1000 resultados para Tuuva-Hongisto, Sari: Hei ihmistä varten! : teknologiapolitiikka, kansalaislähtöisyys ja arki
Resumo:
Diplomityössä tutkittiin asiakasräätälöityjä tuotteita valmistavan yrityksen tarjous-toimitus-prosessin tehostamismahdollisuuksia. Tutkimuksen tavoitteena on tuoda tarjouksista saatava informaatio ennen kaikkea yrityksen hankintatoimen hyödynnettäväksi. Tarkoitusta varten kehitettiin toimintamalli, jonka avulla myynnistä saatava ennusteinformaatio saadaan koko tuotantoprosessin hyödynnettäväksi. Toimintamallissa pyritään huomioimaan myös asiakaskohtaisen suunnittelunja valmistuksen tarpeita. Toimintamallia kehitettäessä havaittiin tiedonkulun yrityksessä perustuvan tarjousvaiheessa voimakkaasti henkilösuhteisiin. Tieto kulkee sääntelemättömästi henkilöltä toiselle, eikä kokonaisuutta hallita. Tämän tilanteen parantamiseksi toimintamallissa otetaan käyttöön toiminnanohjaus järjestelmän ominaisuuksia, joita ei aiemmin ole käytetty. Tarjoukset kootaan jatkossa toiminnanohjausjärjestelmään myyntitarjoustietokannaksi, josta niitä voidaan hyödyntää materiaalitarvelaskennan lähtötietoina. Kohdeyrityksessä materiaalitarvelaskennan täysmääräinen käyttöönotto on ensimmäinen olennainen vaihe kohti tarjoustiedon järjestelmällistä hyödyntämistä.
Resumo:
Työssä kehitettin läpinäkyvä Internet Small Computer Systems Interface-verkkolevyä (iSCSI) käyttävä varmistusjärjestelmä. Verkkolevyn sisältö suojattiin asiakaspään salauskerroksella (dm-crypt). Järjestely mahdollisti sen, että verkkolevylle tallennetut varmuuskopiot pysyivät luottamuksellisina, vaikka levypalvelinta tarjoava taho oli joko epäluotettava tai suorastaan vihamielinen. Järjestelmän hyötykäyttöä varten kehitettiin helppokäyttöinen prototyyppisovellus. Järjestelmän riskit ja haavoittuvuudet käytiin läpi ja analysoitiin. Järjestelmälle tehtiin myös karkea kryptoanalyysi sen teknistenominaisuuksien pohjalta. Suorituskykymittaukset tehtiin sekä salatulle että salaamattomalle iSCSI-liikenteelle. Näistä todettiin, että salauksen vaikutus suorituskykyyn oli häviävän pieni jopa 100 megabittiä sekunnissa siirtävillä verkkonopeuksilla. Lisäksi pohdittiin teknologian muita sovelluskohteita ja tulevia tutkimusalueita.
Resumo:
Avoimesta innovaatiosta ja innovaatioiden tehokkaasta hyödyntämisestä on tulossa tärkeitä osia yritysten T&K-prosesseihin. Diplomityön tarkoituksena on luoda viitekehys teknologioiden, jotka eivät kuulu yrityksen ydinliiketoimintaan, tehokkaampaan hallinnointiin tutkimusorganisaatiossa. Konstruktiivinen viitekehys on rakennettu pohjautuen aineettomien pääomien johtamisen ja portfolion hallinnoinnin teorioihin. Lisäksi työssä määritellään työkaluja jatekniikoita ylijäämäteknologioiden arviointiin. Uutta ylijäämäteknologioiden portfoliota voidaan hyödyntää hakukoneena, ideapankkina, kommunikaatiotyökaluna tai teknologioiden markkinapaikkana. Sen johtaminen koostuu tietojen dokumentoinnista järjestelmään, teknologioiden arvioinnista ja portfolion päivityksestä ja ylläpidosta.
Resumo:
Työssä tutkittiin menetelmiätehostaa ohjelmistotuotteen asiakasversioiden tuotantoa ja hallintaa. Työ toteutettiin ohjelmistoyrityksessä ja sen ohjelmistotuotteet olivat tutkimuksen ensisijaisena kohteena. Päätavoitteena työssä oli luoda järjestelmällinen menetelmä hallita tuotteisiin ja niiden asiakasversioihin liittyviä tietoja. Toissijaisena tavoitteena oli etsiä ratkaisuja haasteisiin, joita tuotteesta tehtävien asiakasversioiden tuottaminen ja ylläpitäminen aiheuttavat. Työssä todettiin, että tuotteen hallittavuuden ja laadun kannalta on äärimmäisen tärkeääkäyttää mahdollisimman paljon yhteisiä komponentteja tuotteen asiakasversioissa. Useissa tapauksissa asiakasversioiden väliset erot voidaan toteuttaa tekemällätuotteen komponenteista konfiguroitavia. Eri konfigurointitapoja ja -kohteita on esitelty. Työssä havaittiin muutostenhallintaprosessin tärkeyden kasvavan tuotteen asiakkaiden määrän kasvaessa. Ylläpidonaikaisten, usein toistuvien toimenpiteiden automatisointi ja ohjeistava dokumentointi huomattiin tärkeäksi tehostamiskeinoksi. Tuotteen asiakasversioiden välisten eroavaisuuksien dokumentoinnin havaittiin parantavan tuotteen hallittavuutta. Työssä toteutettiin järjestelmä tuotteisiin ja asiakkaisiin liittyvien tietojen ylläpitoa varten. Järjestelmän todettiin vähentävän hallintatoimenpiteisiin kuluvaa aikaa. Järjestelmän tarjoaman keskitetyn tiedonhallinnan havaittiin yhtenäistävän eri tuotteiden tiedonhallintaa ja parantavan tuotteiden laatua. Järjestelmä tukee toiminnallisuuksillaan asiakasversioiden toimitusten tekemistä vähentäen niiden aikana tapahtuvia virheitä. Tämä nostaa tuotteiden laatua. Järjestelmään toteutettiin tuotteiden konfigurointia tehostavia toiminnallisuuksia. Kyseisten toiminnallisuuksien todettiin vähentävän konfigurointiin kuluvaa aikaa ja parantavan tuotteidenlaatua.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena on selvittää kirjallisuuden avulla, mitä on lean-tuotanto ja implementoida lean-tuotantoon liittyviä tuotannon kehitysmenetelmiä. Työn aikana suunniteltiin lean-menetelmien avulla tuotantoa kehittäviä toimenpiteitä ja implementoitiin muutamia näistä. Näitä muutosten aiheuttamia seurauksia arvioitiin ja seurattiin. Lisäksi muutosten implementointia varten koulutettiin operaattoreita. Pääpaino on lean-menetelmiin tutustumisessa, pullonkaulan purkamisessa, pullonkaulakoneen asetuksen lyhentämisessä ja näiden vaikutusten tarkastelussa arvovirtakuvauksen ja asiakaskysynnän tahtiaikaan perustuen.
Resumo:
Työn tavoitteena oli kehittää kosmetiikan suoramyyntiyrityksen hinnoittelustrategiaa. Tarkoitus oli saattaa normaalihinnat oikealle tasolle määritellyn kilpailuaseman mukaan. Työn etenemisen myötä huomattiin tarvetta myös koko hinnoitteluprosessin uudelleenluomiselle, sillä aikaisempi toimintatapa ei toiminut enää nykyisessä tilanteessa konsernin tiukkojen raportointitarpeiden ja esitteiden analyysin tukena tarvittavissa määrin. Aluksi tutustuttiin hinnoitteluun vaikuttaviin tekijöihin ja eri hintastrategisiin vaihtoehtoihin sekä hinnan rooliin markkinoinnin kilpailukeinona. Työssä tutustuttiin lisäksi suoramyyntitavan ominaispiirteisiin. Teorian pohjalta selkiytettiin Oriflame Finland Oy:n hinnoittelustrategia jalaadittiin pohjat tuotekohtaiselle ja myyntijaksottaiselle hinnoittelulle. Hinnoittelupohjan tuli tukea myös yrityksen talousosastoa ja olla hyödyllinen raportointityökalu myyntiennusteita varten. Erityisesti uusi hinnoittelumalli tehtiin tukemaan yrityksen päämyyntivälineen eli jaksottaisen myyntiesitteen analysoimista. Hinnoittelu on keskeisessä osassa koko yritysstrategiassa, sillä se vaikuttaa suoraan mielikuviin. Hinnoittelun tulee jatkossa tukea enemmän yrityksen kilpailullisia ja markkinoinnillisia tavoitteita, ja sen säännöllinen kehittäminen ja kilpailutilanteen päivitys kuuluu jatkossa yhtenä määriteltynä osana hinnoitteluprosessiin.
Resumo:
Työssä perehdytään nopeasti liukenevien lääkeaineiden liukenemisnopeuden mittaamiseen optisesti. Tavoitteena olikehittää mittausjärjestely, jolla liukenemisen optinen mittaaminen olisi mahdollista. Työn kirjallisessa osiossa perehdytään liukenemisen teoriaan sekä mittauksien kannalta tärkeään valon absorption ja sironnan teoriaan. Työn kokeellisessa osassa tarkastellaan liukenemisnopeuden mittaamista,sitä varten kehitetyllä mittausjärjestelyllä sekä pohditaan menetelmänsoveltuvuutta nopeasti liukenevien lääkeaineiden liukenemisnopeuden mittaamiseen. Liukenemisnopeuden optinen mittaaminen osoittautui vaikeaksi joissakin tapauksissa pienten hiukkasten keveyden johdosta. Kevyet hiukkaset kostuivat liian hitaasti, mikä aiheutti ongelmia mittauksiin. Nopeasti kostuvilla hiukkasilla liukenemisnopeuden määrittäminen mittaus-signaalin perusteella oli huomattavasti helpompaa. Näillä aineilla mittaukset onnistuivat hyvin.
Resumo:
Tässä diplomityössä on tarkasteltu maakaasun kuumailmapolton teoriaa ja suunniteltu koelaitteisto. Työn alkuosassa on käsitelty maakaasun ominaisuuksia kuumailmapolton polttoaineena. Lisäksi on vertailtu kuumailmapolttoa perinteiseen polttoon. Teoreettinen tarkastelu on painottunut kuumailmapolton toiminnallisiin vaatimuksiin, joiden perusteella koelaitteisto on suunniteltu. Uuden koelaitteiston lähtökohtana on ollut Lappeenrannan teknillisen yliopiston voimalaitostekniikan laboratorion polttolaitteisto, johon on suunniteltu ja rakennettu kuumailmapolton edellyttämät muutokset. Koelaitteistolla tehtäviä maakaasun kuumailmapolttokokeita varten on laadittu koesuunnitelma, mutta koepolttoja ei tämän diplomityön puitteissa ole tehty. Laitteiston toiminta-arvoja on tarkasteltu esimerkkilaskulla, jossa käsitellään tyypillistä maakaasun kuumailmapolton koetilannetta.
Resumo:
Työn tarkoituksena oli tutkia niitä tekijöitä jotka ovat vaikuttaneet kansainvälisten yritysten myynnin kasvuun Romaniassa, Bulgariassa, Serbiassa ja Sloveniassa. Tutkimusta varten haastateltiin neljää kansainvälisen yrityksen edustajaa sekä 16 kansainvälisen kaupan ammattilaista. Työn akateemisena viitekehyksenä käytettiin keskeisiä kansainvälisen liiketoiminnan teorioita sekä myynnin strategista viitekehystä. Johtopäätöksenä katsotaan, että menestyvillä yrityksillä on selvä kansainvälistymis-strategia, kansainvälinen organisaatio, konsultoiva myyntityyli ja resursseja investoida koulutukseen. Tarkastelun alla olevista maista etenkin Romaniasta ja Bulgarista löytyy liiketoiminta potentiaalia. Tutkimuksen johtopäätökset perustuvat laadullisiin ja määrällisiin tutkimusmenetelmiin ja ne on tarkoitettu palvemaan Tikkurila Oy:tä. Tutkimustuloksia on myös mahdollista soveltaa laajemmin samanlaisessa tutkimusympäristössä, kunhan tutkittavan liiketoimintaympäristön erityispiirteet ovat otetttu huomioon
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena on vertailla maailmanlaajuisen sähköalan yhtiön kanavapartneriohjelmaa yhtiön kilpailijoiden vastaaviin ohjelmiin, sekä laatia yhtiön käyttöön konkreettinen työkalu kanavapartneriohjelmien vertailua varten. Tavoitteena on myös tutkimuksessa kerätyn tiedon perusteella selvittää yhtiön kanavapartneriohjelman vahvuudet ja heikkoudet. Tässä diplomityössä tutkimusongelmaa on ensin tarkasteltu kirjallisuuden valossa, keskittyen kirjallisuuteen kilpailijavertailusta sekä jakelukanavista. Kilpailijavertailu, benchmark,on kuvattu tässä yhteydessä osana laadunhallintaa, painottaen yleisesti käytössä olevaa Campin 10 askeleen kilpailijavertailuprosessia. Tässä tutkimuksessa tarkasteltavat jakelukanavateoriat on jaoteltu kahteen osaan; jakelukanavan rakennetta käsitteleviin teorioihin sekä jakelukanavan hallintaa käsitteleviin teorioihin. Ensin mainitussa keskitytään lähinnä jakelukanavamalleihin ja -tyyppeihin, ja toisessa lähemmin partneri -käsitteeseen; kumppanuuteen, kanavapartnereihin ja kanavapartneriohjelmiin. Tavoitteena oli kerätä mahdollisimman tarkkaa ja ajankohtaista tietoa tutkimuksen kohteena olevien kilpailijayritysten kanavapartneriohjelmista. Tämä osoittautui varsin haastavaksi tehtäväksi. Tarpeeksi tietoa saatiin kuitenkin kerättyä sekä kirjallisuudesta että tehdyn kyselyn avulla, mikä mahdollisti alkuperäisenä tavoitteena olleen kilpailijavertailun sekä sen pohjalta tehdyt analyysit.
Resumo:
Työssä tarkastellaan yleisiä menetelmiä säätöpiirien suorituskyvyn analysointiin ja sovelletaan niitä jatkuvatoimisen sellukeittimen säätöihin. Esitellyt menetelmät tarjoavat keinoja myös huonon säätötuloksen syyn selvittämiseen ja vinkkejä paremman suorituskyvyn saavuttamiseksi. Analyysissä edettiin top-down periaatteen mukaisesti lähtien liikkeelle keittimen tärkeimmästä säädöstä eli kappaluvun säädöstä. Sitten etsittiin tähän vaikuttavia tekijöitä mitatuista suureista. Seuraavaksi arvioitiin tärkeimmäksi katsotun tekijän (hakepinnankorkeus) säädön suorituskyky, jossa havaittiin parannettavaa. Lopuksi hakepinnankorkeuden säädön viritystämuutettiin ja tehtiin identifiointikoe säätörakenteen uudelleen järjestelyä varten.
Resumo:
Työn tavoitteena oli selvittää, millainen suunnittelu- ja toimeenpanojärjestelmä tukee Junttanin liiketoimintatavoitteiden saavuttamista ja valita tarjolla olevista vaihtoehdoistasopivin kokonaisuus. Työn teoriaosassa selvitetään toiminnanohjausjärjestelmien toiminnallisuuksien jako suunnittelu- ja toimeenpanojärjestelmiin ja miten suunnittelu- ja toimeenpa-nojärjestelmien käyttötarkoitus ja käyttöönotto poikkeavat toisistaan. Teoriaosas-sa käsitellään myös päätöksentekoon liittyviä asioita sillä tämän työn lopputulok-sena Junttanille valittiin PDM- ja ERP-järjestelmä. Työssä toteutettiin aluksi liiketoimintatavoitteiden selvitys. Liiketoimintatavoitteet ohjasivat, millaisen suunnittelu- ja toimeenpanojärjestelmän Junttan tarvitsi. Ny-kytilan kartoituksen yhteydessä kerättiin kehitysideoita uutta järjestelmäkokonai-suutta varten. Liiketoimintatavoitteiden ja kehitysideoiden pohjalta laadittiin tavoi-tetila, jonka pohjalta määritettiin vaatimukset PDM- ja ERP-järjestelmille. Yrityksen toiminnanohjausjärjestelmän valinta on iso päätös. Sen vuoksi päätök-sentekoon panostettiin niin, että ennakkoasenteet ja henkilökohtaiset mieltymyk-set eivät ohjanneet valintaa. Toiminnallinen määrittely jätettiin tehtäväksi järjestelmien käyttöönoton yhteydes-sä. Junttanilla päätettiin hyödyntää uusien toimintatapojen määrittämisessä toi-mittajien alakohtaista osaamista ja järjestelmiin kuvattuja ja järjestelmissä tuettuja prosesseja.
Resumo:
Uusi EPR-reaktorikonsepti on suunniteltu selviytymään tapauksista, joissa reaktorinsydän sulaa ja sula puhkaisee paineastian. Suojarakennuksen sisälle on suunniteltu alue, jolle sula passiivisesti kerätään, pidätetään ja jäähdytetään. Alueelle laaditaan valurautaelementeistä ns.sydänsieppari, joka tulvitetaan vedellä. Sydänsulan tuottama jälkilämpö siirtyyveteen, mistä se poistetaan suojarakennuksen jälkilämmönpoistojärjestelmän kautta. Suuri osa lämmöstä poistuu sydänsulasta sen yläpuolella olevaan veteen, mutta lämmönsiirron tehostamiseksi myös sydänsiepparin alapuolelle on sijoitettu vedellä täytettävät jäähdytyskanavat. Jotta sydänsiepparin toiminta voitaisiin todentaa, on Lappeenrannan Teknillisellä Yliopistolla rakennettu Volley-koelaitteisto tätä tarkoitusta varten. Koelaitteisto koostuu kahdesta täysimittaisesta valuraudasta tehdystä jäähdytyskanavasta. Sydänsulan tuottamaa jälkilämpöä simuloidaan koelaitteistossa sähkövastuksilla. Tässä työssä kuvataan simulaatioiden suorittaminen ja vertaillaan saatuja arvoja mittaustuloksiin. Työ keskittyy sydänsiepparista jäähdytyskanaviin tapahtuvan lämmönsiirron teoriaan jamekanismeihin. Työssä esitetään kolme erilaista korrelaatiota lämmönsiirtokertoimille allaskiehumisen tapauksessa. Nämä korrelaatiot soveltuvat erityisesti tapauksiin, joissa vain muutamia mittausparametreja on tiedossa. Työn toinen osa onVolley 04 -kokeiden simulointi. Ensin käytettyä simulointitapaa on kelpoistettuvertaamalla tuloksia Volley 04 ja 05 -kokeisiin, joissa koetta voitiin jatkaa tasapainotilaan ja joissa jäähdytteen käyttäytyminen jäähdytyskanavassa on tallennettu myös videokameralla. Näiden simulaatioiden tulokset ovat hyvin samanlaisiakuin mittaustulokset. Korkeammilla lämmitystehoilla kokeissa esiintyi vesi-iskuja, jotka rikkoivat videoinnin mahdollistavia ikkunoita. Tämän johdosta osassa Volley 04 -kokeita ikkunat peitettiin metallilevyillä. Joitakin kokeita jouduttiin keskeyttämään laitteiston suurten lämpöjännitysten johdosta. Tällaisten testien simulaatiot eivät ole yksinkertaisia suorittaa. Veden pinnan korkeudesta ei ole visuaalista havaintoa. Myöskään jäähdytteen tasapainotilanlämpötiloista ei ole tarkkaa tietoa, mutta joitakin oletuksia voidaan tehdä samoilla parametreilla tehtyjen Volley 05 -kokeiden perusteella. Mittaustulokset Volley 04 ja 05 -kokeista, jotka on videoitu ja voitu ajaa tasapainotilaan saakka, antoivat simulaatioiden kanssa hyvin samankaltaisia lämpötilojen arvoja. Keskeytettyjen kokeiden ekstrapolointi tasapainotilaan ei onnistunut kovin hyvin. Kokeet jouduttiin keskeyttämään niin paljon ennen termohydraulista tasapainoa, ettei tasapainotilan reunaehtoja voitu ennustaa. Videonauhoituksen puuttuessa ei veden pinnan korkeudesta saatu lisätietoa. Tuloksista voidaan lähinnä esittää arvioita siitä, mitä suuruusluokkaa mittapisteiden lämpötilat tulevat olemaan. Nämä lämpötilat ovat kuitenkin selvästi alle sydänsiepparissa käytettävän valuraudan sulamislämpötilan. Joten simulaatioiden perusteella voidaan sanoa, etteivät jäähdytyskanavien rakenteet sula, mikäli niissä on pienikin jäähdytevirtaus, eikä useampia kuin muutama vierekkäinen kanava ole täysin kuivana.
Resumo:
Tämä diplomityö käsittelee kartonginmuovaukseen käytettävien puristintyökalujen kehittämistä. Työntavoitteina oli kehittää työkalutekniikan suunnittelua ja valmistusta edullisemmaksi, nopeammaksi ja työkaluja toiminnoiltaan tehokkaammiksi. Työn tuli sisältää myös ohjeet työkalujen suunnittelemiseksi ja valmistamiseksi jatkoa ajatellen. Työn aikana selvitettiin mahdollisia työkalurakennevaihtoehtoja, valmistusmateriaaleja sekä niiden käsittelymenetelmiä ja lastuamista sekä sen tarjoamia mahdollisuuksia valmistusmenetelmänä. Työkalupari suunniteltiin modulaariseksi siten, että uusia työkaluja varten vain osa komponenteista täytyy valmistaa uudelleen, samalla työkalun osien lukumäärää pienennettiin merkittävästi. Valmistusmateriaaliksi valittiin hyvin lastuttava työkaluteräs ja sen koneistaminen tapahtui vaakakaraisessa koneistuskeskuksessa. Työn loppuvaiheessa työkalukokonaisuudelle tehtiin kustannuslaskelma jaoteltuna eri työvaiheille sekä komponenteittain. Työkalu asennettiin puristimeen ja sille suoritettiin käyttötestaus. Työn aikana karttuneen kokemuksen sekä koekäytön perusteella tehtiin jatkokehitysehdotuksia.
Resumo:
Arvioiden mukaan jopa kaksi kolmesta ulkoistuksesta epäonnistuu. Tällä tutkimuksella halutaan osaltaan selvittää tähän syitä. Tutkimus tarkentuu ulkoistuksen hankintavaiheeseen ja tarkastelee sen tyypillisiä kehitys kohteita. Tutkimukseen osallistui 25 Suomessa toimivaa suurtatai keskisuurta yritystä useilta eri toimialoilta. Kohdeyritysten toteuttamistaja vielä suunnitteilla olevista ulkoistusprojekteista kerättiin tietoa haastattelemalla yritysten henkilöitä, jotka olivat itse olleet mukana toteutuneissa ulkoistusprojekteissa. Haastatteluissa käytiin muun muassa tarkemmin läpi yhteensä 40 toteutunutta ulkoistusprojektia. Ulkoistamisen hankintavaiheesta luotiin tätä tutkimusta varten viisivaiheinen prosessimalli. Sen jälkeen kirjallisuudesta sekä aikaisemmista tutkimuksista etsittiin tietoa siitä, miten ulkoistuksen hankintavaiheessa tulisi menetellä. Vertaamalla haastatteluissa ilmi tulleita asioita kirjallisuuden esittämään teoriaan sekä aiemmissa tutkimuksissa esitettyihin havaintoihin löydettiin kohdeyritysten toteuttamien ulkoistusten hankintavaiheesta 13 selkeää kehityskohdetta. Tyypillisten kehityskohtien tunnistaminen mandollistaa näiden haasteiden huomioimisen ulkoistusprojektien suunnittelussa ja vähentää siten projektin epäonnistumisen riskiä. Lista tunnistetuista kehityskohteista muodostaa lähtökohdan yritysten oman ulkoistamistoiminnan kehittämiselle tarjoamalla listan osa-alueista, joiden toimintaa on syytä tarkastella lähemmin.