707 resultados para tietointensiivinen yritys
Resumo:
Maatilan sukupolvenvaihdos on tapahtuma, jossa vanhemmat siirtävät maatilan omaisuuden lapsensa haltuun. Fyysinen omaisuus siirtyy juridisesti määrämuotoisen asiakirjan mukaisesti. Päätösvalta ja johtajuus eivät käytännössä siirry luopumisasiakirjan allekirjoituksella. Maatilayritykset poikkeavat toisistaan niin aineellisten resurssiensa, toimintansa, taloudellisen tuloksensa ja johtamistyyliensäkin osalta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miltä osin luopujilta siirtyvä johtajuusperinne vaikuttaa jatkajan liiketoimintaan. Muuttuuko yrityksen toiminta, ja miltä osin se muuttuu, kun johtaja vaihtuu? Tutkimuksen empiirinen aineisto on koottu haastattelemalla seitsemän harkinnanvaraisella poiminnalla valitun keskimääräistä suuremman maatilayrityksen jatkajia ja luopujia. Tutkimus eteni käytännössä havaitusta ilmiöstä aikaisempia tutkimuksia soveltaen abduktiivisen päättelyn avulla kohti ilmiön mahdollisesti uutta selitystä. Tutkimuksen viitekehyksen muodosti johtajuusperinteen heijastuminen perheen, omistajuuden ja liiketoiminnan välisissä suhteissa. Tutkimukseen liittyi alakysymyksenä ongelma johtajuuden siirtymisestä. Jos johtajuus ei siirry, ei jatkajalla ole todellisia mahdollisuuksia muokata liiketoimintaansa. Johtajuuden siirtäminen voi alkaa jo jatkajan varhaislapsuudessa. Maatilayrityksissä tunnistetaan edelleen nuoren sosiaalistaminen jatkajan rooliin. Johtajuuden siirtämiseen liittyi myös ammatillisten taitojen siirtäminen. Tutkimukseen osallistuneet jatkajat olivat pitäneet maatilayrittäjyyttä mieleisenä ammatinvalintana. Useimmat jatkajat ilmaisivat vahvasti oman halunsa kehittyä yrittäjänä ja kehittää yritystään. Sen lisäksi he tunnistivat maatilan jatkuvuuden itselleen tärkeäksi arvoksi. Useimmat jatkajat kokivat, että otettuaan johtajuuden heillä on mahdollisuus itse vaikuttaa liiketoimintansa kehittymiseen ja tulokseen. Perheen keskinäinen luottamuksellinen vuorovaikutus ja luopujien kyky maatilan ulkopuolisten aktiviteettien löytämiseen edistivät johtajuuden siirtämistä. Liiketoimintamallit olivat tässä tutkimuksessa indikaattori liiketoiminnan muutoksien osoittamiseen. Psykologinen omistajuus vaikuttaa johtajuusperinteen ilmenemiseen. Sukutiloilla psykologinen omistajuus kohdistui muita yrityksiä enemmän maatilaan omaisuutena ja paikkana, mikä pienensi jatkajan riskihalukkuutta. Johtopäätöksinä todettiin, että jokainen jatkaja tuo yritykseen jotakin uutta edellyttäen, että johtajuus on vaihtunut. Jos luopujan aikana yritys on suuntautunut asiakaslähtöisesti, jatkajan liiketoimintainnovaatiot suuntautuvat todennäköisemmin asiakkuutta vahvistaviin prosesseihin. Jos luopuja puolestaan on korostanut tuotannollisia prosesseja, myös jatkaja todennäköisemmin uudistaa tuotannolliseen laatuun tai tehokkuuteen liittyviä asioita.
Resumo:
Suomi on sitoutunut vähentämään liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä ja lisäämään uusiutuvan energian käyttöä liikenteessä vuoteen 2020 mennessä. EU:n energiastrategian mukaisesti liikenteelle on asetettu 10 prosentin tavoiteosuus uusiutuvan energian osalta liikenteen energian loppukulutuksesta. EU:n tavoitteiden lisäksi Suomi on asettanut kansalliseksi tavoitteekseen uusiutuvan energian osuudeksi 20 prosenttia liikenteen energian loppukulutuksesta. Nestemäiset biopolttoaineet ovat laadukkaasti ja kestävästi tuotettuina nopea ja kustannustehokas tapa vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä. Etanoli on maailman käytetyin liikenteen biopolttoaine. Maailman etanolin tuotannossa käytetään pääosin tärkkelys- ja sokeripitoisia raaka-aineita, kuten maissia ja sokeriruokoa. Pääosa Suomessa käytetystä etanolipolttoaineesta tuodaan ulkomailta. Ainoa Suomessa etanolia liikennekäyttöön tuottava yritys on St1 Biofuels Oy, joka käyttää etanolin tuotannossa jäteperäisiä raaka-aineita. Tulevaisuudessa yhtiö suunnittelee tuottavansa valtaosan Suomessa käytetystä etanolista selluloosapohjaisista raaka-aineista. Etanoli soveltuu käytettäväksi moottoripolttoaineena sellaisenaan, mutta useista käyttöteknisistä syistä sitä käytetään enimmäkseen bensiinikomponenttina. Suurin osa Suomessa käytetystä etanolista muodostuu moottoribensiineille asetetuista jakeluvelvoitteista. Korkeaseosetanolipolttoaineen (E85) käytölle suunnitelluissa FFV-ajoneuvoissa voidaan käyttää etanolin ja bensiinin seosta aina 85 tilavuusprosentin etanolipitoisuuteen asti. Lisäaineistettua etanolia voidaan myös käyttää dieselmoottorin polttoaineena. Tulevaisuudessa etanolipolttoaineen kulutus Suomessa keskittynee pääasiassa nykytilanteen mukaisesti etanolin käyttöön bensiinikomponenttina.
Resumo:
Tämän raportin keskeisin tavoite oli kartoittaa Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella toimivien pk-yritysten työelämän laadun, työnhyvinvoinnin ja työilmapiirin nykytilaa, sekä keskeisimpiä kehittämistarpeita työelämän tuottavuuden parantamiseksi. Raportin on tarkoitus toimia alueellisena lähtötilannemittauksena alueellisen Työelämä 2020 -hanketyöryhmän suunnittelu- ja kehittämistyössä. Kyselytutkimus toteutettiin maaliskuussa 2016 sähköisenä kyselynä, joka oli jaettu viiteen eri aihealueeseen: työhyvinvointia, työterveydenhuoltoa, yhteistyötä, uudistumista ja johtamista käsitteleviin kokonaisuuksiin. Lisäksi yritykset saivat vastata vapaamuotoisesti, mikä on heidän mielestään suurin yksittäinen työelämän laadun haaste. Vastanneita yrityksiä oli kaikkiaan 44. Tutkimuksessa tarkastellaan työelämän laatuun ja kehittämiseen liittyviä haasteita niin toimialakohtaisesti kuin henkilöstömääränkin mukaan.
Resumo:
Startup-yritykset ovat olleet esillä viimeaikaisessa tutkimus- ja liiketoimintakirjallisuudessa sekä niiden taloudellisen potentiaalin että uudenlaisen yrityskulttuurinsa vuoksi. Niistä on povattu uudenlaisen 2000-luvun liiketoiminnan luojaa ja niiden yrityskulttuuri on pitkälti vastakohta byrokraattisille ja jäykille yrityskulttuureille. Startup-yrityksen toiminnan tutkiminen voi tarjota mielenkiintoista uutta näkökulmaa siitä, miten uudenlaisella johtamisella ja yrityskulttuurilla luodaan menestyviä yrityksiä. Tämä tutkimus tarkastelee startup-yrityksen toimintaa identiteetin johtamisen kautta. Case-yrityksenä on suomalainen teknologia-alan startup-yritys, jota voidaan pitää menestyneenä, sillä se on viisivuotisen toimintansa aikana kasvanut paljon sekä henkilöstömäärällisesti että liikevaihdollisesti. Tutkimuksen kirjallisuuskatsauksessa tutustutaan yritysidentiteettiin ensin ilmiönä, jonka jälkeen tarkastellaan yritysidentiteetin johtamisen teoriaa. Tutkimuksen päätutkimuskysymys on: Millä keinoilla perustajat johtavat yritysidentiteettiä, ja alatutkimuskysymykset ovat: Mistä osa-alueista yrityksen identiteetti koostuu perustajien näkökulmasta ja Miten startup-kulttuuri näkyy yrityksen identiteetissä. Tutkimuksen aineistonkeruumetodina on teemahaastattelu ja haastateltaviksi valittiin yrityksen perustajat, sillä heillä on varsinkin yrityksen alkuvaiheessa iso vaikutus yrityksen identiteettiin. Aineiston analyysimenetelmä on teemoittelu. Tutkimusaineiston perusteella voidaan todeta, että startup-kulttuurilla on iso vaikutus case-yrityksen perustajien keinoihin johtaa yrityksen identiteettiä. Startup-kulttuuri merkitsee heille ennen kaikkea vastakkainasettelua isojen byrokraattisten yritysten kanssa, ja heidän tavoitteena on luoda yritykselleen sellainen identiteetti, jonka keskiössä on matala hierarkia, avoimuus ja rentous. Haastatteluaineiston perusteella he kokevat yrityksen tärkeimpien identiteetin osa-alueiden olevan yrityskulttuuriin sopivat työntekijät, avoimuus ja viihtyisä toimisto. He johtavat yritysidentiteettiä ennen kaikkea omalla esimerkillään, ja kokevat sen olevan startup-yrityksen perustajan tärkein tehtävä. Perustajat eivät koe arvojen tai vision kirjaamista ylös tärkeänä, sillä he näkevät esimerkillä johtamisen olevan paras keino merkitysten viestimiseen työntekijöille. Kysymykseksi jää, miten perustajien nykyiset johtamiskeinot toimivat yrityksen kasvaessa, sillä henkilöstömäärän kasvaessa omalla esimerkillä johtaminen muuttuu vaikeammaksi
Resumo:
Tämän kandidaatintyön tavoitteena on analysoida Saksan graniittimarkkinoiden houkuttelevuutta suomalaisen yrityksen näkökulmasta. Ylamaa Group Oy on rakennus-, ympäristö- ja sisustuskiveä tuottava yritys, joka on jo toimittanut Saksan alueelle tuotteitaan, mutta toiminta on ollut siellä vielä varsin vähäistä. Saksaa markkina-alueena analysoidaan PESTEn, sekä talouden ja maan raken-nusalan tulevaisuudennäkymien avulla, kilpailuasetelmaa puolestaan Porterin viidellä voimalla. Lisäksi tutkitaan asiakkaan kokemia arvoja graniitin tapauksessa ja etsitään yhteyksiä niiden, ja case-yrityksen ydinosaamisten välillä. Näin osoitetaan, miten yritys voi luoda itselleen kilpailuetua. Työn tuloksena käy ilmi, että Saksan markkinoille kannattaa laajentua. Kuitenkin kilpailu Saksassa on kovaa Euroopan yhtenäisen talousalueen vuoksi. Ylamaa Groupin tuleekin ottaa tuotannossaan ja markkinoinnissaan huomioon erinäisiä seikkoja Saksan markkinoilla pärjätäkseen, kuten hinta-laatusuhteen ja ympäris-töystävällisyyden korostamista.
Resumo:
Kandidaatintyössä luodaan markkinointisuunnitelma Asset Vision Oy:lle. Työssä vastataan tutkimuskysymykseen sekä kahteen alakysymykseen: miten B2B-yritys voi lähestyä potentiaalisia asiakkaitaan, keitä ovat Asset Visionin potentiaaliset asiakkaat ja mitä keinoja yrityksellä on niiden saavuttamiseksi. Työ on rajattu Asset Visionin markkinointisuunnitelman luomiseen sekä sen soveltuvuuden tarkasteluun yritysten välisillä markkinoilla toimivan konsulttiyrityksen markkinoinnissa. Työn teoriaosiossa tarkastellaan kirjallisuuden avulla erilaisia markkinointisuunnitelman luomisessa tarvittavia teoriaviitekehyksiä markkinointialan kirjallisuutta sekä tieteellisiä artikkeleita hyödyntäen. Empiriaosiossa luodaan markkinointisuunnitelma Asset Vision Oy:lle. Asset Visionin tulee viestiä markkinoinnissaan lisäarvon luontia painottamalla markkinoinnissaan kilpailuetujaan laatua ja asiantuntijuutta. Yrityksen on oltava itse aloitteellinen ottamalla yhteyttä potentiaalisiin asiakkaisiin ja markkinoimalla myymiään palveluita. Suunnitelma soveltuu pienin täydennyksin käytettäväksi Asset Visionin markkinoinnissa. Lisäksi sitä voidaan käyttää lähtökohtana luotaessa markkinointisuunnitelmaa yritysten välisillä markkinoilla toimivalle konsulttiyritykselle. Tällaisen yrityksen on viestittävä markkinoinnissaan lisäarvon tuottamista asiakkaalle kilpailuetujen avulla.
Resumo:
Tässä diplomityössä tutkitaan strategian määrittämistä. Tutkimus keskittyy logistiikkapalvelualan yrityksen strategian uudistamiseen ja strategiatyön kehittämiseen. Tutkimus pyrkii selvittämään miten yritys pystyy parhaiten saavuttamaan strategiset tavoitteensa. Lisäksi pyritään selvittämään miten yritys pystyy luomaan ja ylläpitämään kilpailuetua. Tutkimus toteutetaan tutkimalla ensin strategiaa, strategiaprosessia ja logistiikkapalvelualan liiketoimintaa kirjallisuudessa. Empiirinen osuus toteutetaan pääosin yrityksen johtoryhmän jäsenten kanssa strategiatyöpajoissa. Yrityksen hallitus asettaa strategiset tavoitteet ja myös hyväksyy projektin eri vaiheiden tulokset. Strategisissa analyyseissä otetaan huomioon sekä ulkoinen että sisäinen näkökulma, jotta saadaan kattava kuva yrityksen liiketoimintaympäristöstä sekä yrityksen vahvuuksista ja heikkouksista. Analyysejä hyödynnetään strategisten vaihtoehtojen muodostamisessa sekä yritys- että liiketoimintatasolla. Strategiset valinnat tehdään sen perustella, miten eri strategiset vaihtoehdot tukevat asetettuja strategisia tavoitteita. Tutkimuksen tuloksena määritellään yrityksen strategia, joka myös dokumentoidaan. Lisäksi luodaan strategisen suunnittelun ja johtamisen prosessi, joka mahdollistaa reagoinnin liiketoimintaympäristössä tapahtuviin nopeisiin muutoksiin.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka muodin sisäänostajien ostoprosessin eri vaiheet ovat muuttuneet verkkokaupan tultua yhdeksi yrityksen myyntikanavaksi. Muodin sisäänostaminen on yksi tärkeimmistä tehtävistä muodin vähittäismyynnissä – oikeat ostot ja oikea-aikaisuus takaavat yrityksen kannattavuuden ja liiketoiminnan jatkuvuuden. Verkkokaupat ovat yleistyneet ja nykypäivänä lähes jokainen muodin alalla toimiva yritys palvelee asiakkaita myös verkossa. Tutkimusta johdatti kaksi tutkimuskysymystä: 1) Kuinka verkkokauppojen tulo yhdeksi vähittäiskaupan myyntikanavaksi on vaikuttanut muodin sisäänostoprosessin eri vaiheisiin? 2) Mitkä ovat haasteet, joita muodin sisäänostajat kohtaavat verkkokaupan myötä ostoprosessin eri vaiheissa? Tutkimuksen lähtökohtana oli selvittää sisäänostajien perusostoprosessin eri vaiheita ja tarkastella, kuinka verkkokaupan tulo osaksi yritystä on näihin vaikuttanut. Teoreettinen viitekehys muodostui seitsemästä ostoprosessin vaiheesta: edellisen kauden myyntien tarkastelu sekä budjetin suunnittelu, ennustaminen ja asiakkaiden tarpeiden kartoittaminen, muodin sesongit, valikoiman suunnittelu, neuvottelut toimittajien kanssa ja myyntihintojen asettaminen, tilausten käsittely ja vahvistaminen sekä kilpailija-analyysien tekeminen. Tutkimuksessa keskityttiin sisäänostajien työhön, sivuttaen hieman ostoassistenttien päivittäistä työskentelyä. Empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla kuutta muodin sisäänostajaa, kolmea verkkokaupan asiantuntijaa, sekä yhtä muotikaupan johtohenkilöä. Tutkimuksen tulokset osoittivat verkkokauppojen tulon yhdeksi muodin vähittäiskauppojen myyntikanavaksi vaikuttaneet sisäänostajien työhön kuormittamalla perusostoprosessin eri vaiheita työmäärällisesti, sekä lisäämällä niihin eri komponentteja. Tämä oli nähtävissä jokaisessa tutkimukseen otetussa seitsemässä ostoprosessin vaiheessa. Tutkimukseen osallistuneissa yrityksissä verkkokauppa nähtiin yhtenä myyntikanavana, sisäänostajat ostivat tuotteita niin verkkokauppaan, kuin kivijalkakauppaan. Yleisesti on todettavissa, että kannattavuuden analysointi on sisäänostajien työssä yleistynyt, kuten kilpailijoiden ja hintatason tarkkaileminen. Toimittajien kanssa neuvotteluihin verkkokaupasta on tullut lisäpalikka. Haasteita verkkokappojen tulo osaksi yritystä on tuonut etenkin varastojen hallintaan, sillä palautusprosessi voi kestää jopa kolme kertaa pidempään verkkokauppojen tuotteilla kuin kivijalkakaupan
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tunnistaa uusia markkinoita ja markkinasegmenttejä yrityksen kasvustrategiaa varten. Yritys on kasvanut erittäin voimakkaasti viime vuosina nykyisillä markkinoillaan ja haluaa nyt jatkaa kasvuaan uusilla markkinoilla. Työ koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja empiirisestä osuudesta. Kirjallisuuskatsauksessa on tunnistettu useita pk-yrityksen kasvuun vaikuttavia tekijöitä, uusien markkinoiden kartoittamiseen ja arvioimiseen vaikuttavia tekijöitä, ja lisäksi liiketoimintastrategiaan ja markkinasegmentin valintaan vaikuttavia tekijöitä. Empiirisen osuuden data kerättiin 60 asiantuntijahaastattelusta, joilla kartoitettiin kokonaismarkkinoita ja saatiin tarkkaa markkinainformaatiota kohdemarkkinoista. Tutkimuksessa tunnistettiin kymmenen potentiaalista toimialaa ja 54 potentiaalista markkinasegmenttiä. Kirjallisuudesta tunnistetuilla kriteereillä, teknologisin perustein ja yrityksen omien näkökulmien perusteella näistä valittiin kohdemarkkinoiksi kahdeksan. Tutkimuksessa kehitettiin markkinasegmenttien arviointiin malli. Mallin avulla valitut kahdeksan markkinasegmenttiä listattiin järjestykseen niiden houkuttelevuuden perusteella. Jatkotoimenpiteenä yrityksessä tullaan kehittämään kasvustrategia perustuen tutkimuksen tuloksille.
Resumo:
Health Innovation Village at GE is one of the new communities targeted for startup and growth-oriented companies. It has been established at the premises of a multinational conglomerate that will promote networking and growth of startup companies. The concept combines features from traditional business incubators, accelerators, and coworking spaces. This research compares Health Innovation Village to these concepts regarding its goals, target clients, source of income, organization, facilities, management, and success factors. In addition, a new incubator classification model is introduced. On the other hand, Health Innovation Village is examined from its tenants’ perspective and improvements are suggested. The work was implemented as a qualitative case study by interviewing GE staff with connections to Health Innovation Village as well as startup entrepreneurs and employees’ working there. The most evident features of Health Innovation Village correspond to those of business incubators although it is atypical as a non-profit corporate business incubator. Strong network orientation and connections to venture capitalists are common characteristics of these new types of accelerators. The design of the premises conforms to the principles of coworking spaces, but the services provided to the startup companies are considerably more versatile than the services offered by coworking spaces. The advantages of Health Innovation Village are that there are first-class premises and exceptionally good networking possibilities that other types of incubators or accelerators are not able to offer. A conglomerate can also provide multifaceted special knowledge for young firms. In addition, both GE and the startups gained considerable publicity through their cooperation, indeed a characteristic that benefits both parties. Most of the expectations of the entrepreneurs were exceeded. However, communication and the scope of cooperation remain challenges. Micro companies spend their time developing and marketing their products and acquiring financing. Therefore, communication should be as clear as possible and accessible everywhere. The startups would prefer to cooperate significantly more, but few have the time available to assume the responsibility of leadership. The entrepreneurs also expected to have more possibilities for cooperation with GE. Wider collaboration might be accomplished by curation in the same way as it is used in the well-functioning coworking spaces where curators take care of practicalities and promote cooperation. Communication issues could be alleviated if the community had its own Intranet pages where all information could be concentrated. In particular, a common calendar and a room reservation system could be useful. In addition, it could be beneficial to have a section of the Intranet open for both the GE staff and the startups so that those willing to share their knowledge and those having project offers could use it for advertising.
Resumo:
E-Commerce is not a new phenomenon, but strictly speaking, it has breakthrough during the past 15 years. E-commerce is adopted differently across European countries, even though almost all of them are considered to be advanced industrialized nations. These notions are made at the same time as E-Commerce markets grow year by year. Countries seem to evolve at a different pace. At the same time, customers get more and more experienced with the Internet and perceive online marketplace more critically. Also, companies have their important role in the development of E-Commerce. E-Commerce research has been conducted on three levels of analysis: individual, company, and country. In this thesis, the primary focus is on the differences between B2C retail E-Commerce in Finland, Germany, and the United Kingdom. The research is conducted with an exploratory method by collecting data from secondary sources. The research suggests that there are no significant differences between delivery methods in Finland, Germany, and the United Kingdom. When it comes to payment methods, the results suggests that there is a statistically significant difference between Germany and United Kingdom.
Resumo:
Ulkoistaminen on ollut pitkään yhtenä strategisen päätöksenteon osa-alueena, mutta ulkoistuksesta luopuminen on ollut vähemmän esillä. Tämä työ käsittelee lahtelaisen Teerenpeli Panimo & Tislaamo Oy:n yhden logistiikan osa-alueen ulkoistamisen ja ulkoistuksesta luopumisen välistä kannattavuutta. Tällä hetkellä ulkopuolinen yritys vastaa ravintola-astioiden pesu- ja varastointijärjestelyistä. Nyt laajentuneen toiminnan ja kasvaneen kysynnän ansiosta selvitetään ulkoistuksesta luopumisen mahdollisuutta yhtenä tulevaisuuden vaihtoehtona. Vaihtoehtoisia toimintamalleja on kaksi. Ensimmäisessä yritys investoisi omaan pesu- ja täyttöjärjestelmään ja vastaisi myös ravintola-astioiden logistiikasta kokonaisuudessaan. Näin ollen ulkopuolisen toimijan hyödyntäminen ravintolaastioiden logistiikassa jäisi pois. Toinen vaihtoehtoinen malli liittyy äskettäin markkinoilla suosiota saaneisiin niin sanottujen yksisuuntaisten ravintola-astioiden käyttöönottoon. Näitä astioita ei uudelleen pestä lainkaan, vaan käytön jälkeen hävitetään edelleen kierrätettäväksi. Diplomityön lopussa arvioidaan eri mallien välistä kannattavuutta taloudellisin perustein. Tämän lisäksi mallien välistä kannattavuutta arvioidaan taloudellisten mittareiden ulkopuolisilla tekijöillä, esimerkiksi ulkoistuksesta luopumisen vaikutuksia muuhun jäljelle jäävään yhteistyön. Lopussa annetaan myös toimintaohjeet tulevaa varten.
Resumo:
Pienille ja keskisuurille yrityksille eli pk-yrityksille on olemassa useita kasvustrategioita. Nämä kasvustrategiat tähtäävät joko liiketoiminnan laajentamiseen, nykyisten resurssien hyödyntämiseen, uusien resurssien luotaamiseen tai liiketoiminnan supistamiseen. Valitsemaansa kasvustrategiaa noudattamalla yritys pyrkii pääsemään kasvutavoitteisiinsa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tieteellisen kirjallisuuden pohjalta arvioida kasvustrategioita ja valita niistä pienelle it-alalla toimivalle case-yritykselle sopivin. Sopivimmaksi havaitun kasvustrategian pohjalta case-yritykselle laaditaan räätälöity kasvustrategia. Kasvustrategian laatimiseen käytetään tieteellisen kirjallisuuden lisäksi empiirisenä menetelmänä tapaustutkimusta. Tapaustutkimus tehdään teemahaastatteluina kymmenelle yritykselle, joilla on liike-elämästä saatuja kokemuksia case-yritykselle valitusta kasvustrategiasta. Tutkimuksen tuloksena case-yritykselle sopivin kasvustrategia on verkostokasvustrategia. Verkostokasvustrategiaa noudattamalla case-yritys keskittyy omaan ydinosaamiseensa ja sen kehittämiseen ja hankkii tarvitsemansa muun osaamisen verkostokumppaneilta. Verkostoitumisen hyötyinä case-yritykselle on muun muassa pieni omien työntekijöiden tarve, tietotaidon saaminen, kilpailukyvyn paraneminen, markkinoinnin tehostuminen ja uusille markkinoille pääsyn helpottuminen. Verkostoitumisen haasteina case-yritykselle on sen sijaan muun muassa pienen yrityksen uskottavuusongelma, sopivien verkostokumppaneiden löytäminen ja epäluotettavat verkostokumppanit. Tutkimuksen johtopäätöksenä verkostoitumisesta saatavien hyötyjen nähdään kuitenkin olevan riskejä suuremmat case-yritykselle.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena on ollut kehittää elintarvikeyrityksen palveluruokamarkkinoille uusi innovatiivinen toimintamalli haastattelujen, havainnoinnin ja kirjallisuuden perusteella. Tutkimusongelman päätutkimuskysymys on: Miten yrityksen palveluruoka- eli valmisruokatuotteille suunnitellaan innovatiivinen toimintamalli tuoteperheen ja jakelun suhteen? Tavoitteena on kartoittaa yrityksen palveluruoan nykytilanne ja luoda toimintamalli, joka toisi yritykselle selkeää lisäarvoa ja kilpailuetua. Teoreettisessa osuudessa selvitetään elintarviketeollisuuden, valmisruoan ja elintarvikelogistiikan tilannetta suomalaisesta ja globaalista näkökulmasta. Työssä on tarkasteltu elintarvikepuolen nykytilannetta ja tulevaisuuden suuntauksia tuotteiden, ruokailutottumusten ja logistiikan osalta. Innovaatioiden osalta työ painottuu palveluruokapuolen konseptin ja uuden logistisen yhteistyöhön pohjautuvan mallin kehittämiseen. Työn käytännön osiossa on tehty case-tutkimus ”yrityksen palveluruoan nykytilanne tuotteiden ja logistiikan osalta”. Toimialan markkinatilannetta on kartoitettu, jotta hahmotetaan, missä on potentiaalisimmat markkinat palveluruoalle. Työn tavoitteena on ollut kehittää Hoviruoka Oy:lle palveluruoan segmentointiin ja logistiikkaan liittyvä innovatiivinen toimintamalli. Toimintamallin avulla yritys saa kilpailuetua ja taloudellista hyötyä kilpailijoihin nähden, ja on edelläkävijä kyseisen toimintamallin ansiosta. Työn tuloksissa on käsitelty keskeiset tulokset ja mahdolliset jatkotoimenpiteet. Työssä kehitettiin yritykselle uusi toimintamalli palveluruoka puolelle. Työlle asetetut tavoitteet saavutettiin kaikkien kolmen - tekijän, yliopiston ja yrityksen - kannalta.
Resumo:
In Finland, entrepreneurship policy priorities are encouragement and support for business innovation, growth and internationalization. SMEs are having economically significant employment and wealth creation potential. During the following years, there will be plenty of businesses for sale on the Finnish market. The challenge is to find and identify growth-oriented, talented, innovative, capable to rapid experimentation new entrepreneurs, in whose hands the company's growth targets are going to be realized. In these research is examined frameworks of the company's growth and the factors influencing growth on the basis of previous studies and literature. In addition, the aim is to create a suitable framework to identify the early stage of entrepreneurs, who are growth-oriented. The other aim is create the supposed directions of influences for growth-orientation. The objectives of the work of the results is to act as an umbrella topic, contextual analysis and forming a new applied framework for further studies. The results of these research are the background variables, the desire for growth are composed of motives, attitudes and desires; the skills for growth are composed of capabilities, experiences, self-efficacy and the willingness for risk-taking; the opportunities for growth are composed of IPR, financing, megatrends and other observed chances.