921 resultados para meaning of a norm


Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkielmassa on pyritty selvittämään suomalaisten suuryritysten t&k-toiminnan julkista rahoitusta. Aihetta on tarkasteltu monesta eri näkökulmasta: teoriaan, postikyselyvastauksiin ja yksittäisen yrityksen toiminnan kuvaukseen pohjautuen. Tavoitteena on selvittää tällä tavoin kerättyjen tietojen avulla suuryrityksille suunnattuja ulkopuolisen rahoituksen mahdollisuuksia sekä luoda lisävalaistusta siihen, millaista on tehokas julkisen t&k-tuen hakeminen ja käsittely suuryrityksissä. Tutkielma jaoteltiin niin, että ensimmäiseksi tarkastellaan t&k-toimintaa, sen julkista rahoitusta ja tuenantajia. Toisessa osassa käsitellään suuryritysten käytännön kokemuksia t&k-toiminnan julkisrahoitukseen liittyvistä seikoista. Kolmannessa osassa käydään tarkemmin läpi yhden yrityksen t&k-hankkeiden julkista rahoitusta. Tarkastelussa voidaan havaita suuryritysten tukeutuvan julkisen tuen hakemisessa lähinnä Tekesin ja Euroopan unionin teknologiahankkeisiin. Kuitenkin myös muita ulkopuolisen rahoituksen lähteitä oli käytetty. Yritykset pitivät saatua t&k-tukea toimintansa kannalta merkittävänä, vaikka se vaatii yrityksiltä tuenantajasta riippuen enemmän tai vähemmän panostuksia. Monet projektit olisivat jääneet tekemättä ilman tuen saamista. Tutkielman tuloksista voidaan nähdä kansainvälistymisen merkityksen korostuvan yleisesti t&k-toiminnassa. Yrityksen t&k-toiminnan julkisen rahoituksen ollessa tehokasta, on havaittavissa puolestaan yhteys hyvin organisoidun t&k-tuen hakemisen, korkean julkista rahoitusta koskevan tietotason ja tuenantajia koskevan tyytyväisyyden välillä.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten sähköistä liiketoimintaa hyödynnetään Päijät-Hämeen koulutuskonsernin hankintatoiminnassa. Lisäksi tutkimuken tarkoituksena oli perehtyä julkiseen hankintatoimintaan, erityisesti lainsäädännön sille asettamiin vaatimuksiin ja julkisen hankintaprosessin eri osa-alueisiin. Tutkimuksen teoriaosan alussa tarkastellaan julkista hankintaprosessia ja lainsäädäntöä. Teoriaosassa käsitellään myös sähköisen liiketoiminnan uhkia ja heikkouksia Lisäksi selvitetään tietoverkkojen; Internetin, intranetin ja extranetin mahdollistamat hyödyt hankintatoiminnassa. Pääasiallisena tutkimusmenetelmänä käytettiin kyselytutkimusta. Tämän lisäksi tehtiin 9 haastattelua. Tutkimus osoitti, että Päijät-Hämeen koulutuskonsernissa käytetään jo tällä hetkellä tietoverkkoja hankintatoiminnassa. Tutkimuksen mukaan suurimmat hyödyt tietoverkkoista ovat ostoprosessin nopeutuminen ja työajan säästöt. Tutkimus osoitti, että Päijät-Hämeen koulutuskonsernissa on kuitenkin hidasteita sähköisen liiketoiminnan hyödyntämisessä. Kyselytutkimuksen mukaan tällaisia hidasteita ovat tällä hetkellä toimittajien passiivisuus ja henkilöstön uskalluksen puute sähköisen liiketoiminnan kokonaisvaltaisessa hyödyntämisessä.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voidaanko asiakkaan ja palveluntarjoajan odotukset yhdistää muodostettaessa palveluntarjoajan monikanavamallia. Monikanavaisuus tuo asiakkaalle mahdollisuuksia ajasta ja paikasta riippumattomaan asiointiin. Asiakkaan näkökulmasta tämä tarkoittaa usein sitä, että hänen oppimansa asiointitapa muuttuu. Asiakas kokee haittana sen, että joutuu panostamaan uuden asiointitavan opettelemiseen ja odottaa tämän muutoksen tuovan hänelle hyötyjä. Monikanavaisuuden hyödyt asiakkaalle punnitaan tässä muutostilanteessa. Palveluntarjoaja odottaa monikanavamallin tuovan kustannussäästöjä, sillä kanavavalinnat ovat keino kehittää asiakkuuksia ja vaikuttaa yrityksen kannattavuuteen pitkällä aikajänteellä. Monikanavamallin toteuttaminen vaatii palveluntarjoajalta alkuvaiheessa resursseja, investointeja ja halutun muutoksen tavoitteellista johtamista. Tutkittavat asiakkaat valittiin Suomen Posti Oyj:n Yritykset ja yritykset –asiakassegmentistä. Tutkimuksessa ei löytynyt asiakaskohtaisia eroja asiakkaiden odotuksista palveluntarjoajien monikanavamalleihin, mutta hyötyodotusten suhteen tunnistettiin kolme erilaista asiakastyyppiä: kustannussäästöjä odottavat hintaorientoituneet asiakkaat, palvelun entistä parempaa sujumista odottavat palveluorientoituneet asiakkaat ja oman valinnanvapautensa merkitystä painottavat asiakassuhdeorientoituneet asiakkaat. Palveluntarjoajan tulee pystyä viestimään ja argumentoimaan asiointitavan muutoksesta kullekin asiakkaalle merkityksellisellä tavalla. Teorian ja empirian pohjalta voidaan sanoa, että asiakkaan ja palveluntarjoajan odotukset voidaan yhdistää muodostettaessa palveluntarjoajan monikanavamallia. Tämä edellyttää, että palveluntarjoaja tuntee asiakkaansa niin hyvin, että tietää millaiset eri asiakkaiden hyötyodotukset ovat.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa siitä, mitä maahanmuuttajia koskevat erityiskysymykset suomalaisessa lastensuojelun sosiaalityössä ovat ja miten näitä kysymyksiä lastensuojelussa käsitellään. Teoreettismetodologisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi. Etnisten suhteiden tutkimusperinteessä työ paikantuu keskusteluun, jossa kulttuuri ja etnisyys nähdään sosiaalisesti rakentuvina ja muuntuvina. Analyysissä sovelletaan diskurssianalyyttistä metodologiaa. Tutkimus rakentuu yhteenveto-osiosta ja neljästä artikkelista. Maahanmuuttajasosiaalityötä ja lastensuojelua tarkastellaan sosiaalityöntekijöiden, muiden ammattilaisten ja asiakkaiden kielenkäytön kautta. Aineisto koostuu 11 lastensuojelun asiakaskeskustelusta ja niiden jälkeen keskustelun osapuolille tehdyistä haastatteluista, joita on yhteensä 35. Tutkimuksessa analysoidaan seuraavia kysymyksiä: Miten sosiaalityöntekijät tulkitsevat maahanmuuttajasosiaalityön erityisyyttä oman ammatillisen tehtävänsä näkökulmasta? Minkälaisia ominaisuuksia sosiaalityöntekijät rakentavat maahanmuuttaja-asiakkaille? Miten lastensuojelun keskusteluissa puhutaan monikulttuurisuuteen liittyvistä teemoista, kuten erilaisuudesta ja samanlaisuudesta sekä kulttuuri- ja rasismikysymyksistä? Miten maahanmuuttajalasten ja -nuorten osallisuus lastensuojelun asiakaskeskusteluissa rakentuu aikuisten ja lasten itsensä tuottamana? Mitä ja miten maahanmuuttajalapset ja -nuoret puhuvat kokemuksistaan lastensuojelussa ja suomalaisessa yhteiskunnassa? Maahanmuuttajien erityiskysymyksiä ovat kieleen, kulttuuriin ja valtayhteiskunnan toimintaan liittyvät ymmärtämisvaikeudet, kokemukset arkipäivän rasismista sekä perheen ja yhteisön merkittävä, osin ristiriitainen rooli. Lapsilla ja nuorilla kulttuuri on muuntuvaa ja jatkuvien neuvottelujen kohteena. Aineiston lastensuojelutilanteiden taustalla on usein kouluympäristöön liittyviä vaikeuksia. Haastatteluissa lapset kertovat kokemuksistaan ja toimijuudestaan perheeseen, yhteisöön ja kouluun paikantuvissa tilanteissa. Asiakaskeskusteluissa lasten puhuja-asema on usein heikko, jos aikuiset eivät aktiivisesti vahvista sitä. Jotkut lapset ottavat itse vahvan puhuja-aseman. Asiakaskeskusteluissa maahanmuuttajien erityiskysymyksistä puhutaan harvoin eksplisiittisesti. Haastatteluissa sosiaalityöntekijät enemmän tai vähemmän tietoisesti paikantavat maahanmuuttajasosiaalityötä vieraannuttavaan, sopeuttavaan, tasa-arvoistavaan, kulttuuritietoiseen, rasismitietoiseen ja osallistavaan kehykseen. Kehykset nostavat sosiaalityön tavoitteista, menetelmistä ja asiakkaasta keskeisiksi erilaisia asioita. Tulkinnat ovat muuntuvia, vaikka osoittavat myös tiettyä säännönmukaisuutta. Kulttuuri on keskeinen käsite erilaisuuden ja samanlaisuuden ymmärtämiseksi. Sekä työntekijät että asiakkaat perustelevat toivottavia elämäntapoja "omalla kulttuurillaan" ja selittävät ongelmia ”erilaisella kulttuurilla”. Kulttuurin käsitettä voidaan myös käyttää työvälineenä asiakaskeskusteluissa avattaessa asiakkaan omaa näkökulmaa korostavaa dialogia. Perheen ja kulttuurisen yhteisön merkitys on tärkeää arvioida lapsen ja nuoren hyvinvoinnin ja kulttuurisen identiteetin kehittymisen näkökulmasta. Sosiaalityöntekijöillä on merkittävä välittäjän rooli yhtäältä valtayhteiskunnan ja maahanmuuttaja-asiakkaiden, toisaalta vanhempien, yhteisöjen sekä lasten ja nuorten välillä. Lastensuojelussa haasteena on arkipäivän rasismin tiedostaminen sekä siihen pureutuvien työmenetelmien kehittäminen.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Object of the Master’s thesis was to obtain clarification to problems related to sludge treatment at the waste water treatment plant at Stora Enso Varkaus Mill. From time to time these problems have caused emissions to exceed given limits. Case was studied by examining existing data, fiber length fractions and experimental methods. Changes at the Mill have reduced total solids emissions. At the same time the requirement for tertiary treatment has grown. Treatment of tertiary sludge is hard. In the future emission limits shall tighten and the urge for tertiary treatment will grow. The significance of thesis’s results may have a great impact to Stora Enso Varkaus Mill in the future. The results give valuable information to follow-up research and guidelines to sludge treatment. The results encourage observing researched matters at longer period of time. Future recommendations emphasize the meaning of maintenance and systematic, appropriate experiments.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

This essay analyzes the current work crisis, its individual and social influence and its implications on human development and health. It discusses the main cultural perspectives on the notion of work and presents the hypothesis of a possible influence of the cultural meaning of the concept of 'work' on diminishing self-esteem and mental health problems among unemployed people. The essay also highlights possible implications of the current situation in the future taking into consideration socioeconomic and political aspects as well as global demographic growth. Finally, the essay discusses the role that Public Health should have not only in the prevention and control of health problems among the unemployed, but also in the social, economic and cultural changes that are considered necessary to mitígate the serious social differences and to improve the current situation.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

This essay analyzes the current work crisis, its individual and social influence and its implications on human development and health. It discusses the main cultural perspectives on the notion of work and presents the hypothesis of a possible influence of the cultural meaning of the concept of 'work' on diminishing self-esteem and mental health problems among unemployed people. The essay also highlights possible implications of the current situation in the future taking into consideration socioeconomic and political aspects as well as global demographic growth. Finally, the essay discusses the role that Public Health should have not only in the prevention and control of health problems among the unemployed, but also in the social, economic and cultural changes that are considered necessary to mitígate the serious social differences and to improve the current situation.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Lääkemarkkinat ovat rahassa mitattuna erittäin merkittävät markkinat. Siksi suojauksen merkityksen tarkastelu lääkkeen elinkaaren vaiheissa on mielenkiintoista. Kulutushyödyke- ja lääkemarkkinat ovat luonteeltaan erilaiset lääkemarkkinoiden voimakkaan sääntelyn takia. Myös tutkimus- ja tuotekehityskulut lääkevalmisteilla ovat poikkeuksellisen suuria. Lääkekeksintöjä suojataan patenteilla. Lääkevalmisteen suoja-ajan umpeuduttua myyntihinta putoaa yleensä merkittävästi ja hyvin nopeasti. Lääkeyritysten keinoja välttää suoja-ajan päättymisen mukanaan tuomat myyntitulojen alenemiset ovat muun muassa kokonaan uusien innovaatioiden keksiminen, olemassa olevan lääkevalmisteen ominaisuuksien parantaminen sekä oman geneerisen valmisteen tuominen markkinoille. Tutkimuksen päätarkoituksena oli selvittää, kuvata ja analysoida kolmen kansantaloudellisesti hyvin merkittävän lääkeaineen elinkaaren vaiheita Suomessa. Tutkimuksessa tarkasteltiin suojauksen merkitystä lääkkeiden myyntiin ja kulutukseen sekä kilpailevien valmisteiden osuuteen markkinoilla. Tutkitut lääkeaineet olivat simvastatiini, bisoprololi ja sitalopraami. Tutkimuksessa pohdittiin lääkkeiden suojamekanismin merkitystä ja riittävyyttä eri sidosryhmille. Tutkimuksessa selvitettiin myös patentoinnin merkitystä lääkkeiden myynnin kehittymiseen ja kilpailevien lääkevalmisteiden lukumääriin elinkaaren eri vaiheissa. Tutkittujen valmisteiden patenttien umpeutuessa geneerisiä valmisteita tulee markkinoille pian ja lukumääräisesti paljon. Rinnakkaistuontivalmisteet eivät juuri alentaneet alkuperäislääkkeiden hintoja. Geneeriset valmisteet alensivat hintoja selvästi jopa useita kymmeniä prosentteja. Hintojen romahdus oli keskimäärin noin 75 %. Hintakilpailun takia alkuperäislääkkeen elinkaaren loppupuolella tukkumyynnin arvo koko ajan pieneni kulutuksen kasvaessa tasaisesti. Lisääntynyt hintakilpailu on lisännyt viranomaisille jätettävien hintahakemusten määrää oleellisesti. Hintakilpailusta hyötyvät sekä yhteiskunta ja kuluttajat alkuperäisvalmistajien ja apteekkien kustannuksella. Yhden maan myynnillä ei käytännössä ole nykyisillä suojamekanismeilla mahdollisuutta kattaa lääkkeen kehittämiseen käytettyjä kuluja. Tähän vaaditaan kansainvälisiä markkinoita.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tarkoituksena on kuvata ja ymmärtää ylimmän johdon osaamista ja osaamisen strategista merkitystä osuustoimintayrityksen liiketoiminnassa. Tavoitteena on ymmärtää, millainen rooli osaamisella on osuustoimintayrityksen johtamisessa ja liiketoiminnassa sekä tutkia osuustoiminnallisten erityispiirteiden vaikutusta johtamiseen. Työ on luonteeltaan kvalitatiivinen, ja sen tutkimusaineisto koostuu S-ryhmän ylimmässä johdossa loka-joulukuussa 2007 tehdyistä teemahaastatteluista sekä kohdeorganisaation johtamista käsittelevistä kirjallisista dokumenteista. Tutkimustulokset osoittavat, että osaamisen strateginen rooli on kasvanut kohdeorganisaatiossa tasaisesti 1980-luvulta lähtien. Johtamisen osaamisvaatimukset ovat samaan aikaan kasvaneet ja monipuolistuneet. Erityisesti ihmisten johtamiseen sekä yritysverkoston johtamiseen liittyvän osaamisen merkityksen kasvu on ollut huomattava. Lisäksi tutkimus esittää väitteen, jonka mukaan yrityksen osuustoiminnalliset erityispiirteet vaikuttavat merkittävästi johdon osaamisvaatimuksiin.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa on tarkoitus selvittää velallisen asemaa perinnässä ja perintäkulujen merkitystä. Tutkimus jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan, jossa selvitetään teoreettisesti velkaan ja perintään liittyviä käsitteitä ja lainsäädäntöä. Laki saatavien perinnästä sääntelee yleislakina perintätoimintaa riippumatta siitä suorittaako perintää itse velkoja vai perimistoimisto. Lakiin otettiin vuonna 2005 kuluttajasaatavia koskevia perimiskuluja rajoittavat enimmäismäärät, jotka on porrastettu saatavan suuruuden mukaan. Empiirisessä osassa tutkitaan oikeudenkäyntiaineistosta kerätyistä tiedoista perintään kuuluvia osapuolia, perittäviä saatavia ja perimiskuluja. Velallisen asema näyttää olevan riittävän hyvin turvattu oikeusjärjestyksessämme, joskin perimiskulujen ja oikeudenkulujen määrä nousee usein itse perittävää pääomaa suuremmaksi. Rahasaatavien perintää koskevien tapausten määrä käräjäoikeuksissa on kasvanut huomattavasti vuonna 2007. Tällaisia velkomuksia käsiteltiin käräjäoikeuksissa yli 200.000 kappaletta vuonna 2007. Tämän kasvun osaltaan selittää uudeksi velkaongelmien aiheuttajaksi nousemassa olevat pikavipit, joiden määrä kaikista perittävistä saatavista oli noin 10%. Näiden pääomat olivat keskiarvoltaan noin 145 euroa, ja näiden perintäkulut noin kaksinkertaisia verrattuna pääomaan Koko aineistossa perityt pääomat olivat keskiarvoltaan noin 2900 euroa ja perintäkulut noin 270 euroa.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Viimeisien vuosikymmenien aikana teknologinen kehitys on muuttanut yritysten toimintaympäristöä suuresti. Yritysten käyttöön on tullut lukuisia teorioita ja menetelmiä, joilla yrityksen suorituskykyä voidaan mitata, kehittää ja vertailla. Näin myös erilaisten johtamisen menetelmien ja käytäntöjen rooli on korostunut yritysten johtamisjärjestelmissä. Myös yritysten suorituskykyä on tutkittu monella eri tavoin viimeisien vuosien aikana. Näiden tutkimusten tavoitteena on ollut löytää vertailtavuutta globaalien toimijoiden välillä. Tämä tutkimus lähestyy suorituskykyä aivan uudenlaisesta näkökulmasta ja tarkastelee tuloksia vertailuoppimisen, osaamisen ja tiedon johtamisen näkökulmasta. Oleellista on ollut luoda uusi näkökulma aikaisempiin tutkimuksiin, jotka ovat keskittyneet vertailemaan yrityksien operatiivista ja liiketoiminnan suorituskykyä sekä sitä, kuinka hyvin ne ovat pystyneet hyödyntämään parhaita käytäntöjä toiminnassaan. Tutkimuksen teoreettisen tarkastelun tavoite on selkeyttää koko strategisen johtamisen mallia. Tutkimus lähti liikkeelle analysoimalla aikaisemmista yritysten suorituskykyyn tehtyjä tutkimuksia. Tästä tehtiin havainto, että osaamisen johtamista ja kehittämistä on tutkittu varsin vähän yritysten suorituskyvyn kehittymiseen liittyen. Luotiin teoreettinen viitekehys, joka avulla henkilöstön osaaminen liitettiin osaksi strategian toteutumisen prosessia. Tämän tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset perustuvat vuosina 1993 ja 2003 Made in Finland tutkimuksessa kerättyyn yritysten suorituskykyä tarkastelevaan aineistoon. Se perustuu 23 yrityksen haastatteluihin. Aineistosta valittiin kaikki ne tulokset, joilla katsottiin olevan merkitystä osaamisen johtamisen ja kehittämisen kannalta. Tutkittujen yritysten suorituskyvyssä oli kymmenen vuoden seurantajakson aikana tapahtunut selvää kehittymistä. Työn joustavuus ja työntekijöiden sitoutuminen on lisääntynyt ja vertailuoppimista on hyödynnetty. Tuotannon prosesseja on kehitetty ja näin uusien tuotteiden markkinoille tuloaikaa on saatu nopeutetuksi. Merkillepantavaa on, että satsaukset koulutukseen eivät ole lisääntyneet vaan osissa tutkituissa yrityksissä satsaukset ovat jopa vähentyneet. Tulokset tavoitteisiin nähden ovat hyvin ristiriitaisia. Toiminnan tehostumista odotetaan kaikilla osa-alueilla. Kuitenkin osaamiseen ei olla valmiita satsaamaan, eikä yritysten johdossa nähdä osaamisen kehittämistä tärkeänä tavoitteiden saavuttamiseksi. Suurimpana esteenä tavoitteen saavuttamiseksi yritysten johto näkee pätevän henkilökunnan saatavuuden. Vaikka moni yrityksistä käyttää tasapainotettua mittaristoa strategisen johtamisen työkaluna, ei sen kaikkia osa-alueita ja niiden tasapainon merkitystä ole selvästi ymmärretty.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tarkoituksena on analysoida Tulli tuonnin palveluissa esiintyviä epäyhtenäi siä käytäntöjä Tullihallituksen Ulkomaankauppaosaston asiakas- ja luotonhallin tayksikölle. Tutkimuksen pohjustamiseksi työssä on ensin määritelty palvelu, asiakashallinta ja Customer Relationship Management (CRM) kirjallisuuden pe rusteella sekä tutkimuksessa käytetty SERVQUAL-työkalu ja kuiluanalyysimalli. Näiden perusteella on luotu tutkimuksessa käytetty kysely. Kyselyssä kysyttiin missä tuonnin palveluissa epäyhtenäisiä käytäntöjä on havait tu, mistä ne johtuvat ja mandollisia keinoja niiden poistamiseen. SERVQUAL työkalulla tutkittiin koetun palvelun laatua 19 kysymyksellä Tullin tuonnin palve luiden odotuksista ja kokemuksista. Kyselyn tuloksista havaittiin Tullin tuonnin palveluissa olevan koetun palvelun kuilu eli odotettu palvelu ei ole vastannut ko kemuksia. Myös organisaatiosta johtuvia kuiluja havaittiin Tullin työntekijöille osoitetussa kyselyssä.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena on selvittää ja analysoida, mitä ja minkälaista tietoa ja osaamista asiantuntija tarvitsee jokapäiväisessä työssään. Tutkielman teoriaosuudessa pohditaan asiantuntijuutta, hiljaista tietoa, tiedon rakennetta sekä tiedon merkitystä ja haasteita tietojohtamisen näkökulmasta. Empiirisen tutkimuksen kohdeorganisaationa oli Tullihallituksen verotusosasto. Asiantuntijan osaaminen koostui opitusta tiedosta, mutta myös asenteesta ja halusta oppia. Asiantuntijaksi kehittyminen vaati käytännön harjoittelua oikeassa ympäristössä ja oikeilla asioilla. Asiantuntijan työssään tarvitsema tieto ja osaaminen osoittautuivat kohdeorganisaatiossa niin hiljaiseksi, että sitä ei välttämättä pystytä dokumentoimaan, eikä siten myöskään formaalilla tavalla siirtämään tai säilyttämään. Tutkimustulosten analysointi tuotti osaamispolkuja, jotka kuvaavat aloittelijan tarvitsemia tietoja ja osaamista matkalla asiantuntijaksi. Asiantuntijan tieto ja osaaminen koostuu viidestä pääpolusta, jotka liittyvät osaamisen henkilösidonnaisuuteen, tiedon ymmärtämiseen ja soveltamiseen, tiedon jakamiseen ja yhteistyöhön, henkilökohtaiseen kokemukseen työstä sekä kokemukseen ja käytännön tietoon. Tutkimustulokset perustuvat kohdeorganisaatiossa tehtyihin haastatteluihin, jotka analysoitiin käyttäen aineistolähtöisen teorian menetelmiä.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

The paper engages the question of how traditional religion persist in an increasingly problematic and complex swiss context. In particular, the chapter looks at the phenomenon of charismatic worship as a vehicle for resignifying the meaning of chronic suffering, over and against the traditional evangelical expectation that worldly hardship is but a temporary trial, to be endured and overcome by true believers. The experience of ongoing physical and psychological suffering is mediated by ritualized narratives, which resituate the afflicted "stakeholders" as important models of Christian life. In so doing, these narratives richly dramatize the resolution of theodicy by showing that, far from being absent in the lives of sufferers, God is especially present.

Relevância:

80.00% 80.00%

Publicador:

Resumo:

Abstract This work studies the multi-label classification of turns in simple English Wikipedia talk pages into dialog acts. The treated dataset was created and multi-labeled by (Ferschke et al., 2012). The first part analyses dependences between labels, in order to examine the annotation coherence and to determine a classification method. Then, a multi-label classification is computed, after transforming the problem into binary relevance. Regarding features, whereas (Ferschke et al., 2012) use features such as uni-, bi-, and trigrams, time distance between turns or the indentation level of the turn, other features are considered here: lemmas, part-of-speech tags and the meaning of verbs (according to WordNet). The dataset authors applied approaches such as Naive Bayes or Support Vector Machines. The present paper proposes, as an alternative, to use Schoenberg transformations which, following the example of kernel methods, transform original Euclidean distances into other Euclidean distances, in a space of high dimensionality. Résumé Ce travail étudie la classification supervisée multi-étiquette en actes de dialogue des tours de parole des contributeurs aux pages de discussion de Simple English Wikipedia (Wikipédia en anglais simple). Le jeu de données considéré a été créé et multi-étiqueté par (Ferschke et al., 2012). Une première partie analyse les relations entre les étiquettes pour examiner la cohérence des annotations et pour déterminer une méthode de classification. Ensuite, une classification supervisée multi-étiquette est effectuée, après recodage binaire des étiquettes. Concernant les variables, alors que (Ferschke et al., 2012) utilisent des caractéristiques telles que les uni-, bi- et trigrammes, le temps entre les tours de parole ou l'indentation d'un tour de parole, d'autres descripteurs sont considérés ici : les lemmes, les catégories morphosyntaxiques et le sens des verbes (selon WordNet). Les auteurs du jeu de données ont employé des approches telles que le Naive Bayes ou les Séparateurs à Vastes Marges (SVM) pour la classification. Cet article propose, de façon alternative, d'utiliser et d'étendre l'analyse discriminante linéaire aux transformations de Schoenberg qui, à l'instar des méthodes à noyau, transforment les distances euclidiennes originales en d'autres distances euclidiennes, dans un espace de haute dimensionnalité.