The Proto-Lucianic Problem in 1 Samuel

The Lucianic text of the Septuagint of the Historical Books witnessed primarily by the manuscript group L (19, 82, 93, 108, and 127) consists of at least two strata: the recensional elements, which date back to about 300 C.E., and the substratum under these recensional elements, the proto-Lucianic text. Some distinctive readings in L seem to be supported by witnesses that antedate the supposed time of the recension. These witnesses include the biblical quotations of Josephus, Hippolytus, Irenaeus, Tertullian, and Cyprian, and the Old Latin translation of the Septuagint. It has also been posited that some Lucianic readings might go back to Hebrew readings that are not found in the Masoretic text but appear in the Qumran biblical texts. This phenomenon constitutes the proto-Lucianic problem. In chapter 1 the proto-Lucianic problem and its research history are introduced. Josephus references to 1 Samuel are analyzed in chapter 2. His agreements with L are few and are mostly only apparent or, at best, coincidental. In chapters 3 6 the quotations by four early Church Fathers are analyzed. Hippolytus Septuagint text is extremely hard to establish since his quotations from 1 Samuel have only been preserved in Armenian and Georgian translations. Most of the suggested agreements between Hippolytus and L are only apparent or coincidental. Irenaeus is the most trustworthy textual witness of the four early Church Fathers. His quotations from 1 Samuel agree with L several times against codex Vaticanus (B) and all or most of the other witnesses in preserving the original text. Tertullian and Cyprian agree with L in attesting some Hebraizing approximations that do not seem to be of Hexaplaric origin. The question is more likely of early Hebraizing readings of the same tradition as the kaige recension. In chapter 7 it is noted that Origen, although a pre-Lucianic Father, does not qualify as a proto-Lucianic witness. General observations about the Old Latin witnesses as well as an analysis of the manuscript La115 are given in chapter 8. In chapter 9 the theory of the proto-Lucianic recension is discussed. In order to demonstrate the existence of the proto-Lucianic recension one should find instances of indisputable agreement between the Qumran biblical manuscripts and L in readings that are secondary in Greek. No such case can be found in the Qumran material in 1 Samuel. In the text-historical conclusions (chapter 10) it is noted that of all the suggested proto-Lucianic agreements in 1 Samuel (about 75 plus 70 in La115) more than half are only apparent or, at best, coincidental. Of the indisputable agreements, however, 26 are agreements in the original reading. In about 20 instances the agreement is in a secondary reading. These agreements are early variants; mostly minor changes that happen all the time in the course of transmission. Four of the agreements, however, are in a pre-Hexaplaric Hebraizing approximation that has found its way independently into the pre-Lucianic witnesses and the Lucianic recension. The study aims at demonstrating the value of the Lucianic text as a textual witness: under the recensional layer(s) there is an ancient text that preserves very old, even original readings which have not been preserved in B and most of the other witnesses. The study also confirms the value of the early Church Fathers as textual witnesses.

Vanhan testamentin (VT) heprealainen teksti on muuttunut vuosisatojen aikana käsin kopioimi-sen ja tietoisen toimitustyön johdosta. Varhaisimpaan tekstimuotoon on mahdollista päästä kä-siksi ainoastaan eri lähteitä kriittisesti vertailemalla ja päättelemällä miten teksti on kopioimisen myötä turmeltunut. Näin on mahdollista korjata tekstiä lähemmäs alkuperäistä muotoa. Tällaista työskentelyä kutsutaan tekstikritiikiksi. Tärkein ei-hepreankielinen VT:n tekstin lähde on sen antiikkinen kreikankielinen käännös Septuaginta, joka on todennäköisesti laadittu Aleksandriassa 200 100 -luvuilla e.Kr. Se on paitsi maailman ensimmäinen raamatunkäännös, myös se VT:n versio, jota Uuden testamentin kirjoittajat käyttivät. Septuaginta on käännetty osin erilaisesta hepreankielisestä tekstistä kuin se keskiaikainen teksti, joka on modernien raamatunkäännösten, myös suomenkielisten, pohjana. Septuagintassa onkin säilynyt runsaasti sellaisia sanoja ja lauseita ( lukutapoja ) joita ei heprealaisissa lähteissä enää ole. Osa näistä on selvästi lähempänä alkuperäistä lukutapaa kuin minkään heprealaisen lähteen sanamuodot. Myöskään Septuagintan teksti ei ole säilynyt muuttumattomana. Kopiointiin liittyvän tahattoman turmeltumisen lisäksi tekstiä on tietoisesti toimitettu, toisaalta vastaamaan paremmin kulloinkin käytössä ollutta heprealaista tekstiä, toisaalta vastaamaan kunkin ajan hyvän kreikkalaisen tyylin ihanteita. Ensimmäisessä Samuelin kirjassa on nähtävissä tällainen parempaan kreikkalaiseen tyyliin pyrkivä toimitettu tekstimuoto, nk. lukiaaninen teksti (tai lukiaaninen resensio ). Se on todennäköisesti toimitettu n. v. 300 j.Kr. Tästä huolimatta siitä silloin tällöin löytyy lukutapoja jotka pitävät yhtä sellaisten tekstilähteiden kanssa, jotka ovat vanhempia kuin 300 j.Kr. Näitä lähteitä ovat juutalaisen historioitsijan Josefuksen sekä varhaisten kirkkoisien (Hippolytus, Irenaeus, Tertullianus ja Cyprianus) lainaukset 1. Samuelin kirjan tekstistä, Septuagintan nk. vanhalatinalainen käännös sekä Kuolleenmeren kääröjen 1. Samuelin kirjan käsikirjoitukset. Tätä ilmiötä kutsutaan protolukiaaniseksi ongelmaksi . Ongelman ratkaisu vaatii lukutapojen huolellista analyysiä. Vaikka kaksi lähdettä näyttävät antavan saman lukutavan, tämä ei aina osoita läheistä tekstihistoriallista yhteyttä lähteiden välillä. Näin on varsinkin jos kyse on erikielisistä lähteistä; mainittujen kirkkoisien lainaukset ovat säilyneet vain latinaksi, armeniaksi ja georgiaksi, eivät kreikaksi. Tämä väitöskirja osoittaa, että mainitunlaisia protolukiaanisia yhteyksiä on tosiasiassa paljon vähemmän kuin tutkimuksessa on tähän asti väitetty. Lisäksi tutkimus osoittaa, että vaikka lukiaaninen teksti on kauttaaltaan toimitettu, se on myös jonkin verran säilyttänyt pohjatekstiinsä kuuluneita vanhoja, jopa alkuperäisiä lukutapoja, jotka ovat kadonneet muista Septuagintan tekstilähteistä. Tuloksilla on merkitystä paitsi Septuagintan tekstin historian kannalta, myös heprealaisen VT:n tekstikritiikin kannalta. VT:n tutkimuksessa ja tulevissa VT:n käännöksissä on Septuagintan merkitys otettava enemmän huomioon.