Retentiojärjestelmän optimointi kartonkikoneella

Diplomityössä tutkittiin kartonkikoneen retentiojärjestelmää ja eri mahdollisuuksia retention ja vedenpoiston tehostamiseen. Tavoitteena oli parantaa etenkin runkokerroksen retentiota ja vedenpoistoa. Työssä testattiin kilpailevan kemikaalitoimittajan mikropartikkelia kartonkikoneella. Lisäksi runkokerroksessa testattiin retentiotärkkelyksen vaikutus kartongin palstaumislujuuteen, suoritettiin käytössä olevan mikropartikkelin annostuksen optimointi sekä testattiin alunan käyttöä retentioainesysteemin tehoaineena. Kirjallisuusosassa tarkasteltiin pinta- ja kolloidikemian perusteita, retentioainejärjestelmiä ja niissä käytettäviä kemikaaleja sekä retentioaineilla tehtävään flokkaukseen vaikuttavia tekijöitä. Laboratoriokokeilla tutkittiin kokeellisessa osassa eri mikropartikkelijärjestelmien toimivuutta kartonkikoneen eri kerroksien massoilla. Toimivimmaksi osoittautuneella mikropartikkelilla suoritettiin pilot-koeajo runkokerroksen massalla. Lisäksi suoritettiin toinen pilot-koeajo, jossa tutkittiin mikropartikkelin vaikutuksia saostuman aiheuttajana. Pilot-koeajoissa saavutettiin samat retentiotasot kuin referenssisysteemillä lähes puolet pienemmällä kemikaalin kulutuksella. Kartongin laatuominaisuuksista huokoisuus, formaatio ja AKD-liiman retentio muuttuivat viiraretention mukaan. Saostumakoeajossa ei todettu retentioaineen vaikuttavan saostumien syntyyn. Täyden mittakaavan koeajossa tarkoituksena oli testata kilpailevan mikropartikkelin toimivuus kartonkikoneella. Koeajossa etsittiin optimaalinen mikropartikkelin annostus eri kerroksiin. Pintakerroksen tuhkaretentio nousi hiukan ja vedenpoisto parani. Runko- ja taustakerroksessa saavutettiin samat retentiotasot sekä vedenpoistot. Samat retentiotasot saavutettiin n. 25 % pienemmällä mikropartikkelin kulutuksella. Kartongin laatuominaisuuksista seurattiin palstautumislujuutta, formaatiota ja AKD-liiman retentoitumista. Kartongin palstautumislujuus heikkeni. Vastaavasti runko- ja taustakerroksen AKD-liiman retentio oli hiukan korkeampi koeajetulla mikropartikkelilla. Formaatiossa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. Jatkokokeet tehtiin kartonkikoneen runkokerroksessa. Kokeissa todettiin retentiotärkkelyksen vaikuttavan kartongin palstautumislujuuteen. Käytössä olevan mikropartikkelin annostelun optimointikokeissa ei saavutettu parannusta retentioon eikä vedenpoistoon. Mikropartikkelilla saavutetaan tietty retentiotaso, jonka jälkeen sillä ei ole enää vaikutusta retentiotasoon. Alunan annostelukokeissa ei alle yksi kg/t annosmäärällä ole vaikutusta retentioon ja vedenpoistoon.

ASP-malli ja sen alustavien kohdesegmenttien määrittely. Case: Novo Group Oyj

Tutkielman tavoitteena oli selvittää ASP-, eli sovellusvuokrausmallin erityis-piirteitä sekä määrittää alustavat kohdesegmentit toiminnan-, talouden- ja henkilöstönohjausjärjestelmille ASP-ratkaisuna. Työ on kaksiosainen. Tutkimuksen teoreettisessa osassa keskitytään segmentoinnin teorioihin, tietojärjestelmien ulkoistamisen motiiveihin sekä etuihin ja haittoihin sekä ASP-malliin kokonaisuudessaan. Tutkimuksen empiiristä osuutta varten suoritettiin kvalitatiivinen tutkimus, joka koostui 20 haastattelusta 18 eri organisaatiossa. Haastateltavat olivat pääasiassa asiakasyritysten tietohallintopäällikköjä. Alustavat kohdesegmentit muodostettiin teoreettisessa osassa esitettyjen ASP-mallin erityispiirteiden sekä haastattelututkimuksesta saadun informaation perusteella. ASP on uusi malli tietojärjestelmien hankintaan. ASP on käsitteenä vain noin kolme vuotta vanha tutkielman tekohetkellä. Kyseessä on malli, jolle tutkimuslaitokset ovat tehneet lupaavia kasvuennusteita IT-markkinoilla. Markkinoiden kasvu ei ole kuitenkaan ollut ennusteiden mukaista. ASP-ratkaisuna hankittu tietojärjestelmä on kokonaisvaltainen ulkoistusmalli. Kaikki mahdollinen ASP-ratkaisuna hankittavaan järjestelmään tai sovellukseen liittyvä ulkoistetaan palveluntarjoajalle. Tutkimuksessa selvisi, että kiinnostusta mallia kohtaan on olemassa. Mallin edut nähdään suurempina kuin haitat. ASP-ratkaisun käyttöönotolla asiakasyritykselle mahdollistuu resurssien kohdentaminen ydinliiketoimintaan.

”Se olin näin, se ei ollut näin, kaikki on niin kuin sanomme sen olleen” – Postmoderni uudelleenkirjoitus historian ja fiktion suhteiden problematisoijana José Saramagon romaanissa Jeesuksen Kristuksen evankeliumi

Portugalilaisen Nobel-kirjailija José Saramagon romaani Jeesuksen Kristuksen evankeliumi (O Evangelho segundo Jesus Cristo, 1991) herätti ilmestyessään niin suuren kohun, että Saramago muutti pois synnyinmaastaan Portugalista. Teoksen saama kiihkeä vastustus johtui lähinnä sen aiheesta ja kriittisestä sisällöstä; Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on postmoderni, kriittinen Raamatun evankeliumien uudelleenkirjoitus. Romaani kertoo kokonaisuudessaan uudestaan kanonisista evankeliumeista tutun Jeesuksen tarinan, mutta antaa useille Jeesuksen elämän vaiheille, sanoille ja teoille täysin päinvastaisen tulkinnan kuin kristinuskon perinteisessä tulkintatraditiossa. Pro gradu -työssäni tutkin paitsi sitä, miten Jeesuksen Kristuksen evankeliumi eroaa Raamatun evankeliumeista, ennen kaikkea sitä, miksi Saramagon romaani kertoo evankeliumeista tutun tarinan uudestaan. Tutkimukseni pääasiallisena teoreettisena viitekehyksenä käytän Linda Hutcheonin teoriaa historiografisesta metafiktiosta ja postmodernista taiteesta. Hutcheon kutsuu postmoderneja historiallisia aiheita käsitteleviä kaunokirjallisia teoksia historiografisiksi metafiktioiksi. Historiografinen metafiktio on kriittistä, poliittista, ironista, parodista, paradoksaalista ja intertekstuaalista. Historiografisessa metafiktiossa pääpaino ei ole menneisyyden kuvaamisessa, vaan menneisyyden kuvaamiseen liittyvissä kysymyksissä ja ongelmissa. Historiografinen metafiktio osoittaa, että menneisyyteen ei ole suoraa pääsyä eikä sitä voi kuvata ”sellaisenaan”. Menneisyyden voi tavoittaa ainoastaan aiempien representaatioiden kautta. Hutcheonin mukaan kaikki representaatiot ovat subjektiivisia, ja sen vuoksi ne pitävät aina sisällään myös tietyn ideologian. Tutkimuksessani päädyn siihen, että Saramagon kanonisten evankeliumien postmodernin uudelleentulkinnan tarkoitus on historiografisen metafiktion tapaan problematisoida historian(kirjoituksen) ja fiktion suhteet. Historian ja fiktion suhteet problematisoidessaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumi kommentoi kanonisia evankeliumeja, moderneja Jeesus-romaaneja ja näiden perinteisiä tulkintatraditioita, sekä ilmentää postmodernille filosofialle ominaisia ajattelunvirtauksia. Saramagon kanonisten evankeliumien uudelleenkirjoitus kyseenalaistaa niin kanonisten evankeliumien kuin Jeesus-romaanien tulkintaperinteessä tyypillisen ajatuksen historiallisen totuuden olemassaolosta ja kiistää menneisyyden objektiivisen kuvauksen mahdollisuuden. Jeesuksen Kristuksen evankeliumi osoittaa historiankirjoituksen fiktiivisyyden, mutta nostaa toisaalta esiin ajatuksen fiktion mahdollisuuksista kuvata tekstin ulkopuolista todellisuutta.

Innovaattorin dilemma - Kehittäminen vs. Parantaminen

Työssä tutkimme parantamis- ja kehittämisstrategiaa ja niiden yhteiskäyttöä eli ambidekstriaa. Tavoitteenamme on tuoda parantamis- ja kehittämisstrategian erot esille ja sijoittaa strategiat tuotteen elinkaarelle. Esittelemme organisaation ambidekstrian hallintaa ja vaikeuksia. Esittelemme ensin parantamis- ja kehittämisstrategian termit, eri innovaatiostrategiat ja tuotteen elinkaari mallit ja ambidekstrian kirjallisuuden pohjalta. Tämän jälkeen esittelemme case materiaalimme. Materiaalin pohjalta sijoitamme strategiat tuotteen elinkaarelle ja tuomme casessa esiintyneitä ambidekstrian ominaisuuksia esille. Tavoitteemme pohjalta voimme sanoa, että tuotteen elinkaaren vaiheilla ja parantamis- ja kehittämisstrategioilla on selvä yhteys ja strategiat sijoittuvat hyvin elinkaarelle. Ambidekstrian hallitseminen, eli parantamis- ja kehittämisstrategian tasapainon löytäminen ei ole helppoa, sillä strategiat ovat hyvin erilaisia keskenään. Hallinta vaatii paljon työtä, hyvän reagointikyvyn ja ennustamisen taidon, jotta yritys pysyy mukana muutoksessa ja mielellään hieman edellä, jos mielii teknologiajohtajaksi.

Julkishallinnon sähköisten palveluiden arkkitehtuurit

Sähköinen asiointi on yleistynyt viime vuosien aikana nopeasti. Toimivia julkishallinnon sähköisiä palveluita kehitetään jatkuvasti yhä uusiin tarkoituksiin. Tällä hetkellä sähköisten palveluiden tarjontaa leimaa hajanaisuus. Jokainen palveluita tarjoava organisaatio kehittää palveluita itsenäisesti, omalla tavallaan. Palveluiden kehittäminen asiakaslähtöisesti edellyttää palvelukokonaisuuksien suunnittelua arkkitehtuuritasolla. Yksittäisten sovellusten kehittämisen lisäksi on huomioitava näiden sovellusten toimivuus yhteen, osana suurempaa kokonaisuutta. Palvelukeskeisessä arkkitehtuurisuunnittelussa lähtökohta on se, että jokainen yksittäinen sovellus on itsessään palvelu, joka tuottaa määritelmänsä mukaisen tulosteen sellaisessa muodossa, jota muut sovellukset kykenevät ymmärtämään. Työn tuloksena havaittiin, että vaikka sähköiselle hallinnolle on kehitetty useita viitearkkitehtuureja, on käytännön työ palveluiden integroimiseksi vielä kesken. Yksittäisten palveluiden liittäminen suuremmiksi kokonaisuuksiksi vaatii määrätietoista arkkitehtuurisuunnittelua sekä kansallista suunnittelun koordinointia. Tiedon jakaminen organisaatiorajojen yli muodostaa joukon kysymyksiä, joihin ei ole vielä vastausta. Tietosuojaa ja yksityisyyttä ei voida uhrata sähköistä hallintoa suunniteltaessa.

Turbiinin tiivistehöyryn lämmöntalteenotto

Tässä kandidaatintyössä tutkitaan Fortum Power and Heat Oy:n Joensuun voimalaitoksen tiivistehöyryn lämmöntalteenoton tehostamisvaihtoehtoja. Tiivistehöyryä syntyy pääasiassa höyryturbiinin labyrinttitiivisteiden läpi virtaavana höyrynä, joka lasketaan turbiinista poistuvaksi lämpöenergiaksi. Tiivistehöyryn kiertoprosesseja on olemassa useita erilaisia, mutta tässä työssä keskitytään erityisesti Joensuun voimalaitoksen tiivistehöyryn kiertoprosessiin ja sen tehostamiseen. Joensuun voimalaitos on tyypiltään vastapainehöyryvoimalaitos, joka on varustettu turbiinin lauhdutusosalla. Työssä esitellään voimalaitoksen tiivistehöyryjärjestelmän nykytilanne sekä eri mahdollisuuksia hyödyntää tiivistehöyryn sisältämä lämpöenergia tehokkaammin ja näin tehostaa voimalaitoksen energiantuotantoa ja -käyttöä. Työssä keskitytään tarkastelemaan ainoastaan tiivistehöyryn lämmöntalteenoton tehostamista, muut energia-analyysin sisältämät kohteet on jätetty tutkimuksen ulkopuolelle. Energia on olennainen osa nykyistä yhteiskuntaa. Pyrittäessä yhä kustannustehokkaampaan liiketoimintaan, nousee energiatehokkuus usein mielenkiinnon kohteeksi. Nykyisessä tilanteessa Joensuun voimalaitoksen vastapaineajon aikana tiivistehöyryn sisältämä lämpöenergia hukataan pääasiassa lähellä virtaavaan Pielisjokeen. Tarvittavat putkistot tiivistehöyryn lämmöntalteenottamiseksi kaukolämpökiertoon on olemassa, mutta systeemistä ei ole saatu toimivaa. Talvella suurimman kaukolämpökuorman aikana tiivistehöyrystä saatava ylimääräinen lämpöteho vähentäisi biokattilan tehontarvetta ja näin syntyisi konkreettisia säästöjä. Tutkimuksen tärkein tavoite on tutkia voidaanko tiivistehöyryn lämmöntalteenottoa tehostaa, ja jos voidaan, niin mitkä ovat vaihtoehdot, mahdolliset riskit ja investointikustannukset. Vaihtoehtoja kartoitettiin työssä sekä nykyisin olemassa olevan laitteiston pohjalta, kuin myös uusien vaihtoehtojen pohjalta.

Vaikutusperusteiset konseptit : EBO-, EBAO-, SOD- ja CA-käsiteanalyysi

Tutkimuksessa tarkastellaan vaikutusperusteisuuteen pohjautuvia uusia sotataitoa soveltavia konsepteja kuvaavia käsitteitä ja niiden sisältöä. Tutkimuksessa tuodaan myös esiin sellaisia syitä ja tekijöitä, jotka ovat johtaneet tai mahdollistaneet uusien konseptien synnyn ja kehittämisen. Asioita tarkastellaan nimenomaan vaikutusperusteisuuden näkökulmasta. Tarkastelun kohteena olevat käsitteet ovat EBO (Effect Based Operations), EBAO (Effect Based Approach to Operations), SOD (Systemic Operational Design) ja kokonaisvaltainen lähestymistapa, CA (Comprehensive Approach). Työn keskeisinä johtopäätöksinä esitetään seuraavat tutkimustulokset: Asevoimiin kohdistuneet rakenteelliset muutokset ovat johtaneet länsimaisissa asevoimissa joukkojen supistamiseen sekä uuden tyyppisen teknologisen toimintakyvyn ja toimintatapamallien luomiseen. Verkostokeskeinen sodankäynti ja erityisesti sen mahdollistama yhteinen tilannekuva toimivat vaikutusperusteisten konseptien mahdollistajana ja niiden ydinprosessien tukena erityisesti, kun asiaa tarkastellaan teknologiselta kannalta. Verkostosodankäynti, kuten nykypäivän talo-uselämäkin, nojaa nopeaan päätöksentekoon, kustannusten minimointiin ja teknologian luomiin mahdollisuuksiin verkottuneessa maailmassa. Taloudellisuusajattelu, tuhovaikutusten minimoinnit, omien tappioiden välttäminen ja niin edelleen, toistuvat eri yhteyksissä uusilla termeillä. Yhteinen nimittäjä on kustannustehokkuus. Mikään ei ole kuitenkaan perustavasti muuttunut. Kaikki se, mitä sodankäynti on ja on ollut, tulee säilymään.

Rajatarkastusviranomaisen käännyttämisen ja maahantulokiellon määräämiseen edellytykset ja kokonaisharkinta päätöksenteossa

Tutkimuksen kohteena ovat ulkomaalaisen käännyttämisen ja maahantulokiellon määräämisen edellytykset sekä rajatarkastusviranomaisen harkintavalta käännytys- ja maahantulokieltopäätöksiä tehtäessä. Ulkomaalaisen maahantulo on lähtökohtaisesti luvanvaraista ja sille on asetettu tiettyjä edellytyksiä, joiden tarkoituksena on estää etenkin sellaisten henkilöiden maahanpääsy, joiden oleskelu saattaisi aiheuttaa vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle tai kansanterveydelle. Lähtökohtana on kansainvälisen oikeuden voimassa oleva pääsääntö, jonka mukaan ulkomaalaisilla ei ole yleisesti oikeutta saapua tai asettua toiseen maahan. Tutkimuksessa on rajattu ulkopuolelle Euroopan unionin kansalaisen ja häneen rinnastettavan henkilön sekä heidän perheenjäsentensä käännyttäminen ja maahantulokieltoon määrääminen sekä siihen liittyvä kokonaisharkinta, koska se poikkeaa merkittävästi ulkomaalaisen maasta poistamisesta, maahantulokieltoon määräämisestä ja siihen liittyvästä kokonaisharkinnasta. Tutkimusmetodi tutkielmassa on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tutkimuksen tehtävänä on käännyttämistä ja maahantulokiellon määräämistä sääntelevän normiston, oikeuskäytännön ja muun käytettävissä olevan aineiston perusteella sekä tulkinnan avulla muodostaa perusteltu kanta siitä, millä edellytyksillä ulkomaalainen voidaan käännyttää ja määrätä maahantulokieltoon. Toisena tutkimustehtävänä on ulkomaalaislain mukaisten kokonaisharkinnan määrittely. Harkintavaltaa ja sen rajoja päätöksenteossa määritetään lain valmisteluaineiston lisäksi eteenkin hallintotuomioistuimien ratkaisukäytännön avulla. Keskeisessä osassa ovat päätösharkinnan oikeudellisten rajojen selvittämisessä myös hallinnon oikeusperiaatteet. Ulkomaalainen voidaan käännyttää, jos laissa mainitut käännyttämisperusteet ovat olemassa. Käännytyspäätöksen yhteydessä ulkomaalainen voidaan määrätä maahantulokieltoon. Pykälien sanamuodoista voidaan käännyttää ja voidaan määrätä, on todettavissa, ettei viranomaisella ole ehdotonta velvoitetta poistaa maasta henkilöä, joka täyttää käännyttämisen edellytykset eikä myöskään ehdotonta velvoitetta määrätä henkilölle maahantulokieltoa. Ulkomaalaislain mukainen käännyttäminen perustuu aina tapauskohtaiselle kokonaisharkinnalle, eikä päätöksenteko ole siten ehdotonta.

Ympäristötuhot ja operaatiot : ympäristösodankäynti postmodernissa maailmassa

Tutkimuksessa selvitetään millaisia ympäristötuhoja sodat ja aseelliset konfliktit ovat aiheuttaneet Vietnamissa, Kosovossa ja Persianlahden alueella Yhdysvaltain ja sen liittolaisten sotatoimissa. Tutkimuksessa keskeinen käsite on ympäristösodankäynti, jolla tarkoitetaan ympäristöön vaikuttamista tai ympäristön muuttamista sodan päämäärien saavuttamiseksi. Tavoitteena on ymmärtää miten sota muuttaa ympäristöä ja mitä vaikutuksia tällä muutoksella on sodankäyntiin – operaatiotaitoon ja taktiikkaan. Sodat muuttavat yhteiskuntaa monella eri tavalla poliittisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti. Tämä muutos taas heijastuu siihen käsitykseen, joka yhteiskunnalla on sodan ympäristöseurauksista, jotka taas vaikuttavat tapaan käydä sotaa ja valmistautua seuraavaan sotaan. Tutkimus käsittelee tarkastelluissa sodissa ja sotilaallisissa konflikteissa aiheutettuja ympäristötuhoja. Tutkimuksessa ei käsitellä sotilaallisen varustautumisen aiheuttamaa luonnonvarojen käyttöä eikä rauhanaikaista harjoitustoimintaa eikä myöskään tukikohtien aiheuttamaa ympäristön kuormittumista. Tutkimuksessa tarkastelluissa sodissa käytettyjen menetelmien ympäristövaikutukset on ollut pääosin tiedossa, mutta niistä ei ole välitetty vaan toimintaa on jatkettu kunnes se paljastuu ja tämän jälkeen se on pyritty kiistämään tai selittäämään sotilaalliseksi välttämättömyydeksi. Länsimainen yhteiskunta, jossa ympäristön suojelusta on tullut megatrendi, ei tule tulevaisuudessa sallimaan ympäristön tuhoamista samalla tavalla kuin kansallis- ja asevelvollisuusarmeijoihin perustuneet yhteiskunnat kylmän sodan aikana.

Sähköntuotannon pienjänniteverkkoon liittäminen - määräykset ja sähköturvallisuus

Älykkäiden sähköverkkojen (Smart Grid) avulla pyritään vastaamaan sähkönkäytön tehostamisvaatimuksiin. Pientuotanto on yksi tärkeimmistä älykkäiden sähköverkkojen osatekijöistä. Suomessa yksityishenkilöiden innostus omaan sähköntuotantoon ei ole vielä virinnyt, monista eri tekijöistä johtuen. Tulevaisuuden sähköverkoissa pientuotannon rooli on kuitenkin merkittävä. Diplomityössä tarkastellaan pientuotannon yleistymisen edellytyksiä ja tuotannon pienjänniteverkkoon liittämistä. Pientuotannon potentiaalia tarkastellaan eri tuotantomuotojen ja niiden kannattavuuden näkökulmasta. Työn tärkein osuus keskittyy verkkoonliittämismääräyksiin ja sähköturvallisuuteen. Pienjänniteverkkoon liitetty tuotantolaitos on uusi syöttöpiste verkossa ja aiheuttaa esimerkiksi suojaushaasteita. Lisäksi aihepiiri on vielä uusi ja toimintamenetelmät ovat osin vaillinaisia. Työssä esitetään tärkeimmät haasteet, pohditaan niiden merkittävyyttä ja käydään läpi ratkaisuvaihtoehtoja. Selviä teknisiä esteitä pientuotannon yleistymiselle ei Suomessa ole.

”Ei yhtä arkista kuin maksalaatikko.” Kinky seksuaalisuus ja arki.

Työssäni käsittelen kinkyä seksuaalisuutta arkisena ilmiönä. Kinkyksi käsitän niin sadomasokismin, fetisismin, bondagen kuin muutkin outona tai tavallisesta poikkeavana pidetyt seksuaalisuudet. Tutkielmani kautta haluan hälventä kinkyyn kohdistuvia ennakkoluuloja ja vääriä käsityksiä. Tarkoituksena minulla on välittää yksilöiden henkilökohtaisia kokemuksia kinkystä seksuaalisuudesta, identiteetistä, yhteisön merkityksestä ja arjen kokemuksista. Tutkimusaineistona minulla on 12 teemakirjoitusta, sekä viiden henkilön haastattelut. Teemakirjoituksista suurin osa on omaelämäkerta-tyyppisiä tekstejä ja osa puolestaan suoraviivaisempia vastauksia esittämiini kysymyksiin. Kirjoittajat ovat kotoisin ympäri Suomea ja iältään kahdestakymmenestä aina yli kuusikymmenvuotiaaseen. Haastattelut koskevat erityisesti kinky-bileitä, koska tein ne kandidaatintutkielmaani varten. Tarkastelin aineistoani lähiluvun keinoin kulttuurianalyysin, feministisen- ja queer-teorian avulla. Näin pääsin aineistossani pintaa syvemmälle ja toisaalta sain kyseenalaistavan ja kriittisen lähestymistavan itselleni tuttuun aiheeseen. En myöskään pyrkinyt tekemään kattavaa yleistystä siitä, minkälainen henkilö on kinky, vaan pikemminkin yksittäisten ihmisten kautta saada tuntumaa siihen, miltä tuntuu olla kinky ja mitä se merkitsee yksilöille itselleen. Informanttieni kertomusten perusteella kinky seksuaalisuus saattaa luoda tunteen siitä, että on yksin ja epänormaali. Yhteisön löytyminen Internetistä ja yhdistysten parista kuitenkin luo tunteen kotiin löytämisestä ja eheydestä. Informanttini tunsivat kuitenkin ylpeyttä kinkystä seksuaalisuudestaan. Myös parisuhde on tärkeä kinkyjen mieltymysten toteuttamisen kannalta. Yhteisöllisyyden näyttämönä toimivat kinky-bileet, jonne mennään näyttäytymään, katsomaan ja kokemaan, sekä tutustumaan muihin kinkyihin. Bileissä on mahdollista paeta arjesta, mutta kinky voi olla arjesta pakenemista myös kotioloissa. Kinky seksuaalisuus halutaan pitää osittain piilossa, mutta sitä kohtaan halutaan lisätä ymmärrystä ja tietoa. Kuten eräs informantti totesi, kinky ei ole aivan yhtä arkista kuin maksalaatikko, mutta silti erityinen, tärkeä ja rikastuttava osa yksilöiden elämää.

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Itämeren valtioiden rakenteilla olevien alusten pintatorjunnan kehittyminen

Tutkimuksen aihealueena ovat Itämeren alukset 2025, jossa tarkastelun kohteena ovat juuri rakenteilla olevat alukset. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Itämeren alueen laivastojen suorituskyvyn muutosta vuoteen 2025 tullessa. Vertailtaviksi alusluokiksi on tutkimuksessa valittu fregatit ja korvetit. Tutkimuksen keskipisteenä ovat alusten pintatorjuntaohjukset. Pintatorjunnassa tutkimus keskittyy ainoastaan pintatorjuntaohjuksiin ja niiden eri kehittymismuotoihin, joilla on kyky ampua maamaaleihin. Tutkimuksessa tarkastellaan pintatorjuntakykyä ja pintatorjuntaohjuksia ja niitä tukevia järjestelmiä suorituskyvyn avulla. Pintatorjunnan suorituskyvyn määrittävät ohjuksen ominaisuudet ja aluksen kyky maalinosoitukseen. Alusten käyttö- ja toimintaperiaatteista löytyy hyvin vähän julkisia lähteitä, joten tästä syystä tutkimuksessa keskitytään ainoastaan materiaalin suorituskykyyn. Tutkimuksessa tullaan selvittämään miten Itämeren alusten pintatorjuntaohjusten suorituskyky muuttuu nyt rakenteilla olevien alusten myötä? Kokonaisuuden ymmärtämiseksi esitellään myös nykyisen kaluston pintatorjuntakykyä. Tutkimuksessa esitellään Saksan, Venäjän ja Puolan laivaston kalustoa valitussa alusluokassa. Lisäksi tutkimus tulee esittelemään arviota nyt rakenteilla olevien alusten pintatorjunnan kehitysnäkymistä. Maita on myös tärkeä verrata keskenään, jotta suorituskykyä voidaan arvioida paremmin. Siksi tutkimuksessa tullaan myös selvittämään millainen suorituskyky ja merkitys esitetyillä alusluokilla on Itämerellä. Tutkimus toteutetaan laadullisena tutkimuksena, joka pohjautuu aineistolähtöiseen analyysiin. Lisäksi aineistosta saatujen tulosten perusteella, tullaan eri alusluokkia vertailemaan keskenään. Tutkielmaan ovat valikoituneet Itämerenmaista Venäjä, Saksa sekä Puola, joilla on sekä fregatti, että korvettiluokan aluksia käytössä. Jokaisella edellä mainitulla maalla on uusi alusprojekti kesken, joten ne sopivat työn verrokkimaiksi. Tutkimuksessa ei tulla vertailemaan Tanskan ja Ruotsin aluksia, koska mailla ei ole uusia alusluokkia rakenteilla. Jotta Itämeren valmisteilla olevia aluksia voidaan tutkia, on relevanttia tarkastella myös käytössä olevia aluksia. Oletuksena on, että nämä nyt käytössä olevat alukset tullaan korvaamaan uusilla valmistuksessa olevilla aluksilla. Tulevaisuuden alukset ovat suunniteltuja yhä monipuolisempaan tehtävien kirjoon. Tämä johtuu sekä pienenevistä taloudellisista resursseista että uhkakuvien monipuolistumisesta. Molemmat edellä mainitut ovat vaikuttaneet myös ohjusten kehitykseen. Suorituskyvyn nousu korvaa alusten määrän laskun, näin erityisesti Saksan laivastossa. Venäjän laivaston kehitys painottuu edelleen maanpuolustukseen. Puolan laivaston uuden korvettiluokan tuli korvata useampia alusluokkia. Projektin lopettaminen johtaa tilanteeseen, missä suorituskykyä ylläpidetään väliaikaismenetelmin.

“Aluksi opettaja ei meinannu ottaa mua tunneille mukaan lainkaan”. Opetusjärjestelyt liikuntarajoitteiselle oppilaalle

Tutkimus käsitteli liikuntarajoitteisten oppilaiden kokemuksia liikuntatunneista perusopetuksessa. Selvitin liikuntarajoitteisten oppilaiden osallisuutta ryhmätoimintaan sekä tuntien suunnitteluun. Tutkimukseen osallistui oppilaita, joille oli tehty liikunnan osalta henkilökohtainen oppimissuunnitelma (HOPS) sekä oppilaita, joille suunnitelmaa ei ollut tehty. Tutkin lisäksi oppilaiden käsityksiä omasta kehonkuvastaan. Liikuntarajoitteella tarkoitan tässä tutkimuksessa sairautta, vammaa tai jotakin muuta syytä, joka ei ole kehitysvammaisuutta, mutta joka on otettava huomioon liikuntatunneilla. Liikuntarajoite voi olla joko synnynnäinen, tapaturman aiheuttama tai tilapäisempi vamma. Tutkimusaineistona käytin oppilashaastatteluja, henkilökohtaisen oppimissuunnitelman (HOPS) teon seuraamista sekä kahden vammaishuippu-urheilijan näkemyksiä eriyttävästä liikunnanopetuksesta. Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen ja haastattelujen käsittelyssä käytin laadullista sisällönanalyysia. Tutkimukseeni osallistui 11 oppilasta, kaksi vammaishuippu-urheilijaa sekä henkilökohtaisen oppimissuunnitelman (HOPS) tekoon osallistuneet liikunnanopettaja, oppilas ja tämän huoltaja. Keräsin tutkimukseni aineiston syksyllä 2012. Tutkimuksen tuloksista selvisi, että oppilaat, joille oli tehty henkilökohtainen oppimissuunnitelma (HOPS), viihtyivät yleisesti liikuntatunneilla. He kokivat kuuluvansa ryhmään, vaikka liikkuivat muusta ryhmästä poikkeavalla tavalla. Henkilökohtaisen oppimissuunnitelman (HOPS) teossa selvisi sen positiivinen vaikutus koko oppilaan perheeseen. Suunnitelman teon jälkeen oppilaan huoltajankaan ei tarvitse huolehtia lapsensa liikuntatuntien järjestelyistä. Haastattelujen perusteella oppilaiden osallisuus liikuntatuntien suunnitteluun lisää huomattavasti heidän intoaan osallistua liikuntatunneille. Suunnitelman puuttuminen aiheutti osalle haastatelluista jopa tahallisia poissaoloja liikuntatunneilta sekä muun ryhmän ulkopuolelle jäämistä. Negatiivisia kokemuksia syntyi myös siitä, ettei liikuntarajoitteiselle keksitty tekemistä ollenkaan, jolloin liikuntatunnit kuluivat seisomalla tai tuomaroimalla muiden pelejä. Koulun liikuntatuntien kehittämiseksi on suunniteltu erilaisia eriyttämisen keinoja, joihin opettajat voivat tutustua oppaiden sekä täydennyskoulutuksen avulla. Liikuntarajoitteisen oppilaan eriyttäminen vaatii opettajalta oppilaan vammaan tutustumista sekä keskustelua tämän kanssa.

Vuoristo-Karabahin konflikti Etelä-Kaukasian turvallisuuspoliittisessa tilanteessa ja konfliktin ratkaisumahdollisuudet

Etelä-Kaukasiassa sijaitseva, Azerbaidzhanin neuvostotasavaltaan kuulunut, mutta etnisesti armenialaisenemmistöinen Vuoristo-Karabahin alue sijaitsee Azerbaidzhanin tunnustetulla alueella, mutta on käytännössä Armenian hallinnassa. Vuoristo-Karabahin konflikti on niin sanottu jäätynyt konflikti. Tällä tarkoitetaan konfliktia, jossa ei käydä aktiivisia taisteluja, mutta jonka pohjalla olevat ristiriidat ovat edelleen ratkaisematta. Armenia ja Azerbaidzhan ovat kamppailleet alueen hallinnasta vuoden 1994 tulitaukosopimuksesta lähtien. Konfliktin ratkaisua on yritetty pääsääntöisesti ETYJ:n Minskin ryhmän välityksellä, mutta mo-lempia osapuolia tyydyttävää ratkaisua ei ole löytynyt. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Vuoristo-Karabahin konfliktin muodostumiseen johtaneet syyt sekä sen ratkaisumahdollisuudet. Tutkimuksen pääkysymys on: Miksi Vuoristo-Karabahin konfliktia ei ole kyetty ratkaisemaan ja millaisia mahdollisia kehitys-polkuja sen ratkaisemiseksi on löydettävissä? Tutkimuksessa tarkastellaan Etelä-Kaukasian alueen valtioiden lisäksi myös ulkopuolisten, alueella vaikuttavien valtioiden toimintaa ja intressejä koko aluetta kohtaan. Tutkimus on toteutettu pääosin asiakirjatutkimuksena, jota on täydennetty osallistumalla kahteen aihetta käsitelleeseen seminaariin. Lisäksi saatua aineistoa on täydennetty asiantuntijakeskusteluilla. Tutkimuksen keskeisen aineiston muodostavat monipuolisen tutkimuskirjallisuuden lisäksi YK:n ja ETYJ:n raportit sekä seminaariesitykset ja keskustelut. Tutkimuksen viitekehys muodostuu muuttuvan geopolitiikan ja kuvitteellisen maantieteen lähestymistavasta, jossa Etelä-Kaukasian tilassa käytävä geopoliittinen kamppailu tapahtuu erilaisin mielikuvien varaan rakennettujen kokonaisuuksien kautta.Tutkimuksen alussa tarkastellaan konfliktin muodostumista ja siihen johtaneita syitä. Seuraavissa luvuissa perehdytään alueen historiaan ja konfliktin osapuoliin sekä näiden näkemyksiin konfliktista. Tutkimuksen keskeisen osan muodostaa kokonaisuus, jossa tarkastellaan alueella vaikuttavien toimijoiden suhteita ja näiden vaikutusta konfliktin mahdolliseen ratkaisuun. Tutkimuksen tuloksena on muodostettu muutamia mahdollisia kehityspolkuja, jotka voisivat toteutua nykyisten olosuhteiden vallitessa. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että konfliktin ratkaiseminen on haastavaa. Periaatteellista halua konfliktin ratkaisemiseksi löytyy kaikilta osapuolilta, mutta todennäköistä on, että konflikti säilyy ratkaisemattomana myös jatkossa. Tähän vaikuttavat eri osapuolien toisistaan merkittävästi poikkeavat näkemykset alueen hallinnasta. Konfliktin ratkaisemiseksi ei myöskään ole nähtävissä vain yhtä vaihtoehtoa. Todennäköiseltä vaikuttaa myös se, että konflikti ei ratkea ilman ulkopuolista sovittelijaa. Kokonaisuutena voidaan todeta, että kaikista hyvistä pyrkimyksistä huolimatta on erittäin todennäköistä, että konfliktia ei ilman merkittävää kehitystä tulla ratkaisemaan lähitulevaisuudessa. Konflikti jatkuu nykyisen kaltaisena jäätyneenä konfliktina, jonka vaikutukset näkyvät koko alueen tilanteessa vielä pitkään.