Imazhinist Mariengof : Dendi. Montazh. Ciniki.

The study is dedicated to the Russian poet and prose writer Anatolii Borisovich Mariengof (1897–1962). Mariengof – “the last dandy of the Republic” – was one of the leaders and main theoreticians in the poetic group of the Russian Imaginists. For his contemporaries, he was an Imaginist par excellence. His Imaginist principles – in theory and practice – are applied to the study of his first fictional novel, Cynics (1928), which served as an epilogue for his Imaginist period (1918–1928). The novel was not published in the Soviet Union until 1988. The method used in the study is a conceptual and literary historical reading, making use of the contemporary semiotic understanding of cultural mechanisms and of intertextual analysis. There are three main concepts used throughout the study: dandy, montage and catachresis. In the first chapter, the history, practice and theory of the Russian Imaginism are analyzed from the point of view of dandyism. The Imaginist theatricalisation of life is juxtaposed with the thematic analysis of their poetry, and Imaginist dandyism appears as a catachrestic category in culture. The second chapter examines the Imaginist poetic theory. It is discussed in the context of the montage principle, defining the post-revolutionary culture in Soviet Russia. The Imaginist montage can be divided into three main theoretical paradigms: S. Yesenin’s “technical montage” (reminiscent of Dadaist collage), V. Shershenevich’s “nominative montage” (catalogues of images) and Anatolii Mariengof’s “catachrestic montage”. The final chapter deals with Mariengof’s first fictional novel, Cynics. The study begins with the complex history of publication of the novel, as well as its relation to the Imaginist poetic principles and to the history of the poetic movement. Cynics is, essentially, an Imaginist montage novel. The fragmentary play of the fictional and the documentary material follows the Imaginist montage principle. The chapter concludes in a thematic analysis of the novel, concentrating on the description of the October Revolution in Cynics.

Kun bolševikit käänsivät maailmanjärjestyksen Venäjällä 90 vuotta sitten vuoden 1917 vallankumouksissa, monet taiteilijat halusivat kiihkeästi uuden vallan palvelukseen. Etuvartioon (avant garde) pyrkivät myös venäläiset imaginistit, joilla oli merkittävä sija 1920-luvun taitteen kirjallisuudessa. Silti heitä on tutkittu toistaiseksi kovin vähän. Runoilijat Anatoli Mariengof, Sergei Jesenin ja Vadim Šeršenevitš kutsuivat itseään imaginistien ”korkeimmaksi neuvostoksi”. He saivat nauttia bolševikkien suosiosta julistaessaan anarkiaa, taiteen erottamista valtiosta ja imaginismin diktatuuria. Kansalaissodan, nälänhädän ja paperipulan vuosina runoilijat pyörittivät kirjakauppaa, kuvitettua ja väripainettua kirjallisuuslehteä sekä omaa kustantamoa. Heillä oli pari kahvilaa ja elokuvateatteri, käytössään salonkivaunu sekä taloudenhoitaja. He kirjoittivat runoja luostarin muuriin, nimesivät Moskovan katuja uudelleen, haastoivat koko venäläisen kirjallisuuden oikeuteen ja pitivät meteliä julkaisuistaan. Vastavallankumouksen ja sabotoinnin vastainen erityiskomissio (Tšeka) alkoi vähitellen puuttua heidän toimintaansa kovalla kädellä. Anatoli Mariengof (1897–1962) oli aikalaiskriitikoiden ja runoilijoiden mielestä imaginisti par excellence. Sadomasokistiset ja uskonnonvastaiset runot saivat aikalaiset kutsumaan häntä ”lihamyllyksi”. Meyerhold nimitti häntä ”tasavallan viimeiseksi dandyksi”, Oscar Wilde ja Aleksandr Blok olivat hänen kotijumaliaan. Metafora-akrobatia, dandyna keikarointi, elämänteatteri ja ristiriidoilla šokeeraaminen olivat Mariengofille arkipäivää. Hän kirjasi myös imaginismin historiaa muistelmateoksissaan, kuten Jeseninin elämää ja itsemurhaa valottavassa kohutussa Romaanissa vailla valhetta (1927, suom. 2002). Runoudessa imaginistit harjoittivat radikaalia montaasia, näennäisesti irrallisten kuvien yhdistelyä. Mariengof rakensi metaforista ketjuja, Jesenin teki niistä dadaistisen koneen ja Šeršenevitš niiden luettelon. He julistivat verbit ”runouden umpilisäkkeiksi”. Huomio kiinnitettiin lukijaan, mekaanisesti tulkittuun ”vastaanottimeen”, jonka mielessä kuvien ja verbien oli määrä syntyä. Tehokkaimmin tämä kuvatuotanto onnistui leikkaamalla yhteen keskenään ristiriitaisia aineksia. Mariengofille metaforan ydin oli puhtaan ja likaisen yhdistelmä, jolla koeteltiin lukijan sietokykyä. Imaginistisen montaasin periaatteet ovat määrääviä hänen romaanissaan Kyynikot (1928, suom. 1998), jonka ilmestyminen kiellettiin Neuvostoliitossa aina vuoteen 1988. Väitöskirjassa Mariengofin vuosien 1918–1928 tuotantoa sekä erityisesti Kyynikot-romaani analysoidaan imaginistien historian ja dandyismin taustaa vasten. Montaasiteoria ja semioottinen tekstienvälisyyden tutkimus ovat työn keskeisiä lähtökohtia. Tutkimus on ensimmäinen laaja tieteellinen selvitys Mariengofin imaginismista. Venäjänkielinen väitöskirja ilmestyy Moskovassa Novoe Literaturnoe Obozrenien (NLO) kustantamana.