Avuksi pyynnöstä ja pyytämättä : Tampereen Kaupunkilähetyksen kristillissosiaalinen työ ja sen toimintakentät muutoksissa vuosina 1939–1961

Tämän tutkimuksen päätarkoitus on hahmottaa Tampereen Kaupunkilähetyksen kristillissosiaalista työtä ja sen toimintakenttiä niitä kohdanneissa muutoksissa toisesta maailmansodasta 1960-luvun alkuun. Tutkimuksen päämetodi on geneettinen metodi, ja päälähteinä on käytetty tämän yhdistyksen ja sen yhteistyökumppanien arkistoja ja julkaisuja. Tutkimuksen erityisenä tukena ovat olleet tekijän aiemmat tutkimukset tästä tutkimuskohteesta. Tutkimuksessa on selvitetty myös toiminnan sukupuolittumista ja ammatillistumista, sekä toiminnan vaihtelevaa suhdetta Tampereen kaupunkiin ja muihin yhteistyötahoihin. Tampereen Kaupunkilähetys on pitänyt toimintaperiaatteena perinteistä sisälähetystä, johon on kuulunut karitatiivinen ja missionaarinen puoli. Toimintaan on kuulunut niin laitosdiakoniaa kuin avohuollollista työtä. Diakonian ja uuskansankirkollisuuden läpimurto muuttivat työtapoja yhdessä sodan luomien poikkeuksellisten yhteiskunnallisten olojen kanssa. Inflaatio, vuokra- ja hintasäännöstely aiheuttivat raskaita menetyksiä Kaupunkilähetyksen toiminnalle. Samaan aikaan yhteiskunnan sosiaalityö alkoi kehityksen kohti hyvinvointiyhteiskuntaa, mikä ammatillisti ja kohotti sosiaalityön tasoa. Nämä kaikki yhdessä loivat muutospaineita Kaupunkilähetykselle, joka ryhtyi tuottamaan uusia työmuotoja kristillisessä hengessä toteutettuina, kuten avioliittoneuvonnan, jota voi luonnehtia sosiaaliseksi innovaatioksi, sekä hengellistä teollisuustyötä, erilaisia lastensuojelullisia laitoksia, pullakirkon ja kehitysvammaisten teollista työtoimintaa. Samalla Kaupunkilähetyksenkin työ ammatillistui. Tampereen kaupungin kunnallispolitiikkaa hallinnut sosialidemokraattien ja kokoomuslaisten aseveliakseli tuki Tampereen Kaupunkilähetyksen työtä. Tampereen kaupungin sosiaaliviranomaiset, kuten Alpo Lumme, ehdottivat usein uusia työmuotoja Kaupunkilähetykselle. Näiden ehdotuksien mukana tuli lupaukset antaa tarvittava taloudellinen tuki. Kaupungista tuli Kaupunkilähetyksen merkittävin tukija ja yhteistyökumppani. Molemmat hyötyivät yhteistyöstä. Kaupunkilähetys pyrki vastaamaan näkemiinsä sosiaalisiin haasteisiin pikaisesti. Tämä oli myös menestyksen ydin, sillä suhteellisen nopea päätöksenteko uuden toiminnan kokeilusta oli Kaupunkilähetykselle helpompaa kuin kaupungille tai seurakunnille. Yhdistyksen uusille työmuodoille oli luonteenomaista, että joku asiaan perehtynyt henkilö ryhtyi niitä ajamaan voimakkaasti ja taitavasti kohti toteutusta. Toimintamuotojen jouduttua rahoitusvaikeuksiin tai kasvaessa selvästi julkishallinnon tehtäviksi, Kaupunkilähetys luopui tarvittaessa osuudestaan melko kivuttomasti aloittamalla usein jälleen uuden työmuodon. Tampereen Kaupunkilähetys voidaan sijoittaa sosiaalityön toimintakenttään kristillissosiaalista työtä tekevänä kolmannen sektorin toimijana. Yhdistyksen työssä ja hallinnossa oli havaittavissa sellaista sukupuolittumista, että varsinaista työtä tekivät pääosin naiset naisten johdolla. Mies-, poika- ja evankelioimistyötä tekivät puolestaan pääosin miehet. Myös johtokunnissa naisilla oli merkittävä asema, kuten jäsenistössäkin. Johtokuntatoiminta etääntyi seurakunnasta, sillä puheenjohtajaksi vaihtui maallikko jo 1940-luvulla, ja johtokunnassa oli vain vähän pappeja muutenkin. Toiminnan taloudellisena tukena olivat Tampereen kaupunki suurimpana rahoittajana, Tampereen Kaupunkilähetyksen osittain omistama hotelli Emmaus Oy, valtio, Tampereen seurakunnat, yksityiset lahjoittajat ja jäsenistö. Yhdistyksen omat kiinteistöt tuottivat välillä tappiota ja välillä voittoa, mutta niiden tärkein merkitys oli olla toimitiloina.

Living Poetically in the Modern Age : The Situational Aspects of Kierkegaard's Thought

How did Søren Kierkegaard (1813 1855) situate the human subject into historical and social actuality? How did he take into consideration his own situatedness? As key for understanding these questions the research takes the ideal of living poetically that Kierkegaard outlined in his dissertation. In The Concept of Irony (1841) Kierkegaard took up this ideal of the Romantic ironists and made it into an ethical-religious ideal. For him the ideal of living poetically came to mean 1) becoming brought up by God, while 2) assuming ethical-religiously one s role and place in the historical actuality. Through an exegesis of Kierkegaard s texts from 1843 to 1851 it is shown how this ideal governed Kierkegaard s thought and action throughout his work. The analysis of Kierkegaard s ideal of living poetically not only a) shows how the Kierkegaardian subject is situated in its historical context. It also b) sheds light on Kierkegaard s social and political thought, c) helps to understand Kierkegaard s character as a religious thinker, and d) pits his ethical-religious orientation in life against its scientific and commonsense alternatives. The research evaluates the rationality of the way of life championed by Kierkegaard by comparing it with ways of life dominated by reflection and reasoning. It uses Kierkegaard s ideal of living poetically in trying to understand the tensions between religious and unreligious ways of life.

Exploring the role of lean thinking in sustainable business practice

A large and growing body of literature has explored corporate environmental sustainability initiatives and their impacts locally, regionally and internationally. While the initiatives provide examples of environmental stewardship and cleaner production, a large proportion of the organisations considered in this literature have ‘sustainable practice’, ‘environmental stewardship’ or similar goals as add-ons to their core business strategy. Furthermore, there is limited evidence of organizations embracing and internalising sustainability principles throughout their activities, products or services. Many challenges and barriers impede outcomes as whole system design or holistic approach to address environmental issues, with some evidence to suggest that targeted initiatives could be useful in making progress. ‘Lean management’ and other lean thinking strategies are often put forward as part of such targeted approaches. Within this context, the authors have drawn on current literature to undertake a review of lean thinking practices and how these influence sustainable business practice, considering the balance of environmental and economic aspects of triple bottom line in sustainability. The review methodology comprised firstly identifying theoretical constructs to be studied, developing criteria for categorising the literature, evaluating the findings within each category and considering the implications of the findings for areas for future research. The evaluation revealed two main areas of consideration: - a) lean manufacturing tools and environmental performance, and; - b) integrated lean and green models and approaches. However the review highlighted the ad hoc use of lean thinking within corporate sustainability initiatives, and established a knowledge gap in the form of a system for being able to consider different categories of environmental impacts in different industries and choose best lean tools or models for a particular problem in a way to ensure holistic exploration. The findings included a specific typology of lean tools for different environmental impacts, drawing from multiple case studies. Within this research context, this paper presents the findings of the review; namely the emerging consensus on the relationships between lean thinking and sustainable business practice. The paper begins with an overview of the current literature regarding lean thinking and its documented role in sustainable business practice. The paper then includes an analysis of lean and green paradigms in different industries; and describes the typology of lean tools used to reduce specific environmental impacts and, integrated lean and green models and approaches. The paper intends to encourage industrial practitioners to consider the merits and potential risks with using specific lean tools to reduce context-specific environmental impacts. It also aims to highlight the potential for further investigation with regard to comparing different industries and conceptualising a generalizable system for ensuring lean thinking initiatives build towards sustainable business practice.

Transfunctional living walls-designing living walls for environmental and social benefits

Greater attention is being directed towards incorporating greenery into the built environment as increasing global urbanisation drives the search for sustainable urbanism. This research takes a parametric approach to studying living wall dynamics using three methods to cover a diversity of design parameters and performance criteria. The findings led to a functional typology for living walls based on a range of design, context and performance parameters wider than previously identified. Such parametric studies offer valuable insights into 'transfunctional' living walls for homes, schools and public spaces.

Redefining videogame reward types

The aim of our research is to iteratively refine and begin validating a proposed videogame reward typology and its associated definitions. A mixed methods approach has been taken so as to best evaluate and refine the taxonomy. The views of an expert focus group have been explored and considered. Separately, a review of the videogame rewards observed within recreational videogames has been undertaken and analyzed. The collective findings of both the focus group and the videogame reward review have prompted the redesign of an existing videogame reward taxonomy, resulting in more robust definitions with increased applicability.

Attitudes Towards Modern Living: The Mid-century Showrooms of Herman Miller and Knoll Associates

The independent manufacturer’s furniture showroom, as defined by Herman Miller and Knoll in the mid-twentieth century, presented a highly controlled and controllable context in which both companies and their designers familiarized American architects, designers and consumers with new ideas about living with modern furniture and architecture. Embracing consumerism within a modernist idiom, these mid-century furniture showrooms provided a unique interior typology wherein the reconciliation of modernism, mass-produced goods and personal expression was not only possible, but also accessible. Challenging long-held practices and beliefs within the nation’s conservative home furnishings market, Herman Miller and Knoll superseded retail buyers by reaching out directly to customers. The independently-run showrooms allowed both companies to engage their customers in a sophisticated and sustained proposition about the role of modern furniture and architecture in daily life. Examining the showrooms designed for Herman Miller and Knoll Associates during the latter 1940s and early 1950s, this article explores the ways in which these spaces were utilized as both laboratories and showcases, demonstrating the adaptability of modern furniture and interiors to individual lifestyles. Key words Charles and Ray Eames display design furniture Herman Miller Knoll Associates modernism showrooms

Depression in / by / for women : agency, feminism and self-help in groups

Depression in / by / for Women: Agency, Feminism and Self-Help in Groups on ensimmäinen väitöstasoinen tutkimus feministisestä terapiasta Suomessa sijoittuen psykologian, sosiaalitieteellisen mielenterveystutkimuksen sekä feministisen tutkimuksen alueille. Perinteisen näkemyksen mukaan feministisen tutkimuksen tulee olla ”naisista, naisten tekemää ja naisille kohdistettua”. Naiset ja masennus -projektitutkimus keskittyy naisten kokemaan masennukseen sisältäen mahdollisen miesten sekä patriarkaalisen hyvinvointivaltion osuuden masennukseen. Masennusta kokevat naiset ovat tutkimuksessa sekä tutkimuksen kohteena että aktiivisia osanottajia, mikä tuo heidän äänensä kuuluville. Tutkimus perustuu vuosien 1994-2000 välisenä aikana kerättyyn 11 ryhmän osallistujia koskevaan kvalitatiivisiin ja kvantitatiivisiin aineistoon. Irmeli Laitinen on ollut suunnittelemassa, keräämässä ja analysoimassa sitä yhdessä projektin muiden jäsenten kanssa. Tutkimuksessa mitattiin kuinka ryhmiin osallistuvien seka masennuksen tunteet että toiminnat muuttuivat yhden vuoden aikana. Tutkimuksen tavoitteena oli sekä masennuksesta kärsivien naisten osallistuminen feministiseen toimintatutkimukseen että ammatillisesti ohjatun oma-apuryhmämenetelmän kehittäminen suomalaiseen mielenterveyspalveluun. Projektin tutkimustulosten mukaan siihen osallistuneet naiset voimaantuivat ymmärtämään itseään sekä saivat luottamusta sosiaaliisiin taitoihinsa. Pidemmällä aikavälillä naisten tunteet muuttuivat myönteisiksi, heidän suhteensa itseensä positiivisemmaksi ja he aktivoituivat fyysisesti. Lisäksi tutkimustulokset viittaavat siihen, että masennus voi johtua näkymättömästä, sukupuolisesti virittyneestä jännitteestä naisystävällisessä hyvinvointivaltiossa paljastaen ”hyvinvointimasennusoireilun”. Suomalaisen sosiologi Erik Allardtin hyvinvointitypologian - having, loving, being – mukaisesti nämä ryhmään osallistuvat naiset eivät koe puutteita niinkään materiaalisessa hyvinvoinnissa (having) vaan pikeminkin suhteiden, sosiaalisen ja emotionaalisen hyvinvoinnin ulottuvuuksilla (loving ja being). Se, että masentuneet naiset pystyvät tuomaan esille pitkään vaiennettuja kokemuksiaan, voi merkitä paljon heidän paranemisessaan ja voimaantumisessaan. Ammatillisesti ohjatut oma-apuryhmät ja naisystävälliset hoitokäytännöt mahdollistivat tämänkaltaisen paranemisprosessin alkamisen tutkimukseen osallistuneissa ryhmissä.

Ihmeellisistä salaisuuksista opastit minua : Johdatus Hymnien kirjan (1QH) yhteisöllisiin hymneihin ja hymnien käännös

Tämä pro gradu -tutkielma tarjoaa sujuvan suomenkielinen käännöksen Hymnien kirjan (1QH) yhteisöllisistä hymneistä. Käännökseni perustuu uuteen 1QH:n tieteelliseen editioon (DJD 2009). Editiossa on hyödynnetty käsikirjoituksen materiaalisen rekonstruktion tuloksia, uusia lukutapoja ja tekstiä on täydennetty muiden Hymnien kirjan käsikirjoitusten avulla. Vertailen omaa käännöstäni García Martínezin ET Tigchelaarin (1997), Abeggin et al. (2005), sekä Newsomin (2009) käännöksiin. Käännän yhteensä 14 hymniä, jotka olen otsikoinut itsenäisesti. 1950-1960-luvuilla kehitetyt teoriat Hymnien kirjan hymnien luokittelusta, käytöstä ja kirjoittajasta ovat dominoineet Hymnien kirjan tutkimusta 2010-luvulle asti. Hyödynnän tässä tutkielmassa Hymnien kirjan tutkimuksessa vakiintunutta hymnien jaottelua opettajan hymneihin ja yhteisöllisiin hymneihin. Hymnien jaottelu on kyseenalaistettu viimeaikaisessa tutkimuksessa, mutta vallitsevan tutkimustilanteen valossa näyttää siltä, että jaottelu on edelleen käyttökelpoinen. Kuitenkin molempien ryhmien määritelmiä ja ryhmien suhdetta toisiinsa on tutkimuksessa tarkennettu. Hymnien luokittelua koskevan uuden teorian, samoin kuin eri Hymnien kirjan käsikirjoitusten suhdetta koskevan teorian puuttuminen, ovat tämän hetkisiä haasteita Hymnien kirjan tutkimuksessa. Luvussa neljä tarkastelen, voisiko Hymnien kirja olla osa laajempaa genreä, jonka nimesin Hodajot-kirjallisuudeksi. Tämän laajemman genren olemassaolo saattaisi selittää yhteisöllisten hymnien moninaisuuden sekä Hymnien kirjan käsikirjoitusten väliset erot hymnien määrässä ja järjestyksessä. Hodajot-kirjallisuuteen voidaan laskea kuuluvaksi Hymnien kirjan käsikirjoitukset (1QH, 1QHb, 4QHa f), Hymnien kirjan kaltaiset tekstit (4Q433,4Q433a, 4Q440, 4Q440a) ja 17 Hymnien kirjaa muistuttavaa käsikirjoitusta. Tähän genreen kuuluvista hymneistä aina osa valikoitui erilaisiin Hymnien kirjankin käsikirjoituksiin. Erityisesti käsikirjoitus 4QHa todistaa, että yhteisöllisistä hymneistä oli olemassa myös erilaisia kokoelmia kuin käsikirjoituksen 1QH kokoelma. Esitän luvussa 4.2. kritiikkiä aiempaa tutkimusta kohtaan, jossa käsikirjoituksen 4QHa hymnijärjestystä käytetään todisteena käsikirjoituksen 1QHa yhteisöllisten hymnien editoinnista. Lisäksi ehdotan, että yksittäisten yhteisöllisten hymnien redaktion tutkiminen saattaisi tuoda lisää valoa Hodajot-kirjallisuus -teoriaan. Luvussa kuusi tarkastelen erilaisia yhteisöllisiä hymnejä profetian näkökulmasta. Tutkimukseni perustuu uuteen kuvaan Toisen temppelin ajan profetiasta. Profetian ytimenä nähdään jumalallisen tiedon vastaanottaminen ilmestyksen avulla. Hymnien kirjassa profetia on nk. ilmoitettua viisautta. Koska kattavaa tutkimusta profetiasta Hymnien kirjassa ei ole, ei aikaisemmassa tutkimuksessa ole kiinnitetty huomiota moniin klassisiin profetiaan liittyviin termeihin, joita yhteisöllisissä hymneissä esiintyy. Klassisten profetiaan liittyvien termien ja ilmoitetun viisauden esiintyminen samassa tekstissä puhuu sen puolesta, että yhteisöllisissä hymneissä ilmoitettu viisaus todella nähtiin profetiana. Aikaisemmassa tutkimuksessa on keskusteltu Hymnien kirjan didaktisesta funktiosta. Tutkimukseni perusteella yksi yhteisöllisten hymnien didaktinen funktio on se, että ne opettavat yhteisön jäsenelle hänen identiteetistään suhteessa profetiaan.

Augustine and the functions of concupiscence

This study analyses Augustine s concept of concupiscentia, or evil desire (together with two cognate terms, libido and cupiditas) in the context of his entire oeuvre. By the aid of systematic analysis, the concept and its development is explored in four distinct ways. It is claimed that Augustine used the concept of concupiscentia for several theological purposes, and the task of the study is to represent these distinct functions, and their connections to Augustine s general theological and philosophical convictions. The study opens with a survey on terminology. A general overview of the occurrences of the negatively connoted words for desire in Latin literature precedes a corresponding examination of Augustine s own works. In this introductory chapter it is shown that, despite certain preferences in the uses of the words, a sufficient degree of synonymy reigns so as to allow an analysis of the concept without tightly discriminating between the terms. The theological functions of concupiscentia with its distinct contexts are analysed in separate chapters. The function of concupiscentia as a divine punishment is explored first (Ch 3). It is seen how Augustine links together concupiscentia and ideas about divine justice, and finally suggests that in the inordinate, psychologically experienced sexual desire, the original theological disobedience of Adam and Eve can be perceived. Augustine was criticized for this solution already in his own times, and the analysis of the function of concupiscentia as a divine punishment ends in a discussion on the critical response of punitive concupiscentia by Julian of Aeclanum. Augustine also attached to concupiscentia another central theological function by viewing evil desire as an inward originating cause for all external evil actions. In the study, this function is analysed by surveying two formally distinct images of evil desire, i.e. as the root (radix) of all evil, and as a threefold (triplex) matrix of evil actions (Ch 4). Both of these images were based on a single verse of the Bible (1 Jn 2, 16 and 1 Tim 6, 10). This function of concupiscentia was formed both parallel to, and in answer to, Manichaean insights into concupiscentia. Being familiar with the traditional philosophical discussions on the nature and therapy of emotions, Augustine situated concupiscentia also into this context. It is acknowledged that these philosophical traditions had an obvious impact into his way of explaining psychological processes in connection with concupiscentia. Not only did Augustine implicitly receive and exploit these traditions, but he also explicitly moulded and criticized them in connection with concupiscentia. Eventually, Augustine conceives the philosophical traditions of emotions as partly useful but also partly inadequate to deal with concupiscentia (Ch 5). The role of concupiscentia in connection to divine grace and Christian renewal is analysed in the final chapter of the study. Augustine s gradual development in internalizing the effects of concupiscentia also into the life of a baptized Christian are elucidated, as are the strong limitations and mitigations Augustine makes to the concept when attaching it into the life under grace (sub gratia). A crucial part in the development of this function is played by Augustine s changing interpretation of Rom 7, and the way concupiscentia appears in Augustine s readings of this text is therefore also analysed. As a result of the analysis of these four distinct functions and contexts of concupiscentia, it is concluded that Augustine s concept of concupiscentia is fairly tightly and coherently connected to his views of central theological importance. Especially the functions of concupiscentia as a punishment and the function of concupiscentia in Christian renewal were both tightly interwoven into Augustine s view of God s being and God s grace. The study shows the importance of reading Augustine s discussions on evil desire with a constant awareness of their role in their larger context, that is, of their function in each situation. The study warns against too simplistic and unifying readings of Augustine s concupiscentia, emphasizing the need to acknowledge both the necessitating, sinful aspects of concupiscentia, and the domesticated features of concupiscentia during Christian renewal.

Realistisen uskonnonopetuksen oikeutus indoktrinaation ongelman valossa Tapio Puolimatkan ajattelussa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ja analysoida Tapio Puolimatkan käsitystä realistisen uskonnonopetuksen oikeutuksesta indoktrinaation ongelman valossa. Käytän tutkimuksessa neljää päälähdettä, jotka ovat Puolimatkan kirjat: Opetusta vai indoktrinaatiota? Valta ja manipulaatio opetuksessa (1997), Opetuksen teoria. Konstruktivismista realismiin (2002), Usko, tieto ja myytit (2009) sekä Usko, tiede ja evoluutio (2008). Tutkielman tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi. Realistisella uskonnonopetuksella ymmärretään tässä yhteydessä tunnustuksellisen uskonnonopetuksen synonyymiä, jolloin opetuksen tehtäväksi nähdään uskonnollisten uskomusten opettaminen tosina sisältöinä. Indoktrinaation käsitteen Puolimatka määrittelee opetuksen alakäsitteeksi, jolla on negatiivinen merkitys. Näin ollen Puolimatka ymmärtää indoktrinaation käsitteen kasvatuksellisesti hyväksyttävän opetuksen vastakohtana. Esitän tutkimuksen johdantoluvussa (luku 1) työhypoteesin, jonka mukaan teistinen realismi liittyy Puolimatkan ajattelussa realistisen uskonnonopetuksen sisällön lisäksi siihen uskomusten oikeuttamisen rakenteeseen, jonka varassa Puolimatka pyrkii oikeuttamaan realistisen uskonnonopetuksen. Tästä syystä tarkastelen tutkielman taustaluvussa (luku 2) teismin käsitettä kiinnittämällä erityisesti huomiota reformoidun epistemologian käsitykseen teismistä ja sen oikeutuksesta, jolla on keskeinen vaikutus Puolimatkan ajatteluun. Tutkielman ensimmäisessä tutkimusluvussa (luku 3) analysoin lähemmin Puolimatkan käsitystä indoktrinaation käsitteestä, jota vasten realistisen uskonnonopetuksen oikeutusta on mahdollista arvioida. Puolimatka määrittelee indoktrinaation käsitteen humanistisen kasvatusihanteen perustalta, joka jakautuu yleissivistyksen ihanteeseen ja älyllisen vapauden ihanteeseen. Kun yleissivistyksen ihanne korostaa tosiksi tiedettyjen sisältöjen opettamista, älyllisen vapauden ihanne korostaa opetuksen tieteellisyyttä, rationaalisuutta, kriittistä avoimuutta sekä dialogisuutta. Vaikka edelliset kasvatusperinteet ovat keskenään jännitteiset, Puolimatka pyrkii ajattelussaan luomaan niistä synteesin, jonka puitteissa myös realistinen uskonnonopetus voidaan oikeuttaa. Toisessa ja kolmannessa tutkimusluvussa (luvut 4 ja 5) tarkastelen Puolimatkan käsitystä realistisen uskonnonopetuksen sisällöllisestä oikeuttamisesta. Puolimatka argumentoi yhtäältä perinteisen indoktrinaation sisältökriteerin muotoa vastaan ja toisaalta sen puolesta, että uskonnolliset uskomukset voivat olla tiedollisesti oikeutettuja uskomuksia, jotka eivät riko tieteellisyyden ihannetta. Osoitan tässä yhteydessä, että Puolimatkan oma sisältökriteeri vaatii korjausta, jotta sen varassa voidaan mielekkäästi arvioida realistisen uskonnonopetuksen oikeutusta. Osoitan myös, että Puolimatkan määritelmä perususkomuksesta ja kristillisten perususkomusten sisällöstä ovat keskenään ristiriitaisia, jonka seurauksena realistisen uskonnonopetuksen sisällöllinen oikeutus kyseenalaistuu. Koska kysymystä realistisen uskonnonopetuksen oikeutuksesta ei voida Puolimatkan mukaan ratkaista vain opetussisältöjen näkökulmasta, viimeisessä tutkimusluvussa (luku 6) analysoin Puolimatkan käsitystä realistisen uskonnonopetuksen muodollisesta oikeutuksesta. Tällöin huomio kiinnitetään kysymykseen, miten realistista uskonnonopetusta voidaan harjoittaa kasvatuksellisesti hyväksyttävällä tavalla. Tässä yhteydessä osoitan, että Puolimatkan käsitys realistisen uskonnonopetuksen muodollisesta oikeutuksesta voidaan ymmärtää rationaalisuuden, kriittisen avoimuuden ja dialogisuuden käsitteiden pohjalta. Tämän jälkeen osoitan analyysini perusteella, että Puolimatkan käsitys kriittisestä avoimuudesta ajautuu ristiriitaan realistisen uskonnonopetuksen perustehtävän kanssa, jolloin sen mielekkyys kyseenalaistuu myös muodollisesta näkökulmasta. Taustaluvussa (luku 7) vedän yhteen tutkielman keskeisiä tutkimustuloksia osoittaen samalla työhypoteesin oikeaksi.

Teille on syntynyt Vapahtaja : Joulun kirkollinen sanoma, jouluperinteet ja perheyhteisö Yleisradion TV-jumalanpalvelusten joulusaarnoissa 1985 - 2009

Yleisradion jouluaamuna lähettämä TV-jumalanpalvelus kerää vuosittain enemmän katsojia kuin kaikissa Suomen kirkoissa yhteensä käy ihmisiä samana aamuna. TV:n joulusaarnalla onkin merkitystä siihen, miten ihmiset mieltävät kirkon sanoman joulusta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella TV-jumalanpalveluksen joulusaarnan muutosta vuosien 1985 ja 2009 välisenä aikana sekä toteutuksen että sisällön näkökulmasta. Pääasiallisena tutkimuskohteena oli sisällön muutos (1) kirkollisen sanoman, (2) jouluperinteen ja -tunnelman sekä (3) perheyhteisön kuvausten suhteen. Teemat valittiin aiempien saarnatutkimusten sekä kolmen joulusaarnan alustavan analyysin perusteella. Tutkimusaineiston muodostivat kaikki Kirkon tiedotuskeskuksen arkistosta löytyneet joulusaarnat, joissa oli sekä kuva että ääni. Aineisto koostui 20 saarnasta, jotka litteroitiin ja analysoitiin. Lisäksi nauhoitettiin kaksi taustahaastattelua. Tutkimusmetodina käytettiin kvalitatiivista metodia, teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jonka tulokset luokiteltiin ja kvantifioitiin. Sisällönanalyysin tuloksia havainnollistettiin taulukoiden ja graafisten kuvioiden avulla. Muutoksen havaitsemisen apuna käytettiin summamuuttujia neljän tarkastelujakson osalta, vuosilta 1985-1991, 1992-1996, 2000-2004 ja 2005-2009. Saarnojen toteutuksen suhteen todettiin, että joulusaarnat lyhentyivät hieman tutkimusjakson aikana. Saarnan kuvitus muuttui vuodesta 2003 lähtien niukemmaksi, jotta katsojat voisivat keskittyä paremmin saarnan sisältöön. Saarnaajien oheisviestintä oli vähäistä, ja useimmiten saarnaajilla oli vain yksi ilme ja erittäin vähän eleitä. Kertomusten käyttö lisääntyi saarnoissa selvästi, ja vuosina 2005-2009 sekä jouluevankeliumia että muita raamatunkohtia havainnollistettiin kertomusten avulla aiempaa enemmän. Yleisin saarnoissa lainattu raamatunkohta oli enkelien julistus ”Teille on syntynyt Vapahtaja” . Jeesukseen viittaavat nimitykset muuttuivat tutkimusjakson aikana mielenkiintoisella tavalla. Nimike Jeesus oli yleisin nimike vuodesta 1985 vuoteen 2004. Sen jälkeen yleisimmäksi nimikkeeksi nousi lapsi, ja joulusaarnoissa käytettiin runsaasti myös muita yleiskieleen kuuluvia nimikkeitä, jotka tiivistettiin muotoon avuton lapsi/vastasyntynyt. Perinteisiä kristillisiä nimikkeitä, kuten Herra, Kristus ja seimen lapsi, ei käytetty vuosina 2005-2009 lainkaan. Tämä herätti kysymyksen siitä, onko joulun sanoma maallistunut. Oletus ei saanut tukea kirkolliseen sanomaan liittyvien teemojen tarkastelusta. Vaikka syyllisyyden kuvaukset vähentyivät, rakkauden merkitys korostui tutkimusjakson loppua kohden, ja myös elämän tarkoitukseen liittyvät asiat mainittiin 2000-luvulla useammin kuin aiemmin. Erityisesti inkarnaation Jumalan ihmiseksi tulemisen kuvaukset lisääntyivät, joten joulun kirkollinen ydinsanoma oli entistä selkeämmin esillä. Jouluperinteen kuvausten suhteen ei havaittu muutosta vuosikymmenten aikana. Tunnelmaa kuvattiin tutkimusjakson alussa rauhan ja ihmeen käsittein, mutta lopussa valo korostui. Perheyhteisön kuvaukset olivat hyvin esillä, sillä lapset mainittiin joka toisessa ja perhe joka kolmannessa saarnassa. Lapset mainittiin vuosikymmenten kuluessa entistä useammin, ja myös yksinäisyyden kuvaukset lisääntyivät. Seurakunta mainittiin joulusaarnoissa hyvin harvoin, mikä sai pohtimaan seurakunnan roolia yhteisöllisyyden kannalta. Tutkimuksen johtopäätöksenä todettiin, että suomalaisen nyky-yhteiskunnan maallistumiskehitys ei näy TV:n joulusaarnoissa 1985-2009.

Paluu paratiisiin : Polkuja hyvän ja pahan tuolle puolen Martti Lutherin ja Friedrich Nietzschen perinteissä

Tutkimukseni tarkoitus on paikallistaa polkuja hyvän ja pahan tuolle puolen. Tutkimukseni termit hyvä ja paha määrittyvät moraalisesti. Täten tutkimusaiheeni on ihmisen ja moraalin välinen suhde. Tutkin ihmisen moraalista olotilaa, siinä tapahtuvaa muutosta ja tämän muutoksen ehtoja. Tutkimuksellani on kaksi pääkysymystä: kuinka on mahdollista päästä hyvän ja pahan tuolle puolen ja miksi meidän tulisi siirtyä hyvän ja pahan tuolle puolen. Polut hyvän ja pahan tuolle puolen vievät myös etiikan tuolle puolen. Tutkimukseni pyrkii selvittämään mitä vikaa etiikassa on ja kuinka on mahdollista perustella toimintaa ilman etiikkaa. Tutkimukseni metodi on systemaattinen analyysi. Johdanto-osassa käsittelen yleisesti moraalia, sen vaikutuspiiriä ja niitä syitä, joiden vuoksi se täytyy hylätä. Tarkastelen myös etiikkaa ja selvitän sitä laajempaa kontekstia mihin se liittyy. Ensimmäisessä luvussa käsittelen Martti Lutherin teologiaa. Lutherilla moraalia edustaa Jumalan laki, jonka alaisuudesta kristitty pääsee vapaaksi kun Jeesus ottaa ristinkuolemassaan ihmisten synnin itselleen ja kärsii Jumalan lain mukaisen kuolemanrangaistuksen. Uskon yhteydessä Kristukseen kristitty kohoaa lain ulkopuolelle tekemään rakkauden tekoja. Toinen luku on omistettu Søren Kierkegaardin kristilliselle eksistentialismille. Kierkegaardin eksistenssitasojen filosofiassa uskonnollinen olemisen taso paljastuu korkeammaksi kuin eettinen. Tässä nousee tärkeäksi Kierkegaardin kirja Pelko ja vavistus. Kierkegaard tutkii Raamatun kertomusta Aabrahamista, jolle Jumala antaa käskyn uhrata oma poikansa Iisak. Kierkegaardille tarina on esimerkki eettistä korkeammasta ja sitä tilapäisesti vastustavasta olemisen tavasta. Kolmannessa luvussa käsittelen Dietrich Bonhoefferin teologiaa. Bonhoefferin mukaan Jeesus kutsuu ihmisiä seuraamaan häntä. Tämä on kutsu hyvän ja pahan tuolle puolen paratiisin viattomuuteen, joka rikkoo eettisyyden ihmisen ja Jeesuksen välillä. Neljännessä luvussa tarkastelen Friedrich Nietzschen filosofiaa ja pyrin ymmärtämään mitä hänen ohjelmansa hyvän ja pahan tuolle puolen tarkoittaa. Nietzschen vallantahdon filosofiassa moraali on heikkojen keino alistaa vahvat. Tarkastelen Nietzschen käsitystä moraalin synnystä ja sen haitallisuudesta ja pyrin selvittämään kuinka herrat elävät hyvän ja pahan tuolla puolen. Viidennessä luvussa tutkin Jaques Derridan grammatologiaa. Derridan mukaan teksti on suljettu tila, jonka ulkopuolelle on mahdoton päästä. Derrida sanoittaa kuitenkin sanoittamatonta tilattomuutta tekstin tuolla puolen. Tästä ei-paikasta käsin hypereettinen dekonstruktio purkaa perinteistä etiikkaa. Kuudennessa luvussa tarkastelen Mark C. Taylorin epä/teologiaa. Taylorille olotilan muutosta kuvaa termi harhautuminen , joka vie ihmisen lainsuojattomuuteen hyvän ja pahan tuolle puolen. Selvitän mitä harhautuminen tarkoittaa ja miten se liittyy Taylorin Jumalan kuoleman epä/teologiaan. Johtopäätösluvussa tuon esiin tutkimustuloksia, nostan esille joitain pääluvuissa esiintyviä teemoja ja vertaan tutkimuskohteitteni näkemyksiä toisiinsa. Lutherin ja Nietzschen perinteissä on paljon yhteistä, mutta pohjimmiltaan ne sotivat toisiaan vastaan. Hyvän ja pahan tuolle puolen johtaa kaksi polkua. Toinen niistä vie paratiisiin, toinen tuhoon.

Egyptin kristillisten kirjureiden jäljillä : Tutkimus 100- ja 200-lukujen Uuden testamentin kanonisten ja apokryfisten käsikirjoitusten ulkoisista piirteistä

Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia kaikkein varhaisimpia Uuden testamentin kanonisia ja apokryfisia käsikirjoituksia sekä niiden kirjureita. Huomion keskipisteenä ovat kyseisten käsikirjoitusten ulkoiset piirteet, kuten esimerkiksi kirjoitusmateriaali, muoto, koko ja käsiala. Näiden avulla vertaan kanonisia käsikirjoituksia apokryfisiin ja pyrin selvittämään, erosivatko näiden kopiointimenetelmät toisistaan. Yksi keskeisimmistä kysymyksistä on se, voidaanko ulkoisten piirteiden avulla päätellä jotain käsikirjoitusten asemasta ja arvostuksesta. Tutkimuksen aluksi esittelen tutkimusaineistoni käsikirjoitukset ja tekstit. Päädyin vertaamaan kanonisia evankeliumeita kaikkiin 100- ja 200-luvuilta löydettyihin apokryfisiin käsikirjoituksiin, joihin sisältyy esimerkiksi Tuomaan ja Pietarin evankeliumit sekä Hermaan paimen. Kaikki tämän ajanjakson kristilliset käsikirjoitukset ovat löytyneet Egyptistä, minkä vuoksi tutkimukseni keskittyy Egyptiin ja sen kirjureihin. Ennen varsinaista käsikirjoitusten analyysiä käsittelen käsikirjoitusten löytöpaikkoja, kaanonin sekä antiikin kirjureiden historiaa. Ensimmäiseksi käsittelen käsikirjoitusten materiaalia, eli papyrusta ja pergamenttia. Tässä suhteessa kanoniset käsikirjoitukset eivät eroa apokryfisista, vaan aineistot ovat tämän suhteen identtisiä. Tämän jälkeen huomio kiinnittyy käsikirjoitusten muotoon, eli siihen kirjoitettiinko käsikirjoitukset koodeksiin vai kääröön. Analyysin edetessä paljastuu, että apokryfisissa käsikirjoituksissa käytettiin useammin käärömuoto kuin kanonisissa käsikirjoituksissa. Voidaan esittää, että kristityt kirjoittivat koodeksiin kaikkein arvostetuimmat tekstit, joten käärömuoto voi kertoa käsikirjoituksen sisältävän tekstin alemmasta arvostuksesta. Tutkimuksen seuraavissa osioissa käsitellään koodeksien kokoa, marginaaleja, palstoja sekä käsialan kokoa. Lukujen perusteella voidaan sanoa, että kanoniset koodeksit muodostavat hieman yhtenäisemmän linjan kuin apokryfiset koodeksit. Kanonisten koodeksien kirjureiden toimintatavat ovat siis olleet hieman yhtenäisempiä. Käsikirjoitusten käsialan tarkempi analyysi paljastaa kuitenkin, että niin kanoniset kuin apokryfiset käsikirjoitukset kirjoitettiin suhteellisen hyvällä käsialalla. Tutkimuksen viimeisessä luvussa käy ilmi, että apokryfisten koodeksien epäyhtenäisyys johtuu osittain niiden erilaisista käyttötarkoituksista. Apokryfisia koodekseja valmistettiin enemmän kristittyjen henkilökohtaiseen käyttöön verrattuna kanonisiin koodekseihin. Tästä huolimatta suurin osa käsikirjoituksista oli seurakuntien liturgisessa käytössä. Toisin sanoen niin kanonisia evankeliumeita kuin apokryfisia tekstejä luettiin ääneen seurakuntien kokoontumisissa, mikä kertoo niiden arvosta.

Hiippakunta diakoniatyön tekijänä ja tukijana : Diakoniatyön kehitys Mikkelin hiippakunnassa 1945-1991

ABSTRACT The diocese as the agent and advocate of diaconial work. The development of diaconial work in the Mikkeli diocese 1945–1991. The roots of Finnish diacony are in the individual devotional life of Pietism. An acting faith had to be evident in acts of love. Following German institutional diacony, diaconial institutions were established in Finland until congregational diacony emerged alongside these institutions in the 1890s. Pastor Otto Aarnisalo acted as a pathfinder in this. He aimed to unite diacony with the Church and the life of the congregation. Diacony had been based on the idea of volunteering to separate it from statutory social work. In 1944 the church law was amended, which made diacony the concern of every member of the congregation. In the years immediately following the Second World War, discussion took place in the Church of Finland about the direction that diacony should take. In the consequential debate, caritative services overcame social diacony. The diocese administration moved to Mikkeli in 1945, when the majority of the Vyborg diocese became part of the USSR in the armistice negotiations. The Mikkeli diocese acted in its diaconial work with the same objectives as the diaconial solutions of the whole church. The acting principle of the diocese diacony became a form of helping which emphasised assistance of the individual. Especially from the 1960s onwards, the country's industrialisation and the reduction of agricultural trade had an effect on the Mikkeli diocese. The diocese administration, specifically Bishop Martti Simojoki and his successor Osmo Alaja, aimed to open up connections to the political left and people working in industry. At least indirectly this helped the diaconial work in industrial localities. In the Mikkeli diocese, a diaconial committee was established in 1971, and its work was overseen by the diocesan chapter of the bishop's office. This enabled the work of the diocese to be organised for the different areas of diacony. Previously, the diaconial work of the Finnish church had primarily been in nursing. The Health Insurance Law of 1972 brought a change to this when the responsibility for health services was transferred to the municipalities. Diacony began to move towards a psychological and spiritual emphasis. Beginning in the 1970s, the diocese started holding diaconial themed days at prescribed intervals. Although these did not result in great realignments, they did help clarify the direction that diacony would take. Large international collections were also carried out, especially in the 1980s. At the same time, socio-ethical activity vitalised and diversified Christian services. The idea that every member of the congregation should practice diacony was a strong factor in the Mikkeli diocese as well. The diocese's vision for diacony was holistic; Christian service was the responsibility of every member of the congregation. During the period of study (1945–1991), the theology of diacony was rather tenuous. Bishop Kalevi Toiviainen, however, brought forth the viewpoint of church doctrine and officially sanctioned theology. Diacony was part of the complete faith of the Church.