982 resultados para Lean-ajattelu


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkielmassa on pyritty selvittämään suomalaisten suuryritysten t&k-toiminnan julkista rahoitusta. Aihetta on tarkasteltu monesta eri näkökulmasta: teoriaan, postikyselyvastauksiin ja yksittäisen yrityksen toiminnan kuvaukseen pohjautuen. Tavoitteena on selvittää tällä tavoin kerättyjen tietojen avulla suuryrityksille suunnattuja ulkopuolisen rahoituksen mahdollisuuksia sekä luoda lisävalaistusta siihen, millaista on tehokas julkisen t&k-tuen hakeminen ja käsittely suuryrityksissä. Tutkielma jaoteltiin niin, että ensimmäiseksi tarkastellaan t&k-toimintaa, sen julkista rahoitusta ja tuenantajia. Toisessa osassa käsitellään suuryritysten käytännön kokemuksia t&k-toiminnan julkisrahoitukseen liittyvistä seikoista. Kolmannessa osassa käydään tarkemmin läpi yhden yrityksen t&k-hankkeiden julkista rahoitusta. Tarkastelussa voidaan havaita suuryritysten tukeutuvan julkisen tuen hakemisessa lähinnä Tekesin ja Euroopan unionin teknologiahankkeisiin. Kuitenkin myös muita ulkopuolisen rahoituksen lähteitä oli käytetty. Yritykset pitivät saatua t&k-tukea toimintansa kannalta merkittävänä, vaikka se vaatii yrityksiltä tuenantajasta riippuen enemmän tai vähemmän panostuksia. Monet projektit olisivat jääneet tekemättä ilman tuen saamista. Tutkielman tuloksista voidaan nähdä kansainvälistymisen merkityksen korostuvan yleisesti t&k-toiminnassa. Yrityksen t&k-toiminnan julkisen rahoituksen ollessa tehokasta, on havaittavissa puolestaan yhteys hyvin organisoidun t&k-tuen hakemisen, korkean julkista rahoitusta koskevan tietotason ja tuenantajia koskevan tyytyväisyyden välillä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön tavoitteena on perehtyä Lean-ajatteluun ja osallistua kohdeyrityksen tuotannon kehittämiseen Lean-menetelmiä hyödyntäen. Tuotannon kehittämistoimenpiteiden tavoitteena on tuotannon läpäisyaikojen lyhentäminen, parempi kapasiteetin hallinta ja korkeampi tuottavuus. Keskeisimpiä työssä sovellettavia teorioita ovat Lean-valmistus, JIT ja jatkuva parantaminen. Työssä dokumentoidaan toteutetut kehittämistoimenpiteet sekä kartoitetaan kehitetyn tuotantoprosessin ongelmat. Saatujen tulosten perusteella pohditaan jatkotoimenpide-ehdotuksia ongelmien poistamiseksi. Työn tulokset osoittavat, että suurin haaste Lean-menetelmän käyttöönotossa on uusien ongelmien määrä, jotka paljastuvat vasta, kun prosessia kehitetään.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä insinöörityössä tutkittiin lean-toiminnan sisällyttämistä Peikko Finland Oy:n toimin-taan. Työssä esitellään sekä lean-toiminnan että Design for Six Sigma -metodin työkaluja teoriatasolla. Teräsosatehtaalta valitulle pilottiprosessille laadittu uusi toimintasuunnitelma ja sen vaatimat kehitystoimenpiteet esitellään Peikko Finlandille tehdyssä laajemmassa raportissa (78 sivua ja 7 liitettä). Insinöörityön päätavoitteena oli minimoida projektin aikana määritellyn pilottiprosessin välivarastointi ja eräkoko sekä lyhentää tuotteiden läpimenoaikaa. Työn alussa keskityttiin tutkimaan projektiin vaikuttavien asioiden teoriatausta sekä laatimaan projektin vaatimat perustiedot, esimerkiksi ABC-analyysi Peikko Finland Oy:n teräsosatehtaan tuotteista. Laadittujen perustietojen perusteella valittiin pilottiprosessi, jota tutkittiin tarkemmin projektin myöhemmissä vaiheissa. Pilottiprosessista tutkittiin ongelmakohdat ja sen jälkeen laadittiin uusi suunnitelma, jossa määriteltiin tuotteiden uudet eräkoot ja niiden tarvitsemat välivarastoinnit. Uuteen suunnitelmaan sisältyi myös suunnitelman implementoimiseen vaadittavat kehityskohteet ja ratkaisuehdotukset niihin. Projekti rajattiin päättymään uuteen suunnitelmaan, joten implementointi suoritetaan vasta insinöörityön luovutuksen jälkeen. Tämän vuoksi saavutettujen tehostusten toimintaa ei voitu varmistaa tuotannossa, mutta teoriassa uusi suunnitelma pienentää eräkokoa ja väli- ja valmistuotevarastointia noin 70 %. Uuden suunnitelman mukainen läpimenoaika on 90 % lyhyempi kuin läpimenoaika nykyisellä toimintatavalla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyöni tutkimustehtävänä on kartoittaa sijaintiani esitystaiteen kentällä. Oma käsitykseni ja lähtöoletukseni on, että työtapani ja teatterikäsitykseni ei edusta perinteistä katsantokantaa ja että esitystaiteella ja perinteisellä teatterilla on ontologinen ero. Kartoitusmateriaalina on kaksi opintoihini liittyvää esitystä: Esitys ja video -työpajassa toteuttamani soolo "Ikkuna, ensimmäinen ruutu: arki" sekä Reviiri-ryhmän projektityönä toteuttama "Rajoitetusti heilahteleva". Avoin - Suljettu -käsiteparin kautta hahmotan suhdettani työprosessiin, tilaan, dramaturgiaan ja katsojasuhteeseen. Peli - Leikki, Strategia - Taktiikka, Järjestys - Sattuma, Suppea - Laaja, Pinta - Syvä, Yksityinen - Yleinen sekä Valmis - Keskeneräinen -käsiteparit lähestyvät samoja teemoja eri näkökulmista, valottaen käsitteiden välistä ei-hierarkista suhteiden verkostoa. Moderni - Postmoderni -käsitepari kuljettaa edellisessä mainitut laajempaan kontekstiin ja kiinnittävät ne taiteiden traditioihin. Kaksoistietoisuus-käsitteen kautta käsiteparit laajenevat Joko - Tai -jaottelusta Sekä - Että -todellisuuteen. Tämä puolestaan mahdollistaa nykytaiteiden olemisen tavan: poikkitaiteellisuuden, intertekstuaalisuuden ja lajityyppien pehmeärajaisuuden. Sekä - Että -ajattelu viittaa jälkistrukturalistiseen filosofiaan ja dekonstruktioon. Maastokartoituksen avulla syntyy hahmotelma teatterin, esitystaiteen ja performanssitaiteen maisemasta, sekä omasta suhteestani näihin traditioihin ja olemisen tapoihin. Prosessi, aukinaisuus, henkilökohtaisuus, leikki ja tutkiva ote näyttäytyvät merkittävinä tapoina suhtautua työn alla olevaan. Taiteen tehtäviksi määrittyy asioiden ja ilmiöiden näkyväksi tekeminen, niissä piilevien mahdollisuuksien paljastaminen, sekä ilmenevien suhteiden kiinnittäminen ympäröivään todellisuuteen. Tehtävää toteutetaan teosten ja taidepuheen kautta. Esityksissä yksi yhteinen kertomus korvautuu useilla erilaisilla tarinoilla. Yhteisöllisyys toteutuu, yhteisen tarinan jakamisen sijaan, tasa-arvoisella esiintyjä-katsojasuhteella sekä yhteisesti jaetulla ajalla ja tilalla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirja-arvio

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyö liittyy Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian ensihoidon ja hoitotyön koulutusohjelmien yhteiseen KUOSCE-hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on määrittää perustason sairaankuljettajien osaamistasoa simuloiduilla potilastilanteilla ja tietotesteillä sekä löytää mahdollinen lisäkoulutuksen tarve. Mittareita on tarkoitus hyödyntää myös Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian hoitotyön ja ensihoidon koulutusohjelmissa. Ensihoitaja (AMK) tutkintoon sisältyy kaksi opinnäytetyötä. Ensimmäisen opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen perustasolla työskentelevien sairaankuljettajien keskeisten hengitykseen liittyvien toimenpiteiden osaamista. Toisen opinnäytetyön tarkoituksena oli laatia posteri ensimmäisen opinnäytetyön tuloksista. Perustason sairaankuljettajien osaamista arvioitiin edellisen ensihoitajaryhmän (SE03S1) opinnäytetyönään kehittämien mittareiden avulla. Mittarit perustuivat OSCE-menetelmään, ja osaamista arvioitiin simuloidussa potilastilanteessa. Mittarista valittiin opinnäytetyöhön osiot hengitysteiden turvaaminen, nieluputken käyttö ja maski-paljeventilaatio. Ennen osaamista arvioivia tilaneita mittarin väittämät päivitettiin vastaamaan uusia hoitosuosituksia ja mittaria muokattiin käyttökelpoisemmaksi. Simulointi toteutettiin elvytyksen osaamisen arviointitilanteen yhteydessä, jossa korostuivat ääneen ajattelu ja havainnointi. Testaukseen osallistui yhteensä 68 henkilöä. Hengitysteiden avaamisen osaamista arvioitiin opinnäytetyössä kuudella väittämällä. Tulosten mukaan hengitysteiden avaamisen osaamisessa oli yleisesti puutteita. Nieluputken käytön osaamista arvioitiin viidellä väittämällä. Nieluputken käytön osaaminen oli vaihtelevaa. Maski-paljeventilaation osaamista arvioitiin puolestaan kahdellatoista väittämällä. Maski-paljeventilaatio osattiin kokonaisuudessaan hyvin. Tämän opinnäytetyön tulosten perusteella kaikki testatut osaamisen alueet vaativat lisäkoulutusta. Lisäksi osaamisen arviointitilanteessa käytetty mittari kaipaa vielä jatkokehittämistä, sillä osa sen väittämistä oli tulkinnanvaraisia. Myös käytössä olevaan välineistöön tulisi kiinnittää huomiota tulevissa testauksissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Digitaalisten myyntikanavien käytön lisääntyminen suoramarkkinoinnissa ja kanavien tarjoamat mahdollisuudet ovat ajankohtainen aihe yritysmaailmassa. Digitalisoitumisen hyödyt yritykselle ovat myös uusi tutkimuskohde. Tutkimuksessa pyritään löytämään perinteisen ja digitaalisen kanavan erot sekä kuvaamaan sähköpostimyynnin erityispiirteet aikakauslehden tilausmyynnissä. Tutkimuksen näkökulmana on taloushallinnon kustannus-hyötytarkastelu. Tämän kvalitatiivisen tutkimuksen menetelmänä on tapaustutkimus ja kohdeyrityksenä Sanoma Magazines Finland Oy, jonka lehtituotteiden myynnin tietoja on kerätty pääasiassa havainnoimalla yrityksen eri järjestelmistä. Ilmiötä on tarkasteltu sähköiseen markkinointiin liittyvän lainsäädännön, strategia-ajattelun käsitteistön ja taloushallinnosta erityisesti kustannuslaskennan kautta. Empiriassa kuvataan kahden eri myyntikanavan myyntiprosessit. Vertailemalla eri kanavien viiden eri lehtituotteen kahden vuoden myynnin toimenpiteiden tunnuslukuja keskenään pyritään selvittämään ja kuvaamaan sähköpostimyynnin erityispiirteet.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa kuvataan jatkuvan strategiaprosessin tärkeimmät osa-alueet ja esitetään Balanced scorecard -malli strategian jalkauttamisen välineenä. Lisäksi kuvataan prosessijohtamisen perusidea ja esitetään miten prosessilähtöinen ajattelu ja Balanced scorecard voivat tehostaa strategista toiminnan ohjausta. Tutkielmassa pyritään myös tuomaan esiin niitä seikkoja, jotka voivat johtaa Balanced scorecardin implementoinnin epäonnistumiseen. Edellisten pohjalta caseyritykseen kehitetään jatkuvan strategiaprosessin malli ja laaditaan strategian toteuttamisen tueksi Balanced scorecardin implementointisuunnitelma johon osakokonaisuutena liittyy myös prosessiajattelun käyttöönottosuunnitelma. Tutkielman teoreettinen osa perustuu pääasiallisesti Balanced scorecardia, strategista, laatu- ja prosessijohtamista ja suorituskyvyn mittaamista käsittelevään sekä ulko- että kotimaiseen Iähdekirjallisuuteen. Empiirinen osa on kerätty yhdestä yrityksestä osallistuvan havainnoinnin ja dokumenttien pohjalta

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The primary objective is to identify the critical factors that have a natural impact on the performance measurement system. It is important to make correct decisions related to measurement systems, which are based on the complex business environment. The performance measurement system is combined with a very complex non-linear factor. The Six Sigma methodology is seen as one potential approach at every organisational level. It will be linked to the performance and financial measurement as well as to the analytical thinking on which the viewpoint of management depends. The complex systems are connected to the customer relationship study. As the primary throughput can be seen in a new well-defined performance measurement structure that will also be facilitated as will an analytical multifactor system. These critical factors should also be seen as a business innovation opportunity at the same time. This master's thesis has been divided into two different theoretical parts. The empirical part consists of both action-oriented and constructive research approaches with an empirical case study. The secondary objective is to seek a competitive advantage factor with a new analytical tool and the Six Sigma thinking. Process and product capabilities will be linked to the contribution of complex system. These critical barriers will be identified by the performance measuring system. The secondary throughput can be recognised as the product and the process cost efficiencies which throughputs are achieved with an advantage of management. The performance measurement potential is related to the different productivity analysis. Productivity can be seen as one essential part of the competitive advantage factor.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Yritysmaailma elää jatkuvassa muutoksessa. Yrityksen kehittäminen on yrityksen menestymisen kannalta välttämätöntä. Mikäli yritystä ei aktiivisesti kehitetä, kilpailijat valtaavat yrityksen elintilan ja yritys taantuu ja lopulta yrityksen toiminta lakkaa. Tämän työn tarkoituksena oli kehittää Compusteel Oy:n toimintaa ja edistää yhtiön kilpailukykyä lähitulevaisuudessa. Compusteel Oy on luonteeltaan alihankkija / komponenttitoimittaja. Tällaisen yrityksen tärkein kilpailutekijä on tehokas tuotanto. Tässä työssä keskityttiin tutkimaan erityisesti keinoja, millä tuotantoa voidaan tehostaa. Useissa työn lähteenä käytetyissä tutkimuksissa on havaittu tiedon välittämisen merkitys nykyaikaisen yrityksen kilpailutekijänä. Tyypillisimmillään toiminnan virheet johtuvat tiedon puutteellisesta välittämisestä sekä tiedon käytettävyyden heikosta tasosta tarvetilanteessa. Tutkimus toteutettiin kirjallisuuden ja muun lähdeaineiston kuten koulutusten avulla. Tutkimuksessa paneuduttiin erityisesti erilaisten tuotannonohjausmenetelmien kartoittamiseen sekä niiden hyödyntämiseen yrityksen toiminnassa. Työn tuloksena syntyi Compusteel Oy:öön uusi toimintamalli tiettyihin yrityksen ydin prosesseihin. Erityisen tärkeänä nähtiin uuden ajattelumallin omaksuminen tuotannonohjaushenkilöstössä. Uutta ajattelumallia voidaan tulevaisuudessa soveltaa useissa yrityksen kehittämishankkeissa. Lisäksi työn tuloksena käyttöönotettiin uusi toiminnanohjausjärjestelmä, joka tukee uutta toimintamallia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Maximal fat oxidation (MFO), as well as the exercise intensity at which it occurs (Fatmax), have been reported as lower in sedentary overweight individuals but have not been studied in trained overweight individuals. The aim of this study was to compare Fatmax and MFO in lean and overweight recreationally trained males matched for cardiorespiratory fitness (CRF) and to study the relationships between these variables, anthropometric characteristics, and CRF. Twelve recreationally trained overweight (high fatness (HiFat) group, 30.0% ± 5.3% body fat) and 12 lean males (low fatness (LoFat), 17.2% ± 5.7% body fat) matched for CRF (maximal oxygen consumption (V̇O2max) 39.0 ± 5.5 vs. 41.4 ± 7.6 mL·kg(-1)·min(-1), p = 0.31) and age (p = 0.93) performed a graded exercise test on a cycle ergometer. V̇O2max and fat and carbohydrate oxidation rates were determined using indirect calorimetry; Fatmax and MFO were determined with a mathematical model (SIN); and % body fat was assessed by air displacement plethysmography. MFO (0.38 ± 0.19 vs. 0.42 ± 0.16 g·min(-1), p = 0.58), Fatmax (46.7% ± 8.6% vs. 45.4% ± 7.2% V̇O2max, p = 0.71), and fat oxidation rates over a wide range of exercise intensities were not significantly different (p > 0.05) between HiFat and LoFat groups. In the overall cohort (n = 24), MFO and Fatmax were correlated with V̇O2max (r = 0.46, p = 0.02; r = 0.61, p = 0.002) but not with % body fat or body mass index (p > 0.05). Fat oxidation during exercise was similar in recreationally trained overweight and lean males matched for CRF. Consistently, substrate oxidation rates during exercise were not related to adiposity (% body fat) but were related to CRF. The benefits of high CRF independent of body weight and % body fat should be further highlighted in the management of obesity.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

UNLABELLED: Trabecular bone score (TBS) is a DXA-based tool that assesses bone texture and reflects microarchitecture. It has been shown to independently predict the risk of osteoporotic fracture in the elderly. In this study, we investigated the determinants of TBS in adolescents. INTRODUCTION: TBS is a gray-level textural measurement derived from lumbar spine DXA images. It appears to be an index of bone microarchitecture that provides skeletal information additional to the standard BMD measurement and clinical risk factors. Our objectives were to characterize the relationship between TBS and both age and pubertal stages and identify other predictors in adolescents. METHODS: We assessed TBS by reanalyzing spine DXA scan images obtained from 170 boys and 168 girls, age range 10-17 years, gathered at study entry and at 1 year, using TBS software. The results are from post hoc analyses obtained using data gathered from a prospective randomized vitamin D trial. Predictors of TBS were assessed using t test or Pearson's correlation and adjusted using regression analyses, as applicable. RESULTS: The mean age of the study population was 13.2 ± 2.1 years, similar between boys and girls. Age, height, weight, sun exposure, spine BMC and BMD, body BMC and BMD, and lean and fat mass are all significantly correlated with TBS at baseline (r = 0.20-0.75, p < 0.035). Correlations mostly noted in late-pubertal stages. However, after adjustment for BMC, age remained an independent predictor only in girls. CONCLUSIONS: In univariate exploratory analyses, age and pubertal stages were determinants of TBS in adolescents. Studies to investigate predictors of TBS and to investigate its value as a prognostic tool of bone fragility in the pediatric population are needed.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

E2F transcription factors are known regulators of the cell cycle, proliferation, apoptosis, and differentiation. Here, we reveal that E2F1 plays an essential role in liver physiopathology through the regulation of glycolysis and lipogenesis. We demonstrate that E2F1 deficiency leads to a decrease in glycolysis and de novo synthesis of fatty acids in hepatocytes. We further demonstrate that E2F1 directly binds to the promoters of key lipogenic genes, including Fasn, but does not bind directly to genes encoding glycolysis pathway components, suggesting an indirect effect. In murine models, E2F1 expression and activity increased in response to feeding and upon insulin stimulation through canonical activation of the CDK4/pRB pathway. Moreover, E2F1 expression was increased in liver biopsies from obese, glucose-intolerant humans compared with biopsies from lean subjects. Finally, E2f1 deletion completely abrogated hepatic steatosis in different murine models of nonalcoholic fatty liver disease (NAFLD). In conclusion, our data demonstrate that E2F1 regulates lipid synthesis and glycolysis and thus contributes to the development of liver pathology.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

AbstractObjective:The present study was aimed at reviewing the literature to identify solutions for problems observed in radiology services.Materials and Methods:Basic, qualitative, exploratory literature review at Scopus and SciELO databases, utilizing the Mendeley and Illustrator CC Adobe softwares.Results:In the databases, 565 papers – 120 out of them, pdf free – were identified. Problems observed in the radiology sector are related to procedures scheduling, humanization, lack of training, poor knowledge and use of management techniques, and interaction with users. The design management provides the services with interesting solutions such as Benchmarking, CRM, Lean Approach, ServiceBlueprinting, continued education, among others.Conclusion:Literature review is an important tool to identify problems and respective solutions. However, considering the small number of studies approaching management of radiology services, this is a great field of research for the development of deeper studies.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The 16p11.2 600 kb BP4-BP5 deletion and duplication syndromes have been associated with developmental delay; autism spectrum disorders; and reciprocal effects on the body mass index, head circumference and brain volumes. Here, we explored these relationships using novel engineered mouse models carrying a deletion (Del/+) or a duplication (Dup/+) of the Sult1a1-Spn region homologous to the human 16p11.2 BP4-BP5 locus. On a C57BL/6N inbred genetic background, Del/+ mice exhibited reduced weight and impaired adipogenesis, hyperactivity, repetitive behaviors, and recognition memory deficits. In contrast, Dup/+ mice showed largely opposite phenotypes. On a F1 C57BL/6N × C3B hybrid genetic background, we also observed alterations in social interaction in the Del/+ and the Dup/+ animals, with other robust phenotypes affecting recognition memory and weight. To explore the dosage effect of the 16p11.2 genes on metabolism, Del/+ and Dup/+ models were challenged with high fat and high sugar diet, which revealed opposite energy imbalance. Transcriptomic analysis revealed that the majority of the genes located in the Sult1a1-Spn region were sensitive to dosage with a major effect on several pathways associated with neurocognitive and metabolic phenotypes. Whereas the behavioral consequence of the 16p11 region genetic dosage was similar in mice and humans with activity and memory alterations, the metabolic defects were opposite: adult Del/+ mice are lean in comparison to the human obese phenotype and the Dup/+ mice are overweight in comparison to the human underweight phenotype. Together, these data indicate that the dosage imbalance at the 16p11.2 locus perturbs the expression of modifiers outside the CNV that can modulate the penetrance, expressivity and direction of effects in both humans and mice.