Ryssän koulussa : Suomalaiset Venäjän stipendiaatit autonomian aikana 1812-1917

Finnish scholarship students in Russia during the autonomy (1812-1917) During the autonomy in Finland (1809-1917), an attempt to improve the knowledge of the Russian language was made through special language university scholarships. With these scholarships the students could go and study the Russian language and acquire cultural knowledge in Russia. Other member countries on the edges of the Russian Empire, like Poland and the Baltic provinces, did not have similar programs. The first two scholars started their journey in 1812. A system of travel allowances was introduced in 1841. Between the years 1812- 1917 a total of almost 400 students studied in Russia. The studies mainly took place in Moscow. These scholarship students were called the Master s of Moscow ". In this paper, Finnish-Russian relations are studied based on the attitude towards the Russian language and the people who studied it in Finland. Although the attitude towards them was neutral in the beginning, in 1844 there was a strong change. Students of Russian, and especially the scholars, received the stigma of being unreliable and unpatriotic, a stigma they were never able to get rid of. The study of the Russian language was voluntary in Finnish schools between 1863 and 1872. Starting from 1890, however, the study of the Russian language was enforced. In doing so, the Russians attempted to unify the Empire, while the Finns had the illusion that they had their own state. Thus, Russia saw the language as a way to unify the Empire and Finns as an attempt to make them Russians. The purpose of studying in Russia was to improve the student s practical language skills and overall knowledge of the customs and culture of the country. Besides knowing the language, knowledge of Russian culture and customs is essential in understanding Russia and Russians; therefore, the studies of literature, geography and history have been noted in this research. Without knowledge it is difficult to develop understanding. After their studies, almost all of the scholars returned to Finland and did not continue their careers in Russia. They worked mainly as teachers and civil servants, and managed to improve the Finnish people s weak knowledge of Russian and Russia through teaching, translations of literature and newspaper articles. Through these scholars, it is possible to see how the attitudes towards the language have been closely related to the political history between Finland and Russia. The language became the subject of resistance and these attitudes were transferred to its students. In 1917, the study of Russia and the Russian language ended and it was no longer possible to use the acquired knowledge of language and country in independent Finland.

Imazhinist Mariengof : Dendi. Montazh. Ciniki.

The study is dedicated to the Russian poet and prose writer Anatolii Borisovich Mariengof (1897–1962). Mariengof – “the last dandy of the Republic” – was one of the leaders and main theoreticians in the poetic group of the Russian Imaginists. For his contemporaries, he was an Imaginist par excellence. His Imaginist principles – in theory and practice – are applied to the study of his first fictional novel, Cynics (1928), which served as an epilogue for his Imaginist period (1918–1928). The novel was not published in the Soviet Union until 1988. The method used in the study is a conceptual and literary historical reading, making use of the contemporary semiotic understanding of cultural mechanisms and of intertextual analysis. There are three main concepts used throughout the study: dandy, montage and catachresis. In the first chapter, the history, practice and theory of the Russian Imaginism are analyzed from the point of view of dandyism. The Imaginist theatricalisation of life is juxtaposed with the thematic analysis of their poetry, and Imaginist dandyism appears as a catachrestic category in culture. The second chapter examines the Imaginist poetic theory. It is discussed in the context of the montage principle, defining the post-revolutionary culture in Soviet Russia. The Imaginist montage can be divided into three main theoretical paradigms: S. Yesenin’s “technical montage” (reminiscent of Dadaist collage), V. Shershenevich’s “nominative montage” (catalogues of images) and Anatolii Mariengof’s “catachrestic montage”. The final chapter deals with Mariengof’s first fictional novel, Cynics. The study begins with the complex history of publication of the novel, as well as its relation to the Imaginist poetic principles and to the history of the poetic movement. Cynics is, essentially, an Imaginist montage novel. The fragmentary play of the fictional and the documentary material follows the Imaginist montage principle. The chapter concludes in a thematic analysis of the novel, concentrating on the description of the October Revolution in Cynics.

Die Großstadt als Gegner? : Zur Wahrnehmung Berlins in Literatur, Film und Hörspiel der späten Weimarer Republik

Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten Berliinin suurkaupunki vaikutti Weimarin tasavallan loppuaikoina yksilöön. Tutkimusaineistona on Alfred Döblinin romaani Berlin Alexanderplatz sekä Walter Ruttmannin elokuva Berlin. Die Sinfonie der Großstadt ja kuunnelma Weekend. Teoreettisena taustana hyödynnetään kulttuuri- ja mediahistorian mentaliteetti- ja sosiaalihistoriaa. Aihetta käsitellään myös historiallis-temaattisesta lähtökohdasta, eli työssä tutkitaan todellisen Berliinin asemaa kyseisenä aikana, modernin metropolin olemusta, modernin ajan murrosvaihetta sekä uusasiallisen taidesuuntauksen vaikutusta teoksiin. Weimarin tasavallan aikana Saksassa elettiin murroksen keskellä. Toisaalta yhteiskunta oli poliittisesti pirstoutunut ja taloudellisesti epävakaa, mutta toisaalta kulttuurielämä oli lyhyen aikaa rikasta. Suurkaupungin asukkailla oli enemmän vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään omassa ympäristössään. Toisaalta ajan ristiriitaisuus kuitenkin vaikeutti yksilöllisen elämäntavan toteutumista; ihmiset odottivat murroskauden päättymiseltä materiaalista tyydytystä, jolloin henkiselle kehitykselle jäi vähän tilaa. Tärkein kysymyksenasettelu koskee suurkaupungin roolia oman aikansa tuotteena: missä määrin kaupunki oli ihmisen todellinen vastustaja ja missä määrin sen asema oli kuviteltua? Todellisen Berliinin suhdetta reflektoidaan fiktiiviseen suurkaupunkiympäristöön. Ensin tarkastellaan Berliiniä toimijana murroskaudella ja sitten käsitellään ajan ja tilan havainnointia. Koska teokset ovat fiktiivisiä, erityisen tarkastelun kohteena on todellisuuden, fiktion ja simulaation suhde. Tässä yhteydessä tarkastellaan myös kaupungin ja maaseudun välistä problematiikkaa. Kolmannessa osassa esille nousee yksilön ja massan välinen suhde, joka sekin vaikuttaa ihmisen ja suurkaupungin väliseen vastakkainasetteluun. Ilmensikö koneiden ja liikenteen dominoiva asema futuristista asetelmaa? Lisäksi käsitellään alamaailman ja kultaisen 20-luvun välistä kuilua. Kaikkia kolmea teosta yhdistää 24 tunnin aikakäsite; ajalla on selkeästi rajattu alku ja loppu, ja myös tilan käsite on tarkastelussa tärkeä. Kaikissa teoksissa on hyödynnetty montaasitekniikkaa. Kohtaukset vaihtuvat hyvinkin nopeasti, jolloin lukija, katsoja tai kuulija vieraantuu varsinaisesta kohteestaan. Montaasi vaikuttaa ratkaisevasti myös kaupungin ja yksilön suhteen kuvaukseen. Suurkaupungista muotoutuu lähes hirviömäinen, personifioitu subjekti, joka konemaisella olemuksellaan pyrkii nujertamaan pienen ihmisen. Döblinin romaanissa kertoja toimii ikään kuin yksilöä vastaan liittämällä kerronnan väliin uutisaiheita, säätiedotuksia ja kohtalokertomuksia. Elokuvassa ja kuunnelmassa teknologisen kehityksen ihannointi on noussut etualalle: ihmiset muistuttavat sekä yksilöinä että massana koneita, jotka liikkuvat hektisen mekaanisesti eteenpäin kuin liikennevälineet. He eivät kyseenalaista ympäristöään eivätkä koe olevansa oravanpyörässä. Romaanin päähenkilö on heijastanut omat pelkonsa konkreettisesti suurkaupungin infrastruktuuriin, kerrostaloihin, jotka tuntuvat kaatuvan hänen päälleen. Yksilöllinen kehitys on vaarassa pysähtyä, sillä koneistuminen tekee yksilöistä massaa. Elokuvassa ja kuunnelmassa kamppailu suurkaupunkiorganismin ja ihmisten välillä jatkuu, mutta romaanissa kamppailu päättyy päähenkilön parantumiseen. Hänestä tulee mallikansalainen - vaiennettu ja kuuliainen. Kaikkien kolmen teoksen hahmoja kuvataan modernin ajan uhreina. Heiltä puuttuu mekanismi, jolla he voisivat käsitellä kokonaisuuksia. Modernin ajan hahmojen elämä on lopulta kuin tanssia tulivuoren päällä - epävarmaa ja riskialtista.

Slovo lider i ego upotreblenie v sovremennoj rossijskoj presse

Venäjän kieleen on kautta historian lainautunut sanoja muista kielistä. Historian tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen, mistä kielistä sanoja on lainautunut eri aikakausina. Viime vuosikymmeninä venäjän kieleen on tulvinut lainasanoja englannin kielestä yhteiskunnan eri alueille. Tiiviit poliittiset, taloudelliset ja kulttuurisuhteet maiden ja kansojen välillä ovat ulkoisia, ei-kielellisiä syitä sanojen lainaamiseen. Kielen osa-alueista sanasto on kaikista avoimin ulkoisille vaikutteille ja samalla se on alue, johon heijastuvat yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset. Lainasanojen ilmaantumiselle kieleen on myös sisäisiä, kielellisiä syitä. Lainasanojen ilmaantumisessa kirjallisessa muodossa venäjän kieleen voidaan erottaa kolme tapaa: transplantaatio eli sitaattilaina, translitteraatio sekä käytännöllinen transkriptio, jossa jokainen vieraskielinen foneemi pyritään esittämään vastaavalla venäjän foneemilla, jolloin vieraskielisen sanan ääntämys säilyy mahdollisimman alkuperäisenä. Lider-sana on esimerkki käytännöllisestä transkriptiosta, jossa venäläinen kirjoitusasu vastaa englannin kielen ääntämystä. Tutkimuksen kohteena on englanninkielinen lainasana lider, joka on ilmaantunut venäjän kieleen jo 1800-luvun puolivälissä. Sana on johdettu verbistä lead, merkityksessä ’johtaa, olla johdossa’, ja siinä on muodostunut substantiivi leader, ’johtaja’. Tutkimusaineistoa varten on poimittu 100 poliittiseen kielenkäyttöön liittyvää lider-sanaa sähköisessä tietokannassa Integrumissa olevassa Izvestija-lehdestä kahtena eri ajanjaksona, vuoden 1994 alusta alkaen sekä vuoden 2004 alusta alkaen. Tutkimuksessa keskityttiin lider-sanan käyttöön poliittisessa kielenkäytössä, mutta tutkimusaineiston keräysvaiheessa kirjattiin ylös myös muilla aihealueilla esiintyneet lider-sanat niidenkin käytön tarkastelua varten. Tutkimusta varten tarkasteltiin, millaisia määrityksiä lider-sanalle löytyy erilaisista nykykielen sanakirjoista eri vuosikymmeniltä. Vanhin mukana oleva sanakirja on venäläis-suomalainen sanakirja vuodelta 1912, jossa lider-sana määritellään yhdellä sanalla, ’puolueenjohtaja’. Aineisto jaettiin myös kolmeen ryhmään maantieteellisen sijainnin mukaan: Venäjä, entiset neuvostotasavallat ja ulkomaat. Tällä haluttiin selvittää, käytetäänkö lider-sanaa enemmän ulkomaisten vai venäläisten tapahtumin yhteydessä. Tutkimuksessa ilmeni, että suurin osa lider-sanoista liittyi Venäjän tapahtumiin molempina tarkasteluajanjaksoina – v. 1994 osuus oli 54 % ja v. 2004 50 %. Tähän tulokseen vaikuttavat varmaankin v. 1993 joulukuussa pidetyt ensimmäiset parlamenttivaalit sekä vuoden 2003 joulukuussa pidetyt duuman vaalit. Tutkimuksessa lider-sana jaettiin seitsemään eri kategoriaan käyttöyhteytensä mukaan ja saatujen tulosten perusteella suuri9n osa sanoista kuului kategoriaan ”puolueen johtaja”, v. 1994 osuus oli 47 % ja v. 2004 oli 40 %. Lider-sanan käyttö on levinnyt myös monelle muulle alueelle: urheilu, liike-elämä, kulttuuri, taide, tiede ja tekniikka. Venäjän kieleen ilmaantuu koko ajan vieraskielisiä sanoja, mutta kaikki niistä eivät sopeudu eivätkä juurru kieleen. Lainasanan on täytettävä tiettyjä edellytyksiä, jotta sitä voitaisiin pitää kieleen sopeutuneena: mukautumien kielen foneettiseen järjestelm��än, sopeutuminen kielen graafiseen järjestelm��än, sopeutuminen kieliopilliseen ympäristöön, semanttinen vakiintuminen sekä vakiintuminen vähintään kahdelle temaattiselle alueelle. Lainasanan juurtumisesta ja sopeutumisesta ovat todisteena myös siitä johdetut sanat. Lider-sana täyttää kaikki em. ehdot, joten sitä voidaan pitää venäjän kieleen sopeutuneena ja juurtuneena.

Deus vult: Images of crusader violence c. 1095-1100.

This study sets out to provide new information about the interaction between abstract religious ideas and actual acts of violence in the early crusading movement. The sources are asked, whether such a concept as religious violence can be sorted out as an independent or distinguishable source of aggression at the moment of actual bloodshed. The analysis concentrates on the practitioners of sacred violence, crusaders and their mental processing of the use of violence, the concept of the violent act, and the set of values and attitudes defining this concept. The scope of the study, the early crusade movement, covers the period from late 1080 s to the crusader conquest of Jerusalem in 15 July 1099. The research has been carried out by contextual reading of relevant sources. Eyewitness reports will be compared with texts that were produced by ecclesiastics in Europe. Critical reading of the texts reveals both connecting ideas and interesting differences between them. The sources share a positive attitude towards crusading, and have principally been written to propagate the crusade institution and find new recruits. The emphasis of the study is on the interpretation of images: the sources are not asked what really happened in chronological order, but what the crusader understanding of the reality was like. Fictional material can be even more crucial for the understanding of the crusading mentality. Crusader sources from around the turn of the twelfth century accept violent encounters with non-Christians on the grounds of external hostility directed towards the Christian community. The enemies of Christendom can be identified with either non-Christians living outside the Christian society (Muslims), non-Christians living within the Christian society (Jews) or Christian heretics. Western Christians are described as both victims and avengers of the surrounding forces of diabolical evil. Although the ideal of universal Christianity and gradual eradication of the non-Christian is present, the practical means of achieving a united Christendom are not discussed. The objective of crusader violence was thus entirely Christian: the punishment of the wicked and the restoration of Christian morals and the divine order. Meanwhile, the means used to achieve these objectives were not. Given the scarcity of written regulations concerning the use of force in bello, perceptions concerning the practical use of violence were drawn from a multitude of notions comprising an adaptable network of secular and ecclesiastical, pre-Christian and Christian traditions. Though essentially ideological and often religious in character, the early crusader concept of the practise of violence was not exclusively rooted in Christian thought. The main conclusion of the study is that there existed a definable crusader ideology of the use of force by 1100. The crusader image of violence involved several levels of thought. Predominantly, violence indicates a means of achieving higher spiritual rewards; eternal salvation and immortal glory.

Arkeen pudonnut sibylla : Modernin naisen identiteetin rakentuminen Marja-Liisa Vartion romaanissa Kaikki naiset näkevät unia

A Sibyl fallen into everyday life. The enfolding of the identity of modern woman in Marja- Liisa Vartio s novel Kaikki naiset näkevät unia ( All Women Have Dreams ). --- Marja-Liisa Vartio played a remarkable part in renewing Finnish literature. My thesis examines her novel Kaikki naiset näkevät unia (1960), which describes the life of a middle-aged housewife, Mrs. Pyy ( Mrs. Hazel Hen ). She has moved from country to city and lives now in a suburb, in the Helsinki of the 1950 s. In Finnish literature, the novel is the first significant description of a modern city woman accomplished by modernistic means. My research examines the identity of a woman in the Finland of the 50 s, an epoch marked by the inevitable transition into modernity. My aim is to look into the ways in which the female identity enfolds in Kaikki naiset näkevät unia, how it takes its form, how it is described and commented. The primary method is contextual close reading; the novel is seen in the social, cultural and historical context of the time it was published. Essential elements in this study are literary motifs and images in the novel, and particularly transtextual relations as defined by Gérald Genette. The focus is on hypertextuality, intertextuality and paratextuality. Kaikki naiset näkevät unia emerges as a modern version of Madame Bovary by Gustave Flaubert. A woman s life spent in illusive dreaming is transferred from a 1900th century bourgeois town in France to a middle class Finnish suburb in the 1950 s. Vartio s novel is a variant of an ancient Finnish ballad I, a bird without a nest , making it into a modern narration of transition. The inner, mental journey from country to city is of great length, and the liminal life in a suburb does not make the passage any easier. Like the lyrical voices in the poetry of Edith Södergran, also Mrs. Pyy finds it hard to discover any values of sisterhood or those of ideal femininity in modern times. In earlier studies of Marja-Liisa Vartio s prose, stress has been laid on the discourse of her narrators and characters, as well as on its modern literary form. In this research, however, urgent allusions to paintings, old and new, are taken into account, since Mrs. Pyy mirrors herself against art, both classical and modern. Principal images in this context are Michelangelo s Sibyls in the ceiling of the Sistine Chapel, and a modern painting, which remains unidentified. Mrs. Pyy turns out to be a tragicomic character, who has magnanimous illusions about herself, but is compelled to accept the fact the she is only a mediocre person. She is nothing more than a first generation city dweller; she is not a modern, aloof outsider but a mere dilettante, who desperately tries to live out modern city life. Kaikki naiset näkevät unia is a striking picture of the 1950 s, a picture that is construed in the consciousness of Mrs. Pyy. We are shown everyday life growing more and more modern after the war and woman s role growing more and more subject to increasing pressure for change.

Other Side of This Life : Death, Value, and Social Being in Thomas Pynchon's Fiction

This dissertation analyzes the interrelationship between death, the conditions of (wo)man s social being, and the notion of value as it emerges in the fiction of the American novelist Thomas Pynchon (1937 ). Pynchon s present work includes six novels V. (1963), The Crying of Lot 49 (1966), Gravity s Rainbow (1973), Vineland (1990), Mason & Dixon (1997), Against the Day (2006) and several short stories. Death constitues a central thematic in Pynchon s work, and it emerges through recurrent questions of mortality, suicide, mass destruction, sacrifice, afterlife, entropy, the relationship between the animate and the inanimate, and the limits of representation. In Pynchon, death is never a mere biological given (or event); it is always determined within a certain historical, cultural, and ideological context. Throughout his work, Pynchon questions the strict ontological separation of life and death by showing the relationship between this separation and social power. Conceptual divisions also reflect the relationship between society and its others, and death becomes that through which lines of social demarcation are articulated. Determined as a conceptual and social "other side", death in Pynchon forms a challenge to modern culture, and makes an unexpected return: the dead return to haunt the living, the inanimate and the animate fuse, and technoscientific attempts at overcoming and controlling death result in its re-emergence in mass destruction and ecological damage. The questioning of the ontological line also affects the structuration of Pynchon's prose, where the recurrent narrated and narrative desire to reach the limits of representation is openly associated with death. Textualized, death appears in Pynchon's writing as a sudden rupture within the textual functioning, when the "other side", that is, the bare materiality of the signifier is foregrounded. In this study, Pynchon s cultural criticism and his poetics come together, and I analyze the subversive role of death in his fiction through Jean Baudrillard s genealogy of the modern notion of death from L échange symbolique et la mort (1976). Baudrillard sees an intrinsic bond between the social repression of death in modernity and the emergence of modern political economy, and in his analysis economy and language appear as parallel systems for generating value (exchange value/ sign-value). For Baudrillard, the modern notion of death as negativity in relation to the positivity of life, and the fact that death cannot be given a proper meaning, betray an antagonistic relation between death and the notion of value. As a mode of negativity (that is, non-value), death becomes a moment of rupture in relation to value-based thinking in short, rationalism. Through this rupture emerges a form of thinking Baudrillard labels the symbolic, characterized by ambivalence and the subversion of conceptual opposites.

Olen maa johon tahdot : Timo K. Mukan maailmankuvan poetiikkaa

The dissertation deals with the prose texts of the Finnish writer Timo K. Mukka, renowned for his depictions of his native Lapland. This research concerns the creation of world view in Mukka s prose, which is approached by studying what Mikhail Bakhtin calls generic change. Such genre change is the most characteristic feature of Mukka s prose. His prose is permeated with two genres in particular and changes between them: the ballad-like, archaistic and romantic prose-poem style and naturalistic, even grotesque expressions. In addition, these genres are associated with sublime and grotesque styles so that generic change tends to involve also stylistic changes in Mukka s prose. This study probes the tension-filled interrelationships between the ballad and naturalistic prose by examining the discourse of Mukka s characters. It is shown that these characters invariably find themselves in what Bakhtin calls the chronotope of the threshold; that is, the plots of Mukka s novels and short stories depict situations in which the characters are faced with decisions and deeds that will profoundly impact their lives. The discourse of the threshold affects the characters speech by filling it with dialogical dimensions. This makes their communication ethically loaded and polyphonic. This study is based on Mikhail Bakhtin s theory of the novel and international Bakhtin s studies. I also take into consideration the theoretical developments of Bakhtin s work; for example, the concept of ressentiment, adapted from the Bakhtin scholar Michel André Bernstein, plays an important role. In order to explicate on the psychology of Mukka s characters such as melancholy, abjection, sadism, and taboo I use the concepts familiar from Freudian psychoanalysis. The corpus of my research consists of the following texts: the long prose texts Maa on syntinen laulu. Balladi (1964), Tabu (1965), Täältä jostakin. Romaani (1965), Laulu Sipirjan lapsista. Romaani (1966), Ja kesän heinä kuolee. Kertomus sairaudesta (1968) ja Kyyhky ja unikko (1970) and the short story collections Koiran kuolema (1967) ja Lumen pelko (1970), and with Tabu published short story Sankarihymni , the short story Katkelma laajemmasta laulelmasta from the collection Rakastaa: Kaksitoista novellia rakkaudesta (1965) and also the short stories which were published in various Finnish journals: Yöt (1965), Liisa (1967), Tyttö (1967) ja Näin hetki sitten ketun (1970). I pay particular attention to the novel Maa on syntinen laulu, because it expresses the generic change characteristic of Mukka s world view in a specifically clear and lively way. The dissertation is in Finnish. Key words: Timo K. Mukka, world view, genre change, ballad, naturalism, grotesque realism, Mikhail Bakhtin, dialogism, polyphony, chronotope, sublime, grotesque, ressentiment, Sigmund Freud, melancholy, taboo, abject, sadism, reduced laughter, modern parody.

Kirjan tie lukijalle : Kirjakauppojen vakiintuminen Suomessa 1740 - 1860

Books Paths to Readers describes the history of the origins and consolidation of modern and open book stores in Finland 1740 1860. The thesis approaches the book trade as a part of a print culture. Instead of literary studies choice to concentrate on texts and writers, book history seeks to describe the print culture of a society and how the literary activities and societies interconnect. For book historians, printed works are creations of various individuals and groups: writers, printers, editors, book sellers, censors, critics and finally, readers. They all take part in the creation, delivery and interpretation of printed works. The study reveals the ways selling and distributing books have influenced the printed works and the literary and print culture. The research period 1740 1860 covers the so-called second revolution of the book, or the modernisation of the print culture. The thesis describes the history of 60 book stores and their 96 owners. The study concentrates on three themes: firstly, how the particular book trade network became a central institution for printed works distribution, secondly what were the relations between cosmopolitan European book markets and the national cultural sphere, and thirdly how book stores functioned as cultural institutions and business enterprises. Book stores that have a varied assortment and are targeted to all readers became the main institution for book trade in Finland during 1740 1860. It happened because of three features. First, the book binders monopoly on selling bound copies in Sweden was abolished in 1740s. As a consequence entrepreneurs could concentrate solely to trade activities and offer copies from various publishers at their stores. Secondly the common business model of bartering was replaced by selling copies for cash, first in the German book trade centre Leipzig in 1770s. The change intensified book markets activities and Finnish book stores foreign connections. Thirdly, after Finland was annexed to the Russian empire in 1809, the Grand duchy s administration steered foreign book trade to book stores (because of censorship demands). Up to 1830 s book stores were available only in Helsinki and Turku. During next ten years book stores opened in six regional centres. The early entrepreneurs ran usually vertical businesses consisting of printing, publishing and distribution activities. This strategy lowered costs, eased the delivery of printed works and helped to create elaborated centres for all book activities. These book stores main clientele consisted of the Swedish speaking gentry. During late 1840s various opinion leaders called for the development of a national Finnish print culture, and also book stores. As a result, during the five years before the beginning of the Crimean war (1853 1856) book stores were opened in almost all Finnish towns: at the beginning of the war 36 book stores operated in 21 towns. The later book sellers, mainly functioning in small towns among Finnish speaking people, settled usually strictly for selling activities. Book stores received most of their revenues from selling foreign titles. Swedish, German, French and Belgian (pirate editions of popular French novels) books were widely available for the multilingual gentry. Foreign titles and copies brought in most of the revenues. Censorship inspections or unfavourable custom fees would not limit the imports. Even if the local Finnish print production steadily rose, many copies, even titles, were never delivered via book stores. Only during the 1840 s and 1850 s the most advanced publishers would concentrate on creating publishing programmes and delivering their titles via book stores. Book sellers regulated commissions were small. They got even smaller because of large amounts of unsold copies, various and usual misunderstandings of consignments and accounts or plain accidents that destroyed shipments and warehouses. Also, the cultural aim of a creating large and assortments and the tendency of short selling periods demanded professional entrepreneurship, which many small town book sellers however lacked. In the midst of troublesome business efforts, co-operation and mutual concern of the book market s entrepreneurs were the key elements of the trade, although on local level book sellers would compete, sometimes even ferociously. The difficult circumstances (new censorship decree of 1850, Crimean war) and lack of entrepreneurship, experience and customers meant that half of the book stores opened in 1845 1860 was shut in less than five years. In 1858 the few leading publishers established The Finnish Book Publishers Association. Its first task was to create new business rules and manners for the book trade. The association s activities began to professionalise the whole network, but at the same time the earlier independence of regional publishing and selling enterprises diminished greatly. The consolidation of modern and open book store network in Finland is a history of a slow and complex development without clear signs of a beginning or an end. The ideal book store model was rarely accomplished in its all features. Nevertheless, book stores became the norm of the book trade. They managed to offer larger selections, reached larger clienteles and maintained constant activity better than any other book distribution model. In essential, the book stores methods have not changed up to present times.

Fictionalising Trauma : The Aesthetics of Marguerite Duras's India Cycle

Marguerite Duras (1914−1996) was one of the most original French writers and film directors, whose cycles are renowned for a transgeneric repetition variation of human suffering in the modern condition. Her fictionalisation of Asian colonialism, the India Cycle (1964−1976), consists of three novels, Le ravissement de Lol V. Stein (1964), Le Vice-consul (1966) and L'amour (1971), a theatre play, India Song (1973), and three films, La Femme du Gange (1973), India Song (1974) and Son nom de Venise dans Calcutta desért (1976). Duras’s cultural position as a colon in inter-war ‘Indochina’ was the backdrop for this “théâtre-text-film”, while its creation was provoked by the atrocities of World War II and post-war decolonisation. Fictionalising Trauma analyses the aesthetics of the India Cycle as Duras’s critical working-through of historical trauma. From an emotion-focused cognitive viewpoint, the study sheds light on trauma’s narrativisation using the renewed concept of traumatic memory developed by current social neuroscience. Duras is shown to integrate embodied memory and narrative memory into an emotionally progressing fiction. Thus the rhetoric of the India Cycle epitomises a creative symbolisation of the unsayable, which revises the concept of trauma from a semiotic failure into an imaginative metaphorical process. The India Cycle portrays the stagnated situation of a white society in Europe and British India during the thirties. The narratives of three European protagonists and one fictional Cambodian mendicant are organised as analogues mirroring the effects of rejection and loss on both sides of the colonial system. Using trauma as a conceptual prism, the study rearticulates this composition as three roles: those of witnessing writers, rejected survivors and colonial perpetrators. Three problems are analysed in turn by reading the non-verbal markers of the text: the white man as a witness, the subversive trope of the madwoman and the deadlock of the colonists’ destructive passion. The study reveals emotion and fantasy to be crucial elements in critical trauma fiction. Two devices intertwine throughout the cycle: affective images of trauma expressing the horror of life and death, and self-reflexive metafiction distancing the face-value of the melodramatic stories. This strategy dismantles racist and sexist discourses underpinning European life, thus demanding a renewal of cultural memory by an empathic listening to the ‘other’. And as solipsism and madness lead the lives of the white protagonists to tragic ends, the ‘real’ beggar in Calcutta lives in ecological harmony with Nature. This emphasises the failure of colonialism, as the Durasian phantasm ambiguously strives for a deconstruction of the exotic mythical fiction of French ‘Indochina’.

Leikin asia : Näkökulmia varhaisnuorten romanttiseen seurustelukulttuuriin

The subject of my research is the romantic dating culture, the practice of 'going with', among preadolescents ('tweens') in Finland during the 1990s. Preadolescence is a cultural construction of the post-industrial period, experienced by school students between the ages of 7 to 13. Deemed by researchers as a shallow, unchallenging and uninteresting period, it has been shadowed in previous studies by early childhood and puberty. This study combines paradigms of the folkloristic research of children's lore, which began in the 1970s, with those of later, turn-of-the-century girls study. The phenomena of romantic girl culture are studied in several ways, through ample and varied subject materials collected in different places at different times. The research material was collected directly from schoolchildren through interviews, questionnaires and the observations of preadolescents' behavior in discos, among other methods. Part of the material consists of reminiscent thematic writings and parts have been quoted from tween message boards. A general picture of romantic preadolescent dating culture is formed in this study from five previously published articles and a summary. The influence of western culture, with its respect for relationships, is evident in tween dating culture. Seven- to thirteen-year olds use the elements of the society around them to construct an appropriate way for themselves to 'go out' with someone. Many expressions in preadolescent dating culture are contrary to the models of adult relationships. For example, a couple isn't necessarily expected to meet each other even once, or the other party, the boy, doesn't even need to know he's dating someone. Girls organize and experience relationships by playing card fortune-telling, calculating 'Love Percentages', and other methods. Categorizing tween dating culture and its related emotional qualities from an adult point of view as simply a play is one example of the hierarchical system of generations where childhood emotions, actions and conceptions of reality aren't valued as highly as the 'real life' of adults. Lowest on the totem pole are little girls, who in this study get their voices backed up by the researcher's adulthood and research-based sisterhood. Keywords: childhood, children's lore, dating culture, girls and boys, girls study, fortune-telling games, preadolescence/tweens

Suomalaiset antisankarit : Suomalaisuusdiskurssi kolmessa 1980-luvun elokuvassa

Tutkimuksen aiheena on suomalaisuusdiskurssi elokuvissa Täältä tullaan, elämä! (1980, ohjaus Tapio Suominen), Ajolähtö (1982, ohjaus Mikko Niskanen) ja Arvottomat (1982, ohjaus Mika Kaurismäki). Tutkimuksen kohteena ovat elokuvien sisältö ja aikalaisten lehdistöarviot elokuvista. Elokuvia analysoidaan kahdella tasolla: pintatasolla jossa tutkitaan elokuvien kerrontaa ja tyyliä ja syvemmällä tasolla, jossa tutkitaan elokuvien merkitysrakenteita semiotiikan ja analyyttisen psykologian keinoin. Elokuvatekstien pintatason tutkimuksessa käytän päälähteenä David Bordwellin ja Kirstin Thompsonin kirjaa Film Art: An Introduction (1990, 3. ed.). Merkitysrakenteiden analyysissa käytän Algirdas Julien Greimasin semanttista neliötä ja aktanttikaavaa ja Ronald Barthesin teorioita kirjasta Mytologioita (1957/1994). Elokuvien sankaruuden tutkimisessa sovelletaan Carl Gustav Jungin teorioita kollektiivisesta alitajunnasta ja sankarin arkkityypistä. Suomalaisuusdiskurssin analyysissa käytän pohjana Michel Foucaultin teosta The Archaeology of knowledge (1972/1985) ja samaa teokseen teoreettisesti paljolti pohjautuvaa Päivi Rantasen teosta Suolatut säkeet. Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen (1997). Rantasen teos tuo tutkittavien elokuvien suomalaisuusdiskurssin analyysiin historiallista perspektiiviä. Kontekstina elokuva-analyyseille tarkastelen myös elokuvateollisuuden rakennemuutoksia 1980-luvulla ja elokuva-arvosteluja. Suomalaisuusdiskurssi korostuu elokuvien sovittamattomissa ristiriidoissa. Elokuvien kerronnan ja tyylin, narratiivisen merkitysrakenteen ja jungilaisen analyysin tutkimustuloksina on, että elokuvien sisäisistä ristiriidoista voi havaita suomalaisuusdiskurssin pyrkimystä muutokseen. Elokuvien realistisuus sitoo elokuvia perinteiseen topeliaanis-runebergiläiseen suomalaisuuteen, mutta elokuvissa on myös uudenlaisia suomalaisuustulkintoja jotka tulevat ilmi päähenkilöiden toiminnan kautta. Elokuvien analyysi osoittaa, että elokuvien suomalaisuusdiskurssi ei ole vielä valmis täysin sisäistämään muun muassa kansainvälistymistä (Ajolähtö) ja yksilöllisempää suomalaisuutta (Täältä tullaan, elämä! ja Arvottomat). Tarve uudenlaiseen suomalaisuuden määrittelyyn kuitenkin näkyy sekä elokuvateksteissä että elokuva-arvosteluissa. Tutkimusta voisi jatkaa analysoimalla eri aikakausien elokuvia ja vertailemalla niiden suomalaisuusdiskurssia toisiinsa.

Kesken jäänyt vallankumous : Sosiaalinen mobilisaatio Helsingissä vuoden 1905 suurlakosta Viaporin kapinaan 1906

Tutkielmassani käsittelen vuoden 1905 suurlakon ja Viaporin kapinan välistä aikaa vallankumouksellisena prosessina Helsingissä. Miten vallankumouksellisuus ilmeni suurlakon aikana ja sen jälkeen Helsingissä? Miten tavalliset työläiset reagoivat tapahtumiin? Metodisina apuvälineinä minulla on ensinnäkin Charles Tillyn määritelm�� vallankumoukselliselle tapahtumalle. Keskeistä tälle määritelm��lle on, että vallankumouksellista tapahtumaa pitää tutkia sen lähtökohdista käsin eikä lopputuloksen kautta. Vallankumouksellinen tilanne syntyy, kun olemassa oleva hallitus saa kilpailijan ja vastaavasti se on ohi, kun jompikumpi jää jäljelle. Toiseksi apunani ovat olleet sosiaalihistorialliset tutkimukset Venäjän vallankumouksesta, joissa aihetta käsitellään ruohonjuuritason näkökulmasta. Tällöin polttopisteessä ovat lakot ja niiden aikana esitetyt vaatimukset. Oleellista näistä tutkimuksissa on, ettei työläisiä nähdä tahdottomana massana, joka sokeasti tottelee poliittisten johtajien käskyjä. Työläisillä oli omia, lähinnä ammatillisia vaatimuksia, jotka ilmensivät toisaalta huolta jokapäiväisestä toimeentulosta ja toisaalta ne heijastivat demokraattisten vaatimusten ulottamista laajemmalle kuin pelkästään valtiolliselle tasolle eli myös työpaikoille. Suurlakon aikana Helsingin työläiset johtivat käytännössä kaupungin julkista elämää. Vallan keskuksena toimi kansallislakon keskuskomitea. Näkyvintä valtaa käytti kansalliskaarti. Kaarti toimi vahvana poliisivoimana koko lakon ajan. Se pyrki kontrolloimaan liikennettä ja kauppaa sekä sensuroimaan muiden tahojen tiedonvälitystä. Raittiusväellä oli myös oma kaartin osasto, jonka avulla kaupunkiin säädettiin kieltolaki sekä kiellettiin prostituutio. Keskeinen elementti lakon onnistumisen kannalta oli niinikään avustustoiminnan järjestäminen lakon vuoksi hätään joutuneille. Näin turvattiin, ettei lakkorintamassa sattuisi ennenaikaisia repeämiä. Suurlakon jälkeen työväestö aktivoitui ennennäkemättömällä tavalla. Lakkojen lukumäärä ja niihin osallistuneiden työläisten määrä moninkertaistui. SDP:n virallinen tavoite eli poliittinen kansalaisuus ei riittänyt työläisjoukoille, vaan lakoilla pyrittiin saamaan aikaiseksi demokraattinen yhteiskunta laajemminkin. Lyhytikäisiksi jääneet työehtosopimukset eivät tilannetta korjanneet. Demokratia saatiin poliittisella tsolla, mutta ruohonjuurinäkökulmasta uudistukset jäivät kesken ja tyytymättömyys säilyi. Tässä mielessä työväenliike ei integroitunut yhteiskuntaan. Suomessa vallankumouksellinen toivo asetettiin Venäjän vallankumoustapahtumien etenemiseen. Suomalaisen radikalismin päätepisteenä voi pitää epäonnistunuttta Viaporin kapinaa, johon osallistui myös suomalaisia punakaartilaisia. Punakaartilaiset olivat suurelta osin nuoria, muualta Helsinkiin muuttaneita ja vähän järjestökokemusta omaavia henkilöitä. Nuoruus, juurettomuus ja liittyminen työväentyöväenpuolueeseen tai sen järjestöihin vasta perustamisvaiheen 1899-1903 jälkeen olivatkin leimallisia piirteitä radikaalien aineksien keskuudessa. Tutkielmassani osoitan, että ruohonjuuritason tutkimuksella voidaan kuvaa vuosisadan alun työläisistä, heidän toiveistaan ja haluistaan täsmentää. Vuosien 1905 ja 1906 poliittisessa murroksessa oli myös ammatillisilla seikoilla tärkeä sija työväestön pyrkimyksissä. Ne osoittavat omalta osaltaan työläisten vallankumouksellisia ja radikaaleja vaatimuksia. Punakaartilaisradikalismi oli läheistä sukua tälle toiminnalle. Avainsanat: Sosiaalihistoria, vallankumous, työväenliike, suurlakko 1905, Viaporin kapina.

Esi-isät ja tiedonhankinta : Ennustus sukuma-nyamwezi-yhteisössä Luoteis-Tansaniassa

Tutkielmassa tarkastellaan esi-isien merkitystä sukuma-nymawezi-alueen ennustajientyössä. Työ perustuu kenttätyömateriaaliin, joka on pääasiassa kerätty neljän kylän muodostamalta hallinnolliselta alueelta, Isakasta, joka sijaitsee sukuma-nyamwczi-alueen kes-kiosissa. Sukumat ja nyamwezit ovat Tansanian suurimmat kansat ja muodostavat kulttuurisesti hyvinkin yhtenäisen alueen. Isakan alue, jossa kenttätyö on tehty, on nopeasti kasvava keskus, jonka kasvun ovat mahdollistaneet erinomaiset liikenneyhteydet, joiden vaikutuksesta alueelle on muuttanut useiden kansojen edustajia lähinnä vaurastumisen toivossa. Mm. ennustajia alueella on runsaasti juuri tästä syystä. Tutkielmassa esitellään erilaisia näkökulmia ennustukseen ja esi-isien merkitykseen Isakassa. Ennustuksen asiantuntijoiden, ennustajien, lisäksi näitä näkökulmia tarjoavat alueen perinteisten tanssirituaalien johtajat sekä länsimaisen terveydenhuollon ja valtion kulttuuriviraston edustajat. Nämä eri tahot edustavat usein jopa vastakkaisia näkemyksiä ennustuksen merkitykseen yhteisössä. Tutkielmassa tarkastellaan kuitenkin sitä, miten nämä toisistaan poikkeavat näkemykset yhdistyvät yksilöiden (isakalaisten naisten) kohdalla erilaisiksi kokonaisuuksiksi, joissa erilaiset näkemykset täydentävät toisiaan. Isakassa ennustajat selvittävät erilaisten ennustusmenetelmien avulla asiakkaittensa ongelmat ja tarvittavat hoitomuodot. Ennustuksen lisäksi he tarjoavat usein asiakkailleen myöstarvittavan hoidon. Lähes poikkeuksetta ennustus tapahtuu esi-isien tai muiden henkienavulla. Ennustuksessa voidaan käyttää henkipossessiota, jolloin henki kertoo asiakkaanongelmat ennustajan ruumiin kautta. Myös käytettäessä muita ennustusmenetelmiä kuin henkipossessiota, on esi-isien merkitys suuri, sillä ennustajan kykyjen nähdään olevannäiltä peräisin. Tutkielmassa esi-isien ja mahdollisten muiden henkien merkitystä ennus-tustyössä valotetaan henkipossessioteorioiden avulla ja tarkastellaan mm. sitä, miten esi-isät kommentoivat yhteisön jäsenten elämää "historian äänenä". Sukuma-nyamwezi-kosmologiassa esi-isät ja noituus nähdään mahdollisina sairauksien j amuiden ongelmien aiheuttajina. Erityisesti näissä tapauksissa virallisen (länsimaisen) terveydenhuollon palveluja ei nähdä riittävinä. Tutkielmassa korostetaankin sitä, miten isakalaisille ennustajien ja virallisen terveydenhuollon palvelut näyttäytyvät toisiaan täydentävi-nä vaihtoehtoina etsittäessä ratkaisuja sairauksien tai muiden ongelmien alkuperään ja tar-vittavaan hoitoon. Avainsanat: Tansania; sukuma-nyamwczi; ennustus; esi-isät ja muut henget; noituus

Liian huono kansalaiseksi? : Kansalaisihanne sterilisaatioasiakirjoissa v. 1935-1949

Tutkimuksessa tarkastellaan moderniin kansalaisuuteen sisältyneitä normeja ja ihanteita, joita analysoidaan vuoden 1935 sterilisaatiolain toteuttamisessa syntyneiden asiakirjojen kautta. Pyrkimyksenä on löytää asiakirjoihin implisiittisesti kirjatut hyvän elämän ja kansalaisuuden kriteerit. Työn laajemman kehyksen muodostaa suomalaisen modernisaation ja ns. uuden keskiluokan analyysi erityisesti lääketieteen ja huoltotoimen asiantuntijaviranomaisten avulla. Rotuhygienian tarkastelu avaa uuden väylän tutkia moderniin kansalaisuuteen liittyneitä määreitä. Rotuhygienia ja erityisesti sen käytäntöön soveltaminen sterilisaatiolain muodossa tarjoaa kansalaisuuden näkökulmalle konkreettisen ja fokusoidun tutkimuskohteen. Sterilisaatioasiakirjoissa kristallisoituu lääketieteellisin perustein tehty huonon kansalaisen määrittely. Tutkimus rakentuu kolmesta pääluvusta. Ensin käydään läpi vuoden 1935 sterilisaatiolain toteuttamista yleisesti aikaisemman tutkimuksen perusteella, minkä jälkeen tarkennetaan kuvaa otoksista saatujen tulosten avulla. Seuraavassa luvussa tarkastellaan hyvän elämän kriteerejä oikeanlaisen elämänkulun hahmottamisen avulla. Viimeinen pääluku keskittyy modernin kansalaisen muotokuvan rakentamiseen normeiksi määrittyvien fysionomisten ja seksuaalisten sekä luonne- ja älykkyysominaisuuksien palasilla. Normaali, terve kansalainen oli lapsesta asti sekä fyysisiltä että psyykkisiltä ominaisuuksiltaan normien mukaan kehittynyt. Hänessä ei ilmennyt diagnosoitavia häiriötiloja vaan hänen yksilöllinen elämänsä noudatti sisäsyntyistä "luonnollista" elämänkulkua. Fyysiseltä olemukseltaan ihannekansalainen oli sopusuhtainen, säännönmukainen ja mahdollisimman symmetrinen. Normaali kansalainen oli alistanut viettinsä rationaalin alle. Hän hallitsi tunteitaan ja elämäänsä järkevästi niitä itse tietoisesti ohjaillen. Seksuaaliviettinsä ihannekansalainen oli rajannut porvarillisen avioliiton alueelle, ja sielläkin sukupuolielämän tehtävänä oli reproduktio uusien kansalaisten tuottajana. Viettielämän hallitsemattomuus ja ylivalta suhteessa yksilön järjen tahtoon osoitti sisäsyntyistä rappiota, degeneraatiota, jolloin vajaan, epänormaalin yksilön elämä oli jäänyt lapsen tai lähes eläimen tasolle. Normaali kansalainen kulki jatkuvan yksilöllisen kehityksen polkua, jonka tarkoituksena oli saattaa atavistiset piirteet ja vietit järjen ja sivistyksen tuoman hallinnan alle.Ihannekansalaisen evolutionääriseen kehitykseen kuului valintojen tekeminen yhteneväisinä kansallisvaltion päämäärien kanssa. Hän kykeni elättämään itsensä ja perheensä mahdollisimman itsenäisesti muiden apuun turvautumatta. Hän eli kristillisten moraaliarvojen mukaisesti rehellisyydessä, säästäväisyydessä ja anteeksiannossa. Modernin ihannekansalaisen kasvatus alkoi kotona, jossa häntä oli hoidettu ja kasvatettu normien mukaisesti sekä oikeanlaisessa tunnesuhteessa äitiinsä. Indoktrinoiva kasvatus ja ohjaus ihannekansalaisuuteen jatkui koulussa. Tutkimukseni osoittaa kristilliseen opetukseen sisältyneiden arvojen ja moraalikäsitysten jatkumon objektiiviksi kutsutuissa moderneissa (luonnon-)tieteissä. Tieteen avulla perustellut käsitykset työnteosta, sukupuolimoraalista sekä auktoriteetin ylivallasta ovat verrattavissa luterilaisen opin sisältöihin. Avainsanat: Kansalainen, sterilisaatio, rotuhygienia, moderni keskiluokka, älykkyys