319 resultados para Teknologian kauapallistaminen
Resumo:
Elintason kohoaminen, yhteiskunnan arvomuutokset ja väestön ikääntyminen ovat vaikuttaneet siihen, että kuluttajat kiinnittävät nykyään enemmän huomiota terveyteensä ja hyvinvointiinsa. Wellness-markkinat kasvavat voimakkaasti ja wellness-suuntautuneisuuden yleistyessä myös wellness-teknologian käyttö on yleistynyt. Teknologia on muuttunut mobiilimmaksi, integroituneemmaksi ja käyttäjäläheisemmäksi ja siten uudenlainen ihmisten ja koneiden yhteistyö on mahdollistunut. Hyvinvointia mittaavat elektroniset laitteet ovat yhä kehittyneempiä ja niillä mitataan esimerkiksi unta, kilometrejä, palautumista, kehonkoostumusta, sykettä, mielialaa ja kaloreita. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa millaista arvoa kuluttajat tavoittelevat ja kokevat käyttäessään wellness-teknologiaa. Tutkimuksen pääongelma, millaista arvoa kuluttajat tavoittelevat ja kokevat käyttäessään wellness-teknologiaa, jaettiin kolmeen osaongelmaan: Miten wellness-teknologian käyttäjät suhtautuvat terveyteen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin? Millaisista arvon tyypeistä wellness-teknologian käyttäjien kokema arvo muodostuu? Miten arvon yhteisluominen näyttäytyy wellness-teknologian käytössä? Tutkimuksen teoreettiseksi lähtökohdaksi otettiin wellness-mallit, koettu arvo ja arvon yhteisluominen. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla wellness-teknologian käyttäjiä. Haastateltavien löytämiseksi tehtiin kartoittava kyselylomake, jonka tarkoituksena oli sekä löytää että luokitella haastateltavat sopiviin haastatteluryhmiin ja kartoittaa wellnesss-teknologian käytön syitä. Haastatteluryhmissä oli erilaisia hyvinvointia mittaavia laitteiden käyttäjiä. Haastatteluaineiston tutkimisessa käytettiin laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimustulosten mukaan wellness-teknologian käyttäjät arvostivat terveyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia ja olivat valmiita näkemään vaivaa niiden eteen. Wellness-teknologian käyttäjät mittasivat esimerkiksi unta, haitallisia mikrobeja, kilometrejä, palautumista, sykettä, kehonkoostumusta, mielialaa ja kaloreita. Yleisin käytetty wellness-laite oli aktiivisuusranneke. Suurin osa tutkituista oli käyttänyt wellness-teknologiaa kolme vuotta tai vähemmän. Tärkeimmät käyttäjien kokemat arvotyypit olivat tehokkuus ja erinomaisuus. Wellness-teknologian avulla saatua tehokkuutta päämäärien ja tavoitteiden toteuttamisessa sekä laitteiden ylivertaisia ominaisuuksia tai soveltuvuutta omaan käyttöön arvostettiin. Käyttäjät kokivat myös esteettistä ja eettistä arvoa, sekä status- ja leikkiarvoa. Henkisyyttä ei wellness-teknologian käytössä koettu. Arvon yhteisluominen näyttäytyi wellness-teknologian käytössä heikosti. Yritysten tulisikin tehostaa arvonluontiaan erityisesti ostotilanteessa tapahtuvassa vuorovaikutuksessa
Resumo:
Tämä insinöörityö tehtiin Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian Rakennustekniikan koulutusohjelmalle. Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia on yksi Suomen suurimmista ammattikorkeakouluista, jonka opiskelijat ovat valmistuessaan alansa asiantuntijoita. Työn tavoitteena oli kehittää Rakennustekniikan koulutusohjelman tuottamia lämpökuvauspalveluja. Työssä selvitettiin, mitkä ovat lämpökuvauspalvelujen kehittämiskohteet ja mihin kehittämistoimenpiteisiin tulisi ryhtyä, jotta palvelujen menestyksekäs tuottaminen tulevaisuudessa varmistetaan. Työ aloitettiin perehtymällä palvelujen johtamisen ja kehittämisen menetelmiin sekä lämpökuvaamisen teknologiaan ja perusteisiin. Lämpökuvauspalvelujen kehittämismenetelmäksi valittiin palveluprosessin kuvaaminen ja siihen kytkeytyvän teknologian, osaamisen ja asiakassuhteiden kehittäminen. Työssä laadittiin seuraavaksi prosessikuvaus lämpökuvauspalveluille, määritettiin prosessiin kytkeytyvä teknologia ja osaaminen sekä kuvattiin palvelun asiakassuhteiden hoitomalli. Kuvausten perusteella kartoitettiin keskeiset kehittämiskohteet ja arvioitiin kehittämismahdollisuuksia. Työn lopputuloksena syntyi lämpökuvauspalvelujen prosessikuvaus sekä toimenpidesuositukset kehittämistoimenpiteistä. Keskeisinä suosituksina kehittämistoimenpiteiksi esitetään panostamista ajantasaiseen lämpökuvausteknologiaan hankkimalla uusi lämpökamera, palveluhenkilöstön osaamisen kehittämistä valmennuksia hyödyntäen sekä systemaattista asiakassuhteiden hoitoa ryhtymällä perusmarkkinointitoimenpiteisiin. Jatkotutkimuskohteeksi ehdotetaan selvitystä Rakennustekniikan koulutusohjelman lämpökuvauslaboratorion perustamismahdollisuuksista.
Resumo:
Toiminnanohjausjärjestelmien käyttö on muuttanut metsäteollisuuden kunnossapidon työntekijän toimenkuvaa kunnossapidon perustoiminnoista itseohjautuvampaan tietojen käsittelyyn ja jalostamiseen. Työn tavoitteena oliselvittää mobiilin työtilausjärjestelmän vaikutuksia metsäteollisuuden kunnossapidon kenttätyössä. Mobiilin työtilausjärjestelmän käyttö metsäteollisuuden kunnossapidossa mahdollistaa tärkeän kunnossapitotiedon keräämisen ja tarkentamisen kentällä, jossa se usein on ajanmukaisinta ja tarkinta. Haasteellisinta on oikeanlaisen teknologian löytäminen ja standardoiminen kunnossapidon toimintaympäristöihin. Myös organisaation toimintoprosessien on oltava selkeät ennen kuin prosesseja voidaan tehostaa teknologisin keinoin.
Resumo:
Kustannuslaskennan ala on muuttumassa. IT teknologian hämmästyttävän nopea kehitys viime vuosina on luonut kustannuslaskennalle uusia mahdollisuuksia. Toisaalta myös kustannuslaskennalle asetetut vaatimukset ovat muuttuneet. Nykyisin kustannustietoutta tarvitaan erityisesti päätöksenteon tueksi. Kaikesta huolimatta yleisesti käytetyt laskentamenetelmät eivät ole muuttuneet. Työn tavoite on tutkia mahdollisia tapoja tuotekohtaisen kustannuslaskennan toteuttamiseksi SAP toiminnanohjausjärjestelmän avulla. Erityisesti toiminnanohjausjärjestelmien nopea kehitys on mahdollistanut aikaisempaa nopeamman ja tarkemman kustannuslaskennan. On kuitenkin muistettava, että järjestelmät ovat vaintyökaluja. On siis erittäin tärkeää valita tarkoituksenmukainen laskentamenetelmä. Työn perimmäinen tarkoitus onkin valita kyseessä olevaan tilanteeseen sopivin menetelmä.Viime vuosien akateemisessa kirjoittelussa on esitelty useita uusia kustannuslaskentamenetelmiä. Toimintolaskennan uusi versio, Time-Driven Activity-Based Costing, on eräs varteenotettava vaihtoehto tuotekohtaisen kustannuslaskennan toteuttamiseksi SAP-ympäristössä. Toinen hyvin soveltuva menetelmä on Resource Consumption Accounting (RCA), joka soveltuu erityisen hyvin SAP-ympäristöön.Molemmilla menetelmillä on hyvät ja huonot puolet, mutta tässä tapauksessa RCA soveltuu tehtävään paremmin. RCA on joustava ja tarjoaa laaja-alaista tietoa. Tästä syystä Resource Consumption Accounting oli paras vaihtoehto.Työssä rakennettu RCA malli testattiin kolmen erilaisen tuotteen historiallisella datalla. RCA:ntuomia mahdollisuuksia pohdittiin ja ongelmia selvitettiin. RCA on hyvin saman tyyppinen yrityksessä jo käytettävän laskentamenetelmän kanssa. Implementointi ei siis olisi mahdoton tehtävä. RCA kuitenkin tarjoaa mahdollisuuksia, joita nykyisellä menetelmällä ei voida saavuttaa.
Resumo:
Tämän diplomityön tarkoituksena oli selvittää tekijät, jotka vaikuttavat verkkolaskutuksen leviämiseen yrityksissä sekä selvittää verkkolaskutuksen levinneisyys Etelä-Karjalassa. Erityisesti haluttiin selvittää tekijät, jotka hidastavat diffuusiota. Työn teoreettinen osuus esittelee lyhyesti diffuusionkäsitettä; pääpaino on kirjallisuudesta löytyvillä innovaatioiden omaksumiseen vaikuttavilla tekijöillä. Teorian pohjalta muodostettiin 16 hypoteesia, jotka testattiin empiirisessä osassa. Empiirinen aineisto kerättiin eteläkarjalaisilta pk-yrityksiltä postikyselyn avulla. Vastanneet yritykset jaettiin verkkolaskutuksen omaksuneisiin ja ei-omaksuneisiin yrityksiin. Vastanneista yrityksistä 7.5 % käytti verkkolaskutusta. 17.8 % vasta testasi verkkolaskujen lähetystä ja/tai vastaanottamista. Näin ollen 25.3 % yrityksistä oli verkkolaskuominaisuudet tietojärjestelmissään. Suurin osa vastaajista ei ollut tehnyt päätöstä verkkolaskutukseen siirtymisen suhteen. Seitsemän hypoteesia jäi voimaan ja yhdeksän hylättiin.Hypoteesien ulkopuolelta löydettiin lisäksi kaksi tärkeää tekijää, joilla on mahdollisesti vaikutusta verkkolaskutuksen omaksumiseen yrityksissä. Yritykset kokivat, että suurempi painostus yrityksen ulkopuolelta nopeuttaisi penetraatiota, ja toisaalta verkkolaskutusta koskevan informaation määrä on koettu liian alhaiseksi. Työn lopussa esitellään toimenpide-ehdotuksia verkkolaskutuksen leviämisennopeuttamiseksi.
Resumo:
Epäherkkien räjähteiden teknologian käyttö mahdollistaa räjähdeturvallisuuden ja sa-malla sotilaallisen suorituskyvyn parantumisen. Suomen Puolustusvoimat päätti IM-teknologian käyttöönotosta vuonna 2004, mikä on edellyttänyt räjähdevalmistajilta tuotteidensa kehitystoimenpiteitä. Yksi osa-alue erään räjähdevalmistajan ajopanostuotteen kehitystyöstä on Exel Oyj:n valmistama panospakkaus, joka pyritään kehittämään uudistuneiden vaatimusten mukaiseksi. Tässä diplomityössä selvitettiin IM-tuotteen vaatimukset ja laadittiin panospakkauksen vaatimusprofiili, jonka perusteella tehtiinkirjallisen selvitys ballistisista materiaaleista. Panospakkauksen rakenneratkaisut perustuivat materiaalinvalintaan, joka toteutettiin ominaisarvovertailulla.Rakenneratkaisuja testattiin sekä ballistisesti että mekaanisilla testausmenetelmillä. Lisäksi testausmenetelmien välille tehtiin korrelaatiovertailuja, joidentulokset ovat lupaavia. Projektin lopputuloksena saatiin kehitettyä Exel Oyj:lle panospakkausratkaisu, jolla voidaan edistää suojattavan tuotteen IM-vaatimusten täyttymistä. Rakenteelle toteutetun lujuusanalyysin perusteella pakkausrakennetta voidaan pitää käyttökohteeseen soveltuvana.
Resumo:
Infrarakentamisen toimintaympäristö on muuttumassa. Aikaisemmin julkinen sektori hallitsi toimialaa, mutta markkinat ovatavautumassa. Teknologian kehittäminen siirtyy julkiselta tilaajataholta yksityisille ja osaaminen yritysten kilpailutekijänä korostuu. Julkisen sektorin tehtävänä on luoda edellytyksiä tällaiselle toiminnalle. Toimintoja tullaan Tiehallinnossa ulkoistamaan yhä enemmän. Uusissa palvelusopimusmalleissa yhdistetään tieverkon tai tuotteen kunnon hallinta, toimenpiteiden ohjelmointi sekä palvelujen hankinta. Tästä muodostuu yhtenäinen prosessi, josta palvelun tuottaja vastaa. Nykyisin käytössä olevassa hankintamallissa edellä mainitut toiminnot on hajautettu useammalle eri vastuutaholle. Tämän työn tavoitteena on tarkastella palvelusopimusmallin soveltuvuutta hankintamenettelyjen eräänä vaihtoehtona. Lähtökohtana on tehdä ajallisesti pidempiä, sisällöllisesti laajempia sopimuksia. Palvelusopimusmallia voidaan soveltaa moniin hankintoihin. Tässä työssä tarkastellaan palvelusopimusmallia päällystetyn tieverkon ylläpidon hankinnassa. Uusien toimintatapojen käyttöönotossa on tärkeää saada alan toimijat yhdessä kehittämään näitä malleja. Työssä on haastateltu alan toimijoita ja heidän mielipiteet on otettu huomioon suunniteltaessa palvelusopimuksen sisältöä. Uusi sopimusmalli motivoi innovatiivisiin ratkaisuihin. Niiden syntymistä edesauttaa yritysten verkostomainen toiminatapa ja kumppanuuden syventäminen. Jokainen yritys voi tällöin keskittyä omaan ydinosaamiseensa. Samalla toimintojen kokonaistuottavuutta voidaan parantaa. Riskien hallinta on eräs tärkeimmistä asioista palvelusopimusmallin mukaisen toiminnan onnistumiselle. Riskien tunnistaminen ja niiden jakaminen eri osapuolten kesken oikeuden mukaisesti tulee sopimusmallissa hallita. Merkittävänä riskitekijöinä nousivat tässä työssä esiin, vaikeasti hallittavat, pitkän sopimusajan tuomat uhat.
Resumo:
Diplomityössä on käsitelty kolmea kokonaisuutta. Työssä on tutkittu RFID- teknologian hyödyntämistä kattilalaitostyömaan asennusvalvonnassa, prosessisähköistyksen osa-alueiden automatisoimista sekä edellä mainittujen asiakokonaisuuksien yhdistämistä. Prosessisähköistyksen osa-alueista työssä on käsitelty sähköpääkaavioita, sähköasennustyyppejä, toimitusrajakaavioita sekä potentiaalintasausta. Tutkittavienasiakokonaisuuksien yhdistävänä tekijänä on projektitietokanta, joka yrityksellä on käytössä. RFID- teknologiaa tutkitaan MOVER- hankkeen yhteydessä. Työssä yritetään selvittää mahdollisia tulevaisuuden hyötyjä, jos asennusraportointi suoritettaisiin mobiililla ratkaisulla. Prosessisähköistyksen osa-alueista sähköpääkaavioiden laatimista on pyritty automatisoimaan. Sähkö- asennustyyppien ja potentiaalintasauksen kohdalla tarkoituksena oli tuottaa esimerkkiratkaisuja, joita voitaisiin jatkokehittää tulevaisuudessa. Toimitusrajakaavioiden korvaajaksi kehitettiin uutta menetelmää, joka tulisi sisältämään automatiikkaa toimiakseen.
Resumo:
Menestyäkseen nykymaailmassa ihmiset ovat turvautuneet toisiinsa muodostaen samallaerilaisia yhteisöjä ja verkostoja. Näille yhteisöille on tunnusomaista, että niissä vaikuttavien jäsenien ajatustavat yhtyvät keskenään. Yhteisöissä syntyy uusia ideoita ja keksintöjä. Niiden välittäminen maailmalle on usein kuitenkin ongelmallista. Digitaalisuus, Internet ja monet muut uudet teknologiat tuovat yhden ratkaisun ongelmaan. Eräs uuden teknologian mahdollistama kanava on yhteisötelevisio, jonka kautta yhteisön viestintää voidaan tehokkaasti välittää. Yhteisöilläei kuitenkaan ole teknistä taitoa toteuttaa tällaista palvelua. Yhteisöille, kuten pk-yrityksille, kouluille, seuroille, yhdistyksille ja jopa yksittäisille ihmisille, tuleekin pystyä tarjoamaan valmis konsepti, joka on helposti heidän käytettävissään. Tämä diplomityö toimii teknisenä pohjana Finnish Satellite Television Oy:n yhteisö-tv -palvelukonseptille, joka tullaan ottamaan laajamittaiseen käyttöön vuoden 2007 aikana. Työssä käydään läpi yhteisön ja yhteisöllisyyden tunnusmerkit ja peruspiirteet, luodaan katsaus yhteisötelevision alkutaipaleisiin, nykytilaan ja sen eri ratkaisuihin. Lisäksi tutustutaan yhteisö-tv:n kansainvälisiin ja kotimaisiin kokeiluihin ja pilottiprojekteihin. Työn teknisessä osassa tutkitaan yhteisötelevision mahdollistaviin teknologioihin, siirtoteihin sekä digitaalisiin tuotantojärjestelmiin. Lopuksi työssä kootaan yhteen käytettävyydeltään, liikutettavuudeltaan ja kustannustehokkuudeltaan sopivimmat tekniset toteutusvaihtoehdot konseptin käyttöönottoa varten.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on ennakoida liiketoimintaprosessien sähköistymisen kehittymistä käyttämällä skenaariomenetelmää, yhtä laajimmin käytetyistä tulevaisuuden tutkimisen menetelmistä. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti tulevaisuuden e-business -ratkaisut metsäteollisuudessa. Tutkimuksessa selvitetään skenaariomenetelmän ominaisuuksia, skenaariosuunnittelun periaatteita sekä menetelmän sopivuutta teknologian ja toimialan muutosten tarkasteluun. Tutkimuksen teoriaosassa selvitetään teknologian muutoksen vaikutusta toimialojen kehitykseen. Todettiin, että teknologisella muutoksella on vahva vaikutus toimialojen muutoksiin, ja että jokainen toimiala seuraa tietynlaista kehitystrajektoria. Yritysten tulee olla tietoisia teknologisen muutoksen nopeudesta ja suunnasta, ja seurata toimialansa kehityksen sääntöjä. Metsäteollisuudessa muutosten radikaali luonne sekä ICT-teknologian nopea kehitys asettavat haasteita liiketoimintaprosessien sähköistämisen kentässä. Empiriaosuudessa luotiin kolme erilaista skenaariota e-busineksen tulevaisuudesta metsäteollisuudessa. Skenaariot perustuvat pääosin aiheen asiantuntijoiden tämän hetkisiin näkemyksiin, joita koottiin skenaariotyöpajassa. Skenaarioiden muodostamisessa yhdistettiin kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia elementtejä. Muodostetut kolme skenaariota osoittavat, että e-busineksen vaikutukset tulevaisuudessa nähdään pääosin positiivisina, ja että yritysten tulee kehittyä aktiivisesti ja joustavasti pystyäkseen hyödyntämään sähköisiä ratkaisuja tehokkaasti liiketoiminnassaan.
Resumo:
Tutkimuksessa on tarkasteltu pienten tuotekehityshankkeiden tehokkuutta suuressa paperikoneita valmistavassa yrityksessä. Tutkimuksen osana on selvitetty sisäisen lanseerauksen kehitystarpeita oman myyntihenkilöstön aktivoinnissa, joka onolennainen osa uuden tuotteen onnistunutta markkinalanseerausta. Tuotekehityksen ja projektin johtamisen teoreettisen tutkimuksen esittelyn jälkeen tutkimuksessa on selvitetty liiketoimintaympäristön asettamia vaatimuksia yrityksen pienille tuotekehityshankkeille. Luodun teoreettisen viitekehikon avulla on tarkasteltu neljää tuotekehitysprojektia ja niiden onnistumiseen vaikuttaneita fundamentteja. Paras kilpailukyky case-liiketoiminnassa saavutetaan korkean teknologian tuotteilla, joiden kehittäminen yrityksen sisällä on strategisesti perusteltua. Matalan teknologian tuotteet tulisi hankkia pienemmiltä kilpailijoilta. Pienten kehitysprojektien nopeampi läpivienti tuoteyksiköissä vaatii yhtenäistä osaamista vaativien tuoteryhmien muodostamista sekä nykyistä selkeämpiä rooleja tuotteiden ja tuotekehityshenkilöstön välille. Organisaatiomuutoksesta johtuen tuoteyksiköiden tulee kehittää kontaktit Service-liiketoimintalinjan alaiseen myyntiverkostoon myynnin tukemiseksi. Sisäisen lanseerauksen laajuus tulee heijastaa uuden tuotteen monimutkaisuutta. Lisäksi tuotetietomyyntiverkostossa ei ole halutulla tasolla ja vaatii kehitystoimenpiteitä jatkossa.