854 resultados para kirjallisuuden lajit
Resumo:
Viron puolustusministereossa ja puolustusvoimissa on tiedostettu liikekannallepanon tietojärjestelmän kehittämistarve yleisen valmiuden kehittämisen myötä 2000 – luvuilta lähtien. Liikekannallepanon tietojärjestelmän kehittäminen nähdään yhtenä keskeisenä sodan ajan joukkojen perustamisvalmiuden kehittämiskohteena. Tarve on johtanut puolustusvoimien kehittämissuunnitelmiin siten, että järjestelmän käyttöönotto Viron puolustusvoimien ja suojeluskunnan vaatimissa esikunnissa sekä laitoksissa aikautuisi viimeistään vuonna 2015. Tutkimustyön kokonaistavoitteena oli nykyisen liikekannallepanotietojärjestelmän määrittelyn tarkentaminen ja kehittämisehdotuksien esittäminen käyttäjävaatimusten täydentämisen kautta. Tutkimuksessa keskityttiin alustavien käyttäjävaatimusten selvittämiseen ja tutkimustyön pääkysymystä lähestyttiin vaatimusmäärittelyn lähtökohdista ja liikekannallepanojärjestelmän tarpeista. Tutkimustyössä oli siis etusialla suorituskyvyn kehittämiseen liittyvä lähestymistapa. Varsinainen tutkimuskohde oli liikekannallepanojärjestelmä ja sen suorituskyky. Lisäksi selvitettiin pääsääntöisesti käyttäjävaatimusten merkitys tietojärjestelmien kehittämisessä ja rooli organisaatiotoiminnan strategian sekä tietohallinnon ratkaisujen välillä. Käytännössä analysoitiin Viron liikekannallepanotietojärjestelmän nykytilaa ja tuloksia verrattiin tietojärjestelmän kehittämisen yleisen teoriaan sekä kansainvälisen suorituskykyjen suunnittelun ohjeistukseen, jota kautta havaittiin kehitettävää tämän tutkimuksen tekohetkellä. Tutkimustyö on luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimuksessa kartoitetaan ja kuvataan tutkijan oman kokemuksen ja kirjallisuuden perusteella havainnot käsiteltävästä tutkimusaiheesta. Kirjallisista lähteistä saatua aineistoa on täydennetty asiantuntijan teemahaastattelulla. Tutkimustyön tuloksena on tunnistettu kolme oleellista osakokonaisuutta, joiden huomioiminen parantaisi tietojärjestelmien hyödynnettävyyttä ja kehittämisen lähtökohtia Viron puolustusvoimissa: 1) tietotekniikkaa tulisi tarkastella toimintojen uudelleen arvioinnin kannalta, hyödyntämällä sitä uudenlaisten toimintomallien toteutuksessa; 2) vaatimusmäärittelyn kehittämisessä kansallisille tarpeille lisäksi kansainvälisten tarpeitten, rajapintojen sekä vaikutusten huomioiminen ja tarkastelu; 3) suoristuskykylähtöisyyteen ja vaatimusmäärittelyyn perustuvan hanketoiminnan kokonaisvaltainen soveltaminen puolustusvoimissa sekä tietojenkäsittelyn kehittämisen kokonaissuunnittelu ja kehittämistoimenpiteiden koordinoinnin toteuttaminen puolustusvoimissa.
Resumo:
Tässä kandidaatin työssä käsitellään kullan talteenottoa ioninvaihtomateriaaleilla, sekä kirjallisuuden perusteella on rakennettu koesuunnitelma kullan talteenottoa varten vesipohjaisista liuoksista ioninvaihtomateriaaleilla.
Resumo:
Teema: Arviointi.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan etuyhteysyritysten välillä tehtyjen liiketoimien hinnoittelua. Tässä hinnoittelussa tulee noudattaa markkinaehtoperiaatetta, jonka tarkoituksena on varmistaa, että sisäisten transaktioiden ehdot vastaavat niitä ehtoja, joita myös toisistaan riippumattomat yritykset vastaavissa transaktioissa käyttäisivät. Markkinaehtoperiaatteen noudattamisvelvoite sisältyy useissa valtioissa kansalliseen sääntelyyn, mikä osaltaan varmistaa, että tulot kertyvät oikeille konserniyrityksille ja oikeisiin maihin verotettavaksi. Ilman sääntelyä olisi mahdollista, että tulot siirtyisivät esimerkiksi verosuunnittelun seurauksena alhaisten verokantojen maihin, mikä vääristäisi valtioiden verokertymiä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan konsernin rajat ylittävien sisäisten lainojen siirtohinnoittelua kotimaisen kansainvälisen konsernin näkökulmasta. Tavoitteena on kuvata, miten lainan siirtohinnoittelu ja markkinaehtoisuuden osoittaminen voi tapahtua, sekä minkälaisia käytäntöjä ja ongelmakohtia näihin voi liittyä. Näitä asioita tarkastellaan sekä teoreettiseen lähdeaineiston näkökulmasta että asiantuntijahaastattelun kautta saatujen käytännön näkemysten avulla. Keskeisenä tavoitteena on myös kuvata minkälaisia eroja ja yhtäläisyyksiä käytännön näkökulman ja teorian välillä mahdollisesti on. Tutkimusotteena käytetään toiminta-analyyttistä tutkimusotetta, joten tutkimus on luonteeltaan kuvaileva, syvempään ymmärtämiseen tähtäävä sekä osin myös normatiivinen. Teoreettisen aineiston, kuten aiheeseen liittyvän kirjallisuuden, artikkeleiden, sääntelyn ja ohjeistuksen lisäksi tutkimuksessa on hyödynnetty empiiristä aineistoa, joka on hankittu laajan puolistrukturoidun haastattelun avulla. Haastateltavana tutkimuksessa on ollut rahoitustransaktioiden siirtohinnoitteluun erikoistunut asiantuntija. Tutkimuksen tuloksissa ilmenee, että lainan siirtohinnoitteluprosessi etenee usein teorian esittämällä tavalla myös käytännössä. Teoriassa esitetyt merkittävimmät ongelmakohdat liittyvät yleensä rahoitustransaktioiden siirtohinnoittelun vähäiseen ohjeistukseen, sekä sääntelyn ja sen tulkinnan kansainvälisiin eroihin. Käytännön tasolla kohdattavat ongelmat liittyvät puolestaan usein konsernin omiin menettelytapoihin sekä tietämättömyyteen siirtohinnoitteluasioissa. Kiinnittämällä huomiota lainasopimuksiin, normipohjan tuntemukseen sekä sisäisen lainan hinnoittelussa käytettäviin menetelmiin voidaan konserneissa ennaltaehkäistä monien ongelmien syntymistä.
Resumo:
Simulaattorikoulutuksen merkitys lentokoulutukselle on korostunut lentotuntien vähentämisen ja simulaattorilaitteistojen kehityksen myötä. Nykyisillä simulaattoreilla koulutuksen laatu on teknisten parannusten ohella merkittävin tekijä, jolla voidaan vaikuttaa oppimistuloksiin. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia, miten kouluttaja voi toiminnallaan tehostaa oppilaan oppimista simulaattorikoulutuksessa. Tutkimuksessa tuodaan esille simulaattorikoulutuksen teoriaa sekä käytäntöä, joka on rajattu koskemaan HW1-koulutusvaihetta. Tarkoitus on tuoda esille erilaisia tapoja ja toimintamalleja, joita käyttämällä kouluttaja voi edesauttaa koulutettavan oppimisprosessia. Tutkimuksessa tarkastellaan myös HW-simulaattorin ominaisuuksien sekä MLU-päivityksen merkitystä simulaattorilla kouluttamiseen ja oppimistuloksiin. Tutkimusmenetelmänä käytän kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Tutkimuksessa keskitytään kouluttajan pedagogiseen näkökulmaan liittyen simulaattorilla kouluttamiseen. Käsiteltävään ilmiöön perehdyn simulointiin liittyvän kirjallisuuden perusteella. Ilmiön tarkentamiseksi rajaamaani aiheeseen perehdyn lisäksi HW-lentokoulutukseen liittyviin asiakirjoihin. Tutkimukseni empiirisen aineiston hankin haastattelemalla kahta HW-simulaattoria koulutusvälineenä käyttävää Patrian simulaattorikouluttajaa. Tutkimustuloksena todettiin, synteettisen koulutusympäristön erityispiirteiden perusteellinen tunteminen mahdollistaa simulaattoriympäristölle ominaisten koulutusmenetelmien käyttämisen tehokkaasti. Myös yksilöllinen kohtaaminen ja koulutettavan tunteminen ovat avaintekijöitä simulaattorikoulutuksessakin. Koulutettavan taitotason tiedostaminen mahdollistaa simulaattoreille ominaisten koulutusmenetelmien käytön koulutustilanteen haastavuuden optimoimiseksi.
Resumo:
Yliopistojen tutkimustulosten hyödyntämisen merkitys on kasvanut viime vuosina Suomessa erityisesti yliopistolakimuutosten myötä. Tämän diplomityön tavoitteena on tutkia teoreettisesti kirjallisuuden avulla yliopiston tutkimustulosten jalkauttamista ja jalkauttamismenetelmiä sekä perehtyä erilaisiin yliopiston tutkimusprojekteihin. Tässä työssä muodostetaan käsitys erilaisista yliopiston tutkimusprojekteista ja luodaan tutkimusprojektikategoriat erilaisten rahoittajatahojen, kuten EU:n, Tekesin ja Suomen Akatemian, strategisiin linjauksiin perustuen. Lisäksi tässä diplomityössä selvitetään kuhunkin tutkimusprojektikategoriaan soveltuvat jalkauttamismenetelmät kirjallisuuden havaintojen avulla ja muodostetaan näin viitekehys tutkimustulosten jalkauttamiselle. Muodostettua viitekehystä sovelletaan tutkittavassa tapauksessa, jonka tutkimustulosten jalkauttamisprosessiin ja menettelyyn perehdytään tapaustutkimuksen periaatteiden mukaisesti. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että erityisesti epämuodolliset jalkauttamismenetelmät eli menetelmät, jotka eivät vaadi virallisia sopimussuhteita, kuten verkostojen hyödyntäminen, seminaarit, julkaisut ja tutkimustulosten tiivistelmät, ovat sovellettavissa lähes kaikissa yliopiston tutkimusprojekteissa. Lisäksi epämuodollisia jalkauttamismenetelmiä suositellaan käytettäväksi yhtäaikaisesti muodollisten jalkauttamismenetelmien kanssa, kuten esimerkiksi yhteistoimintatutkimuksen, lisensoinnin ja sopimustutkimuksen, jotta tutkimustulokset voidaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. Epämuodollisten menetelmien merkitys korostuu erityisesti, kun hyödyntävänä tahona on pk-yritys. Pk-yritykset asettavat vaatimuksia jalkauttamismenetelmille sekä kokonsa ja resurssiensa puolesta että haavoittuvuudellaan toimintaympäristön äkkinäisille muutoksille, mikä havaittiin myös tutkitussa tapauksessa. Tutkittu tapaus vahvisti teoreettista viitekehystä. Huomionarvoista tutkitussa tapauksessa oli niin sanotun välittäjäorganisaation käyttö yliopiston ja yritysten välillä, mitä voidaan suositella käytettäväksi erityisesti, kun tavoitteena on jalkauttaa yliopiston tutkimustuloksia pk-yrityksille. Välittäjäorganisaatio kuroo umpeen yliopiston ja pk-yritysten välillä havaittavaa kuilua.
Resumo:
Toiseksi yleisimpiä syitä Puolustusvoimissa tapahtuviin varusmiespalveluksen keskeytymisiin ovat tuki- ja liikuntaelimistön (TULE) vaivat. Tuki- ja liikuntaelinvaivoista johtuvien palveluksen keskeyttämisten määrä on nelinkertaistunut viimeisen viidentoista vuoden aikana. Suuri osa TULE-vammoista on rasitusperäisiä ja ne kohdistuvat yleisimmin alaraajoihin. Tutkielman tarkoituksena on selvittää rasitusvammojen esiintyvyyttä varusmiespalveluksessa sekä alaraajojen rasitusvammoilta ennaltaehkäiseviä keinoja. Lisäksi tarkoituksena on selvittää varusmiesten tuki- ja liikuntaelimistön kuormittumista sekä penikkataudin ja sääriluun rasitusmurtuman syntyyn vaikuttavia tekijöitä. Tutkielma on tehty kirjallisuuskatsauksen näkökulmasta. Tutkielman teoriaosuuden aineistona käytettiin liikunta- ja lääketieteellistä kirjallisuutta ja julkaisuja. Lähdeaineisto koostui kirjallisuuden lisäksi kansainvälisistä ja kotimaisista artikkeleista sekä sotilaita ja kestävyysurheilua koskevista tutkimuksista. Myös Puolustusvoimien oppaita ja muita julkaisuja hyödynnettiin tiedon keräämisessä. Tutkielman tuloksia analysoitaessa menetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Varusmiespalveluksen fyysinen kuormittuminen perustuu pääosin taistelu-, marssi- ja liikuntakoulutukseen, joissa yleisimpiä liikkumistapoja ovat kävely ja juokseminen. Varusmiesten heikentynyt yleiskunto on yksi monista penikkataudin ja rasitusmurtumien syntyyn vaikuttavista riskitekijöistä. Varusmiesten rasitusmurtumien määrä vaihtelee tulosten mukaan 5,5– 25% välillä aselajista, saadusta koulutuksesta ja tutkittavana olleesta joukosta riippuen. Aineiston perusteella päädytään siihen tulokseen, että toimivimpia keinoja ennaltaehkäistä rasitusvammoja ovat harjoitteluun ja sen suunnitteluun liittyvät keinot. Tärkeimpiä harjoitteluun liittyviä keinoja ovat harjoittelumäärän oikeanlainen säännöstely sekä harjoittelun monipuolisuus ja nousujohteisuus. Myös rasitustavan valinnalla ja liikkumistekniikan hallitsemisella on positiivisia vaikutuksia rasitusvammojen ennaltaehkäisemiseksi. Venyttelyllä ja hieronnalla ei havaittu olevan merkittävää vaikutusta alaraajojen rasitusvammojen ennaltaehkäisyyn. Vammojen ennaltaehkäisemiseksi suositellaan korvaavien harjoitteiden määrän lisäämistä liikuntakoulutuksessa. Alaraajoille iskuja aiheuttavien pallopelien ja juoksuharjoitusten toteuttamista on pyrittävä välttämään raskaiden taistelu- ja marssikoulutusten jälkeen, jotta lihas- ja luukudoksille jäisi riittävästi aikaa palautua aiemmasta rasituksesta. Rasitusvammoja voidaan ennaltaehkäistä huomioimalla riskiryhmiä terveystarkastusten, varusteiden ja liikuntalajien valinnan osalta. Tulosten perusteella päädytään siihen johtopäätökseen, että ennaltaehkäistäkseen rasitusvammoja ei riitä, jos vain yhtä tai muutamaa keinoa käytetään onnistuneesti. Ennaltaehkäisyn onnistumiseksi on kokonaisvaltaisesti otettava huomioon kaikki harjoitteluun ja liikkumiseen, varusteisiin ja valmennukseen liittyvät keinot ja toimenpiteet.
Resumo:
The role of contract manufacturing and subcontracting has been seen in black and white in product and service point of view. It used to be seen either as a product or a service. In the thesis product-service system, offering combining products and services, was discussed. Theory was created from two perspectives; Service productization via Business Model generation and product servitization via New Service Development process. Target for the case study was to point out new ways of service thinking and ways for changing business environment in contract manufacturing, especially in customer satisfaction and profitability point of view. The case study is following the New Service Development process phases. First ideas were collected from literature and via sales management interviews. Service offering and tool for service requirement evaluation was created. Last financial results of example service scenarios were calculated. It is recommended to take service offering into internal use and further develop it into modular service model. It is also recommended to take created customer service requirement evaluation tool into use for capturing customer service needs but also for communicating those internally.
Resumo:
Haastattelututkimus on menetelmä, jolla voidaan kerätä yrityksen asiakaskunnalta asiakas-palaute ja tulokseksi saadaan yrityksen laatujohtamiseen kuuluva tieto asiakastyytyväisyy-destä. Asiakastyytyväisyystutkimus on yrityksen päätöksentekoa tukeva työkalu. Rejlers Oy:n tavoitteena oli selvittää mahdollisuus yritystoiminnan tehostamiseen yrityksen Itä-Suomen kone- ja laitesuunnittelun osastolla. Työssä tavoite pyrittiin saavuttamaan haastattelun kysymyksenasettelujen kohdistuessa niin yrityksen nykyiseen toimintaan kuin asiakaskunnassa mahdollisesti tapahtuviin muutoksiin. Kirjallisuuden perusteella selvitettiin asiakastyytyväisyystutkimuksen peruskäsitteitä, joita käytettiin työn suorittamisessa. Työn haastattelut suoritettiin Rejlers Oy:n asiakaskunnasta suunnittelupalvelujen volyymiin perustuen valittujen asiakkaiden luona. Haastatteluvastausten tietokoneavusteisesta analyysistä muodostettiin työssä tutkimuksen tulos. Tutkimustuloksesta todetaan, että Rejlers Oy:n nykyiseen toimintaan ei asiakaskunnassa nähdä tarvetta muutoksiin. Palvelutarpeiden mahdollisesti muuttuessa, nousi tutkimustu-loksessa merkittävimmäksi asiakaskuntaa kiinnostavaksi kehitettäväksi palveluksi cleantech-teknologian laaja-alainen osaaminen. Työssä on luotu lähtökohta Rejlers Oy:n käyttöön soveltuvalle asiakastyytyväisyystutki-mukselle. Haastattelututkimuksena suoritettavan asiakastyytyväisyystutkimuksen kehittä-misellä pyritään tehostamaan Rejlers Oy:n yritystoimintaa.
Resumo:
Tiedon tehokas jakaminen ja tiedon hallinta näyttelee tärkeätä roolia yritysten kannattavuuden ja tehokkuuden kehittämisessä. Laadukkaan tiedon tehokas jakaminen ja omaksuminen korostuvat verkostoituneessa logistiikkaketjussa ja kolmannen osapuolen logistiikkaa harjoittavissa yrityksissä. Tehokkaalla tiedon jakamisella, tietämyksen hallinnalla sekä tietojohtamisen keinoilla voidaan luoda tehokkaita ja kilpailukykyisiä businessprosesseja. Työn tuloksena saavutettiin kuvaus tietojohtamisen eri näkökulmista sekä tietojohtamisesta tiedon hallinnan työkaluna. Työn teoreettisessa osuudessa käsitellään tietoa ja sen eri tasoja sekä perspektiivejä tietojohtamisessa käytettyinä syötteinä, sen prosesseina sekä lopputuloksena, joita tietojohtamisen käsitteen alla olevilla työkaluilla ja käytännöillä toteutetaan. Aiempi tutkimus osoittaa, että tietojohtaminen on yksi johtamisen malli, jonka avulla voidaan saavuttaa tehokkaan yritystoiminnan edellytykset sekä asetetut strategiset tavoit- teet. Kirjallisuuden perusteella pyrittiin kartoittamaan verkostoituneen logistiikkaketjun tiedonhallinnan esteet ja sitä rajoittavat tekijät. Työn empiirinen osuus toteutettiin kvalitatiivisena kysely- sekä haastattelututkimuksena, jonka avulla kerättiin työssä käytetty tutkimusaineisto. Työn empiirisessä osuudessa kartoitettiin kohdeorganisaation tiedonhallintaprosesseja sen kuljetustuotannon toiminnoissa, sekä niiden toteuttamista vaikeuttavia ja hidastavia tekijöitä. Empiirisen aineiston perusteella yritykselle ehdotettiin organisaation muokkaamista enemmän tiedon jakamista tu- kevaan suuntaan, joka voidaan teoriatiedon perusteella toteuttaa esimerkiksi luomalla fyysisiä ja henkisiä tiloja tietoprosessien toteuttamiselle.
Resumo:
Objective of this thesis was to map possibilities for systematic supplier management in field of chemical process industry. Through this study it was aimed to develop a tool for supplier management that could be integrated with operations in business unit. With developed tool suppliers should be able to be segmented based on their willingness and capability, and segmentation could be applied in purchasing decisions. In this thesis there was made a survey of methods that are recognized in literature to manage and allocate suppliers. This thesis recognizes segmentation as a method to group and select suppliers in procurement. Based on literature, a proposal for segmentation framework and evaluation criteria factors will be constituted. Based on theoretical proposal, in an expertise workshop a final segmentation framework was constituted, which covers segments with descriptions and evaluation part. Evaluation part includes an evaluation framework which helps to score suppliers with selected factors and leads to total grades in willingness and capability. These total grades will be the coordinates and they determine the segment where the supplier under evaluation belongs. In this thesis segments definitions, objectives, and road maps will be described.