860 resultados para Hazard Risk Management
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli analysoida strategisen johtamisen omistajalähtöistä johtamismallia kirjallisuuden valossa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin olemassa olevaan tekstiaineistoon perustuvaa tulkitsevaa käsitetutkimusta, jolle on ominaista, ettei tutkija ole vuorovaikutuksessa aineiston tuottajan kanssa. Työ oli luonteeltaan teoreettinen, kuvaileva ja laadullinen Tutkimuksen aineistona toimi neljä omistajalähtöistä johtamista käsittelevää teosta, joista kahdessa annettiin kokonaiskuva omistajalähtöisestä johtamisesta, yhdessä aihetta lähestyttiin arvonmäärityksen näkökulmasta ja yhdessä riskien-hallinnan näkökulmasta. Strategiaviitekehys muodostettiin käyttäen hyväksi Chaffeen kolmea, Mintzbergin yhdeksää sekä Volberda ja Elfringin kolmea koulukuntaa. Koulukuntajakoa hyödynnettiin strategisen johtamisen historiallisiin taustoihin tutustumisessa. Yrityksen arvonmääritykselle muodostettiin viitekehys strategia-kirjallisuuden määrittelemistä arvostrategioista. Kasvustrategian viiitekehys muodostui monialaistumisesta ja kansainvälistymisstrategiasta. Tutkimustulokset osoittavat, että omistajalähtöisesti johdetun yrityksen kaiken toiminnan lähtökohtana on omistajien varallisuuden kasvattaminen. Omistajien yritykseen kohdistuvat odotukset ovat yrityksen markkina-arvossa. Hallituksen merkitys johdon ja omistajien rajapintana lisääntyy. Johdon palkkiot on kytketty osakekurssiin. Osakkeenomistajat voidaan jakaa kahteen ryhmään: pääomasijoittajiin ja pörssisijoittajiin. Pääomasijoittajat odottavat yritykseltä tasaista kasvua, maltillista osinkopolitiikkaa, kannattavaa liiketoimintaa sekä riskienhallintaa pitkällä aikavälillä. Pörssisijoittajien odotukset ovat yrityksen markkina-arvossa ja pikaisissa voitoissa.
Resumo:
How to recognize, announce and analyze incidents in internal medicine units is a daily challenge that is taught to all hospital staff. It allows suggesting useful improvements for patients, as well as for the medical department and the institution. Here is presented the assessment made in the CHUV internal medicine department one year after the beginning of the institutional procedure which promotes an open process regarding communication and risk management. The department of internal medicine underlines the importance of feedback to the reporters, ensures the staff of regular follow-up concerning the measures being taken and offers to external reporters such as general practioners the possibility of using this reporting system too.
Resumo:
The Argentina National Road 7 that crosses the Andes Cordillera within the Mendoza province to connect Santiago de Chile and Buenos Aires is particularly affected by natural hazards requiring risk management. Integrated in a research plan that intends to produce landslide susceptibility maps, we aimed in this study to detect large slope movements by applying a satellite radar interferometric analysis using Envisat data, acquired between 2005 and 2010. We were finally able to identify two large slope deformations in sandstone and clay deposits along gentle shores of the Potrerillos dam reservoir, with cumulated displacements higher than 25mm in 5years and towards the reservoir. There is also a body of evidences that these large slope deformations are actually influenced by the seasonal reservoir level variations. This study shows that very detailed information, such as surface displacements and above all water level variation, can be extracted from spaceborne remote sensing techniques; nevertheless, the limitations of InSAR for the present dataset are discussed here. Such analysis can then lead to further field investigations to understand more precisely the destabilising processes acting on these slope deformations.
Resumo:
The study focuses on the key factors in outsourcing from the viewpoint of manufacturing companies operating in Russia. The goal has been to give an overview of the different kinds of challenges companies might face in the case of outsourcing. Of particular interest are the possible risks which might originate from the subcontract relationship, as well as managing these risks. The empirical material for this qualitative interview study was collected from three large-scale manufacturing companies operating in food industry in Russia. Two of the interviewed companies were local Russian actors, and one was an international firm. According to the respondents, a big challenge is to find a suitable supplier in the Russian markets. If there are suppliers available, they may often not be capable of operating as outsourcing partners. The most common problems faced with suppliers are unstable quality and arbitrary pricing. Whether the suppliers are capable to offer activities which satisfy the company’s own and the end customers’ requirements, seems to be the biggest concern in the interviewed companies. This quality risk is managed by the strategy of multiple sourcing. Single sourcing is seen as an impossible option. The interviewed companies have no organised risk management with their external suppliers.
Resumo:
Työturvallisuusriskien arviointi on oleellinen osa nykyaikaisen organisaation turvallisuusjohtamista. Työtapaturmat aiheuttavat organisaatioille merkittäviä kustannuksia, joita voidaan kuitenkin vähentää panostamalla työturvallisuusriskien hallintaan. Yksi riskienhallintakeino ovat henkilökohtaiset suojaimet. Suojainten ominaisuuksien tulee perustua työn arvioituihin riskeihin. Tässä työssä kuvataan Ovako Bar Oy Ab Imatran terästehtaalla suoritettu työturvallisuusriskienarviointiprosessi, sekä arvioinnin perusteella tehty henkilökohtaisten suojainten määrittäminen. Projektikuvauksen lisäksi työssä esitetään menetelmiä, joilla organisaatioiden on mahdollista kehittää työn riskien arviointia ja turvallisuuttaan yleisesti.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli etsiä PK-yrittäjien reagointitapoja markkinariskiin va¬rautumiseen. Tutkielman teoriaosa jakautui kahteen osaan, jossa ensimmäisessä osassa haettiin markkinariskeille alttiita yrityksen kasvukohtia. Teorian toisessa osassa etsittiin teoriasta reagointitapoja suhteessa markkinariskeihin. Tutkimusmenetelmäksi valittiin teemahaastattelu. Tutkimusaineisto koostui Ky¬menlaakson alueen eri toimialan PK-yrittäjän haastattelusta. Haastattelun teemoina olivat korko-, valuutta- ja hyödykehintariski. Edellä mainittuja teemoja käsi¬teltiin yrityksen oston, varastoinnin ja myynnin näkökulmista. Kahdeksan yrittäjän haastattelujen lisäksi haastateltiin kolmea pankissa toimivaa asiakasvastuullista johtajaa tai neuvojaa. Asiakasvastuullisten haastattelujen tarkoituksena oli saada tutkimuksen analysointiin myös rahoittajan näkökulma. Kerätty haastatteluaineisto analysoitiin kvalitatiivisin menetelmin. Tutkielmassa havaittiin PK-yrittäjien käyttävän hyödykseen teoriamalleja eniten korkoriskin hallintaan. Valuutta- ja hyödykehintariskeihin ei tutkielman mukaan esitellyt teoriat soveltuneet vaan niihin yrittäjät pyrkivät varautumaan käytännössä muilla keinoilla.
Resumo:
Pitkäaikaisten rakennusurakoiden tarjouslaskennassa on ennakoitava hintojen muutoksia useiden vuosien päähän, kun tarjoukset on tehtävä kiinteillä hinnoilla. Kustannusten ennakointi ja hintariskienhallinta on kriittinen tekijä rakennusalan yrityksen kilpailukyvylle. Tämän tutkielman tavoitteena on kehittää YIT Rakennus Oy:n Infrapalveluille toimintamalli ja työkalu, joiden avulla hintariskejä voidaan hallita tarjouslaskennassa sekä hankintatoimessa. Ratkaisuksi kehitettiin kustannusten ennakointi -malli, jossa panosryhmien hintojen kehitystä ennustetaan asiantuntijaryhmissä säännöllisesti. Kustannusten ennakointi -mallin käyttöönotto vaatii ennustettavien panosryhmien määrittelyä. Lisäksi on nimettävä asiantuntijaryhmä sekä valittava aikajänne, jolle ennuste tehdään. Ennusteisiin sisältyvä epävarmuus saadaan esiin Monte Carlo simulaatiolla, ja urakan hintariskiä voidaan siten arvioida todennäköisyysjakaumien ja herkkyysanalyysin avulla. Valmiita ennusteita hyödynnetään tarjouslaskennassa sekä hankintatoimessa taktiikoiden ja strategioiden valinnassa.
Resumo:
Tutkielma käsittelee kohdeyrityksen hankintatoimen riskitekijöitä sekä riskienhallintaa. Tutkielmassa tehdään kohdeyritykselle riskikartoitus sekä analysoidaan tärkeimpiä riskitekijöitä ja tunnistetaan kohdeyritykselle uusia riskinäkökulmia. Tässä tutkielmassa emipiirinen osuus keskittyy kohdeyrityksen tämänhetkiseen riskienhallintaan sekä riskitekijöihin, joita yritys kohtaa. Teoreettinen osuus toimii tutkielman viitekehyksenä riskitekijöiden ja riskienhallinnan osalta sekä antaa työkalut tutkielman empiiriselle analyysille. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisena haastattelututkimuksena sekä analysoitu teoreettisten mallien avulla. Työssä esitetään teoreettisia riskimalleja ja työkaluja riskienhallinnalle sekä riskiprosessille. Lisäksi esitetään kohdeyrityksen riskien arviointitaulukko sekä riskikartoitustaulukot. Riskille ominaista on sen toteutumisesta aiheutuneet vahingot tai kustannukset. Hankintatoimen riskit ovat lähinnä liiketoiminnallisia riskejä, joiden taustalla nähdään aina olevan tuotto-odotuksia. Riskienhallinnalla tarkoitetaan toimia joita tehdään riskien toteutumisen todennäköisyyden minimoimiseksi sekä toteutumisesta koituvien kustannuksien ja vahinkojen minimoimiseksi.
Resumo:
Maailmantalouden globalisoitumisen myötä riskienhallinan rooli erityisesti rahoitusmarkkinoilla on korostunut entisestään. Pankeille on säädetty vakavaraisuusvaatimuksia, joita noudattamalla pyritään rahoitus-markkinoiden vakauden ja läpinäkyvyyden edistämiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää minkälaisia vaikutuksia pankkien uudella vakavaraisuussäädöksellä, Basel 2, on suomalaisten pk-yritysten rahoituspäätöksiin. Aiheesta ei ole vielä Suomessa tehty vastaavanlaista empiiristä tutkimuksesta. Tämä tutkimus on tehty yhteistyössä Elinkeinoelämän keskusliiton kanssa. Tuloksia analysoitiin erilaisten oletushypoteesien mukaan. Kokonaisuudessaan Basel 2:n odotetaan näkyvän yrityksissä kiristyneinä lainaehtoina. Tulosten mukaan noin joka viides yritys raportoi lainaehtojensa kiristyneen viimeisen kahden vuoden aikana. Vakuuksien vaatimus sekä luoton riskiperusteinen hinnoittelu olivat myös lisääntyneet merkittävästi. Lisäksi tutkimuksessa saatiin myös yllättäviä tuloksia esimerkiksi perheyritysten vaikutusten kohdalla. Tuloksissa on pyritty ottamaan huomioon markkinahäiriön aiheuttamat vaikutukset.
Resumo:
Venäjällä rakentamiseen kohdistuu samoja riskitekijöitä kuin Suomessakin, mutta erilaisesta toimintaympäristöstä johtuen riskitekijöiden merkittävyys vaihtelee. Lisäksi Venäjällä rakentamiseen kohdistuu monia muitakin riskejä. Tutkielman päätarkoituksena on tunnistaa tutkimuksen kohdeyrityksen tytäryhtiönsä kautta Venäjällä harjoittamaan asuntotuotantoon kohdistuvia merkittävimpiä riskitekijöitä. Riskitekijöiden merkittävyyttä Venäjällä harjoitettavassa tuotannossa arvioidaan suhteessa Suomessa vallitsevaan toimintaympäristöön ja rakennusalan riskikenttään. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisella tutkimusotteella. Tutkielman teoriaosa luo pohjan empiirisen osan ymmärtämiselle ja tutkimukselle. Tutkielmassa määritetyt merkittävät riskitekijät Venäjällä harjoitettavassa asuntotuotannossa ovat suurelta osin lähtöisin toimintaympäristöön liittyvistä tekijöistä. Venäjän talous on tällä hetkellä globaalin talouskriisin kourissa. Myös asuntotuotantoon kohdistuu tutkielman tulosten perusteella merkittäviä riskitekijöitä. Toimintaympäristöön ja markkinoihin kohdistuvat riskitekijät ovat kuitenkin yleisesti ottaen merkittävämpiä Venäjällä rakennettaessa kuin itse asuntotuotannon toteuttamiseen liittyvät riskit.
Resumo:
Työn tavoitteena oli selvittää mitä toimitilaturvallisuus on, mitkä ovat kohdeyrityksen emoyhtiön vaatimukset toimitilaturvallisuudelle ja mikä on toimitilaturvallisuuden tila diplomityön kohdeyrityksessä. Samalla tarkasteltiin mahdollisuutta toimitilaturvallisuuden mittaamiselle yrityksessä. Työn teoria koskettelee aluksi riskejä ja riskienhallintaa. Yritysriskien kautta siirrytään yritysturvallisuuteen ja erityisesti sen osa-alueista toimitilaturvallisuuteen eli yrityksen fyysiseen turvallisuuteen. Toimitilaturvallisuudesta esitellään sen osa-alueet ja niiden suojauskeinoja. Myös yritysturvallisuuden johtamista, johtamisen kehittämistä, sekä tuon kehityksen seuraamista mittarein käsitellään. Teorian lisäksi esitellään emoyrityksen vaatimukset toimitilaturvallisuudelle. Empiirinen osuus toteutettiin avoimin haastatteluin ja havainnoinnin avulla. Osuudessa tarkasteltiin toimitilaturvallisuuden nykytilaa kohdeyrityksessä verraten sitä teoriaan ja emoyrityksen vaateisiin. Vaikka kohdeyrityksen toimitilaturvallisuus olikin suhteellisen hyvällä mallilla, toimintaehdotuksia eri toimitilaturvallisuuden osa-alueille saatiin useita.
Resumo:
Tavoitteena oli selvittää pohjoissuomalaisen teollisuuden suunnittelu- ja konsultointipalvelujen hankintaa ja valintaa ohjaavia kriteereitä. Kriteerien tunteminen antaa palveluntarjoajille paremmat lähtökohdat oman toiminnan ohjaamisessa. Samalla työssä tutkittiin palveluntarjoajien tietämystä asiakkaidensa hankintatoimen taustalla vaikuttavista seikoista. Työn tuloksia voidaan hyödyntää palvelun-tarjoajien, työn tilaajan ja teollisuuden asiakkaiden toiminnassa. Työ aloitettiin tutustumalla asiantuntijapalveluiden markkinoinnin ja hankinnan teoriaan. Teoriassa tutustuttiin myös teknisen suunnittelun- ja konsultoinnin toimi-alaan. Tämän jälkeen haastateltiin kymmenen teollisuuden asiakasyritystä ja viisi palveluntarjoajayritystä. Näiden haastatteluiden perusteella voitiin tarkentaa suunnittelu- ja konsultoinnin erikoispiirteitä ja asiantuntijapalveluiden markkinoinnin ja hankintatoimen teoriaa. Tulosten perusteella asiantuntijapalveluiden hankintatoimi on hyvin organisoitua isoimpien yritysten tai yksiköiden kohdalla. Pienempien yritysten resurssit, vuosittainen tarve ja kokemus ohjaavat hankintatoimintaa. Myös kriteerit ovat yrityksen kokoon nähden muuttuvat. Isommat hankkijat arvostavat henkilöstöä, heidän referenssejään ja osaamistaan. Pienemmät arvostavat edellisten lisäksi vastuunottoa, sitoutumista ja riskienhallintaa. Henkilökohtainen myyntityö nähtiin tärkeänä. Suunnittelutoimistojen tietämys hankintatoimesta ja valintakriteereistä oli vaihtelevaa, mutta pääasiassa keskinkertaista.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena oli kehittää verkkoyhtiön omaisuuden hallintaa PAS 55 standardin edellyttämälle tasolle. Kehittämistyössä keskityttiin johdon katselmukseen ja riskienhallintaan, joissa havaittiin suurimmat kehittämistarpeet. Tässä raportissa esitellään uudet toimintamallit näiden osa-alueiden kehittämiseksi. Kehittämistyössä hyödynnettiin PAS 55 standardin lisäksi uusimpia teorioita omaisuuden hallintaan liittyen. Tutkimuksessa havaittiin, että yrityksen omaisuuden hallinta on hyvällä tasolla. Lisäksi havaittiin, että kehitettyjen toimintamallien avulla yrityksen omaisuuden hallinta vastaa näiltä osin PAS 55 standardin vaatimuksia.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli tutkia tilintarkastukseen kohdistuvia vaihto-omaisuuden riskejä ja niiden hallintaa. Tilintarkastajan riskienhallinta on tullut yhä tärkeämmäksi tilintarkastusskandaalien ja standardien vaatimusten tiukentumisen takia. Vaihto-omaisuus on yksi taseen merkittävimmistä eristä. Sen riskisyyteen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi yrityksen toimiala ja epäkuranttiuden sekä vaihto-omaisuuden määrä. Tilintarkastuksen suunnittelu, olennaisuusmäärittely ja riskienarviointi ovat samanlaisia riippumatta asiakastoimeksiannon koosta, ja ne suoritetaan standardien mukaisesti. Tutkimuksen empiirisessä osassa haastateltiin viittä tilintarkastajaa. Empiirisen analyysin tulokset ovat pääasiassa samankaltaiset kirjallisuudesta saadun tiedon kanssa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että vaihto-omaisuuden riskit ovat yrityskohtaisia. Suurimmat riskit ovat yrityksissä, joissa sisäiset kontrollit ovat heikot tai jonka johdon rehellisyyteen ei voida luottaa.