656 resultados para logistiikan suorituskyvyn mittaus
Resumo:
Työssä tutkitaan yritysten kestävän kehityksen ja strategisten tavoitteiden suhdetta ja selvitetään millainen rooli kestävällä kehityksellä on yritysten strategisessa päätöksenteossa. Strateginen johtaminen ja suorituskyvyn mittaaminen ovat työssä käsiteltäviä aihealueita, joiden lisäksi kuvataan sellaisia mittareita, joita käytetään kestävän strategian toimeenpanemisen tukena. Kirjallisuuskatsauksen lisäksi työhön kuuluu empiirisenä osuutena tehty haastattelututkimus kestävän kehityksen ja strategisen johtamisen yhteyksistä. Kestävällä kehityksellä on nykypäivänä merkittävä rooli yritysten strategisessa johtamisessa ja tämä merkitys tulee korostumaan entisestään tulevaisuudessa. Globaalit megatrendit kasvattavat kestävän kehityksen mukaisen toiminnan parantamista yritysten jatkuvuuden säilyttämiseksi. Yritykset pyrkivät mittaamaan kestävän kehityksen sosiaalista, taloudellista ja ympäristöllistä ulottuvuutta, mutta erityisesti henkilöstöön liittyvien mittarien tunnistaminen on haaste. Yritykset kokevat myös mittareiden linkittämisen ja eri aihealueiden sidonnaisuuden aiheuttavan haasteita. Työssä olemme tunnistaneet näitä haasteita ja etsineet syitä niiden takana. Osana työtä toteuttamamme haastattelututkimus tuo lisää näkökulmia ja auttaa ymmärtämään kestävän kehityksen roolia yritysten toiminnassa käytännön tasolla.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää palveluvarastoinnin vaikutukset hankinnan kokonaiskustannuksiin ja luoda palveluvaraston toimintakonsepti. Toimintakonsepti pitää sisällään informaatio- ja materiaalivirtojen hallinta- ja ohjausprosessit toimittajan, palveluvaraston ja diplomityön kohdeyrityksen välillä. Tutkimuksen alussa tehtiin kustannusvertailu kahden vaihtoehtoisen toimittajan välillä. Toinen vaihtoehdoista edellyttää välivarastointia palveluvarastossa. Kustannusvertailun pohjalta kohdeyrityksessä päätettiin vaihtaa toimittajaa ja ottaa käyttöön palveluvarasto. Palveluvaraston toimintakonseptin luomista varten yrityksessä perustettiin projektiryhmä. Tutkimuksen kirjoittaja toimi projektiryhmän vetäjänä. Tutkimuksessa luotiin palveluvaraston toimintakonsepti, joka perustuu vendor- managed inventory-toimintamalliin. VMI-toimintaa varten kehitettiin ohjausraportti, jonka avulla kohdeyritys voi valvoa varastotasoja palveluvarastossa, ja jonka avulla toimittajat ohjaavat varastotäydennyksiä palveluvarastolle. Palveluvaraston ja kohdeyrityksen välille luotiin lisäksi RFID-teknologiaa hyödyntävä tilausprosessi. Kohdeyrityksessä voidaan tulevaisuudessa hyödyntää palveluvarastoa kansainvälisen hankinnan logistiikan hallintaan.
Resumo:
In the industry of the case company, transportation and warehousing costs account for more than 10% of the total cost which is more than on average. A Finnish company has an understanding that by sending larger shipments in parcels, they could save tens of thousands of euros annually in freight costs in Finland’s domestic shipments. To achieve these savings and optimize total logistics cost, company’s interest is to find out which is the cost efficient way of shipping road shipments of certain volumes; in parcel boxes or on pallets, and what should be the split volume determining the shipment type. Distribution center (DC) costs affect this decision and therefore they need to be also evaluated to determine the total logistics cost savings. Main results were achieved by executing activity-based costing-calculations including DC and road freight costs to determine the ideal split volume with which the total logistics cost is optimal. Calculations were done for Finland’s DC, separately for two main road freight destinations, Finland and Sweden, which cover 50% of road shipment spend. Data for calculations was collected both manually and automatically from various internal and external sources, such as the company ERP system and logistics service providers’ (LSP) reporting. DC processes were studied in practice and compared to model processes. Currently used freight rates were compared to existing pricing models and freight service tendering process was evaluated by participating in the process and comparing it to the models based on literature. The results show that the potential savings are not as significant as the company hoped for, mainly because of packing work increasing DC labor cost. Annual savings by setting ideal split volume per country would account for 0,4 % of the warehousing and transportation costs of shipments in scope of this thesis. Split volume should be set separately for each route, mainly because the pricing model for road freight is different in each country. For some routes bigger parcels should be sent but for some routes pallets should be used more. Next step is to do these calculations for remaining routes to determine total savings potential. Other findings show that the processes in the DC are designed well and the company could achieve savings by executing tenders more efficiently. Company should also pay more attention to parcel pricing and packing the shipments accordingly.
Resumo:
This research studied the project performance measurement from the perspective of strategic management. The objective was to find a generic model for project performance measurement that emphasizes strategy and decision making. Research followed the guidelines of a constructive research methodology. As a result, the study suggests a model that measures projects with multiple meters during and after projects. Measurement after the project is suggested to be linked to the strategic performance measures of a company. The measurement should be conducted with centralized project portfolio management e.g. using the project management office in the organization. Metrics, after the project, measure the project’s actual benefit realization. During the project, the metrics are universal and they measure the accomplished objectives relation to costs, schedule and internal resource usage. Outcomes of these measures should be forecasted by using qualitative or stochastic methods. Solid theoretical background for the model was found from the literature that covers the subjects of performance measurement, projects and uncertainty. The study states that the model can be implemented in companies. This statement is supported by empirical evidence from a single case study. The gathering of empiric evidence about the actual usefulness of the model in companies is left to be done by the evaluative research in the future.
Resumo:
Deltasiipi ja etusiivet -yhdistelmä esiintyy useassa modernissa hävittäjässä: Eurofighter Typhoon, Saab JAS39 Gripen ja Dassault Rafale. Tässä kandidaatintutkielmassa selvitetään, mitä hyötyä kyseisestä yhdistelmästä on hävittäjälentokoneessa. Positiivisia vaikutuksia suorituskykyyn tarkastellaan nostovoiman, vastuksen ja liikehtimiskyvyn näkökulmista. Liikehtimiskykyä tarkasteltaessa perehdytään vakavuuteen, ohjaukseen, sakkaukseen ja kaartokykyyn. Tutkielmassa käsitellään aerodynamiikkaa, jonka ymmärtäminen on keskeistä hävittäjän suorituskykyä arvioitaessa. Tutkielman tarkoituksena on tuottaa hyödyllis-tä tietoa deltasiipi ja etusiivet -yhdistelmän eduista. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuuskatsaus. Tutkielmassa todettiin, että sekä deltasiivellä että etusiivillä on useita suorituskyvyn kannalta positiivisia vaikutuksia. Deltasiipi on myös rakenteena kevyt ja kestävä, mikä paran-taa kaarto-ominaisuuksia. Lisäksi se soveltuu erityisen hyvin lähisooniselle nopeusalueelle. Etusiipi itsessään vähentää selvästi vastusta pienillä kohtauskulmilla. Deltasiiven ja etusiipien todettiin sopivan hyvin yhteen. Vaikka etusiivet eivät suoranaisesti lisää koneen nostovoimakertoimen maksimiarvoa, mahdollistavat etusiivet deltasiiven optimaalisen suunnittelun ja nostovoima-vastus-suhteen kannalta tehokkaan koneen painopisteen aseman. Lisäksi etusiivet parantavat deltasiipisen hävittäjän ohjattavuutta – myös deltasiipirakenteelle tyypillisillä suurilla kohtauskulmilla.
Resumo:
Hävittäjälentäjät ovat yksi Suomen ilmavoimien suorituskyvyn kriittisimmistä osista. Lentotehtäviä suorittaessaan lentäjään kohdistuu suuria kiihtyvyyksiä. G-voimat kuormittavat erityisesti tuki- ja liikuntaelimistöä aiheuttaen vakaviakin vammoja, kuten välilevyjen pullistumia ja repeämiä. Laadukkaalla fyysisellä harjoittelulla on useissa tutkimuksissa huomattu olevan vammoja ennalta ehkäisevä sekä suorituskykyä kehittävä vaikutus. Toiminnallinen harjoittelu on viime vuosina noussut suosituksi harjoittelumuodoksi, jopa huippu-urheilijoiden keskuudessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa hävittäjälentäjän fyysistä kuormittumista, kuormittumisen hallintaa fyysisen harjoittelun avulla sekä toiminnallisen harjoittelun perusteita. Edellä mainitun perusteella on arvioitu, mitä mahdollisuuksia toiminnallinen harjoittelu toisi hävittäjälentäjien fyysiseen harjoitteluun. Tutkielma on perinteinen kirjallisuuskatsaus. Aineisto koostuu pääasiassa koti- ja ulkomaisista ilmailufysiologiaa, hävittäjälentäjän kuormittumista sekä toiminnallista harjoittelua käsittelevistä tutkimuksista, oppikirjoista, artikkeleista ja internet-lähteistä. Havaintoja on tarkasteltu tutkimuksen moniulotteisessa viitekehyksessä, joka muodostuu ilmailufysiologisista, liikuntalääketieteellisistä sekä sotilaspedagogisista näkökulmista. Keskeistä hävittäjälentäjälle on hyvä G-sietokyky. Tutkimuksissa on huomattu, että voimaharjoittelulla G-sietokykyä voidaan nostaa merkittävästi. Hyvä voimataso ja reagointinopeus yhdistettynä oikeaoppiseen tekniikkaan ovat avainasemassa tehokkaan vastaponnistuksen muodostamiselle. Toiminnallinen eli funktionaalinen harjoittelu mahdollistaa edullisen, monipuolisen ja paikkaan sitomattoman tavan harjoitella tehokkaasti. Tutkimukset osoittavat toiminnallisen harjoittelun kehittävän voimaa, kestävyyttä, kehonhallintaa ja ketteryyttä. Harjoittelussa hyödynnetään kehonpainoa sekä erilaisia harjoitusvälineitä. Oikein valituilla toiminnallisilla liikkeillä harjoitusvaikutus saadaan kohdennettua haluttuihin lihasryhmiin, ku-ten hävittäjälentäjille tärkeisiin niskan tai keskivartalon alueen lihaksiin. Toiminnallinen harjoittelu mahdollistaa myös ennaltaehkäiseviä ja huoltavia harjoitusmahdollisuuksia hävittäjälentäjille. Toiminnallinen harjoittelu ja sen eri muodot, kuten CrossFit voivat antaa syvyyttä ja monipuolisuutta hävittäjälentäjälle tuottamalla erilaisia harjoitusärsykkeitä. Lisäksi vaihtelu voi lisätä harjoitusmotivaatiota. Toiminnallisen harjoittelun ei kuitenkaan ole tarkoitus syrjäyttää kokonaan perinteistä voimaharjoittelua. Todennäköisesti parhaat tulokset saadaan yhdistämällä molempia harjoitusmuotoja. Toiminnallisen harjoittelun soveltuvuutta hävittäjälentäjille olisi kuitenkin tärkeää tutkia tarkemmin optimaalisten tulosten takaamiseksi.
Resumo:
Preventive maintenance of frequency converters has been based on pre-planned replace-ment of wearing or ageing components. Exchange intervals follow component life-time expectations which are based on empirical knowledge or schedules defined by manufac-turer. However, the lifetime of a component can vary significantly, because drives are used in very different operating environments and applications. The main objective of the research was to provide information on methods, i.e. how in-verter's operating condition can be measured reliably under field conditions. At first, the research focused on critical components such as current transducers, IGBTs and DC link capacitor bank, because these aging have already been identified. Of these, the DC link capacitor measurement method was selected for closer examination. With this method, the total capacitance and its total series resistance can be measured. The suitability of the measuring procedure was estimated on the basis of practical measurements. The research was made by using so called triangulation method, including a literature review, simulations and practical measurements. Based on the results, the new measu-rement method seems suitable with some reservations to practical measurements. How-ever, the measuring method should be further developed in order to improve its reliability.
Resumo:
The purpose of this master’s thesis was to study the opportunity to apply Lean practices to product management function which happens in an office environment. Since product management plays an important role in the company’s success story, it’s important to have it functioning as effectively as possible. The goal was to find those Lean tools and methods that fit the best to the needs of product management. The research was conducted as a qualitative action research which comprises a comprehensive literature review and a single case study. Theoretical information about Lean Thinking and product management was collected from articles, literature and Internet sources. Moreover, empirical data was collected by conducting interviews in the Case Company’s product management department in order to gain an in-depth understanding of product management’s problematics. The results indicate that most of the product management challenges could be overcome by applying Lean practises. Based on the usability rate, which has been discussed in the empirical part of this study, the most suitable Lean practises for product management function are: value stream mapping, Kanban and KPIs.
Voimalaitosten kattilaputkien sisäpuolisten kerrostumien paksuuden mittaaminen ultraäänimenetelmällä
Resumo:
Höyryvoimalaitoksen käyttöönotossa muodostuu kattilaputkien sisäpinnoille niitä korroosiolta suojaava ohut metallioksidikerros. Tämän kerroksen päälle kasvaa kattilan käytön aikana haitallista kerrostumaa paikallisen korroosion tai kattilavedessä olevien epäpuhtauksien kerääntymisen tai kiteytymisen seurauksena. Kerrostuma haittaa lämmönsiirtoa tulipesästä putkiseinämän läpi kattilaveteen. Putkien lämpötilan nousu suunniteltua korkeammaksi kasvattaa putkivaurioiden ja sisäpuolisen korroosion riskiä. Tästä johtuen paksuksi kasvaneet kerrostumat pyritään poistamaan happokäsittelyllä eli peittauksella ennen vaurioiden syntyä. Perinteisesti kerrostumapaksuus on määritetty kattilasta irrotetuista näyteputkista mikroskoopilla. Työn tavoitteena oli tutkia uudenlaisen ultraäänimittauksen teoriaa ja selvittää sen toimivuus höyrystinputkien kerrostumapaksuusmittauksissa. Lisäksi tavoitteena oli tutkia voimalaitoksen höyrystimen sisäpuolisten kerrostumien muodostumista ja niiden vaikutuksia sekä kattilan peittaustarpeen arviointia. Höyrystimen kerrostumien kasvunopeuteen vaikuttavat eniten voimalaitostyyppi, käytetty vesikemia ja kattilaveteen kulkeutuvien epäpuhtauksien määrä. Kasvunopeus vaihtelee laitosten välillä suuresti ja eroaa myös tulipesän eri kohdissa. Kattilaveden epäpuhtauspitoisuus ja kerrostumapaksuus vaikuttavat molemmat korroosiovaurioiden todennäköisyyteen. Peittauspaksuuden ohjearvoissa tulisi huomioida kattilan käyttöpaine, kattilatyyppi ja riski kattilaveden laadun heikkenemiselle. Putkinäytteistä ja laitoksilla suoritettujen mittauksien perusteella uusi ultraäänitekniikka tuottaa luotettavia tuloksia tavanomaisten kerrostumien mittauksessa. Vain yhdellä laitoksella esiintyi irtonaisen sakan kaltaista kerrostumaa, jota mittaus ei kyennyt havaitsemaan. Mittaustulokset kerrostumista tulipesän eri osissa antavat hyvän perustan peittaustarpeen arviointiin.
Resumo:
Tässä työssä testattiin partikkelikokojakaumien analysoinnissa käytettävää kuvankäsittelyohjelmaa INCA Feature. Partikkelikokojakaumat määritettiin elektronimikroskooppikuvista INCA Feature ohjelmaa käyttäen partikkeleiden projektiokuvista päällystyspigmenttinä käytettävälle talkille ja kahdelle eri karbonaattilaadulle. Lisäksi määritettiin partikkelikokojakaumat suodatuksessa ja puhdistuksessa apuaineina käytettäville piidioksidi- ja alumiinioksidihiukkasille. Kuvankäsittelyohjelmalla määritettyjä partikkelikokojakaumia verrattiin partikkelin laskeutumisnopeuteen eli sedimentaatioon perustuvalla SediGraph 5100 analysaattorilla ja laserdiffraktioon perustuvalla Coulter LS 230 menetelmällä analysoituihin partikkelikokojakaumiin. SediGraph 5100 ja kuva-analyysiohjelma antoivat talkkipartikkelien kokojakaumalle hyvin samankaltaisen keskiarvon. Sen sijaan Coulter LS 230 laitteen antama kokojakauman keskiarvo poikkesi edellisistä. Kaikki vertailussa olleet partikkelikokojakaumamenetelmät asettivat eri näytteiden partikkelit samaan kokojärjestykseen. Kuitenkaan menetelmien tuloksia ei voida numeerisesti verrata toisiinsa, sillä kaikissa käytetyissä analyysimenetelmissä partikkelikoon mittaus perustuu partikkelin eri ominaisuuteen. Työn perusteella kaikki testatut analyysimenetelmät soveltuvat paperipigmenttien partikkelikokojakaumien määrittämiseen. Tässä työssä selvitettiin myös kuva-analyysiin tarvittava partikkelien lukumäärä, jolla analyysitulos on luotettava. Työssä todettiin, että analysoitavien partikkelien lukumäärän tulee olla vähintään 300 partikkelia. Liian suuri näytemäärä lisää kokojakauman hajontaa ja pidentää analyysiin käytettyä aikaa useaan tuntiin. Näytteenkäsittely vaatii vielä lisää tutkimuksia, sillä se on tärkein ja kriittisin vaihe SEM ja kuva-analyysiohjelmalla tehtävää partikkelikokoanalyysiä. Automaattisten mikroskooppien yleistyminen helpottaa ja nopeuttaa analyysien tekoa, jolloin menetelmän suosio tulee kasvamaan myös paperipigmenttien tutkimuksessa. Laitteiden korkea hinta ja käyttäjältä vaadittava eritysosaaminen tulevat rajaamaan käytön ainakin toistaiseksi tutkimuslaitoksiin.
Resumo:
Yrityksen kilpailukyvyn ylläpitämiseen, selviytymiseen ja kasvuun tarvitaan innovaatiotoimintaa – kykyä luoda innovaatioita ja kykyä kehittää niitä ominaisuuksia, joita innovaatioiden luomiseen vaaditaan. Innovaatiokyvykkyyden kehittäminen vaatii yritykseltä kykyä oppia menneestä ja virheistä sekä hyödyntää tätä oppia uusien innovaatioiden tuottamiseksi. Innovaatiokyvykkyyden kohdalla pätee monissa tilanteissa toimivaksi osoitettu lausahdus – mitä et mittaa, sitä et voi johtaa. Pk-yrityksille on kuitenkin tarjolla vähän ohjeita ja työkaluja, joita ne voivat hyödyntää innovaatiokyvykkyyden mittaamisessa ja sitä kautta sekä tuottavuuden että suorituskyvyn kehittämisessä ja johtamisessa. Loppuraportti on koottu Työsuojelurahaston ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston rahoittaman hankkeen ”Innovaatiokyvykkyyden mittaaminen ja johtaminen – Kohti parempaa tuottavuutta ja suorituskykyä” tulosten pohjalta. Hankkeen tavoitteena oli tutkia miten innovaatiokyvykkyyttä ja sen vaikutuksia tulisi mitata pk-yrityksissä. Hankkeen tulokset pohjautuvat monipuoliseen tutkimusaineistoon. Innovaatiokyvykkyyden mittaamista käsittelevään kyselyyn vastasi lähes 300 pk-yritysten johdon ja henkilöstön edustajaa. Sekundäärisenä datana hyödynnettiin ainestoa, jossa lähes 200 HR-ammattilaista tarjosi näkemyksensä edustamansa organisaation suorituskyvyn eri osa-alueista. Lisäksi teemahaastatteluiden avulla kerättiin kyselyiden tuloksia syventävää aineistoa viidestä eri yrityksestä. Innovaatiokyvykkyyden mittareita testattiin kolmessa yrityksessä minkä lisäksi hyödynnettiin laaja-alaisesti jo olemassa olevaa kirjallisuutta innovaatiokyvykkyyden mittaamisesta ja mittaristoista. Eri aineistoista saadut tulokset taustoinen ja perusteluineen on esitetty loppuraportissa, jonka lopputulemana esitetään malli innovaatiokyvykkyyden mittaamiseen ja johtamiseen pk-yrityksissä. Kehitetyssä mallissa on tehty ehdotuksia siitä, millaisia mittareita minkäkin tyyppisten pk-yritysten kannattaa hyödyntää. Tällä tavoin pk-yritysten on helpompi tehdä päätöksiä siitä, mitkä mittarit valita omaan käyttöönsä. Malli myös lisää ymmärrystä siitä, että tarvittava mittaamisen taso vaihtelee eri typpisissä pk-yrityksissä. Joillekin riittää yksi mittari ja toiset voivat hyödyntää useita monipuolisia mittauskäytänteitä. Loppuraportissa määritellään myös innovaattorityypit pk-yritysten keskuudessa, mikä auttaa pk-yritysten edustajia ymmärtämään, että innovaatiokyvykkyyden kehittäminen voi keskittyä vain tiettyihin innovaatiokyvykkyyden osa-alueisiin. Eri tyyppisillä pk-yrityksillä on erilaisia vahvuuksia, joihin myös innovaatiokyvykkyyden kehittämisen ja mittaamisen tulisi kohdistua. Lisäksi loppuraportissa on luokiteltu erityyppisiä mittareita innovaatiokyvykkyyden mittaamiseen. Tämä helpottaa mittareiden valintaa, kun pk-yritykset voivat valita omaan tilanteeseen sopivat mittarit.
Resumo:
Pintataistelualusten sensoreiden kehitystä ovat ohjanneet muutokset alusten tehtävissä sekä toiminta- ja uhkaympäristössä. Aluksen tehokkaimman valvontasensorin, valvontatutkan suorituskyvylle vaatimuksia asettavat mm. valvonta-alueen kasvaminen, aluskaluston määrän väheneminen, häiveteknologian yleistyminen, elektronisen häirinnän kehittyminen ja meritorjuntaohjusten nopeuden kasvaminen. Valvontatutkan suorituskyvyn kehittäminen on viime aikoina ollut yksi merivoimien aluskaluston kehittämisen painopisteistä. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää pintataistelualusten valvontatutkien nykytila. Tutkimusmenetelmänä on julkisiin lähteisiin perustuva kirjallisuusselvitys. Itämeren viitekehyksestä johtuen tarkastelu on rajattu fregatteihin ja sitä pienempiin aluksiin suunnattuihin valvontatutkajärjestelmiin. Näkökulmia ovat valvontatutkien kehitys, nykyaikaisen valvontatutkan teknologia sekä saatavilla olevien järjestelmien suorituskyky. Tutkimuksessa todetaan, että merkittävin kehitysaskel on ollut AESA–teknologian käyttöönotto, mikä on mahdollistanut tutkan resurssien entistä joustavamman käytön. Toinen selvä kehitystrendi on järjestelmien modulaarisuus paremman skaalattavuuden, luotettavuuden ja pienempien kustannuksien saavuttamiseksi. Galliumnitridi on syrjäyttämässä galliumarsenidin vaiheohjattujen antenniryhmien puolijohdemateriaalina. Galliumnitridin käytöllä saavutetaan etuja tehossa, kaistanlaajuudessa ja luotettavuudessa. Uusien teknologioiden käyttöönottoa hidastaa kallis hinta, joten myös vanhempaa teknologiaa edustavia ja halvempia tutkia valmistetaan ja kehitetään edelleen. Saatavilla on lukuisia eri suorituskyky-, koko- ja hintaluokkaan sijoittuvia järjestelmiä.
Resumo:
Miehittämättömät ilma-alukset ovat kasvattaneet tärkeyttään nykyajan sodankäynnissä jatkuvasti. Niiden avulla pystytään vähentämään operaatioissa ihmisohjaajaan kohdistuvia riskejä, mikä on tärkeää erityisesti nykyaikaisissa matalan intensiteettitason konflikteissa. Kiinteäsiipiset UAV:t ovat jo vakiinnuttaneet asemansa taistelukentällä, mutta miehittämättömät helikopterit ovat vasta viime vuosikymmenellä kehittyneet tasolle, joka mahdollistaa niiden operatiivisen käytön. Tutkielmassa tarkastellaan miehittämättömien helikoptereiden kehitystä ja vastataan pääkysymykseen: Miten miehittämättömien helikoptereiden suorituskyky on kehittynyt valittuna ajanjaksona? Lisäksi selvitetään kahden alakysymyksen avulla, mihin suorituskyvyn kehittyminen pohjautuu ja mistä suorituskyvyn eri osa-alueiden kehitystarve johtuu. Tutkimusmenetelmänä tutkielmassa käytetään laadullista kirjallisuustutkimusta ja laadullista sisällönanalyysiä. Tutkielmassa aihetta käsitellään kahdessa kappaleessa, joista ensimmäisessä esitellään tutkimuksen kohteena olevat ilma-alukset, sekä käydään läpi eroja eri mallien välillä. Toisessa kappaleessa tarkastellaan valittujen suoritusarvojen kautta suorituskyvyn kehittymistä. Tutkimuksen perusteella havaitaan, että hyötykuorman kantokyky on kehittynyt kaikilla tutkimuksen kohteena olevilla ilma-aluksilla. Tämä viestii kyseisen suoritusarvon tärkeydestä miehittämättömien helikoptereiden suorituskyvyn kasvattajana. Muissa suoritusarvoissa ilma-alusmallien välillä oli vaihtelua, mikä kertoo kehityksen painopisteen eroavaisuuksista. Ilma-alukset sekä niiden suoritusarvot ovatkin kompromisseja, eli jos parannellaan toista osa-aluetta, aiheuttaa se mahdollisesti toisen osa-alueen heikkenemisen.
Resumo:
Sotilaan toimintakykyyn ja sen ylläpitoon liittyy monia eri tekijöitä. Sotilasjohtajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on pitää huoli omien alaisten toimintakyvystä ja joukkonsa suorituskyvystä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä konkreettisilla vaikutuskeinoilla tulenjohtoaliupseeri johtaa alaistensa palautumista ja jaksamista. Palautumista ja jaksamista käsiteltiin toimintakyvyn psyykkisen ja sosiaalisen osa-alueen kautta. Tutkimuksessa haluttiin myös selvittää, miten tulenjohtoaliupseerin alaiset kokevat palautumisen ja jaksamisen johtamisen. Päätutkimuskysymys on seuraava: 1. Miten tulenjohtoaliupseeri vaikuttaa alaistensa palautumiseen ja jaksamiseen? Päätutkimuskysymyksen lisäksi apuna käytettiin kahta alatutkimuskysymystä: a. Mitä konkreettisia vaikutuskeinoja tulenjohtoaliupseerilla on johtaa alaistensa palautumista ja jaksamista? b. Kokevatko ryhmän jäsenet, että tulenjohtoaliupseeri johtaa heitä palautumaan ja jaksamaan? Tutkimus suoritettiin vastaajille teetetyn kyselyn pohjalta, johon vastasi 12 varusmiestä. Kaikki kyselyyn vastanneet olivat miehiä, 19–20-vuotiaita ja sotilasarvoltaan tykkimiehiä tai korpraaleja. Tutkimuksen aineisto saatiin kyselystä ja se analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen viitekehyksessä ovat palautuminen, jaksaminen sekä sotilaan toimintakyvyn psyykkinen ja sosiaalinen osa-alue. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että tulenjohtoaliupseeri kykenee vaikuttamaan alaistensa psyykkiseen ja sosiaaliseen palautumiseen sekä jaksamiseen tehokkaimmin säätelemällä heidän lepoaikaansa, keskustelemalla ja ylläpitämällä ryhmähenkeä. Lisäksi ravinnon ja nesteen saannista sekä fyysisestä kunnosta huolehtiminen, ovat tärkeitä tekijöitä palautumisen ja jaksamisen edistämisessä. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että tulenjohto-aliupseeri on tärkeässä osassa alaistensa toimintakyvyn säilyttämisessä ja oman ryhmänsä suorituskyvyn ylläpidossa. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet olivat Jarmo Toiskallion teokset sotilaspedagogiikasta, Jukka Alavillamon yleisesikuntaupseerikurssin diplomityö Sotilaan toimintakyky, Niina Valtasen kandidaatintutkielma Stressin sekä fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn vaikutus johtajaan sekä Yhdysvaltain armeijan Combat and Operational Stress Control Manual for Leaders and Soldiers.