Viitotut elämät : Kuurojen nuorten aikuisten kokemuksia viittomakielisestä elämästä Suomessa

The goal of the study is to build an image of deafness and of the lives of the deaf from their own per-spectives. The lives of deaf sign language users are analysed through the concept of identity. The start-ing point for the study is the idea that identities are moulded and structured in action and interaction and are, therefore, continuous processes. The terminology and ideas used in the present study are mostly based on Erving Goffman s (1971, 1986) work in which he sees identity as a representation of self. Via our language and our actions we build and present an image of ourselves to others and to ourselves alike. The research aims at answering the following questions concerning the lives of deaf sign language users: how do deaf people build an image of themselves as deaf people, what kind of meanings does deafness acquire in their lives, and what opportunities do they have to be perceived by others as they feel they are, i.e. to present their true self . In order to answer these questions, the narratives provided by eighteen deaf young adults, aged 25 35, in narrative interviews carried out in sign language, have been analysed. The methodology used is that of a data-based, qualitative analysis and narrative analy-sis. The study follows the lines of prior qualitative research carried out in the field of sociology of health and in the study of everyday life. The subjects are divided into three groups according to the linguistic environment dominant in the family: 1) a deaf child in a deaf family, 2) a deaf child in a hearing family using sign language, and 3) a deaf child in a hearing family where sign language was not used. The childhood family has great significance in the way a child constructs his or her identity as a deaf person. The process of construct-ing an identity in the first group can be defined as being automatic or inherited, in the second group the process can be described as being a collective/joint identity-building process, whereas in the third group the process is ambivalent and delayed. The opportunities the deaf have in building their identi-ties as deaf people have been examined through the concept of a collective story reservoir. Research shows that the deaf have, at least partly, a different collective story reservoir that they can rely on from the one the hearing have. Interaction with other deaf people and access to the collective story reservoir is important, because it enables the deaf to form an idea of their own deafness and the life of a deaf person. Three different ways of understanding deafness can be conceptualized from the narratives of the inter-viewed deaf people. In the outdated counter-narrative and the reductive narrative of deafness as an abnormality, the subjects are not capable of seeing themselves as forming part of the narratives or identifying themselves with the ways the deaf are depicted. Yet, the characterizations prevalent in them are the ones that the deaf constantly come across in their day-to-day lives. The narrative through which the subjects depict themselves and their lives can be defined as a pluralistic narrative. The plu-ralistic narrative consists of three elements: the coexistence of the world of the deaf and that of the hearing, the orientation to sign language, and the replacement of local networks with global networks. Although modern Finnish society and its varied social services and subsidy systems enable the realiza-tion of the kind of life described in the pluralistic narrative, the issues of power and inequality still frequently emerge in the narratives in which the deaf young adults described themselves and their lives. Two kinds of power mechanisms can be perceived in the descriptions: belittling and excluding power. These considerably diminish the opportunities of sign language users to create the kind of life that would reflect their personalities while limiting the chances for presenting the self to others.

Pahaa hyvän puolesta? Venäjän Georgian- ja Naton Kosovon-interventioiden oikeutusperusteet presidenttien puheissa

Naton Kosovon-interventiolla vuonna 1999 ja Venäjän Georgian-interventiolla vuonna 2008 ei äkkiseltään katsottuna ole juurikaan yhteistä. Molemmissa tapauksissa kuitenkin suurempi valtio tai organisaatio toteutti sotilaallisen intervention suvereenin valtion fyysiselle alueelle ilman legitiimin kansainvälisen auktoriteetin, Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston, siunausta. Molemmissa tapauksissa intervention kohteena oli monikulttuurinen, monien sosiaalisten, taloudellisten ja poliittisten jakolinjojen maa ja alue, jossa vähemmistöjen asema oli voimakkaan debatin aiheena. Tämän ”Pahaa hyvän puolesta?” -tutkielman tavoitteena on Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien puheissaan esittämien interventioiden oikeusperusteiden sekä niiden samankaltaisuuksien ja erojen määritteleminen. Tutkimuksen aineiston muodostavat presidentti Clintonin maalis-huhtikuussa 1999 ja presidentti Medvedevin elokuussa 2008 pitämät puheet, joissa he pyrkivät oikeuttamaan johtamaansa interventiota. Keskustelu Kosovon ja Georgian tapausten yhteneväisyyksistä heräsi syksyllä 2008: esimerkiksi pääministeri Vladimir Putin käytti Kosovon itsenäistymistä Georgian separatistialueiden itsenäistymisen esikuvana ja suomalaisten Venäjän-tutkijoiden piirissä interventioiden yhtäläisyyksiä pohdittiin jo pian Georgian tapahtumien alettua elokuussa 2008. Tähän keskusteluun haluan tällä tutkimuksella osallistua. Tutkimuksen teoreettinen tausta muodostuu valtiota, suvereniteettia, interventiota, sotaa, uhkaa ja identiteettiä käsittelevistä teorioista, Chaïm Perelmanin retoriikan teoriasta sekä aiemmasta Venäjän ja Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ja Georgiaa ja Kosovoa käsittelevästä tutkimuksesta. Aineiston analyysi osoittaa, että presidenttien esittämissä oikeusperusteissa oli sekä samankaltaisuuksia että eroavaisuuksia. Medvedevin esittelemät oikeutusperusteet voidaan jakaa neljään eri ryhmään, joita ovat kansainvälisen lainsäädännön rikkominen, humanitaariset syyt ja omien kansalaisten suojelu, rauhanturvaamisen ja historiallisen tehtävän täyttäminen sekä interventio rangaistuksena. Clintonin esittämät oikeutusperusteet jaan tässä tutkimuksessa viiteen ryhmään: interventio suuremman katastrofin estämiskeinona, humanitaarisen katastrofin, etnisen väkivallan ja julmuuden lopettamiskeinona, Yhdysvallat rauhantekijänä, vapaan, rauhallisen ja vakaan Euroopan puolesta sekä interventio moraalisena valintana ja vastauksena kansainvälisten sopimusten rikkomiselle. Puheissa esiintyy voimakkaita tunteisiin vetoavia ilmaisuja ja niissä on havaittavissa ajallinen evoluutio, ilmaisujen vähittäinen muuttuminen ajan kuluessa. Aineisto keskittyy erityisesti intervention alkuvaiheeseen, jolloin legitimiteetin vahvistaminen oli erityisen tärkeää. Molemmissa presidenttien puheissa uhka ja toiseus määritellään selkeästi. Oma toiminta esitetään korostetun positiivisessa valossa, viattomien pelastajana ja lain, oikeudenmukaisuuden ja turvallisuuden puolustajana. Puheet on suunnattu tarjoamaan jotain jokaiselle yleisölle. Poliittisina, virallisina dokumentteina niiden tehtävänä on vallankäyttö ja yleisöjen asenteisiin ja mielipiteisiin vaikuttaminen myös arvoihin vetoamalla. Puheet ovat viimeisteltyjä poliittisen teatterin näytöksiä. Näiden näytösten rooleja näyttelevät niin suuri valtio, pieni valtio, kansainvälinen yhteisö ja viattomien ihmisten kohtalokin.

Working with Identities Promoting Student Teachers Professional Development

The starting point of the study was that good teaching requires a teacher to be aware of the sources of his or her pedagogical decisions; that is, personal values, beliefs and understandings. From this perspective, a teacher s professional development refers to a process of extending one s self-knowledge. The aim of this study was to promote student teachers' professional development with the help of identity work. Identity work refers to reflecting on both personal and professional experiences. Identity work consists of student teachers self-reflection on their life experiences (self-identity) and video diary-based reflection on their classroom practice (professional identity). The research questions of the study were 1) how is identity work manifested by the participants? and 2) what is the potential of identity work in promoting student teachers professional development? The research data was collected from four student teachers in the academic year 2007-2008; the research group had 24 meetings during the research process. Student teachers take part in a multimode teacher education programme, where students work as ordinary teachers in schools during their university studies. The data collection was conducted by using two methods: participants narratives based on autobiographical writings and video diaries based on participants lessons. Narrative research data was analysed by employing qualitative methods and strategies as they were needed in the research. The research results revealed four different ways of working with identities, each of them revealing different aspects of and approaches to identity work. The results also showed that identity work has the potential to promote professional development. As the research progressed, there were visible changes in the participants reflection. However, despite encouraging results, some issues should be critically questioned. Although reflection sounds attractive and fruitful as a tool for promoting professional development, there are also difficulties and obstacles. On the basis of the results, a proposal for promoting student teachers professional development is offered. Keywords: Teacher identity, identity work, reflection, teacher professional development

Voittoa tavoittelemattoman organisaation brandin rakentaminen. Case Slow Food

Tämän pro gradu-tutkielman tavoitteena oli kartoittaa voittoa tavoittelemattoman Slow Food-organisaation brandiin liitettyjä mielikuvia ja niitä tekijöitä, joilla brandin tavoitekuvaa tulisi jatkossa rakentaa. Koska nykyisin brandi ei ole enää pelkkien liikeyritysten yksityisomaisuutta, tutkimuksen teoreettinen asemointi perustui yhtäältä organisaation tunnettuuden kasvattamiseen brandin rakentamisen avulla ja toisaalta voittoa tavoittelemattoman toimintaympäristön erityispiirteiden näkökulmaan. Case-osion avulla haluttiin tarkastella globalisaation ja elintarviketalouden keskittymiselle vaihtoehtoisen, paikallisuuteen perustuvan ruokajärjestelmän vaikutuksia, mahdollisuuksia ja haasteita. Tutkimuksen empiirinen osuus muodostui laadullisesta tapaustutkimuksesta, jonka kohteena oli Slow Food-organisaatio. Tutkimus suoritettiin haastattelemalla kahtatoista Slow Food-organisaation sidosryhmien edustajaa Italian Piemontessa henkilökohtaisin haastatteluin, joiden pohjana oli brandi identiteetin elementeistä luodut kaksi teemaa: mielleyhtymiin ja arvoväittämään liittyvät tekijät. Aineiston analysoinnissa käytettiin teemoittelua ja sisällönanalyysia. Tutkimuksen lähestymistapa oli abduktiivinen. Tulosten mukaan Slow Food-brandi identifioituu sidosryhmilleen ensisijaisesti luotettavan ruoan kautta, johon katsottiin kuuluvan aidot, puhtaat raaka-aineet ja paikallisesti tuotetun ja jalostamattoman ruoan hyvä jäljitettävyys. Myös tiettyyn paikkaan ja arvoihin sidottujen kokemusten ja odostusten täyttymisen kautta saatu sosiaalinen ja kulttuurinen jatkuvuus nimettiin brandin vahvuudeksi. Lisäksi vastuullisen tuottamisen ja kuluttamisen sekä aitojen makujen ja laadukkaan ruokavalion edistäminen korostuivat jonkin verran vastauksissa. Näillä perusvahvuuksilla toivottiin brandin identiteettiä rakennettavan myös tulevaisuudessa. Haastateltavien mielestä Slow Food-organisaatio erilaistaa itsensä muista ensisijaisesti lupaamalla yksilölle korkealuokkaisia, aitoja tuotteita ja palveluja, joilla on henkilökohtaisten hyötyjen lisäksi positiivisia seuraamuksia myös oman alueen työllisyyden ja talouden kehitykseen. Organisaation tulisi myös jatkossa luoda uskottavuutta toimintaansa eritoten sen kautta, että brandi lunastaa lupauksensa laadusta ja aitoudesta. Toisaalta erottautuakseen muista lähi- ja luomuruokabrandeista Slow Food-brandin arvoväittämässä tulisi tulevaisuudessa selkeämmin korostua myös toiminnan voittoa tavoittelemattomuus ja brandiin liittyvä elämyksellisyys. Sidosryhmien kiinnostusta ja brandin lupauksen tehoa alentaviksi tekijöiksi nimettiin yleinen ruoan arvostuksen väheneminen sekä Slow Food-tuotteiden ja -palvelujen korkea hinta, huono saatavuus ja näkyvyys. Keskeisimpinä ratkaisuina pidettiin kuluttajien informatiivisen tiedon lisäämisen ohella pientuottajien verkostoitumista ja uusia yhteistyön muotoja kuten tuottajien yhteisiä jakeluketjuja ja paikallismyymälöitä. Näiden lisäksi brandin tunnistettavuuden parantaminen ja aktiivisempi tarjonta kyltityksin, tuotteiden pysyvän läsnäolon ja vähittäiskaupan mukaantulon kautta sekä eräät muut markkinoinnin osa-alueet kuten sosiaalinen media, Internet ja kansainväliset ruoka-alan tapahtumat nimettiin brandin lupausta kirkastaviksi elementeiksi. Pientuotannon lisääminen verotuksen kohdentumisen muutoksilla nähtiin keinoksi pudottaa paikallisen ruoan hintaa.Toisaalta korkeaa hintaa perusteltiin laadukkaaseen imagoon liittyvien argumenttien lisäksi luonnollisen kysynnän kasvulla, jota arveltiin saatavan tulevaisuudessa suurista ikäluokista, yhä kasvavasta koulutus- ja tulotasosta sekä valveutuneemmista kuluttajista.

The Feminist Transformation of Bioethics : An Analysis of Theoretical Perspectives and Practical Applications in Feminist Bioethics

The purpose of this study is to examine how transformation is defining feminist bioethics and to determine the nature of this transformation. Behind the quest for transformation is core feminism and its political implications, namely, that women and other marginalized groups have been given unequal consideration in society and the sciences and that this situation is unacceptable and should be remedied. The goal of the dissertation is to determine how feminist bioethicists integrate the transformation into their respective fields and how they apply the potential of feminism to bioethical theories and practice. On a theoretical level, feminist bioethicists wish to reveal how current ways of knowing are based on inequality. Feminists pay special attention especially to communal and political contexts and to the power relations endorsed by each community. In addition, feminist bioethicists endorse relational ethics, a relational account of the self in which the interconnectedness of persons is important. On the conceptual level, feminist bioethicists work with beliefs, concepts, and practices that give us our world. As an example, I examine how feminist bioethicists have criticized and redefined the concept of autonomy. Feminist bioethicists emphasize relational autonomy, which is based on the conviction that social relationships shape moral identities and values. On the practical level, I discuss stem cell research as a test case for feminist bioethics and its ability to employ its methodologies. Analyzing these perspectives allowed me first, to compare non-feminist and feminist accounts of stem cell ethics and, second, to analyze feminist perspectives on the novel biotechnology. Along with offering a critical evaluation of the stem cell debate, the study shows that sustainable stem cell policies should be grounded on empirical knowledge about how donors perceive stem cell research and the donation process. The study indicates that feminist bioethics should develop the use of empirical bioethics, which takes the nature of ethics seriously: ethical decisions are provisional and open for further consideration. In addition, the study shows that there is another area of development in feminist bioethics: the understanding of (moral) agency. I argue that agency should be understood to mean that actions create desires.

Kokoomus ja kommunismin uhka. Puolueen antikommunismi vuoden 1929 eduskuntavaalitaistossa.

Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selventää Kansallisen Kokoomuspuolueen kommunisminvastaisuutta 1920-luvulla, tarkemmin ottaen vuoden 1929 eduskuntavaalikamppailussa. Tutkimuskysymykseni liittyvät puolueen identiteetin ja kommunisminvastaisuuden yhteyteen: miten kokoomuspuolueen suhtautuminen kommunismiin kytkeytyi, yhtäältä, oman porvarillisen poliittis-kansallisen identiteetin puolustamiseen, ja toisaalta, vuonna 1929 vallitseviin poliittisiin oloihin, jolloin muun muassa parlamentaarinen järjestelmä herätti laajaa epäluottamusta, kokoomus ajautui sisäiseen kriisiin ja kommunistien kumoustavoite korostui suomalaisessa julkisuudessa? Etsimällä vastauksia näihin kysymyksiin pyrin selittämään mistä osakokonaisuuksista antikommunismi koostui, miten uhkaa muokattiin ja perusteltiin. Mielestäni tärkeää ja mielenkiintoista on miettiä, kuinka kommunisminvastaisuus ilmeni ikään kuin vastauksena muihin yhteiskunnallis-poliittisiin ongelmiin ja turhautumiin. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys perustuu toiseuden ja viholliskuvien tutkimukseen, koska toiseuden merkitys identiteetin kehittymiselle on kiistaton. Tähän liittyvän kirjallisuuden lisäksi olen käyttänyt lähteinäni tutkimuskirjallisuutta, sanomalehtiä ja julkaisemattomia arkistolähteitä. Tutkimukseni aatehistoriallisen luonteen vuoksi ensisijainen alkuperäislähteeni on julkaistu materiaali – vaalijulkaisut ja kokoomuslehdistö – jonka avulla olen pyrkinyt analysoimaan puolueen suhtautumista kommunismiin ja sen vaikutusta puolueen identiteetille. Metodini on historiallis-kvalitatiivinen, joka tarkoittaa sitä, että pyrin samaan aikaan huomioimaan sekä puolueen julkisuuskuvan että sen toiminnan kulisseissa. Tämä edellyttää huomion kohdistamista sekä julkaistuun että julkaisemattomaan lähdeaineistoon. Julkaistuun materiaaliin kohdistuneen analyysin pohjalta on mahdollista päätellä, että kokoomus halusi luoda itsestään kuvan jyrkästi kommunisminvastaisena puolueena. Toiseus-analyysin perusteella voidaan sanoa, että kommunismi oli puolueen selvä toinen. Julkisuuskuva ei kuitenkaan välttämättä vastannut puolueen todellisia käsityksiä kommunismista ja sen pohjalle muodostetusta viholliskuvasta. Antikommunismi ja viholliskuvan vahvistaminen palvelivat myös muita päämääriä, joista merkittävimmät liittyivät katkenneen kokoomuksen yhtenäisyyden pönkittämiseen ja huomion kääntämiseen pois muista vuonna 1929 esiin työntyneistä ongelmista. Kommunismin muodostamaa uhkaa Suomen kansalliselle olemassaololle pyrittiin perustelemaan monelta eri kantilta. Kommunismin nähtiin rapauttavan kristillisen moraalin ja siveellisyyden, lisäävän yhteiskunnallisia levottomuuksia, heikentävän parlamentarismia sekä vaarantavan Suomen sotilaallisen turvallisuuden ja pyhäksi koetun etuvartiotehtävän. Antikommunismi yhdistyi läheisesti myös ideologisen venäläisvastaisuuden ääri-ilmiöön, ryssävihaan. Näihin eri ilmiöihin liittyvä "antikommunistinen diskurssi" oli siis yksi niistä perustoista, jonka päällä kokoomuksen poliittis-kansallinen identiteetti kehittyi 1920-luvun mittaan. Kevätkesän 1929 tuomien, lähes ylitsepääsemättömien vaikeuksien myötä antikommunistisen diskurssin merkitys kasvoi entisestään ja loi pohjan puolueen suhtautumiselle lapualaisvuosiin.

Mihin ryhmään itse haluat kuulua? : Kahdessa yläkoulun terveystiedon oppikirjassa rakentuvien terveysdiskurssien ja subjektipositioiden diskurssianalyyttistä tarkastelua

In the study, two upper elementary school health education textbooks were investigated. The purpose of the study was to examine the health discourses and subject- and reader positions constructed in text. Theoretically, the study is based on poststructuralist thought and critical sociology of health promotion. Methodologically, it draws mainly on critical lingvistics and new rhetorics. Textbooks were understood as informative, argumentative and persuasive texts in which different lexical and grammatical methods to secure the readers´ responsiveness were utilized. Also, the relations of the text to wider genres, social situations, structures, institutions and practices were investigated. The interpersonal and ideational dimensions of the texts were analysed with the aim of finding out the kinds of identities for and relations between the speaker and the ideal reader were constructed and the kinds of representations of health and the world around were produced in the textbooks. Multiple discourses of health, and genres and styles characteristic for many kinds of contexts and situations were found. The identities of and the relationships between the speaker and the ideal reader of the text were also multiple and changing. The text echoes both biomedical health discourse emphasizing prevention of illness and holistic discourse emphasizing personal welfare, fulfillment and happiness. Furthermore, traces for example from development psychological, ecological and civilization critical discourses were perceived. Formal scientific genre was found to be mixed with informal chatting imitating close and equal relationship between participants characteristic for advertisements and other persuasive texts, and obliging and ordering expression typical for school context and other situations where the relationship between participants is unequal and distant. The ideal reader of the text can be characterized as adolescent living in the world saturated by advertising and media. He or she is interested in the life of the celebrities, and is interested rather in her or his appearance, image and short-term enjoyment than health and long-term welfare. In the textbooks, healthy way of life is attempted to create a product which appeals to the values and interests of the imaginary public, the ideal reader of the text. Marketing healthy choices tend to reproduce stereotyped ideas of happiness, good life, youth and sex. Furthermore, individualizing approach mixed with wide definition of health legitimizes easily an erraneous impression of health, beauty and success being personal achievements dependent only on attitudes and competences.

Vanhemmuuden piirteet venäläistaustaisten maahanmuutajien perheissä

Tutkimustavoitteena oli tuottaa tietoa venäjäntaustaisten vanhempien kokemuksista lasten kasvatuksessa maahanmuutossa ja monikulttuurisuudessa. Aineisto koostuu 7 haastatteluista venäjätaustaisten vanhempien kanssa, joilla ei ollut lastensuojelun asiakkuutta. Tutkimukseni keskiössä on saada lisää tietoja ja ymmärrystä onnistumisen periaatteista vanhemmuudessa, auttaakseen jatkossa venäläistaustaisia lapsiperheitä lasten kasvatuksen ongelmatilanteiden ennaltaehkäisemiseksi. Haen tutkimuksessani vastauksia seuraaviin kysymyksiin: 1. Miten venäläistaustaiset vanhemmat ymmärtävät oman vanhemmuutensa kahden kulttuurin välissä? 2. Mitkä ovat vanhempien mielestä keskeisiä vanhemmuuden onnistumisen avaintekijöitä? 3. Mitkä erityisongelmat ja pulmat omassa vanhemmuudessa ja lasten kasvatuksessa nousevat esiin venäläistaustaisten vanhempien haastatteluissa? 4. Mistä venäläistaustaiset vanhemmat ovat saanet tukea vanhemmuuteensa pulmatilanteiden ratkaisemiseksi? Maahanmuuttajien tilanne suhteessa vanhemmuuteen ei ole pysyvä ominaisuus, vaan se muuttuu väistämättä koko ajan. Juuri tämän muutoksen takia maahanmuuttajia koskeva tutkimus on aina ajankohtainen. Ymmärrys vanhempien tehtävästä on aikojen kuluessa vaihdellut ja vaihtelee luonnollisesti myös perheiden välillä. Eri kulttuurista ja monikulttuurisuudesta sekä siirtolaisuuden ja maahanmuuttajuuden vaikutuksista perhe-elämään ja vanhemmuuteen tarvitaan yhä enemmän tietoa ja ymmärrystä. Tutkielmani teeman valitsemiseen on vaikuttanut oma henkilökohtainen kiinnostukseni tutkia venäjänkielisten vanhempien kokemuksia lasten kasvatuksesta myös henkilökohtaista kokemuksestani maahanmuuttajana, äitinä ja sosiaalialan ammattilaisena Itse muutin asumaan Suomeen Latviasta seitsemäntoista vuotta sitten. Tässä tutkimuksessa aineiston analyysiin sovellettiin sisällönanalyysin lähestymistapoja. Vanhemmuus voi saada erilaisia kulttuurisia ja yksilöllisiä merkityksiä, jolloin myös vanhemmuuden sisältö määritellään eri tavoin. Omaksumiensa arvojen perusteella vanhempien voidaan olettaa painottavan vanhemman roolissaan tiettyjä asioita. Painotukset ilmenevät siinä mitä he itseltään ja lapsiltaan odottavat, sekä miten he eri tilanteissa kohtelevat lapsia. Luottamus ja kommunikointi lapsen kanssa ovat ensisijaisia. Venäjäntaustaisten maahanmuuttajaperheiden lapsilla ja nuorilla on usein monta kulttuurista identiteettiä, he oppivat elämään kahden tai usein useammankin

Suomen suuriruhtinaskunnan virkamiehistön yksityiskirjastot ja sensuurin kieltämä kirjallisuus niissä 1800-luvun alkuvuosikymmeninä

Tutkimus luotaa 1800-luvun alkuvuosikymmenten Suomen suuriruhtinaskunnan virkamiehistön poliittisia asenteita sensuuri-ja painovapauskysymysten valossa. Sadan virkamiehistöön kuuluneen henkilön yksityiskirjastot ja niiden sisältämät mahdolliset sensuurin kieltämät nimikkeet on seulottu Kansalliskirjaston kokoelmissa olevista 1800- luvun kirjahuutokauppaluetteloista vertailemalla niitä Kansallisarkistossa säilytettäviin sensuuriviranomaisten kiellettyjen teosten listoihin. Tutkimuksen keskeisimmiksi teemoiksi nousevat näin poliittis- sekä kirjahistorialliset, kirjallista kulttuuria koskettelevat ulottuvuudet. Virkamiehistön yksityiskirjastot mahdollisine kiellettyine nimikkeineen on esitelty tilastollisen taulukoinnin avulla kirjastojen koon, virkamiehistön hallintoalan, rankiluokan sekä alueellisen identiteetin mukaan jaoteltuina. Vaikka lähdeaineiston perusteella on tämänkaltaisen poliittisväritteisen kirjallisen kulttuurin tavoittaminen osaksi ongelmallista, ovat huutokauppaluettelot systemaattisesta ja säännöllisestä luonteestaan johtuen merkittävää ja satunnaisten inventaarioluetteloiden ohella lähestulkoon ainoaa käsillä olevaa yksityiskirjastoja koskevaa lähdeaineistoa. Suomen 1800-luvun valtiolliseen asemaan liittyviä historiantulkintoja on tutkimuksen edetessä pyritty kuljettamaan rinnakkain; niitä ovat toisaalta suomalaisten käsitykset maansa perustuslaillisesta asemasta ja toisaalta venäläisten viranomaisten tulkinnat Suomen asemasta yleisvaltakunnallisessa viitekehyksessä. Tämän ohella tutkimusaihetta on lähestytty sen ajalliseeen kontekstiin olennaisesti kytkeytyvien yhteiskunta-ja historianfilosofisten teorioiden avulla. Ne ovat olleet myös tutkimuksen kohteena olleille aikalaisille relevantti henkinen ulottuvuus. Tämä on perusteltua, koska filosofista ja valtiotieteellistä kirjallisuutta on ollut kirjastoissa paljon. Etiikasta ja moraalista lähtevä vapauden ongelma on ollut yksi tämänkaltainen yhteiskuntafilosofinen kysymys. Tutkimuksessa aika ajoin esiin nouseva aatteellinen vertailu muiden Euroopan maiden oloihin laajentaa tutkimuksen historiallisen viitekehyksen osaksi 1800-luvun eurooppalaisen henkisen aatemaailman maisemaa. Tutkimuksen varovaiset johtopäätökset juontuvat erilaisista näkökulmista. Kiellettyjä nimikkeitä löytyi hieman yli 30 % kaikista virkamiehistön yksityiskirjastoista, mutta kiellettyjen nimikkeiden määrät osoittautuivat kirjastokohtaisesti laskettuna pienehköiksi. Ilmiön voi näin väittää olleen toisaalta marginaalista, mutta toisaalta konkreettinen osoitus poliittiseen vakaumukseen viittaavasta asennoitumisesta; sensuuria esimerkiksi saatettiin tulkita perustuslaillisuutta ja Aleksanteri I:n antaman hallitsijanvakuutuksen taustaa vasten. Kielletyn kirjallisuuden hankkiminen sensuurilaeista piittaamatta saattoi myös olla kamppailua hyvänä pidetyn yhteiskuntajärjestyksen puolesta järjestelmän epäkohtia vastaan. Keisaria kohtaan tunnettiin lojaalisuutta, mutta hänen hallitsemaansa järjestelmää edustavia sensuuriviranomaisia kohtaan välttämättä ei. Tässä kohdin Suomen tilanteella oli vastaavuutta Saksan oloihin, j o s s a nuorhegeliläiset halusivat muuttaa yhteiskuntaa ideaalimpaan suuntaan. Venäjän keisarikuntaan kuuluminen toi mukanaan maallista hyvää, mutta henkisen kulttuurin puolella orientoiduttiin pääasiassa länteen, ja pitäydyttiin Ruotsin ajan luomassa perinnössä. Yksi keskeinen tästä kummunnut valistusaatteen traditionaalinen arvo oli itsensä vapaa kehittäminen, joten sensuurikysymyksissä ajauduttiin väistämättä törmäyskurssille valtiopoliittisen ja kulttuurisen identiteetin ristipaineessa. Vaikka valtiopoliittinen identiteetti vaihtui vuoden 1809 jälkeen, ei kulttuurisen identiteetin kohdalla näin käynyt. Tätä kautta vahvistuu kokonaiskuva 1700-luvun historian ja Ruotsin ajan perinnön tärkeydestä 1800-luvun henkiselle kehitykselle etenkin kirjallisen kulttuurin saralla.

Nörtin tarina

Pro gradu -tutkielmani aihe on nörtin stereotypia ja kuinka se on mahdollisesti muuttunut teknologiahypen ja yhteiskunnan muutoksen myötä. Tarkastelen eri aikakausien elokuvien tarjoamaa kuvaa nörteistä ja sitä miten tämä kuva on muuttunut. Lähtökohtana muutokselle on 1980-luvun stereotyyppinen kuva nörtistä teknisesti lahjakkaana, mutta epäsuosittuna ja sosiaalisesti lähes avuttomana mieshenkilönä. Hypoteesina tutkielmassani on muutos. Niin kutsutun nörttiyden yleistyessä ja muun muassa vuosituhannen vaihteen it-kuplan ja teknologiahypen myötä kuva nörtistä on muuttunut. Tutkielman tavoitteena on selventää mitä nörttiys voi olla nykyään ja mitä se on ollut ennen. Alustavat tutkimuskysymykseni, joita lähden tässä työssäni kehittelemään ja syventämään, ovat: – Kuinka nörtin stereotypia on muuttunut ajan myötä, 1980-luvulta nykyaikaan? – Mitkä asiat vaikuttavat nörtin stereotypiaan? Mistä nörttiys muodostuu? – Onko nörttiys oma alakulttuurinsa? Nörtin tarinaa lähden aluksi seuraamaan yhdysvaltalaisten elokuvien kautta. Elokuvissa henkilöhahmot usein esitetään tietynlaisina ihmistyyppeinä. Lähden etsimään nörttityyppiä sieltä, mistä sen voi nähdä syntyneen, yhdysvaltalaisesta nuorisokulttuurista ja sitä kuvaavista elokuvista. Etsin elokuvien tarjoamasta kuvasta nörtteihin liittyviä yleistyksiä ja lainalaisuuksia. Tämä gradu rakentuu erilaisten prismojen varaan, joiden keskiössä on nörtti. Lainaan prisman käsitettä luonnontieteistä, joissa prismalla tarkoitetaan optista laitetta, jolla voidaan taittaa, heijastaa tai hajottaa valoa valospektrin eri väreihin. Esimerkiksi auringon valkoinen valo taittuu prisman läpi kulkiessaan sateenkaaren kaikkiin väreihin. Spektri on se värien kirjo, johon esimerkiksi juuri auringon valo jakautuu. Nämä luonnontieteestä lainatut termit saattavat aluksi kuulostaa hieman kaukaa haetuilta ja käytänkin niitä tässä gradussa metaforana asioiden useammista näkökulmista ja tarkastelusuunnista. Tarkastelussa tässä tutkielmassa ovat sukupuolijärjestelmien prisma, toisessa päässään ”miehisyys” ja toisessa ”naiseus”. Toisella prismalla löytyvät etnisyyteen liittyvät asiat. Spektrit jakautuvat toisena ääripäänään ”rodullistettu herruus” ja toisena päätynä ”rodullistettu alisteisuus”. Yksi lähestymiskulma on uuden teknologian herättämät pelot sekä nörtti sivuroolissa, kritiikittömänä, urkinnan apulaisena. Viimeinen piirtämäni prisma vaikuttaa koko nörtti-imagon taustalla. Se liittyy yhteiskunnan muutokseen ja työnjakoon yhteiskunnassa. Kuten kaikki liittyy kaikkeen, myös tämä prisma liittyy jokaiseen aikaisemmin mainittuun näkemykseen

Suomalainen sotilasidentiteetti yhteiskunnan muutoksessa toisen maailmansodan jälkeen

Toisen maailmansodan päättyminen vuonna 1945 ja sitä seurannut Suomen poliittinen uudelleenasemointi asettivat myös suomalaisen identiteettipolitiikan uudelleenarvioitavaksi. Erityisesti puolustusvoimissa ja ylipäätään suomalaisen sotilaan identiteetin kohdalla muutos oli suuri, sillä toista maailmansotaa edeltänyt kansalaissotilaan luominen oli perustunut pitkälti Neuvostoliiton ja Venäjän uhkaan. Sotaa muita kuin itäistä naapuria vastaan ei pidetty uskottavana. Tilanteen muututtua pohjaa maanpuolustustahdolle, isänmaalle ja ylipäätään sotilaalliselle varautumiselle oli haettava muista lähteistä. Tutkielma käsittelee suomalaisen sotilasidentiteetin tilaa 1960-luvun alussa (1960-1965). Asiaa tarkastellaan puolustusvoimien ja sen piirissä toimineiden henkilöiden näkövinkkelistä. Tarkoituksena on selvittää, miten he näkivät tilanteen, sen kehityksen ja mitä toimenpiteitä kenties tarvittiin identiteetin ohjaamiseksi oikeaan suuntaan. Alkuperäislähteinä työssä on käytetty pääasiassa puolustusvoimain vaikutuspiirissä julkaistuja sanoma- ja aikakauslehtiä tutkimusjaksolta. Aikaisempaa historiantutkimusta aiheesta ko. tutkimusjaksolta on julkaistu vähän. Tutkimus peilaa vahvasti Juha Mälkin väitöstutkimukseen (2008), jossa tutkittiin suomalaisen kansalaissotilaan luomistyötä 1920- ja 1930-luvuilla. Mälkin tutkimus toimii työssä monin paikoin vertailukohtana sotaa edeltäneeseen tilanteeseen. Toisena tärkeänä metodologisena lähtökohtana tutkielmalle on Vilho Harlen ja Sami Moision (2000) käsitys suomalaisesta identiteettiprojektista ja suomalaisen identiteetin rakentamisesta “toiseutta” vastaan. Tutkielma selvittää suomalaisen sotilasidentiteetin rakentumista kolmella tasolla. Ensimmäisellä tasolla selvitetään, millaisena suomalainen sotilas nähtiin luonteensa valossa ja millaisia piirteitä yhdistettiin hänen persoonaansa yleisellä tasolla. Samalla selvitetään, miten nämä piirteet vaikuttivat sotilaalliseen kurinpitoon ja johtamiseen. Toinen taso kartoittaa, miten poliittisen johdon valitsema puolueettomuuspolitiikka vaikutti identiteetin perustaan, siihen miten isänmaallisuus haluttiin määritellä sekä niihin käytännön toimiin, joita valittu linja vaati. Kolmas taso keskittyy asevelvollisiässä olleeseen nuorisoon ja siihen, miten heidät nähtiin muun muassa 1960-luvun nuorisoradikalismin ja rauhanaatteiden valossa. Tutkielman loppupäätelmä on, että suomalainen oli kansallisten ominaispiirteidensä puolesta pitkälti hyväksytty “aikuinen” kansalainen. Myös sotilaille kielteiset piirteet, kuten vaikkapa “purnaaminen” oli otettu osaksi suomalaisen sotilaan kuvaa. Samalla puolustusvoimain piirissä oltiin kuitenkin huolestuneita kansalaisten sitoutumisesta isänmaahan ja maanpuolustukseen henkisellä tasolla. Esimerkiksi nuorison radikaalit aatteet nähtiin uhkana oikeanlaiselle identiteetille. Edellytyksenä hyväksyttävälle sotilasidentiteetille nähtiin poliittisen johdon valitseman puolueettomuusasenteen laaja ja ehdoton hyväksyminen. Tältä osin kaikkien suomalaisten olisi ajateltava samalla tavoin.

Murtuma mieheydessä. Aikuisiän selkäydinvamma ja maskuliinisuuden rakentuminen.

Tutkimukseni tavoitteena oli ensinnäkin selvittää, miten aikuisiällä tapahtunut vammautuminen uhkaa maskuliinista identiteettiä. Olin kiinnostunut niistä vammaisuuteen liittyvistä sosiaalisista prosesseista, joiden takia maskuliinisuus joutuu vammautumisen myötä koetukselle. Toiseksi halusin selvittää, miten haastattelemani selkäydinvammaiset miehet rakentavat maskuliinista identiteettiään. Tutkimukseni teoreettisena taustana toimi yhtäältä vammaistutkimuksen piirissä tehty, vammaisten elettyä kokemusta tarkasteleva tutkimus, toisaalta kriittinen miestutkimus, josta erityisesti R.W. Connellin teoria hegemonisesta maskuliinisuudesta. Tämän laadullisen tutkimuksen kohdejoukkona oli kahdeksan 23–68-vuotiasta miestä, joiden selkäydin oli vaurioitunut aikuisiällä tapahtuneen tapaturman seurauksena. Teemahaastattelut toteutettiin vuoden 2010 kevään ja syksyn aikana ja ne käsittelivät vammautumisen kokemusta ja sen seurauksia muun muassa miesten toimintakykyyn, sosiaalisiin suhteisiin, seksuaalisuuteen ja maskuliinisuuteen. Analyysivaiheessa tukeuduin grounded theoryn aineistolähtöiseen teemoitteluun. Haastatteluiden lisäksi tein lyhyen ekskursion pääkaupunkiseudulla sijaitsevaan kauppakeskukseen, jossa kiertelin pyörätuolissa istuen. Hyödynsin tekemiäni havaintoja esteettömyydestä ja sosiaalisesta vuorovaikutuksesta analyysissäni. Tutkimuksessa kävi selväksi, että vammautuminen oli uhannut haastateltujen maskuliinisuutta eri tavoin. Miehet olivat pelänneet menettäneensä itsenäisyytensä, toimintakykynsä, ihmissuhteensa ja näiden myötä myös mieheytensä. Kotiuduttuaan heille olikin ollut tärkeää todistaa sekä itselleen että läheisilleen olevansa edelleen itsenäisesti pärjääviä miehiä. Useimmille miehille vammautuminen oli myös johtanut ajoittaiseen yksityisyyden menettämiseen. Miehet kertoivat, että pyörätuoli herättää huomiota ja johtaa tungetteleviin katseisiin, kysymyksiin ja kosketuksiin. Totesin, että tällainen avulias tungettelu kuluttaa maskuliinista identiteettiä, koska se rikkoo kulttuurista käsitystä, jonka mukaan miehen kuuluu pärjätä ilman toisten apua. Toisaalta osa miehistä myös koki, että näkyvän vammansa takia heitä ajoittain myös vältellään. Arkisissa kohtaamisissa haastatellut pyrkivät rikkomaan vammaisuutta koskevia stereotypioita korostamalla maskuliinisia piirteitään. Haastateltavat liittivät kulttuurisesti arvostettuun maskuliinisuuteen käsityksiä itsenäisestä pärjäämisestä, urheilullisuudesta, teknisestä taitavuudesta, emotionaalisesta järkkymättömyydestä ja seksuaalisesta suorituskyvystä. Miehet kokivat, että vammaisuuden takia heidän maskuliinisuutensa voidaan nähdä viallisena tai puutteellisena. Tämän takia he pyrkivät maskuliinisuuden performatiiveissaan minimoimaan oman heikkouden ja riippuvaisuuden julkitulemista ja sen sijaan korostivat hegemonisen maskuliinisuuden mukaisia piirteitä. Tarkastelin tätä maskuliinisuuden tekemistä erityisesti parisuhteen, työn ja esteellisen tilan konteksteissa. Haastateltavat kertoivat, että vammautumisesta seurannut fyysinen ja henkinen rasitus oli asettanut heidän parisuhteensa koetukselle. Kotitöiden tekemisen kautta miehet neuvottelivat vastuullisuudestaan ja pärjäämisestään. Kaikkien miesten maskuliininen identiteetti näytti nojaavan työn tekemiseen ja sen tuomaan statukseen. Miesten suhdetta esteelliseen tilaan väritti jatkuva rajankäynti avun tarpeen ja miehisen kunnian välillä.

Pääkaupunkiseudulla asuvien slangikäsityksiä

Tutkimuksessa tarkastellaan pääkaupunkiseudulla asuvien slangikäsityksiä. Tavoitteena on selvittää, millaisesta ilmiöstä slangissa vastaajien mielestä on kyse. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella, johon vastasi kaikkiaan 133 henkilöä kolmesta eri ikäryhmästä. Lomakkeessa kysyttiin slangin puhuma-aluetta, iän ja sosiaalisten taustatekijöiden vaikutusta slangin käyttöön sekä yleisiä käsityksiä slangista. Lomakkeen sanastotehtävässä pyydettiin ympyröimään sanalistalta slangiksi miellettävät sanat. Lisäksi vastaajia pyydettiin arvioimaan omaa slanginkäyttömääräänsä sekä kertomaan, mistä he slangisanoja mahdollisesti omaksuvat. Tutkimus kuuluu kansanlingvistiseen tutkimusalaan. Tutkimuksessa ilmenee, että slangikäsitykset jakautuvat kahdeksaan eri kategoriaan, jotka pohjautuvat suurelta osin siihen, keitä vastaaja pitää slangin puhujina. Näissä kategorioissa slangi nähdään nuorten helsinkiläisten, vanhojen helsinkiläisten, kaikenikäisten helsinkiläisten, pääkaupunkiseudulla asuvien, kaupungeissa asuvien, tietyllä muulla alueella asuvien, tiettyyn ryhmään kuuluvien tai kaikkien suomalaisten puheena ikään tai asuinpaikkaan katsomatta. Slangin ominaisuuksista vastaajat ovat maininneet selvästi useimmin sanastoon liittyviä piirteitä, kuten lainasanojen runsauden, sanojen muokkaamisen, uudet sanat, sanaston nopean muuttumisen sekä sanojen ymmärtämisen vaikeuden. Äänne- ja muoto-opillisista piirteistä on mainittu sanojen lyhentely, ja prosodisista piirteistä puhetapa, ääntämys, nopeatempoisuus, painotus, rytmi, nuotti sekä helsinkiläinen s. Tutkimuksen mukaan slangi mielletään kaikissa ikäryhmissä vahvimmin nuorten käyttämäksi kielimuodoksi. Vastaajien mukaan slangia käytetään ja kehitetään nuorena, jonka jälkeen pitäydytään kerran opitussa slangissa. Osin tästä syystä eri ikäpolvien slangit mielletään yleensä keskenään erilaisiksi. Kaikissa ikäryhmissä slangiksi mielletään yleisimmin vanhat ruotsalais- ja venäläisperäiset slangisanat. Tutkimuksen perusteella slangin käytöllä ajatellaan olevan identiteettiä luovia ja muita sosiaalisia merkityksiä. Lisäksi slangin käytön katsotaan olevan hyvin tilannesidonnaista. Nuoret vastaajat suhtautuvat slangiin sallivammin kuin muunikäiset vastaajat: heidän vastauksissaan sosiaalisten taustatekijöiden vaikutus slangin käyttöön näyttäytyy pienempänä kuin muunikäisten vastauksissa, ja he sijoittavat slangin muita ikäryhmiä useammin Helsinkiä laajemmalle alueelle eli todennäköisesti mieltävät slangiksi sellaisiakin kielimuotoja, jotka eivät muunikäisten vastaajien mielestä sisälly slangin käsitteeseen. Oman slanginkäyttönsä vastaajat arvioivat keskimäärin varsin vähäiseksi jopa niissä vastaajaryhmissä, joissa slangikäsitys on kaikista väljin. Tämä saattaa viitata siihen, että slangiin suhtaudutaan jokseenkin normatiivisesti eikä oman kielimuodon ajatella vastaavan mahdollista oikean slangin ideaalia. Slangia nimitetään aineistossa varsin usein murteeksi, ja tutkimus tarjoaa viitteitä siihen, että termiä voidaan käyttää yleisnimityksenä puhetavalle. Toisaalta murteen ja slangin suhteesta on myös johdettavissa hypoteesi, jonka mukaan eri-ikäiset vastaajat hahmottavat kielen rakenteen eri tavoin: nuoret vastaajat mainitsevat usein, että esimerkiksi eri murteilla voi olla omat erilliset slanginsa. Muunikäisten vastauksissa slangi näyttäytyy murteiden kanssa rinnakkaisena ilmiönä. Tämä hypoteesi vaatisi kuitenkin lisää tutkimusta, jotta johtopäätökset olisivat mahdollisia.

Vanhemmuuden piirteet venäläistaustaisten maahanmuutajien perheissä

Tutkimustavoitteena oli tuottaa tietoa venäjäntaustaisten vanhempien kokemuksista lasten kasvatuksessa maahanmuutossa ja monikulttuurisuudessa. Aineisto koostuu 7 haastatteluista venäjätaustaisten vanhempien kanssa, joilla ei ollut lastensuojelun asiakkuutta. Tutkimukseni keskiössä on saada lisää tietoja ja ymmärrystä onnistumisen periaatteista vanhemmuudessa, auttaakseen jatkossa venäläistaustaisia lapsiperheitä lasten kasvatuksen ongelmatilanteiden ennaltaehkäisemiseksi. Haen tutkimuksessani vastauksia seuraaviin kysymyksiin: 1. Miten venäläistaustaiset vanhemmat ymmärtävät oman vanhemmuutensa kahden kulttuurin välissä? 2. Mitkä ovat vanhempien mielestä keskeisiä vanhemmuuden onnistumisen avaintekijöitä? 3. Mitkä erityisongelmat ja pulmat omassa vanhemmuudessa ja lasten kasvatuksessa nousevat esiin venäläistaustaisten vanhempien haastatteluissa? 4. Mistä venäläistaustaiset vanhemmat ovat saanet tukea vanhemmuuteensa pulmatilanteiden ratkaisemiseksi? Maahanmuuttajien tilanne suhteessa vanhemmuuteen ei ole pysyvä ominaisuus, vaan se muuttuu väistämättä koko ajan. Juuri tämän muutoksen takia maahanmuuttajia koskeva tutkimus on aina ajankohtainen. Ymmärrys vanhempien tehtävästä on aikojen kuluessa vaihdellut ja vaihtelee luonnollisesti myös perheiden välillä. Eri kulttuurista ja monikulttuurisuudesta sekä siirtolaisuuden ja maahanmuuttajuuden vaikutuksista perhe-elämään ja vanhemmuuteen tarvitaan yhä enemmän tietoa ja ymmärrystä. Tutkielmani teeman valitsemiseen on vaikuttanut oma henkilökohtainen kiinnostukseni tutkia venäjänkielisten vanhempien kokemuksia lasten kasvatuksesta myös henkilökohtaista kokemuksestani maahanmuuttajana, äitinä ja sosiaalialan ammattilaisena Itse muutin asumaan Suomeen Latviasta seitsemäntoista vuotta sitten. Tässä tutkimuksessa aineiston analyysiin sovellettiin sisällönanalyysin lähestymistapoja. Vanhemmuus voi saada erilaisia kulttuurisia ja yksilöllisiä merkityksiä, jolloin myös vanhemmuuden sisältö määritellään eri tavoin. Omaksumiensa arvojen perusteella vanhempien voidaan olettaa painottavan vanhemman roolissaan tiettyjä asioita. Painotukset ilmenevät siinä mitä he itseltään ja lapsiltaan odottavat, sekä miten he eri tilanteissa kohtelevat lapsia. Luottamus ja kommunikointi lapsen kanssa ovat ensisijaisia. Venäjäntaustaisten maahanmuuttajaperheiden lapsilla ja nuorilla on usein monta kulttuurista identiteettiä, he oppivat elämään kahden tai usein useammankin

Elämästä autofiktioksi : Lajitradition jäljillä Pirkko Saision romaanisarjassa Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo ja Punainen erokirja

Pirkko Saisio's trilogy Pienin yhteinen jaettava (The Smallest Shared Dividend, 1998), Vastavalo (Against the Light, 2000), and Punainen erokirja (The Red Book of Separation, 2003), depicts the development of a masculine girl who at the end of the trilogy comes out as a homosexual women, a mother, and a writer. The main character is named Pirkko Saisio, and many of the events are picked from Saisio's real life. Nevertheless, the author wants the trilogy to be read as a novel, not a memoir. The present study analyses the generic elements of Saisio s trilogy and contextualizes the narrative identity that Saisio is creating in her fiction. Following Alastair Fowler s theory of genres as types without strict borders and a tendency to hybridity, the trilogy is linked to several genres. Serge Doubrovsky s genre concept of autofiction is the basis for the analysis: it explains the trilogy s borderline identity between autobiography and novel, and designates the main elements that render Saisio s autobiographical narrative into fiction. Both Doubrovsky and Saisio emphasize the role of the unconscious in writing, and at the same time stress the importance of a skilled composition. As well as autofiction, the trilogy is analyzed as a Bildungsroman, a confession and conversion narrative, a coming-out -narrative and a portrait-of-the-artist novel. Each genre is illuminated by its paradigmatic work: Wilhelm Meister s Apprenticeship by Goethe, The Confessions by St. Augustine, and The Well of Loneliness by Radclyffe Hall. The parallelisms between Saisio s trilogy and the typical plots of the genres and thematics of the classics show how the tradition works in Saisio s text. The thematic parallelisms highlight Saisio s concern for the conflicts that occur between an individual and the surrounding society, while the similarities in plots question the autobiographicality of Saisio s narrative but also clarify how Saisio refines the traditional genres. Read in the light of Saisio s trilogy, the classics are shown to have their gender-transgressive elements that the non-normative reader can identify with. Saisio s text also challenges universalizing claims about genre and gender. As a narrative of identity it follows the example of 1970s essentialistic coming-out stories, but at the same time depicts the notion of identity in a manner that manifests postmodern ideas about identity as multiple and ever-transforming. Keywords: autobiographicality, autofiction, identity narrative, genre research, Bildungsroman, conversion narrative, confession, coming-out story, a portrait-of-an-artist novel