Kertooko luonnon järjestys suunnittelusta? : Michael Behe älykkään suunnittelun ajatuksen puolustajana

This study presents a systematical analysis of biochemist Michael Behe's thinking. Behe is a prominent defender of the Intelligent Design Movement which has gaines influence particularly in the United States, but also in elsewhere. At the core of his thinking is the idea of intelligent design, according to which the order of the cosmos and of living things is the handiwork of a non-human intelligence. This "design argument" had previously been popular in the tradition of natural theology. Behe attempts to base his argument on the findings of 20th century biology, however. It has been revealed by biochemistry that cells, formerly thought to be simple, in fact contain complex structures, for instance the bacterial flagellum, which are reminiscent of the machines built by humans. According to Behe these can be believably explained only by referring to intelligent design, not by invoking darwinian natural laws. My analysis aims to understand Behe's thought on intelligent design, to bring forward its connections to intellectual history and worldviews, and to study whether Behe has formulated his argument so as to avoid common criticisms directed against design arguments. I use a large amount literature and refer to diverse writers participating in the intelligent design debate. The results of the analysis are as follows. Behe manages to avoid a large amount of classical criticisms against the design argument, and new criticisms have to be developed to meet his argument. Secondly, positions on intelligent design appear to be linked to larger philosophical and religious worldviews.vaan myös maailmankuvat ja uskonnolliset näkemykset.

Jeremia 20:7-13 psykoanalyysissa : Nimettömän valituslaulun syntyprosessi tekstin objektimielikuvien muutosten valossa

Tämän pro gradu -työn tarkoituksena on selvittää tekstin Jer 20:7-13 jumalakuvaa ja muita ”tekstin puhujan” ilmaisemia vuorovaikutussuhteita ja vaihtelevia tunteita. On kuitenkin epäselvää, missä määrin Jeremian kirja tai sen yksittäiset jaksot kuvaavat profeetan persoonaa ja historiallista taustaa. Tekstit voivat kuvata myös muita myöhempiä tilanteita ja asenteita. Tämän tutkimuksen pääasiallinen eksegeettinen metodi on syvyyspsykologinen. Se saattaa pystyä kertomaan jotakin siitä, miten tutkittava teksti peilaa menneisyyden kokemuksellisia kaavoja. Samaan tapaan kuten psykohistoriassa, tutkimus ei yritä tutkia, tulkita tai rekonstruoida tradition tai historian Jeremiaa. Syvyyspsykologinen eksegeesi on tunnistettu jo aiemmin, mutta suomalaisessa tutkimuksessa sitä ei vielä ole sovellettu yksittäisiin teksteihin. Tämän tutkimuksen tutkimusasetelma avaa tekstin sisäisiä ja vaihtelevia vuorovaikutussuhteita eli objektisuhteita. Tutkimus nimittää tätä vuorovaikutussuhteiden analyysiä objektisuhdeanalyysiksi. Se perustuu teologian tohtori, psykoanalyytikko Matti Hyrckin psykoanalyyttiseen suhteessaolon perusmielikuvien teoriaan (SPT), jonka hän esittelee väitöskirjassaan Mielen kuvat Jumalasta (1995). Tekstin Jahve-kuvat on nähtävä objektirepresentaatioina. Nämä vahvasti värittyneet representaatiot ja kuvat kertovat enemmän kokijasta itsestään kuin niistä objekteista, joiden kuviksi ne ovat syntyneet. Käsitys objektien sisäsyntyisyydestä mahdollistaa Hyrckillä objektisuhteiden systematisoinnin ja SPT:n luomisen. Siten emotionaaliset silmälasit on tämän tutkimuksen tekijän mielestä mahdollista valjastaa myös tutkijan käyttöön. Tutkimuksen laaja näkökulmia hakeva teoriaosuus varmistaa tämän. Hermeneuttinen ”kolmen maailman malli” on lukijakeskeisyyteen ja kulttuurihyppyyn arvokas työväline. Jeremian kirja sisältää useita osin runomuotoisia valituksia, joista tutkittava teksti on viimeinen. Valituslaulujen sarja päättyy tutkittavaa tekstiä seuraavaan syntymäpäivän kiroamiseen jakeissa 14-18. Valituksen edellä kontekstina on joitakin kertomuksia Jeremiasta, mutta vasta jakeessa 20:2 Jeremia nimetään profeetaksi. Muuten valittaja on nimetön. Jeremia-kertomusten kehys on tässä toimituksellinen ja valituksen jälkeen seuraa deuteronomistista saarnaa Juudaa ja Jerusalemia vastaan. Tutkimus selvittää jakeiden 7-13 rakennetta, sisältöä ja tulkintaa ensin lähinnä laji- ja kirjallisuus- kriittisesti. Tutkimus osoittaa, että Jeremian valitus noudattaa yksilön valituslaulun kaavaa, mutta ei kuitenkaan yksiselitteisesti taivu lajin usein stereotyyppisiin tarkoituksiin. Suurin syy tähän on tekstin proosa- ja runomuodon vaihtelu ja sisällön hajanaisuus. Edes valituksen ydintä ei voi varmistaa, vaikka valituslaulun nuorimpina osina on tyypillisesti helppo pitää loppupuolen kollektiivisia lisiä. Varsinainen valitus on jakeissa 7-9 ja jakeet 10-13 ovat todennäköisimmin monivaiheinen päätössarja. Tutkimuksen keskeiset objektisuhdeteoreettiset peruskäsitteet sisäinen subjekti ja sisäinen objekti ovat ihmisen tiedostamattoman tason mielikuvia. Varhaisen tilan vuorovaikutusmielikuvien sisäisinä subjekteina ovat Riippuvainen ja Itseriittoinen. Ne ovat vaihtelevissa suhteissa Houkuttajan ja Hallitsijan muotoisia sisäisiä objekteja kohtaan. Myöhäisessä tilassa objekteille on syytä antaa uudet nimet: Vetäytyjä, Vaatija ja Parantaja. Tutkimus etenee osoittamalla tekstin ja SPT:n mukaisen mallin samankaltaisuuksia. Samalla on ollut mahdollista ottaa kantaa myös tekstin saumoihin ja tekstin syntyprosessiin. Tekstin objekti osoittautuu pääosin Hallitsijaksi, sillä Houkuttajan muotoisista jumaluuksista on kollektiivisesti pyritty tekemään pesäeroa Jerusalemin temppelin hävityksestä lähtien. Silti muistoista ja Houkuttajaksikin värittyneistä kaipuun ja pelon muodoista ei päästä eroon. Valituksen alkujakeita 7-9 leimaa Riippuvaisen masennus ja Itseriittoisen häpeä. Jakeissa 11-13 Hallitsijan muotoinen Jahve Sebaot tarjoaa hierarkkista symbioosia. Myöhäistä Vaatijaa ei tutkittavassa tekstissä ole kuin vanhurskaan käsitteenä, joka deuteronomistisessa teologiassa perustuu Jahven sanan kuulemiseen ja lain noudattamiseen. Tutkimus pyrkii osoittamaan, että kaikilla kokemuksilla on jollakin tavalla sekä yhteisöä että yksilöä eheyttäviä tarkoituksia. Kun valitus päättyy sarjaan vakuutuksia ja huipentuu kollektiiviseen ylistyskehotukseen, myös niillä on tarkoitus. Yksi osa tutkimustehtävää on ollut testata psykoanalyyttisen objektisuhdeteoreettisen metodin toimivuutta eksegeettisessä tutkimuksessa. Vaikka tulokset ovat suuntaa antavia, metodi on osoittautunut toimivaksi.

Opin hermeneutiikka : Kanonis-kielellisen ja kulttuuris-kielellisen hermeneutiikan keskeiset erot

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää ja analysoida, miten Kevin Vanhoozerin teoksessa The Drama of Doctrine esittämä kanonis-kielellinen hermeneutiikka eroaa George Lindbeckin teoksessa The Nature of Doctrine esittämästä kulttuuris-kielellisestä hermeneutiikasta. Kyseiset teokset toimivat tutkielmani päälähteinä. Käytän tutkielmassa kolmea tarkentavaa tutkimuskysymystä: Mitkä ovat perusteet Vanhoozerin ja Lindbeckin väliselle vertailulle? Miten Raamattu on syntynyt ja millainen sen luonne on? Miten Raamatun, tradition ja yhteisön välinen suhde tulisi kristinuskossa ymmärtää? Tutkielman tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi. Kanonis-kielellistä hermeneutiikkaa ei ole ennen tätä työtä tutkittu suomeksi. Myös kansainvälistä sisällöllisesti katta-vaa tutkimusta kanonis-kielellisestä hermeneutiikasta on erittäin niukasti. Tutkimuksen vähyyden vuoksi selvitän tässä työssä aiheeseen liittyvää problematiikkaa varsin laajalti. Samasta syystä suhteutan kanonis-kielellistä hermeneutiikkaa kulttuuris-kielelliseen hermeneutiikkaan. Näin voin havainnoida keskustelun pidempiaikaista ohjautumista. Analyysissa olen kuitenkin keskittynyt tutkimustehtävän ja -kysymyksien ohjaamaan suuntaan. Johdannon ja loppukatsauksen lisäksi tutkimus jakaantuu taustalukuun (luku 2), kolmeen päälukuun (luvut 3, 4 ja 5) sekä loppukatsaukseen. Tutkielman lähtökohtana on Vanhoozerin väite, jonka mukaan teoriat ovat sukua toisilleen. Tutkielmassa käy kuitenkin ilmi, että monista yhteisistä lähtökohdista huolimatta kanonis-kielellinen ja kulttuuris-kielellinen hermeneutiikka eroavat toisistaan monessa suhteessa. Lindbeckin ja Vanhoozerin käsitykset opista ovat merkittävästi erilaisia. Tutkielmassa osoitan, ettei Lindbeck hyväksy inspiraatioteorioita, vaan ajattelee niiden heikentävän Raamatun auktoriteettia. Vanhoozer on inspiraatio-opin tarpeellisuudesta täysin vastakkaista mieltä. Tämän osoittamiseen Vanhoozer käyttää puheaktiteoriaa. Raamattu on hänen mukaansa Jumalan mahtava puheakti ja sellaisena korvaamaton ainesosa hänen pelastussuunnitelmaansa. Inspiraatio ei siis merkitse vain sitä, että sanat (lokuutiot) ovat Jumalan, vaan myös sitä, että sana-aktit (illokuutiot) ovat pohjimmiltaan Jumalan. Tämän havaitsin edelleen vaikuttavan heidän totuuskäsityksiinsä. Vanhoozerin mukaan Raamattu on kaikessa puheessaan tosi ja erehtymätön. Lindbeckille Raamattu taas on uskonyhteisön ilmaus uskostaan, eikä se siten ole kaikessa esityksessään tosi. Tutkielmassa osoitan myös, että vaikka Lindbeck yrittää paikantaa Raamatun tekstin merkityksen Raamattuun itseensä, niin tosiasiassa hän paikantaa sen yhteisöön, joka tekstiä tulkitsee. Vanhoozerin mukaan merkitys taas tulee sijoittaa tekstiin tai oikeammin tekstissä ilmenevään kirjoittajan intentioon. Vanhoozer korostaa sitä, että kirjoittajan intentio aukeaa meille julkisten puheaktien kautta. Vanhoozerin mukaan jumalallisen auktoriteetin paikantaminen tiettyihin kirjoihin, Raamatun kaanoniin, ei ratkaise tulkinnan ongelmaa. Vaikka Raamatun merkitys on kaanonissa ja vaikka Jeesus toimii hermeneutiikassa avaimena Raamatun ymmärtämiseen, on Vanhoozerin mukaan kuitenkin ymmärrettävä myös ne kirjallisuuden lajit eli genret, jotka Raamatussa on, jotta ymmärtää Raamatun sanoman oikein. Vanhoozerin mukaan raamatuntulkinnan Lähtökohta on se, että ensin teologinen auktoriteetti on paikannettava Raamattuun ja sen jälkeen on tulkittava, mitä Jumala haluaa Raamatun kautta sanoa. Raamatuntulkinnassa on Vanhoozerin mukaan keskeistä ymmärtää, etteivät Raamatun historialliset totuusväittämät tule koskaan oikein ymmärretyiksi ellei niitä kirjallisuuden lajeja, joilla ne on esitetty, ymmärretä. Vanhoozer väittää, että tämä pätee kaikkeen Raamatun asiasisältöön, ei vain sen historialliseen sisältöön. Osoitan tutkielmassa, ettei raamatuntulkitsijalle riitä Vanhoozerin mukaan yksittäisten sanojen merkityksen tunteminen, vaan hänen täytyy tunnistaa, mitä kyseessä olevassa tekstissä tapahtuu kirjallisella kokonaistasolla. Tästä johtuen kirjallisuuden lajeista eli genreistä muodostuu Vanhoozerille avain Raamatun sanoman ymmärtämiseen. Tässäkin yhteydessä osoitan puheaktiteorian läpitunkevan vaikutuksen Vanhoozerin hermeneutiikassa.

Efraim Syyrialaisen luostari: Tapausesimerkkejä munkkien luostariin vetäytymisen syistä

Tutkielma on kaksivaiheinen. Ensin esittelen apostolisen, Syyrialaisortodoksisen kirkon historiaa ja luostariperinnettä. Toisen osan tarkoitus on selvittää, liittyykö Pyhän Efraim Syyrialaisen luostarin munkkien luostariinjäämispäätökseen yhteiskunnallisia syitä ja mitä muita mahdollisia syitä voidaan löytää. Vertailen lopuksi varhaisia, 400-luvulla eläneiden kilvoittelijoiden Pyhän Efraim Syyrialaisen, Antonius Suuren ja Simeon Pylväspyhimyksen motiiveita nykykilvoittelijoiden motiiveihin, sikäli kuin se on mahdollista. Selvitän myös, onko Efraim Syyrialaisen esimerkillä ollut merkitystä nykykilvoittelijoille. Empiirinen aineisto kerättiin kahtena vuotena v. 2002 ja 2003. Tutkielmaa varten haastattelin kolmea Efraim Syyrialaisen luostarin munkkia. Pääinformanttini oli ko. luostarin seminaarin teologiopiskelija. Heidän kotitaustansa on syyrialaisortodoksinen, voimakkaasti uskonnollinen. Spiritualiteettia harjoitettiin jo lapsuudessa sekä kotona että kirkossa. Tutkielmani näkökulma on uskontohistoriallinen ja uskontososiologinen. Tutkin miten varhaiset- sekä nykypäivän kilvoittelijat ovat suhtautuneet yhteiskuntaan ja miten he ovat integroituneet luostariinsa. Kysymyksessä on nykypäivän osalta laadullinen tapaustutkimus, jonka metodeina ovat teemahaastattelu, jonka yhtenä osana olivat argumentit ja osallistruva havainnointi. Analysoin vastaukset sisällön analyysiä käyttäen. Haastatellut munkit korostivat syyrian kielen ja tradition opiskelun ja sen siirtämisen tärkeyttä seminaariin opiskelemaan hakeutumisensa, ja sen jälkeen munkiksi jäämisensä perusteluna. Pyhän Efraim Syyrialaisen esimerkin munkit kokivat olevan heille hyvin tärkeän tradition siirtäjän. Opiskelemisen ja matkustamisen mahdollisuus munkkina koettiin myös tärkeänä ja siitä syystä luostariin jäätiin, eli yhteiskunnallinen syy löytyi. Sisällön analyysissä ilmeni, että alkujaan koti edusti munkille primaarista tekijää. Sekundääristä tekijää edustivat kirkkoon kuuluva ryhmä, munkit ja luostari. Kodin ja kirkossa käynnin seurauksena tradition ja syyrian kielen oppimisen halu korostui ja niitä haluttiin lähteä opiskelemaan. Positiiviseksi viiteryhmäksi tällöin muodostuivat seminaariopiskelun aikana munkit ja muut luostarin asukkaat. Luostariin jäämisensä jälkeen primaarin tekijän voidaan huomata vaihtuneen luostariksi ja kodin asema on jäänyt sekundaariseksi. Yhteys luostarin ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa tapahtui varhaisena aikana pääasiallisesti siten, että ihmiset tulivat kilvoittelijan luokse. Nykymunkit puolestaan käyvät niiden seurakuntalaisten kotona, jotka eivät pääse yhteisiin jumalanpalveluksiin ja auttavat heitä sielunhoidollisesti ja tarvittaessa taloudellisesti. Kirkon patriarkka Mar Ignatios Zakka I Iwasilla ja metropoliitta Eusthatios Matta Rohamilla on paljon yhteyksiä myös islaminuskoiseen väestönosaa Syyriassa. Ekumeenisia yhteyksiä on munkeillakin runsaasti. Ne mahdollistuvat erilaisissa kirkon kokouksissa ja konferensseissa sekä opiskelupaikkakunnalla Kreikassa.

The church must become the people of Soweto : Manas Buthelezi’s existential-Christocentric understanding of the church

The aim of this study has been to discern what Manas Buthelezi (1935-), a black South African Lutheran theologian and later also a bishop, regards as the requirements a church has to fulfill in order to be credible in the apartheid society. Buthelezi’s dissertation and several articles written between the years 1968 and 1993 are the sources of this study. Also the lectures held in Heidelberg in 1972 are referred to. Systematic analysis is the method used. The question of the credibility of the church is studied through three concepts that play an important role in Buthelezi’s ecclesiological thought, namely the wholeness of life, incarnation and liberation. The notion of the wholeness of life stems from the African tradition. Buthelezi takes the concept into the Christian church: the church should realize that God is the Creator of all life and Christ the lord of every aspect of human existence. Life is one entity coram Deo. However, the church is not to become the world; solidarity between the two must remain critical as the church is also called to play a prophetic role in the society. The church is in an open relationship with the world. It has a unique message of forgiveness and reconciliation. Nevertheless, the message is not a possession of the church but it is addressed to the whole world. The meaning of incarnation comes close to that of the wholeness of life. Following the example of Christ’s incarnation, the church must become human in the reality of the people. The church in Soweto is to become the people of Soweto, that is, the church must become as vulnerable as the people are. An incarnate church cannot be immune to the oppression that people experience, because the people are the church. The church is therefore bound to suffer. Buthelezi’s theology of the cross is pragmatic: the suffering of the church aims at the liberation of the oppressed. At times the physical presence of the church by the side of the suffering people is the only way to preach the incarnate gospel. In the South Africa of the late 1960s onwards the liberation of the oppressed black people was high on the agenda of Black Theology. As a leader of the early South African Black Theology, Buthelezi is concerned about the racial injustice in his country. He urges the churches to join the struggle against it as one people of God. The notions of liberation and the wholeness of life emerge in Buthelezi’s holistic understanding of liberation that involves the inner liberation of the black spirit and the liberation of the economic, social and political aspects of life. Interpreting Tillich’s correlation method in the South African situation, and also paralleling other liberation theologians, Buthelezi takes the existential situation of the people as the starting point for liberation. The gospel has to respond to the existential questions of people. The church is called to work for the liberation of society but it must also be liberated itself. Buthelezi initiated the LWF statement on the status confessionis in South Africa (1977). In line with the statement, he calls for church unity on the human level. For the unity to be true, it has to be experienced on the grassroots’ level. All the three concepts covered urge the church to come down from any ivory tower and out of any spiritual haven it might hide in. A lot of the credibility of the church derives from the behavior of the people. Buthelezi’s concentration on how the people who constitute the church should live their faith leaves less attention to how God constitutes the church. I have labeled Buthelezi’s understanding of the church existential-Christocentric due to the emphasis he lays on the need of the church to take the existential situation of the people seriously and on the other hand, on Christ as the exemplar for the church.

Augustine and the functions of concupiscence

This study analyses Augustine s concept of concupiscentia, or evil desire (together with two cognate terms, libido and cupiditas) in the context of his entire oeuvre. By the aid of systematic analysis, the concept and its development is explored in four distinct ways. It is claimed that Augustine used the concept of concupiscentia for several theological purposes, and the task of the study is to represent these distinct functions, and their connections to Augustine s general theological and philosophical convictions. The study opens with a survey on terminology. A general overview of the occurrences of the negatively connoted words for desire in Latin literature precedes a corresponding examination of Augustine s own works. In this introductory chapter it is shown that, despite certain preferences in the uses of the words, a sufficient degree of synonymy reigns so as to allow an analysis of the concept without tightly discriminating between the terms. The theological functions of concupiscentia with its distinct contexts are analysed in separate chapters. The function of concupiscentia as a divine punishment is explored first (Ch 3). It is seen how Augustine links together concupiscentia and ideas about divine justice, and finally suggests that in the inordinate, psychologically experienced sexual desire, the original theological disobedience of Adam and Eve can be perceived. Augustine was criticized for this solution already in his own times, and the analysis of the function of concupiscentia as a divine punishment ends in a discussion on the critical response of punitive concupiscentia by Julian of Aeclanum. Augustine also attached to concupiscentia another central theological function by viewing evil desire as an inward originating cause for all external evil actions. In the study, this function is analysed by surveying two formally distinct images of evil desire, i.e. as the root (radix) of all evil, and as a threefold (triplex) matrix of evil actions (Ch 4). Both of these images were based on a single verse of the Bible (1 Jn 2, 16 and 1 Tim 6, 10). This function of concupiscentia was formed both parallel to, and in answer to, Manichaean insights into concupiscentia. Being familiar with the traditional philosophical discussions on the nature and therapy of emotions, Augustine situated concupiscentia also into this context. It is acknowledged that these philosophical traditions had an obvious impact into his way of explaining psychological processes in connection with concupiscentia. Not only did Augustine implicitly receive and exploit these traditions, but he also explicitly moulded and criticized them in connection with concupiscentia. Eventually, Augustine conceives the philosophical traditions of emotions as partly useful but also partly inadequate to deal with concupiscentia (Ch 5). The role of concupiscentia in connection to divine grace and Christian renewal is analysed in the final chapter of the study. Augustine s gradual development in internalizing the effects of concupiscentia also into the life of a baptized Christian are elucidated, as are the strong limitations and mitigations Augustine makes to the concept when attaching it into the life under grace (sub gratia). A crucial part in the development of this function is played by Augustine s changing interpretation of Rom 7, and the way concupiscentia appears in Augustine s readings of this text is therefore also analysed. As a result of the analysis of these four distinct functions and contexts of concupiscentia, it is concluded that Augustine s concept of concupiscentia is fairly tightly and coherently connected to his views of central theological importance. Especially the functions of concupiscentia as a punishment and the function of concupiscentia in Christian renewal were both tightly interwoven into Augustine s view of God s being and God s grace. The study shows the importance of reading Augustine s discussions on evil desire with a constant awareness of their role in their larger context, that is, of their function in each situation. The study warns against too simplistic and unifying readings of Augustine s concupiscentia, emphasizing the need to acknowledge both the necessitating, sinful aspects of concupiscentia, and the domesticated features of concupiscentia during Christian renewal.

Topeliaaninen usko : Kirjailija Sakari Topelius uskontokasvattajana

ABSTRACT The author Zacharias Topelius as a religious educator The present study concerns the author Zacharias Topelius (1818-98) as a religious educator. The study´s main questions are as follows: What is the theological and pedagogical content of Topelius books and how is his religious instruction linked with the history of his time. The primary sources are his educational books Naturens bok (The Book of the Nature, 1856), Boken om vårt land (The Book of our Land, 1875) and Evangelium för Barnen (Gospel for Children, 1893), as well as his storybooks Läsning för barn I-VIII (Reading for Children I-VIII, 1865-96). The dissertation concerns the his-tory of religious education. Its primary method is background-based systematic analy-sis. In Topelius children s books the view of God is characterised both as an omnipresent spirit and as Providence, who guides world history according to his plan. In addition to Lutheranism this view is also influenced by Nationalism and Romanticism. The theological content of the books emphasises instruction in Christian life that is natural to normative children s books. Topelius strongly expresses the importance of a personal relationship to God, an idealistic Christian view of one s fellow man and of one s own nation as well as the value of nature conservation. The books of Topelius were some of the first educational works on nature preservation in Finland. The didactic quality of Topelius children s books was high for 19th century Finland. Their main emphasis in terms of educational goals is on civilisation (Bildung), self-awareness, national solidarity and living idealism. The pedagogical argumentation is mostly based on theological, historical, social and rational reasoning. The primary principles in Topelius teaching are Christian nationalism, idealistic harmony and the agrarian bourgeois. Christian nationalism is the main element of Topelius religious education. He considers the fatherland as a God-given project and the taking care of it as a part of holy service. Idealistic harmony is seen as the comprehensive development of one s character in the sense of romantic idealism. The agrarian bourgeois principle combines the Finnish peasant tradition with the values of 19th century modern bourgeois culture. I have named Topelius vision of religious education the Christian national project of civilisation (Bildung). Its main theses are home, religion and fatherland. The author himself strongly believed in this vision and never questioned it despite its national chauvinism and theological inconsistency. The religious ideology represented in Topelius educational works and storybooks was popular among pedagogues during the whole era of the Finnish folk school. It fit per-fectly with the Christian national discourse stemming from 19th century ideological ten-dencies. Due to their appropriate content combined with their practical language and pedagogical methods, the books were popular both at school and in the home for a long period of time. Therefore the books of Topelius aptly symbolise the religious education of their time and manifest their author s pedagogical talent as a national religious educator and as a populariser of Christian nationalism. Topelius books have had a lasting influence on Finnish religiosity. Key words: Topelius, theology, religion, education, nationalism and national project

The Proto-Lucianic Problem in 1 Samuel

The Lucianic text of the Septuagint of the Historical Books witnessed primarily by the manuscript group L (19, 82, 93, 108, and 127) consists of at least two strata: the recensional elements, which date back to about 300 C.E., and the substratum under these recensional elements, the proto-Lucianic text. Some distinctive readings in L seem to be supported by witnesses that antedate the supposed time of the recension. These witnesses include the biblical quotations of Josephus, Hippolytus, Irenaeus, Tertullian, and Cyprian, and the Old Latin translation of the Septuagint. It has also been posited that some Lucianic readings might go back to Hebrew readings that are not found in the Masoretic text but appear in the Qumran biblical texts. This phenomenon constitutes the proto-Lucianic problem. In chapter 1 the proto-Lucianic problem and its research history are introduced. Josephus references to 1 Samuel are analyzed in chapter 2. His agreements with L are few and are mostly only apparent or, at best, coincidental. In chapters 3 6 the quotations by four early Church Fathers are analyzed. Hippolytus Septuagint text is extremely hard to establish since his quotations from 1 Samuel have only been preserved in Armenian and Georgian translations. Most of the suggested agreements between Hippolytus and L are only apparent or coincidental. Irenaeus is the most trustworthy textual witness of the four early Church Fathers. His quotations from 1 Samuel agree with L several times against codex Vaticanus (B) and all or most of the other witnesses in preserving the original text. Tertullian and Cyprian agree with L in attesting some Hebraizing approximations that do not seem to be of Hexaplaric origin. The question is more likely of early Hebraizing readings of the same tradition as the kaige recension. In chapter 7 it is noted that Origen, although a pre-Lucianic Father, does not qualify as a proto-Lucianic witness. General observations about the Old Latin witnesses as well as an analysis of the manuscript La115 are given in chapter 8. In chapter 9 the theory of the proto-Lucianic recension is discussed. In order to demonstrate the existence of the proto-Lucianic recension one should find instances of indisputable agreement between the Qumran biblical manuscripts and L in readings that are secondary in Greek. No such case can be found in the Qumran material in 1 Samuel. In the text-historical conclusions (chapter 10) it is noted that of all the suggested proto-Lucianic agreements in 1 Samuel (about 75 plus 70 in La115) more than half are only apparent or, at best, coincidental. Of the indisputable agreements, however, 26 are agreements in the original reading. In about 20 instances the agreement is in a secondary reading. These agreements are early variants; mostly minor changes that happen all the time in the course of transmission. Four of the agreements, however, are in a pre-Hexaplaric Hebraizing approximation that has found its way independently into the pre-Lucianic witnesses and the Lucianic recension. The study aims at demonstrating the value of the Lucianic text as a textual witness: under the recensional layer(s) there is an ancient text that preserves very old, even original readings which have not been preserved in B and most of the other witnesses. The study also confirms the value of the early Church Fathers as textual witnesses.

The Innocent Pleasure : A Study on Luther's theology of music

The aim of the study is to examine Luther s theology of music from the standpoint of pleasure. The theological assessment of musical pleasure is related to two further questions: the role of emotions in Christianity and the apprehension of beauty. The medieval discussion of these themes is portrayed in the background chapter. Significant traits were: the suspicion felt towards sensuous gratification in music, music as a mathematical discipline, the medieval theory of emotions informed by Stoic apatheia and Platonic-Aristotelian metriopatheia, the notion of beauty as an attribute of God, medieval aesthetics as the aesthetic of proportion and the aesthetic of light and the emergence of the Aristotelian view of science that is based on experience rather than speculation. The treatment of Luther s theology of music is initiated with the notion of gift. Luther says that music is the excellent (or even the best) gift of God. This has sometimes been understood as a mere music-lover s enthusiasm. Luther is, however, not likely to use the word gift loosely. His theology can be depicted as a theology of gift. The Triune God is categorically giving. The notion of gift also includes reciprocity. When we receive the gifts of God, it evokes praise in us. Praising God is predominantly a musical phenomenon. The particular benefit of music in Luther s thought is that it can move human emotions. This emphasis is connected to the overall affectivity of Luther s theology. In contrast to the medieval discussion, Luther ascribes to saints not just emotions but particularly warm and tender affections. The power of music is related to the auditory and vocal character of the Word. Faith comes through hearing the Word that is at once musical and affective perception. Faith is not a mere opinion but the affective trust of the heart. Music can touch the human heart and persuade with its sweetness, like the good news of the Gospel. Music allows us to perceive Luther s theology as a theology of joy and pleasure. Joy is for Luther a gift of the Holy Spirit that fills the heart and bursts out in voice and gestures. Pleasure appears to be a central aspect to Luther s theology. The problem of the Bondage of the Will is precisely the human inability to feel pleasure in God s will. To be pleased in the visible and tangible creation is not something a Christian should avoid. On the contrary, if one is not pleased with the world that God has created, it is a sign of unbelief and ingratitude. The pleasure of music is aesthetic perception. This in turn necessitates the investigation of Luther s aesthetics. Aesthetic evaluation is not just a part of Luther s thought. Eventually his theology as a whole could be portrayed in aesthetic terms. Luther s extremely positive appreciation of music illutrates his theology as an affective acknowledgement of the goodness of the Creation and faith as an aesthetic contentment.

The Reception of the Maccabean Martyrs : Their Historiographical and Paradigmatic Functions in Antique and Late-antique Jewish and Christian Sources

The study attempts a reception-historical analysis of the Maccabean martyrs. The concept of reception has fundamentally to do with the re-use and interpretation of a text within new texts. In a religious tradition, certain elements become re-circulated and thus their reception may reflect the development of that particular tradition. The Maccabean martyrs first appear in 2 Maccabees. In my study, it is the Maccabean martyr figures who count as the received text; the focus is shifted from the interrelations between texts onto how the figures have been exploited in early Christian and Rabbinic sources. I have divided my sources into two categories and my analysis is in two parts. First, I analyze the reception of the Maccabean martyrs within Jewish and Christian historiographical sources, focusing on the role given to them in the depictions of the Maccabean Revolt (Chapter 3). I conclude that, within Jewish historiography, the martyrs are given roles, which vary between ultimate efficacy and marginal position with regard to making a historical difference. In Christian historiographical sources, the martyrs role grows in importance by time: however, it is not before a Christian cult of the Maccabean martyrs has been established, that the Christian historiographies consider them historically effective. After the first part, I move on to analyze the reception in sources, which make use of the Maccabean martyrs as paradigmatic figures (Chapter 4). I have suggested that the martyrs are paradigmatic in the context of martyrdom, persecution and destruction, on one hand, and in a homiletic context, inspiring religious celebration, on the other. I conclude that, as the figures are considered pre-Christian and biblical martyrs, they function well in terms of Christian martyrdom and have contributed to the development of its ideals. Furthermore, the presentation of the martyr figures in Rabbinic sources demonstrates how the notion of Jewish martyrdom arises from experiences of destruction and despair, not so much from heroic confession of faith in the face of persecution. Before the emergence of a Christian cult of the Maccabean martyrs, their identity is derived namely from their biblical position. Later on, in the homiletic context, their Jewish identity is debated and sometimes reconstructed as fundamentally Christian , despite of their Jewish origins. Similar debate about their identity is not found in the Rabbinic versions of their martyrdom and nothing there indicates a mutual debate between early Christians and Jews. A thematic comparison shows that the Rabbinic and Christian cases of reception are non-reliant on each other but also that they link to one another. Especially the scriptural connections, often made to the Maccabean mother, reveal the similarities. The results of the analyses confirm that the early history of Christianity and Rabbinic Judaism share, at least partly, the same religious environment and intertwining traditions, not only during the first century or two but until Late Antiquity and beyond. More likely, the reception of the Maccabean martyrs demonstrates that these religious traditions never ceased to influence one another.

Santa Gertrudis Magna : una mística teóloga

Resumen: Santa Gertrudis se ubica en el punto de inflexión en que la unidad tradicional entre teología y vida espiritual comienza a debilitarse. Contemporánea al desarrollo de la escolástica, pertenece sin embargo al mundo monástico, donde la integración entre la vida y la teología, se cultiva y se defiende. Su vida se nos presenta como la de aquélla en quien se cumple la finalidad teológica que subyace a toda vida cristiana: la comprensión vital del misterio por la experiencia de íntima comunión con lo divino. Su doctrina ilumina el núcleo de la fe a partir de las fuentes de la liturgia, la revelación y la tradición patrística, asimiladas a través de su experiencia espiritual. Esta se expresa en la originalidad y precisión teológica de sus visiones y oraciones, vertidas en un lenguaje afectivo y simbólico, en el equilibrio de su doctrina espiritual y en su hondo sentido de Iglesia. Su experiencia constituye una mística dogmática, eclesial y esponsal, cuya universalidad y actualidad la hacen apta y atractiva al público creyente y no creyente de hoy

Redescubrir la finalidad natural : Robert Spaemann y Tomás de Aquino

Resumen: En ocasión de la autobiografía de Robert Spaemann aparecida en 2012, este trabajo examina la lectura que Spaemann hace de la teleología en la doctrina de Santo Tomás de Aquino, especialmente en su obra Natürliche Ziele (2005) que prosigue la versión de 1981. En la primera parte, se estudia la historia de la teleología en el pensamiento filosófico y científico expuesta en «Fines naturales». La finalidad intrínseca en la naturaleza de los seres es conocida con profundidad creciente gracias a Platón, Aristóteles, al estoicismo y a la tradición cristiana. Estos aportes se integran en una estructura teleológica unitaria en el Aquinate. Después acontece una «inversión» de la teleología centrada en la conservación del propio ser y una consideración de los fines como algo externo a la realidad. Con la teoría evolucionista surge la teleonomía que se limita a las reglas del dinamismo, suprimiendo el fin. Con todo, los científicos no logran eliminar los términos «con el fin de» o «para» en su lenguaje. Eso permite proceder a un redescubrimiento de los fines naturales. En la segunda parte, se ve cómo Tomás de Aquino lleva el conocimiento de la finalidad más allá de Aristóteles, porque ella remite a una inteligencia creadora. La teleología implica una teología, aunque no queda del todo claro si es la teología filosófica o la cristiana. Spaemann tiene un planteo ontológico de tipo persuasivo, pero en algunos momentos siente dificultad para superar en el plano teorético a quien se limita a una teleonomía.

Los rostros de la comunión : una propuesta sistemática a partir de la teología de Yves M. J. Congar

Resumen: El autor hace una relectura del pensamiento de Yves Marie-Joseph Congar sobre la comunión eclesial proponiendo una nueva sistematización en torno a la idea de “rostros”. Esto permitirá recorrer los temas fundamentales del teólogo francés: la comunión como vínculo con el misterio trinitario (rostro teológico), como vínculos al interno del Pueblo de Dios (rostro eclesiológico), como diálogo y comunión con el mundo (rostro pastoral), como continuidad y novedad en una Tradición eclesial (rostro histórico-tradicional) y como búsqueda de unidad plena con los demás cristianos (rostro ecuménico). Este texto intenta recuperar el valioso aporte de uno de los activos protagonistas del Vaticano II para mirar con esperanza los desafíos de la eclesiología post-conciliar.