”Herkkä-omatuntoiset” : Alamaisideologia ja aseistakieltäytyminen 1960-luvun Suomessa

Tutkielman aiheena on aseetonta palvelua koskevan lainsäädännön kehitys ja siihen vaikuttaneet voimat Suomessa 1960-luvulla. Tutkimuksen kohteena ovat omantunnon syistä kieltäytyneet aseistakieltäytyjät ja täyskieltäyneet Jehovan todistajat, sekä työlaitosviranomaiset ja lainsäädäntökoneisto. Tutkimuksessa käytetään oikeustieteilijä Martin Schneinin käsitteitä alamaisideologiasta ja laitosvallasta sekä näiden vastakohdasta perusoikeusideologiasta. Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa tutkimusaineiston avulla miten alamaisideologia oli vallitseva asenne suomalaisessa asevelvollisia koskevassa virankäytössä. Aineistona käytän Karvian erityistyölaitoksen sekä Aseettomien työlaitostoimikunnan arkistoja, joita ei ole aiemmin käytetty tutkimuksen lähteinä. Tutkimuskirjallisuuden lisäksi käytän aikalaiskirjoituksia sekä lehdistöä. Esittelen laajasti Jehovan todistajien vallanalaista asemaa, aseistakieltäytymiskeskustelua ja -demonstraatioita Sadankomitean johtamana, lainsäädäntötyötä, asevelvollisten tutkijatoimikunnan toimintaa sekä yllytys- tai Schüller-jutuksi kutsuttua oikeudenkäyntisarjaa. Osoitan tutkimuksessani sen, miten asevelvollisuusviranomaisten vallitsevana asenteena oli juuri perusoikeuksia vähättelevä alamaisideologia. Sama ideologia hallitsi myös oikeudenkäyttöä ja lainsäädäntöä. Osoitan myös, miten tämä ideologia käytännössä pyrki vain mahdollisimman pieniin myönnytyksiin ja muutoksiin, jotta koko järjestelmän perusteita ei olisi tarvinnut muuttaa. Vastapainona toimi yksilön- ja omantunnonvapautta korostanut perusoikeusideologia, jonka edustajia aseistakieltäytyjiä tukevat piirit olivat.

Sananlaskujen käyttäjät ja käyttöyhteys : Sananlaskut käyttökontekstissaan 'Perinne elämässäni' -kilpakirjoituksen aineistossa

Tutkielmassa lähestytään sananlaskuja niiden käyttökontekstin kautta. Tarkastelun kohteena on kirjoitettu kertova aineisto, jossa esiintyy sananlaskuja muun kerronnan yhteydessä. Sananlaskuja lähestytään kuulijan näkökulmasta, kuulijan tulkintaan tukeutuen. Aineistona on Kalevalan juhlavuoden 1985 kilpakirjoitus "Perinne elämässäni". Tarkasteltavina ovat kilpakirjoituksen aihepiirit 1. "Koti ja suku" sekä 5. "Sukupuoliroolit ja kasvatus avioliittoon". Tutkielman aineiston muodostavat vastaukset, joissa kerronta käyttää sananlaskuja. Tällaisia vastauksia on yhteensä 170 kerääjän aineistossa (188 vastaajalta) koko kilpakeruun ko. aihepiirien sisältäessä 439 keräystä. Vastaajien ikä vaihtelee 13-90 ikävuoden välillä. Muisteluaineisto käsittelee vuosia 1900-1985. Kilpakeruun vastaukset ovat muistelukerrontaa. Tämän tutkielman aineistossa kertojat muistelevat lapsuuttaan ja tuovat esille kuulijan näkökulman sananlaskujen käyttötilanteista. Sekä arkistotietoon että muistelukerrontaan liittyy olennaisesti aineiston lähdekriittinen tarkastelu. Tutkimuksessa sananlasku on yleisnimitys. Vastaajat ovat käsitelleet yhdenvertaisesti sananlaskuna niin sananlaskut, sananparret, sanonnat kuin raamatunlauseetkin, joten tutkielmassakin ne on käsitelty sananlaskuina. Tutkimustehtävänä on ollut selvittää yhtäältä kuka sananlaskuja käytti ja toisaalta missä tarkoituksessa sananlaskuja käytettiin. Näkökulma on kuulijan. Ensimmäiseen kysymykseen vastaus haettiin kertomuksissa olleista maininnoista, kuten esimerkiksi "äiti sanoi ...", "kuulin mummoltani ...", "lapsuudessani neuvottiin ...", "isälläni oli tapana sanoa ...". Toista kysymystä lähestyttiin käyttöyhteyden teonsanalla. Oletuksena oli, että kuulija käyttämällään verbillä kertoi, missä mielessä hän sananlaskuja koki käytetyn. Kertomusten mukaan sananlaskujen käytön koettiin liittyvän neuvoviin ja ohjaaviin tapahtumiin, kotona tapahtuneeseen kasvatukseen. Ne olivat osa kasvatuksessa käytettyä puhetta. Toinen aineistossa esiin tullut sananlaskujen käyttöyhteys oli sananlaskujen käyttö retorisena tehokeinona. Väitteitä voitiin todentaa, kumota, vahvistaa jne. sananlaskujen avulla. Sananlaskuja kerrotiin kuullun ennen kaikkea kotona, kotiympäristössä. Niiden alkuperä voi olla joko personoimaton ryhmä tai käyttäjä oli nimetty. Kun kyseessä oli ryhmän personoimaton puhe tai tieto, oli kyse ennen kaikkea vanhojen tiedosta, viisaista lauseista. Milloin sananlaskut on kuultu nimetyltä henkilöltä, oli kyseessä useimmiten äiti tai isoäiti. Tämä selittynee osin sillä, että lasten kasvatuksesta ovat kotiympäristössä huolehtineet suvun ja perheen naiset.

Sakari Kukko - elämä, ura ja tuotanto : Pala suomalaisen populaarimusiikin historiaa vuodesta 1953 nykypäiviin

Pro gradu -tutkielmassani paneudun yhden suomalaisen populaarimusiikin toimijan elämään, uraan, tuotantoon sekä hänen käsityksiinsä musiikista ja musiikintekemisestä. Tutkimukseni on suomalaisen populaarimusiikin historian perustutkimusta Sakari Kukon henkilöhistorian kautta. Tutkimuskysymyksiäni ovat: 1. Kuinka Sakari Kukosta tuli muusikko ja musiikintekijä? 2. Minkälainen on ja on ollut hänen tapansa toimia? Vastaan edellisiin kysymyksiin, mutta sijoitan vastaukset myös ajallisesti suomalaiseen musiikki- ja yhteiskuntakontekstiin. Ongelmanasettelu tähtää siihen, että selvitän sekä Kukon omat sisäiset motiivit ja päämäärät muusikkona ja musiikintekijänä että hänen ympäristönsä tarjoamat virikkeet ja vaikutteet. Ongelman ratkaisemiseksi kartoitan hänen elämänvaiheensa lapsuudesta tähän päivään, ympäristöt, joissa hän on kulloinkin toiminut sekä ne yhteiskunnalliset tilanteet, joihin hänen ja hänen ympäristönsä toiminta on sijoittunut. Tutkimus sijoittuu vuosien 1953 ja 2003 väliselle ajalle. Kuvailen Kukon tuotantoa levy levyltä edeten kronologisesti vuosikymmenittäin. Lisäksi kokoan tuotannon yhteen ja etsin hänen säveltämästään, sovittamastaan ja esittämästään musiikista muutamia erityisen vahvoja elementtejä. Tuloksena esittelen kahdeksan kategoriaa, joista jokainen on yhdistettävissä hänen elämänvaiheisiinsa ja asetettavissa vuorovaikutukseen lähiympäristön kanssa. Tutkielmassani käytän apuna mikrohistoriallista tutkimusotetta, joka sopii mainiosti työni toteuttamiseen. Tutkimusaineisto on hyvin laaja ja monipuolinen, ja olen poiminut tietoja muun muassa lehtiartikkeleista, arkistoista, levyjen kansista, festivaaliesitteistä ja kirjallisuudesta; kaikista ei löydy edes mainintaa päivästä, vuodesta tai kirjoittajasta. Tärkein aineistoni on kuitenkin muistinvarainen tieto eli Kukon haastattelumateriaali. Mikrohistorialliseen tutkimusotteeseen nojaten olen päässyt Kukon henkilöhistorian kautta käsiksi hieman yleisemmänkin tason asioihin ja ilmiöihin. Olen selvittänyt muun muassa Kajaani Big Bandin vaiheita 1950-luvulta 1970-luvulle sekä suomalaisen pop/jazz -koulutuksen kehitystä erilaisista musiikkileireistä Sibelius-Akatemian oppiaineeksi samalla, kun olen selvittänyt Kukon kehitystä muusikoksi. Lisäksi olen esitellyt esimerkiksi studiomuusikkoutta 1970-luvun Suomessa sekä senegalilaisen musiikkielämän piirteitä 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Mikrohistorioitsija Carlo Ginzburgin johtolanka-ajatusta mukaillen olen koonnut pienistä tiedon palasista, johtolangoista kokonaiskertomuksen. Avainsanat: Sakari Kukko, Piirpauke, suomalainen populaarimusiikki, jazz, mikrohistoria, henkilöhistoria

Three Sides of a Wall : Obstacles and Border States in Paul Auster's Novels

Tutkielmani käsittelee yhdysvaltalaisen kirjailijan Paul Austerin (s. 1947) romaanituotannossa esiintyviä esteitä ja rajatiloja. Erityisesti olen kiinnostunut siitä, miten Auster liittää nämä "marginaalitilat" amerikkalaiseen vapauden ja laajentumisen ideologiaan sekä kieleen ja kirjoittamiseen. Austerin romaaneissa esteiden ja rajatilojen käsittely voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa henkilöt ovat vahvojen esteiden rajoittamia tai rakentavat niitä itse. Rajoittuneisuus ei kuitenkaan aina tunnu häiritsevän heitä - itse asiassa monet päähenkilöistä tuntevat itsensä onnellisiksi tai vähintäänkin tyytyväisiksi joutuessaan esteen takia pysähdyttämään vapaan liikkeensä. Toisessa vaiheessa henkilöt pyrkivät ylittämään tai rikkomaan esteen päästäkseen toiselle puolelle. Kuten amerikkalaiset esi-isänsä aikoinaan, he etsivät rajatonta, laajaa ja tyhjää tilaa - "suurta tuntematonta" valloitettavakseen. Tällaisen tilan kohdatessaan he joutuvat kuitenkin usein epävarmuuden valtaan. Kolmas vaihe on tutkielmani kannalta tärkein: välitila, josta käytän työssäni nimitystä "in-betweenity". Tähän vaiheeseen päästään kulkemalla ensin kahden muun vaiheen kautta. Juuri tietoisuus näistä kahdesta muusta vaiheesta synnyttää tämän kolmannen tilan, eräänlaisen rajatilan, jossa tajutaan sekä esteiden että esteettömyyden tärkeys. Tämä välitila on Austerille tyypillinen tila, joka kertoo paitsi amerikkalaisen unelman paradoksaalisuudesta myös (kaunokirjallisen) kielenkäytön prosessista. Monet Austerin kirjojen muurin rakentajista tai purkajista voidaan nähdä kirjailijahahmoina, joiden omituinen suhde esteisiin ja rajoihin kumpuaa juuri siitä rajatilasta, jonka asukkaita he kielentaiteilijoina väistämättä ovat. Tällaisen tilan/tilattomuuden kuvaaminen tekee Austerista oman postmodernin aikamme tärkeän kirjailijan - kirjailijan, joka sen sijaan, että pyrkisi eroon paradokseista, sijoittaa hahmonsa niiden sisään. Rajoihin ja esteisiin liittyvä problematiikka ei kuitenkaan ole pelkästään nykyajan ongelma vaan kysymys, joka ihmisen toisaalta rajoja kaipaavan toisaalta rajattomuutta kaipaavan luonteen vuoksi säilyy aina ajankohtaisena. Avainsanat: Paul Auster, este, muuri, raja, Yhdysvallat

"Philly Joe" Jonesin Jazz-rumpukomppaus : Improvisoitu säestys ja vuorovaikutus kappaleessa 'Blues for Philly Joe'

Tutkielma käsittelee jazz-rumpali Joseph Rudolph Philly Joe Jonesin (1923 1985) improvisoitua säestystä, komppausta, ja soittajien välisen vuorovaikutuksen osuutta jazz-esityksen muotoutumisessa. Jazz-rumpalin soitolle on tyypillistä, että kaikki toiminta on improvisoitua, kappaleen ja lajin viitekehyksen sekä häneen kohdistuvien odotusten raameissa tapahtuvaa luomisprosessia. Jazz-analyysi on painottunut kontekstista irrotetun improvisoinnin tutkimiseen, mutta tässä työssä painopiste on ryhmädynamiikassa. Analyysikohde on Sonny Rollinsin säveltämä 12-tahtinen blues Blues for Philly Joe (1957) Rollinsin levyltä Newk s Time (Blue Note 7243 5 76752 2 2). Rumpukomppausta tarkastellaan kolmesta näkökulmasta. Aluksi rumpuosuudesta pelkistetään erityisen karsimismenetelmän avulla komppauksen rytminen hahmo, rytmilinja. Rytmilinja-analyysin avulla vastataan tutkimuskysymykseen minkälaisilla rytmeillä Jones komppaa, ja miten sen rytmi suhteutuu pulssiin, metriin ja muotoon nähden. Seuraavaksi motiivianalyysista kehitetyllä aiheiden erittely- ja variaatiomenetelmällä määritellään Jonesin komppausfraasien piirteet, rakenteet ja variaatiot. Lopuksi Jonesin ja solistin välistä vuorovaikutusta tutkitaan kartoittamalla aihelainaukset, sekä rytmisektion sisäistä koordinointia rytmilinjojen avulla. Rytmilinja paljastaa Jonesin korostavan usein tiettyjä tahdinosia tietyissä rakennepaikoissa eri kertauksissa. Komppaus tuo rakenteelliset taitepaikat esiin, ja samalla sen polyrytmit horjuttavat vallitsevaa 4/4-metriä. Fraasianalyysi paljastaa Jonesin komppiaiheiden käytön olevan johdonmukaista, ja joillakin fraaseilla on oma täsmällinen funktionsa. Pitkätkin komppifraasit perustuvat vain muutamaan hahmoon, joista tärkeimmät ovat kolmijakoiset polymetrit ja synkoopit. Vuorovaikutus solistin kanssa ilmenee kahdensuuntaisina aihelainauksina tai vaihtoehtoisesti kontrasteina. Rytmisektion sisäisen vuorovaikutuksen muodoista merkittäviin on yhteisten toistuvien rytmiaiheiden, riffien, koordinoitu käyttö. Rytmisektion jäsenet myös hakeutuvat tietoisesti toisen soittajan rytmilinjan sisään päätyäkseen samoille tahdinosille. Työssä konkretisoituu säestämisen ja vuorovaikutuksen merkitys jazz-improvisoinnin synnyttäjänä. Tutkimuskohde ei olisi voinut tulla lopulliseen muotoonsa ilman soittajien vuorovaikutusta. Tämän työn myötä nousee tarve tutkia rytmisektion toimintaa ja vuorovaikutuksen evoluutiota eri tyylikausina.

Ranskan rooli ja asema läntisessä liittoutumassa neljännen ja viidennen tasavallan vaihtumakohdassa 1956-1958

The study discusses the position of France as the United States’ ally in NATO in 1956-1958. The concrete position of France and the role that it was envisioned to have are being treated from the point of view of three participants of the Cold War: France, the United States and the Soviet Union. How did these different parties perceive the question and did these views change when the French Fourth Republic turned into the Fifth in 1958? The study is based on published French and American documents of Foreign Affairs. Because of problems with accessibility to the Soviet archival sources, the study uses reports on France-NATO relations of Pravda newspaper, the official organ of the Communist Party of the USSR, to provide information about how the Soviet side saw the question. Due to the nature and use of source material, and the chronological structure of the work, the study belongs methodologically to the research field of History of International Relations. As distinct from political scientists’ field of research, more prone to theorize, the study is characteristically a historical research, a work based on qualitative method and original sources that aims at creating a coherent narrative of the views expressed during the period covered by the study. France’s road to a full membership of NATO is being treated on the basis of research literature, after which discussions about France’s position in the Western Alliance are being chronologically traced for the period of last years of the Fourth Republic and the immediate months of coming back to power of Charles de Gaulle. Right from the spring of 1956 there can be seen aspirations of France, on one hand, to maintain her freedom of action inside the Western Alliance and, on the other, to widen the dialogue between the allies. The decision on France’s own nuclear deterrent was made already during the Fourth Republic, when it was thought to become part of NATO’s common defence. This was to change with de Gaulle. The USA felt that France still fancied herself as a great power and that she could not participate in full in NATO’s common defence because of her colonies. The Soviet Union saw the concrete position of France in the Alliance as in complete dependence on the USA, but her desired role was expressed largely in “Gaullist” terms. The expressions used by the General and the Soviet propaganda were close to each other, but the Soviet Union could not support de Gaulle without endangering the position of the French Communist Party. Between the Fourth and Fifth Republics no great rupture in content took place concerning the views of France’s role and position in the Western Alliance. The questions posed by de Gaulle had been expressed during the whole period of Fourth Republic’s existence. Instead, along with the General the weight and rhetoric of these questions saw a great change. Already in the early phase the Americans saw it possible that with de Gaulle, France would try to change her role. The rupture took place in the form of expression, rather than in its content.

Lithics after Stone Age in East Africa : Wadh Lang'o case study

Tutkielmassa käsitellään kiviesineiden käytön jatkumista kivikauden jälkeen Itä-Afrikassa. Rautakauden alku Itä- ja Etelä-Afrikassa liitetään perinteisesti bantuheimojen migraatioon näille alueille. Tämä vallitseva teoria otettiin tässä tutkimuksessa lähtökohdaksi. Afrikasta tunnetaan runsaasti sekä etnografisia että arkeologisia esimerkkejä kiviteknologian säilymisestä paikoin 1900-luvun loppupuolelle. Nämä liittyvät usein perimätiedon perusteella "kivikautisten" metsästäjä-keräilijöiden ja rautakautisten maanviljelijä- ja karjanhoitajayhteisöjen rinnakkaiseloon. Tutkimuskysymystä lähestytään sekä julkaistun että primääriaineiston kautta. Alussa esitellään kirjallisuudesta löytyviä esimerkkejä myöhäisestä kiviesineiden käytöstä, minkä jälkeen käydään tarkemmin läpi Malawin alueelta julkaistu aiheeseen liitettävissä oleva arkeologinen aineisto. Tätä käytetään vertailuaineistona tutkimuksen pääasiallista tapaustutkimusta käsiteltäessä. Pääasiallisena tapaustutkimuksena toimii Viktoria-järven läheisyydessä sijaitsevan Wadh Lang'o:n asuinpaikan kiviesineistön analyysi. Wadh Lang'o:sta tunnetaan pitkä kulttuurisekvenssi, joka kattaa alueen myöhäiskivikautiset ja rautakautiset kulttuurivaiheet. Stratigrafisen aineiston perusteella kiviesineet ovat säilyneet asuinpaikalla käytössä ainakin keskisen rautakauden alkuun. Varhaisimmassa vaiheessa asuinpaikkaa on asuttanut Oltome-kulttuuriin kuuluva väestö. Suurimmat muutokset materiaalisessa kulttuurissa analyysin kattamana aikana ovat aiheutuneet seuraavan kulttuurivaiheen, Elmenteitan-kulttuurin, myötä. Kiviesineistön perusteella Elmenteitan-keramiikan ilmaantuminen asuinpaikalle on liitettävissä idästäpäin Itä-Afrikan hautavajoaman suunnalta tapahtuneeseen migraatioon. Jatkuvuuden puolesta puhuvat esimerkiksi tehdyt kiviraaka-aine valinnat. Vaikuttaa, että edeltänyt Oltome-keraaminen väestö on säilyttänyt vaikutuksensa asuinpaikalla vielä tänäkin aikana. Varhaisrautakautisen Urewe-keramiikan ilmestymiseen asuinpaikalle ei näyttäisi olevan liitettävissä mitään suurisuuntaista migraatiota, toisin kuin vallalla oleva teoria bantumigraatiosta antaisi olettaa. Mahdollisesti uusi keramiikka on omaksuttu spesialistien, esimerkiksi seppien, muuton myötä tai vaeltavien kauppiaiden vaikutuksesta. Kiviesineistö osoittaa jatkuvuutta esimerkiksi mikroliittien morfologisten piirteiden ja käytettyjen raaka-aineiden perusteella. Mahdollisesti Elmenteitan-kulttuurin karjanhoitoa harjoittanut väestö on kyennyt estämään bantusiirtolaisten muuton alueelleen. Rauta ei vaikuta olleen asuinpaikalla missään vaiheessa erityisen yleistä, eikä paikalta tunneta merkkejä raudanvalmistuksesta. Tutkielman lopussa esitellään kaksi vaihtoehtoista mallia, joiden pohjalta myöhäinen kiviesineiden käyttö voisi selittyä. Niistä ensimmäinen perustuu konventinaaliseen käsitykseen, jossa rautakauden alku nähdään bantumigraation seurauksena. Toinen malli perustuu varhaisrautakautisten kulttuuripiirteiden leviämiseen diffuusion avulla. Wadh Lang'o:n tapaustutkimus näyttäisi puhuvan diffuusion puolesta, mutta toisilla alueilla, esimerkiksi Malawissa, migraatio vaikuttaa olevan todennäköisin selitysmalli. Avainsanat: arkeologia, kiviteknologia, Itä-Afrikka, Oltome, Elmenteitan, Urewe, bantumigraatio, myöhäiskivikausi, rautakausi

Infinitiivi ja sen infiniittisyys : Tutkimus suomen kielen itsenäisistä A-infinitiivikonstruktioista

"Infinitive and its infinity" advocates an approach to infinitives that differs from most previous descriptions in several ways. Infinitives are generally considered to be an illustrative example of an inherently subordinated verb category. This is due to the fact that they are morphologically reduced and are allegedly not able to function as the only predicate of an independent clause. While former descriptions have thus treated infinitives as a linguistic category heavily dependent on the finite verb, my claim is that Finnish A-infinitives (e.g. juosta to run , olla to be ) can be used as independent grammatical units: they need not be either dependent or subordinated, but can have an equal status with finite constructions. In other words, they can be conceptually and interactionally non-dependent. Theoretically, the main objective of the thesis is to discover the nature of non-finite conceptualization and the ways in which it is utilized in everyday interactions. This is accomplished by contrasting finite and non-finite conceptualization with respect to the morphosyntactic marking of person, tense and modality. I argue that the morphologically reduced nature of infinitives can be used as an interactional resource. Independent A-infinitive constructions designate verbal processes that profile no participants, lack any connection with time, and present states of affairs as intensional, structural spaces. Consequently, they provide the interactants with a conceptual alternative in contrast to finite predications that are in Finnish always grammatically anchored to time, modality and person. The deictically unanchored character of A-infinitive constructions makes them highly affective and reflexive in nature. I discuss my findings primarily in the light of Cognitive Grammar. I have drawn insight from various other fields, too: among the theories that are touched upon are interactional linguistics, functional-typological linguistics, and studies on the poetic and metapragmatic use of language. The study is based on empirical data interpreted in qualitative terms. Analyses are based on 980 examples coming mainly from written language. Some 20 examples of spoken data are analyzed as well. In sum, the thesis presents a critical statement towards the finite-verb centred outlook on language and shows that analyzing non-finite elements as such reveals new aspects of grammar and interaction. This is to acknowledge the fact that infinitives, albeit prototypically participating in the coding of dependent events, can also be used outside of the context of the finite verb. Such a view poses several new research questions, as a linguistic category generally seen to code dependent, less prominent states of affairs , now is viewed on as possessing a full cognitive and pragmatic potential.

On Toponymic Constructions as an Alternative to Naming Patterns in Describing Finnish Lake Names

This thesis combines a computational analysis of a comprehensive corpus of Finnish lake names with a theoretical background in cognitive linguistics. The combination results on the one hand in a description of the toponymic system and the processes involved in analogy-based naming and on the other hand some adjustments to Construction Grammar. Finnish lake names are suitable for this kind of study, as they are to a large extent semantically transparent even when relatively old. There is also a large number of them, and they are comprehensively collected in a computer database. The current work starts with an exploratory computational analysis of co-location patterns between different lake names. Such an analysis makes it possible to assess the importance of analogy and patterns in naming. Prior research has suggested that analogy plays an important role, often also in cases where there are other motivations for the name, and the current study confirms this. However, it also appears that naming patterns are very fuzzy and that their nature is somewhat hard to define in an essentially structuralist tradition. In describing toponymic structure and the processes involved in naming, cognitive linguistics presents itself as a promising theoretical basis. The descriptive formalism of Construction Grammar seems especially well suited for the task. However, now productivity becomes a problem: it is not nearly as clear-cut as the latter theory often assumes, and this is even more apparent in names than in more traditional linguistic material. The varying degree of productivity is most naturally described by a prototype-based theory. Such an approach, however, requires some adjustments to onstruction Grammar. Based on all this, the thesis proposes a descriptive model where a new name -- or more generally, a new linguistic expression -- can be formed by conceptual integration from either a single prior example or a construction generalised from a number of different prior ones. The new model accounts nicely for various aspects of naming that are problematic for the traditional description based on analogy and patterns.

Päivä päivältä enemmän ja enemmän : Suomen toistokonstruktioita

Day by day more and more. Repetitive constructions in Finnish The study describes syntactic repetition in Finnish. Under investigation are short repetitive constructions in which the construction is connected by a morpheme, for example, päivä päivältä day by day , uudelleen ja uudelleen again and again . The study is a qualitative corpus-based study. It has three study questions. First, the study analyses the grammatical structure of repetitive constructions. Secondly, repetition is an iconic phenomenon, and the study investigates the motivation for repetition. Why and where is repetition used? Thirdly, the study will tentatively explain the syntactic productivity of the constructions. Syntactic repetition has semantic and pragmatic functions of which three are the most interesting. Firstly, it changes the aspectual interpretation of utterances. Durative situations become continuative, and semelfactive iterative. Secondly, repetition is also used to intensify expressions. Thirdly, repetition can be used to express superlative meanings. Repetition has many pragmatic functions. For example, it carries affective meanings in conversation. Repetition can also be used as an expressive tool in narrative contexts.

Toimijaroolit ja roolien välinen dynamiikka Vihreän liiton periaateohjelmassa 2006

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen toimijarooleja poliittisen puolueen periaateohjelmassa. Aineistonani on Vihreän liiton vuonna 2006 voimaan tullut periaateohjelma. Periaateohjelma on puolueen yhteisen keskustelun tuloksena syntyvä, kantaaottava ja voimakkaan ideologinen teksti, johon valikoidaan mukaan puolueen tärkeäksi katsomat asiat. Ohjelma on tekstinä preskriptiivinen ja sisältää runsaasti toimintavaatimuksia ja -ohjeita, mikä korostaa toimijuuden keskeisyyttä tutkimuskohteena juuri tässä tekstilajissa. Tekstilajikysymykset ja periaateohjelman kirjoituksen konventiot vaikuttavat myös aineistossani leimalliseen aktiivisesti toimivan subjektin häivyttämisen. Pyrin erittelemään ja analysoimaan Vihreän liiton ohjelmaa tapausesimerkkinä siitä, miten toimijaroolien kautta rakennetaan ohjelmatekstin maailmaa ja toimijoiden suhteita siinä. Välineenä analyysissani käytän A.J. Greimasin kehittelemää aktanttimallia (katso Greimas 1979). Semanttinen malli jäsentää tekstin maailman toimijoita rooleihin niiden suorittamien funktioiden perusteella. Keskeisimmät tarkasteltavat roolit ovat aktiivisen toimijan kategoria, statiivisen vaikuttajan kategoria ja toiminnan kohteiden kategoriat. Aineistonani olevan tekstin tunnusomaisen polarisaation tähden jaan kunkin näistä kategorioista edelleen puolueen kannan mukaiseen eli hyväksi esitettyyn ja kannan vastaiseen eli pahaksi esitettyyn. Analyysin tuloksena muodostuu käsitys periaateohjelman prototyyppisille toimijarooleille annetuista ominaisuuksista. Tärkeimpiä erottelevia ominaisuuksia ovat statiivisuus/dynaamisuus, agentiivisuus/sen puute sekä abstraktisuus/konkreettisuus. Statiivisuuden ja abstraktiuden totean koko tekstille leimallisiksi piirteiksi, erityisesti periaateohjelman pahalle. Tyypillinen paha on epäinhimillinen voima kuten ilmastonmuutos tai globalisaatio. Puolueen kannan puolella olevissa rooleissa ominaisuuksien hajonta on suurempaa. Puolueviitteiset toimijat sekä puoluetulkintainen me-pronomini ovat lähinnä kielen prototyyppistä agentiivista toimijaa. Ne ovat subjektiasemissa kommunikaatiotoiminnalle ja evidentiaalisuuden lähteenä asenteita ilmaistessa. Kommunikaatio itsessään hahmottuu keskeisenä toimintana ohjelmassa. Ihmisviitteisyys on lähinnä uhrin tai hyötyjän roolien piirre. Erityisen mielenkiintoinen seikka on kansalainen-sanaan ja sen lähimerkityksisiin vastineisiin kohdistuva ristiriita ohjelman metatekstin kansan aktiivista toimintaa ihannoivassa kielenkäytössä ja samanaikaisessa kansalaisten kielentämisessä tekstissä toiminnan kohteiksi. Ihmiset ovat periaateohjelmassa uhreja tai hyötyjiä, kun taas toimintavelvoitteet kohdennetaan tyypillisesti valtioille ja yhteiskunnan rakenteille. Poimin myös tarkasteltavaksi sellaisia kielen keinoja ja ilmiöitä kuin modaalisuus, kausaatiot, vaihtoehtoisten maailmojen käyttö ja nominalisaatio, sikäli kuin ne valottavat tarkasteltavana olevia toimijarooleja. Modaalisuus ja kausaatiot ovat tekstin merkityssuhteiden ilmiöitä. Kausaatio on ohjelmassa merkittävän vähäkäyttöinen, kun taas runsaslukuiset nesessiivirakenteet edustuvat ilman niille odotuksenmukaisia argumentteja. Modaalisuuden lähde ja kohde jätetään usein kielentämättä. Molemmat edellä mainitut seikat korostavat nykyhetkeä ja tulevaa toimintaa tekstin keskiössä. Toiminnan suorittajaa häivytetään tekstistä eri keinoin. Näin on erityisesti, kun puhutaan sävyltään negatiivisesta toiminnasta tai dynaamisesta toiminnasta. Dynaamista toimintaa kuvaavat verbit sijoittuvat tyypillisesti infinitiivisiin lausekkeihin, jotka on upotettu argumenttirakenteeseen tai sijoitettu ehtolauseella tai tulevaisuudesta puhuttaessa mahdollisiin maailmoihin. Näin toiminta ei reaalistu rakenteessa tässä ja nyt, vaan potentiaalisena toimintana tulevaisuudessa. Samalla syntyy myös potentiaalisen sankarin rooli, joka tässä ja nyt olevasta sankarista poiketen on ohjelmassa yleinen. Tätä roolia tarjotaan niin puolueen potentiaalisille tukijoille kuin pahoille voimillekin, kunhan ne määritellään uudelleen puolueen aatteille alisteisena sijoittamalla niiden yhteyteen puolueen diskurssin kiinteästi liittyviä attribuutteja kuten vihreä tai ekologinen.

"Voihan sitä noinkin ajatella" : Myönnyttelymuotin rakenne ja käyttö

Tutkimuksen aiheena on myönnyttelymuotti. Myönnyttelyllä tarkoitan sitä, että äänessäolija ilmaisee (heikohkoa) samanmielisyyttä esitetyn mielipiteen tai ehdotuksen kanssa. Muotilla tarkoitan kielellistä kehikkoa, joka muodostuu 1) mahdollisuutta ilmentävästä ja subjektittomasta, indikatiivi- tai konditionaalimuotoisesta modaaliverbistä (voi, saa, sopii tai passaa), johon liittyy partikkeli -hAn, 2) sävypartikkelista sitä tai tuota sekä 3) A-infinitiivin perusmuodosta. Myönnyttelymuotin toteumia ovat siten lausumat kuten Sopiihan sitä yrittää, Saahan sitä aina toivoa, Voishan tuota vaikka tullakin ja Passaahan sitä naureskella. Muotti on vapaan arkikeskustelun (tai siihen vertautuvan kirjoitetun kielimuodon) ilmaisu. Aineistoni koostuu yhteensä 667 esimerkistä, joista pääosa on Internetistä. Tutkin, kuinka muottia käytetään, minkälaisia tehtäviä se toteuttaa ja kuinka erimuotoiset muotin toteumat poikkeavat käytöltään toisista. Lisäksi tarkastelen rakenteeseen liittyvää affektia sekä sivuan sen kieliopillistumista kohti muotoa, jossa sitä tai (murteellinen) tuota on partikkeli. Pääasialliset tutkimusvälineet ovat kognitiivinen kielioppi sekä keskustelunanalyysi. Tutkimuksestani käy ilmi, että muotin käytön keskeisiä funktioita ovat puheenalaisen asian tarkoituksellinen avoimeksi jättäminen sekä suopeamman vastaanoton hakeminen myönnyttelyn jälkeen esitetylle omalle näkemykselle. Myönnyttelymuotin ilmentämä samanmielisyys on heikkoa, näennäistä tai jopa ironista. Indikatiivimuotoiset konstruktiot enteilevät myönnytellylle asialle kontrastiivista osaa, kun taas konditionaalimuotoiset ovat aidommin mahdollisena pitäviä. Verbien välinen partikkeli sitä liittyy usein geneeriseen mahdollisuuteen, kun taas tuota liittyy lausumiin, jotka kertovat äänessäolijan omista tai puheenalaisen henkilön mahdollisuuksista.

Adjektiiveihin liittyvät kollokaatit kuntien Internet-sivujen esittelyteksteissä. Korpuslingvististen menetelmien mahdollisuudet ja rajat kvalitatiivisessa tutkimuksessa.

Tarkastelen kuntien esittelyteksteissä esiintyviä, adjektiiveihin ja adjektiiviryhmiin liittyviä kollokaatioita ja kolligaatioita, eli myötäilmauksia. Adjektiiveja käsittelen adjektiiviryhmittäin, joita on kuusi. Laskevassa kokojärjestyksessä aineistossani esiintyvät adjektiiviryhmät ovat seuraavat: suhteelliset, absoluuttiset, yksilöivät, taipumattomat, suhteutusadjektiivit sekä proadjektiivit. Kiinnitän huomiota erityisesti siihen, millaisia kollokaatiosuhteita (nousevat ja laskevat kollokaatiot) eri adjektiiveihin ja eri adjektiiviryhmiin liittyy. Käyttämäni tekstiaineisto on pienehkö sähköinen tekstikorpus, joka koostuu suomalaisten kuntien Internet-sivuilta kerätyistä esittelyteksteistä. Korpuksessa on yhteensä 119 tekstiä, ja niissä on kyse kunnan esittelystä Internet-sivustojen lukijoille, eli tavallisesti erilaisesta oman kunnan markkinoinnista. Aineistooni kuuluvien kuntien väkiluku on vähemmän kuin 3000 asukasta, eli tutkimuskunnissa kyse on kaikkein pienimmistä Suomen kunnista. Tutkimusaineistooni, eli sähköiseen korpukseen, kuuluvat tekstit on käsitelty Fintwol-ohjelmalla, jolloin niihin on tehty koneavusteinen morfologinen analyysi. Jokaiseen saneeseen on siis lisätty sille kuuluva morfologinen tulkinta. Tarkoitukseni onkin havainnoida myös tietokoneen mahdollistamia sähköisiä tutkimusmenetelmiä kvalitatiivisen kielentutkimuksen välineenä. Kollokaatioiden tutkimuksessa tekstikorpuksia on käytetty pitkään, mutta aiemmin morfologinen analyysi on tavallisesti tehty käsin ja analyysit perustuneet esimerkiksi tiettyjen lekseemien tarkasteluun. Tutkimuksessani selvitän, millaisia mahdollisuuksia tietokoneavusteinen analyysi tuo kvalitatiiviseen kielentutkimukseen sekä millaisia rajoituksia sillä on. Adjektiivi-kollokaatti-esiintymien avulla kuvaillaan esittelyteksteissä usein kuntaa joko suoraan tai välillisesti. Tietokoneavusteisesta analyysista saadut tulokset ovat lähinnä kvantitatiivisia, mutta käytän tarkastelun apuna konkordanssilistaa, eli niin kutsuttua KWIC-listaa (Key Word In Context), jonka tarkasteluvälin pituudeksi olen rajannut viisi sanaa. Tämä pituus sisältää tarkasteltavan lekseemin (adjektiivi) sekä kaksi sanaa sen edellä ja jäljessä. Havainnoin sähköisestä korpuksesta saamieni tilastollisten tulosten avulla myös sitä, millainen aineisto ja tekstilaji esittelytekstit ovat. Vertailen saamiani tuloksia muista korpuksista saatuihin tilastollisiin tuloksiin. Adjektiiviryhmiin liittyvät nousevat kollokaatiosuhteet, joissa kollokaatti on adjektiivia yleisempi, toistuvat läpi aineiston samanlaisina: Näissä kollokaatiosuhteissa adjektiivit kollokoivat useimmiten sellaisen sanaston kanssa, joka on varsin yleistä koko aineistossani. Esimerkiksi substantiivit kunta ja palvelu, jotka ovat koko aineiston yleisimpiä sanoja, esiintyvät kaikkien adjektiiviryhmien adjektiivien kollokaatteina toistuvasti. Ne myös ilmaisevat sellaisia esittelyteksteissä toistuvia aiheita, jotka ovat kunnille tärkeitä ja joita käsitellään monessa esittelytekstissä. Laskevat kollokaatiosuhteet taas ilmaisevat lähinnä esittelyteksteissä yleisiä, adjektiivien merkitystä määrittäviä leksikaalisia suhteita, kuten adjektiivi-kollokaatti-parit hyvät liikenneyhteydet tai kaunis maisema. Esittelytekstiaineistoni käsittelyyn tietokoneavusteinen analyysi soveltui vain osittain. Suurin ongelma aiheutui paikannimistä (esim.

Bedömningen av muntliga språkkunskaper i svenska : en analys av bedömarnas reflektioner kring elevbedömningens reliabilitet

Tutkielmassa käsitellään ruotsin suullisen kielitaidon kriteeripohjaista arviointia Eurooppalaiseen viitekehykseen perustuvan arviointiskaalan avulla arvioijan näkökulmasta. Tutkielmassa analysoidaan seitsemän arvioijan arviointiprosessin reflektointia. Arvioijat osallistuvat poikkitieteelliseen HY-TALK-pilottitutkimukseen Helsingin yliopistossa. Tutkielman tavoitteena on eritellä, miten arvioijat kokevat peruskoulu- ja lukio-opetuksen opetussuunnitelmiin sisältyvän kriteeripohjaisen kielitaidon skaalan käytön ruotsin kielen suullisen taidon arviointityön pohjana. Erityisesti painotetaan arvioijien subjektiivista kokemusta skaalan avulla arvioinnista. Lisäksi analysoidaan kyseisten arvioijien arviointitulosten reliabiliteettia HY-TALK-tutkimuksessa. Aineistona käytetään arvioijien avoimilla haastatteluilla kerättyjä kommentteja skaalan käytöstä ja arvioinnista, sekä samojen arvioijien oppilasarviointituloksia HY-TALK-pilottitutkimuksesta. Tutkimusmetodi on kvalitatiivinen kokeenjälkeinen tapaustutkimus. Tutkielman teoriatausta nojautuu suullisen kielitaidon arvioinnin tutkimukseen. Suullisen kielitaidon arvioinnin perustana voidaan pitää Bachman ja Palmerin (1996) teoriaa kommunikatiivisesta kielitaidosta. Kielitaito jaetaan organisatoriseen ja pragmaattiseen kompetenssiin. Kokeen reliabiliteetti ja validiteetti nousevat tutkielmassa keskeisiksi käsitteiksi. Suullisen kielitaidon mittaamisessa ongelmana on kommunikaation arviointi. Koetyyppinä suorituskoe, jossa kokelas arvioidaan kommunikatiivisessa tilanteessa, ei yleisen käsityksen mukaan vastaa autenttista kielenkäyttötilannetta. Kokeen perusteella halutaan kuitenkin tehdä yleistys kokelaan kielitaidosta ja selviytymisestä oikeissa kielenkäyttötilanteissa. Arvioinnissa tehdään ero analyyttisen ja holistisen arvioinnin välille. Kriteeripohjaisessa arvioinnissa pyritään pitäytymään analyyttisessa arvioinnissa, jolloin arvioija kiinnittää huomiota monipuolisesti kokelaan kielitaidon eri osa-alueisiin. Tutkielman tuloksena seitsemän analysoidun arvioijan välillä on suuria eroja arvioinnin lähtökohdissa ja subjektiivisissa painotuksissa. Osa arvioijista painotti organisatorista kompetenssia, ja osa taas pragmaattista kompetenssia. Interaktion ja kommunikaation roolista suullisen kielitaidon arvioinnissa oli suuria mielipide-eroja. Osa arvioijista painotti arvioinnissa kommunikaation tärkeyttä ja muita pragmaattiseen kompetenssiin kuuluvia osa-alueita, kun taas osa mainitsi esimerkiksi oikeakielisyyden ja rakenteiden hallinnan. Kolme arvioijaa painotti pragmaattista kompetenssia, kaksi mainitsi piirteitä molemmista, ja kaksi painotti organisatorista kompetenssia. Osa eroista selittyy arviointitapahtumien eroilla sekä arvioijien kokemuksella. Toisaalta, nämä erot arvioinnin subjektiivisissa painotuksissa eivät suuresti näy itse pilottitutkimuksen viitekehyspohjaisen arviointiskaalan avulla saaduissa oppilasarviointituloksissa. Arvioijien välisiä eroja oppilasarvioinnissa kuitenkin esiintyy. Organisatorista kompetenssia painottavat antoivat osalle oppilaista hieman muita parempia arvosanoja. Tutkielman päätelmä on, että tässä tapaustutkimuksessa arviointityössä oli subjektiivisia painotuksia, ja että jonkin verran eroja kriteeripohjaisessa oppilasarvioinnissa löytyi. Erot eivät kuitenkaan yleisesti ottaen olleet kovin suuria.

Romanianunkarilaisuuden ja udmurttilaisuuden representaatio sanomalehtiteksteissä : Lähestymistapoja kielen ja identiteetin suhteen tarkasteluun sosiolingvististä taustaa vasten

Tutkielman tavoitteena on testata ja arvioida tekstianalyysin menetelmien toimivuutta vähemmistökielen puhujien identiteetin tutkimisessa sekä selvittää udmurttien ja Transilvanian unkarilaisten vähemmistöidentiteetin erikois-piirteitä. Työssäni tarkastelen etnonyymien magyar 'unkarilainen' ja udmurt 'udmurtti' esiintymistä lehtiteksteissä. Aineistoni koostuu Romanian unkarilaisvähemmistön sekä udmurttivähemmistön omakielisissä sanomalehdissä alkuvuodesta 2007 ilmestyneistä lehtiteksteistä. Unkarilaisesta Szabadság-lehdestä valitsin tarkasteluun 79 tekstiä, udmurtinkielisestä Udmurt duńńe -lehdestä 64. Tarkastelen etnonyymien magyar ja udmurt esiintymistiheyttä sekä sitä, millaisia pääsanoja ne määrittävät. Näiden tulosten avulla päättelen, kuinka keskeinen rooli näissä lehdissä on vähemmistön itseidentifioinnilla, ja pyrin selvittämään, esiintyykö lehdissä selviä vähemmistöidentiteetin rakennusstrategioita. Tilastollisen ja pääsana-analyysin täydennyksenä käytän kriittistä lähilukua: miten unkarilaiset ja udmurtit esitetään, millaisiksi heidät kuvataan ja miten esitetään heidän suhteensa valtaväestöön? Analyysi osoittaa, että Udmurt duńńe -lehdessä etnonyymi udmurt esiintyy 42 prosentissa teksteistä. Unkarilaisessa lehdessä sana magyar esiintyy vain 19 prosentissa teksteistä. Valtaosa udmurt-sanan esiintymistä on tapauksia, joissa se määrittää pääsanaa 'kieli'. Udmurtin kielen kehityksestä kirjoitetaan Udmurt duńńessa paljon ja uutisointi on sävyltään hyvin positiivista. Lehti antaa myönteisen mielikuvan udmurtin kielen nykytilasta ja tulevaisuudesta sekä eri kielten ja kansallisuuksien suhteista. Samanlaista ilmiötä ei ole havaittavissa Szabadságissa. Unkarin kieli mainitaan harvoin, ja näissä harvoissa tapauksissa aiheena ovat kieleen liittyvät ongelmat, esimerkiksi omakielisen opetuksen vaikeudet. Kansallisuuksien suhteita kuvataan enimmäkseen neutraalisti. Udmurt duńńesta puuttuu kielellisiä oikeuksia koskeva kritiikki lähes kokonaan. Eroja voidaan selittää sosiolingvistisen taustatiedon avulla. Asenteissa heijastuu vähemmistöjen erilainen historia. Udmurtin kieltä ei ole koskaan käytetty laaja-alaisesti modernissa yhteiskunnassa, kun taas unkarin kieli oli Transilvaniassa valtakieli aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Unkarilaiset kokivat dramaattisen siirtymän vähemmistöasemaan, mutta oletettavasti muisto kielen vanhasta asemasta, tietoisuus sen täydestä käyttökelpoisuudesta yhteiskunnassa saa nykyisen vähemmistön edustajat valvomaan oikeuksiaan. Asiaan vaikuttanee myös Unkarin valtion läheisyys. Rajan takana on malli siitä, kuinka unkarin kieltä voidaan käyttää kaikilla elämänalueilla. Udmurteilla ei vastaavaa mallia ole, ja udmurtin kieli on jäänyt kotikielen asemaan. Oletettavasti Udmurt duńńen asennekampanja pyrkii nostamaan udmurtin kielen hupenevaa arvostusta. Romanian unkarilaisten keskuudessa unkarin kielen arvostus on ollut vankkaa, minkä vuoksi kieltä ei ole tarpeen pitää jatkuvasti esillä. Itsenäinen emämaa ja yli kymmenmiljoonainen puhujamäärä vakuuttavat osaltaan unkarin puhujat kielensä elinkelpoisuudesta. Voidaan todeta, että tekstien perusteella udmurttius usein pelkistyy udmurtin kielen taitoon ja käyttöön, kun taas unkarilaisuus ilmenee useilla eri elämänalueilla. Käyttämäni tilastollinen analyysi antaa karkean kuvan aiheen keskeisyydestä teksteissä, mutta todella luotettavan ja yleistettävän tiedon hankkimiseksi olisi käytettävä laajempaa korpusta. Myös useiden eri lehtien vertailu olisi hedelmällistä. Tarkimpia tuloksia antaa lähiluenta. Sen ongelmana on analysoitavan aineiston rajallisuus. Eräs ratkaisu ongelmaan on valitsemani pääsana-analyysi, mutta on huomattava, että myös sen tuloksien tulkitsemisessa lähiluenta on useimmiten tarpeen. Sosiolingvistinen taustatieto on välttämätöntä, jotta analyysin tuloksen saadaan sijoitettua oikeaan kontekstiin ja selitettyä.