Locality and order-invariant logics

Malli on logiikassa käytetty abstraktio monille matemaattisille objekteille. Esimerkiksi verkot, ryhmät ja metriset avaruudet ovat malleja. Äärellisten mallien teoria on logiikan osa-alue, jossa tarkastellaan logiikkojen, formaalien kielten, ilmaisuvoimaa malleissa, joiden alkioiden lukumäärä on äärellinen. Rajoittuminen äärellisiin malleihin mahdollistaa tulosten soveltamisen teoreettisessa tietojenkäsittelytieteessä, jonka näkökulmasta logiikan kaavoja voidaan ajatella ohjelmina ja äärellisiä malleja niiden syötteinä. Lokaalisuus tarkoittaa logiikan kyvyttömyyttä erottaa toisistaan malleja, joiden paikalliset piirteet vastaavat toisiaan. Väitöskirjassa tarkastellaan useita lokaalisuuden muotoja ja niiden säilymistä logiikkoja yhdistellessä. Kehitettyjä työkaluja apuna käyttäen osoitetaan, että Gaifman- ja Hanf-lokaalisuudeksi kutsuttujen varianttien välissä on lokaalisuuskäsitteiden hierarkia, jonka eri tasot voidaan erottaa toisistaan kasvavaa dimensiota olevissa hiloissa. Toisaalta osoitetaan, että lokaalisuuskäsitteet eivät eroa toisistaan, kun rajoitutaan tarkastelemaan äärellisiä puita. Järjestysinvariantit logiikat ovat kieliä, joissa on käytössä sisäänrakennettu järjestysrelaatio, mutta sitä on käytettävä siten, etteivät kaavojen ilmaisemat asiat riipu valitusta järjestyksestä. Määritelmää voi motivoida tietojenkäsittelyn näkökulmasta: vaikka ohjelman syötteen tietojen järjestyksellä ei olisi odotetun tuloksen kannalta merkitystä, on syöte tietokoneen muistissa aina jossakin järjestyksessä, jota ohjelma voi laskennassaan hyödyntää. Väitöskirjassa tutkitaan minkälaisia lokaalisuuden muotoja järjestysinvariantit ensimmäisen kertaluvun predikaattilogiikan laajennukset yksipaikkaisilla kvanttoreilla voivat toteuttaa. Tuloksia sovelletaan tarkastelemalla, milloin sisäänrakennettu järjestys lisää logiikan ilmaisuvoimaa äärellisissä puissa.

Peripheral facial palsy : Grading, Etiology, and Melkersson-Rosenthal Syndrome

The objective of this study was to assess the utility of two subjective facial grading systems, to evaluate the etiologic role of human herpesviruses in peripheral facial palsy (FP), and to explore characteristics of Melkersson-Rosenthal syndrome (MRS). Intrarater repeatability and interrater agreement were assessed for Sunnybrook (SFGS) and House-Brackmann facial grading systems (H-B FGS). Eight video-recorded FP patients were graded in two sittings by 26 doctors. Repeatability for SFGS was from good to excellent and agreement between doctors from moderate to excellent by intraclass correlation coefficient and coefficient of repeatability. For H-B FGS, repeatability was from fair to good and agreement from poor to fair by agreement percentage and kappa coefficients. Because SFGS was at least as good in repeatability as H-B FGS and showed more reliable results in agreement between doctors, we encourage the use of SFGS over H-B FGS. Etiologic role of human herpesviruses in peripheral FP was studied by searching DNA of herpes simplex virus (HSV) -1 and -2, varicella-zoster virus (VZV), human herpesvirus (HHV) -6A, -6B, and -7, Epstein-Barr virus (EBV), and cytomegalovirus (CMV) by PCR/microarray methods in cerebrospinal fluid (CSF) of 33 peripheral FP patients and 36 controls. Three patients and five controls had HHV-6 or -7 DNA in CSF. No DNA of HSV-1 or -2, VZV, EBV, or CMV was found. Detecting HHV-7 and dual HHV-6A and -6B DNA in CSF of FP patients is intriguing, but does not allow etiologic conclusions as such. These DNA findings in association with FP and the other diseases that they accompanied require further exploration. MRS is classically defined as a triad of recurrent labial or oro-facial edema, recurrent peripheral FP, and plicated tongue. All three signs are present in the minority of patients. Edema-dominated forms are more common in the literature, while MRS with FP has received little attention. The etiology and true incidence of MRS are unknown. Characteristics of MRS were evaluated at the Departments of Otorhinolaryngology and Dermatology focusing on patients with FP. There were 35 MRS patients, 20 with FP and they were mailed a questionnaire (17 answered) and were clinically examined (14 patients). At the Department of Otorhinolaryngology, every MRS patient had FP and half had the triad form of MRS. Two patients, whose tissue biopsies were taken during an acute edema episode, revealed nonnecrotizing granulomatous findings typical for MRS, the other without persisting edema and with symptoms for less than a year. A peripheral blood DNA was searched for gene mutations leading to UNC-93B protein deficiency predisposing to HSV-1 infections; no gene mutations were found. Edema in most MRS FP patients did not dominate the clinical picture, and no progression of the disease was observed, contrary to existing knowledge. At the Department of Dermatology, two patients had triad MRS and 15 had monosymptomatic granulomatous cheilitis with frequent or persistent edema and typical MRS tissue histology. The clinical picture of MRS varied according to the department where the patient was treated. More studies from otorhinolaryngology departments and on patients with FP would clarify the actual incidence and clinical picture of the syndrome.

Growing Up Vietnamese in Finland - Looking Back 12 Years Later : The Well-Being and Sociocultural Adaptation of Vietnamese as Children or Adolescents and as Young Adults

Varttuminen vietnamilaisena Suomessa: 12 vuoden seurantajakso – Vietnamilaisten hyvinvointi ja sosiokulttuurinen sopeutuminen lapsena/nuorena sekä nuorena aikuisena Tämä tutkimus oli määrällinen pitkittäistutkimus lapsena tai nuorena vuosina 1979-1991 Suomeen saapuneiden vietnamilaisten akkulturaatiosta (kulttuurin muutoksista), psyykkisestä hyvinvoinnista ja sosiokulttuurisesta sopeutumisesta. Tutkimukseen osallistui ensimmäisessä vaiheessa (vuonna 1992) 97 satunnaisesti valittua vietnamilaista peruskoululaista ympäri maata, joita verrattin suomalaisiin luokkatovereihin. Seurantavaiheeseen (vuonna 2004) osallistui 59 ensimmäisessä vaiheessa mukana ollutta vietnamilaista, nyt iältään 20 – 31 -vuotiaita. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mitkä tekijät ennustivat akkulturaation lopputuloksia, samalla huomioiden iän ja ympäristön (kontekstin) vaikutukset psyykkiseen hyvinvointiin ja sosiokulttuuriseen sopeutumiseen. Yksittäiset akkulturaatiodimensiot (kieli, arvot ja identiteetti) osoittautuivat tärkeämmiksi psyykkiselle hyvinvoinnille ja sosiokulttuuriselle sopeutumiselle kuin etniset, kansalliset tai kaksikulttuuriset profiilit, joissa yhdistyivät ao. kieli, arvot ja identiteetti. Identiteettimuutosta tapahtui (etniseen) vietnamilaiseen suuntaan ajan kuluessa, kun taas arvomuutosta tapahtui (kansalliseen) suomalaiseen suuntaan. Sekä suomen että vietnamin kielen taito lisääntyivät ajan myötä, millä oli myönteisiä vaikutuksia sekä psyykkiseen hyvinvointiin että sosiokulttuuriseen sopeutumiseen. Lähtötilanteen psyykkinen hyvinvointi ennusti hyvinvointia (masennuksen puutetta ja itsetuntoa) aikuisena, mutta sosiokulttuurinen sopeutuminen (koulumenestys) lapsena tai nuorena ei ennustanut kouluttautumista aikuisena. Parempi suomen kielen taito ja vähemmän identifioitumista suomalaiseksi aikuisena sekä masentuneisuuden puute ja vähemmän koettua syrjintää lapsena tai nuorena erottelivat psyykkisesti paremmin voivat aikuiset (ei-masentuneet) heistä, jotka olivat masentuneita. Parempaa kouluttautumista aikuisena ennustivat toisaalta vähemmän koettua syrjintää lapsena tai nuorena ja toisaalta aikuisena parempi suomen kielen taito, suurempi kansallisten (suomalaisten) itsenäisyysarvojen kannattaminen, mutta kuitenkin vähemmän identifioitumista suomalaisiin. Koetun syrjinnän merkitys psyykkiselle hyvinvoinnille, erityisesti lapsena tai nuorena, sekä sen pitkäaikaisvaikutukset psyykkiselle hyvinvoinnille ja sosiokulttuuriselle sopeutumiselle aikuisena osoittavat tarpeen puuttua varhain psyykkisiin ongelmiin sekä parantaa etnisten ryhmien välisiä suhteita. Avainsanat: akkulturaatio, psyykkinen hyvinvointi, sosiokultuurinen sopeutuminen, kieli, arvot, identiteetti, vietnamilainen, Suomi, lapset, nuoret, nuoret aikuiset

Viitotut elämät : Kuurojen nuorten aikuisten kokemuksia viittomakielisestä elämästä Suomessa

The goal of the study is to build an image of deafness and of the lives of the deaf from their own per-spectives. The lives of deaf sign language users are analysed through the concept of identity. The start-ing point for the study is the idea that identities are moulded and structured in action and interaction and are, therefore, continuous processes. The terminology and ideas used in the present study are mostly based on Erving Goffman s (1971, 1986) work in which he sees identity as a representation of self. Via our language and our actions we build and present an image of ourselves to others and to ourselves alike. The research aims at answering the following questions concerning the lives of deaf sign language users: how do deaf people build an image of themselves as deaf people, what kind of meanings does deafness acquire in their lives, and what opportunities do they have to be perceived by others as they feel they are, i.e. to present their true self . In order to answer these questions, the narratives provided by eighteen deaf young adults, aged 25 35, in narrative interviews carried out in sign language, have been analysed. The methodology used is that of a data-based, qualitative analysis and narrative analy-sis. The study follows the lines of prior qualitative research carried out in the field of sociology of health and in the study of everyday life. The subjects are divided into three groups according to the linguistic environment dominant in the family: 1) a deaf child in a deaf family, 2) a deaf child in a hearing family using sign language, and 3) a deaf child in a hearing family where sign language was not used. The childhood family has great significance in the way a child constructs his or her identity as a deaf person. The process of construct-ing an identity in the first group can be defined as being automatic or inherited, in the second group the process can be described as being a collective/joint identity-building process, whereas in the third group the process is ambivalent and delayed. The opportunities the deaf have in building their identi-ties as deaf people have been examined through the concept of a collective story reservoir. Research shows that the deaf have, at least partly, a different collective story reservoir that they can rely on from the one the hearing have. Interaction with other deaf people and access to the collective story reservoir is important, because it enables the deaf to form an idea of their own deafness and the life of a deaf person. Three different ways of understanding deafness can be conceptualized from the narratives of the inter-viewed deaf people. In the outdated counter-narrative and the reductive narrative of deafness as an abnormality, the subjects are not capable of seeing themselves as forming part of the narratives or identifying themselves with the ways the deaf are depicted. Yet, the characterizations prevalent in them are the ones that the deaf constantly come across in their day-to-day lives. The narrative through which the subjects depict themselves and their lives can be defined as a pluralistic narrative. The plu-ralistic narrative consists of three elements: the coexistence of the world of the deaf and that of the hearing, the orientation to sign language, and the replacement of local networks with global networks. Although modern Finnish society and its varied social services and subsidy systems enable the realiza-tion of the kind of life described in the pluralistic narrative, the issues of power and inequality still frequently emerge in the narratives in which the deaf young adults described themselves and their lives. Two kinds of power mechanisms can be perceived in the descriptions: belittling and excluding power. These considerably diminish the opportunities of sign language users to create the kind of life that would reflect their personalities while limiting the chances for presenting the self to others.

Eläinlääkärin pehmeät direktiivit

Tutkielmassa selvitetään, millaisia direktiivejä eli ohjailevia lausumia eläinlääkäri käyttää potilasvastaanottonsa aikana vaikuttaakseen eläimen tai sen omistajan toimintaan. Lähtökohtana on huomio siitä, että eläinlääkäri pehmentää etenkin eläimenomistajalle suunnattuja ohjeita, neuvoja ja pyyntöjä erilaisin kielellisin keinoin. Kaiken kaikkiaan eläinlääkärin direktiivit vaikuttavat kontekstissaan toimivilta, tilanteeseen sopivilta ja riittävän kohteliailta. Tutkielmassa pohditaan, miksi tiettyjä direktiivejä on tarpeen pehmentää enemmän kuin toisia, ja millaisin keinoin tätä pehmeää, kohteliasta puhetta luodaan. Tutkimusmenetelmänä on keskustelunanalyysi. Aineistona on yhdeksän vuonna 2009 videokuvattua potilaskäyntiä eteläsuomalaiselta eläinlääkäriasemalta. Tallenteissa esiintyy kolme eri eläinlääkäriä, jotka kaikki ovat naisia. Aineistoa on yhteensä noin 100 minuuttia, ja se on litteroitu keskustelunanalyysin konventioiden mukaisesti. Keskusteluasetelma on aiempiin keskustelunanalyyttisiin tutkimuksiin verrattuna poikkeuksellinen, koska tilanteessa on osallistujana ei-kielellinen olento, eläin. Vaikka eläimen ei voida odottaa ymmärtävän kieltä, sillekin esitettäviä direktiivejä usein pehmennetään. Määrällisesti merkittävimmiksi pehmentämisen keinoiksi osoittautuvat passiivi ja modaaliverbit. Passiivilla puhuja välttää mainitsemasta puhuteltavan persoonaa ja tietyssä kontekstissa tekee toiminnasta näennäisesti yhteistä. Modaaliverbeillä toiminnasta tehdään ei-ehdotonta, kun se ilmaistaan esimerkiksi luvallisena tai kannattavana. Modaaliverbeihin yhdistyy usein nollapersoona, jolla myös vältetään persoonan mainitseminen. Lisäksi keskusteluissa esiintyy runsaasti muita pehmentämisen keinoja, esimerkiksi epäsuoria ilmauksia ja varauksia kuten ehkä. Yllättävää on jos-partikkelin avulla muodostettavan ohjailevan lausuman suhteellinen yleisyys eläinlääkärikeskusteluissa. Jos otat tosta kiinni -tyyppinen direktiivi on saanut melko vähän huomiota aiemmissa direktiivitutkimuksissa mutta on tässä keskustelukontekstissa ilmeisen käyttökelpoinen. Tutkimuksessa selviää, että paljas, pehmentämätön imperatiivikäsky esitetään eläimenomistajalle vain poikkeustilanteessa, jossa suoruudelle on erityinen tarve. Eläimelle imperatiivikäskyjä voidaan kuitenkin esittää muulloinkin.

Julkisen tilan kontrollin ulottuvuuksia : tapaustutkimus Stop Töhryille -projektista.

Tämä tutkielma keskittyy julkisen kaupunkitilan kontrollin eri muotoihin. Ihmiset käyttävät kaupunkitilaa eri tavoin ja eri tarkoituksiin. Tilan sallitut ja kielletyt käyttömuodot ovat aina erilaisten toiveiden yhteensovittamista: yhteisen neuvottelun tulos. Tilaa myös kontrolloidaan vastaamaan erilaisia toiveita ja odotuksia. Tutkielmassa julkisen tilan kontrollin muodot on jaettu kolmeen: tilan fyysinen muokkaaminen, tilan valvonta ja asenteisiin vaikuttaminen esimerkiksi politiikkaohjelmilla. Tärkeimpänä kiinnostuksen kohteena on tilanne, jossa jokin toiminta kielletään kokonaisuudessaan. Tutkielmassa käytetään konkreettisena esimerkkinä yrityksestä kontrolloida tilaa Helsingin kaupungin Stop Töhryille -projektia: kyseessä on tapaustutkimus em. projektista. Projekti toteutettiin vuosina 1998–2008 Helsingin kaupungin rakennusviraston sekä yleisten töiden lautakunnan alaisuudessa. Projektin tavoitteena oli vähentää ja poistaa kaupunkitilassa näkyviä graffiteja. Keinoina tähän oli tekninen siivous, valvonta ja viestintä. Graffitit voidaan nähdä yhtenä keinona vallata tilaa itselle. Tutkimuksen ongelmanasettelun taustalla on pohdinta siitä, kohdistuuko julkisen tilan kontrolli jonkin tietyn toiminnon ei-toivottavuuteen vai kohdistuuko kontrolli tiettyjen toimijoiden ei-toivottavuuteen. Tavoitteena on selvittää, minkälainen tilan kontrolliin tähtäävä ohjelma Stop Töhryille -projekti oli. Tutkimuskysymykset liittyvät siihen, miksi projekti toteutettiin, mihin projektin toimenpiteet kohdistuivat ja miten nollatoleranssi määriteltiin projektissa. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu Jock Youngin määritelmälle nollatoleranssista, nollatoleranssin kritiikille sekä Henri Lefebvren, Don Mitchellin, Andrea Sharkeyn ja Rob Shieldsin kirjoituksiin oikeudesta tilaan. Aineistona käytetään yleisten töiden lautakunnan kokousten esityslista- ja pöytäkirjamateriaalia sekä haastatteluja projektissa mukana olleille tai projektiin vaikuttaneille tahoille (N=4). Analyysin menetelmänä sovelletaan diskurssianalyysiä. Aineiston perusteella voidaan todeta, että projektissa hyödynnettiin laajasti erilaisia kontrollin keinoja. Projektin toimenpiteet keskittyivät alussa enemmän toimintoon (graffitien puhdistamiseen ja ehkäisyyn), mutta viimeisinä vuosina painopiste siirtyi enemmän toimijaan (graffitintekijään). Aineiston analyysissä yhtenä olennaisena toimijaryhmänä esille nousivat nuoret ja nuoriso, jotka mainittiin useaan otteeseen graffitintekijöinä. Tutkielmassa tätä ilmiötä pohditaan Mike Presdeen nuoruuden kriminalisointi -käsitteen sekä Zygmunt Baumanin ulossulkemisen paradigman kautta. Nollatoleranssiretoriikka on löydettävissä projektista kolmella tasolla: ideologisella, toiminnallisella sekä viestinnällisellä. Nollatoleranssia perusteltiin ideologisella tasolla rikottujen ikkunoiden teesillä: pieniä sosiaalisia häiriöitä poistamalla voidaan ehkäistä suuria rikoksia. Tämä perustelu vietiin toiminnalliselle tasolle, jossa häiriökäyttäytyjiä valvottiin ja heille vaadittiin kovia rangaistuksia. Viestinnällä pyrittiin madaltamaan kansalaisten sietokykyä graffiti-ilmiöön ja edesautettiin mahdollisimman laajan kansalais- ja asukasyhteistyön syntymistä. Lisäksi projektissa luotiin aktiivisesti tiedon ja kielen politiikkaa, joissa tuotetaan käsitystä siitä että graffitit lisäävät turvattomuutta ja konstruoidaan sellainen kieli, jossa graffitit nähdään ongelmana.

Tekstin kielen automaattinen tunnistaminen

Tutkielman aiheena on kirjoitetun digitaalisessa muodossa olevan tekstin kielen automaattinen tunnistaminen. Tekstin kieli on usein tarpeellista identifioida, jotta tekstin jatkokäsittelyssä osataan toimia käyttäen oikeita menetelmiä. Tekstin kielen automaattinen tunnistaminen on internetissä olevan tekstimäärän ja kielivalikoiman kasvaessa tullut tärkeäksi näiden dokumenttien automaattisen käsittelyn esivaiheeksi. Kielen tunnistaminen on kieleltään tuntemattoman tekstin vertaamista joukkoon annettuja kieliä. Samoja tai hyvin läheisiä menetelmiä voidaan käyttää myös tekstin lajitteluun esimerkiksi aihealueiden suhteen. Tässä tutkielmassa esitellään tutkielmaa varten rakennetun kielentunnistimen kehitysvaiheet sekä sen suorituskyvyn evaluointia. Aluksi tutkielmassa paneudutaan muutamaan eri kielentunnistamisen menetelmään, sekä esitellään myös eräiden toteutettujen kielentunnistinten rakennetta niistä kirjoitettujen artikkelien perusteella. Tämän jälkeen tutkielmassa kerrotaan kuinka kielentunnistimen rakentamiseen luotiin harjoituskorpuksia. Harjoituskorpukset luotiin Wikipedian artikkeleista yhteensä 103 kielelle. Eri kielten harjoituskorpusten yhteenlasketuksi kooksi tuli yli miljardi sanetta. Jokaisesta harjoituskorpuksesta luotiin 7 kielimallia kullekin kielelle. Kielimallit ovat kielten sanojen n-grammien (yhdestä kuuteen) listoja sekä listoja kielten koko-naisista sananmuodoista. Harjoituskorpuksista luotuja kielimalleja ja muutamia eri menetelmiä yhdistelemällä rakennettiin useita erilaisia kielentunnistimia, joiden suoriutumista vertailtiin keskenään laajojen testitunnistusten avulla. Testien suorittamista varten muodostettiin Europarl-korpuksesta noin 200 miljoonan sanan testikorpuksia kymmenelle eurooppalaiselle kielelle. Testitunnistuksia tehtiin automatisoidusti useita miljoonia. Näiden testien tulosten perusteella päädyttiin kielentunnistimeen, joka käyttää hyväkseen kaikkia kielimalleja sekä kahta eri menetelmää. Tutkielmassa kehitetyn kielentunnistimen suoriutumista vertailtiin vielä joidenkin artikkeleissa esiteltyjen kielentunnistimien suoriutumiseen ja lopuksi tutkielmassa esitellään mahdollisuuksia tunnistimen jatkokehittämiseen.

Aspekte der Melancholietherapie in Martin Luthers Trostbriefen

Pro gradu -tutkielmani tehtävänä on selvittää näkökulmia melankoliaterapiaan Martti Lutherin lohdutuskirjeissä. Lähteinä on ollut neljä lohdutuskirjettä sekä yksi kirje, joka muistuttaa sisällöltään lohdutuskirjettä. Metodina on ollut kirjeiden tyylillis-retorinen analyysi. Aihe on kiinnostava, koska Lutherin kirjeiden ja retoriikan tutkimus on ollut vähäistä verrattuna häntä koskevaan laajaan kansainväliseen tutkimukseen. Työn lähtökohtana on ollut, että yksi kirjallisuuden tärkeimmistä tehtävistä 1500-luvulla oli erilaisten melankolisten sairauksien parantaminen. Kirjallisuuden avulla voitiin torjua hengenvaarallisia melankolisia affekteja kuten epätoivoa, pelkoa, surua ja apatiaa. Lutherin lohdutuskirjeet soveltuvat hyvin melankoliaterapian tutkimiseen, koska ne on kirjoitettu lohtua tarvitseville ihmisille. Työn tutkimuskysymykset ovat: Mitä melankolian hoitokeinoja Luther mainitsee? Missä määrin Lutherin melankoliaterapia on sopusoinnussa 1500-luvulla vallinneiden hoitokäsitysten kanssa? Miten Luther hyödyntää retoriikan ja huumorin keinoja melankoliaterapiassaan? Työn teoriaosassa selvitetään 1500-luvun ihmiskäsitystä sekä teologisesta että lääketieteellisestä näkökulmasta ja esitellään ajalle tyypillisiä humoraaliopin mukaisia melankolian hoitokeinoja. Selvitetään myös retoriikan ja melankoliaterapian suhdetta toisiinsa. Analyysiosassa pääpaino on Lutherin käyttämissä retorisissa keinoissa, mutta siinä hyödynnetään myös teoriaosan havaintoja. Tutkielmassa kirjallisuustieteellinen ja teologinen näkökulma tukevat toisiaan. Kirjallisuustieteellisestä näkökulmasta lohdutuskirjeet on tutkittavissa retoriikan tarjoamien käsitteiden avulla, koska ne on kirjoitettu aikana, jolloin retoriikka oli tärkeä yliopistollinen oppiaine. Tutkielma huomioi myös aiheen teologisen näkökulman, koska ajan kieli on uskonnollisesti värittynyttä ja koska Lutherin melankoliaterapiaan kuuluu vahva hengellinen ulottuvuus. Ihmisen kyky lohduttaa rinnastuu Lutherilla Jumalan kykyyn lohduttaa ihmistä Raamatun sanan kautta. Lutherille Jumala on reetori, jonka työväline on Raamatun pyhä sana. Puhutulla ja kirjoitetulla sanalla on Lutherin melankoliaterapiassa erityisen keskeinen merkitys. Tutkielmani osoittaa, että sekä Lutherin käyttämät retoriset keinot että hänen melankoliaterapiansa ovat suuressa määrin sopusoinnussa 1500-luvun retoriikan ja lääketieteen oppien kanssa. Luther käyttää melankoliaterapiassaan laajasti apuna erilaisia retorisia keinoja kuten toistoa, variaatiota, metaforaa ja esimerkkikertomuksia. Lutherin mainitsemat hoitokeinot kuten esimerkiksi metsästys, ratsastus, syöminen ja juominen, pelien pelaaminen, leikinlasku ja ystävien kanssa seurustelu ovat sopusoinnussa ajan hoitokäsitysten kanssa. Kirjeissä esiintyy myös lääketieteellisestä ja uskonnollisesta näkökulmasta katsottuna kyseenalaisia hoitokeinoja kuten tyhjänpäiväisten juttujen kertominen ja paholaisen kiroileminen. Nämä neuvot ylittävät ajan melankoliaterapiaan kuuluvan kohtuullisuuden säännön, ja ne on ymmärrettävä niiden teologisesta merkityksestä käsin. Lutherille kohtuullisuuden säännön rikkominen on toisinaan sallittua, kun on kysymys vaikeasta paholaisen aiheuttamasta melankoliasta. Kristillinen usko näyttää Lutherille tarjoavan vapauden käyttää tiettyjä hoitokeinoja, joita vielä keskiajalla ei olisi hyväksytty. Toisinaan Luther näkee kirjeen vastaanottajaa kohdanneen vaikeuden Jumalan eikä paholaisen aikaansaannoksena. Tällaisissa tapauksissa melankolia nähdään Jumalan työnä ihmisessä, joka mahdollistaa hengellisen kääntymisen Jumalan, kaiken lohdutuksen Isän puoleen.

Bilingual Notaries in Hellenistic Egypt : A Study of Language Use

The impact of Greek-Egyptian bilingualism on language use and linguistic competence is the key issue in this dissertation. The language use in a corpus of 148 Greek notarial contracts is analyzed on phonological, morphological and syntactic levels. The texts were written by bilingual notaries (agoranomoi) in Upper Egypt in the later Hellenistic period. They present, for the most part, very good administrative Greek. On the other hand, their language contains variation and idiosyncrasies that were earlier condemned as ungrammatical and bad Greek, and were not subjected to closer analysis. In order to reach plausible explanations for those phenomena, a thorough research into the sociohistorical and linguistic context was needed before the linguistic analysis. The general linguistic landscape, the population pattern and the status and frequency of Greek literacy in Ptolemaic Egypt in general, and in Upper Egypt in particular, are presented. Through a detailed examination of the notaries themselves (their names, families and handwriting), it became evident that there were one to three persons at the notarial office writing under the signature of one notary. Often the documents under one notary's name were written in the same hand. We get, therefore, exceptionally close to studying idiolects in written material from antiquity. The qualitative linguistic analysis revealed that the notaries made relatively few orthographic mistakes that reflect the ongoing phonological changes and they mastered the morphological forms. The problems arose at the syntactic level, for example, with the pattern of agreement between the noun groups or a noun with its modifiers. The significant structural differences between Greek and Egyptian can be behind the innovative strategies used by some of the notaries. Moreover, certain syntactic structures were clearly transferred from the notaries first language, Egyptian. This is obvious in the relative clause structure. Transfer can be found in other structures, as well, although, we must not forget the influence of parallel Greek structures. Sometimes these can act simultaneously. The interesting linguistic strategies and transfer features come mostly from the hand of one notary, Hermias. Some other notaries show similar patterns, for example, Hermias' cousin, Ammonios. Hermias' texts reveal that he probably spoke Greek more than his predecessors. It is possible to conclude, then, that the notaries of the later generations were more fluently bilingual; their two languages were partly integrated in their minds as an interlanguage combining elements from both languages. The earlier notaries had the two languages functionally separated and they followed the standardized contract formulae more rigidly.

Italian ja Veneton läänin kolmas sektori. Maaraportti maaseutualueiden palvelutuotannon haasteista ja hyvistä käytännöistä.

Tiivistelmä Maaraportin tavoitteena on luoda yleiskatsaus Italian kolmanteen sektoriin ja tutkimus kohdistuu erityisesti Pohjois-Italiassa sijaitsevan Veneton läänin kolmannen sektorin palvelutuotantoon. Raportissa tarkastellaan erityisesti kolmannen sektorin ja julkisen palvelutuotantosektorin sekä julkishallinnon toiminnallisia suhteita. Kolmannen sektorin mahdollisuuksia vastata maaseutualueiden palvelujen tarjonnan haasteisiin on pyritty analysoimaan. Italia on julkishallinnon ja kolmannen sektorin palvelutuotannon kannalta tarkasteltuna nykytilanteessa mielenkiintoinen testilaboratorio koko Euroopan mittakaavassa johtuen maan historiallisista, kulttuuri-sista, kieli- ja maantieteellisistä sekä itse väestöpohjan tarjoamista haasteista. Italiasta ei voida puhua yhden homogeenisen valtiokäsitteen alla, koska maa toimii kulttuurisista perinteistään johtuen kolmella eri nopeudella. Itse valtio käsitettäkin tulkitaan Italiassa monin eri tavoin pohjautuen ”valtiona” nähdyn organisaation käytännön funktioon sitoutuneena alueellisiin ja kulttuurisiin tekijöihin. Teollinen, dynaaminen yritysten varakas Pohjois-Italia henkilöityneenä Milanoon, hallinnon ja kulttuurin leimaama Keski-Italia kiteytyneenä ikuiseen kaupunkiin Roomaan ja Napolin alapuolinen Etelä-Italia, joka painii ”järjestelmässä sisällä olevan järjestelmänsä” kanssa eivät ole koskaan muodos-taneet oikeasti yhtenäistä Italian valtiota. Italiassa erillisinä itsehallinnollisina alueina toimivat lääneiksi luettavat Sisilia, Trentino Alto-Adige, Val di Aosta, Sardegna ja Friuli-Venezia Giulia, mikä lisää hallinnollista kirjavuutta. Viimeisten vuosien aikana Italian julkishallinto on ollut jatkuvassa transitiotilassa yrittäessään kohdata uudistumisen vaateita globalisoituvassa maailmassa. Italiassa on meneillään hidas siirtyminen liittovaltiomaiseen järjestelmään ja jopa syvempään paikallisuuteen. Massiivinen ja raskas julkishallintokoneisto neljällä eri tasolla (valtio - lääninhallinnolliset alueet - vahvat maakunnat - kunnat) on erittäin hankalasti modernisoitavissa, mutta poliittinen tahtotila on vaihtumassa klassista vahvaa keskushallintoa kannattavasta ajattelutavasta hyväksymään federalistisia, alueellisia hallintoratkaisuja. Italiassa on herätty havaitsemaan, että ongelmien ratkaisu täytyy viedä itse alueille ja niiden ihmisille, koska unilateraalinen keskushallinnointitapa ei enää vastaa monikerroksisiin, moniulotteisiin alueellisiin haasteisiin. Jokaisella alueella on erilaiset lähtökohdat ongelmien ratkaisuihin myös globalisoitumisen asettamissa yhteisissä haasteissa. Kolmannen sektorin asema arvostettuna italialaisten kansalaispalvelujen täydentäjänä ja tuottajana alkaa olla nykypäivää. Kolmannen sektorin elintärkeä osuus uusien palvelutarpeiden tunnistamisessa on jo yleisesti tunnustettu tosiasia Italiassa. Vapaaehtoisjärjestöt toimivat eturivissä kansalaisten arkipäivässä ja pystyvät näin kanavoimaan ensimmäisinä sosiaalista kehityskulkua ja kohottamaan esiin erilaisia marginaalistenkin ryhmien tarpeita sekä vastaamaan niihin. Kolmas sektori laajentaa, tuottaa ja paikkaa paikallista julkista palvelutuotantoa. Ratkaiseva askel lainsäädännölliseltä kannalta on ollut rahoitusvirtojen ohjaaminen kolmannen sektorin ns. ONLUS-organisaatioille ja ONLUS-statuksen perustaminen vuonna 1997. Italiassa on 60 231.214 asukasta (31.7.2009) ja se on hallinnollisesti jakaantuneena 8 100 kuntaan. Suomessa vastaavat luvut ovat 5 350 712 asukasta ja 348 kuntaa (11/2009). Maantieteelliseltä kooltaan Italia ei eroa 301 338 km2:n pinta-alallaan paljonkaan Suomesta (338 424 km2). Väestömäärän erojen vuoksi Italiassa on keskimäärin 199,9 asukasta neliökilometrillä ja Suomessa 17,1. Maiden välinen suora vertailu ei ollut mittakaavaerojen vuoksi järkevää. Kuntien hallinnollinen rooli on Italiassa painotukseltaan erilainen kuin Suomessa. Suomessa kuntien vastuulla oleva sosiaali-, terveydenhuolto- ja koulutoimi eivät ole samassa laajuudessa italialaisten kuntien vastuulla vaan näiden toimialojen vastuulliset tahot ovat läänit terveydenhoitopiireineen sekä maakuntahallinto koulupiirien osalta. Italialaisten kuntien vastuualueet voivat myös vaihdella mittavasti perustuslaissa määriteltyjen perustoimien lisäksi. Tutkimuksen kohteeksi on rajattu Koillis-Italiassa sijaitseva Veneton läänin alue, koska se on väkimäärältään lähes yhtä suuri kuin Suomi, 4 893 309 asukasta (31.3.2009). Kuntien lukumäärä on huimaava 581 kpl. Veneto on maantieteelliseltä alueeltaan pieni ja harvaan asuttua maaseutua on pinta-alasta melko niukasti. Pohjoisen osan vuoristoalueet karuine olosuhteineen muodostavat palvelutuotannollisesti haas-teellisen ympäristön, joka on verrattavissa suomalaisten maaseutualueiden tilanteeseen. Venetossa on omaksuttu Italian mittakaavassa innovatiivisia ratkaisuja julkishallinnon palvelutuotannon ja kolmannen sektorin toiminnan osalta. Veneton alue on luokiteltu maailman pienyritysintensiivisimmäksi alueeksi, mikä heijastuu myös alueen palvelutuotantoratkaisuissa. Raportti esittelee ensin Italian hallintoa, keskushallinnon, paikallishallinnon ja tutkimuksen asettelulle olennaisten kolmannen sektorin toimijoiden osalta. Tämä on välttämätöntä, sillä kolmannen sektorin toiminta on Italiassa hyvin pitkälle lainsäädännöllä ohjattua ja rajattua. Kolmannen sektorin käsitteistöä, toimijoita, järjestäytymistä ja sen toimintaa säätelevää lainsäädäntöä esitellään tarkemmin. Veneton läänin osalta kolmanteen sektoriin perehdytään sekä hallinnon että toimijakentän näkökulmia tulkiten. Raportin lopussa esitellään kolmannen sektorin palvelutuotantoon ja hallinnointiin liittyviä case-esimerkkitapauksia.

Wie sollten pragmatische Phraseologismen lexikografisch dargestellt werden? : Modell eines Wörterbuchartikels für pragmatische Phraseologismen in einem deutsch-finnischen Spezialwörterbuch in elektronischer Darstellungsform

Pro gradu -tutkielmassani käsittelen pragmaattisia fraseologismeja ja sitä, kuinka ne pitäisi esittää elektronisessa saksa suomi-erikoissanakirjassa. Tutkielman tavoite on hahmotella sanakirja-artikkelin malli. Sanakirja on semasiologis-onomasiologinen, ts. käyttäjä voi etsiä siitä sekä tiettyä ilmaisua että tiettyä kommunikaatiotilannetta. Sanakirjan pääasiallinen kohderyhmä ovat kääntäjät, mutta se soveltuu myös kielenopiskelijoiden ja muiden saksan kielen kanssa tekemisissä olevien käyttöön. Tutkielman teoriaosuudessa käsittelen fraseologiaa, pragmaattisia fraseologismeja, niiden erityispiirteitä ja kääntämistä sekä työn kannalta merkityksellisiä leksikografian käsitteitä, sanakirjatyyppejä ja sanakirjojen rakenteita. Lisäksi esittelen elektronisten sanakirjojen ominaisuuksia. Onhan melko varmaa, että niiden käyttö yleistyy entisestään tulevaisuudessa mm. niiden helppo- ja nopeakäyttöisyyden vuoksi. Omassa kappaleessaan käsittelen pragmaattisia fraseologismeja leksikografisesta näkökulmasta ja nostan esille niiden esittämiseen liittyviä ongelmia, joista annan olemassa oleviin yksi- ja kaksikielisiin sanakirjoihin perustuvia esimerkkejä. Lopuksi hahmottelen parannusehdotuksiin perustuvan sanakirja-artikkelin teoreettisen mallin ja havainnollistan sitä kolmella esimerkkiartikkelilla. Fraseologian piiriin lukeutuvat pragmaattiset fraseologismit ovat suhteellisen uusi tutkimuskohde. Kontrastiivisia tutkimuksia kieliparissa saksa suomi on erittäin vähän, ja pragmaattisten fraseologismien kääntämistä ei myöskään ole juuri tutkittu. Pragmaattiset fraseologismit jaetaan yleensä kahteen ryhmään: rutiini-ilmaisuihin ja keskustelukiteytymiin. Rutiini-ilmaisut ovat tilannesidoksisia, kiteytyneitä ja pääsääntöisesti lauseenveroisia ilmaisuja, jotka toistuvat arkipäiväisissä kommunikaatiotilanteissa. Ne ovat syntaktisesti ja semanttisesti heterogeenisia, ja niiden funktiot ovat moninaisia: Rutiini-ilmaisuihin kuuluu monia kohteliaisuussanontoja, kuten tervehdyksiä ja toivotuksia, mutta myös hämmästystä, pelkoa, iloa, torjuntaa ym. ilmaisevia fraseologismeja. Keskustelukiteytymät sen sijaan ovat ei-idiomaattisia, esiintyvät epäitsenäisinä, ts. vain lausumaan upotettuina, eivätkä ne ole tilannesidoksisia. Keskustelukiteytymillä on monia kommunikatiivisia tehtäviä, kuten puheen jäsennys, puhekumppanin huomion kohdentaminen tai epävarmuuden ilmaiseminen. Ne ovat yleensä polyfunktionaalisia ja niitä voi usein varioida paljonkin. Kieltä käyttävien on hallittava sekä rutiini-ilmaisujen että keskustelukiteytymien käyttö kommunikaation sujuvuuden takaamiseksi ja kulttuuristen yhteentörmäysten välttämiseksi. Pragmaattisten fraseologismien esittäminen sanakirjoissa on monien tutkijoiden mukaan yhä nykyäänkin osin puutteellista. Perinteisen leksikografian metodit eivät riitä kuvaamaan pragmaattisia fraseologismeja riittävän tarkasti. Parannettavaa on sekä mikro- että makrostruktuurissa, ts. sanakirja-artikkeleissa, hakusanojen valinnassa ja järjestyksessä sekä siinä, minkä hakusanan alta ilmaisu on löydettävissä. Lisäksi ongelmia on sanakirjojen alku- ja lopputeksteissä ja hakusanojen välisissä viittaussuhteissa. Perehdyn tutkielmassani erityisesti mikrostruktuurien ongelmakohtiin. Löytämistäni esimerkeistä käy ilmi, että pragmaattisia fraseologismeja ei yleensä ole varustettu vastaavalla merkinnällä, ne on sijoitettu sanakirja-artikkeliin epäsystemaattisesti ja epäloogisesti eikä rutiini-ilmaisuja ja keskustelukiteytymiä ole erotettu toisistaan. Ilmaisusta ei aina ole annettu sitä muotoa, jossa se todellisuudessa toteutuu, mikä esim. hankaloittaa kielenoppijan mahdollisuutta oppia aktiivisesti käyttämään ilmaisua. Myös syntaktis-semanttiset tiedot ovat ajoittain liian niukkoja, samoin kuin pragmaattis-kommunikatiiviset tiedot, mikä on erittäin vakava puute. Pragmaattisten fraseologismien käyttöä on mahdotonta kuvailla ilman kyseisiä tietoja. Hahmottelemassani sanakirja-artikkelin mallissa jokainen ilmaisu on löydettävissä oman hakusanansa alta. Kääntäjiä ajatellen ilmaisulle annetaan mahdollisimman monia ekvivalentteja ja myös tietoa niistä. Artikkelissa selitetään tarkoin, mitä ilmaisu tarkoittaa ja miten sitä käytetään. Ilmaisun tyylistä, konnotaatioista, tekstispesifisyydestä, ajallisesta ja alueellisesta jakautuneisuudesta ja kommunikatiivisesta funktiosta annetaan yksityiskohtaisia tietoja. Linkeistä on mahdollisuus päästä katsomaan synonyymisten tai samaan tilanteeseen liittyvien ilmaisujen sanakirja-artikkeleita. Ilmaisuille annetaan esimerkkejä, jotka ovat peräisin sekä sanakirjoista ja autenttisista teksteistä että fiktiivisistä dialogeista ja niiden käännöksistä. Pragmaattisten fraseologismien kääntäminen on hankalaa monesta syystä, mm. siksi, että ne ovat kieli- ja kulttuurisidonnaisia ja polyfunktionaalisia. Kääntäjällä on oltava erittäin hyvän kielitaidon ja kulttuuritietämyksen lisäksi tietoa myös sekä lähde- että kohdekielen fraseologiasta. Pragmaattisten fraseologismien erikoissanakirja helpottaisi kääntäjien työtä merkittävästi.

Vanhurskautta, oikeutta vai uskollisuutta? : ṣdq -sanue vuoden 1992 Kirkkoraamatun Psalmien kirjassa

Righteousness, justice or faithfulness? The Hebrew Root ṣdq in the Psalter of the Finnish Church Bible of 1992 This study attempts to answer three questions. Firstly, what do the derivates of the root ṣdq mean in the Hebrew Psalter? Secondly, with which equivalents are these Hebrew words translated in the Psalter of the Finnish Church Bible of 1992 and why? And thirdly, how is the translation of the root ṣdq in the Psalter placed in comparison with the translations of the root ṣdq in certain ancient and modern Bible translations? The root ṣdq has a very wide semantic field in Biblical Hebrew. The basic meaning of the root ṣdq is ‘right’ or ‘to be in the right’. The traditional English equivalent of the root ṣdq is righteousness. In many European languages the equivalent of the root ṣdq has some connection with the word ‘right’, but this is not the case in Finnish. The Finnish word vanhurskaus has been present since the first Finnish Bible translation by Mikael Agricola in 1548. However, this word has nothing to do with the Finnish word for ‘right’. The word vanhurskaus has become a very specific religious and theological word in Finnish, and it can be a word that is not obvious or at all understandable even to a native Finnish speaker. In the Psalter of the earlier Finnish Church Bible of 1938 almost every derivate of the root ṣdq (132/139) was translated as vanhurskaus. In the Psalter of the Finnish Church Bible of 1992 less than half of these derivates (67/139) are translated as that. Translators have used 20 different equivalents of the Hebrew derivates of the root ṣdq. But this type of translation also has its own problems. The most disputed is the fact that in it the Bible reader finds no connections between many Bible verses that have obvious connections with each other in the Hebrew Bible. For example, in verse Ps. 118, 15 one finds a Finnish word for ‘saved’ and in verse Ps. 142, 8 one finds another Finnish word for ‘friends’, while in the Hebrew Bible the same word is used in both verses, ṣaddîqīm. My study will prove that it is very challenging to compare or fit together the semantics of these two quite different languages. The theoretical framework for the study consists of biblical semantic theories and Bible translation theories. Keywords: religious language, Bible translations, Book of Psalms.

Subject Teacher Training and Teaching in English

The purpose of this Master s thesis is on one hand to find out how CLIL (Content and Language Integrated Learning) teachers and English teachers perceive English and its use in teaching, and on the other hand, what they consider important in subject teacher education in English that is being planned and piloted in STEP Project at the University of Helsinki Department of Teacher Education. One research question is also what kind of language requirements teachers think CLIL teachers should have. The research results are viewed in light of previous research and literature on CLIL education. Six teachers participate in this study. Two of them are English teachers in the comprehensive school, two are class teachers in bilingual elementary education, and two are subject teachers in bilingual education, one of whom teaches in a lower secondary school and the other in an upper secondary school. One English teacher and one bilingual class teacher have graduated from a pilot class teacher program in English that started at the University of Helsinki in the middle of the 1990 s. The bilingual subject teachers are not trained in English but they have learned English elsewhere, which is a particular focus of interest in this study because it is expected that a great number of CLIL teachers in Finland do not have actual studies in English philology. The research method is interview and this is a qualitative case study. The interviews are recorded and transcribed for the ease of analysis. The English teachers do not always use English in their lessons and they would not feel confident in teaching another subject completely in English. All of the CLIL teachers trust their English skills in teaching, but the bilingual class teachers also use Finnish during lessons either because some teaching material is in Finnish, or they feel that rules and instructions are understood better in mother tongue or students English skills are not strong enough. One of the bilingual subject teachers is the only one who consciously uses only English in teaching and in discussions with students. Although teachers good English skills are generally considered important, only the teachers who have graduated from the class teacher education in English consider it important that CLIL teachers would have studies in English philology. Regarding the subject teacher education program in English, the respondents hope that its teachers will have strong enough English skills and that it will deliver what it promises. Having student teachers of different subjects studying together is considered beneficial. The results of the study show that acquiring teaching material in English continues to be the teachers own responsibility and a huge burden for the teachers, and there has, in fact, not been much progress in the matter since the beginning of CLIL education. The bilingual subject teachers think, however, that using one s own material can give new inspiration to teaching and enable the use of various pedagogical methods. Although it is questionable if the language competence requirements set for CLIL teachers by the Finnish Ministry of Education are not adhered to, it becomes apparent in the study that studies in English philology do not necessarily guarantee strong enough language skills for CLIL teaching, but teachers own personality and self-confidence have significance. Keywords: CLIL, bilingual education, English, subject teacher training, subject teacher education in English, STEP