Petrology and textural classification of the Jericho kimberlite, northern Slave Province, Nunavut, Canada

The paper presents data on petrology, bulk rock and mineral compositions, and textural classification of the Middle Jurassic Jericho kimberlite (Slave craton, Canada). The kimberlite was emplaced as three steep-sided pipes in granite that was overlain by limestones and minor soft sediments. The pipes are infilled with hypabyssal and pyroclastic kimberlites and connected to a satellite pipe by a dyke. The Jericho kimberlite is classified as a Group Ia, lacking groundmass tetraferriphlogopite and containing monticellite pseudomorphs. The kimberlite formed, during several consecutive emplacement events of compositionally different batches of kimberlite magma. Core-logging and thin-section observations identified at least two phases of hypabyssal kimberlites and three phases of pyroclastic kimberlites. Hypabyssal kimberlites intruded as a main dyke (HK1) and as late small-volume aphanitic and vesicular dykes. Massive pyroclastic kimberlite (MPK1) predominantly filled the northern and southern lobes of the pipe and formed from magma different from the HK1 magma. The MPK1 magma crystallized Ti-, Fe-, and Cr-rich phlogopite without rims of barian phlogopite, and clinopyroxene and spinel without atoll structures. MPK1 textures, superficially reminiscent of tuffisitic kimberlite, are caused by pervasive contamination by granite xenoliths. The next explosive events filled the central lobe with two varieties of pyroclastic kimberlite: (1) massive and (2) weakly bedded, normally graded pyroclastic kimberlite. The geology of the Jericho pipe differs from the geology of South African or the Prairie kimberlites, but may resemble Lac de Gras pipes, in which deeper erosion removed upper fades of resedimented kimberlites.

Difficulties in distinguishing coherent from fragmental kimberlite: A case study of the Muskox pipe (Northern Slave Province, Nunavut, Canada)

Kimberlite drill core from the Muskox pipe (Northern Slave Province, Nunavut, Canada) highlights the difficulties in distinguishing coherent from fragmental kimberlite and assessing the volcanological implications of the apparent gradational contact between the two facies. Using field log data, petrography, and several methods to quantify crystal and xenolith sizes and abundances, the pipe is divided into two main facies, dark-coloured massive kimberlite (DMK) and light-coloured fragmental kimberlite (LFK). DMK is massive and homogeneous, containing country-rock lithic clasts (~ 10%) and olivine macrocrysts (~ 15%) set in a dark, typically well crystallised, interstitial medium containing abundant microphenocrysts of olivine (~ 15%), opaques and locally monticellite, all of which are enclosed by mostly serpentine. In general, LFK is also massive and structureless, containing ~ 20% country-rock lithic clasts and ~ 12% olivine macrocrysts. These framework components are supported in a matrix of serpentinized olivine microphenocrysts (10%), microlites of clinopyroxene, and phlogopite, all of which are enclosed by serpentine. The contact between DMK and LFK facies is rarely sharp, and more commonly is gradational (from 5 cm to ~ 10 m). The contact divides the pipe roughly in half and is sub-vertical with an irregular shape, locally placing DMK facies both above and below the fragmental rocks. Most features of DMK are consistent with a fragmental origin, particularly the crystal- and xenolith-rich nature (~ 55-65%), but there are some similarities with rocks described as coherent kimberlite in the literature. We discuss possible origins of gradational contacts and consider the significance for understanding the origin of the DMK facies, with an emphasis on the complications of alteration overprinting of primary textures.

Exploring an innovative educational approach to facilitating student nurses' clinical-reasoning skills in North Sulawesi Province, Indonesia

This study examined the effect of an educational intervention utilizing principles of cognitive apprenticeship on students’ ability to apply clinical reasoning skills within the context of a purpose-built clinical vignette. A quasi-experimental, non-equivalent control-group design was used to evaluate the effect of the educational intervention on students’ accuracy, inaccuracy and self-confidence in clinical reasoning. This study makes an important contribution to nursing education by providing evidence to understand how best to facilitate nursing students’ development of clinical reasoning.

Evolution of a ~2.7 Ga large igneous province: A volcanological, geochemical and geochronological study of the Agnew Greenstone Belt, and new regional correlations for the Kalgoorlie Terrane (Yilgarn Craton, Western Australia)

The thick package of ~2.7 Ga mafic and ultramafic lavas and intrusions preserved among the Neoarchean of the Kalgoorlie Terrene in Western Australia provides valuable insight into geological processes controlling the most prodigious episode of growth and preservation of juvenile continental crust in Earth’s history. Limited exposure of these rocks results in uncertainty about their age, physical and chemical characteristics, and stratigraphic relationships. This in turn prevents confident correlation of regional occurrences of mafic and ultramafic successions (both intrusive and extrusive) and hinders the interpretation of tectonic setting and magmatic evolution. A recent stratigraphic drilling program of the Neoarchean stratigraphy of the Agnew Greenstone Belt in Western Australia has provided continuous exposures through a c. 7 km thick sequence of mafic and ultramafic units. In this study, we present a volcanological, lithogeochemical and chronological study of the Agnew Greenstone Belt, and provide the first pre-2690 Ma regional correlation across the Kalgoorlie Terrane. The Agnew Greenstone Belt records ~30 m.y. of episodic ultramafic-mafic magmatism that includes two cycles, each defined by a komatiite that is overlain by units that become more evolved and contaminated with time. The sequence is divided into nine conformable packages, each consisting of stacked subaqueous lava flows and comagmatic intrusions, as well as two sills without associated extrusions. Lavas, with the exception of intercalations between two units, form a layer-cake stratigraphy and were likely erupted from a system of fissures tapping the same magma source. The komatiites are not contaminated by continental crust ([La/Sm]PM ~0.7) and are of the Al-undepleted Munro-type. Crustal contamination is evident in many units (Songvang Basalt, Never Can Tell Basalt, Redeemer Basalt, and Turrett Dolerite), as judged by [La/Sm]>1, negative Nb and Ti anomalies, and geochemical mixing trends towards felsic contaminants. Crystal fractionation was also significant, with early olivine and chromite (Mg#>65) followed by plagioclase and clinopyroxene removal (Mg<65), and in the most evolved case, titanomagnetite accumulation. Three new TIMS dates on granophyric zones of mafic sills and one ICP-MS date from an interflow felsic tuff are presented and used for regional stratigraphic correlation. Cycle I magmatism began at ~2720 Ma and ended ~2705 Ma, whereas cycle II began ~2705 Ma and ended at 2690.7±1.2 Ma. Regional correlations indicate the western Kalgoorlie Terrane consists of a remarkably similar stratigraphy that can be recognised at Agnew, Ora Banda and Coolgardie, whereas the eastern part of the terrane (e.g., Kambalda Domain) does not include cycle I, but correlates well with cycle II. This research supports an autochthonous model of greenstone formation, in which one large igneous province, represented by two complete cycles, is constructed on sialic crust. New stratigraphic correlations for the Kalgoorlie Terrane indicate that many units can be traced over distances >100 km, which has implications for exploration targeting for stratigraphically hosted ultramafic Ni and VMS deposits.

The Phraseology and Structure of Latin Building Inscriptions in Roman North Africa

This study analyses the diction of Latin building inscriptions. Despite its importance, this topic has rarely been discussed before: the most substantial contribution on the subject is a short dissertation by Klaus Gast (1965) that focuses on 100 inscriptions dating mostly from the Republican period. Marietta Horster (2001) also touched upon this theme in her thesis on imperial building inscriptions. I have collected my source material in North Africa because more Latin building inscriptions dating from the Imperial period have survived there than in any other area of the Roman Empire. By means of a thorough and independent survey, I have assembled all relevant African Latin building inscriptions datable to the Roman period (between 146 BC and AD 425), 1002 texts, into a corpus. These inscriptions are all fully edited in Appendix 1; Appendix 2 contains references to earlier editions. To facilitate search operations, both are also available in electronic form. They are downloadable from the address http://www.helsinki.fi/hum/kla/htm/jatkoopinnot.htm. Chapter one is an introduction dealing with the nature of building inscriptions as source material. Chapter two offers a statistical overview of the material. The following main section of the work falls into five chapters, each of which analyses one main part of a building inscription. An average building inscription can be divided into five parts: the starting phrase opens the inscription (a dedication to gods, for example), the subject part identifies the builder, the object part describes the constructed or repaired building, the predicate part records the building activity and the supplement part offers additional information on the project (it can specify the funding, for instance). These chapters are systematic and chronological and their purpose is to register and interpret the phrases used, to analyse reasons for their use and for their popularity among the different groups of builders. Chapter eight, which follows the main section of the work, creates a typology of building inscriptions based on their structure. It also presents the most frequently attested types of building inscriptions. The conclusion describes, on a general level, how the diction of building inscriptions developed during the period of study and how this striking development resulted from socio-economic changes that took place in Romano-African society during Antiquity. This study shows that the phraseology of building inscriptions had a clear correlation both with the type of builder and with the date of carving. Private builders tended to accentuate their participation (especially its financial side) in the project; honouring the emperor received more emphasis in the building inscriptions set up by communities; the texts produced by the army were concise. The chronological development is so clear that it enables stylistic dating. At the beginning of the imperial period the phrases were clear, concrete, formal and stereotyped but by Late Antiquity they have become vague, subjective, flexible, varied and even rhetorically or poetically coloured.

Governance Matters : China's Developing Western Region with a Focus on Qinghai Province

This study is about governance in contemporary China. The focus is on Qinghai Province, one of the twelve provincial-level units included in the western region development strategy launched in 2000 by the government of China. Qinghai, the subject of the case study, is not a very well-known province. Hence, this study is significant, because it provides new knowledge about the province of Qinghai, its governance and diverse challenges, and deepens one s overall knowledge regarding China. Qinghai province is one of the slowest developing regions of China. My research problem is to analyze to what extent provincial development correlates with the quality of governance. The central concept of this research is good governance. This dissertation employs a grounded theory approach while the theoretical framework of this study is built on the Three World s approach of analyzing the three main themes, namely, the environment, economic development, and cultural diversity, and to support the empirical work. Philosophical issues in the humanities and contemporary theories of governance are brought in to provide deeper understanding of governance, and to understand to what extent and how characteristics of good governance (derived from the Western canon) are combined with Chinese tradition. A qualitative research method is chosen to provide a deeper understanding of the contemporary challenges of Qinghai (and China) and to provide some insight into the role and impact of governance on provincial development. It also focuses on the Tibetan ethnic group in order to develop as full an understanding as possible about the province. The challenges faced by Qinghai concern in particular its environment, economic development, and cultural diversity, all of which are closely interrelated. The findings demonstrate that Qinghai Province is not a powerful actor, because it has weak communications with the central government and weak collaboration with its stakeholders and civil society. How Qinghai s provincial government conducts provincial development remains a key question in terms of shaping the province s future. The question is how is Qinghai s government best able to govern in a way that is beneficial for the people. This study demonstrates that this is a significant question that challenges governance everywhere, and particularly in China given the absence of democracy. This study provides the ingredients for reflection as to how provincial government can be motivated to choose to govern in a sustainable way, instead of leaning on growth factors with too little consideration about the impact on the environment and the people.

The Roman Republican Navy : from the sixth century to 167 BC

Työ käsittelee Rooman laivaston kehitystä, toimintaa ja osallistumista laajenemispolitiikkaan, jossa Rooma kasvoi kaupunkivaltiosta Välimeren hallitsijaksi. Rooma on aikaisemmissa tutkimuksissa nähty maavaltiona vailla kiinnostusta merenkulkuun. On katsottu, että ainoa merkittävä merisota Rooman historiassa on ensimmäinen puunilaissota (264-241 eKr.) ja että siinäkin roomalaiset (jotka historioitsija Polybius kuvaa vasta-alkajiksi) menestyivät Karthagoa vastaan turvautumalla laskusiltoihin, joiden avulla he saattoivat muuttaa meritaistelun maataisteluksi. Polybiuksen kuvaukseen on aina tähän asti luotettu. On katsottu että Roomalla ei ollut laivastoa ennen ensimmäistä puunilaissotaa ja että Rooma kaikissa sodissaan panosti merisodankäyntiin mahdollisimman vähän. Tämä työ pyrkii kumoamaan nämä käsitykset. Laivasto oli osallisena ja ehdottoman välttämätön kaikissa Rooman laajenemispolitiikan käänteissä. Arkeologian tiedot osoittavat, että ennen ensimmäistä puunilaissotaa Rooma kehittyi ja siitä tuli merkittävä kaupunki nimenomaan kaupankäynnin ja ulkomaisten kontaktien seurauksena. Se ei siis ollut puhdas agraarivaltio. Roomalaisilla oli laivasto jo viimeistään 500-luvulta lähtien eKr. ja sitä käytettiin Rooman laajentaessa valtaansa Italiassa. Näin ollen ensimmäisessä puunilaissodassa läntisen Välimeren herruudesta kilpaili kaksi merivaltiota, Rooma ja Karthago. Toinen puunilaissota (218-201) tunnetaan yleensä Hannibalin tulosta Alppien yli Italiaan, mutta se oli myöskin merkittävä merisota ja karthagolaiset hävisivät sen nimenomaan merellä. Rooma osallistui kilpailuun itäisen Välimeren hallinnasta ja kukisti Makedonian ja Syyrian laivastot, jotka eivät olleet mitenkään Rooman laivaston veroisia. Kaikista Rooman vastustajista Karthagolla olisi ollut suurin mahdollisuus pysäyttää Rooman laivaston voittokulu toisessa puunilaissodassa. Laivastoa käytettiin moniin eri tarkoituksiin. Suuret meritaistelut eivät ole ainoa osoitus laivastojen mukanaolosta ja merkityksestä, vaan on myös otettava huomion sotalaivojen rakenne ja toimintaedellytykset. Sotalaivat oli rakennettu taisteluita varten ja niissä oli hyvin niukasti säilytystilaa. Niiden oli päästävä laskemaan maihin aina kun miehistö tarvitsi vettä, ruokaa ja lepoa. Laivastot saattoivat toimia vain niiden rannikoiden tuntumassa, joiden satamiin ja laskupaikkoihin niillä oli turvallinen pääsy. Roomalaiset olivat hyvin tietoisia tästä. Suuret merentakaiset sotaretket Afrikkaan, Espanjaan, Kreikkaan ja Vähän-Aasian rannikolle perustuivat kaikki siihen, että Rooman laivasto hallitsi purjehdusreittejä ja sopivia laskupaikkoja ja saattoi huolehtia joukkojen ja varusteiden kuljettamisesta kaukana taisteleville armeijoille. Samalla Rooman laivasto kävi itsenäistä sotaa merellä ja haastoi ja kukisti kaikki Välimeren merivaltiot. 130-luvulle eKr. tultaessa se oli lyönyt vihollisensa ja riisunut aseista liittolaisensa; Rooman laivasto hallitsi Välimerta yksin.

Dancing and Professional Dancers in Roman Egypt

The main aim of the study is to create a many-sided view of dancing in Roman Egypt (1st - early 4th centuries AD) and especially of the dancers who earned their living by dancing as hired performers. Even though dancers and other performers played a central part in many kinds of festivities throughout the ancient world, research on ancient professional dancers is rare and tends to rest on the ancient literature, which reflects the opinions of the elite. Documentary written sources (i.e., papyri, ostraka) the core of the present study are mentioned rather superficially, easily resulting in a stereotypical view of the dancers. This study will balance the picture of professional dancers in antiquity and of ancient dancing in a more general sense. The second aim characterizes this study as basic research: to provide a corpus of written sources from Greco-Roman Egypt on dancing and to discuss pictorial sources contemporary with the texts. The study also takes into account the theoretical discussion that centres on dancing as a nonverbal communicative mode. Dancers are seen as significant conveyors of social and cultural matters. This study shows that dancers were hired to perform especially in religious contexts, where the local associations on the village level also played an important part as the employers of the performers. These performers had a better standard of living in economic terms than the average hired worker, and dancers were better paid than other performers. In the Egyptian villages and towns, where the dancers performed and lived, the dancers do not seem to have been marginal because they were professionals or because of some ethnic or social background. However, their possible marginality may have occurred for reasons related to the practicalities of their profession (e.g., the itinerant life style). The oriental background of performers was a literary topos reflecting partly the situation in the centres of the empire, especially Rome, where many performers were of other than Roman origin. The connection of dancing, prostitution and slavery reflects the essential link between dance, body and gender: dancers are equated with such professions or socio-legal statuses where the body is the focus of attention, a commodity and a source of sensual pleasure; this dimension is clearly observable in ancient literature. According to the Egyptian documentary sources, there is no watertight evidence that professional dancers would have been engaged in prostitution and very little, if any, evidence that the disapproval of the professional dancers expressed by the ancient authors was shared by the Egyptians. From the 4th century onwards the dancers almost disappear from the documentary sources, reflecting the political and religious changes in the Mediterranean east.

« Le roman est agréablement traduit » : Étude comparative sur la visibilité des traductions et des traducteurs en Finlande et en France à travers des critiques des livres

Pro gradu -työssä tutkitaan ja vertaillaan käännöskirjallisuuden arvosteluja Ranskassa ja Suomessa. Empiirinen aineisto koostuu kaikista Helsingin Sanomien ja Le Monden vuonna 2003 julkaisemista arvosteluista. Lehdissä oli yhteensä 2691 arvosteltua kirjaa, joista 845 oli käännöksiä. Päätavoite on ollut selvittää näiden valtasanomalehtien kritiikkejä tutkimalla, kummassa maassa kääntäjän ja käännöksen asema on näkyvämpi ja minkälaisia julkaistut käännöskritiikit ovat. Lisäksi tavoitteena on ollut tutkia, kumpi lehdistä on avoimempi vieraskielisiä kirjoja ja käännöksiä kohtaan. Kirja-arvostelujen lähemmälle tutkimiselle luodaan pohjaa perehtymällä kääntäjän ja käännöksen näkyvyyteen liittyviin seikkoihin. Tässä käytetään hyväksi Koskisen (2000) tutkimusta. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, millainen on hyvä käännös eri kääntäjien ja tutkijoiden mielestä, sekä muita saman aihepiirin tutkimuksia ja aiheesta vallalla ollutta keskustelua. Lisäksi selvitetään, miksi laadukkaat käännösarvostelut ovat harvinaisia ja mistä tämä johtuu. Analyysivaiheen kvantitatiivisessa osassa perehdytään käännösten määrälliseen osuuteen sekä aineistossa että Ranskan ja Suomen kokonaisjulkaisumäärissä. Aineiston käännösarvostelut luokitellaan niiden sisällön mukaan. Tässä on käytetty soveltuvin osin Gullinin (1998) kehittelemää mallia. Käännösarvostelujen sisältöanalyysissa kiinnitetään huomiota niiden käännöstä ja kääntäjää koskeviin kommentteihin. Arvostelujen laadun ja kriitikkojen käyttämien arvosteluperusteiden pohdinta nojautuu aiheesta aikaisemmin tehtyihin teoreettisiin sekä empiirisiin tutkimuksiin. Pro gradu -työ sisältää myös erillisen katsauksen käännettyjen lastenkirjojen arvosteluihin sekä arvostelujen ulkopuolisiin kääntäjiin ja kääntämiseen liittyviin artikkeleihin. Koko tutkimuksen ajan lähestymistapa on vertaileva Le Monden ja Helsingin Sanomien välillä. Tutkimuksesta selviää, että Le Monde julkaisee huomattavasti enemmän kirja-arvosteluja. Molemmat lehdet sisältävät kuitenkin suhteellisesti yhtä paljon arvosteluja käännöskirjoista. Helsingin Sanomissa on enemmän vieraskielisten teosten arvosteluja, ja käännösten ja kääntäjän asema on huomattavasti näkyvämpi lehden kritiikeissä. Suurin osa Le Monden käännösarvosteluista sisältää vain kääntäjän nimen bibliografisissa tiedoissa. Helsingin Sanomissa vain alle puolet käännöskirjoista on arvosteltu tällä tavoin. Myös kritiikit, joissa kääntäjän nimeä ei mainita ollenkaan, ovat yleisempiä ranskalaislehdessä. Suhteellisen pieni osa käännösarvosteluista arvioi käännöksen laatua. Näille arvioille on ominaista perustelujen ja analyysin puuttuminen ja ne ovat usein lyhyitä. Arviot ovat sävyltään enimmäkseen positiivisia tai neutraaleja. Hyvin yleistä on myös se, että kriitikko sekoittaa kaksi eri asiaa: kääntäjän ja kirjailijan tyylin. Yleisin kriitikkojen käyttämä arviointikriteeri on tutkia käännöksen ja kohdekielen tai käännöksen ja lähtötekstin suhdetta. Monesti arviointikriteeri jää täysin epäselväksi. Helsingin Sanomien kritiikeissä kääntäjiin viitataan huomattavasti useammin myös itse arvostelutekstissä. Lehti tuo näkyvästi esille kääntäjiä muissakin kuin kirja-arvosteluartikkeleissaan. Sen sijaan Le Mondessa ei ole pelkästään kääntäjiä käsitteleviä tekstejä.

New Perspectives on the Roman Coinage on the Eastern Limes in the Late Republican and Roman Imperial Period

The Ph.D. thesis discusses the monetary development in Roman Syria and Judaea in the Late Republican and the Early Imperial Period, from a numismatic, archaeological and historical point of view. In effect, the work focuses on the 1st century B.C. to the 1st century A.D., that is, the assumed time of introduction of Roman denarii to the region. The work benefits from the silver coin hoards of Khirbet Qumran recently published by the author. Though discovered as early as 1955 at Qumran, where the famous Dead Sea Scrolls had been found prior to that in 1947, most hoards remained unpublished until 2007. A second important source utilized is the so-called Tax Law from Palmyra in Syria. Its significance lies in the fact that Palmyra used to be one of the most important cities on the Silk Road, along which luxury goods were transported into the Roman Empire and Rome itself. During the research conducted, studies of the provincial coinage of Judaea (A.D. 6-66) shed new light on the authority of the Roman governors in economic and monetary matters in eastern Mediterranean regions. Furthermore, a new suggestion as to the length of the mandate period of Pontius Pilate is made. The extent of Emperor Augustus monetary reforms as well as the military history of Judaea are discussed in the light of new analytical studies, which show that the production of Roman base metal coins appears to have been a highly controlled process, contrary to popular opinion. Statistical calculations related to the coin alloy revealed striking similarities with Roman and other local metalwork found in Israel; a fact previously unknown. Results indicate that both Roman and local metalwork consisted of outstandingly systematized practises and may have exploited the same metal sources. Information: Kenneth Lönnqvist (*25.7.1962) has studied at the University of Helsinki since 1981. Furthermore, Lönnqvist has lived in the Mediterranean countries and the Near East, and made research there at various scientific institutions and universities for ca. 7 years. Contact and sales of thesis: kenneth.lonnqvist@helsinki.fi

Locus Bonus : The Relationship of the Roman Villa to its Environment in the Vicinity of Rome

The aim of this study is to examine the relationship of the Roman villa to its environment. The villa was an important feature of the countryside intended both for agricultural production and for leisure. Manuals of Roman agriculture give instructions on how to select a location for an estate. The ideal location was a moderate slope facing east or south in a healthy area and good neighborhood, near good water resources and fertile soils. A road or a navigable river or the sea was needed for transportation of produce. A market for selling the produce, a town or a village, should have been nearby. The research area is the surroundings of the city of Rome, a key area for the development of the villa. The materials used consist of archaeological settlement sites, literary and epigraphical evidence as well as environmental data. The sites include all settlement sites from the 7th century BC to 5th century AD to examine changes in the tradition of site selection. Geographical Information Systems were used to analyze the data. Six aspects of location were examined: geology, soils, water resources, terrain, visibility/viewability and relationship to roads and habitation centers. Geology was important for finding building materials and the large villas from the 2nd century BC onwards are close to sources of building stones. Fertile soils were sought even in the period of the densest settlement. The area is rich in water, both rainfall and groundwater, and finding a water supply was fairly easy. A certain kind of terrain was sought over very long periods: a small spur or ridge shoulder facing preferably south with an open area in front of the site. The most popular villa resorts are located on the slopes visible from almost the entire Roman region. A visible villa served the social and political aspirations of the owner, whereas being in the villa created a sense of privacy. The area has a very dense road network ensuring good connectivity from almost anywhere in the region. The best visibility/viewability, dense settlement and most burials by roads coincide, creating a good neighborhood. The locations featuring the most qualities cover nearly a quarter of the area and more than half of the settlement sites are located in them. The ideal location was based on centuries of practical experience and rationalized by the literary tradition.

The Reorganisation of Provincial Territories in Light of the Imperial Decision-Making Process : Later Roman Arabia and Tres Palaestinae as Case Studies

The dissertation examines Roman provincial administration and the phenomenon of territorial reorganisations of provinces during the Imperial period with special emphasis on the provinces of Arabia and Palaestina during the Later Roman period, i.e., from Diocletian (r. 284 305) to the accession of Phocas (602), in the light of imperial decision-making. Provinces were the basic unit of Roman rule, for centuries the only level of administration that existed between the emperor and the cities of the Empire. The significance of the territorial reorganisations that the provinces were subjected to during the Imperial period is thus of special interest. The approach to the phenomenon is threefold: firstly, attention is paid to the nature and constraints of the Roman system of provincial administration. Secondly, the phenomenon of territorial reorganisations is analysed on the macro-scale, and thirdly, a case study concerning the reorganisations of the provinces of Arabia and Palaestina is conducted. The study of the mechanisms of decision-making provides a foundation through which the collected data of all known major territorial reorganisations is interpreted. The data concerning reorganisations is also subjected to qualitative comparative analysis that provides a new perspective to the data in the form of statistical analysis that is sensitive to the complexities of individual cases. This analysis of imperial decision-making is based on a timeframe stretching from Augustus (r. 30 BC AD 14) to the accession of Phocas (602). The study identifies five distinct phases in the use of territorial reorganisations of the provinces. From Diocletian s reign there is a clear normative change that made territorial reorganisations a regular tool of administration for the decision-making elite for addressing a wide variety of qualitatively different concerns. From the beginning of the fifth century the use of territorial reorganisations rapidly diminishes. The two primary reasons for the decline in the use of reorganisations were the solidification of ecclesiastical power and interests connected to the extent of provinces, and the decline of the dioceses. The case study of Palaestina and Arabia identifies seven different territorial reorganisations from Diocletian to Phocas. Their existence not only testifies to wider imperial policies, but also shows sensitivity to local conditions and corresponds with the general picture of provincial reorganisations. The territorial reorganisations of the provinces reflect the proactive control of the Roman decision-making elite. The importance of reorganisations should be recognised more clearly as part of the normal imperial administration of the provinces and especially reflecting the functioning of dioceses.

To Petra via Jabal Haroun : Nabataean-Roman road remains in the Finnish Jabal Haroun Project survey area

Työ käsittelee Finnish Jabal Haroun Project -tutkimusryhmän Etelä-Jordaniasta inventoimalla keräämää arkeologista aineistoa (vuosilta 1999-2005) tietutkimuksen kannalta. Työn tarkoituksena on selvittää, miksi tutkimusalueella, Aaronin vuoren ympäristössä, sijaitsee tien jäänteitä ja miten tie on maastossa muinoin kulkenut. Lisäksi työ analysoi tien varsilla havaittujen rakennusten jäännösten suhdetta tiehen ja pyrkii ajoittamaan tien käyttöajankohdan (ajankohdat). Työn alkuoletuksena on, että pääosa tienvarsirakennuksista on liitettävissä tiehen ja tien sijoittuminen tutkimusalueelle johtuu pitkälti lähistöllä sijaitsevan Petran noususta merkittäväksi, Nabatealaisten harjoittaman kaupan keskukseksi, Lähi-idässä ajanlaskun alkuun mennessä. Tien jäänteitä tarkastellaan maisema-arkeologisin perustein. Tämä tarkoittaa sitä, että analyysissä korostuvat sekä kulttuuriset että ympäristölliset vaikuttimet. Niiden välistä, aikaan sidottua, suhdetta arvioidaan menneen ihmistoiminnan selittämiseksi. Tutkimusmenetelmät ovat paikkatietojärjestelmien soveltaminen, kohdekohtainen arkeologisen aineiston ja sijainnin tutkiminen, vertailevan aineiston käyttö sekä kolmiulotteinen tarkastelu. Tie ajoitetaan tienvarsikohteiden keramiikkalöytöjen avulla sekä rakenneanalyysin perusteella. Tutkimus osoittaa tien syntyneen alueen sijainnin takia. Sijainti oli edullinen suhteessa luonnonvaroihin, asutuskeskuksiin ja luontaisiin kulkuväyliin. Tien rakentajat osasivat taidokkaasti hyödyntää alueen luonnonpiirteitä ja käyttivät erityisiä menetelmiä vaikeiden tieosuuksien turvaamiseksi luonnonvoimien tuhoilta. Suurin osa tienvarsirakenteista voidaan katsoa johtuvan suoraan tien olemassaolosta, pieni osa rakenteista palveli pääsääntöisesti muita maankäytön muotoja. Petran vaikutus tien olemassaoloon ja muotoon oli suuri, kaupungin kehitys ja kukoistus näkyvät tiehen liitettävässä arkeologisessa aineistossa. Tien aktiivinen käyttö näyttää jatkuneen myös Roomalaisaikaan ensimmäisille vuosisadoille jKr., jonka jälkeen se hitaasti hiipui.

Assessment of the underreporting rate of death cause data in Shandong province using capture-mark-recapture method [应用捕获再捕获方法评估山东省死因登记漏报率水平]

To evaluate the underreporting rate of death -cause data in Shandong province during 2012 to 2013 by capture -mark -recapture method and to provide the base for health strategy. Methods All counties were divided into 5 stratifications according the death rates of 2012, and 14 counties were selected, then 3 towns or streets were selected in each country, 10 villages or neighborhood committees were selected in each town （street）. The death data collected from security bureau and civil affairs bureau were compared with the reporting death data from the National Cause of Death Surveillance, and the underreporting rate was calculated. Results In present study, 6 929 death cases were collected, it was found that 1 556 cases were underreported. The death cases estimated by CMR method were 6 227 cases （95%CI: 7 593-7 651）, and the average underreporting rate was 23.15%. There were significantly differences between different stratifications （P<0.01）. The underreporting rate in 0-4 years old group was 56.93%, the male underreporting rate was 22.31% and the female underreporting rate was 24.09%. There was no significant difference between male and female groups （P>0.05）. Conclusion There is an obvious underreport in the cause of death surveillance of Shandong province, and the underreporting rates are different among the 5 stratifications. The underreporting rate is higher in 0-4 years old group, and the investigation of the death cause surveillance for young residents is not perfect in some countries. The investigation quality of the death cause surveillance should be improved, increasing the integrity of the report data and adjusting the mortalities in different stratifications for obtaining a accurate mortality in Shandong province.

Poverty and the Environment : Investment Poverty and the Role of Assets in Generating Welfare for Farmer Households in the Province of Herrera, Panama

Köyhiä maanviljelijöitä on usein syytetty kehitysmaiden ympäristöongelmista. On väitetty, että eloonjäämistaistelu pakottaa heidät käyttämään maata ja muita luonnonvaroja lyhytnäköisesti. Harva asiaa koskeva tutkimus on kuitenkaan tukenut tätä väitettä; perheiden köyhyyden astetta ja heidän aiheuttamaansa ympäristövaikutusta ei ole kyetty kytkemään toisiinsa. Selkeyttääkseen köyhyys-ympäristö –keskustelua, Thomas Reardon ja Steven Vosti kehittivät investointiköyhyyden käsitteen. Se tunnistaa sen kenties suuren joukon maanviljelijäperheitä, jotka eivät ole köyhiä perinteisten köyhyysmittareiden mukaan, mutta joiden hyvinvointi ei ole riittävästi köyhyysrajojen yläpuolella salliakseen perheen investoida kestävämpään maankäyttöön. Reardon ja Vosti korostivat myös omaisuuden vaikutusta perheiden hyvinvointiin, ja uskoivat sen vaikuttavan tuotanto- ja investointipäätöksiin. Tässä tutkimuksessa pyritään vastaamaan kahteen kysymykseen: Miten investointiköyhyyttä voidaan ymmärtää ja mitata? Ja, mikä on viljelijäperheiden omaisuuden hyvinvointia lisäävä vaikutus? Tätä tutkimusta varten haastateltiin 402 maanviljelijäperhettä Väli-Amerikassa, Panaman tasavallan Herreran läänissä. Näiden perheiden hyvinvointia mitattiin heidän kulutuksensa mukaan, ja paikalliset köyhyysrajat laskettiin paikallisen ruoan hinnan mukaan. Herrerassa ihminen tarvitsee keskimäärin 494 dollaria vuodessa saadakseen riittävän ravinnon, tai 876 dollaria vuodessa voidakseen ravinnon lisäksi kattaa muitakin välttämättömiä menoja. Ruoka- eli äärimmäisen köyhyyden rajan alle jäi 15,4% tutkituista perheistä, ja 33,6% oli jokseenkin köyhiä, eli saavutti kyllä riittävän ravitsemuksen, muttei kyennyt kustantamaan muita perustarpeitaan. Molempien köyhyysrajojen yläpuolelle ylsi siis 51% tutkituista perheistä. Näiden köyhyysryhmien välillä on merkittäviä eroavaisuuksia ei vain perheiden varallisuuden, tulojen ja investointistrategioiden välillä, mutta myös perheiden rakenteessa, elinympäristössä ja mahdollisuuksissa saada palveluja. Investointiköyhyyden mittaaminen osoittautui haastavaksi. Herrerassa viljelijät eivät tee investointeja puhtaasti ympäristönsuojeluun, eikä maankäytön kestävyyttä muutenkaan pystytty yhdistämään perheiden hyvinvoinnin tasoon. Siksi investointiköyhyyttä etsittiin sellaisena hyvinvoinnin tasona, jonka alapuolella elävien perheiden parissa tuottavat maanparannusinvestoinnit eivät enää ole suorassa suhteessa hyvinvointiin. Tällaisia investointeja ovat mm. istutetut aidat, lannoitus ja paranneltujen laiduntyyppien viljely. Havaittiin, että jos perheen hyvinvointi putoaa alle 1000 dollarin/henkilö/vuosi, tällaiset tuottavat maanparannusinvestoinnit muuttuvat erittäin harvinaisiksi. Investointiköyhyyden raja on siis noin kaksi kertaa riittävän ravitsemuksen hinta, ja sen ylitti 42,3% tutkituista perheistä. Heille on tyypillistä, että molemmat puolisot käyvät työssä, ovat korkeasti koulutettuja ja yhteisössään aktiivisia, maatila tuottaa paremmin, tilalla kasvatetaan vaativampia kasveja, ja että he ovat kerryttäneet enemmän omaisuutta kuin investointi-köyhyyden rajan alla elävät perheet. Tässä tutkimuksessa kyseenalaistettiin yleinen oletus, että omaisuudesta olisi poikkeuksetta hyötyä viljelijäperheelle. Niinpä omaisuuden vaikutusta perheiden hyvinvointiin tutkittiin selvittämällä, mitä reittejä pitkin perheiden omistama maa, karja, koulutus ja työikäiset perheenjäsenet voisivat lisätä perheen hyvinvointia. Näiden hyvinvointi-mekanismien ajateltiin myös riippuvan monista väliin tulevista tekijöistä. Esimerkiksi koulutus voisi lisätä hyvinvointia, jos sen avulla saataisiin paremmin palkattuja töitä tai perustettaisiin yritys; mutta näihin mekanismeihin saattaa vaikuttaa vaikkapa etäisyys kaupungeista tai se, omistaako perhe ajoneuvon. Köyhimpien perheiden parissa nimenomaan koulutus olikin ainoa tutkittu omaisuuden muoto, joka edisti perheen hyvinvointia, kun taas maasta, karjasta tai työvoimasta ei ollut apua köyhyydestä nousemiseen. Varakkaampien perheiden parissa sen sijaan korkeampaa hyvinvointia tuottivat koulutuksen lisäksi myös maa ja työvoima, joskin monesta väliin tulevasta muuttujasta, kuten tuotantopanoksista riippuen. Ei siis ole automaatiota, jolla omaisuus parantaisi perheiden hyvinvointia. Vaikka rikkailla onkin yleensä enemmän karjaa kuin köyhemmillä, ei tässä aineistossa löydetty yhtään mekanismia, jota kautta karjan määrä tuottaisi korkeampaa hyvinvointia viljelijäperheille. Omaisuuden keräämisen ja hyödyntämisen strategiat myös muuttuvat hyvinvoinnin kasvaessa ja niihin vaikuttavat monet ulkoiset tekijät. Ympäristön ja köyhyyden suhde on siis edelleen epäselvä. Köyhyyden voittaminen vaatii pitkällä tähtäimellä sitä, että viljelijäperheet nousisivat investointiköyhyyden rajan yläpuolelle. Näin heillä olisi varaa alkaa kartuttaa omaisuutta ja investoida kestävämpään maankäyttöön. Tällä hetkellä kuitenkin isolle osalle herreralaisia perheitä tuo raja on kaukana tavoittamattomissa. Miten päästä yli tuhannen dollarin kulutukseen perheenjäsentä kohden, mikäli elintaso ei yllä edes riittävään ravitsemukseen? Ja sittenkin, vaikka hyvinvointi kohenisi, ei ympäristön kannalta parannuksia ole välttämättä odotettavissa, mikäli karjalaumat kasvavat ja eroosioalttiit laitumet leviävät.