkökulmiin, joita tarkastellaan elämänkertatarinoiden avulla. Tutkimuksen aineisto koostuu viidestä yrityksestä, joissa jollakin tasolla on sukupolvenvaihdos toteutettu. Tutkimuksessa on haastateltu kolmeatoista henkilöä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että perheyrittäjän identiteetti on hyvin kompleksinen ja vaikeasti lähestyttävä asia. Perheyrittäjän persoona on vahva ja perhe sekä yritys vaikuttavat oleellisesti sen muotoutumiseen. Individuaalisuus jää usein familistisen näkemyksen jalkoihin. Sukupolvenvaihdos vaikutti sekä luopujan että jatkajan identiteettiin ratkaisevasti. Luopujat kohtasivat kriisin miettiessään yrityksensä tulevaisuutta ja moni jatkaja puolestaan muutti elämäänsä radikaalisti siirtyessään perheyrityksen jatkajaksi. Työstä luopuminen osoittautui tutkimuksessa kriittisimmäksi tekijäksi, etenkin luopujien näkökulmasta katsottuna. Jatkajille se merkitsi oman jo mahdollisen muun uran ja työpaikan vaihtumista perheyritykseen. Luopujille se teoriassa tarkoitti eläkkeelle siirtymistä. Tutkituissa yrityksissä kukaan luopujista ei kuitenkaan ole lopettanut työn tekoa. He ovat jokapäiväinen näky yrityksessä ja enemmän tai vähemmän aktiivisesti mukana yrityksen toiminnoissa. Tämä aiheuttaa sukupolvien yhteentörmäystä ja konflikteja, tämä seikka vie paljon energiaa yrityksessä tehtävältä työltä. Työ on yrittäjälle erittäin vahva ja merkitsevä identiteetin perusta, jonka muuttaminen tai siitä luopuminen on vaikeaa.

Pk - yrityksen vakuustarpeet ja niiden vaikutus yrityksen kasvuun

Yritystoiminnan alkuvaiheessa vakuuksia sitoutuu usein investointien ja käyttöpääoman rahoittamiseen vieraalla pääomalla. Tilaustyyppistä tuotantoa harjoittavien yritysten vakuusresursseja sitoutuu usein myös toimitussopimusten edellyttämiin vastuusitoumuksiin. Näin vakuustarpeet saattavat kasvaa liiketoiminnan kasvaessa. Pk - yrityksille vakuuspula tulee ongelmaksi silloin, jos yrityksen vakuustarpeet ylittävät yrityksen omaisuuden vakuusarvon. Tämä taas vaikeuttaa yrityksen kasvupyrkimyksiä, jos sen tulorahoitus ei riitä liiketoiminnan kasvattamiseen. Tämän pro gradu - tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten toimitussopimuksien ja vieraan pääoman edellyttämät vakuustarpeet vaikuttavat pk - yrityksen kasvuun. Toimitussopimusten ja vieraan pääoman edellyttämien vakuustarpeiden vaikutusta pk - yrityksen kasvuun tarkasteltiin Finnvera Oyj:n asiakkaina olevien koneita ja laitteita valmistavien pk - yritysten kohdalta. Hypoteesina esitettiin, että vakuustarpeet vaikeuttavat pk - yrityksen kasvua. Lisäksi tutkielmassa kartoitettiin esimerkkien avulla erilaisia toimitus- ja hankintasopimustyyppejä ja käytiin läpi sopimuksen sisältöä ja syntytapaa. Tutkielmassa tarkasteltiin esimerkkien avulla lähemmin metalliteollisuudessa käytettyjä toimitussopimuksia. Edellisten lisäksi tutkielmassa käsiteltiin tarkemmin toimituksiin liittyviä vakuuksia, lähinnä takauksia. Tutkielman viitekehyksen tavoitteena, kirjallisuus ja artikkelikatsauksen avulla, oli hahmottaa sitä kontekstia, johon toimitussopimusten ja vieraan pääoman edellyttämät vakuudet liittyvät. Tutkielma oli laadultaan survey - tutkimus. Yrityksen kasvua tarkasteltiin mm. tilinpäätöksistä saatujen tunnuslukujen avulla. Yrityksiin lähetettiin kyselylomake, jonka avulla haettiin vastauksia yrityksen käyttämistä toimitussopimuksista, vakuuksista, yrityksen kasvusta ja tulevaisuuden näkymistä. Toimitussopimuksissa käytettiin usein yksilöllisesti laadittuja sopimuksia, vakiosopimuksia tai näiden yhdistelmiä. Tutkielman tuloksena saatiin selville, että vakuustarpeet eivät ole yrityksille suurin kasvun este. Yritykset näkivät suurimpina kasvun esteinä omarahoituksen puutteen, työvoiman kustannukset ja työvoiman saatavuuden sekä kireän kilpailutilanteen

Suomalaisen kirjanpitolainsäädännön uudistukset 1990-luvulla - uudistusten vaikutus kansalliseen tilinpäätösinformaatioon

Tutkielman päätavoitteena oli tarkastella, kuinka suomalaisen kirjanpitolain- säädännön 1990-luvun uudistukset ovat vaikuttaneet kansalliseen tilinpäätösinformaatioon; haluttiin löytää vastaus kysymykseen, onko tilinpäätösinformaatio uudistusten myötä parantunut vai heikentynyt? Tutkielman alatavoitteena oli selvittää lukijalle kirjanpitolainsäädännön uudistuksiin johtaneita syitä ja saada lukija ymmärtämään uudistusten keskeisimmät muutokset ja lainsäädännön kehitys kokonaisuutena. Tutkielman aihealuetta lähdettiin tarkastelemaan lähinnä kirjanpitolaissa ja -asetuksessa tapahtuneiden vuosien 1993 ja 1998 uudistusten avulla sivuten kuitenkin hieman muutakin aiheen kannalta olennaista lainsäädäntöä, kuten osakeyhtiölakia. Tärkeäksi tekijäksi tutkielman päätavoitteen kannalta muodostui myös hyvän tilinpäätösinformaation määrittäminen ja käsitteen ymmärtäminen. Tutkimusta lähdettiin toteuttamaan käsiteanalyyttisen tutkimusmetodologian avulla. Tutkielman doktriinipohja muodostuu lähinnä aiemmasta käsiteanalyysistä, empiriapainotteisista kokemuksista ja tutkimustuloksista. Metodina tutkielmassa on nimenomaan ajattelun metodi. Koettelu tehdyssä tutkimuksessa ei ole varsinaista verifiointia, vaan lähinnä argumentointia ja ns. maalaisjärjen hyväksikäyttöä. Tutkimustulokset ovat etupäässä toteavia, mutta myös suosittelevia. Tutkimuksen tuloksena todettiin, että kokonaisuudessaan tilinpäätösinformaatio kansallisella tasolla on uudistusten myötä heikentynyt. Informaatiota heikentävä tekijä tutkielman perusteella on etenkin vertailukelpoisuus. Heikkoon vertailukelpoisuuteen puolestaan ovat syynä lain sallimat pitkät siirtymäajat ja vaihtoehtoiset menetelmät monissa kirjanpidollisissa perusratkaisussa. Tilinpäätöstä ja yleensäkin kirjanpitoa sääntelevästä lainsäädännöstä puuttuu yhtenäisyys. Kehitysehdotuksena todettiin, että suomalaisen tilinpäätösinformaation parantamisen edellytyksenä olisi lainsäädännön muuttaminen edelleen siten, että sieltä poistettaisiin valinnanvapaus kirjanpidollisten perusratkaisujen yhteydestä ja säädettäisiin kaikkia yrityksiä koskevat yhtenäiset säännökset. Lainsäädäntömme perusta hyvän tilinpäätösinformaation antamiselle tällä hetkellä on loppujen lopuksi suotuisa pois lukien edellä mainittu valinnanvapaus

Kytkettyjen johdannaisten tunnistaminen, tilinpäätöskäsittely ja esiintyminen – IAS 39

Tutkielman tavoitteena oli tutkia IAS 39 -standardissa käsiteltyjen kytkettyjen johdannaisten tunnistamista, tilinpäätöskäsittelyä ja esiintymistä sekä verrata eroja IAS- ja US GAAP –standardien välillä tarkasteltaessa erotetaanko kytketty johdannainen pääsopimuksesta. Lisäksi tutkittiin kytkettyjen johdannaisten esiintymistä neljässä eri toimialan suomalaisessa pörssiyrityksessä. Tutkielmassa päädyttiin johtopäätökseen, että sopimuksen tavanomaiset taloudelliset piirteet ja riskit tulee ymmärtää, jotta pystytään tunnistamaan siihen liittyvä mahdollinen johdannainen. Merkittäviä periaatteellisia eroja IAS- ja US GAAP-standardien välillä ei ollut tarkasteltaessa erotetaanko kytketty johdannainen pääsopimuksesta. Kytketyt johdannaiset ovat vaikea osa-alue yrityksille sekä niiden käsittelymenetelmät ovat ainakin joissain määrin vielä avoimia. Käytännössä monet sopimukset sisältävät näitä johdannaisen kaltaisia ehtoja, vaikka niitä ei vielä olisikaan tunnistettu ja juuri tunnistamisen haastavuuden vuoksi kytketyt johdannaiset ovat luultua yleisempiä. Neljässä suomalaisessa pörssiyrityksessä tehtyjen haastattelujen perusteella kytkettyjä johdannaisia esiintynee erityisesti ulkomaankaupan osto- ja myyntisopimuksissa.

Tietämyksen kasvattamisen keinot Case: Handwise Oy:n tietämyksen kasvattaminen yksilön ja organisaation oppimisen keinoin

Työn tavoitteena oli selvittää yksilön ja organisaation tietämystä sekä niiden kasvattamista. Tarkoituksena oli löytää yksilön ja organisaation tietämyksen yhdistäviä tekijöitä. Tutkimusmetodologia oli empiirinen deskriptiivinen tutkimus ja tutkimusmenetelmä oli kvalitatiivinen perustuen kymmeneen teemahaastatteluun. Tutkimuksen tuloksena oli, että tietotyöntekijät kasvattavat omaa ja organisaation tietämystä samankaltaisin keinoin, eikä niiden välillä mielletty olevan suurtakaan eroa. Työssä kokeminen yrityksen ja erehdyksen kautta kerrottiin tärkeimmäksi menetelmäksi kasvattaa omaa tietämystä. Kirjoja arvostettiin erityisen paljon tietämyksen kasvattamisessa ja se ohitti tiedon lähteenä jopa internetin. Työkollegat olivat kolmas tärkeä tietämyksen lähde. Kaksi tärkeintä edellytystä tietämyksen kasvattamisessa olivat opiskelun aikana saatu tietopohja sekä oma kiinnostus ja motivaatio. Organisaation tietämyksen kasvattamisessa tärkeimmäksi tekijäksi nousivat dokumentointi, virheistä oppiminen, sisäinen kommunikointi, tietojärjestelmät ja avoin organisaatiokulttuuri. Tutkimuksen perusteella syntyi kolmivaiheinen malli tietämyksen kasvattamisen kehästä, jonka elementit ovat edellytykset, lähteet ja menetelmät. Kehän keskellä on työssä oppiminen, joka on tärkein tekijä tietämyksen kasvattamisessa. Case-yrityksen toiminta oppivana organisaationa osoitti, että yrityksessä tulisi panostaa erityisesti oppimisen tukemiseen ja johtamiseen. Myös tiedon dokumentointi ja muuttaminen avoimeen muotoon sekä yrityksen prosessit tarvitsevat selkiyttämistä. Organisaation avoimuus ja ilmapiiri osoittautuivat hyviksi, mikä auttaa osaltaan tietämyksen kasvattamista.

Laadun kehittämisen mahdollisuudet yliopistossa, tapaustutkimus Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mitkä ovat Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun laadun kehittämisen mahdollisuudet. Tutkimusongelmaa lähestytään selvittämällä kirjallisuudesta laadun kehittämisen yleisiä perusedellytyksiä ja miten toimiminen julkisesti rahoitetulla sektorilla vaikuttaa niihin. Teollisuudesta peräisin olevat laadun kehittämisen j a laatujohtamisen menetelmät eivät yksin sovellu tietointensiiviseen akateemiseen maailmaan. Tietojohtaminen tuo yliopistojen laadun kehittämiseen uuden ulottuvuuden. Organisaatiot on nähtävä moniulotteisina tietoyöparistoina, joissa on mekaanisia, orgaanisia ja dynaamisia piirteitä. Näissä tietoympäristöissä on omat periaatteensa, joiden mukaan niiden toimintaa tehokkaimmin johdetaan, ja kriteerinsä, joiden pohjalta laatu määräytyy. Tutkimus osoittaa, että LTKK:n johto suhtautuu myönteisesti laadun kehittämiseen ja LTKK:ssa on monia kohteita, joiden laatua voidaan kehittää. Vaikka LTKK:ssa arvostetaan innovatiivisuutta, joka on dynaamisen ympäristön laadun kriteeri, kehittämisehdotukset tukivat lähes kokonaan orgaanisen ympäristön laatua. jonka kriteerinä on hallittu kehittäminen. Suurimmat haasteet laadun kehittämisessä ovat kenties dynaamisen ympäristön tavoitteiden tunnistaminen, henkilöstön asenteiden muuttaminen ja yhteisöllisyyden lisääminen.

Kaivosteollisuudessa syntyvän kipsin hyödyntäminen

Diplomityön tarkoituksena oli tutkia ja kehittää käyttökohde kaivosteollisuudessa syntyvälle märälle kipsisivuvirralle, joka sisältää metalliepäpuhtauksina alumiinia, rautaa ja mangaania ja jonka määrä on noin 1 000 000 t/a. Kirjallisuuden pohjalta tutkittiin aluksi mahdollisuutta hyödyntää kipsiaines asfaltti- ja sementtiteollisuuden raaka-aineena. Sementin joukkoon lisätään tavallisesti noin 5 p-% kipsiä, mutta harvinaisimpiin sementtilaatuihin sitä voidaan lisätä jopa 30 p-%. Tästä huolimatta vain pieni osa tutkimuksen kohteessa syntyvästä kipsisivuvirrasta voitaisiin hyödyntää tässä sovelluksessa. Lisäksi kipsisivuvirran sisältämät epäpuhtaudet täytyisi poistaa tai saattaa inaktiiviseen muotoon. Myöskään sen kosteuspitoisuus ei saisi olla suuri. Näin ollen tämän kipsisivuvirran hyödyntäminen asfaltti- ja sementtiteollisuuden lisäaineena ei ole mahdollista Seuraavaksi harkittiin kipsin kierrättämistä, jolloin yhtenä vaihtoehtona oli hajottaa kipsi termisesti rikkioksideiksi ja valmistaa niistä rikkihappoa. Taloudellisista syistä hajoamistuotteen on oltava rikkitrioksidia, josta voitaisiin veteen imeyttämällä valmistaa rikkihappoa. Kipsin hajottaminen termovaa´alla osoitti, että kipsi vaatii noin 1400 ºC:n lämpötilan ja haihtuvat komponentit ovat H2O, SO ja SO2, muttei SO3. Alempien oksidien muuttaminen rikkihapoksi vaatisi katalyyttisen hapetuksen, mikä olisi käytännössä liian kallista. Toisena vaihtoehtona kipsin kierrättämiseksi tutkittiin sen biologista pelkistämistä rikkivedyksi ja kalsiumhydroksidilietteeksi. Laboratoriossa Ca(OH)2-lietteestä valmistettiin hiilidioksidin avulla kalsiumkarbonaattia, jolloin päästiin 90 %:n kalsiumhydroksidin konversiossa. Lisäksi alumiinihydroksidi saatiin erotettua kipsilietteestä kokeellisesti hydrosyklonin avulla. Diplomityössä päädyttiin siihen, että sulfaatin biologinen pelkistäminen ja alumiinihydroksidin mekaaninen erotus jatkuvatoimisesti on varteenotettava vaihtoehto kipsisivuvirran hyödyntämiseksi.

IT-palveluiden ulkoistaminen -transaktiokustannusteoreettinen tapaustutkimus

Tutkielman tavoitteena on selvittää, mitä IT-palveluita ja miten yrityksen kannattaa ulkoistaa sekä arvioida ulkoistamiseen liittyviä välillisiä kustannuksia. Tutkimuksen teoreettisen taustan muodostavat transaktiokustannusteoria ja Simonsin päätöksentekomallista johdettu IT-palveluiden ulkoistamisprosessia kuvaava malli. Empiirisessä osassa käytetään esimerkkinä yritystä, joka on valikoivasti ulkoistanut IT-palveluitaan. Ulkoistamistapauksista kerättiin tietoja teemahaastatteluin. Tutkielman tulosten mukaan onnistuneen IT-palvelun ulkoistamisen tekijöitä ovat pohjatyön tekeminen ja vertailupohjan rakentaminen, sopimuksen tarkkuus, toimittajan toiminnan mittaaminen sekä IT-osaston välittävän roolin huomioiminen sopimuksen jälkeisessä toiminnassa.

Työmaan hankinta-asiakirjojen kehittäminen projektinjohtourakassa

Projektinjohtorakentaminen on yleistynyt Suomessa 2000-luvulla merkittävästi. SRV:n toimitilaliiketoiminnan rakennushankkeista valtaosa toteutetaan projektinjohtourakoinnilla. Projektinjohtourakoinnille on ominaista vahva yhteistyö rakennuttajan kanssa sekä se, että rakennustyö jaetaan useisiin aliurakoihin. Aliurakat hankitaan usein keskeneräisillä suunnitelmilla ja kireässä aikataulussa. Tästä johtuen aliurakoiden hankintaan tulee kiin-nittää erityistä huomiota ja hankinnat tulee tehdä tiiviissä yhteistyössä tilaajan kanssa. Projektinjohtourakkaan laadittiin uusi projektinjohtourakkasopimus rakennuttajan ja projek-tinjohtourakoitsijan välille ja tästä johtuen myös SRV:n käyttämät aliurakkahankinta-asiakirjat tuli uudistaa. Suurin muutos on sopimuksen liiteasiakirjojen pätevyysjärjestyksen muuttuminen niin, että urakkaohjelman merkitys korostuu entisestään. Tämä vaikuttaa myös aliurakkasopimusten laatimiseen eli myös aliurakoita koskevan urakkaohjelman merkitys kasvaa. Huolella suunniteltu urakkaohjelma mahdollistaa sen tehokkaan käytön osana aliurakoitsijoiden hankintaa. Työn tuloksena syntyi neljä päivitettyä hankinta-asiakirjapohjaa, urakka-ohjelma, tarjouspyyntö, tarjousneuvottelumuistio ja aliurakkasopimus. Kaikki nämä on laadittu niin, että urakkaohjelman sisältö vaikuttaa jokaiseen. Toisin sanoen asiakirjapohjien käyttö ilman huolella laadittua urakkaohjelmaa ei anna niistä kaikkea mahdollista hyötyä. Kehitettyjä asiakirjoja tulee käyttää ainoastaan sellaisissa rakennushankkeissa, joiden urakkamuotona on projektinjohtourakka. Asiakirjat on suunniteltu projektinjohtourakoitsijan ja tämän aliurakoitsijan väliseen sopimukseen.

Osakeyhtiön varsinaisen toiminnan loppuminen ja edullisin tapa saada kiinteistöomaisuudesta tuotto

Tutkimus on tehty tilaustyönä pienelle osakeyhtiölle, jonka varsinainen toiminta loppui vuoden 2007 lopussa. Yhtiö oli lopettaessaan toiminnan velaton ja omaisuus käsitti liiketilan, kaksi asuinhuoneistoa ja käteistä. Lisäksi yhtiöllä oli elinkeinoverolain alaisia tappioita, joita ei voitu käyttää ilman toimialan muuttamista. Tutkielman päätavoitteena oli selvittää edullisin tapa saada kiinteistöomaisuudesta tuotto, kun tutkittavan osakeyhtiön varsinainen toiminta on loppunut. Edullisinta tapaa mitataan yhtiön ja osakkaan maksamien verojen jälkeen jäävänä puhtaana tuottona osakkaalle. Tutkimuksen alussa on selvitetty eri toimintavaihtoehdot yhtiön varsinaisen toiminnan loppuessa. Päävaihtoehtoina on ollut toiminnan jatkaminen ennallaan osakeyhtiön muodossa, toimialan muuttaminen sijoitusyhtiöksi, yhtiön purkaminen ja osakekannan tai omaisuuden myyminen. Jokaisesta näistä vaihtoehdosta on tutkittu niiden veroseuraamukset yhtiön ja osakkaan kannalta sekä laskettu omistajan saama puhdas tuotto. Case-yhtiön omistajalle on kannattavinta vaihtaa yhtiön toimiala kiinteistösijoittamiseksi ja jatkaa toimintaa osakeyhtiönä, jolloin yhtiö saa käyttöönsä vanhat elinkeinoverolain alaiset tappionsa. Toimialan vaihtamisessa piilee verotuksellinen riski, jonka suuruuteen voidaan vaikuttaa. Yhtiön kannattaa jakaa joka vuosi yhtiön nettovarallisuudesta yhdeksän prosenttia osinkona, joka on osingonsaajalle verovapaata. Osinkona kannattaa pääsääntöisesti jakaa ensimmäisenä käteiset varat, seuraavana in natura –osinkona asuinhuoneistot ja viimeisenä liiketila. In natura –osinko kannattaa arvostaa alihintaan, jolloin yhtiö sekä omistaja säästävät veroissa.

Jälkirealismin ehdoilla. Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä ja Finlandia-sarja

Tutkimus selvittää, mitä on jälkirealismi yhteiskunnallisen realismin muunnoksena ja mitkä ovat sen ”mimeettisen sopimuksen” ehdot eli todellisuutta ja sen ”jäljittelyä” koskevat perusteet. Teoreettiseen tarkasteluun yhdistyy Salaman romaanien analyysi suomalaisen jälkirealismin keskeisinä esimerkkeinä. Analysoidut teokset ovat Siinä näkijä missä tekijä (1972) sekä viisiosainen Finlandia-sarja, joka koostuu romaaneista Kosti Herhiläisen perunkirjoitus (1976), Kolera on raju bändi (1977), Pasi Harvalan tarina I (1981) ja II (1983) sekä Kaivo kellarissa (1983). Jälkirealismi määrittyy sellaiseksi kotimaisen kirjallisuuden trendiksi, joka muotoutuu 1900-luvun lopulla – samoihin aikoihin, kun yhteiskunnallinen todellisuus itsessään alkoi jälki- eli ”postmodernisoitua” ja kirjallinen postmodernismi maailmalla kehkeytyi. Toisin kuin postmodernismi, jälkirealismi muotoutuu (nimensä mukaan) realismin tradition pohjalta eikä pyri hylkäämään mimesistä. Mutta se ei enää allekirjoita aikaisemman realismin mimeettistä sopimusta sellaisenaan, vaan muokkaa ja ajanmukaistaa sopimusehtoja siksi, että yhteiskunnallinen todellisuus itsessään on rajussa muutoksessa eivätkä vanhat keinot enää yksin riitä sen todenmukaiseen kuvaamiseen. Salaman romaaneihin sisältyy jälkirealismin sopimusehdotelma, uudistus, jota Pertti Karkama on jo suuntaa-antavasti esitellyt, mutta jonka pääehdot vasta tämä tutkimus tarkemmin määrittelee. Jälkirealistinen sopimusuudistus koskee ensinnäkin kertojan asemaa (luku 2) ja luotettavuuden ehtoa (luku 3). Salaman vaihtuvat minä- ja hän-kertojat kyseenalaistavat yksioikoisen objektiivisuuden vaatimuksen ja irtautuvat ehdosta, että realistisen teoksen tulisi hahmottaa "kokonaisuus”. Kerrontarakenteen hierarkkinen malli murtuu ja ”kaikkitietävän” kertojan idea parodioituu. Kertojien suhdetta kuvaamaansa todellisuuteen ja muihin kertojiin/henkilöihin alkaa yhä enemmän määrittää intersubjektiivisuus, relationalisuus ja prosessuaalisuus. Myös luotettavuus kyseenalaistuu sekä temaattisena että rakennetta koskevana kysymyksenä. Jälkirealismi sallii kertojilleen yhä enemmän epäluotettavuutta tiedollisessa mutta erityisesti eettisessä mielessä. Toiseksi, jälkirealistinen sopimusuudistus koskee mimeettistä järjestystä, tarinan ja juonen kysymyksiä (luku 4). Mimeettisen järjestyksen, jonka on ajateltu toteutuvan realismin (enemmän tai vähemmän aristoteelisessa) juonessa, alkaa jälkirealismissa muuttua avoimeksi juonellistamiseksi. Itse kertomistoiminnan "jäljittely" tulee osaksi tarinaa. Ajatus siitä, että todellisuus on aina ennen sen mimesistä, kumoutuu. Kyse on paljolti metafiktiivisten piirteiden tunkeutumisesta myös realismiin, mutta metafiktio ei saa radikaalin postmodernistisia muotoja. Kolmanneksi jälkirealistinen sopimusuudistus koskee henkilökuvausta (luku 5). Siinä kyseenalaistuu realismille vanhastaan asetettu tyypillisyyden vaatimus. Henkilöhahmot eivät ole enää tietyn yhteiskuntaluokan esimerkillisiä edustajia vaan heissä ilmenee yhteiskunnallisen postmodernisoitumisen prosessi. Henkilöhahmot rakentuvat silti sellaisten tekstuaalis-kulttuuristen koodien varaan, jotka merkitsevät niiden lukemista "ihmisinä". Perinteisiä mimeettisiä koodeja ei rikota, kuten yleensä postmodernismissa, vaan ne painottuvat uudella tavalla. Todellisuuden muutoksen myötä myös ihmisten ja ihmiskäsitysten huomataan muuttuvan. Neljänneksi sopimusuudistus koskee referentiaalisuutta (luku 6) eli kielen todellisuus-kytköstä. Teoksissa käytetty kieli paljastaa erheelliseksi sen oletuksen, että realismin kielen – tai kielen ylipäänsä – ensisijainen tehtävä olisi viitata suoraan todellisuuteen. Jälkirealismi ei ”häivytä kielellisyyttään” vaan pikemminkin osoittaa todeksi sen bahtinilaisen ajatuksen, että kieli muodostaa monisuuntaisen ja dialogisen kehikon. Referenssi toimii tuon kehikon sisällä yhtenä kielen orientaationa, ”tahtona referenssiin”. Silti avoin dialogismi itsessään voi jopa vahvistaa referenssi-orientaatiota. Tutkimus on ensimmäinen Hannu Salaman tuotantoa tarkasteleva kirjallisuudentutkimuksen väitöskirja. Samalla se osallistuu kirjallisuustieteelliseen keskusteluun siitä, miten realismi ja mimesis tulisi meidän aikanamme ymmärtää.

Supporting older people’s independent living at home through social and health care collaboration

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin ikäihmisten kotona asumista sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä iäkkäiden kotihoidon asiakkaiden voimavaroista arjesta selviytymisen näkökulmasta, ja tutkia miten asiakkaiden hoito sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyönä toteutuu. Tutkimus oli poikkileikkaustutkimus, jossa sovellettiin kuvailevaa ja vertailevaa tutkimusasetelmaa. Tutkimusaineisto kerättiin yhden länsisuomalaisen kunnan kotihoidon asiakkailta (≥65 v.) ja heitä hoitavilta ammattihenkilöiltä. Kotihoidon 21 iäkästä asiakasta kuvasivat omia voimavarojaan arjesta selviytymisen näkökulmasta sekä kokemuksiaan hoidon toteutumisesta ammattihenkilöiden yhteistyönä. Aineisto kerättiin avoimella haastattelulla ja analysoitiin sisällön analyysillä. Lisäksi 25 kotihoidon ammattihenkilöä: 13 kotipalvelun työntekijää, 11 kotisairaanhoitajaa ja lääkäri kuvasivat kokemuksiaan iäkkään asiakkaan hoidon toteutumisesta ammattihenkilöiden yhteistyönä. Aineisto kerättiin fokusryhmähaastattelulla ja analysoitiin sisällön analyysillä. Näiden tulosten sekä aikaisemman kirjallisuuden perusteella laadittiin strukturoitu kyselylomake, jolla analysoitiin ja vertailtiin asiakkaiden ja ammattihenkilöiden näkemyksiä siitä, miten asiakkaiden hoito sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyönä toteutui. Esitestausten jälkeen kyselylomake lähetettiin 200 kotihoidon asiakkaalle ja 570 heitä hoitavalle kotihoidon työntekijälle: 485 kotipalvelun työntekijälle, 81 kotisairaanhoitajalle ja 4 lääkärille. Kyselyyn vastasi 120 asiakasta (60 %) ja 370 ammattihenkilöä (65 %). Ryhmien välisten erojen tarkastelussa käytettiin ristiintaulukointia, Pearsonin khin neliötestiä ja Fisherin tarkan todennäköisyyden testiä. Iäkkäiden asiakkaiden kuvauksissa voimavarat muodostuivat elämänhallinnan tunteesta ja toimintatahdon säilymisestä. Asiakkaat ammensivat arkeen voimaa harrastuksista ja sosiaalisesta verkostosta, mutta ulkopuolisten asettamat elämisen ehdot, terveydentilan heikkeneminen sekä yksinäisyys asettivat ikäihmisen ja hänen voimavaransa suurten haasteiden eteen. Tulokset osoittivat, että ammattihenkilöiden toiminta oli osittain ristiriidassa ikäihmisten omien odotusten kanssa, eikä se kaikilta osin tukenut asiakkaiden omia voimavaroja. Ammattihenkilöt tekivät hoitoon liittyviä päätöksiä ja toimintoja asiakkaiden puolesta, vaikka asiakkaille itselleen oli tärkeää elämänhallinnan tunne ja toimintatahdon säilyminen. Asiakkaiden voimavarojen tukemista moniammatillisena yhteistyönä vaikeuttivat ammattihenkilöiden vaikeus tunnistaa asiakkaiden omia voimavaroja sekä niitä uhkaavia tekijöitä, tiedon kulun ongelmat, tavoitteeton ja epäyhtenäinen tapa toimia sekä ammattihenkilöiden vastakkain asettuvat näkemyserot ja toimintatavat. Asiakkaiden ja ammattihenkilöiden näkemykset toteutetusta hoidosta erosivat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi (p<0.05). Asiakkaat arvioivat sekä itsenäiseen toimintaan tukemisen että fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen tuen toteutuneen työntekijöitä huonommin. Yhteistyön kehittämishaasteita kotihoidossa ovat asiakkaan oman elämänsä asiantuntijuuden vahvistaminen, toimintakulttuurin muuttaminen asiakaslähtöiseksi tavoitteelliseksi toiminnaksi, ammattihenkilöiden roolien ja vastuun selkiyttäminen sekä tiedon kulun menetelmien kehittäminen. Tutkimus vahvistaa gerontologisen hoitotieteen tietoperustaa ja tuottaa uutta tietoa, jota voidaan soveltaa sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa ja johtamisessa

Henkilöstöresurssien optimointi ja hallinta sataman operaattoriyhtiössä

Työn tavoitteena on selvittää erilaisten työaikamallien ja henkilöstön määrän vaikutuksia Finnsteven henkilöstökustannuksiin ja ylitöiden määrään. Selvitystyö toteutetaan simuloimalla vaihtoehtoisia työaikamalleja ja henkilöstömääriä tilastollisten menetelmien avulla. Työn toisena tavoitteena on ehdottaa yritykselle toimintatapaa suorittaa lopullinen henkilöstöresurssien optimointi. Työn teoriaosuudessa esitellään aluksi yritystä ja sen toimintaympäristöä. Tämän jälkeen tarkastellaan nykyisen TE-sopimuksen mahdollistamia työaikamalleja. Seuraavaksi perustellaan käytettävät tilastolliset menetelmät ja tiedonkeruumenetelmät. Edetessään työ syventyy tarkastelemaan yrityksen tekemän työn kohdentumista aikatyöhön ja ylityöhön sekä viikonpäiville että työvuoroille. Lopuksi kuvataan työn optimoinnissa käytetty logiikka, analysoidaan saatuja tuloksia ja esitellään optimointityökalun toteutussuunnitelma. Diplomityössä tehdyn selvityksen mukaan satamatyössä tehdään nykyisellään erittäin paljon ylitöitä. Siten työaikamallien optimointi on perusteltua. Optimoinnilla saavutettavat potentiaaliset kustannussäästöt ovat erittäin huomattavia. Lopullinen optimointi on haastava tehtävä, jota henkilöstöhallinto ei pysty ratkaisemaan pelkkään kokemukseensa luottaen. Tuotannonsuunnittelun avuksi tarvitaan täten työkalu, joka palvelee paitsi mallien luontia, toimii suunnittelun apuna jatkossakin.