Mitä on aika?

Kirjallisuusarvostelu

Freud ja villit

Kirjallisuusarvostelu

Ideaalinen, materiaalinen ja antropologia

Kirjallisuusarvostelu

Näkökulmia Afrikkaan ja Afrikasta

Kirjallisuusarvostelu

I hälsans spelrum : lek på vårdandets scen

With caring science as its foundation and by means of the perioperative dialogue, the intended contribution and overall aim of this present thesis is to describe what play is and could be in the caring reality, an ideal model. The perioperative dialogue is the nurse anaesthetists’ pre-, intra- and post-operative dialogues with the children they care for in connection with anesthesia. The thesis is composed according to Schopenhauer’s notion that the road to science presupposes the world seen as performances, and has an all-pervading hermeneutic approach. The performances of the thesis are: the performance of all performances, the empirical performance, the transcendental performance and the universal performance. The performance of all performances originates in the theoretical perspective of the thesis and describes what play and its characteristics are. This performance is realized through the hermeneutic interpretation of the etymology and original meaning of the word play along with texts from caring science, philosophy, anthropology and the history of religion. The empirical performance originates in four empirical studies where caring is organized as a perioperative dialogue. In study I, the material was collected with the help of participating observations and semi-structured interviews, in study II, with the help of the critical incident method and in study III, with the help of conversation interviews. In study IV, play develops into a clinical caring science research method. The research participants consist of children with special needs, children with a pronounced fear of anaesthesia, parents of children with severe autism and nurse anaesthetists. The empirical performance relates in what way play manifests in a perioperative child context by interpreting the results from the empiric in the light of the characteristics of play. The transcendental performance is enacted in the playhouse of health and presents a picture of the essence of play, the playing. In the playhouse of health, the light, winged movement of play is actualized when what was previously too difficult, too heavy and pinioned instead is as easy as anything. The eye of love and compassion knows the art of deciphering the secret script where the Other’s holiness resides, even if mere glimpses of it appear. The universal performance depicts three caring acts where the entrance consists of entering play, the ideal of which is realized in the unmasked openness face to face, that which protects the playing human being against encroachment and an unwanted audience. In the second caring act, entering play plays on to the finely-tuned interplay between human beings in the winged play of beauty and dignity. In the third caring act, the world’s deepest plays are staged on the stage of caring, in the sense that the innermost being of each individual, the universal will joins in and allows individuals to live as playing human beings who are at home with themselves and the world. The captivating, graceful and friendly play works from within itself, as long as it illumined by the light of claritas can play undisturbed on the stage of caring where it – like an unclouded mirror of its own ideal watches over children’s health.

Memoria virtualis - death and mourning rituals in online environments

The main objective of this work has been to understand the ritual aspect of how private people use the Internet to mourn and honor their intimates in various online environments. The research material was compiled in 2007–2013 through ethnographic and autoethnographic observations in social media applications, online memorial websites, one shared virtual environment (Second Life) and one massive multi-player online role-playing game (World of Warcraft). The research material consists of – in addition to the ethnographic observations – three online surveys with 153 respondents (mainly from Finland, the United States and the United Kingdom). In addition, the researcher conducted 38 longer online interviews (i.e. via email, an avatar). The theoretical framework is derived from ritual theory, hermeneutic-phenomenological anthropology and discourse analysis. The research questions are as follows: Why are death rituals practiced in online environments? How are virtual memorials created in various online environments? What kind of systems of meanings are virtual memorials constructed from? The results indicate that online mourning and honoring is appropriated in addition to the “traditional” offline rituals. In online environments the bereaved can choose, where, when, how and with whom they share their grief and loss. Memorials are created in the web intentionally and unintentionally, where the latter refers inter alia to the Facebook profile of the deceased where his/her intimates gather to mourn and honor immediately after the death. The first refers to intentionally memorialized online places spaces via different service providers. Virtual memorials are a way to construct the identity of the deceased, as well as the bereaved in multiple ways. They also re-enforce and create a sense of communality both privately and publicly, and enable one meaningful online place where all the intimates of the deceased can gather together to mourn and honor despite the geographical or time distances. Tämä väitöstutkimus tarkastelee miten nykyiset kuolemanrituaalit ovat digitalisoituneet verkkoympäristöihin. Tutkimus on suoritettu verkkoetnografisin sekä autoetnografisin menetelmin sosiaalisen median sivustoilla, virtuaalimuistomerkkipalveluissa, yhdestä virtuaalimaailmassa (Second Life) sekä yhdestä reaaliaikaisessa verkkopelissä (World of Warcraft) vuosina 2007–2013. Tutkimusaineisto koostuu etnografisten havainnointien lisäksi kolmesta verkkokyselystä, joissa vastaajia on yhteensä 153 pääasiassa Suomesta, Yhdysvalloista sekä Iso-Britanniasta. Kyselyjen lisäksi tutkija on tehnyt myös 38 laajempaa verkkohaastattelua eri ympäristöissä (esim. sähköposti, avatar virtuaalimaailmassa). Teoreettinen kehys koostuu rituaaliteoriasta, hermeneuttis-phenomenologiasta sekä diskurssianalyysista. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: miksi kuolemanrituaaleja harjoitetaan verkkoympäristöissä, miten virtuaalisia muistomerkkejä luodaan verkkoon, sekä millaisista merkitysjärjestelmistä virtuaaliset muistomerkit muodostuvat? Tutkimustulosten mukaan verkkosureminen ja muistaminen ovat tulleet perinteisten kuolemanrituaalien rinnalle, jolloin sureva itse voi päättää miten, missä, milloin sekä kenen kanssa suree läheistään. Muistomerkkejä verkkoon luodaan suunnitellusti (intentional) sekä suunnittelemattomasti (unintentional), jolloin jälkimmäinen viittaa esimerkiksi edesmenneen Facebook profiiliin, missä hänen läheisensä kokoontuvat muistelemaan ja suremaan välittömästi kuoleman jälkeen. Ensimmäinen taas viittaa suunnitelmalliseen muistomerkin luomiseen, jota varten löytyy useita palveluntarjoajia. Virtuaalimuistomerkit ovat keino rakentaa sekä edesmenneen että surevan identiteettiä, vahvistaa ja luoda yhteisöllisyyttä niin yksityisesti kuin julkisesti, sekä luoda yksi yhteinen aina ja kaikkialta saavutettavissa oleva merkityksellinen paikka verkkoon, missä kaikki läheiset voivat ajasta ja paikasta riippumatta muistella ja surra läheistään.

Helluntailaiset luokkakuvassa. uskontokulttuuri ja yksikön luokka-asema Turun Helluntaiseurakunnassa

Tässä tutkimuksessa analysoin sitä, miten helluntailainen uskontokulttuuri vaikuttaa yksilön valintoihin ja sen kautta siihen, mihin luokka-asemiin seurakuntalaiset ovat päätyneet Turun Helluntaiseurakunnassa. Tutkimus on uskontoantropologinen ja kuuluu uskontotieteen alaan. Siinä yhdistetään sosiologista luokkatutkimusta sekä rationaalisen valinnan ja toiminnan teorioita uskontoantropologisessa viitekehyksessä. Pääasialliseksi aineistoksi keräsin laajan etnografisen aineiston, joka koostuu systemaattisesta havainnoinnista, kyselyistä ja haastatteluista. Lisäksi olen tutkinut seurakunnan ja helluntailaisuutta koskevia arkistoja sekä kirjallisuutta. Tutkimuksen kohde on Turun helluntaiseurakunta, joka muodostaa tutkimusongelman kannalta mielekkään tutkimusasetelman. Tutkimus kertoo olennaista tietoa siitä, miten uskonto vaikuttaa yksilön valintoihin ja hänen yhteiskunnalliseen asemaansa. Tutkimusaineiston pohjalta laadin selittävän mallin kuvaamaan sitä prosessia, miten yksilöt tekevät valintojaan rationaalisina toimijoina eri kulttuurien vaikutuspiireissä. Antropologisena pohjana selitykselle toimii uskonnon rajojen rakentumisen, muuttamisen ja ylittämisen logiikka. Pyhän kategorisoinnin jäsentämä uskontokulttuuri ohjaa yksilöä suosimaan toisia kulttuureja, luokkakulttuureja ja tyylejä sekä vierastamaan toisia. Jos yksilö haluaa tehdä valinnan, joka nähdään arveluttavana, täytyy hänen oikeuttaa se kulttuurinsa sisäisillä symboleilla ja rituaaleilla. Turun Helluntaiseurakunnassa korostuvat auttamisen ja sivistämisen ammatit, kuten lääkäri, sairaanhoitaja ja opettaja. Nämä voidaan edelleen jäljittää seurakunnan opetuksiin sekä seurakuntalaisten käyttämiin diskursseihin ja oletuksiin hyväksytyistä elämäntyyleistä. Lisäksi diskursseissa korostuvat näkemykset ammatista kutsumuksena, koulutuksen itsestäänselvyys sekä asemaan liittyvän radikalismin välttäminen. Seurakunnan uskontokulttuurin keskiluokkaistava vaikutus näkyy ennen kaikkea toisen ja useamman polven helluntailaisissa, jotka sijoittuvat korkeampiin asemiin kuin ulkopuolelta kääntyneet. Seurakunnan uskontokulttuuri vähentää luokkatietoisuuden syntyä ja voi osaltaan ylläpitää yhteiskunnan luokkarakennetta, koska uskonnon ensisijaiset päämäärät eivät kohdistu yhteiskunnan rakenteen muuttamiseen Suomessa. Tutkimuksen mukaan yksilön omat ja häneen kohdistetut oletukset ja arvot, jotka hän kulttuurissa omaksuu, ohjaavat häntä myös kulttuurinsa näkökulmasta suosiollisiin asemiin.

Sotilasyksikön integraatio – koulutuskulttuurien kohtaaminen ja konfliktit

Tutkimuksen kohteena on yksi sotilasyksikkö, Reserviupseerikoulun Esikunta- ja viestikomppania. Kyseisessä yksikössä koulutetaan reservinupseereita sotilaspo-liisi-, huolto-, johtamisjärjestelmä- ja komentopaikkatehtäviin. Sotilaspoliisilinja ja huoltolinja ovat liittyneet yksikköön vuoden 2014 lopulla. Tämä integraatio on saanut aikaan tiedonintressin koulutuslinjojen kulttuureihin liittyen. Tarkoituksena on selvittää miten linjojen koulutuskulttuurit poikkeavat toisistaan ja mitä kulttuurien integraatiossa tapahtuu. Tutkimuksen tavoitteena on myös antaa suosituksia yksikölle mahdollisten kulttuuriristiriitojen ja konfliktien hallitsemiseksi. Tutkimus on luonteeltaan sosiaaliantropologista kauppatieteellistä kulttuurintutki-musta. Taustatieteinä ovat liiketaloustiede, antropologia, sosiologia ja osittain or-ganisaatiopsykologia. Tutkimusote on laadullinen ja aineiston hankinnan mene-telminä on käytetty yksikön kouluttajien haastatteluja ja osallistuvaa havainnointia. Tutkimusaineisto on analysoitu teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysiä käyttäen. Analyysin tavoitteena oli tunnistaa erot integroituvissa koulutuskulttuureissa, ymmärtää eroista johtuvien konfliktien logiikkaa ja tarkastella kulttuurien vuotamisen logiikkaa. Esikunta- ja viestikomppanian koulutuskulttuurien erilaisuutta analysoitiin seuraavien teoriateemojen kautta: oppilaskäsitys, suhtautuminen upseerioppilaisiin, artefaktit (koulutusmenetelmät), arvot, asenteet ja kouluttamisen syväoletukset. Koulutuskulttuurien kohtaamista analysoitiin psykologisen omistajuuden, reviirikäyttäytymisen ja kulttuurin vuotamisen teorioiden kautta. Tutkimustulokset osoittavat, että kulttuurilla todella on merkitystä sotilasorganisaa-tion integraatiotilanteessa. Esikunta- ja viestikomppanian koulutuskulttuureissa on havaittavissa huomattavia eroja, mutta myös samankaltaisuuksia. Kulttuurien erot johtavat ristiriitaisuuksiin, konflikteihin, reviirikäyttäytymiseen ja saavat ihmiset osoittamaan mieltään eri tavoin. Toisaalta kulttuuripiirteillä on myös taipumusta vuotaa ympäristöön nopeuttaen uusien organisaation osien sopeutumista. Johtajan rooli kulttuurien hallinnassa on keskeinen. Johtajan oma kulttuuriorientaatio voi johtaa konflikteihin, mutta toisaalta myös ratkaista niitä. Tärkeimpänä johtopäätöksenä on, että suuressa sotilasyksikössä kannattaisi laatia strategia eli suunnitelma kulttuurin johtamista varten silloin, kun integraatio on tapahtumassa. Strategian avulla voidaan ottaa kantaa useisiin kulttuurillisiin ristiriitoihin, joita siis Esikunta- ja viestikomppaniankin tapauksessa ilmenee. Koko yksikön henkilöstä kannattaisi sitouttaa ja ottaa mukaan strategian laadintaan. Strategia selventäisi esimerkiksi yksikön arvoja, visiota, missiota, tehtäviä, erilaisten linjojen erityisasemaa ja poikkeuksia, haluttua ja toivottua toimintaa ja asennetta, palkitsemiskäytäntöjä, toisin sanoen kulttuurin eri tekijöitä. Strategia ei ole vain liiketaloudellinen tulosyksikön pitkän tähtäimen pakollinen työkalu, vaan myös sotilasorganisaation kulttuurin johtamisen väline.

Mistä on hyvät tytöt tehty? Somalitytöt ja maineen merkitykset

Tutkimus käsittelee islaminuskoisten somalityttöjen hyvään ja huonoon maineeseen liittyviä uskonnollisia, kulttuurisia ja etnisiä määrittelyjä ja niiden merkityksiä heidän arjessaan. Turussa hankittu etnografinen tutkimusaineisto koostuu osallistuvaan havainnointiin perustuvasta kenttäpäiväkirja-aineistosta sekä kahdestakymmenestäviidestä 17‒35-vuotiaiden somalityttöjen ja -naisten teemahaastattelusta vuosilta 2003–2006. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, minkälaista somalityttöä pidetään maineeltaan hyvänä ja miten tytön maine voi mennä. Tutkimuksessa tarkastellaan yhtäältä sitä, mikä merkitys sosiaalisilla verkostoilla on tyttöjen maineen määrittelyssä. Toisaalta kysytään, mitä somalitytöt ja nuoret naiset itse ajattelevat tytön maineeseen liittyvistä odotuksista ja miten he niistä tietoisina toimivat. Lähestymistapa rakentuu uskontotieteen, antropologian, sukupuolentutkimuksen, tyttötutkimuksen, nuorisotutkimuksen ja kulttuurimaantieteen näkökulmia yhdistelemällä. Ensimmäisessä aineistontulkintaluvussa tarkastellaan tyttöyteen ja maineen rakentumiseen liittyvää ruumiillista merkityksenantoa pukeutumisen, seksuaalisuuden, tyttöjen ympärileikkausta koskevan asennemuutoksen ja seurustelun teemojen kautta. Toisessa luvussa keskitytään kaupunkitilan ja tyttöjen vapaa-ajanvieton sosiotilallisiin tulkintoihin sekä tyttöjen käytöstä kodin ulkopuolella määritteleviin ja mainetta rakentaviin puheisiin. Haastatellut arvostivat islamiin ja somaliperinteeseen liittyviä arvoja ja pitivät niitä oman käytöksensä ohjenuorina. Omanarvontunto, itsekontrolli ja vastuuntunto omista teoista liitettiin ”hyvään tyttöyteen”. Tyttöjen toimijuus ilmeni heihin kohdistuvien odotusten suuntaisena käyttäytymisenä ja näiden ihanteiden arvostamisena. Toimijuus näkyi myös tiettyjen tyttöihin ja poikiin kohdistuvien erilaisten odotusten kyseenalaistamisena ja joissakin tapauksissa vastoin odotuksia toimimisena. Turkua myös verrattiin somalityttöjen käytöksen osalta pääkaupunkiseutuun. Tässä vertailussa Turku nimettiin kulttuurisen jatkuvuuden, pääkaupunkiseutu kulttuurisen muutoksen paikaksi. Haastateltujen mukaan yhteisöllisiä tulkintoja tyttöjen käytöksestä tehtiin puheissa ja juoruissa, usein suhteessa havaintoihin suomalaistyttöjen käytöksestä. Tyttöjen arkeen nämä etniset ja moraaliset eroteot eivät kuitenkaan vaikuttaneet aina samalla tavoin, koska tulkinnat tyttärille sopivasta ja mahdollisesta käytöksestä voivat vaihdella perheiden välillä. Tutkimus tuo esille, että tytön hyvä maine on eräs perheen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Somalityttöjen käytös on myös eräs yhteisöllinen peili, jota vasten tehdään laajempia tulkintoja somalikulttuurin ja uskonnollisten arvojen tilasta diasporassa. Liiallinen muutos tyttöjen käyttäytymisessä uhkasi yhteisöllistä jatkuvuutta ja uskonnolliskulttuuristen arvojen välittymistä seuraaville sukupolville. Laajasti ymmärrettynä ”hyvä tyttöys” ja hyvä maine oli onnistuneen kulttuurisen neuvottelun tulosta diasporassa. Se tarkoitti, että tyttö kiinnittyi somalialaiseen taustaansa ja sen välittämiin arvoihin, osallistuen samalla kuitenkin myös suomalaiseen yhteiskuntaan.

Heidegger and Blumenberg on modernity

The debate surrounding the way in which Heidegger and Blumenberg understand the modern age is an opportunity to discuss two different approaches to history. On one hand, from Heidegger's perspective, history should be understood as starting from how Western thought related to Being, which, in metaphysical thinking, took the form of the forgetfulness of Being. Thus, the modern age represents the last stage in the process of forgetfulness of Being, which announces the moment of the rethinking of the relationship with Being by appealing to the authentic disclosure of Being. On the other hand, Blumenberg understands history as the result of the reoccupation process, which means replacing old theories with other new ones. Thus, to the historical approach it is not important to identify epochs as periods of time between two events, but to think about the discontinuities occurring throughout history. Starting from here, the modern age will be thought of not as an expression of the radicalization of the forgetfulness of Being, but as a response to the crises of medieval conceptions. For the same reason, the interpretation of history as a history of the forgetfulness of Being is considered by Blumenberg to subordinate history to an absolute principle, without taking into account its protagonists' needs and necessities.

Westermarck och hans intellektuella nätverk

Kirjallisuusarvostelu

A demonstration of educational craft : an outdoor educator's autoethnography

Ellis (2004) argues that auto ethnography is a methodology that begins with the researcher as the site of study. Employing a qualitative storytelling structure shows, instead of tells. As the audience reads, they are encouraged to relate the research to their experiences, provoking reflective knowledge development. As an outdoor educator, I began to question the nature of my craft and how it was being shaped by my personal educational philosophy. So, drawing on a reflective journal I kept while employed as an outdoor educator in 2007, three outdoor educators published narratives, and a historical review of newspaper articles about Ontario-based outdoor education, conducted an autoethnographic inquiry and built a fictional story about my craft. I exposed five faultlines or areas of ideological tension, shaping my views about outdoor education and my craft.

Dr. Stuart D. Scott Papers, 1837-2010 (non-inclusive)

Dr. Stuart D. Scott has written extensively in the fields of prehistory and history. As an archaeologist, he has traveled to some of the most significant sites in the world, including Pompeii, Stonehenge, the Valley of the Kings, Egypt’s pyramids and the Taj Mahal. He spent nine months excavating with the Tikal Project in Guatemala before returning to the University of Arizona where he received a Ph.D. in 1963. He excavated in New Zealand as a Fulbright scholar in 1963-1964. In the fall of 1964, Dr. Scott started a long career in the Anthropology Department of the State University of New York. He taught graduate and undergraduate archaeology courses and continued his archaeological and historical research. In 1979, Scott established the Old Fort Niagara Archaeology in Progress Project at Old Fort Niagara in Youngstown, New York. For many years, he became involved with historical archaeology in western New York. It was during this work that he became interested in the Upper Canada Rebellion of 1837-1838 and its aftermath. Dr. Scott and his wife, Patricia Kay Scott, would use Christmas breaks, summer vacations, and sabbatical years to travel. They were repeatedly lured back to the South Pacific, conducting research in New Zealand, Australia and many of the Micronesian and Polynesian islands. To tell the whole story of the Rebellion and the prison exiles, they traveled extensively in Canada, the United States, England and Tasmania to collect archival research and to experience the scenes of this remarkable narrative. In 2004, Dr. Scott published To the Outskirts of Habitable Creation: Americans and Canadians Transported to Tasmania in the 1840s, which told the story of the men captured, tried, convicted, and exiled as a result of the Rebellion, also called the Patriot War. Other contributions include: • A collaboration with Dr. Charles Cazeau on the book Exploring the Unknown, Great Mysteries Reexamined published by Plenum Press in 1979 • The Patriot Game: New Yorkers and the Canadian Rebellion of 1837-1838, which appeared in New York History, Vol. 68, No.3. 1987 • A Frontier Spirit: The Life of James Gemmell published in Australiasian Canadian Studies, Vol. 25, No. 2 2007 • To the Outskirts of Habitable Creation which appeared in the Friends of the National Archives, Vol. 20, No. 1 2009 • Numerous academic journal publications • Service on conference panels • Various research papers and proposals Before retiring in 1997 and while still a resident of Buffalo, N.Y., Dr. Scott spent considerable time with Brock University President Emeritus James A. Gibson and History Professor Colin Duquemin. The three shared a love of Rebellion history. It was largely because of this connection that Brock University was chosen as the recipient of Dr. Scott’s research materials.

Religion and Economic Growth: Was Weber Right?

Evidence of falling wages in Catholic cities and rising wages in Protestant cities between 1500 and 1750, during the spread of literacy in the vernacular, is inconsistent with most theoretical models of economic growth. In The Protestant Ethic, Weber suggested an alternative explanation based on culture. Here, a theoretical model confirms that a small change in the subjective cost of cooperating with strangers can generate a profound transformation in trading networks. In explaining urban growth in early-modern Europe, specifications compatible with human-capital versions of the neoclassical model and endogenous-growth theory are rejected in favor of a “small-world” formulation based on the Weber thesis.

La finance islamique: fondements, theorie et realite.

L’Islam interdit le riba , mot arabe signifiant à la fois usure et intérêt. L’interdiction du rib figure dans la loi islamique, née dans l’Arabie du Moyen Âge. Elle est à la base de la finance islamique qui connut une expansion remarquable durant la deuxième moitié du XX e siècle. Nous nous interrogeons sur les origines de cette interdiction, sur les problèmes que connaît actuellement la finance islamique et sur ses perspectives d’avenir.