1000 resultados para Suomi-suomaa : soiden ja turpeen tutkimus sekä kestävä käyttö
Resumo:
Opinnäytetyössä tutkitaan YLE Uutisissa työskentelevien mediatoimittajien työnkuvaa ja sen kehitystä. Lisäksi työssä kartoitetaan mediatoimittajan työn ja ammattinimikkeen historiaa sekä lähtökohtia. Muita tärkeitä teemoja ovat mediatoimittajan moniosaaminen sekä uutistyön jatkuvat muutokset. Mediatoimittajien työtä ja sen muutoksia arvioivat he itse sekä heidän keskeiset työtoverinsa. Tutkimuksesta on rajattu pois Yleisradion alueuutiset. Tämä opinnäytetyö koskee vain YLE Uutisten tekijöitä, jotka työskentelevät tv-uutisissa ja Aamu-tv:ssä Helsingissä. Opinnäytetyössä ei myöskään käsitellä YLE:n uutistoiminnan taloutta, uutistyössä käytettäviä työvälineitä tai erilaisia mediatoimittajan työvuoroja tehtävineen. Opinnäytetyössä esitellään uutistuotannon prosessia, jossa jokainen osatekijä vaikuttaa lopputulokseen. Keskeisenä tutkimusmenetelmänä käytettiin kyselyhaastattelua, joka toteutettiin sähköpostikyselynä. Kyselyyn osallistui kuusitoista uutisten tekijää, joista kymmenen on mediatoimittajia. Muita ammattiryhmiä edustivat neljä toimittajaa, ohjaaja ja apulaisohjaaja. Lisäksi esimies- ja asiantuntijanäkökulmaa aiheeseen saatiin kahdesta puhelinhaastattelusta ja yhdestä sähköpostihaastattelusta. Tekijän omaa työkokemusta YLE Uutisissa on myös jossain määrin hyödynnetty. Tutkimuksen kirjallisina lähteinä on yksi opinnäytetyö, kaksi pro-gradua, yksi loppuraportti sekä verkkosivustoja. Tiedonhankinnassa on myös hyödynnetty YLE:n tiedotteita, työvuorolistoja, kirjallisia ohjeistuksia sekä YLE:n kanavien ohjelmakaavioita. Mediatoimittajien työnkuva kehittyy YLE Uutisten teknisten ja organisatoristen tarpeiden mukaan, joita on vaikea tarkasti ennakoida. Mediatoimittajat itse kokevat työn teknistyneen ja pelkäävät työn monipuolisuuden kaventuvan. Myös kiire vaikuttaa monen mielestä liikaa työn laatuun. Mediatoimittajien monipuolista osaamista tarvitaan vielä useassa työtehtävässä. He itse toivoisivat lisää haasteita ja vaikutusmahdollisuuksia työnsä sisältöön sekä syventävää täydennyskoulutusta.
Resumo:
Opinnäytetyössäni tarkastelen Bolognan konservatorion huilunsoiton opetusta. Työ on vaihto-opiskelijan silmin tehty katsaus vieraan kulttuurin opetuskäytäntöihin ja niitä ohjaavaan opetussuunnitelmaan. Tarkastelussa painottuu myös vertaileva näkökulma suomalaiseen musiikkioppilaitosjärjestelmään. Kohtaamani erilainen opetus- ja soittokulttuuri herätti kysymään, miten tuntitilannetyöskentely vaikuttaa oppimistuloksiin. Opetustilanteiden osalta keskityn tarkastelemaan ohjelmiston käyttöä ja vuorovaikutusta tunneilla sekä käsittelen lyhyesti opetuksessa esiintyviä rooleja. Taustana tarkastelulle esittelen opetussuunnitelmaa ja sen opetukselle asettamia tavoitteita. Näin pyrin avaamaan lukijalle yleisemmin huilun soiton opetusta Bolognan konservatoriossa. Työn kirjallisena aineistona olen käyttänyt Bolognan konservatorion opetussuunnitelmaa ja tuntitilanteista tekemiäni muistiinpanoja. Havainnoin yhden huilunsoitonopettajan työskentelyä kuuden eri oppilaan kanssa keväällä 2005. Oppilaat olivat iältään 12-20 vuotiaita ja soittaneet 3-6 vuotta. Lisäksi kirjallisuutena käytän suomalaisesta musiikkioppilaitosjärjestelmästä kirjoitettuja teoksia. Hyödynnän työssäni myös Bolognan konservatorion huilunsoitonopettajien ja -opiskelijoiden kanssa käymiäni keskusteluja. Lähestymistavakseni olen valinnut suomalaisen musiikinopiskelijan subjektiivisen näkökulman. Olen poiminut tarkastelun kohteeksi muutamia kiinnostavia tuntitilanteissa ilmeneviä teemoja, mutta aihe tarjoaa runsaasti materiaalia lisätutkimusta varten. Työn tarkoitus on herättää kysymään, mitä voisimme oppia toisen kulttuurin opetuskäytännöistä. Toivon työn antavan ideoita erityisesti huilunsoitonopettajille oman opetuksen kehittämiseen ja suomalaisessa soitinmusiikin opetuksessa vallitsevien käytäntöjen pohtimiseen.
Resumo:
The aim of this thesis was to clarify willingness and suitability for entrepreneurship among students of Lappeenranta University of Technology (LUT). In addition factors that would explain academic achievement and if there were relationship between academic achievement and willingness or suitability for entrepreneurship were examined. Questionnaires were sent via e-mail to 800 students of LUT in summer 2007. Response percent was 29,6 %. Based on the collected answers factors of entrepreneurial motivation and academic achievement were analyzed using mainly Pearson’s correlation coefficient and factor analysis. In the light of these factors willingness and suitability for entrepreneurship and academic achievement were examined. The results indicated that 36,7 % of the respondents were willing and 11,4 % were suitable for entrepreneurship. The largest share of the willing ones was focused on Department of Mechanical Engineering, whereas the smallest share on Department of Environmental Technology. The largest shares of the suitable ones were on Departments of Mechanical and Electrical Engineering, and the smallest shares on Departments of Environmental, Chemical and Energy Technology. Academic achievement was affected by, among others, exercising and success in high school. Academic achievement and willingness or suitability for entrepreneurship didn’t correlate. Yet, from factors of entrepreneurial motivation internal locus of control correlated positively with academic achievement.
Resumo:
Monikulttuurinen johtaminen on globalisaation ja nopean kansainvälistymisen takia erittäin ajankohtainen aihe. Suomessa sitä on kuitenkin tutkittu vasta vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Suomen suurlähetystöjenmonikulttuurista johtamista Aasian eri kohdemaissa ja kulttuureissa sekä ottaa osaa tieteelliseen keskusteluun monikulttuurisesta johtamisesta. Tutkimuksen kohdemaiksi on valittu neljä Aasian maata, jotka ovat tällä hetkellä hyvin ajankohtaisia nopean talouskasvunsa takia. Itä-Aasiasta mukana ovat Etelä-Korea (Korean tasavalta), Japani ja Kiinan kansantasavalta sekä Kaakkois-Aasiasta tutkimuksessa mukana on Malesia. Tämä tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka aineisto koostuu kahdesta laadulliselle tutkimukselle poikkeuksellisesta avoimesta kyselystä, jotka on lähetetty edellä mainittujen maiden suurlähettiläille eri kohdemaihin. Analyysissä menetelmänä on käytetty teemoittelua, jonka avulla on voitu jäsentää saatua aineistoa. Näin teemojen vertailu on myös ollut helpompaa. Tutkimuksen tuloksista kävi ilmi, että monikulttuurinen johtaminen on erittäin haasteellista kansallisten kulttuurien eroista johtuen. Arvot ovat hyvin keskeisessä osassa kulttuuria tutkittaessa ja niiden erot voivat vaikeuttaa kanssakäymistä eri kulttuureista tulevien ihmisten kesken, koska asioiden merkitykset jäävät usein arvoituksiksi vieraasta kulttuurista tuleville henkilöille. Kansallisen kulttuurin tekijöistä kieli, arvot ja uskonto ovat merkittäviä monikulttuurisen johtamisen kannalta. Tutkimuksesta kävi myös ilmi, että Itä- Aasian maissa konfutselaisuudella on suuri merkitys yhteiskuntafilosofiana. Se on muokannut yhteiskunnan arvoja, tapoja ja rakenteita. Vanhempien ja ylempiarvoisten ihmisten arvostus ja vahvasti hierarkkinen yhteiskuntarakenne ovat tyypillisiä konfutselaisuuden piirteitä. Kulttuurin ulottuvuuksista merkityksellisempiä tämän tutkimuksen kannalta ovat yksilöllisyys vs. kollektiivisuus, valtaetäisyys ja konfutselaisuuden dynamiikka (lyhyen vs. pitkän aikavälin suuntautuminen). Kaikki tämän tutkimuksen maat ovat kollektiivisia sekä niissä valtaetäisyys on myös korkea. Tämä tuo haasteita monikulttuuriseen johtamiseen Suomen suurlähetystöissä, koska suomalainen kulttuuri on useimpien länsimaiden tapaan yksilöllinen ja valtaetäisyys on suhteellisen matala. Konfutselaisuuden dynamiikka vaikuttaa lähinnä vain Itä-Aasian maissa tuoden mukanaan erittäin vahvan hierarkian, jota ei voi sivuuttaa. Tutkimuksen aineistoa käsitellään näytenäkökulmasta, eikä sitä ei voisuoraan verrata muihin organisaatioihin tai kulttuureihin. Toisaalta jokaisen kansallisen kulttuurin ihmiset toimivat tietyllä tavalla tietyssä kontekstissa, riippumatta siitä, missä organisaatiossa he työskentelevät. Kulttuuri ohjaa ihmisen toimintaa ja kansallinen kulttuuri on yrityskulttuuria voimakkaampi tekijä.
Resumo:
Kandidaatintutkielman tarkoituksena on perehtyä kuntaan organisaationa ja sen johtamisjärjestelmään sekä tarkastella tarkemmin yhtä kunnan organisaation osaa eli lautakuntaa. Tutkielmassa on tarkoitus perehtyä tarkemmin laukuntien asemaan ja tehtäviin kunnallisessa päätöksenteossa ja johtamisjärjestelmässä sekä lisäksi tuoda esille niiden toiminnan arviointiin liittyviä tekijöitä. Tutkielman tavoitteena on luoda viitekehys lautakuntien toiminnan arviointiin vaikuttavista tekijöistä. Tutkimusongelma on: Miten lautakuntien toimintaa voidaan arvioida ja miten sitä tulisi arvioida? Alaongelmana on: Millainen asema ja mitä tehtäviä lautakunnilla on kunnallisessa päätöksenteossa ja johtamisjärjestelmässä? Kyseessä on puhtaasti teoreettinen tutkimus. Aineistona käytetään aiheesta löytyvää lähdekirjallisuutta ja aiempia tutkimuksia. Tutkielman kannalta keskeistä lähdemateriaalia ovat myös lainsäädäntö, lakia tulkitsevat teokset sekä erilaiset suositukset ja ohjeet. Tutkimusstrategiana voidaan pitää deskriptiivista tutkimusta. Tutkimusotteena voidaan pitää käsiteanalyyttista tutkimusotetta, jonka tarkoituksena ei ole näyttää toteen, vaan pikemmin argumentoida miten asia on ja miksi asia on näin. Lautakuntien toiminnan ja sen arviointia ei ole käytännössä tutkittu. Lautakuntien toiminnan arvioinnin viitekehykseen sovelletaan palasia valtuustotyöskentelyn arvioinnista sekä yritysmaailmasta hallitustyöskentelyn arvioinnista ja sen kehittämisestä.
Resumo:
Yritysostoista on tullut yrityksille yleinen tapa kasvattaa markkinaosuuksia sekä hankkia resursseja ja uutta osaamista markkinoilla. Tämä on moninkertaistanut globaalisti tapahtuvien yritysostojen ja fuusioiden määrää sekä niiden rahallista arvoa. Työn tavoitteena oli tutkia mitä yritysosto on ja miten sen onnistumista mitataan. Tavoitteena oli myös selvittää yritysoston onnistumisen käsite ja yritysoston tavoitteet eli motiivit. Tässä työssä tarkasteltiin kirjallisuuden perusteella, mitä tarkoittaa yritysosto ja miten se voidaan luokitella eri näkökulmien perusteella. Työn rajauksen myötä yritysostoa tarkasteltiin juridisesta ja toiminnallisesta näkökulmasta. Työssä selvitettiin yritysostoihin vaikuttavia motiiveja ja tavoitteita, jotka ovat keskeinen osa kun tutkitaan yritysoston onnistumista ja sen mittaamista. Yritysostolle asetetaan tavoitteet taloudellisten, strategisten ja johdon henkilökohtaisten motiivien perusteella. Näitä tavoitteita mitataan, jonka perusteella arvioidaan onko yritysostossa onnistuttu. Tavoitteita voidaan mitata subjektiivisesti tai objektiivisesti. Yritysostossa onnistumisen mahdollisuus on kovin matala, jos ei keskitytä oikeisiin asioihin yritysoston aikana.
Resumo:
In this research we are examining what is the status of logistics and operations management in Finnish and Swedish companies. Empirical data is based on the web based questionnaire, which was completed in the end of 2007 and early 2008. Our examination consists of roughly 30 answers from largest manufacturing (highest representation in our sample), trade and logistics/distribution companies. Generally it could be argued that these companies operate in complex environment, where number of products, raw materials/components and suppliers is high. However, usually companies rely on small amount of suppliers per raw material/component (highest frequency is 2), and this was especially the case among Swedish companies, and among those companies, which favoured overseas sourcing. Sample consisted of companies which mostly are operating in an international environment, and are quite often multinationals. Our survey findings reveal that companies in general have taken logistics and information technology as part of their strategy process; utilization of performance measures as well as system implementations have followed the strategy decisions. In the transportation mode side we identify that road transports dominate all transport flow classes (inbound, internal and outbound), followed by sea and air. Surprisingly small amount of companies use railways, but in general we could argue that Swedish companies prefer this mode over Finnish counterparts. With respect of operations outsourcing, we found that more traditional areas of logistics outsourcing are driving factors in company's performance measurement priority. In contrary to previous research, our results indicate that the scope of outsourcing is not that wide in logistics/operations management area, and companies are not planning to outsource more in the near future. Some support is found for more international operations and increased outsourcing activity. From the increased time pressure of companies, we find evidence that local as well as overseas customers expect deliveries within days or weeks, but suppliers usually supply within weeks or months. So, basically this leads into considerable inventory holding. Interestingly local and overseas sourcing strategy does not have that great influence on lead time performance of these particular sourcing areas - local strategy is anyway considerably better in responding on market changes due to shorter supply lead times. In the end of our research work we have completed correlation analysis concerning items asked with Likert scale. Our analysis shows that seeing logistics more like a process rather than function, applying time based management, favouring partnerships and measuring logistics within different performance dimensions results on preferred features and performance found in logistics literature.
Resumo:
Tämän opinnäytetyön tavoite on selvittää suomalaisen pop- ja rock-musiikin vientimahdollisuuksia yhteen maailman kiinnostavimpaan ja ostovoimaisimpaan maahan, Japaniin, ja tuoda esille sen luonnetta suhteessa suomalaiseen musiikkiin. Opinnäytetyön teoriaosa selvittää Suomen tämän hetkistä musiikkiviennin tilannetta ja syitä siihen, miksi Japanin markkinat on erittäin kiinnostava alue viennin saralla. Kirjallinen viitekehys työlle muodostuu pääasiassa kootuista musiikkialan raporteista, tilastoista ja artikkeleista. Empiirisessä osassa keskeistä tutkimusmateriaalia ovat Tokion Suomen Instituutissa kolmen kuukauden työharjoittelun yhteydessä kertyneet kokemukset ja asiantuntijahaastatteluaineisto. Nämä avaavat Japanin musiikkimarkkinoita luoden parempaa kuvaa siellä vallitsevista kilpailuolosuhteista, maan tavoista ja kiinnostuksen kohteista, sekä japanilaisten mielikuvaa suomalaisesta musiikista. Suomessa musiikkimarkkinat ovat hyvin pienet, mutta niiden laajentamiseen viennillä on alettu keskittyä yhä enenevissä määrin. Koska Japanissa on maailman toiseksi suurimmat musiikkimarkkinat, se on erittäin varteenotettava kohde myös suomalaisen musiikin viennille. Vaikka suomalainen musiikki on toistaiseksi suhteellisen tuntematonta suurelle osalle japanilaisista, suhtaudutaan siihen positiivisesti. Japanilaisten mielestä Suomesta tuleva musiikki on verrattuna moniin muihin maihin paljon omaleimaisempaa ja tämä tekee siitä kiinnostavan. Viennissä ongelmia kuitenkin luovat kielimuuri ja japanilaisten kulttuurisidonnaiset toimintatavat. Ilman hyviä suhteita toiminta Japanin musiikkialan kentällä on lähes mahdotonta. Keskeistä on huomioida paikalliset toimintatavat ja toimia kiireettä kaukonäköisesti. Tuotteen kaikkien osa-alueiden tulisi olla suunniteltu Japanin markkinoihin soveltuviksi jo tarjontavaiheessa. Parantaakseen suomalaisen musiikin vientiä Japaniin on tärkeää tuotteiden menestyksien yhteydessä tuoda esille niiden suomalaisuutta ja näin lisätä kiinnostusta japanilaisten silmissä. Lähtökohtaisesti suomalaisella musiikilla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet menestykseen Japanin musiikkimarkkinoilla. Suurimpina ongelmina voidaan pitää vähäistä tietoa japanilaisten mielenkiinnon kohteista, toimintatapojen kulttuurisia eroja ja suomalaisten vientiin panostettavien varojen vähyyttä.
Resumo:
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa tieteelliseen tutkimusnäyttöön perustuen, miten sairaanhoitaja voi ohjauksen avulla lievittää myöhäisleikki-ikäisen lapsen päiväkirurgiseen toimenpiteeseen kohdistuvia pelkoja. Opinnäytetyö on osa Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian ja Jorvin sairaalan lastenosastojen yhteistä projektia, jonka tarkoituksena on kehittää lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjausta. Menetelmänä työn tekemisessä käytimme soveltaen systemaattista kirjallisuuskatsausta. Katsauksen aineisto muodostui kahdeksasta englanninkielisestä tutkimusartikkelista. Aineisto analysoitiin sisällön analyysin ja kuvailevan synteesin avulla. Tutkimusten mukaan myöhäisleikki-ikäistä lasta valmisteltiin päiväkirurgiseen toimenpiteeseen käyttämällä erilaisia ohjausmenetelmiä. Tiedon antamiseen perustuva ohjaus voitiin toteuttaa suullisesti tai kirjallisesti. Havainnollistavaan ohjaukseen kuului toimenpidepaikkaan ja -välineisiin tutustuminen sekä toimenpiteen kuvaus kirjan, videon, nukkien tai valokuvien avulla. Leikkiin perustuvassa ohjauksessa lapsi sai leikkiä hoitovälineillä ja toimenpiteeseen tutustuttiin roolileikin tai vuorovaikutuksellisen lastenkirjan avulla. Perhekeskeinen ohjaus toteutettiin ottamalla perhe mukaan lapsen valmistamiseen ja perhettä ohjattiin lapsen tukemisessa. Lapsen yksilölliseen valmistamiseen kuului lapsen kehitysvaiheen ja ymmärryksen, lapsen käyttämien selviytymiskeinojen ja valmistelun ajankohdan huomiointi. Tiedon antamiseen perustuva ohjaus on yleisesti käytetty, mutta se ei ollut tutkimusten mukaan yksistään tehokas pelkojen lievittämisessä, vaan hyödyllisempää oli käyttää lapsen valmistamiseen monipuolisesti eri ohjausmenetelmiä. Hyödyllisimmäksi valmisteluohjelmaksi osoittautui perhekeskeinen tietoa antava, havainnollistava ja leikin avulla tapahtuva ohjaus, koska sillä oli hyödyllisiä vaikutuksia sekä preoperatiivisten pelkojen lievittämiseen että leikkauksesta toipumiseen. Jatkossa olisi tarpeellista kehittää tutkitusti tehokkaita valmisteluohjelmia lasten päiväkirurgiaan ja huomioida lasta ja perhettä valmistamisessa yksilöllisemmin. Koska laajaan valmisteluun tarvitaan paljon taloudellisia ja henkilökuntaresursseja, olisi järkevää kehittää arviointimenetelmä, jonka avulla voitaisiin valita toimenpiteeseen tulevien lasten joukosta ne, jotka hyötyisivät laajemmasta valmistelusta eniten.
Resumo:
Tutkielman ensisijaisena tavoitteena oli selvittää miten pörssinoteerattujen metsäteollisuuden alan yhtiöiden toimitusjohtajien palkitsemisjärjestelmät eroavat toisistaan. Tutkimuksessa keskityttiin erityisesti siihen, miten corporate governancen mukainen johtamisen valvonta vaikuttaa toimitusjohtajien palkitsemismenetelmiin. Tutkimuksen aineisto kerättiin internetistä. Corporate governancen näkökulmasta riittävän informaation ja läpinäkyvyyden suositukset nousivat keskeiselle sijalle aineistoa hankittaessa. Tutkimusmenetelminä oli vertaileva ja selittävä tutkimus. Tutkimustulosten mukaan toimitusjohtajien palkitsemisjärjestelmät voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan: yhdysvaltalaisiin toimitusjohtajiin ja muiden maiden toimitusjohtajiin. Yhdysvalloissa osakkeiden, osakeoptioiden, eläkejärjestelyiden ja muiden pitkän tähtäimen kannustinten osuus on huomattavasti merkittävämpi kuin muissa maissa ja toimitusjohtajien palkan määrä huomattavasti korkeampi kuin muissa maissa. Tutkimustulosten mukaan eri maiden erilaiset corporate governance – järjestelmät synnyttävät näitä eroja, sillä erilaisissa valvontamalleissa
Resumo:
The main objective of this study is to find out why people buy luxury brands and which factors influence their decisions. The elements of luxury brands as well as motivation, culture and self-concept is researched as being the main factors behind luxury consumption. It was important to conduct this study because the luxury market is growing with a fast pace and it has hardly been research before. This study was conducted as a qualitative research. Theoretical part is based on the literature and on researches conducted before about the matter. Purposeful sampling method was used in empirical part by interviewing designers Jukka Rintala and Hanna Sarén as well as consumers of luxury brands, who work in the fashion industry. Two different viewpoints were chosen in order to research if designers’ and consumers’ thoughts differed. This study shows that the elements of luxury brands are deemed pretty much the same all around the world and also between the designers and consumers interviewed. Exclusivity referring to unique design and “hard to get” as well as good quality meaning superior materials, were mentioned as the most important elements of luxury brands. According to this study motivation behind luxury consumption is to a great extent dependent on the culture where the luxuries are consumed. However, self-concept has the biggest effect on luxury consumption. This study shows that people in individualistic cultures buy luxuries because they want to. People tend to spoil themselves and show off, thus making them feel good when buying luxuries. However, uniqueness is appreciated. On contrast, in collectivistic cultures people buy luxuries because they have to. Social pressure is much greater in Eastern than in Western culture that being the reason wealth is expected show. This study shows that in some cases designers' and consumers' thoughts about luxury consumption differ. Especially, a big gap was found when talking about materialism behind luxury consumption. The designers did not believe it to be the reason behind luxury consumption where consumers strongly did.
Resumo:
Opinnäytetyömme liittyy MONIKU -Sosiaalinen vahvistaminen pääkaupunkiseudun monikulttuurisessa varhaiskasvatuksessa- hankkeeseen. Työmme käsittelee kasvatuskumppanuutta somalinkielisten äitien kokemana. Opinnäytetyö on kvalitatiivinen tutkimus. Keräsimme aineiston haastattelemalla kuutta somalinkielistä äitiä kolmesta Helsingin päiväkodista. Käytimme haastattelumenetelmänä yksilöhaastattelua. Kaikki haastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluja, joiden teemat käsittelivät Davis Hiltonin kumppanuusmallia. Tuloksien mukaan somalinkieliset äidit olivat tyytyväisiä suomalaiseen päivähoitoon. Kumppanuusmal-liin liittyvät ominaisuudet, kuten avoin ja rehellinen vuorovaikutus sekä luottamus, olivat sujuvan yhteistyön perusedellytyksiä. Äidit pitivät tärkeänä, että heidän kulttuuria ja uskontoa kunnioitetaan ottamalla heidän toiveensa huomioon lapsen kasvatukseen liittyvissä asioissa. Monikulttuurisessa päivähoidossa kieliongelmat luovat haasteita kommunikaatiolle ja tätä kautta myös kumppanuussuh-teelle. Päiväkodin työntekijöiden ja äitien välinen kumppanuussuhde toteutui kuitenkin hyvin ottaen huomioon yhteisen kielen puuttumisen. Äidit kokivat tulkin käytön tärkeäksi varsinkin päivähoidon aloitus- ja kasvatuskeskusteluissa. Tulosten perusteella äidit toivoivatkin enemmän tulkin avulla käytäviä keskusteluita. Äitien mukaan hyvän yhteistyön perusedellytykset ovat yhteisymmärrys ja kunnioitus. Yhteistyön laatua voidaan parantaa muun muassa lisäämällä tulkin käyttöä, somalinkielisiä työntekijöitä ja koulutusta. Lähes jokaisen haastateltavan päiväkodissa on somalinkielinen työntekijä, joka lisää luottamusta ja tukee maahanmuuttajataustaisen lapsen omaa kulttuuri-identiteettiä ja äidinkieltä. Myös henkilökunnan monikulttuuriseen koulutukseen tulisi kiinnittää huomiota aikaisempaa enemmän.
Resumo:
Opinnäytetyöni on monimuototyö. Sen teososa on Ratas-yhtyeen musiikkivideo Mustavalkoinen maa. Toimin teososassani musiikkivideon käsikirjoittajana, ohjaajana, kuvaajan ja leikkaajana. Olen myös itse säveltänyt ja sanoittanut musiikin sekä soitan mukana yhtyeessä. Työ on hankkeistettu Pajula Records Oy:lle. Opinnäytetyössäni etsin keinoja audiovisuaalisen kokonaisuuden saavuttamiseksi musiikkivideoilmaisussa. Näkemykseni mukaan musiikkivideot ovat usein vain kappaleiden visuaalista täytettä, eivätkä vastaa tunnelmaltaan tai kuvaukseltaan musiikkia. Tilaajan näkökulma on usein kaupallinen, minkä johdosta musiikkivideo tehdään ulkomusiikillisten arvojen sanelemana. Opinnäytetyössäni etsin keinoja kuvan ja musiikin yhteisen sävelen musiikkivideoilmaisussa nimenomaan kappaleen näkökulmasta katsottuna. Tutkin käsitettä lyyrinen kamera, joka kuvaa kameran liikkeitä tekstissä ja käsittelen draaman rakenteen hahmottamista laululyriikassa. Etsin kuvallisia tulkintakeinoja musiikin rakenteista ja tutkin eri musiikkityyleihin yhdistettäviä tunnetiloja ja synestesian color-hearing käsitettä. Esittelen ensin muutamia konkreettisia tulkintakeinoja ja sitten sovellan käytännössä niitä teososani analyysissä. Tutkin myös teososan työprosessin aikana sitä, mitä mahdollisia hyötyjä on siitä, että koko projektista vastaa yksi henkilö.
Resumo:
Tämä opinnäytetyö on osa Lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjaus -projektia. Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää sairaanhoitajien kokemuksia lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjauksesta. Haastatteluaineisto (n=15) kerättiin HUS:n Lasten ja nuorten sairaalan lastentautien ajanvarauspoliklinikoiden sairaanhoitajilta. Haastatteluissa sovellettiin kriittisten tapausten tekniikkaa siten, että sairaanhoitajaa pyydettiin kuvaamaan mahdollisimman tarkasti ja laajasti hänen toteuttamansa merkityksellinen lapsen, nuoren ja perheen ohjaustilanne. Saatu aineisto analysoitiin soveltaen deduktiivista sisällön analyysiä kuvailun tasolla. Kaikki ohjaustilanteet kuvattiin positiivisesti merkityksellisiksi. Ohjaustilanteiden kuvauksissa nousi esille erilaisia ohjaukseen vaikauttavia tekijöitä. Joitakin ohjaustilanteita häiritsi sopivan ja rauhallisen ohjaustilan puuttuminen, mutta useimmilla sairaanhoitajilla oli kuitenkin käytössään erillinen ohjaustila tai oma työhuone. Ohjaukselle pystyttiin varaamaan pääsääntöisesti riittävästi aikaa. Ohjausmenetelminä käytettiin suullista yksilöohjausta, jonka osana kirjallista materiaalia, demonstraatiota, yhdessä harjoittelemista, leikkiä sekä motivoivan haastattelun tekniikkaa. Merkitykselliseksi koettiin sairaanhoitajan ammattitaito, kokemus ja tiedot ohjattavasta asiasta. Ohjaustilanteissa huomioitiin lapsen ikä ja kehitystaso sekä perheen tapa oppia. Vuorovaikutus koettiin hyväksi, kun keskustelu oli sujuvaa ja avointa ja perhe oli vastaanottavainen. Yhteistyössä erottuivat osallistujien erilaiset roolit, pääasiassa yhteistyö kuvattiin onnistuneeksi ja sopuisaksi. Ohjaukseen vaikutti myös perheen tunteminen entuudestaan, sillä pitkä hoitosuhde edesauttoi yhteistyön ja vuorovaikutuksen onnistumista sekä poisti jännittyneisyyttä osapuolten väliltä. Lapsen, nuoren ja perheen aktiivisuutta tuettiin eri tavoin, esimerkiksi positiivisen kannustuksen avulla. Sairaanhoitajat kokivat erityisen merkitykselliseksi asiakkaan tarpeista ja odotuksista lähtevän ohjauksen toteuttamisen. Ohjausta arvioitiin kirjaamalla sairaanhoitajan asiantuntijan arvio, mutta vain harva sairaanhoitajista arvioi ohjausta yhdessä perheen kanssa. Opinnäytetyön tulokset kuvaavat sairaanhoitajien kokemuksia lasten, nuorten ja perheen polikliinisesta ohjauksesta. Tuloksia hyödynnetään projektin seuraavissa vaiheissa, kun tarkoituksena on kehittää vaikuttavaa ohjausmallia sekä ohjauksen opetusta ammattikorkeakouluissa sosiaali- ja terveysalalla. Jatkossa voitaisiin myös selvittää voimavarojen vahvistumiseen tähtääviä ohjausmenetelmiä, kuten motivoivan haatattelun tekniikkaa ja niiden soveltuvuutta hoitotyön eri osa-alueille, erityisesti lasten, nuorten ja perheiden ohjaukseen.
Resumo:
Astma on yleinen sairaus kaikkialla maailmassa. Sillä on vaikutuksia niin yhteiskunnallisella kuin yksilötasolla, koska se aiheuttaa muun muassa taloudellista, fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista haittaa. Astman esiintyvyys on ollut nousussa ja myös Virossa diagnosoitujen astmatapausten määrä on 2000-luvulla joka vuosi lisääntynyt. Opinnäytetyömme aihevalintaa määritteli Länsi-Tallinnan keskussairaala oy:n tarve saada käyttöönsä ohjatun omahoidon opas astmaa sairastavalle. Vastaavanlaista opasta heillä ei ole aiemmin ollut käytössä. Toimeksiantajamme Länsi-Tallinnan keskussairaala oy on toiminut yhdessä Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian kanssa StaLT-hankkeessa vuodesta 2004 alkaen. Hanke päättyy vuonna 2008. StaLT-hankkeen tavoitteena on kehittää hoidon laatua Länsi-Tallinnan keskussairaalassa, jotta se vastaisi paremmin EU:n yleistä tasoa. Opinnäytetyömme tarkoituksena on tehdä ohjatun omahoidon opas astmaa sairastavalle. Oppaan taustaksi olemme tehneet näyttöön perustuvan kirjallisuuskatsauksen astman hoidosta ja astmaa sairastavan tiedon tarpeista. Astmaa sairastavan on kyettävä ottamaan vastuuta sairauden päivittäisestä hoitamisesta, mikä edellyttää monien tietojen ja taitojen oppimista. Tutkimusten mukaan astmapotilaat jäävät kuitenkin usein ilman tarvitsemaansa tietoa. Oppaassa pyrimme osaltamme vastaamaan astmaa sairastavien tiedon tarpeisiin. Tavoitteenamme on kehittää astmapotilaiden ohjausta Länsi-Tallinnan keskussairaalassa sekä lisätä astmaa sairastavan omahoitovalmiuksia. Opas tarjoaa tietoa astmasta ja sen hoidosta sekä antaa astmaa sairastavalle välineitä oman vointinsa tarkkailemiseen ja sairauden yksilölliseen hoitamiseen. Parempien omahoitovalmiuksien myötä astmaa sairastavien elämänlaatua voidaan parantaa.