Kromatografisen erotusfaasin huokoskoon karakterisointi

Työssä tutkittiin sulfonoitujen polystyreenidivinyylibentseenirunkoisten geeli-, meso- ja makrohuokoistenioninvaihtohartsien rakennetta käyttäen useita eri karakterisointimenetelmiä. Lisäksi työssä tutkittiin hartsien huokoskoon vaikutusta aminohappojen kromatografisessa erotuksessa. Työn pääpaino oli hartsien huokoskoon ja huokoisuuden määrittämisessä. Sen selvittämiseksi käytettiin hyväksi elektronimikroskopiaa, typpiadsorptiomittauksia, sekä käänteistä kokoekskluusiokromatografiaa. Parhaat tulokset saatiin käänteisellä kokoekskluusiokromatografialla, joka perustuu erikokoisten dekstraanipolymeerien käyttöön mallimolekyyleinä. Menetelmä sopii meso- ja makrohuokoisuuden tutkimiseen, mutta sen heikkoutena on erittäin pitkä mittausaika. Menetelmä antaa myös huokoskokojakauman, mutta yhden hartsin mittaaminen voi kestää viikon. Menetelmää muutettiin siten, että käytettiin määritettävää huokoskokoaluetta kuvaavien kahden dekstraanipolymeerin seosta. Kromatografiset ajo-olosuhteet optimoitiin sellaisiksi, että injektoidussa seoksessa olevien dekstraanien vastehuiput erottuivat toisistaan. Tällöin voitiin luotettavasti määrittää tutkittavan stationaarifaasin suhteellinen huokoisuus. Tätä työssä kehitettyä nopeaa käänteiseen kokoekskluusiokromatografiaan perustuvaa menetelmää kutsutaan kaksipistemenetelmäksi. Hartsien sulfonihapporyhmien määrää ja jakautumista tutkittiin määrittämällä hartsien kationinvaihtokapasiteetti sekä tutkimalla hartsin pintaa konfokaali-Raman-spektroskopian avulla. Sulfonihapporyhmien ioninvaihtokyvyn selvittämiseksi mitattiin K+-muotoon muutetusta hartsista S/K-suhde poikkileikkauspinnasta. Tulosten perusteella hartsit olivat tasaisesti sulfonoituneet ja 95 % rikkiatomeista oli toimivassa ioninvaihtoryhmässä. Aminohappojen erotuksessa malliaineina oli lysiini, seriini ja tryptofaani. Hartsi oli NH4+-muodossa ja petitilavuus oli 91 mL. Eluenttina käytettiin vettä, jonka pH oli 10. Paras tulos saatiin virtausnopeudella 0,1 mL/min, jolla kaikki kolme aminohappoa erottuivat toisistaan Finex Oy:n mesohuokoisella KEF78-hartsilla. Muilla tutkituilla hartseilla kaikki kolme aminohappoa eivät missään ajo-olosuhteissa erottuneet täysin.

Software SMEs asStrategic Partners in the Partner Programs of Large International Companies

Tutkielman tavoitteena oli tutkia pienten- ja keskisuurten (PK) ohjelmistoyritysten kansainvälisiä kumppanuuksia. Päätavoitteena oli löytää keinoja kuinka PK-ohjelmistoyritykset voisivat tulla strategisiksi kumppaneksi suurten kansainvälisten yritysten kumppanuusohjelmissa. Lisäksi tutkielmassa oli tavoitteena selvittää kuinka kumppaneiden välistä sitoutumista voitaisiin vahvistaa, jotta PK-ohjelmistoyritykset voisivat saavuttaa todellista lisäarvoa ja kansainvälistä kasvua kumppanuusohjelmien kautta. Tutkielma jakaantuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan. Teoreettinen osa keskittyy tarkastelemaan korkean teknologian markkinointia ohjelmistoalalla sekä kansainvälisiä kumppanuuksia. Suurten yritystenkumppanuusohjelmia ei ole tutkittu suomalaisten PK-ohjelmistoyritysten näkökulmasta, minkä vuoksi empiirinen tutkimus on perusteltua. Empiirinen tutkimus toteutettiin laadullisena case-tutkimuksena ja tutkimusmenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua haastattelua. Tutkimustulokset osoittavat, että strategisen kumppanin aseman saavuttaminen on pitkä ja haastava matka PK-yrityksille. Suurten kansainvälisten yritysten kumppanuusohjelmat ovat useimmiten monimutkaisia ja todellisen lisäarvon saavuttaminen kumppanuusohjelman kautta vaatii paljon resursseja PK-yrityksiltä. Jotta PK-yritykset voisivat saavuttaa ja säilyttää strategisen kumppanin aseman kumppanuusohjelmassa, vaatii se aktiivista ja päivittäistä vuorovaikutusta kumppaneiden kesken. Erityisesti tiiviit henkilösuhteet oikeiden avainhenkilöiden kanssa ovat välttämättömyys. Läheiset kontaktit mahdollistavat sen, että PK-yritykset voivat ainakin osittain ohittaa kumppanuusohjelman byrokratian, mikä lisää luottamusta ja sitoutumista kumppanuussuhteessa sekä edistää kansainvälistä kasvua ja menestystä liiketoiminnassa.

Yliopistosäätiöiden taloudellinen analyysi ja sijoitustoiminta

Yliopistotukisäätiöt omaavat kohtalaisen paljon sijoitettavaa omaisuutta. Tässä tutkielmassa tutkitaan sitä, millainen tukisäätiöiden taloudellinen asema on ollut, ja millaista sijoitustoimintaa ja allokointia säätiöistä voidaan löytää. Tutkielman kohteena on kahdeksan suomalaista yliopistotukisäätiötä. Tutkimusaineisto koostuu säätiöiden tilinpäätösaineistosta vuosilta 2001-2005. Lisäksi tutkimusta varten on haastateltu mukana olleiden säätiöiden edustajia sekä kahta varainhoitajaa. Tutkielmassa käytetään kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimuksessa tutustuttiin säätiöiden sijoitustoimintaan tutkimalla säätiöiden sijoitus- ja toimintastrategioita, varainhoidon järjestämistä, varojen allokaatiota sekä tulevaisuudennäkymiä. Tutkimustulosten perusteella voidaan havaita esimerkiksi, että säätiöiden sijoitustoimintaa kuvaa turvallisen ja varman tuoton turvaavan sijoittamisen vaatimus sekä mahdollisimman pitkä sijoitushorisontti. Säätiöiden väliltä löytyi kuitenkin myös jonkin verran eroja sijoitustoiminnassa.

Uusien energianormien vaikutus pientalojen rakenteisiin ympäristön kannalta

Tehokkaimpia keinoja vähentää rakennusten lämmitysenergian kulutusta ja lämmityksen aiheuttavia hiilidioksidi- ja happamoitavia päästöjä on tiukentaa rakentamismääräysten lämmöneristysvaatimuksia. Hyvin lämmöneristetyissä, tiiveissä ja ilmanvaihdoltaan optimoiduissa taloissa on pienet lämpöhäviöt. Näin ympäristöä kuormittava vaikutus saadaan paljon vähemmäksi kuin nykynormien mukaisissa asuinrakennuksissa. Johtumislämpöhäviö pienenee suoraan eristekerroksia paksuntamalla ja siihen on helpointa vaikuttaa. Mitä suurempiin eristepaksuuksiin mennään sen suuremmaksi tulee konvektion osuus kokonaislämpöhäviöstä. Tulevaisuudessa parempia ratkaisuja haetaan erityisesti konvektiosta ja säteilystä aiheutuvien lämpöhäviöiden pienentämiseksi. Eristeen osastointi ilmanpitävillä, vesihöyryä diffuusisesti läpäisevillä pystysuuntaisilla konvektiokatkoilla vähentää tehokkaasti paksun seinäeristeen kuljettumis-ilmavirtauksia. Katkoina käytetään erilaisia kalvoja ja rakennuspapereita, joilla on pieni emissiviteetti. Katkojen merkitys kasvaa, kun mennään uusien normien mukaisiin eristepaksuuksiin. Lämmöneriste voidaan toteuttaa myös kokoamalla ohuita kalvoja paketiksi, jotka jakavat ilmatilan ja siis eristeelle varatun paksuuden suljettuihin ilmaväleihin. Kun kalvoiksi valitaan pieniemissiviteettisiä pintoja, saadaan säteilylämmönsiirto lähes eliminoiduksi. Tällaisen ilmatilan lämmönjohtumisluku lähestyy paikallaan pysyvän ilman lämmönjohtumislukua, l = 0,025 W/Km, eli tällä rakennesysteemillä on mahdollista toteuttaa ohuempia rakenteita kuin perinteisillä eristeillä. Hygroskooppisen massan käyttö sisäilman kosteutta tasaavana rakenteena voi olla tulevaisuutta. Kehitystyö tuottaa uusia, kosteusteknisesti toimivia sovelluksia. Toisaalta palomääräykset tulevat kehitystyötä vastaan. Hygroskooppinen pintamateriaali on kevyt (pieni tiheys) ja paloteknisesti arka. Suoraa sähkölämmitystä ei voida pitää ympäristöystävällisenä. Sen jalostusketju on pitkä ja monivaiheinen. Millä peruspolttoaineella sähköä tuotetaan, vaikuttaa asiaan luonnollisestikin. Suoraa sähkölämmitystä voidaan suositella vain yksinäisen ihmisen taloudessa lämmitysmuotona taloudellisista syistä. Halvan polttoaineen säästöllä ei voida maksaa suuria laiteinvestointeja. Aurinkoenergian hyvä hyödyntäminen edellyttää hyvää säätöä, joka kytkee lämmityksen pois päältä silloin, kun aurinko lämmittää. Auringon hetkelliset säteilytehot ovat suuria verrattuna rakenteen lämpöhäviöihin ja huonetilojen lämmöntarpeeseen. Ratkaisu aurinkoenergian hetkellisyyteen ja paikallisuuteen on energian siirtäminen lämmöntarpeen mukaan rakennuksen eri osiin ja sen varastoiminen päivätasolla. Kun varastoivasta massasta ei ole suoraa yhteyttä ulos, voidaan kerääjäeristeeltä saatu lämpö käyttää häviöttömästi huonetilojen lämmittämiseen. Vaikka lämmitysenergian käytössä päästään 30 % vähennyksiin uudisrakennusten osalta, ei kokonaisenergian käyttö merkittävästi pienene, jos taloussähkön kulutus pysyy vakiona. Sama pätee myös CO2 -päästöihin. Saavutettava etu lämmitys-energian kulutuksessa voidaan hukata yhä suurenevaksi taloussähkön käytöksi, mikä olisi erityisen huono asia ympäristön kannalta.

Development of Special Pumps Repair Process

Tässä diplomityössä käsitellään erikoispumppujen korjausprosessia teollisuuspumppujen korjauksiin erikoistuneessa konepajassa. Työn pääasiallinen tarkoitus on tuotantoprosessin kehittäminen ja tuotantovaiheiden esitteleminen. Tavoitteen taustalla on pyrkimys entisestään parantaa palvelukykyä ja asiakastyytyväisyyttä.Kolme eri keinoa päätavoitteen saavuttamiseksi ovat tuotannon suunnittelun ja ohjauksen kehittäminen, työssä käsiteltyjen pumpputyyppien korjausprosessien läpäisyaikojen lyhentäminen sekä korjausvaiheiden määrittely ja esittely vaihe vaiheelta. Työssä käsiteltyjä erikoispumpputyyppejä ovat imupumput, monijaksopumput sekä pysty/potkuripumput.Tuotannonsuunnittelun ja -ohjauksen kehittämiseksi sekä läpäisyaikojen lyhentämiseksi työssä etsittiin vaihtoehtoisia toimintatapoja. Kolmas tavoite, eli korjausvaiheiden määrittely, toteutettiin esittelemällä korjausprosessin vaiheet käsitellyillä pumpputyypeillä.Tuloksena saatiin keinoja tuotannon suunnittelun ja hallinnan kehittämiseksi. Useimmat keinot koskevat toimintatapojen selkiyttämistä. Myös keinoja läpäisyaikojen lyhentämiseksi löydettiin. Tietyllä imupumpputyypillä ja -koolla läpäisyajan lyheneminen oli 25 % ja osalla monijaksopumpuista jopa 75 %. Tulokset saavutetaan varastoimalla tiettyjä komponentteja, joilla on pitkä valmistus- tai korjausaika. Pysty/potkuripumppujen korjauksen läpäisyaikaa ei saatu lyhennettyä työn rajausten puitteissa Näiden tulosten lisäksi korjausprosessin toimintatavat määriteltiin.

Vanerin tuotantoprosessin tehostaminen ja raaka-aineen käyttösuhteen parantaminen

Työn tavoitteena oli vanerin tuotantoprosessin tehostaminen ja raaka-aineen käyttösuhteen parantaminen Schauman Wood Oy:n Kuopion vaneritehtaalla. Tuotannon pitkä läpimenoaika ja välivarastojen suuri määrä sitovat paljon pääomaa. Välivarastot ovat tuotannon kapeikkokohtien seurannaisia, koska yksittäisten konelinjojen kapasiteetti ei ole tasapainossa optimaaliseen materiaalin virtaukseen nähden. Teoriaosuus käsittelee valmistettavaa vanerituotetta, tuotantotaloutta, tuotannon- ja materiaalin ohjausta sekä Kuopion vaneritehtaan tuotantoprosessia, joiden avulla selvitään vanerin valmistukseen liittyviä asioita ja niiden yhteyksiä toisiinsa. Tutkimuksen kokeellisessa osassa poistettiin yksi työvaihe vanerin valmistusprosessista ja samalla kiinnitettiin suurta huomiota viilun valmistuksen mittatarkkuuteen. Vanerin liimauksessa aihion reunat jäävät epätasaisiksi, mikä johtuu viilujen mittavaihtelusta, ladontamenetelmästä ja ladonnan tarkkuudesta. Levyjen reunat puhdistetaan ja oikaistaan sahaamalla niistä pois 30 - 50 mm leveät suikaleet. Useasti levyn ensimmäinen sahaus, eli niin sanottu karsintasahaus, on valmisteleva toimenpide tulevaa jatkokäsittelyä varten. Karsintasahauksen poistamisella saavutetaan nopeampi läpimenoaika, pienempi välivarasto viimeistelyosastolla sekä puumateriaalin säästö jättämällä reunojen oikaisu pois.

KUNNOSSAPIDON SUORITUSKYVYN SEURANTA JA KEHITTÄMINEN

Työn tavoitteena oli kehittää kunnossapitoyritykselle toiminnan tuottavuuden ja tehokkuuden mittausjärjestelmä. Ensin etsittiin teorian avulla ne sopivat suorituskykymittarit ja tekijät, joiden avulla yrityksen suorituskykyä voidaan luotettavasti ja ymmärrettävästi seurata. Apuna työnkulussa käytettiin kunnossapidon henkilökunnalle suunnattuja kirjallisia ja suullisia haastatteluja. Haastatteluiden avulla selvitettiin kunnossapidon suorituskyvyn mittauksen nykytila sekä mahdollisia kehityskohteita. Haastatteluihin ja kirjallisuuteen pohjautuen päätettiin yritykselle rakentaa suorituskykymittaristo. Mittaristoksi valittiin tuottavuus- eli tavoitematriisi, joka on toimiva työkalu mittareiden seurantaan. Se on helppokäyttöinen ja selkeä. Lisäksi matriisi antaa tulosindeksin avulla kokonaiskuvan kunnossapidon tasosta. Tavoitematriisi koostuu eri menestystekijöistä sekä näiden menestystekijöiden tunnusluvuista eli mittareista. Menestystekijöiksi valittiin: taloudellisuus, tuotantojärjestelmän tehokkuus, kustannusrakenne, kunnossapidon suunnittelu sekä häiriönkorjaus. Menestystekijöillä on jokaisella kolmesta kuuteen mittaria. Tavoitematriisin käyttö ja seuranta tapahtuu yksinkertaisen sovellusohjelman avulla. Mittariston kehittäminen on pitkä ja vaativa prosessi. Mittareita, niiden tavoitearvoja sekä menestystekijöitä tulee säännöllisin väliajoin tarkastaa, jotta kehitys on oikean suuntaista. Mittariston käyttöönotto ja käyttö edellyttävät kaikilta työntekijöiltä motivaatiota toiminnan kehitykseen sekä pitkäjänteisyyttä, sillä matriisin tarjoamat hyödyt ovat näkyvissä vasta kuukausien päästä.

Sakkaroosin hydrolyysi immobilisoidulla entsyymillä

Työssä tutkittiin sakkaroosin hydrolyysiä anioninvaihtohartseihin immobilisoidun entsyymin avulla tavoitteena löytää sellainen kantaja-entsyymi -yhdistelmä, jolla konversio halutuiksi lopputuotteiksi olisi mahdollisimman korkea. Työhön valittiin aikaisemmissa laboratoriokokeissa parhaita tuloksia saavuttaneet kantaja-entsyymi -parit. Entsyymeinä oli kaksi nestemäistä Saccharomyces cerevisiae -hiivasta eristettyjä entsyymivalmistetta. Kokeissa käytetyt kantajamateriaalit olivat erilaisia heikkoja anioninvaihtohartseja. Entsyymit immobilisoitiin kantajaan sekoitusreaktorissa ja niiden aktiivisuudet määritettiin sitomisen jälkeen. Hydrolyysikokeet tehtiin jatkuvatoimisessa kiintopetireaktorissa ja lisäksi panos-kokeina tutkittiin ominaisuuksiltaan erilaisten kantajien eroja hydrolyysissä. Reaktio-olosuhteet pidettiin kaikissa kokeissa samoina. Sakkaroosiliuoksen pitoisuus oli 50 p-%, reaktiolämpötila 50 oC ja pH 5. Kiintopetikolonnissa tutkittiin myös sakkaroosi-liuoksen viipymäajan vaikutusta sivutuotteiden syntyyn. Näytteet analysoitiin neste-kromatografilla. Kiintopetikolonnissa lyhimmän viipymäajan (15 min) kokeissa ainoastaan hitaimmilla kantaja-entsyymi -pareilla muodostui sivutuotteita, jotka hydrolyysireaktion edetessä kuitenkin hävisivät. Kun viipymäaikaa kasvatettiin sivutuotteiden synty väheni ja lopulta niitä ei havaittu syntyvän lainkaan. Hydrolyysin edetessä viipymäajan ollessa tarpeeksi pitkä pienet sivutuotekomponentit hävisivät sakkaroosin hajotessa kokonaan glukoosiksi ja fruktoosiksi. Verrattaessa partikkelikoon ja hartsimatriisin vaikutusta samaan entsyymiin sidottuna havaittiin, että niillä kummallakin on vaikutusta sekä sakkaroosin hydrolyysi-nopeuteen että sivutuotteiden muodostumiseen.

Hankintariskienhallinta Suomen IVD-teollisuudessa

Kansainvälinen ja kiristyvä kilpailu on muuttanut yritysten liiketoimintaympäristöä yhä monimutkaisemmaksi ja riskialttiimmaksi. Yritysten keskittyessä yhä syvemmin omaan ydinosaamiseensa on ulkoisten resurssien hallinnan merkitys korostunut. Työnjakoa syventämällä tavoitellaan parempaa joustavuutta, ajanhallintaa sekä kustannustehokkuutta. Myös hankintatoimen tehtävät ja vastuualueet muuttuvat ennakoivampaan ja riskialttiimpaan suuntaan. Modernin hankintatoimen on kyettävä tunnistamaan, analysoimaan ja hallitsemaan riskejä yhä pirstaloituneemmista lähteistä ja muodoista. Proaktiivinen hankintatoimi osallistuu yrityksen strategiseen suunnitteluun ja riskienhallintaan. Hankintariskit voidaan luokitella seuraaviin kymmeneen riskiluokkaan: keskeytymisriskit, saatavuusriskit, hintariskit, varasto- ja aikatauluriskit, teknologiariskit, luottamuksellisen tiedon vuotoriskit, laaturiskit, konfiguraatioriskit, opportunismiriskit sekä riippuvuusriskit. Tässä tutkimuksessa hankintariskienhallintaa tarkastellaan hankintastrategian valinnan näkökulmasta. Hankintastrategian yksi elementti on toimittajasuhteen ja toimittajien lukumäärän valinta. Tilanteesta riippuen yhteistyöstrategialla tai perinteisellä kilpailuttamisella voidaan tavoitella parempaa riskienhallintaa. Yhteistyöstrategioita ovat eri tasoiset kumppanuussuhteet ja liittoutumat, jolloin suhde toimittajaan on syvä ja luottamuksellinen hyödyttäen aidosti molempia osapuolia. Riskienhallinnan näkökulmasta yhteistyöstrategia soveltuu parhaiten tilanteissa, joissa toimittajista on pitkä kokemus sekä hankintanimikkeen tuottama arvo on merkittävä. Kilpailuttamisstrategia eli hankintojen toteuttaminen usealta toimittajalta vaatii ostavalta organisaatiolta tehokkaasti hyödynnettynä suurempia resursseja kuin yhteistyöstrategian käyttö. Kilpailuttaminen soveltuu usein parhaiten silloin, kun hankintanimikkeet ovat tavanomaisia ja vaihtoehtoisia hankintalähteitä on runsaasti. Lisäksi usean toimittajan käyttö suojaa materiaalivirran katkoksilta sekä lisää hankintamarkkinoiden tuntemusta. Empiirisessä tutkimusosassa tutkitaan, miten soveltuviksi riskienhallintamenetelmiksi erilaiset hankintastrategiat koetaan Suomen IVD-teollisuudessa. Lisäksi tunnistetaan Suomen IVD-teollisuudessa merkittävimmiksi koetut hankintariskiluokat sekä selvitetään millä organisaation tasolla hankintariskienhallinta pääasiassa suoritetaan. Lisäksi selvitetään, millä menetelmin hankintariskejä pääasiassa analysoidaan.

Reseptilääkkeiden lanseerausprosessi. Case: Ormox & Origlucon

Lääketeollisuuden tuotelanseerausten riskit ovat huomattavan suuria. Lääkkeiden tuotekehitysprojektien pitkä kesto ja valtaisat kustannukset ajavat yrityksen vaikeaan tilanteeseen. Lääkkeiden markkinoille tuonnin eli lanseerauksen on onnistuttava, jotta tuotekehityksen kustannukset voidaan kattaa. Tämän takia lääkkeiden lanseerauksen kehittäminen on yrityksille erittäin tärkeää. Lanseerauksen kehittäminen on samalla tutkimuksen pääongelma. Tutkielma keskittyy erityisesti suomalaisten reseptilääkkeiden lanseerausprosessin läpikäymiseen. Tutkielma jakautuu kahteen osaan: ensimmäinen osa käsittelee lanseerausta käsitteenä, lääkemarkkinoinnin erityispiirteitä sekä lanseerausprosessin teoriaa lääkeyhtiöiden näkökulmasta. Tutkielman toinen eli empiirinen osio, käsittelee Orion Pharman läpikäymää Ormox & Origlucon lanseerausta ja sen toteutusta. Erityisesti pyrittiin tunnistamaan, mitkä olivat keskeisimmät menestystekijät kyseisessä lanseerauksessa ja kuinka sitä voitaisiin kehittää. Ensimmäisenä menestystekijänä kyseisessä tutkimuksessa voidaan pitää hyvää markkinatuntemusta, jonka organisaatio oli koonnut toimiessaan aiempien lääkkeiden parissa. Toinen merkittävä menestystekijä on voimakas panostus, aina johdon tasolta asti, kyseiseen projektiin. Kolmantena tärkeänä menestystekijänä voidaan pitää tarvelähtöisyyttä, jonka avulla voitiin muotoilla asiakkaiden hyväksymä ja ymmärtämä markkinointiviesti. Keskeisimmiksi kehittämisen kohteiksi osoittautuivat sisäinen markkinointi, myyntitoiminnan organisointi sekä työn suunnittelun jatkuvuus.

Pesulaitteen horisontaalisen harjan nostomekanismin kehittäminen

Työssä on pyritty löytämään ratkaisuvaihtoehtoja pesulaitteen horisontaalisen harjan nostomekanismin parantamiseksi. Nostomekanismia pyrittiin kehittämään vähemmän huoltoa vaativaksi, toimintavarmemmaksi sekä kustannuksiltaan halvemmaksi. Uusia vaihtoehtoja mekanismille pyrittiin löytämään järjestelmällisen ideoinnin avulla, käyttäen hyödyksi alan kirjallisuutta, käytössä olevia pesulaitteita sekä jokapäiväisessä elämässä eteen tulleita havaintoja. Korroosiota aiheuttavat olosuhteet, horisontaalisen harjakokoonpanon pitkä liikerata sekä paino asettavat erityisvaatimuksia uudelle mekanismille. Lisäksi mekanismin täytyy liikuttaa harjaa vertikaalisessa suunnassa vakiona pysyvällä nopeudella. Valittuja ratkaisuvaihtoehtoja tarkasteltiin pistearvioinnin avulla ennen jatkokehittelyn aloittamista. Alustavassa komponenttien mitoituksessa pyrittiin mekanismin komponenteille löytämään oikea valmistusmateriaali sekä komponenttien geometriset mitat. Mekanismin valmistuskustannuksia eri valmistusmenetelmien kesken kartoitettiin yhteydenotoilla eri konepajojen kanssa. Alustavien kustannuslaskelmien perusteella jatkokehittelyyn otetun mekanismin kustannukset on 70 prosenttia pienemmät kuin nykyisen mekanismin kustannukset. Osien vähyys sekä mekanismin yksinkertaisuus lisää nostomekanismin luotettavuutta sekä vähentää tarvittavia huoltotoimenpiteitä.

ANALYSE DISCURSIVE DE L’IDENTITE ET DU VOILE ISLAMIQUE. Étude de cas des étudiantes musulmanes de Montréal

Tässä pro gradu -tutkielmassa keskitytään Montrealissa asuvien muslimiopiskelijoiden identiteetin tutkimiseen islamilaisen hunnun kautta. Montrealin suurkaupunkia on vuosien varrella rikastuttanut ja muokannut suuret maahanmuuttajien virrat. Kulttuurien kohdatessa länsimaalaisten nuorten keskuudessa ilmenee usein uusia uskonnollisuuden muotoja. Siksi on olennaista perehtyä nuorten asenteisiin itseä sekä toiseutta kohtaan monikulttuurisessa ympäristössä. Työssä tutkitaankin muslimiopiskelijoiden omakuvan sekä identiteetin rakentumista kielen kautta suhteessa toiseuteen ja jumalaan. Työn teoreettisena lähtökohtana toimii näkökulma identiteetin syntymisestä kielessä sekä vastavuoroisuuden kontekstissa. Tämän diskursiivisen näkökulman mukaan identiteetti ei ole olemassa ihmisessä itsessään, vaan se on kontekstisidonnainen ilmiö, joka muodostuu diskurssissa sekä suhteessa toiseuteen. Lisäksi tutkimuksessa käytetään psykokognitiivista teoriaa representaatioista, sillä se korostaa uskonnollisten representaatioiden erityispiirteitä muihin representaaitoihin nähden. Tutkimus on laadullinen ja sen aineisto koostuu viidestä hunnuttautuvan naispuolisen muslimiopiskelijan haastattelusta. Analyysimetodina työssä käytetään diskurssianalyysia, jonka puitteessa identiteetin muodostumista analysoidaan kielen subjektiivisten elementtien sekä muslimiopiskelijoiden diskurssiin tuomien toiseuden ja jumalan äänen kautta. Tutkielman tulokset osoittavat kuinka länsimaalaiset individualistiset arvot, islamin usko sekä jumalan auktoriteettinen asema esiintyvät toisiaan täydentävinä, ei ristiriitaisina ilmiöinä muslimiopiskelijoiden diskurssissa. Auktoriteettinen jumala antaa jokaiselle yksilölle vapaan tahdon päättää ja toimia haluamallaan tavalla. Siksi huivin käytön taustalta löytyy usein henkilökohtaisia motiiveja, joita vahvistamaan haastateltavat lainaavat niin muiden ihmisten kuin jumalan puhetta. Huivin käyttöönottoa on edeltänyt pitkä itsetutkiskeluprosessi – uskon intellektualisointi. Täten korkeakoulussa opiskelevien musliminaisten usko eroaa pitkälti ”automaattisesta” uskosta, sillä se sisältää kyseenalaistamista, harkintaa sekä voimakkaita tunteellisia kokemuksia. Työn tulokset edesauttavat ymmärtämään kulttuurien välistä kommunikaatiota ja toiseutta. Mielekästä olisikin tutkia tarkemmin huivin käytön taustalta löytyviä motivaatioita sekä eihunnuttautuvien musliminaisten asenteita islamilaista huivia kohtaan tietyssä ympäristössä, kuten työpaikoilla tai yliopistolla.

Pellettien laatu ja ominaisuudet eri raaka-aineilla ja niiden seoksilla

Diplomityö tehtiin osana Vapon toteuttamaa monivuotista pelletin kehitysohjelmaa. Kehitysohjelma koostuu useista pienemmistä osaprojekteista, jotka täydentävät toinen toisiaan. Pellettien raaka-ainepohjan laajentaminen on eräs näistä osaprojekteista. Tutkimustyön tavoitteena oli selvittää erilaisten potentiaalisten bioraaka-aineiden soveltuvuutta pelletointiin joko sellaisenaan tai erilaisina seoksina. Raaka-aineiden pelletoitavuutta tutkittiin kenttäolosuhteissa mobiilipelletointilaitoksella. Laitoksen pääkomponentit muodostivat Kahl C 38–780 tasomatriisipuristin, jäähdytin ja täryseula. Pelletointikokeissa tutkittuja raaka-aineita olivat mäntysahanpuru, männynkuori, harvennusranka, haapa, koivu, jyrsinturve ja ruokohelpi. Raaka-aineiden irtotiheys käyttökosteudessa vaihteli välillä 73–244 kg/m3 ja keskimääräinen kosteuspitoisuus 6,5–15 %. Useissa tapauksissa säkitettyjä raaka-aineita säkkikostutettiin haluttuun kosteuspitoisuuteen ennen pelletointia. Säkkikostutettujen raaka-aineiden kosteuspitoisuudet vaihtelivat tällöin välillä 12–14 m- %. Valtaosa tutkituista raaka-aineista ja niiden seoksista pystyttiin pelletoimaan puristimen matriisilla 8/40 mm, jossa puristuskanavan halkaisija oli 8 mm ja kanavan suoran osan pituus 40 mm. Vaikeuksia tuotti ainoastaan pelkän koivupurun ja ruokohelven pelletointi. Käytetty matriisi oli kanavapituudeltaan liian pitkä koivupurun pelletointiin nostaen puristusvastuksen suureksi. Ruokohelven pelletoinnin vaikeudet johtuivat pääasiassa pelletointiin liian karkeasta raaka-aineesta. Myös matriisia 8/55 mm kokeiltiin, mutta se osoittautui liian ”tiukaksi” valtaosalle puuraaka-aineista. Ainoastaan jyrsinturpeen pelletointi onnistui tällä matriisilla. Männynkuoren pelletointia ei matriisilla 8/55 mm yritetty. Kenttäkokeissa valmistetuista pelleteistä määritettiin erilaisia ominaisuuksia, kuten keskipituus, kosteuspitoisuus, irtotiheys, hienoaineksen määrä ja käsittelykestävyys. Lujuus mitattiin sekä Ligno-testillä että CEN-rummutuslujuuden määrityksellä. Lisäksi pelleteille määritettiin alkuaineanalyysi, tuhkapitoisuus ja lämpöarvo ENAS Oy:n laboratoriossa Jyväskylässä. Ligno-testauksessa parhaimman luokan pelletin tulee yltää arvoon 97,5 %. Pelletoitaessa raaka-aineita ja niiden seoksia tasomatriisikoneella sopivalla matriisilla yllettiin usein näihin tai parempiin tuloksiin. Puumateriaaleilla raaka-aineen optimaalinen lähtökosteus oli välillä 12–14 m- % ja turpeella sekä ruokohelvellä 14–16 m- %. Pelletointi onnistui tällöin vaivattomasti, kunhan sopivat puristimen ajoparametrit oli löydetty. Pellettiä alkoi muodostua matriisin puristuskanavien lämpötilan kohotessa noin 70 ºC. Pellettien lämpötila stabiilitilanteessa heti pelletoinnin jälkeen oli useissa tapauksissa 80–90 ºC. Pelletoinnin aikainen tehontarve vaihteli välillä 90–150 kWh/t, ollen suurimmillaan irtotiheydeltään keveillä materiaaleilla. Raaka-aineen suuri partikkelikoko kasvatti puristimen tehontarvetta. Tämä havaittiin selvästi lisättäessä karkeaa ruokohelpisilppua eri raaka-aineiden joukkoon. Kestävyydeltään erinomaisia pellettejä saatiin, kun raaka-aineena oli jyrsinturve, harvennusranka tai mäntypuru. Varsinkin jyrsinturpeen ja harvennusrangan seoksesta valmistetut pelletit osoittautuivat erittäin kestäviksi. Myös jyrsinturpeen ja ruokohelven sekä mäntypurun ja ruokohelven seoksien pelleteille määritettiin hyviä kestävyysarvoja. Männynkuoresta valmistetut pelletit jäivät Ligno-testauksessa kestävyydeltään alle 97,5 % rajan. Pääsyynä tähän oli kuoren pelletointiin käytetyn matriisin 8/40 mm liian lyhyet puristuskanavat.

Klooriheksidiinipitoisuus vesirokkovoiteessa - HPLC-menetelmän kehitys ja validointi

Tässä opinnäytetyössä kehitettiin HPLC-menetelmä klooriheksidiinipitoisuuden määrittämiseksi Professorin vesirokkovoiteesta. Menetelmä kehitettiin Yliopiston Apteekin analyyt-tiselle laboratoriolle. Klooriheksidiini on vesirokkovoiteessa käytetty vaikuttava aine. Se ehkäisee ja hoitaa ihon punoitusta ja turvotusta ja on nykyään tunnetuin antiseptinen aine. Klooriheksidiinipitoisuutta ei ole vesirokkovoiteesta tutkittu, eikä sen säilyvyys voiteessa ole tämän vuoksi varmaa. Yliopiston Apteekki määrittää vesirokkovoiteen käyttöiäksi kaksi vuotta. Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, onko Yliopiston Apteekin määrittelemä kahden vuoden kestoaika vesirokkovoiteelle liian pitkä. Epäiltiin, että klooriheksidiini hajoaa vesirokkovoi-teessa parakloorianiliiniksi kahden vuoden aikana. Työn tarkoituksena oli kehittää HPLC-menetelmä klooriheksidiinipitoisuuden analysoimiseksi vesirokkovoiteesta. Työhön liittyi näytteenkäsittelyn ja uuttoliuottimen määritys vesirokkovoiteelle. Kirjallisuudessa esiintyviä menetelmiä testattiin ja muokattiin tähän työhön sopiviksi. Kun menetelmän kehitys oli saatu valmiiksi, uusi menetelmä validoitiin. Validoidun menetelmän avulla analysoitiin vanhoja erävarastonäytteitä, joiden avulla selvitettiin klooriheksidiinin säilyvyys voiteessa. Lopputulos oli, että klooriheksidiini säilyy voiteessa ainakin kolme vuotta hajoamattomassa muodossa. Voiteen valmistusprosessissa oli kuitenkin parannettavaa, koska klooriheksidiinipitoisuus vaihteli huomattavasti valmistuserien välillä. Klooriheksidiinipitoisuuden tutkimisen aloittaminen valmistettavista eristä oli tutkimustulosten mukaan aiheellista. Vesirokkovoiteen pitoisuuden tutkimisen seurauksena on suositeltavaa aloittaa lisäksi uusi säilyvyysseurantatutkimus, joka sisältää myös pitoisuustutkimukset.

Raitiotien yhteiskuntataloudellinen kannattavuus. Case: Oulun kaupunki

Työn tavoitteena oli tutkia raitiotien yhteiskuntataloudellista kannattavuutta Oulun kaupungissa. Työn taustalla oli raitiotien uusi nousu 1980-luvulta alkaen Euroopassa. Työn teoreettisen viitekehyksen muodostavat yhteiskuntataloudellinen kannattavuus ja raitiovaunut tekniset ominaisuudet. Yhteiskuntataloudellista kannattavuutta käydään läpi erityisesti siitä näkökulmasta miten se eroaa yritysten käyttämästä kannattavuusanalyysista. Empiirisessä osassa suunniteltiin 12 kilometriä pitkä raitiotie pohjoisesta yliopistolta keskustan kautta keskussairaalalle. Matkustajamääräksi arvioitiin noin 4700 matkustajaa päivässä. Tehdyn kannattavuuslaskelman perusteella raitiotie Oulussa ei ole yhteiskuntataloudellisesti kannattava. Tehtyjen herkkyystarkastelujen perusteella kannattavuus paranee lähelle kannattavuutta jos raitiotien matkustajamäärä kaksinkertaistuu, esimerkiksi mittavan kerrostalorakentamisen ansiosta.