996 resultados para pro-choice movement
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, kuinka yrityksen jäykkää organisaatiorakennetta on kevennetty ulkoistamisten avulla vastaamaan nykyaikaisia vaatimuksia. Tarkoituksena ei ole ollut neuvoa yritystä sen liiketoimissa, vaan tarkastella objektiivisesti, mitä on tehty ja kuinka tehdyt toimenpiteet vastaavat teorioissa esiteltyjä toimintamalleja. Tutkimuksen empiirinen osuus on tehty keräämällä teemahaastattelun keinoin tietoa kyseisessä organisaatiossa työskenteleviltä henkilöiltä ja analysoimalla kerättyä materiaalia. Kaikki haastateltavat kuuluvat tai ovat kuuluneet yrityksen johtotasolle, joten kyseessä on heidän näkemyksensä tehdyistä toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista. Ulkoistaminen on todettu hyväksi keinoksi keventää yrityksen jäykkää organisaatiorakennetta. Yrityksen ydinosaamisen tulee olla erittäin tarkkaan selvillä ennen kuin ulkoistamisista päätetään. Oman ydinosaamisen määrittely ohjaa ulkoistettavien toimintojen valinta. Liiketoimintaympäristössä tapahtuvat muutokset vaikuttavat ulkoistamispäätöksiin huomattavasti. Ajan vaikutus ydinosaamiseen ja ulkoistettaviin toimintoihin on kanssa tarpeellista selvittää ennen toimiin ryhtymistä.
Resumo:
Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten yrityksen sisäiset ja ulkoiset vuorovaikutussuhteet vaikuttavat tuotteen ostoprosessissa. Sisäiset vuorovaikutussuhteet esiintyvät yrityksissä organisaatio-, ryhmä- ja individuaalisella tasolla. Nämä vaikuttavat lähinnä siihen, missä ja kenen toimesta ostopäätökset tehdään. Ulkoisia vuorovaikutussuhteita yrityksillä on usein esimerkiksi myyjään, toimitusketjun väliportaaseen ja yrityksen omaan asiakkaaseen. Nämä vuorovaikutussuhteet voivat vaikuttaa ostovalintoihin joko suoraan tai välillisesti. Tutkimusmenetelmänä on soveltava case-tutkimus, johon case-yritykseksi on valittu Kesko. Tavoitteena on selvittää ensinnäkin, mitä erilaisia sisäisiä ja ulkoisia vuorovaikutussuhteita Keskon painotuotteen ostoprosessissa esiintyy, ja toiseksi, miten nämä vuorovaikutussuhteet vaikuttavat Keskon painopaperin valintaan. Tutkimuksen tarkoituksena on tukea markkinointistrategian suunnittelua UPM-Kymmenen kotimaan myyntiosastolla antamalla kuva painopaperimarkkinoiden rakenteesta ja Keskon painopaperin valinnan muodostumisesta.
Resumo:
OPINION STATEMENT: The diagnosis and appropriate treatment of hyperkinetic movement disorders require a work up of potentially reversible metabolic, infectious and structural disorders as well as side effects of current medication. In pharmacoresistant movement disorders with a disabling impact on quality of life, deep brain stimulation (DBS) should be considered. At different targets, DBS has become an established therapy for Parkinson's disease (GPi-STN), tremor (VIM) and primary dystonia (GPi) with reasonable perioperative risks and side effects, established guidelines and some clinical and radiological predictive factors. In contrast, for other hyperkinetic movement disorders, including secondary dystonia, Gilles de la Tourette, chorea and ballism, only few data are available. Definite targets are not well defined, and reported results are of less magnitude than those of the recognized indications. In this expanding therapeutical field without worked out recommendations, an individual approach is needed with DBS indication assessment only after rigorous multidisciplinary scrutiny, restricted to expert centres.
Resumo:
The GH-2000 and GH-2004 projects have developed a method for detecting GH misuse based on measuring insulin-like growth factor-I (IGF-I) and the amino-terminal pro-peptide of type III collagen (P-III-NP). The objectives were to analyze more samples from elite athletes to improve the reliability of the decision limit estimates, to evaluate whether the existing decision limits needed revision, and to validate further non-radioisotopic assays for these markers. The study included 998 male and 931 female elite athletes. Blood samples were collected according to World Anti-Doping Agency (WADA) guidelines at various sporting events including the 2011 International Association of Athletics Federations (IAAF) World Athletics Championships in Daegu, South Korea. IGF-I was measured by the Immunotech A15729 IGF-I IRMA, the Immunodiagnostic Systems iSYS IGF-I assay and a recently developed mass spectrometry (LC-MS/MS) method. P-III-NP was measured by the Cisbio RIA-gnost P-III-P, Orion UniQ? PIIINP RIA and Siemens ADVIA Centaur P-III-NP assays. The GH-2000 score decision limits were developed using existing statistical techniques. Decision limits were determined using a specificity of 99.99% and an allowance for uncertainty because of the finite sample size. The revised Immunotech IGF-I - Orion P-III-NP assay combination decision limit did not change significantly following the addition of the new samples. The new decision limits are applied to currently available non-radioisotopic assays to measure IGF-I and P-III-NP in elite athletes, which should allow wider flexibility to implement the GH-2000 marker test for GH misuse while providing some resilience against manufacturer withdrawal or change of assays. Copyright © 2015 John Wiley & Sons, Ltd.
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan Suomessa tehtyä osinkoverouudistusta erityisesti rajat ylittävien osinkojen kannalta. Tavoitteena on selvittää, millaisia vaikutuksia on siirtymisellä uuteen osinkoverojärjestelmään, ja mitkä syyt johtivat uudistukseen. Uudessa järjestelmässä luonnollisten henkilöiden saamia osinkoja verotetaan myös osingonsaajan tasolla, jolloin syntyy ongelmia kaksinkertaisesta verotuksesta. Uudistuksen jälkeen osinkoja verotetaan melko yhtenäisesti riippumatta osingonjakajan kotimaasta. Tutkielmassa tarkastellaan myös EY-tuomioistuimen antamaa ratkaisua koskien Suomen yhtiöveron hyvitysjärjestelmää. Tarkastelun kohteena on myös EY:n perustamissopimuksessa määritelty pääomien vapaan liikkuvuuden periaate. Tutkielmassa myös vertaillaan Suomen järjestelmää muissa EU-maissa sovellettaviin järjestelmiin. Uudistuksen vaikutuksina havaitaan olevan muun muassa sijoitusmuotoneutraliteetin muuttuminen, verosuunnittelun lisääntyminen sekä yritysten voitonjakokeinojen muuttuminen.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella virtuaalisen hankinnan ja varastonhallinnan mahdollisuuksia metsäteollisuuden palveluyrityksessä, jolla on toimipisteitä usealla paikkakunnalla. Virtuaalisella hankinnalla ja varastonhallinnalla tarkoitetaan tässä työssä fyysisestä paikasta riippumatonta hankintatoimintaa ja varastonhallintaa. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuksessa selvitettiin organisoinnin teorian avulla, millaisia mahdollisuuksia tai ongelmia voi ilmetä, mikäli hankinta ja varastojen hallinta suoritetaan toiselta paikkakunnalta. Tutkimuksen teoriaosa käsitteli hankintatoiminnan organisointia ja keskittämisen ja hajauttamisen valintaa sekä yhteishankintaa. Lisäksi käsiteltiin hankinnassa käytettävää informaatioteknologiaa ja erityisesti toiminnanohjausjärjestelmiä, joiden avulla virtuaalinen hankinta on mahdollista. Empiirisessä osuudessa selvitettiin yrityksen hankintaorganisaatiota ja työnjakoa sekä hankinnan ja varastoinnin prosesseja paikkakunnittain. Tutkimuksen tuloksena saatiin selville, että täydellisen hankintojen keskittämisen sijaan, yritykselle parempi vaihtoehto on hankintojen keskitetty koordinointi.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli tutkia, miten päivittäistavarakaupan rahahuoltoa voidaan tehostaa ja samalla ottaa huomioon yritysasiakkaiden tarpeet. Tutkielman teoriaosan lähdeaineistona käytettiin lähinnä asiakkaiden tarpeita, palvelun laatua, asiakastyytyväisyyttä, asiakassuhteita, prosesseja sekä palveluiden tuottavuutta käsitteleviä tieteellisiä tutkimuksia, kirjallisuutta ja artikkeleita. Tutkimuksen lähestymistapa on kuvaileva eli deskriptiivinen ja tutkimusmenetelmä kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen. Empiirisessä osassa tavoitetta lähestyttiin tutkimalla alustavien teemahaastattelujen avulla Nordean päivittäistavarakaupan toimialaan kuuluvien yritysasiakkaiden rahahuoltotarpeita ja yrityksille tärkeitä tyytyväisyystekijöitä. Päätutkimusmenetelmänä käytettiin kvantitatiivista kysely-tutkimusta kyseiselle kohderyhmälle. Kysymyslomake laadittiin tutkielman teorian ja esihaastattelujen pohjalta. Tutkimusaineistoa analysoitiin SPSS for Windows –tilasto-ohjelmalla. Empiirisessä tutkimuksessa havaittiin, että vastaajien kokonaistyytyväisyys Nordean rahahuoltopalveluihin oli melko hyvä. Sen sijaan palvelun laatua ei koettu hyvänä, sillä yritysten odotukset palvelujen laatu-ulottuvuuksista ja palveluun liittyvistä tekijöistä olivat korkeammat kuin heidän kokemuksensa niistä. Tämä synnytti laatukuiluja (esim. palvelujen hyvä hinta-laatu-suhde, niiden selkeä hinnoittelu ja sopimusten selkeys). Rahahuoltopalvelut vastaavat parhaiten niiden yritysten tarpeita, jotka käyttävät palveluita. Tärkeimpänä tilityksiin kohdistuvana tekijänä pidettiin rahojen hyvittämistä nopeasti tilille. Rahahuollosta vastaavan pankin valintaan vaikuttaa eniten rahahuoltopalvelujen keskittäminen muiden raha-asioiden kanssa samaan pankkiin. Pankin rahahuoltopalvelujen tehostamiseksi suunnittelemat toimenpiteet ja yritysten mielipiteet niistä eroavat toisistaan. Pankin tuleekin ottaa yritysten rahahuoltotarpeet huomioon parantaessaan sisäistä kustannustehokkuutta ja tehostaessaan rahahuoltoprosessia. Asiakkaiden tyytyväisyys täytyy säilyttää ja ohjeistaa asiakkaat toimimaan rahahuollon osalta tehokkaasti ja järkevästi.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voidaanko asiakkaan ja palveluntarjoajan odotukset yhdistää muodostettaessa palveluntarjoajan monikanavamallia. Monikanavaisuus tuo asiakkaalle mahdollisuuksia ajasta ja paikasta riippumattomaan asiointiin. Asiakkaan näkökulmasta tämä tarkoittaa usein sitä, että hänen oppimansa asiointitapa muuttuu. Asiakas kokee haittana sen, että joutuu panostamaan uuden asiointitavan opettelemiseen ja odottaa tämän muutoksen tuovan hänelle hyötyjä. Monikanavaisuuden hyödyt asiakkaalle punnitaan tässä muutostilanteessa. Palveluntarjoaja odottaa monikanavamallin tuovan kustannussäästöjä, sillä kanavavalinnat ovat keino kehittää asiakkuuksia ja vaikuttaa yrityksen kannattavuuteen pitkällä aikajänteellä. Monikanavamallin toteuttaminen vaatii palveluntarjoajalta alkuvaiheessa resursseja, investointeja ja halutun muutoksen tavoitteellista johtamista. Tutkittavat asiakkaat valittiin Suomen Posti Oyj:n Yritykset ja yritykset –asiakassegmentistä. Tutkimuksessa ei löytynyt asiakaskohtaisia eroja asiakkaiden odotuksista palveluntarjoajien monikanavamalleihin, mutta hyötyodotusten suhteen tunnistettiin kolme erilaista asiakastyyppiä: kustannussäästöjä odottavat hintaorientoituneet asiakkaat, palvelun entistä parempaa sujumista odottavat palveluorientoituneet asiakkaat ja oman valinnanvapautensa merkitystä painottavat asiakassuhdeorientoituneet asiakkaat. Palveluntarjoajan tulee pystyä viestimään ja argumentoimaan asiointitavan muutoksesta kullekin asiakkaalle merkityksellisellä tavalla. Teorian ja empirian pohjalta voidaan sanoa, että asiakkaan ja palveluntarjoajan odotukset voidaan yhdistää muodostettaessa palveluntarjoajan monikanavamallia. Tämä edellyttää, että palveluntarjoaja tuntee asiakkaansa niin hyvin, että tietää millaiset eri asiakkaiden hyötyodotukset ovat.
Resumo:
Dokumentinhallintajärjestelmien kehittyessä vuosi vuodelta voi yritykselle tulla aiheelli-seksi vaihtaa jo käytössä oleva dokumentinhallinjärjestelmä uuteen. Tällaisessa tilanteessa katsotaan uuden järjestelmän hyödyn olevan suurempi kuin dokumentinhallinjärjestelmän vaihdosta koituvat kustannukset. Myös yhtiön sisäisen rakenteen tai toimintamallien muu-tos voi aiheellistaa dokumentinhallintajärjestelmän vaihtoon. Suurimpia haasteita dokumentinhallijärjestelmästä toiseen siirtymisessä oli dokumentin mukana tulevien ominaisuuksien (attributes) muuntamisessa uuden dokumentinhallijärjes-telmän mukaisiksi. Ominaisuuksien muuttamisella optimoidaan hyötyä, jota dokumentin-hallintajärjestelmän vaihdosta saadaan. Tämä kuitenkin pidentää dokumentinhallijärjestel-mien siirtoaikaa. Jotta siirtoaikaa voitaisiin lyhentää, oli luotava muunnostaulukoita joiden mukaan teknisten dokumenttien ominaisuuksia muutetaan uuteen muotoon. Näitä muunnostaulukoita tulkit-sevat pääasiassa muunnokseen kehitetyt ohjelmat, mutta vaikeissa tapauksissa muunnok-sen joutuu hoitamaan ihminen. Siirron yhteydessä päätavoitteena on kuitenkin informaati-on säilyminen tai jopa sen kasvattaminen, vaikka se työtä hidastaisikin. Kasvavassa teollisuusyrityksessä teknisten dokumenttien versiointivauhti on kova ja koska dokumentteja versioi yleensä myös jokin ulkopuolinen taho, on dokumenttien liikenne suurta myös yrityksen dokumentinhallintajärjestelmän ulkopuolella. Dokumentit voivat liikkua joko kahden eri verkossa olevan dokumentinjärjestelmän välillä tai dokumenteilla voi olla jokin ulkoinen sijoituspaikka versioinnin aikana. Täten on yrityksen otettava huo-mioon myös dokumentinhallijärjestelmän ulkopuolinen dokumentinhallinta.
Resumo:
OBJECTIVE: We examined the influence of clinical, radiologic, and echocardiographic characteristics on antithrombotic choice in patients with cryptogenic stroke (CS) and patent foramen ovale (PFO), hypothesizing that features suggestive of paradoxical embolism might lead to greater use of anticoagulation. METHODS: The Risk of Paradoxical Embolism Study combined 12 databases to create the largest dataset of patients with CS and known PFO status. We used generalized linear mixed models with a random effect of component study to explore whether anticoagulation was preferentially selected based on the following: (1) younger age and absence of vascular risk factors, (2) "high-risk" echocardiographic features, and (3) neuroradiologic findings. RESULTS: A total of 1,132 patients with CS and PFO treated with anticoagulation or antiplatelets were included. Overall, 438 participants (39%) were treated with anticoagulation with a range (by database) of 22% to 54%. Treatment choice was not influenced by age or vascular risk factors. However, neuroradiologic findings (superficial or multiple infarcts) and high-risk echocardiographic features (large shunts, shunt at rest, and septal hypermobility) were predictors of anticoagulation use. CONCLUSION: Both antithrombotic regimens are widely used for secondary stroke prevention in patients with CS and PFO. Radiologic and echocardiographic features were strongly associated with treatment choice, whereas conventional vascular risk factors were not. Prior observational studies are likely to be biased by confounding by indication.
Resumo:
Background. Le considérable déclin de la malaria au niveau mondial remet en question la stratégie de chimioprophylaxie pour les voyageurs à destination de pays à risque modéré à faible de malaria. Un consensus international de la meilleure stratégie de prévention reste à trouver. Suivant le mouvement actuel de partage décisionnel, cette étude invite le voyageur au sein du débat comme acteur du processus de décision. Objectifs. Investiguer les préférences des voyageurs à destination de pays à risque modéré à faible de malaria en matière de prévention contre la malaria, en mettant en perspective leur perception du risque et les raisons de leur choix. Méthodologie. Dans la salle d'attente du Centre de Vaccination et Médecine de Voyage, les voyageurs à destination de risque modéré à faible de malaria remplissent un questionnaire et choisissent la méthode de prévention qu'ils préfèrent aidés d'un tableau leur proposant 4 choix possible ; mesure de prévention des piqûres de moustique uniquement, chimioprophylaxie, traitement de réserve seul et traitement de réserve avec test diagnostic rapide. Ils reçoivent aussi une échelle de risque illustrant les risques de malaria et d'effets indésirables des anti-malariques comparés à différents autres risques liés au voyage, inspirée par les palettes de Paling de la Communication Risk Institut. Résultats. De décembre 2012 à décembre 2013, 391 voyageurs on été inclus. 59 (15%) ont choisi la chimioprophylaxie, 116 (30%) un traitement de réserve, 112 (29%) un traitement de réserve avec test rapide diagnostic, 100 (26%) une prévention des piqûre de moustiques uniquement, and 4 (1%) plusieurs alternatives. Les raisons de choisir une chimioprophylaxie étaient la sécurité (42%), l'action préventive (29%), l'efficacité (15%) et la facilité d'utilisation (15%). Les raisons de choisir un traitement de réserve étaient moins de prise de médicament (29%), moins d'effets secondaires de ceux-ci (23%) et le prix (9%). Les voyageurs choisissant la chimioprohylaxie l'avaient plus souvent déjà utilisée par le passé [OR=3.0 (CI 1.7-5.44)], sans différence en terme de profil démographique, caractéristique du voyage ou comportement à risque. Conclusions. Quand interrogés, 85% des voyageurs à destination de pays à risque modéré à faible de malaria préfèrent ne pas prendre la chimioprophylaxie, bien que la plupart des pays la recommande encore. Les raisons avancées sont cohérentes avec leur choix. Les nouvelles recommandations devraient prendre en compte la préférence des voyageurs et inclure un processus de décision partagé.
Resumo:
Laboratory and field experiments have demonstrated in many cases that malaria vectors do not feed randomly, but show important preferences either for infected or non-infected hosts. These preferences are likely in part shaped by the costs imposed by the parasites on both their vertebrate and dipteran hosts. However, the effect of changes in vector behaviour on actual parasite transmission remains a debated issue. We used the natural associations between a malaria-like parasite Polychromophilus murinus, the bat fly Nycteribia kolenatii and a vertebrate host the Daubenton's bat Myotis daubentonii to test the vector's feeding preference based on the host's infection status using two different approaches: 1) controlled behavioural assays in the laboratory where bat flies could choose between a pair of hosts; 2) natural bat fly abundance data from wild-caught bats, serving as an approximation of realised feeding preference of the bat flies. Hosts with the fewest infectious stages of the parasite were most attractive to the bat flies that did switch in the behavioural assay. In line with the hypothesis of costs imposed by parasites on their vectors, bat flies carrying parasites had higher mortality. However, in wild populations, bat flies were found feeding more based on the bat's body condition, rather than its infection level. Though the absolute frequency of host switches performed by the bat flies during the assays was low, in the context of potential parasite transmission they were extremely high. The decreased survival of infected bat flies suggests that the preference for less infected hosts is an adaptive trait. Nonetheless, other ecological processes ultimately determine the vector's biting rate and thus transmission. Inherent vector preferences therefore play only a marginal role in parasite transmission in the field. The ecological processes rather than preferences per se need to be identified for successful epidemiological predictions.