1000 resultados para Niinistö, Sauli: Viiden vuoden yksinäisyys
Resumo:
Työn tavoitteena oli vastata ensisijaisesti kysymykseen, voidaanko projektiliiketoiminnan kassavirtoja ennustaa 3-15 kuukauden aikavälillä ja jos voidaan, niin miten ja millä tarkkuudella. Tutkimus toteutettiin teoriatutkimuksena aihepiiristä ja tutkimuksen pohjalta luotiin malli kassavirtojen ennustamiseen kohdeyritykselle 3-15 kuukauden aikavälille. Mallin laatimiseksi oli hyödynnettävissä viiden vuoden aineistot kohdeyrityksen kassavirroista, budjetista ja liiketoiminnan toteumatiedoista. Työn teoriaosiossa tutkittiin kirjallisuuden pohjalta projektiliiketoimintaa, budjetointia sekä kassavirtoja ja niiden ennustamista. Tämän jälkeen teorian pohjalta rakennettiin kohdeyritykselle historiatietoihin perustuva malli kassavirtojen ennustamiseksi. Mallia rakennettaessa määritettiin ensimmäiseksi merkittävimmät kassavirran komponentit, minkä jälkeen niille laadittiin ennustemenetelmät. Samalla arvioitiin millä tarkkuudella projektilähtöisen liiketoiminnan kassavirtoja pystytään ennustamaan. Tutkimuksen tuloksena oli historiatietoihin pohjautuva ennustemalli kohdeyritykselle. Mallilla tehtyjen testien pohjalta voitiin todeta, että projektilähtöisen liiketoiminnan kassavirtoja pystytään ennustamaan melko hyvällä tarkkuudella, ennustaminen ei kuitenkaan ole niin luotettavaa, kuin jos ennustettaisiin tasaisemmin kehittyvän liiketoiminnan kassavirtoja. Historiaan pohjautuvaa mallia käytettäessä pitää myös muistaa, että mikään ei takaa historian toistumista tulevaisuudessa.
Resumo:
Logistics infrastructure and transportation services have been the liability of countries and governments for decades, or these have been under strict regulation policies. One of the first branches opened for competition in EU as well as in other continents, has been air transports (operators, like passenger and freight) and road transports. These have resulted on lower costs, better connectivity and in most of the cases higher service quality. However, quite large amount of other logistics related activities are still directly (or indirectly) under governmental influence, e.g. railway infrastructure, road infrastructure, railway operations, airports, and sea ports. Due to the globalization, governmental influence is not that necessary in this sector, since transportation needs have increased with much more significant phase as compared to economic growth. Also freight transportation needs do not correlate with passenger side, due to the reason that only small number of areas in the world have specialized in the production of particular goods. Therefore, in number of cases public-private partnership, or even privately owned companies operating in these sub-branches have been identified as beneficial for countries, customers and further economic growth. The objective of this research work is to shed more light on these kinds of experiments, especially in the relatively unknown sub-branches of logistics like railways, airports and sea container transports. In this research work we have selected companies having public listed status in some stock exchange, and have needed amount of financial scale to be considered as serious company rather than start-up phase venture. Our research results show that railways and airports usually need high fixed investments, but have showed in the last five years generally good financial performance, both in terms of profitability and cash flow. In contrary to common belief of prosperity in globally growing container transports, sea vessel operators of containers have not shown that impressive financial performance. Generally margins in this business are thin, and profitability has been sacrificed in front of high growth – this also concerns cash flow performance, which has been lower too. However, as we examine these three logistics sub-branches through shareholder value development angle during time period of 2002-2007, we were surprised to find out that all of these three have outperformed general stock market indexes in this period. More surprising is the result that financially a bit less performing sea container transportation sector shows highest shareholder value gain in the examination period. Thus, it should be remembered that provided analysis shows only limited picture, since e.g. dividends were not taken into consideration in this research work. Therefore, e.g. US railway operators have disadvantage to other in the analysis, since they have been able to provide dividends for shareholders in long period of time. Based on this research work we argue that investment on transportation/logistics sector seems to be safe alternative, which yields with relatively low risk high gain. Although global economy would face smaller growth period, this sector seems to provide opportunities in more demanding situation as well.
Resumo:
Placental insufficiency is one major cause of intrauterine growth restriction and also relates to neurodevelopment. Preterm infants with very low birth weight are at risk of postnatal growth restriction as well as neurodevelopmental impairments. However, the optimal postnatal growth for long-term neurodevelopment is still unclear. The objective of this study was thus to investigate the association between growth and neurodevelopment in very preterm infants. The study populations consisted of 83 (I), 55 (II), 36 (III) and 181 (IV) infants with very low birth weight (below 1501 grams), and very or extremely low gestational age (below 32 and 26 weeks). Foetal blood circulation in relation to two-year neurodevelopment and the association between early growth and brain maturation at term age were studied. Postnatal growth, and its association with five-year cognitive outcome, was analysed. Changes in foetal blood circulation related to placental insufficiency associated with an adverse two-year cognitive outcome. Early postnatal growth in extremely preterm infants was comparable to a similar Swedish cohort. Preterm infants with slow intrauterine growth had less mature brains at term age; rapid catch-up growth until term age did not eliminate this difference. Weight gain and head circumference growth from birth until two years of age associated positively with five-year cognitive outcome in appropriate for gestational age infants. In small for gestational age infants, head circumference growth from term age to four months (corrected age) associated positively with their five-year cognitive outcome. The association between postnatal growth and neurodevelopment was different for prenatally normally grown versus slow grown preterm infants.
Resumo:
Munasarjasyöpä on Suomessa tappavin ja toiseksi yleisin gynekologinen syöpä, lisäksi se on kymmenenneksi yleisin naisten syöpä. Yli 90% munasarjasyövistä on epiteeliperäisiä ja morfologisista alatyypeistä yleisin on seroosi syöpä. Serooseista syövistä yli 90 % on korkean riskin eli high grade –syöpää. Vaikka uudet hoidot ovat pidentäneet potilaan selviytymistä, niin kaiken kaikkiaan kokonaisennuste ei kuitenkaan ole parantunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Aikaisin havaittu paikallinen epiteeliperäinen munasarjasyöpä on parannettavissa kirurgialla. Yli 2/3 epiteliaalisista munasarjasyövistä diagnosoidaan vasta levinneessä vaiheessa, jolloin viiden vuoden selviytyvyys potilailla on vain noin 30 %. Aiemmin munasarjasyöpien arveltiin olevan lähtöisin munasarjojen pintaepiteelistä, mutta uusimpien tutkimusten mukaan kyseessä on niin molekulaarisesti kuin etiologisesti ryhmä eri syöpiä, jotka ilmenevät samassa anatomisessa paikassa. Syventävässä työssäni tutkin munasarjasyövän käyttäytymistä ennustavia merkkiaineita Merkkiaineita tutkimalla pyritään tulevaisuudessa ennustamaan paremmin syöpien käyttäytymistä ja antamaan potilaille parempia täsmähoitoja. Syventävien opintojeni tarkoituksena oli tutkia munasarjasyöpää kirjallisuuteen tutustumalla ja tutkimalla retrospektiivistä vuosien 2001–2007 munasarjapotilasaineistoa. Keräsimme toisen tutkijan kanssa aineistoon 356 potilaan tiedot, joista 310 sisällytettiin tekemiini tilastoihin. Lisäksi tutkin kiinnostavia munasarjasyövän käyttäytymiseen mahdollisesti liittyviä merkkiaineita (EGFR, HER2, P53 JA ALDH1) uudessa 48 potilaan aineistossa ja selvitin proteiinien merkitystä taudin kulussa ja ennusteessa. 310 potilaan aineiston tulokset olivat sopusoinnussa aiempiin julkaisuihin. Aineistomme munasarjasyövistä 60 % on seroosia high grade –syöpää ja 67 % syövistä on levinneen vaiheen eli luokan III-IV tauteja. 48 potilaan immunohistokemiallisissa värjäyksissä mielenkiintoisin tulos on se, että Her2 :n värjäytymisintensiteetti korreloi kääntäen vahvaan ALDH1-värjäykseen eli se on korkea, kun ALDH1 on matala (korrelaatio -0.425; p=0.00994) Vastaavasti Her2 :n intensiteetin ollessa korkea ALDH1/heikko-soluja on paljon (p=0.00975). Tällaista tutkimus tulosta ei aiemmin ole esitetty. Tämä kiinnostava tulos tulee jatkossa varmistaa laajemmassa aineistossa.
Resumo:
TEHO Plus -hanke selvitti Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelta perunan, porkkanan ja sokerijuurikkaan viljelykiertoja viiden vuoden (2009–2013) ajalta. Materiaali koottiin hyödyntämällä Maaseutuviraston, Geologian tutkimuskeskuksen ja maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen aineistoja. Viljelykiertotarkastelun lisäksi MTT tarkasteli näiden kasvisten ravinnetaseita toteutuneiden keskisatojen ja ympäristötuen 2007–2013 ravinnetaulukoiden enimmäislannoitemäärien mukaan. Viljelykiertojen perusteella annetaan suosituksia siitä, miten viljelykiertoja voisi parantaa tautipaineen vähentämiseksi ja ravinteiden hyödyntämisen tehostamiseksi. Tämä opas on osa TEHO Plus -hankkeen tuottamaa materiaalia viljelijöiden ja neuvojien käyttöön, mikä täydentää hankkeen laatimaa Maatilan ympäristökäsikirjaa.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten sähköyhtiöt nykypäivänä käyttävät GPS:ää apuna. Lisäksi tuli selvittää minkälaisen tarkkuuden uusi tekniikka mahdollistaa ja mitä muita hyötyjä satelliitti paikannus tuo mukanaan. Tutkimuksessa käytettiin jo olemassa olevaa pohjatietoutta ja lisäksi sähköyhtiön edustajien haastatteluja. Tutkimuksessa selvisi, että GPS:n käyttö linjojen paikannuksessa on helppoa ja nopeaa sekä nopeasti yleistynyttä Suomessa viimeisen viiden vuoden aikana. Suuri osa keski-jännitelinjoista on jo saatu digitaaliseen muotoon. Lisäksi GPS alkaa vallata alaa myös linjasuunnittelu puolella. Tarkkuudet liikkuvat senteissä, mikä riittää suunnittelun tar-peisiin hyvin. Ajoneuvopaikannuksessa ei olla vielä päästy kovinkaan pitkälle, sillä tie-donsiirtomaksut nostavat rajaa palvelun ostamiseksi. Lisäksi GSM-tekniikasta on tullut GPS:n kilpailija tällä saralla.
Resumo:
Tässä kandidaatintyössä tutkittiin Sähkönjakelun yksikkökustannuksia Pohjoismaissa sekä Suomen yksikkökustannusten muuttumista viimeisen viiden vuoden aikana. Tavoitteena oli selvittää onko syyskuussa 2013 muuttunut sähkömarkkinalaki vaikuttanut maakaapeliverkon ja ilmajohtoverkon kustannuksiin ja onko Pohjoismaiden välillä suuria kustannuseroja. Tutkimuksessa vertailtiin yksittäisten sähkönjakeluverkon komponenttien kustannuksia ja lopuksi laskettiin kokonaiskustannus sähkönjakeluverkon rakentamiselle. Tutkimuksessa havaittiin, että Pohjoismaiden välillä on kustannuseroja rakennettaessa ilmajohtoverkkoa tai maakaapeliverkkoa maaseudulle. Kaupunkiin rakennettavassa maakaapeliverkossa kustannukset olivat hyvin lähellä toisiaan kaikissa vertailu maissa. Vertailun perusteella Ruotsissa on kaikkein edullisinta rakentaa sähkönjakeluverkkoa. Suomessa ilmajohtoverkon kustannukset olivat pysyneet samana viimeisen viiden vuoden aikana ja maaseudulle rakennettava maakaapeliverkon kustannukset vastaavasti taas laskeneet.
Resumo:
Purpose of this study is to clarify the industrial solutions purchasing process from purchaser companies’ point of view. Also customer’s view on value generating aspects and difficulties in purchases will be discussed as well as different purchas-ing entities where customers have ended up in their solution purchases. Current solution literature is mainly concentrated in supplier views and customer perspec-tive has been left without adequate attention. However, knowledge of the customer and the identification of customer need are at the core of a successful solution business. The focus of this thesis is on Finnish companies’ solution purchases that have been realized during last five years. Industrial solutions in this case are facto-ries or other large industrial plants. Industrial solutions’ purchasing process will be opened all the way from discovering the need until the start-up of the plant. Of in-terest is the customer experience of the success of the acquisition and the pur-chaser’s view on good practices allowing a successful procurement project.
Resumo:
Turun yliopiston poliittisen historian oppiaine (vuoteen 2010 asti poliittisen historian laitos) on vuodesta 1995 lähtien tehnyt viiden vuoden välein säännöllisesti selvityksen, jossa tarkastellaan oppiaineesta valmistuneiden työllistymistä, työllisyystilannetta ja niihin vaikuttaneita tekijöitä. Selvitys pyrkii lisäksi tuomaan esille poliittisesta historiasta valmistuneiden työllistymisessä näkyviä pidempiaikaisia suuntauksia sekä mahdollisia muutoksia vertailemalla tuloksia aiempien vuosien tietoihin. Tässä selvityksessä on tarkasteltu vuosina 2010–2014 valmistuneiden työllistymistä. Vertailun kohteina ovat Petteri Järvisen selvitys Työuralla vuodelta 2005 sekä Pilvi Lempiäisen selvitys Työelämää varten vuodelta 2010. Jotta uusi selvitys olisi vertailukelpoinen näiden kanssa, on selvityksen pohjana ollut kyselykaavake pidetty hyvin samankaltaisena näiden edellisiin selvityksiin nähden. Muutokset kyselylomakkeeseen ovat lähinnä kosmeettisia, edellisestä kyselystä saadun palautteen perusteella on lisätty kysymykseen 7 (työllisyystilanteesi kyselyhetkellä) vastausvaihtoehdon ”muu” ja kysymykseen 17 on muokattu vastausvaihtoehto välinpitämättömästi” muotoon ”melko kielteisesti”. Kyselylomake löytyy selvityksen lopun liiteosiosta. Selvityksen lopussa on kahden poliittisesta historiasta valmistuneen haastattelu, joiden tarkoituksena on antaa vielä kuva siitä, mihin poliittisesta historiasta valmistuneet voivat sijoittua ja minkälaisia valintoja voi tehdä jo opiskeluaikana. Lisäksi päätin jatkaa edellisen selvityksen tekijän Pilvi Lempiäisen aloittamaa tapaa ja mukana on täten myös yksi haastattelu työnantajan näkökulmasta.
Resumo:
Tässä aikuiskasvatuksen pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin suomalaisten työikäisten kokemaa työhön tai ammattiin liittyvää koulutustarvetta. Tutkielman tavoitteena oli kuvata työhön tai ammattiin liittyvää koulutustarpeen ilmiötä yksilön näkökulmasta ja tarkastella siihen liittyviä tekijöitä. Työhön ja ammattiin liittyvällä eli ammatillisella lisäkoulutuksella tarkoitettiin koulutusta, jota lisätään tai täydennetään aikaisemmin suoritettua ammatillista koulutusta. Teoreettisena viitekehyksenä oli koulutustarve ja -motivaatio sekä työelämän muutos ja epävarmuustekijät. Lisäksi kuvailtiin aikuiskoulutuksen käsitettä ja koulutukseen osallistumista, jotka ovat kiinteästi yhteydessä ammatilliseen lisäkoulutukseen. Tutkimus oli kvantitatiivinen. Analyysiosuudessa kuvailtiin koulutustarpeen ilmenemistä, siihen yhteydessä olevia tekijöitä, koulutukseen osallistumisen esteitä sekä siitä saatavia odotettuja hyötyjä. Tutkimus osoitti, että koulutustarve on yksilöllistä ja käsitteenä laaja. Aineistona oli Tilastokeskuksen keräämä Aikuiskoulutustutkimus 2012 -aineisto (N = 4 114), johon haastateltiin 18–69-vuotiaita henkilöitä. Aineiston analyysiin käytettiin ristiintaulukointia, logistista regressioanalyysiä, Kruskall-Wallisin ja Friedmanin testejä. Tuloksista käy ilmi, että noin vajaa puolet työikäisistä koki työhön tai ammattiin liittyvää koulutustarvetta ja heistä enemmistö oli naisia. Suurimmat koulutustarvetta kokevat ryhmät olivat 25–34-vuotiaat sekä alemmat ja ylemmät toimihenkilöt. Työhön ja ammattiin liittyvä koulutustarve kohdistui useimmin johtamiseen ja hallinnointiin, tietotekniikkaan, terveyden- ja sairaudenhoitoon, vieraisiin kieliin sekä rakennus- ja maanmittaustekniikkaan. Myös koetuilla työelämän epävarmuustekijöillä oli yhteyttä koulutustarpeen kokemiseen. Neljä vastaajaa kymmenestä piti todennäköisenä työtehtäviensä merkittävää muutosta seuraavien viiden vuoden aikana ja kolmannes vastaajista koki työttömyyden tai lomautuksen uhkaa. Koulutushalukkaiden koulutukseen osallistumisen esteinä olivat useimmiten ajan käyttöön liittyvät tekijät, kun taas koulutushaluttomien ensisijainen syy osallistumattomuudelle oli koulutuksen kokeminen tarpeettomana. Työhön tai ammattiin liittyvää koulutustarvetta kokevat uskoivat, että lisäkoulutus auttaisi uuden työpaikan saannissa, uralla etenemisessä ja nykyisten työtehtävien hoitamisessa.
Resumo:
This study examines a new kind of public reporting, called integrated reporting as a form of a firm’s interaction with stakeholders. The study concerned issues such as how the studied organization defined its stakeholders and how this definition evolved during the transition period from 2009 to 2013, how has the integrated reporting of the organization evolved as an instrument of interaction with stakeholders over the transition period, and how the organization reported its value creation according to the international integrated reporting framework in the final, full-featured report. In examining the theory, the study used a qualitative analysis method that allowed deriving conceptual tools necessary to carry out the study. This study is based on the material of the five integrated reports written in Russian from a subsidiary of a Russian public company. The subsidiary carried out the transition to an integrated reporting for the five years from 2009 to 2013. A comparative qualitative method was used in reviewing the empirical material. During the research, an active cooperation of the organization with key stakeholders was revealed, which occurred during the whole period of development of integrated reporting. As a result, integrated reports were produced in cooperation with various key stakeholders, allowing balancing the financial and non-financial information in the reports. The study found that during the transition period, integrated reports gradually changed in the direction of greater clarity and ease of access to perception, consistency of presentation and materiality. The integrated reporting of the organization began reflect the basic requirements of the international integrated reporting framework regarding the content elements and guiding principles. Thus, the organization’s reports began including features of financial and non-financial reporting and connecting the three aspects of the organization's activities: economic, environmental and social. This study reveals the importance of identifying key stakeholders and their influence on the creation of organizational value. The new form of reporting suits better the requirements of modern organizations to interact with their stakeholder groups. The integrated reporting, which reflects the principles of the international integrated reporting framework, is an active resource for companies to communicate with stakeholders and a platform of transmission the necessary information on the creation of value in the long term.
Resumo:
Global digitalization has affected also industrial sector. A trend called Industrial Internet has been present for some years and established relatively steady position in businesses. Industrial Internet is also referred with the terminology Industry 4.0 and in consumer businesses IoT (Internet of Things). Eventually, trend consists of many traditionally proven technologies and concepts, such as condition monitoring, remote services, predictive maintenance and Internet customer portals. All these technologies and information related to them are estimated to change the rules of business in industrial sector. This may result even a new industrial revolution. This research has its focus on Industrial Internet products, services and applications. The study analyses four case companies and their digital service offerings. According to this analysis the comparison of these services is done to find out if there is still space for companies to gain competitive advantage through differentiation with these state of the art solutions. One of the case companies, Case Company Ltd., is working as a primary case company and a subscriber of this particular research. The research and results are analyzed primarily from this company’s perspective and need. In empirical part, the research clarifies how Case Company Ltd. has allocated its development resources through last five years. These allocations in certain categories are then compared to other case companies’ current customer offering and conclusions are made how the approach of different companies differ from each other. Existing theoretical knowledge of Industrial Internet is about to find its shape. In this research we take a look how the case company analysis and findings correlate with the existing knowledge and literature of the topic.
Resumo:
Tutkimus pyrkii analysoimaan ja selittämään suomalaisten terveydenhuoltoalan pörssiyritysten johdon palkitsemista. Tutkimuksessa selvitetään, miten yritysten palkitseminen noudattaa corporate governancen mukaisia palkitsemiseen liittyviä suosituksia. Palkitsemisen kehittymistä tarkastellaan viiden vuoden aikaperspektiivissä. Tutkimus pyrkii myös löytämään eroja ja yhtäläisyyksiä kohdeyritysten välillä. Päätutkimuskysymys on: miten johdon palkitseminen on muuttunut tereydenhuoltoalan pörssiyrityksissä viimeisen viiden vuoden aikana? Tutkimuksen teoriaosuudessa kerrotaan erityisesti pörssiyhtiöihin liittyvistä teorioista ja aiemmista tutkimuksista sekä tuodaan esiiin pörssiyritysten ominaispiirteitä verrattuna muihin yritysmuotoihin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu päämies- agenttiteorian ympärille. Teoria pohjautuu ajatukselle, jossa johdolla ja omistajilla on eri intressit. Intressien tulisi olla yhtenevät yrityksen kannalta. Teoriaosuus kattaa myös erilaiset palkitsemistavat ja vertailun muihin Euroopan maihin. Empiirinen osuus rakentuu kahdesta eri aineistoista. Ensisijainen aineisto koostuu kohdeyritysten vuosittaisista palkka- ja palkkioselvityksistä. Selvitykset ovat kaikille avointa dataa ja löytyvät yritysten internet sivuilta. Näiden lisäksi tutkimuksessa on käytetty hyväksi toimialan asiantuntijan haastattelua, jolla täydennetään muun aineiston aukkoja. Tutkimusaineiston analysointi tapahtuu laadullisin menetelmin, jotta saavutetaan mahdollisimman systemaattinen ja kattava kuva aineistosta. Analysoinnissa käytetään sisällönanalysointia, jossa tarkastelu perustuu erittelyyn, tiivistämiseen sekä erojen ja yhtäläisyyksien etsimiseen. Tutkimustulokset olivat mielenkiintoisia terveydenhuoltoalan yritysten näkökulmasta. Tutkimuksessa havaittiin, ettei palkitseminen ole täysin yhtenäistä edes yhden toimialan sisällä. Tutkimuksen teoriaosuudessa käsiteltyä päämies-agenttiteorian mukaista omistajien ja johdon intressien yhteensovittamista havaittiin osalla kohdeyrityksistä. Nykyisellään yrityksille jää liikkumavaraa ja valinnanvapauksia palkita johtoaan. Tämän tutkimuksen mukaan yrityskoko vaikuttaa merkittävimpänä palkitsemisen selittäjänä.
Resumo:
Hyvinkään Sahanmäen teollisuusalueella tarkastellaan mahdollisuutta hyödyntää Saint Gobain Isoverin lasivillatehtaalla syntyvää ylijäämälämpöä alueen yritysten lämmittämiseen. Hukkalämpöä on tarkoitus ottaa talteen lauhduttamalla savukaasuihin sitoutunutta vesihöyryä ja siirtää lauhtumisessa vapautuva lämpö matalalämpötilaiseen verkkoon, Energiaväylään. Verkkoon liittyviin kohteisiin asennetaan lämpöpumput, joiden avulla kohteet hyödyntävät verkosta saatavaa lämpöä. Työssä lasketaan Energiaväylästä potentiaalisesti saatava lämpöteho ja sen riittävyys asiakkaille. Lasketaan myös lämpö- ja painehäviöt sekä pumppauskustannukset. Lisäksi määritetään verkkoon liittyvien yritysten saavuttamat kustannussäästöt perustuen niiden lämpöenergiankulutukseen, sekä hankkeen kokonaiskannattavuus. Työ ei kuvaa todellista tilannetta tarkasti, vaan perustuu lukuisiin oletuksiin ja arvioihin. Työn tuloksia voidaan hyödyntää kannattavuuden arvioinnissa, mutta niiden perusteella ei voida tehdä investointipäätöksiä. Tehtyjen oletuksien perusteella kohteet saavuttaisivat yhteensä noin 1,22 milj. euron vuosittaiset säästöt vaihtamalla maakaasulämmityksen Energiaväylään. Hanke on mahdollisesti kannattava viiden vuoden takaisinmaksuajalla. Kannattavuus riippuu kuitenkin oleellisesti lämpöpumppujen asennuskustannuksista, jotka tulee arvioida erikseen kullekin kohteelle.