999 resultados para Ifigenia en Aulide
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen analyysin avulla selvittää, millaisia poisjättöjä erityyppiset ohjelmat sisältävät. Tutkimusmateriaalina on lastenohjelma (Sune och hans värld), dokumentti (Yrke: kung) ja keskusteluohjelma (Bettina S) sekä niiden suomenkieliset tekstitykset. Jokaisesta ohjelmasta on analysoitu 15 minuuttia. Poisjättöjen luokittelussa pohjana on Koljosen (1995, 1997 ja 1998) luokittelu, joka koostuu kolmesta pääluokasta ja useasta alaluokasta. Kolme pääluokkaa ovat fakultatiiviset lauseenjäsenet (fakultativa satsdelar), puhekieliset piirteet (talspråkliga drag) ja informatiiviset osaset (informativa fragment). Hypoteeseja tutkielmassa on kaksi: suurin osa poisjätöistä on puhekielisyyksiä, mikä johtuu median vaihtumisesta puhutusta kirjoitettuun, ja informaatiota ei häviä, vaikka paljon on jätettävä pois aika- ja tilarajoitusten takia. Teoriaosassa käsitellään katsojan (tekstityksen vastaanottajan) tärkeää asemaa, poisjättöjen syitä ja poisjättöjä Koljosen luokittelun mukaisesti. Lisäksi teoriaosassa esitellään materiaalina olevat ohjelmatyypit, eli lastenohjelma, dokumentti ja puheohjelma. Analyysiosasta käy ilmi, että ohjelmat sisältävät melko erilaisia poisjättöjä. Tämä johtuu siitä, että lastenohjelmassa dialogi perustuu käsikirjoitukseen, kun taas dokumentissa ja keskusteluohjelmassa puhe on vapaata. Dokumentti on tyypillinen esimerkki monologista, eikä sisällä dialogille tyypillisiä piirteitä, kuten dialogipartikkeleita tai tervehdyksiä. Analyysistä käy myös ilmi, että valinnaisia lauseenjäseniä on jätetty eniten pois. Tämä johtuu ainoastaan siitä, että poisjätettyjen konjunktioiden määrä on suuri. Koljonen ei ole luokitellut konjunktioita tutkimuksissaan. Konjunktiot voitaisiin laskea myös diskurssipartikkeleihin (puhekielisiin piirteisiin), koska niillä on selvästi puhetta ohjaileva funktio, jolloin ensimmäinen hypoteeseista osoittautuisi todeksi. Puhekielisten piirteiden määrä vaihtelee ohjelmatyypistä riippuen. Dokumentti sisältää paljon toistoa, joka voidaan jättää pois. Keskusteluohjelmassa on puolestaan paljon poisjätettyjä dialogipartikkeleita, jotka toimivat vastauksena kysymykseen tai lyhyinä kommentteina. Lastenohjelmassa poisjättöjen jakauma on tasaisin: mikään ryhmä ei prosentuaalisesti erotu joukosta. Poisjätettyjen informaatiota sisältävien osasten määrä ei myöskään ole merkittävä. Analyysin perusteella voidaankin sanoa, että kummatkin hypoteesit osoittautuivat todeksi.
Resumo:
Tutkimuksen aihe on subjektipronominin ei-pakollinen käyttö finiittisten verbimuotojen yhteydessä espanjan ja portugalin kielessä. Tutkimuskohteena ovat yksikön ensimmäisen persoonan verbimuodot Espanjassa ja Portugalissa kerätyissä puhekielen korpuksissa. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, mitkä semanttiset ja pragmaattiset tekijät vaikuttavat subjektipronominin ei-pakollisen käytön yleisyyteen ja mitä systemaattisia eroja subjektipronominin käytössä on espanjan ja portugalin välillä. Tutkimus kuuluu korpuslingvistiikan alaan ja ensisijaisena tutkimusmetodina on kvantitatiivinen vertailu. Tutkimus osoittaa, että yksikön ensimmäisen persoonan subjektipronominin ei-pakollinen käyttö on käytännössä kaikissa konteksteissa yleisempää portugalissa kuin espanjassa. Tätä eroa voidaan selittää kielten konstituenttirakenteen typologisella erilaisuudella. Subjektin semanttinen rooli on tutkimuksen perusteella sidoksissa subjektipronominin käyttöön enemmän espanjassa kuin portugalissa, mutta kummassakaan kielessä subjektipronominin käyttöä ei voida selittää pelkästään subjektin semanttisella roolilla. Molemmissa kielissä samanviitteisyys edellisen subjektin kanssa vähentää subjektipronominin käyttöä, kun taas subjektipronominin ei-referentiaalinen käyttö ja toisaalta verbin ilmaiseman toiminnan irreaalisuus lisäävät sitä. Tutkimustulokset antavat aihetta lisätutkimukseen pronominien ja verbien ei-referentiaalisesta ja irreaalisesta käytöstä espanjassa ja portugalissa sekä typologi-seen tutkimukseen subjektipronominien käyttöön vaikuttavista tekijöistä eri kielissä.
Resumo:
Pro gradu -työssä tutkitaan ja vertaillaan käännöskirjallisuuden arvosteluja Ranskassa ja Suomessa. Empiirinen aineisto koostuu kaikista Helsingin Sanomien ja Le Monden vuonna 2003 julkaisemista arvosteluista. Lehdissä oli yhteensä 2691 arvosteltua kirjaa, joista 845 oli käännöksiä. Päätavoite on ollut selvittää näiden valtasanomalehtien kritiikkejä tutkimalla, kummassa maassa kääntäjän ja käännöksen asema on näkyvämpi ja minkälaisia julkaistut käännöskritiikit ovat. Lisäksi tavoitteena on ollut tutkia, kumpi lehdistä on avoimempi vieraskielisiä kirjoja ja käännöksiä kohtaan. Kirja-arvostelujen lähemmälle tutkimiselle luodaan pohjaa perehtymällä kääntäjän ja käännöksen näkyvyyteen liittyviin seikkoihin. Tässä käytetään hyväksi Koskisen (2000) tutkimusta. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, millainen on hyvä käännös eri kääntäjien ja tutkijoiden mielestä, sekä muita saman aihepiirin tutkimuksia ja aiheesta vallalla ollutta keskustelua. Lisäksi selvitetään, miksi laadukkaat käännösarvostelut ovat harvinaisia ja mistä tämä johtuu. Analyysivaiheen kvantitatiivisessa osassa perehdytään käännösten määrälliseen osuuteen sekä aineistossa että Ranskan ja Suomen kokonaisjulkaisumäärissä. Aineiston käännösarvostelut luokitellaan niiden sisällön mukaan. Tässä on käytetty soveltuvin osin Gullinin (1998) kehittelemää mallia. Käännösarvostelujen sisältöanalyysissa kiinnitetään huomiota niiden käännöstä ja kääntäjää koskeviin kommentteihin. Arvostelujen laadun ja kriitikkojen käyttämien arvosteluperusteiden pohdinta nojautuu aiheesta aikaisemmin tehtyihin teoreettisiin sekä empiirisiin tutkimuksiin. Pro gradu -työ sisältää myös erillisen katsauksen käännettyjen lastenkirjojen arvosteluihin sekä arvostelujen ulkopuolisiin kääntäjiin ja kääntämiseen liittyviin artikkeleihin. Koko tutkimuksen ajan lähestymistapa on vertaileva Le Monden ja Helsingin Sanomien välillä. Tutkimuksesta selviää, että Le Monde julkaisee huomattavasti enemmän kirja-arvosteluja. Molemmat lehdet sisältävät kuitenkin suhteellisesti yhtä paljon arvosteluja käännöskirjoista. Helsingin Sanomissa on enemmän vieraskielisten teosten arvosteluja, ja käännösten ja kääntäjän asema on huomattavasti näkyvämpi lehden kritiikeissä. Suurin osa Le Monden käännösarvosteluista sisältää vain kääntäjän nimen bibliografisissa tiedoissa. Helsingin Sanomissa vain alle puolet käännöskirjoista on arvosteltu tällä tavoin. Myös kritiikit, joissa kääntäjän nimeä ei mainita ollenkaan, ovat yleisempiä ranskalaislehdessä. Suhteellisen pieni osa käännösarvosteluista arvioi käännöksen laatua. Näille arvioille on ominaista perustelujen ja analyysin puuttuminen ja ne ovat usein lyhyitä. Arviot ovat sävyltään enimmäkseen positiivisia tai neutraaleja. Hyvin yleistä on myös se, että kriitikko sekoittaa kaksi eri asiaa: kääntäjän ja kirjailijan tyylin. Yleisin kriitikkojen käyttämä arviointikriteeri on tutkia käännöksen ja kohdekielen tai käännöksen ja lähtötekstin suhdetta. Monesti arviointikriteeri jää täysin epäselväksi. Helsingin Sanomien kritiikeissä kääntäjiin viitataan huomattavasti useammin myös itse arvostelutekstissä. Lehti tuo näkyvästi esille kääntäjiä muissakin kuin kirja-arvosteluartikkeleissaan. Sen sijaan Le Mondessa ei ole pelkästään kääntäjiä käsitteleviä tekstejä.
Resumo:
Peruvian orchestral music 1945–2005. Identities in diversity Peruvian music for orchestra has not been studied as a whole before, and is hardly known by Peruvian musicians and public. The aim of the thesis is to give a panoramic view of Peruvian orchestral music after 1945, study the particular historical context in which these works were created and how they reflect the search for a musical identity of its own, be it individual, local, national or Latin American. Identity is a construction that changes permanently, and individuals can share many identities at the same time. This is a central issue in multicultural societies as the Peruvian, and music is an important mean for constructing cultural identity. The hypothesis of this research is that orchestral work is a medium for Peruvian composers to express their relationship with traditional and popular musics of the country in different ways, from quotation of melodies to a more abstract appropiation of concepts or suggestive title references. Representative works by selected composers, of different techniques, styles or special reception are chosen and analyzed. Research methodology includes analysis of works with various methods according to their stylistic and technical features, in order to find the particular ways in which composers have approached or expressed diverse identities. The investigation shows that Peruvian orchestral music includes works in the main stylistic trends and using the main compositional techniques of the modernist and postmodern periods. It also shows that the construction and expression of particular identities through the study and use of other Peruvian musical traditions is a constant interest shared by composers of different age and esthetic. In a multicultural society as the Peruvian, characterized by its diversity, different forms of transcultural composition are an important mean of dealing with identity issues in music. This thesis also includes for the first time a list of all orchestral works composed in the country or by Peruvian composers in the period, their composers and genres. KEYWORDS: Peruvian music, contemporary music for orchestra, identity
Resumo:
The study analyses the prevention or endorsing of the crime of infanticide in Finland 1702 1807, rather than the result. Also the impacts of the female body, biology of childbirth and experiences of pregnancy are examined, together with insights from modern medical research. Circumstances are reconstructed by a critical reading of judicial records on all levels of the judicial system. In all 269 cases of infanticide and 142 accessory crimes within the jurisdiction of the Turku court of appeal are studied, with particular focus on exceptionally well recorded cases of 83 accused women and 41 women and men accused of being party to the crime. Secondary sources are medical and jurisprudential writings, the public debate on infanticide, broadsheets and letters asking the King for pardon. Infanticide was considered murder by law. Unmarried women were predetermined as the main culprits. Nevertheless, deliberate infanticides were rare and committed mostly in accomplice. The majority of the infanticides studied were cases where inexperienced and unmarried women accidentally had given birth alone and usually to a dead child. Unaware that the pain they were experiencing was in fact a labour, the accused women instinctively sought solitude to push out the child. Some misunderstood the birth as an urgent need to defecate. The unexpected delivery ended in hiding the baby without remorse. This crime was promoted by several factors in Finnish rural culture, amongst others that also married women hid their pregnancy. The immediate household members did not necessarily know about the childbirth and failed to help the woman. This typical pattern in most cases of infanticide in 18th century Finland is also recorded in modern cases of unknown pregnancies. Fear of accountability prevented witnesses testifying to the actual course of events. The truth remained elusive. With only a few exceptions, the women were sentenced to death or imprisonment. The majority of those accused of accomplice were acquitted. However, too harsh sentences for accidents affected the reporting of the crime. Criminal politics failed to curtail infanticide as the crime was unsatisfactorily addressed by law, society and the judicial system.
Resumo:
Sommaren 1788 drabbades den svenska flottan av en svårartad febersjukdom. Febern, som senare definierats som febris recurrens el. återfallsfeber, hade sitt ursprung i den ryska flottan. Besättningen ombord skeppet Vladislav, krigsbytet från slaget vid Hogland, bar på ett stort antal smittade klädlöss. Efter flottans ankomst till Sveaborg spred sig sjukdomen snabbt bland manskapet, men även bland fästningens garnison. Förhållandena inom militären, både inom lantarmén och framför allt inom flottan, var gynnsamma för epidemiers spridning. De trånga utrymmena, den ensidiga kosten, det undermåliga dricksvattnet, den bristande hygienen: allt gynnade uppkomsten och spridningen av olika epidemier. Manskapets försämrade allmäntillstånd gjorde, att sjukdomarna blev mera förödande än vad de i andra förhållanden skulle ha varit. Bristen på manskap och material under Gustav III:s ryska krig var enormt, bl.a. var bristen på medicinsk personal och -utrustning skriande. Då flottan och armén drabbades av en epidemi av katastrofala dimensioner stod myndigheterna hjälplösa. Epidemin visaqr tydligt hur illa förberett hela kriget var och hur misskött flottans sjukvård var. På Sveaborg var förhållandena fruktansvärda. Halva garnisonen uppges ha avlidit, och det låg travar av lik överallt. Kaserner m.fl. byggnader adapterades till provisoriska lasarett och det rådde brist på allt. De medicinska myndigheterna representerades av den till fästningen skickade andra fältläkaren, som tillsammans med läkarna på fästningen gjorde sitt bästa i enlighet med tidens vårdmetoder. Då den svenska örlogsflottan i november seglat över tilll Karlskrona spred sig epidemin i staden. Sjukdomen grasserade också bland de civila. Då sjukdomens orsak och utbredningssätt var okända, kunde man varken hindra epidemin från att spridas eller genomföra adekvata vårdmetoder. Tvärtom, med de hemförlovade båtsmännen spred sig sjukdomen även till de övriga delarna av riket. Under 1789 var flottan p.g.a. de många sjukdomsfallen närmast operationsoduglig. Under vårvintern och våren 1790 avtog epidemin. Epidemin var ett svårt medicinskt problem. För att utreda situationen i Karlskrona skickade den tillförordnade regeringen, utredningskommissionen och Collegium medicum sina egna representanter till staden. De olika läkarnas sjukdomssyner grundade sig främst på tron om sjukdomars uppkomst genom miasma och förbättrandet av luftkvaliteten sågs som en väsentlig vårdform. I arbetet jämförs de olika myndigheternas och några av de på platsen varande läkarnas syn på sjukdomens art, dess orsaker och ursprung. De flesta härleder sjukdomen till den ryska flottan, och nämner någon form av smitta. Som främsta sjukdomsorsak nämns dock miasma och de rekommenderade vårdformerna representerade den humoralpatologiska synen. Förste amiralitetsläkaren Arvid Faxe representerar dock en annan åsikt, i det att han enbart tror på sjukdomens överföring via smitta. Epidemin var också ett politiskt problem. Epidemin var en lokal angelägenhet ända till dess att flottans operationer hämmades av manskapsbristen, varefter den blev ett ärende på högsta nivå. Kungen ingrep sommaren 1789 genom att grunda en kommision med rätt vidsträckta befogenheter. I Karlskrona verkar de militära myndigheterna och läkarna ha misstrott och skuldsatt varandra för katastrofen, och förhållandet mellan de till staden sända utredarna och militärerna var likaså inflammerat. Genom källorna återspeglas rivalitet, avund och inbördes konkurrens. Personalbristen var svår, och den skyldiga söktes utanför den egna kretsen. Den danskfödde apotekaren med sina påstott otjänliga mediciner blev en ypperlig syndabock. Örlogsflottan beräknas i sjukdomar ha förlorat omkring 10.000 man i döda, huvudsakligen i Karlskrona (civila inberäknade). Armén och Skärgårdsflottan uppges likadeles ha mist omkring 10.000 man, medan antalet i strid stupade armésoldater endast var ca 1500. Sammanlagt antas alltså ca 20.000 människor ha mist livet; både i återfallsfeber, men även i andra, samtidigt grasserande farsoter. I denna siffra är inte de övriga delarna av riket inberäknade. Epidemin i fråga kan alltså på goda grunder anses vara det svenska 1700-talets största medicinska katastrof.
Resumo:
Jämställdhetslagen från 1995 kräver att både myndigheter och arbetsgivare med aktiva och målinriktade åtgärder främjar jämställdheten, och denna pro gradu-avhandling undersöker närmare hur denna lag implementerats i de finlandssvenska kommunerna (kommuner med majoritetsspråk svenska) under en 10årsperiod. I kommunerna jobbar 80% kvinnor, och 38% av alla kvinnliga arbetstagare hittas i arbeten inom den offentliga sektorn. Kommunens skyldighet att trygga dessa kvinnors lika villkor inom kommunorganisationen ingår både som en del i arbetsgivaransvaret, men även som del i statens demokratiska utövande genom myndighetsansvaret. De tre planer som ingår i mitt material innehåller en kartläggning av jämställdhetsområdet i olika omfattning, definierade mål och åtgärder och ingen av planerna har följts upp efter att de godkänts. Planerna varierar både i utformning och omfattning men också i ansvarsspecificering och åtgärdernas konkretisering, vilken ger en varierande kvalitet och därmed även varierande förutsättning att genomdrivas och därmed uppfylla lagens ålägganden. Två av kommunerna har eller har haft en jämställdhetskommitté. I de 26 inkomna svarsformulär görs en närläsning av hur begreppet jämställdhet används och hur jämställdhetslagen tolkas och orsakerna till frånvaron av jämställdhetsåtgärder. På frågan om varför jämställdhetsarbetet inte genomförts helt eller delvis utkristalliserade sig sex olika argumentationsteman: 1. Myten om den jämställda kommunen, innebär en hänvisning till att det inte förekommit några problem med jämställdheten. 2. Den naturligt integrerade jämställdheten, är kommunens policy och sker utan planer, men en liten kritik av problematiken med frånvaron av planer framförs av några kommuner. 3. Könens komplettering, utgår jämställdhetsbegreppet ifrån i några kommuner. 4. Den matematiska jämställdheten, är argument där man genom hänvisningar till kvinnor på olika högre positioner visar på att jämställdheten är uppnådd. 5.En fråga om resurser, används som ett argument till jämställdhetsarbetets frånvaro i kommunen. 6. Avsaknad av intresse, hos personalen och allmänheten är ett annat argument för ogenomförda jämställdhetsåtgärder. Det framkommer tydligt i materialet att kommunerna anser sig följa jämställdhetslagen, samtidigt som det blir tydligt att det råder en oklarhet om vad jämställdhetslagen från 1995 egentligen innehåller. En tydlig sammanblandning mellan den lagstadgade kvoteringen och skyldigheten att aktivt främja jämställdhet träder fram i materialet. Det ofullständiga jämställdhetsarbetet strandar på olika punkter, men en avgörande anser punkt är oförståelsen inför begreppet jämställdhet och därmed också lagens syfte och innehåll. Avhandlingens slutsats är att frånvaron av en könsmaktanalys försvårar förståelsen av ojämställdhetens komplexhet, dvs. dess orsaker, mångskiftande funktion och olika uttryck i organisationens strukturer och i de handlande aktörerna.
Resumo:
The objective of my dissertation Pull (or Draught, or Moves) at the Parnassus , is to provide a deeper understanding of Nordic Middle Class radicalism of the 1960 s as featured in Finland-Swedish literature. My approach is cultural materialist in a broad sense; social class is regarded a crucial aspect of the contents and contexts of the novels and literary discussions explored. In the first volume, Middle Class With A Human Face , novels by Christer Kihlman, Jarl Sjöblom, Marianne Alopaeus, and Ulla-Lena Lundberg, respectively, are read from the points of view of place, emotion, and power. The term "cryptotope" is used to designate the hidden places found to play an important role in all of these four narratives. Also, the "chronotope of the provincial small town", described by Mikhail Bakhtin in 1938, is exemplified in Kihlman s satirical novel, as is the chronotope of of war (Algeria, Vietnam) in those of Alopaeus and Lundberg s. All the four novels signal changes in the way general "scripts of emotions", e.g. jealousy, are handled and described. The power relations in the novels are also read, with reference to Michel Foucault. As the protagonists in two of them work as journalists, a critical discussion about media and Bourgeois hegemony is found; the term "repressive legitimation" is created to grasp these patterns of manipulation. The Modernist Debate , part II of the study, concerns a literary discussion between mainly Finland-Swedish authors and critics. Essayist Johannes Salminen (40) provided much of the fuel for the debate in 1963, questioning the relevance to contemporary life of the Finland-Swedish modernist tradition of the 1910 s and 1920 s. In 1965, a group of younger authors and critics, including poet Claes Andersson (28), followed up this critique in a debate taking place mainly in the newspaper Vasabladet. Poets Rabbe Enckell (62), Bo Carpelan (39) and others defended a timeless poetry. This debate is contextualized and the changing literary field is analyzed using concepts provided by sociologist Pierre Bourdieu. In the thesis, the historical moment of Middle Class radicalism with a human face is regarded a temporary luxury that new social groups could afford themselves, as long as they were knocking over the statues and symbols of the Old Bourgeoisie. This is not to say that all components of the Sixties strategy have lost their power. Some of them have survived and even grown, others remain latent in the gene bank of utopias, waiting for new moments of change.
Resumo:
The Pedagogical Self: a narrative study of stories by prospective subject teachers of Swedish The aim of this study is to examine how prospective subject teachers of Swedish experience themselves, their lives and their studies in university context. By answering this question I try to shed light on the pedagogical self of the students, i.e. to reach a deeper understanding of the narrative construction of their teacher identity. My material consists of stories written by one group of students and of transcribed interviews with another group of students at Nordica. All these students have entered both the teacher education programme and studies in their major subject simultaneously, through the so called direct admission. My study focuses on the students first year at the university. I define teacher identity, the pedagogical self, as the part of an individual s self-concept where he/she makes an assessment of himself/herself as a teacher(-to-be). The frame of reference of this interdisciplinary narrative study is founded on phenomenology, hermeneutics, social constructionism and dialogism. The main analysis of the stories is thematic, with the addition of linguistic and metaphorical analysis. With reference to the theories of Paul Ricoeur and Katharine Young, I regard the textual world of the stories as a world of its own. This implies that the researcher can feel free to concentrate on the texts, thus being able to leave the mental processes of the writers disregarded. The theoretician that has influenced my research the most is Max van Manen. He combines a pedagogical attitude with a phenomenological-hermeneutic philosophy. My research results imply that most of these students are drawn to studying Swedish by the clear professional orientation of the studies; their identity as teachers seems to be stronger than their identity as language teachers. The image of a teacher is relatively traditional: a teacher is seen as a self-evident authority, but at the same time as a fostering educator. The students see their studies in a larger perspective: studies as well as the future profession are only one part of life, albeit an important one. Keywords: narrativity, teacher identity
Resumo:
The dissertation presents a functional model for analysis of song translation. The model is developed on the basis of an examination of theatrical songs and a comparison of three translations: the songs of the Broadway musical My Fair Lady (Lerner and Loewe, 1956), made for the premiere productions (1959–1960) in Swedish, Danish, and Norwegian. The analysis explores the three challenges of a song translator: the fitting of a text to existing music, the consideration of a prospective sung performance, and the verbal approximation of the content of the source lyric. The theoretical foundation is based on a functional approach to translation studies (Christiane Nord) and a structuralist/semiotic analysis of a theatrical message (Ivo Osolsobě, building on Roman Jakobson). Thus, three functional levels in the fitting of a text to music are explored: first, a prosodic/phonetic format; secondly, a poetic/rhetoric format; and thirdly, semantic/reflexive values (verbalizing musical expression). Similarly, three functional levels in the textual connections to a prospective performance are explored: first, a presentational goal; secondly, the theatrical potential; and thirdly, dramaturgic values (for example dramatic information and linguistic register). The functionality of Broadway musical theatre songs is analyzed, and the song score of My Fair Lady, source and target lyrics, is studied, with an in-depth analysis of seven of the songs. The three translations were all considered very well-made and are used in productions of the musical to this day. The study finds that the song translators appear to have worked from an understanding of the presentational goal, designed their target texts on the prosodic and poetic shape of the music, and pursued the theatrical functionality of the song, not by copying, but by recreating connections to relevant contexts, partly independently of the source lyrics, using the resources of the target languages. Besides metaphrases (closest possible transfer), paraphrases and additions seem normally to be expected in song translation, but song translators may also follow highly individual strategies – for example, the Norwegian translator is consistently more verbally faithful than the Danish and Swedish translators. As a conclusion, it is suggested that although linguistic and cultural difference play a significant role, a translator’s solution must nevertheless be arrived at, and assessed, in relation to the song as a multimedial piece of material. As far as a song can be considered a theatrical message – singers representing the voice, person, and situation of the song – the descriptive model presented in the study is also applicable to the translation of other types of song.
Resumo:
I min avhandling diskuterar jag om och hur man kan läsa Eva Wichmans novell "Kärret" (ur Molnet såg mig, 1942) som en prosamodernistisk berättelse om ett kvinnligt subjekt, och om kvinnligtskapande. Jag vill mot en prosamodernistisk bakgrund visa min tolkning med en stilistisk och entematisk analys. I min inledning markerar jag att forskare har haft svårt att avgöra vad Eva Wichman egentligen vill säga med "Kärret". De flesta definierar "Kärret" som en fabel, en moralisk berättelse. I min tolkning betonar jag att novellen kan läsas som en prosamodernistisk fabel om det kvinnliga skapandet. Eva Wichman har i många av sina verk beskrivit en kvinnlig konstnärs svårigheter i massamhället och den manliga världen. Jag anser därför att denna tolkning inte är långsökt då det gäller en naturallegori som "Kärret". Jag redovisar kort för bakgrunden till prosamodernismen; definierar stilistiska grundbegrepp i lyrikoch prosa samt diskuterar med hjälp av Peter Luthersson och Gunilla Domellöf hur den modernistiska individualiteten konstituerar sig i förhållande till samhället ochmoderniseringsprocessen. Jag tar fasta på den kvinnliga författarens skapandeprocess och poängterar, med hjälp av bl.a. Dominique Head och Domellöf, att det kvinnliga skapandet ofta är svårt att erhålla i ett traditionellt manligt samhälle. Head, Domellöf och Rachel Blau DuPlessis menar att det modernistiska skapandet hos kvinnor i stor grad sker med hjälp av stilistiska brott och luckor. I synnerhet förhållandet mellan metafor och metonymi utgör en viktig metod för den kvinnliga modernisten. I mitt tredje kapitel analyserar jag "Kärret" stilistiskt. Modernismen i "Kärret" går ut sammanställa motsatser och sinnesanalogier. Jag tar upp det lyriska och metaforiska i "Kärret"; upprepningar,parallellismer, rytm och dynamik, samt förhållandet mellan metaforer och metonymier utgående från en artikel av David Lodge. Jag demonstrerar i stilanalysen hur Eva Wichman bygger upp ett cykliskt mytiskt berättande. Detta cirkelberättande kan, enligt Domellöf, ses som en kvinnlig utmaning mot det traditionella manliga berättandet. Förhållandet mellan metaforer och metonymier spelar en stor roll också i min tematiska analys. Jag läser kärret i novellen som en symbol för ett kvinnlig subjekt. Kärret är uppbyggt av motsatser. Dessamotsatser kan ses som metaforer i min tolkning av kärret som kvinnligt subjekt. Motsatsparen yta/djup läser jag som den medvetna respektive undermedvetna nivån i det kvinnliga subjektet. Djupet, den undermedvetna nivån, analyserar jag delvis med hjälp av Julia Kristevas begrepp abjektet. Metaforerna spegel/öga ser jag som subjekt/objekt och manligt/kvinnligt i förhållande till det kvinnliga subjektet. Med hjälp av abjektet, omnipotens/känslighet, rörelse/statis samt liv/död visar jag hur Eva Wichman beskriver det konstnärliga skapandet, och den konstnärliga alieneringen i kontrast till det förtryckandet massamhället. Här baserar jag mig på Lutherssons resonemang om den modernistiska individualiteten. På så sätt drar jag slutsatsen att kärret som kvinnligt subjekt kan läsas som ett kvinnligt författarjag. "Kärret" är en berättelse om kvinnlig skaparkraft, om ett kvinnligt subjekt som skapar och verkar isamhället. Eva Wichman gestaltar det kvinnliga berättandet både tematiskt och språkligt. Därför är "Kärret" enligt mig inte en pessimistisk berättelse om ett "säkert nederlag" som många påstår, utan en storslagen fabel om ett modernistiskt subjekt i process. Nyckelord: Eva Wichman, Molnet såg mig, prosamodernism, kvinnligt subjekt, abjekt, metafor, metonymi
Resumo:
I denna avhandling undersöker jag hur modersmålslärare inom den grundläggande utbildningen (åk 7–9) undervisar i litteratur. De frågor jag ställer mig är: Hur förverkligar lärarna sin litteraturundervisning i praktiken, hur förhåller de sig till den nya läroplanen i ämnet, Grunderna för läroplanen för den grundläggande utbildningen 2004, samt med vilken ämnes-, litteratur- och kunskapssyn utgår de från i sin undervisning? Undersökningsresultatet analyseras utifrån läroplan och utifrån en läsarorienterad, sociokulturell och funktionell litteratursyn och litteraturpedagogik. Undersökningen är kvalitativ och riktar sig i form av ett frågeformulär till alla modersmålslärare i högstadierna i huvudstadsregionen. Tretton lärare deltar slutligen och åtta av dessa svar uppföljs genom en tematisk intervju. Undersökningen sker våren 2005. Forskningsresultatet visar på att flera av lärarna till stor del bygger upp sin undervisning utifrån färdiga uppgifter och koncept och att undervisningen styrs av metoden, av frågan hur. Dessa lärares undervisning sker således inte utgående från en enhetlig ämnes-, litteratur- och kunskapssyn, utan ämnessynen varierar beroende på uppgift. Recensionen är den arbetsuppgift som är vanligast bland lärarna, även om flera lärare ställer sig tveksamma till den. Övriga uppgifter som förekommer bland flera lärare är uppgiftskoncept kring klassiker och litterära samtal inför klass. Tematisk litteraturundervisning används även av flera lärare, liksom Netlibris, som innebär att två klasser från olika skolor över nätet diskuterar en skönlitterär text. Både Netlibris och tematisk litteraturundervisning är metoder som lärarna förhåller sig positiva till och ser pedagogiska fördelar med. Den tematiska undervisningen sker emellertid ofta i form av koncept som återkommer i samma form år efter år. Två lärare strävar dock efter att arbeta utifrån en enhetlig ämnessyn – den erfarenhetspedagogiska. Dessa lärare använder sig av färre koncept i sin undervisning. De bygger snarare upp sin undervisning utifrån frågan varför än hur, vilket innebär att de i högre grad har möjlighet att beakta elevernas intressen och behov i utformandet av undervisningen. Detta syns bland annat i valet av böcker och teman. En av dessa lärare använder sig även av portfölj- och loggboksmetodik och låter, i enlighet med läroplanen, eleverna själva vara med och utvärdera undervisningen och den egna utvecklingen. Lärarna verkar överlag förhålla sig mera positiva till de uppgifter som bygger på dialog och som tar fasta på läsaren i läsprocessen. Trots att lärarna betonar dialogens betydelse i litteraturundervisningen, bygger undervisningen ändå ofta, och i flera fall helt och hållet, på uppgifter som saknar dialog. En av orsakerna till detta kan vara att gamla koncept, trots nya uppgifter, lever kvar i undervisningen. Att lärarna framhåller de uppgifter som utgår från läsning av gemensamma texter och som tar fasta på en läsarorienterad och sociokulturell litteratursyn, visar dock på att de nya uppgifterna håller på att omkullkasta de gamla; lärarnas litteraturundervisning befinner sig således i förändring. Samtliga lärare förhåller sig positiva till litteraturundervisning och framhåller att litteraturen sedan deras egen skoltid fått en mera framträdande roll i undervisningen. De påpekar också att modersmålsundervisningen idag är mindre färdighetsinriktad och går mot en ökad dialog.
Resumo:
This thesis is an investigation of the significance of VAK, i.e. the visual, auditory and kinaesthetic learning styles, for language education. The research part evaluates the predictive validity of a VAK test commonly used in Finnish education. The results of the test were compared, respectively, with the results of a visual, an auditory and a kinaesthetic word test. 62 dyslexic language leaners participated in the tests. There was no statistically significant link between the results of the VAK test and the word tests. On the grounds of a voluntary questionnaire, most of the students did however consider it important that they are taught according to their personal learning style: visual, auditory or kinaesthetic. One of the goals of the study was to investigate the theoretical background of VAK. VAK does not seem to have a consistent theoretical basis, but combines various elements such as NLP pedagogy and Dunn's and Prashnig's learning style models that have previously been sharply criticized by scholars. The study leaves it open whether individual learning styles do exist, and how they could be diagnosed.
Resumo:
Tutkielmassa käsitellään ruotsin suullisen kielitaidon kriteeripohjaista arviointia Eurooppalaiseen viitekehykseen perustuvan arviointiskaalan avulla arvioijan näkökulmasta. Tutkielmassa analysoidaan seitsemän arvioijan arviointiprosessin reflektointia. Arvioijat osallistuvat poikkitieteelliseen HY-TALK-pilottitutkimukseen Helsingin yliopistossa. Tutkielman tavoitteena on eritellä, miten arvioijat kokevat peruskoulu- ja lukio-opetuksen opetussuunnitelmiin sisältyvän kriteeripohjaisen kielitaidon skaalan käytön ruotsin kielen suullisen taidon arviointityön pohjana. Erityisesti painotetaan arvioijien subjektiivista kokemusta skaalan avulla arvioinnista. Lisäksi analysoidaan kyseisten arvioijien arviointitulosten reliabiliteettia HY-TALK-tutkimuksessa. Aineistona käytetään arvioijien avoimilla haastatteluilla kerättyjä kommentteja skaalan käytöstä ja arvioinnista, sekä samojen arvioijien oppilasarviointituloksia HY-TALK-pilottitutkimuksesta. Tutkimusmetodi on kvalitatiivinen kokeenjälkeinen tapaustutkimus. Tutkielman teoriatausta nojautuu suullisen kielitaidon arvioinnin tutkimukseen. Suullisen kielitaidon arvioinnin perustana voidaan pitää Bachman ja Palmerin (1996) teoriaa kommunikatiivisesta kielitaidosta. Kielitaito jaetaan organisatoriseen ja pragmaattiseen kompetenssiin. Kokeen reliabiliteetti ja validiteetti nousevat tutkielmassa keskeisiksi käsitteiksi. Suullisen kielitaidon mittaamisessa ongelmana on kommunikaation arviointi. Koetyyppinä suorituskoe, jossa kokelas arvioidaan kommunikatiivisessa tilanteessa, ei yleisen käsityksen mukaan vastaa autenttista kielenkäyttötilannetta. Kokeen perusteella halutaan kuitenkin tehdä yleistys kokelaan kielitaidosta ja selviytymisestä oikeissa kielenkäyttötilanteissa. Arvioinnissa tehdään ero analyyttisen ja holistisen arvioinnin välille. Kriteeripohjaisessa arvioinnissa pyritään pitäytymään analyyttisessa arvioinnissa, jolloin arvioija kiinnittää huomiota monipuolisesti kokelaan kielitaidon eri osa-alueisiin. Tutkielman tuloksena seitsemän analysoidun arvioijan välillä on suuria eroja arvioinnin lähtökohdissa ja subjektiivisissa painotuksissa. Osa arvioijista painotti organisatorista kompetenssia, ja osa taas pragmaattista kompetenssia. Interaktion ja kommunikaation roolista suullisen kielitaidon arvioinnissa oli suuria mielipide-eroja. Osa arvioijista painotti arvioinnissa kommunikaation tärkeyttä ja muita pragmaattiseen kompetenssiin kuuluvia osa-alueita, kun taas osa mainitsi esimerkiksi oikeakielisyyden ja rakenteiden hallinnan. Kolme arvioijaa painotti pragmaattista kompetenssia, kaksi mainitsi piirteitä molemmista, ja kaksi painotti organisatorista kompetenssia. Osa eroista selittyy arviointitapahtumien eroilla sekä arvioijien kokemuksella. Toisaalta, nämä erot arvioinnin subjektiivisissa painotuksissa eivät suuresti näy itse pilottitutkimuksen viitekehyspohjaisen arviointiskaalan avulla saaduissa oppilasarviointituloksissa. Arvioijien välisiä eroja oppilasarvioinnissa kuitenkin esiintyy. Organisatorista kompetenssia painottavat antoivat osalle oppilaista hieman muita parempia arvosanoja. Tutkielman päätelmä on, että tässä tapaustutkimuksessa arviointityössä oli subjektiivisia painotuksia, ja että jonkin verran eroja kriteeripohjaisessa oppilasarvioinnissa löytyi. Erot eivät kuitenkaan yleisesti ottaen olleet kovin suuria.
Resumo:
Tämä pro gradu -tutkielma on tehty osana Svenska i toppen -projektia, joka alkoi syksyllä 2008 Pohjoismaisten kielten ja pohjoismaisen kirjallisuuden laitoksella. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat lukiolaisten näkökulmasta hyvien tulosten saavuttamiseen ruotsin ylioppilaskirjoituksissa kolmessa suomenkielisessä lukiossa, jotka sijaitsevat Turun, Tampereen ja Joensuun seuduilla. Lisäksi tavoitteena on selvittää, miten maantieteelliset tekijät vaikuttavat opiskelijoiden ruotsin kielen osaamiseen sekä mitä eroja on keskipitkän ja pitkän ruotsin oppimäärän opiskelijoiden asenteissa kieltä kohtaan. Tutkielman aineistona on kolme ryhmähaastattelua, joihin on osallistunut 14 lukiolaista, 11 tyttöä ja 3 poikaa. Haastattelut on tehty joulukuussa 2008 sekä tammi- ja maaliskuussa 2009. Haastatteluissa on käytetty strukturoitua kyselylomaketta, jossa kysytään opiskelijoiden näkemyksiä ruotsin opiskelusta. Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen tutkimusote, jossa on piirteitä kolmesta eri menetelmästä: tapaustutkimuksesta, etnografisesta tutkimuksesta sekä temaattisesta analyysistä. Tärkeimpänä teoriataustana on ruotsi toisena kielenä -tutkimus, oppiminen sosiokonstruktivistisena ilmiönä sekä motivaatiotutkimus. Tarkastelen kielenoppijaa luokkahuoneessa sosiaalisena osallistujana omassa oppimisprosessissaan. Oppiminen nähdään kokonaisuutena, johon kuuluu eri osa-alueita, esimerkiksi koulujen käytännöt, yhteisön vaikutus oppimiseen sekä opiskelijan identiteetin muokkautuminen kouluyhteisössä. Motivaatiota tarkastelen kielenoppimisen näkökulmasta, ja se koostuu erilaisista dynaamisista vaiheista, esimerkiksi tavoitteiden asettamisesta oppimisprosessin alussa, valintojen tekemisestä sekä motivaation ylläpitämisestä oppimisprosessin kuluessa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suurin yksittäinen syy menestykseen opiskelijoiden näkökulmasta on opettaja, joka omalla toiminnallaan voi merkittävästi parantaa opiskelijoiden oppimisedellytyksiä. Työhön panostaminen, opiskelijoiden yksilöllinen kohtaaminen myös luokkahuoneen ulkopuolella ja esimerkiksi omien oppimateriaalien valmistaminen ovat opettajaan liittyviä tekijöitä, jotka voivat nostaa opiskelijoiden motivaatiota huomattavasti. Myös lukion maantieteellisellä sijainnilla on vaikutusta. Paikkakunnilla, joilla ruotsin kieltä käytetään vähän, korostuu opettajan rooli kielellisen oppimisympäristön luomisessa. Keskipitkän ja pitkän ruotsin opiskelijoiden välillä ei tutkimuksessa ilmene eroja asenteissa kieltä kohtaan.