Pyörivien sähkökoneiden kotelointia koskevat standardit ja aksiaalivuokoneen jäähdytyksen kehittäminen

Tämä diplomityö on osa Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Visedo Oy:n yhteistyöprojektia. Työssä selvitetään pyörivien sähkökoneiden kotelointeja koskevia standardeja ja niiden vaikutukset koneiden suunnittelulle ja valmistukselle. Lisäksi työssä käsitellään aksiaalivuokoneen jäähdytykseen liittyviä ongelmia, kehitetään koneen nykyisiä jäähdytysratkaisuja ja ideoidaan käytettävissä olevia uusia jäähdytysmenetelmiä. Kehitysideoiden rajoitteena toimii koneelta vaadittu kotelointiluokka IP 64 – IP 68 sekä koneelle määritetty kestomagnetoitu aksiaalivuorakenne. Sähkökoneiden kotelointeja koskevien standardien asettamien vaatimusten määrittäminen tapahtui suurilta osin kirjallisuusselvityksenä. Standardien vaikutukset koneiden suunnittelulle ja valmistettavuudelle on selvitetty standardien kotelointien rakenteelle asettamien vaatimusten perusteella. Aksiaalivuokoneen jäähdytysongelmien selvittäminen, käytössä olevien jääh-dytysratkaisujen kehittäminen ja uusien menetelmien ideointi suoritettiin projektiluontoisesti yhdessä eri alojen asiantuntijoista koostuvan jäähdytystyöryhmän kanssa. Työn tuloksena laadittiin Visedo Oy:lle standardikäsikirja, jonka avulla Visedon sähkökoneiden tuoteperheeseen kuuluvien koneiden suunnitteluvaiheessa voidaan varmistaa koneiden standardienmukaisuus. Käsikirjassa on myös esitetty huomioita eri kotelointiluokkien asettamista vaatimuksista koneiden valmistukselle. Aksiaalivuokoneiden jäähdytykseen liittyen tavoitteena oli ratkaista aksiaalivuokoneisiin liittyviä jäähdytysongelmia. Työn tuloksena saa-tiin selville aksiaalivuokoneissa jäähdytyksen kehittämistä vaativat kohteet, laadittiin nykyisten jäähdytysratkaisujen parannusehdotuksia ja kehitettiin täysin uusia jäähdytysmenetelmiä.

Ympäristömittauksia säätelevä lainsäädäntö ja ympäristölupakäytäntö

Ympäristölainsäädäntö on kattava ja alati uusien vaatimusten sekä tarpeiden mukaan kehittyvä. Sillä on olennainen merkitys ympäristönsuojelussa ja siihen liittyvissä erilaisten päästöjen vähentämistavoitteissa sekä kontrolloinnissa, joiden toteuttamiseksi tarvitaan erilaisia mittausmenetelmiä. EU:n ja Suomen lainsäädännöt säätelevät tarkasti ympäristömittauksiin liittyviä periaatteita ja käytäntöjä, joita on lainsäädäntöjen muutoksilla vuosittain tarkennettu ja yhtenäistetty vastaamaan ympäristönsuojelun periaatteita. Koska ympäristölainsäädäntö on kattava, vaatii sen ehtojen toteuttaminen lupaprosessien sekä lainsäädännön tarkoituksen ymmärtämistä ja siitä johtuen ympäristömittauslainsäädäntö on monesta tekijästä riippuvainen. Työssä perehdytään Suomen ympäristölainsäädäntöön ympäristömittausten sekä ympäristölupa-asioiden osalta ja tarkastellaan kaasumaisten päästöjen, hiukkaspäästöjen, vesipäästöjen sekä melun lainsäädännön mukaista seurantaa, valvontaa sekä raportointivelvollisuuksia ympäristölupakäytäntöjen kautta. Tavoitteena on ympäristömittauksia säätelevän lainsäädännön kuvaaminen, lainsäädännön merkityksen selvittäminen ympäristömittausten kannalta sekä erityisesti lainsäädännön uudistusten aiheuttamien muutospaineiden tunnistaminen. Työssä on käsitelty erikseen yleisesti ympäristömittauksiin vaikuttavaa lainsäädäntöä sekä lainsäädäntöä, joka säätelee kaasumaisten päästöjen, hiukkaspäästöjen, vesipäästöjen sekä melun mittausta. Tarkastelussa ovat lisäksi erikseen määräysten toimeenpanemista helpottavat mittauskäytäntöjen yhtenäistävät standardit. Työssä on tarkasteltu päästöjen mittaamisen merkitystä, siihen liittyvän lainsäädännön syntymistä ja niiden kautta lupaprosessien toimintaa sekä merkitystä. Lisäksi on pyritty vastaamaan kysymyksiin mittauskäytäntöjen riittävyydestä, ympäristönsuojelulain (YSL) periaatteiden toteutumisesta sekä ympäristömittauksien roolista luonnonsuojelun lähtöodotuksien täyttämiseksi. Ympäristölupien edellyttämien mittauksien ja siihen liittyvän sääntelyn eroavaisuuksia sekä tasavertaisuutta on tarkasteltu erilaisten ympäristölupien välillä. Lopussa on tarkasteltu tulossa olevien lainsäädännöllisten uudistusten, erityisesti tulevan mittauslaitelain ja teollisuuden päästöjä koskevan direktiivin, IED:n, vaikutuksia mittauskäytäntöihin sekä lainsäädännön uudistusten aiheuttamia muutospaineita. Työn tavoitteena on lisäksi tiedon tuottaminen osaksi Ympäristömittaukset –kurssin oppimateriaalia.

Tilaus -toimitusprosessin tehokkuuden parantaminen moduloinnin ja konfiguroinnin avulla

Diplomityön tavoitteena on kehittää kohdeyrityksen tuotantoa tehokkaammaksi ja joustavammaksi moduloinnin ja konfiguroinnin avulla. Työssä kuvataan yhtenäinen prosessi konfiguroinnin ja moduloinnin käyttämiselle. Teoriaosuudessa käsitellään ensin prosessien määrittämiseen ja niiden uudistamiseen liittyviä aiheita. Sen jälkeen käsitellään massaräätälöinnin, moduloinnin ja konfiguroinnin käsitteitä ja niiden vaikutuksia yrityksen toimintaan. Lisäksi esitellään prosessi, jonka avulla tuotteen modulointi ja konfigurointi voidaan toteuttaa. Empiriaosio alkaa yrityksen prosessien määrittämisellä. Prosessien määrittämisen jälkeen esitellään esimerkkejä kuinka tuotteen modulointi ja konfigurointi voidaan suorittaa. Lopuksi arvioidaan mahdollisia hyötyjä, joita konfiguroinnin ja moduloinnin käyttäminen voisi tuoda.

Basel III -vakavaraisuuskehikon vaikutus investointipankkiin ja sen luottoriskin hallintaan

Tutkielman tavoitteena oli analysoida Basel III -vakavaraisuuskehikon tuomia muutoksia ja niiden vaikutusta yksittäiseen investointipankkiin ja sen luottoriskin hallintaan. Tarkoituksena oli syventyä aiheeseen tarkastelemalla luottoriskin asemaa ja elementtejä, sekä pohtia Basel III -kehikon tuomia muutoksia Basel II -säännöstöön nähden. Empiirisessä osiossa tapaustutkimuksen aineistonkeruumenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua haastattelua ja kohdeyrityksenä Evli Pankki Oyj:tä. Basel III -vakavaraisuuskehikon tarkoitus on vahvistaa pankkeja ja korjata sääntelyn puutteita, jotka tulivat esille finanssikriisissä 2007–2009. Luottoriski on pankkitoiminnan merkittävin riski ja sen hallinta on olennainen osa Basel III -kehikkoa. Basel III -säännöstön myötä pankeilla on oltava enemmän omia varoja suhteessa niiden riskipainotettuihin saamisiin. Lisäksi pankeille asetetaan uusia pääomapuskuri- ja maksuvalmiusvaatimuksia, sekä pankkien velkaantumista rajoitetaan uudella vähimmäisomavaraisuusasteella. Basel III -kehikon vaikutukset kohdeyritykseen jäävät vähäisiksi, koska kohdeyrityksen vakavaraisuus ja likviditeetti ovat erittäin hyvällä tasolla. Suurimmat vaikutukset kohdeyritykseen aiheutuvat maksuvalmiusvaatimuksesta (LCR) ja pysyvän varainhankinnan vaatimuksesta (NSFR).

Hallinnollinen sanktiointi

Tausta Suomessa lainsäätäjä reagoi helposti yhteiskunnalliseen häiriötekijään rikosoikeuden keinoin. Tästä on osoituksena se, että syksyllä 2010 varsinaisen rikoslain lisäksi rikoksesta oli säädetty 256 eri laissa. Suomalainen, lähtökohdiltaan maltillinen kontrolli- ja kriminaalipolitiikka on 1970-luvulla linjatun vastaisesti johtanut 2000-luvulle tultaessa rikosoikeudellisen kontrollin lisääntymiseen ja jopa kiristymiseen. Raja rikosten ja rikkomusten välillä on liudentunut ja paikoitellen kadonnut ja erityisesti turvallisuudesta on kehittynyt – käsitteeseen liittyvistä oikeudellisista jännitteistä huolimatta – keskeinen rikosoikeudellisen sääntelyn oikeutusperuste. Rikosoikeuden käyttäminen vähäisten rikosten kontrollointiin on aiheuttanut Suomeen viivästymisen ongelman. Yleisessä tiedossa on se, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut 2000-luvulla Suomelle kymmeniä tuomioita siksi, että rikosjuttuja on käsitelty viranomaisissa ja tuomioistuimissa liian kauan. Vähemmän on sen sijaan keskusteltu siitä, että myös vähäiset rikokset viivästyvät rikosoikeuden alan laajetessa ja viranomaisten voimavarojen ehtyessä. Suomessa ongelmaa on pyritty hoitamaan rikosoikeudellista toimivaltaa hallintoviranomaisille delegoimalla tilanteen ollessa nyt se, että uuden sakkomenettelylain voimaan tullessa noin 90 % rikosoikeudellisesta kompetenssista on poliisilla ja muilla hallintoviranomaisilla. Se taasen on ongelmallista perustuslain 3 §:ssä säädetyn vallanjakoperiaatteen kannalta. Välttämätöntä on korostaa myös sitä, että pääosin rikosoikeudelliseen kontrolliin perustuva systeemi aiheuttaa rikosoikeuden inflaatiota: rikosoikeuden arvostuksen vähenemisestä aiheutuvia ei-mittavissa olevia kuluja. Rikosoikeuden laajenemista vastaan esitetään kuitenkin harvoin kritiikkiä. Rikosoikeustieteen piirissäkään sille ei ole esitetty vakavasti otettavaa vaihtoehtoa. Esimerkiksi hallinnollisia sanktioita ei ole Suomessa – ei tosin muissa Pohjoismaissakaan – koettu rikosoikeuden vaihtoehtona, vaan usein rikosoikeutta täydentävänä järjestelmänä. Hallinnollisten sanktioiden käyttäminen rikosoikeuden ohessa ei ole ollut yksiselitteistä ja jäsenneltyä, yleisiin oppeihin perustuvaa. Kontrollin erityisille alueille, esimerkiksi sotilaskontrolliin, on lisäksi kehittynyt rikos- ja hallinto-oikeuden sekajärjestelmiä. Tutkimuskysymykset Käsillä olevassa artikkelimuotoisessa väitöskirjatutkimuksessa pyritään hahmottelemaan rikos- ja hallinto-oikeudellisten rangaistusjärjestelmien välisiä eroavaisuuksia Suomessa. Tutkimuksen keskeisin tehtävä on sen pohtiminen, millä tavalla 2010-luvulle tultaessa olisi tutkimuksen empiiriset ja teoreettiset lähtökohdat huomioon ottaen järkevää ja tarkoituksenmukaista rangaista. Tällä perusteella kehitetään yksikertaista hallintosanktiointiteoreettista mallia, että sitä hyväksikäyttäen lainvalmisteluprosessin sanktiointitilanteessa, sanktiosta päätettäessä, olisi mahdollista asettaa oikeusturvan vähimmäistakeet täyttävällä tavalla oikeus- ja muilta vaikutuksiltaan rationaalinen seuraamus sekä säätää sen määräämiseksi yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan tehokas ja riittävän oikeusturvallinen menettely. Tutkimustehtävä on tiivistetysti 1) hallinnollisten sanktioiden ja rikosoikeudellisten rangaistusten ja niiden alan määrittäminen, 2) hallinnollisten sanktioiden sääntelymallien valintaperusteluiden selvittäminen, 3) hallintosanktioteoreettisen mallin kehittäminen lainvalmisteluprosessia varten sekä 4) de lege ferenda -suositusten tekeminen rangaistavuuden hyväksyttävyyden ja joutuisuuden parantamiseksi. Menetelmä ja aineistot Tutkimus kytkeytyy teoreettisen rikosoikeustieteen, hallinto-oikeustieteen ja prosessioikeustieteen alalle ja se on luonteeltaan ongelmakeskeinen. Tieteenalojen väliset painotukset ja niiden vaikutus vaihtelevat tutkimuksessa. Vaikka tutkimus on monella tavalla luonteeltaan teoreettinen, siinä rakennetaan nimenomaan lainsäädäntötyötä ja lainvalmistelua tukevaa tutkimusta ja teoriaa. Tältä osin näkökulma liittyy kriminalisointiteoreettisessa tutkimuksessa hahmotettuun lainsäätäjän oikeuslähdeoppia koskevaan uuteen näkökulmaan, jolla on yhteyksiä lainsäädäntötutkimukseen ja oikeusteoriassa hahmotettuun legisprudence-tutkimusuuntaukseen, näkökulman suuntautuessa lainsäädäntötasolle. Tutkimuksen lähteistä suurin osa on oikeustieteellistä kirjallisuutta, jonka pääosa muotoutuu suomalaisesta oikeustieteellisestä kirjallisuudesta. Myös pohjoismaalaista, saksalaista ja hieman myös anglosaksista kirjallisuutta on käytetty. Kansainvälisten kirjallisuuslähteiden merkitys ei ole ollut merkittävä, koska kattava eurooppalainen näkemys aihepiiristä on pyritty saamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä hyödyntäen. Tutkimuksen lähteinä on käytetty laajasti myös kansallista lainvalmisteluaineistoa, erityisesti hallituksen esityksiä ja perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntöä. Johtopäätökset Kriminaali- ja/tai kontrollipolitiikassa on juuri nyt tärkeää pohtia, millä tavalla 2010-luvulle tultaessa on järkevää ja tarkoituksenmukaista rangaista. Tähän voisi olla mahdollista vastata tutkimuksessa kehitettävällä hallintosanktiointiteoreettisella mallilla. Mallin kehittäminen on edellyttänyt yhteiskunnallisten sanktiokäytäntöjen oikeusvaltioopillista tarkastelua, jolloin sanktioiden yhteiskunnalliseen merkitykseen pureutuminen kuvailee myös sitä, millainen modernin oikeusvaltion tila tällä hetkellä on. Perinteisten oikeusvaltioiden paradigmojen käyttäminen ei välttämättä edistä relevantin oikeusvaltiollisen sanktiointiteoreettisen mallin kehittämistä. Voi olla niinkin, että klassinen oikeusvaltio-oppi ja oletetunlaiset rikosoikeuden erityiset elementit eivät enää vastaa yhteiskuntatodellisuutta. Näin rankaisemisen yleiset opit voivat nousta kehittämisen kohteeksi oikeusvaltiollisuuden elementtien toteuttamiseksi valtavasta kasvaneessa hallintoyhteiskunnassa – hallinto-johtoisessa yhteiskunnallisessa todellisuudessa. Suomen rikoslaki sisältää laajassa merkityksessä sadoittain erilaatuisia kriminalisointeja, joiden merkitys on usein hallinnon toimintaa subventoiva, symbolinen tai jonkin toisen kriminalisoinnin vaikutusta tehostamaan pyrkivä. Tällainen rikoslaki on tehtävänsä, vaikuttavuutensa ja hyväksyttävyytensä kannalta ongelmallinen. Suomalainen hallinnollisten sanktioiden järjestelmä ei sekään ole järkevä ja tarkoituksenmukainen, yleisiin oppeihin perustuva systeemi. Myös yleiseurooppalainen kehitys näyttäisi viittaavan siihen, että Suomessa on tarve kehittää sekä rikosoikeutta että sille vaihtoehtoista hallintosanktioiden järjestelmää, sanktio-oikeutta. Tämä edellyttää lainsäädäntöuudistuksia.

Pk-yrityksen polku systemaattiseen tuote- ja elinkaaritiedon hallintaan

Tutkimus on tehty Tekesin DTP-ohjelman Sinfonet-tutkimusprojektin puitteissa aikavälillä 2009-2011. Työssä on laadittu kokonaisvaltainen tuote- ja elinkaaritiedon hallinnan (eng. Product Lifecycle Management, PLM) tiekartta ja kehityssuunnitelma pienelle engineering-yritykselle. Työ käsittelee asiakkaan erikoisvaatimusten mukaan räätälöitävän tuotteen tuote- ja elinkaaritiedon hallinnan systematisointia pk-yrityksessä. Vaikka PLM-tiekartta on laadittu yksittäiselle yritykselle, sitä voidaan tietyin edellytyksin soveltaa myös toisten pk-yritysten tai engineeringyritysten PLM:n kehittämiseen. Teoriassa tarkastellaan ensinnäkin kohdeyritykseen liittyviä erityispiirteitä, pyritään ymmärtämään engineering–yrityksen ja pk-yrityksen erikoispiirteitä sekä niiden vaikutusta PLM:n kehittämiseen. Toiseksi esitellään PLM:n viittä keskeistä osaaluetta, yksi- ja viisiulotteisten PLM-kypsyysmallien käyttöä yrityksen nykytilan arvioimiseksi sekä rakennetaan engineering-yrityksen kokonaisvaltainen PLM-malli ja kahdeksan askeleen PLM-kehityspolku. PLM-malli jäsentää tiedonhallintaa prosessien kautta ja se koostuu viidestä osaalueesta: strategia identifioi asiakastarpeet sekä määrittelee kuinka tuotteiden ja prosessien avulla asiakastarpeet tyydytetään; prosessit ovat yrityksen toiminnan ydin, joissa tuotemallit ja tuote- ja tietorakenteet kehitetään sekä tuoteyksilöt toimitetaan asiakkaalle; rakenteet pohjautuvat strategiassa valittuun tuote- ja tiedonhallinnan strategiaan ja niiden tehtävänä on tukea ja tehostaa toimintaprosesseja; kulttuuri ja ihmiset muodostavat aineettoman pääoman, jonka vaikutuksesta prosessit toimivat ja tuotteet pystytään toimittamaan asiakkaalle; informaatioteknologia on työkalu, jota käytetään prosesseissa ja tietorakenteiden ylläpidossa, pääosin dokumentoidun tiedon luomiseen, hankitaan, varastoimiseen, jakamiseen ja soveltamiseen. Tapaustutkimuksessa kuvataan kohdeyrityksen nykytilaa PLM:n viidellä keskeisellä osa-alueella, tehdään PLM kypsyysarvio kahdella menetelmällä, määritellään yrityksen tavoitetila ja laaditaan yritykselle ensin alustava PLM roadmap ja lopulta kokonaisvaltaiseen PLM-malliin perustuva PLM roadmap ja PLM:n jatkokehityssuunnitelma.

Ammoniumkloridi Porvoon ja Naantalin jalostamoiden vetyverkoissa

Tässä työssä on käsitelty ammoniumkloridia Porvoon ja Naantalin jalostamoiden vetyverkoissa. Tietoa ammoniumkloridin aiheuttamista ongelmista ja niihin vaikuttavista tekijöistä on kerätty ja niiden pohjalta on pyritty löytämään keinoja, joilla ongelmaa voidaan vähentää tai poistaa. Kirjallisuusosassa on käsitelty ammoniumkloridia, sen aiheuttamaa korroosiota ja materiaalien ammoniumkloridikestävyyttä. Lisäksi kirjallisuusosassa on käsitelty ammoniumkloridin muodostumiseen tarvittavan vetykloridin määritysmenetelmiä sekä ammonium- ja kloridi-ionien määritysmenetelmiä. Työn soveltavassa osassa kerättiin tietoa ammoniumkloridin aiheuttamista ongelmista ja ammoniumkloridin muodostumiseen vaikuttavista tekijöistä. Lisäksi Porvoon jalostamolla suoritettiin mittauksia, joilla määritettiin ammoniakki- ja vetykloridipitoisuuksia vetyvirroista. Tulosten perusteella saatiin käsitys jalostamon ammoniumkloridiongelman nykytilanteesta ja tutkittiin ammoniumkloridia muodostavien ammoniakin ja vetykloridin lähteitä. Lisäksi keinoja vähentää ammoniumkloridin muodostumista tunnistettiin.

”Jos tietää, mitä haluaa.” Seurantatutkimus lukio-opiskelijoiden itsesäätelystä, opiskelun kulusta ja odotusten toteutumisesta

Tutkimuksen päätarkoituksena on selvittää lukio-opiskelijoiden käsityksiä oppimisensa itsesäätelystrategioista. Lukiokoulutuksessa toteutetut muutokset kuten valinnanmahdollisuuksien lisääntyminen ovat antaneet lukio-opiskelijoille kasvaneen mahdollisuuden omanlaisensa lukio-opiskelupolun suunnitteluun ja yksilölliseen tavoitteenasetteluun. Työssä tarkastellaan myös lukio-opiskelijoiden opintojen kulkua, erilaisia opiskeluodotuksia ja niiden toteutumista sekä näiden yhteyttä itsesäätelyyn. Tutkimus toteutettiin seurantatutkimuksena, jossa kyselylomakkeilla kerättiin tietoa syksyllä 2004 Turun kaupungin suomenkielisissä päivälukioissa (10 koulua) opintonsa aloittavilta opiskelijoilta kahdesti; ensimmäisenä ja kolmantena opiskeluvuotena. Tutkimuksessa oli mukana 245 opiskelijaa, 142 tyttöä ja 103 poikaa. Tutkimuksen vastausprosentti oli 84 %. Kyselylomakkeiden itsesäätelyä ja oppimisorientaatioita koskevat kysymykset pohjautuivat Jan Vermuntin ILS-oppimistyylimittariin (Inventory of Learning Styles) (Vermunt 1994; 1996). Lisäksi haastateltiin 15 tutkimuksessa mukana ollutta opiskelijaa. Kyselylomakeaineisto analysoitiin ristiintaulukoinneilla, korrelaatiokertoimilla, t-testeillä ja erilaisilla varianssianalyyseillä. Itsesäätelystrategiamittarin neljän summamuuttujan oletus testattiin erikseen mittauksissa 1 ja 2 konfirmatorisen faktorianalyysin avulla. Tutkimuksessa identifioitiin klusterianalyysillä tehdyssä ryhmittelyssä neljä erilaista lukio-opiskelijaryhmää: menestyvät navigoijat, tavalliset tasapainoilijat, säätelemättömät kulkeutujat ja ylikuormittuneet avuntarvitsijat. Navigoijille on tyypillistä niin prosessin/ tulosten kuin sisällön suhteen korkea itsesäätely. Tyypillinen piirre navigoijien kohdalla on myös ulkoisen säätelyn korkea taso. Avuntarvitsijat eroavat muista ryhmistä selkeästi korkeampien puutteellisten säätelystrategioidensa perusteella, vaikka heidän itsesäätelynsä on suhteellisesti niihin ja muihin ryhmiin nähden melko korkealla tasolla. Tasapainoilijat sijoittuvat itsesäätelyn ja ulkoisen säätelyn osalta ryhmien keskitasolle. Kulkeutujien itsesäätely samoin kuin ulkoinen säätely ovat ryhmien matalinta tasoa. Tuloksista nähdään, että kehittyneemmällä itsesäätelyllä on selvä yhteys lukio-opintojen sujuvuuteen ja opintomenestykseen, mutta noin kolmasosalle opiskelijoista itsesäätelevä, suunnitelmallinen tavoitteenasettelu on vaikeaa. Navigoijilla ja tasapainoilijoilla opiskelu on sekä heille itselleen mielekästä että ulkoisesti arvioituna tehokasta. Joidenkin opiskelijoiden erityisesti avuntarvitsijoiden ja kulkeutujien keskuudessa opintojen kulku sen sijaan hapuilee. Lukiolaisten opiskeluun kohdistuvien odotusten voidaan tämän tutkimuksen tuloksen perusteella katsoa ennustavan todellista opintojen kulkua ja opintomenestystä melko hyvin. Eroja on sekä tavoitetasossa, opiskeluprosessiin liittyvissä kokemuksissa että jatko-opintosuunnitelmissa ja ne ovat yhteydessä sukupuoleen, isän sosioekonomiseen asemaan, erikoislinjalla opiskeluun sekä lukion alun itsesäätelyryhmiin.

Suomen ja Viron tehtaiden välisen uistinliiketoiminnan suorituskyvyn ja kannattavuuden kasvattaminen

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Päijät-Hämeessä toimivan uistimia valmistavan tehdasyksikön sekä saman konsernin Virossa toimivan tehdasyksikön välisen uistinliiketoiminnan kannattavuuden ja suorituskyvyn mahdollinen kasvattaminen. Konsernilla on käytössään kannattavan kasvun strategia, johon tämäkin yksi liiketoiminnan kehittämishankekin omalta osaltaan myös tähtää. Kannattavuutta tarkasteltiin tehtaiden välisen päätoimialan ja sen tuottavuuden ja suorituskyvyn näkökulmasta. Työssä on lähdetty rakentamaan tehtaiden väliselle uistinliiketoiminnalle uudenlaista mittaristoa operationaalisen johdon käyttöön. Suorituskykymittaristossa otetaan huomioon suunnittelutiimin avulla määritellyt avainmittarien osa-alueet ja niiden kehittäminen tulevaisuudessa. Työ käsittelee myös hieman toimipisteissä tapahtuvan muutosten hallitsemista sekä kehittävän ilmapiirin kasvattamista. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että suorituskyvyn mittaamisesta oli hyötyä niin operationaaliselle toimipaikkakohtaiselle johdolle kuin tuotannon työntekijällekin. Tehtaiden välisestä suorituskyvystä saatiin vertailevaa tietoa, jota voidaan käyttää hyödyksi tulevaisuudessa. Tulevaisuudessa tästä järjestelmästä saatava tieto helpottaa tuotantolaitoksissa tapahtuvaa työvaiheiden kokonaisvaltaista prosessointia josta kuitenkin pitkällä tähtäimellä suurimmat kustannussäästöt tulevat yritykselle.

Strateginen osaaminen - Osaamiskäsitysten eroja ja yhtäläisyyksiä

Tutkimuksessa selviteltiin osaamiskäsityksiä ja niiden mahdollisia eroja tukiorganisaation eri johtamistasoilla. Tutkimus on kvalitatiivinen ja aineisto kerättiin teemahaastatteluilla. Varsinaisen tutkimuskysymyksen lisäksi selvitettiin haastateltavien mielipiteitä erilaisista osaamiseen ja osaamisen johtamiseen vaikuttavista tekijöistä ja niiden tilasta kohdeorganisaatiossa. Näin saatiin selville käsityksiä mm. ulkopuolisen osaamisen roolista, organisaation strategiasta sekä tiedon hallintaan liittyvistä toimintatavoista. Tutkimuksessa käytetty teoreettinen kehys kuvaa organisaation osaamisen johtamista kokonaisvaltaisesti. Tässä kehyksessä osaamisen johtamisen eri tasojen ja moodien on toimittava jotta organisaatio voi saavuttaa asettamansa tavoitteet. Organisaation johdon on vastattava siitä, mitä tuotteita tai palveluita organisaatio tarjoaa ja miten resursseja kohdennetaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Jos organisaation johdon käsityksissä organisaation osaamisista on eroja, voi seurauksena olla toiminnan eriytymistä ja tehotonta resurssien käyttöä. Haastatteluissa tärkeimpiä, strategisia osaamisia lähestyttiin tärkeimpien palveluiden kautta. Tulosten perusteella osaamiskäsityksissä ei ollut eroja, jotka olisivat tuottaneet suuria ongelmia toimintaan. Osaamiskäsitykset tukiorganisaatiossa olivat samansuuntaisia. Vaikka organisaatiolla ei koettu olevan selkeää strategiaa, osaamista ja resursseja johdettiin ja kehitettiin tavoitteiden saavuttamiseksi. Myös osaamisen tunnistamisen, vanhentuneesta osaamisesta luopumisen ja organisaation hallitseman tiedon tallentamisesta ja jakamisesta esiin tulleet näkemykset olivat samankaltaisia. Suurimmat erot mielipiteissä koskivat ulkoisen osaamisen hankkimisperusteita ja hyödyntämistä.

Bioenergia – verkoston operatiivinen ja strateginen kehittäminen

Nykypäivän entisestään kovenevassa globaalissa liiketoimintaympäristössä jatkuvan ja pitkäaikaisen kilpailukyvyn ylläpitämiseen ja kehittämiseen vaaditaan laajalti kyvykkyyksiä, kompetensseja ja erilaisia resursseja. Etenkään pienet yritykset eivät pysty vastaamaan nykypäivän liiketoiminnan vaatimuksiin ja tavoitteisiin, jolloin ne tarvitsevat osaamista ja resursseja ulkopuolisilta toimijoilta, jopa mahdollisilta kilpailijoiltaan. Painotus on kilpailutilanteessa siirtynyt yksittäisistä yrityksistä verkostojen välisiksi turnauksiksi liiketoiminnan armottomilla pelikentillä. Diplomityö pohjautuu Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkimuskeskuksessa (TBRC) toteutettuun moniosaiseen tutkimukseen lämpöliiketoiminnan verkostorakenteista ja niiden ominaisuuksista. Tavoitteena on yleisen tietouden kasvattaminen pienten lämpölaitosalan toimijoiden verkostorakenteista, niiden eroista ja tulevaisuuden kehitysmahdollisuuksista. Pääpaino diplomityössä on juuri verkostojen kuvaamisella ja tietouden kasvattamisella, mutta myös rakenteiden ja toimintojen kehittämisessä vertikaalisen ja horisontaalisen verkostokehityksen viitekehyksen avulla, huomioiden operatiiviset ja strategiset tarpeet kilpailukyvyn ylläpitämisessä. Tutkimuksessa tunnistettiin huomattavia eroavaisuuksia lämpölaitosten toiminta-tavoissa sekä verkostorakenteissa ja niissä tapahtuvissa transaktioissa. Kirjallisuudessa esitettyjä onnistuneiden ja tehokkaasti toimivien verkostojen ominaisuuksien korrelaatioita lämpöliiketoiminnan operatiivisiin ja strategisiin toimintoihin vertaillaan tarkoitukseen muokatulla laadun talo -matriisilla. Tärkeimmiksi tulevaisuuden kehityskohteiksi analyysien perusteella havaittiin resurssien ja tietotaidon tehokkaamman jakamisen, yhteistyösuhteiden laajuuksien ja lukumäärien kasvattamisen sekä yhteistyösuhteiden strategisuuden lisäämisen.

Tietojohtaminen, talouskasvu - katsaus tietojohtamisen ja talouskasvun väliseen yhteyteen

Yhteiskunnan myönteinen kehitys on riippuvainen talouskasvusta. Talouskasvun moottoreina toimivat yritykset ja niiden välinen kilpailu. Kilpailuetua yritykset luovat parantamalla tuottavuuttaan. Tuottavuuden paraneminen tarkoittaa sitä, että yhä pienemmillä resursseilla saadaan aikaiseksi suurempi tuotos. Talouskasvu ja tuottavuuden kasvu liittyvät siis kiinteästi toisiinsa. Yritys parantaa tuottavuuttaan toimintansa jatkuvalla kehittämisellä. Se innovoi, eli etsii, löytää ja tuo markkinoille uusia tai parempia tapoja kilpailla toimialalla. Tietopääoma, tiedon strateginen johtaminen, tiedon kodifiointi, -jakaminen ja –lisääminen toimivat kaikki tekijöinä yrityksen kyvykkyydessä jatkuvaan innovointiin. Tietojohtaminen tarjoaa metodit ja välineet yrityksen tietopääoman hallintaan, sen lisäämiseen ja hyödyntämiseen.

Läsnäolo, tuttuus, tulkinta ja sävy. Ihmisviitteinen hän ja sen tehtävät Harjavallan, Kokemäen ja Huittisten nykypuhekielessä

Tutkin pro gradu -työssäni ihmisiin viittaavien hän-, se-, tämä- ja tuo -pronominien sekä niiden monikollisten vastineiden käyttöä lounaisiin välimurteisiin kuuluvissa alasatakuntalaismurteissa. Pääasiallinen huomioni kohde on puhetilanteessa läsnä olevaan henkilöön viittaava hän Saadakseni perspektiiviä aiheeseen käsittelen myös poissaolijaan viittaamista ja muita kolmaspersoonaisia pronomineja. Aineistonani on 47 Satakuntalaisuus puheessa -hankkeen osana kerättyä nauhoitusta, joilla puhuu yhtä monta eri-ikäistä informanttia Harjavallasta, Kokemäeltä ja Huittisista. Aineistossa esiintyy kaikkiaan 5240 ihmiseen viittaavaan kolmaspersoonaista pronominia, joista läsnäolijaan viittaavia on 252. Nauhoituksissa on sekä kahden- että monenkeskisiä keskusteluja, ja niiden muodollisuusaste vaihtelee melko haastattelunomaisesta hyvinkin vapaamuotoiseen jutusteluun. Aineistoani täydentää pienimuotoinen lomakekysely, jonka on täyttänyt 27 satakuntalaista informanttia sekä 12 verrokkiryhmäläistä muualta Suomesta. Näkökulmani on alueellinen, koska vertaan alasatakuntalaista aineistoani aikaisempaan, Helsingissä asuvien puhujien kielestä tehtyyn tutkimukseen. Pronominiesiintymien määrän tarkastelun lisäksi pyrin selvittämään myös pronominiviittausten vaihtelun syitä. Siinä käytän apuna keskusteluntutkimuksen metodeja. Analyysini ei tuo ilmi yksiselitteisiä alueellisia eroja mutta täsmentää käsityksiä hän- pronominin käyttölaajuudesta ja -tilanteista nykypuhekielessä. Aineistoni puhujat käyttävät läsnäolijaan viitatessaan selvästi enemmän hän-pronominia kuin vertailukohtana olevat eteläsuomalaiset, mutta ero voi alueellisen vaihtelun sijaan selittyä myös nauhoitustilanteiden erilaisuudella ja puhujien keskinäisellä tuttuudella. Tulokset viittaavat siihen suuntaan, että keskiikäiset saattavat välttää läsnäolijaan kohdistuvia toi- viittauksia. Kyselytutkimus paljastaa yllättävän alueellisen eron: satakuntalaiset käsittävät hän- pronominin ivalliseksi selvästi harvemmin kuin verrokkiryhmäläiset. Tutkimustulokseni osoittavat, että hän- pronominilla viitataan läsnäolijaan usein silloin, kun tämä on puhujaa vanhempi tai puhujalle vieras. Sillä voidaan myös lieventää viittauksen kohdetta arvostelevaa lausumaa. Myös hän-pronominin logoforinen funktio ja siitä juontuva eläytyvä käyttö ovat aineistossa edustettuna. Useimmiten hän esiintyy lauseissa, jotka tulkitsevat viittauksen kohdetta, ovat lisäyksiä tai täsmennyksiä tämän kertomaan tai muuten käsittelevät asiaa, joka on parhaiten viittauksen kohteen tiedossa. Näissä tapauksissa hän-pronominin käytön voi nähdä säätelevän puhetilanteen osallistujien rooleja: hän- viittaus korostaa viittauskohteen asemaa lausuman oikeutettuna lausujana ja häivyttää äänessäolijan asemaa taka-alalle.

Vaikutusperusteiset konseptit : EBO-, EBAO-, SOD- ja CA-käsiteanalyysi

Tutkimuksessa tarkastellaan vaikutusperusteisuuteen pohjautuvia uusia sotataitoa soveltavia konsepteja kuvaavia käsitteitä ja niiden sisältöä. Tutkimuksessa tuodaan myös esiin sellaisia syitä ja tekijöitä, jotka ovat johtaneet tai mahdollistaneet uusien konseptien synnyn ja kehittämisen. Asioita tarkastellaan nimenomaan vaikutusperusteisuuden näkökulmasta. Tarkastelun kohteena olevat käsitteet ovat EBO (Effect Based Operations), EBAO (Effect Based Approach to Operations), SOD (Systemic Operational Design) ja kokonaisvaltainen lähestymistapa, CA (Comprehensive Approach). Työn keskeisinä johtopäätöksinä esitetään seuraavat tutkimustulokset: Asevoimiin kohdistuneet rakenteelliset muutokset ovat johtaneet länsimaisissa asevoimissa joukkojen supistamiseen sekä uuden tyyppisen teknologisen toimintakyvyn ja toimintatapamallien luomiseen. Verkostokeskeinen sodankäynti ja erityisesti sen mahdollistama yhteinen tilannekuva toimivat vaikutusperusteisten konseptien mahdollistajana ja niiden ydinprosessien tukena erityisesti, kun asiaa tarkastellaan teknologiselta kannalta. Verkostosodankäynti, kuten nykypäivän talo-uselämäkin, nojaa nopeaan päätöksentekoon, kustannusten minimointiin ja teknologian luomiin mahdollisuuksiin verkottuneessa maailmassa. Taloudellisuusajattelu, tuhovaikutusten minimoinnit, omien tappioiden välttäminen ja niin edelleen, toistuvat eri yhteyksissä uusilla termeillä. Yhteinen nimittäjä on kustannustehokkuus. Mikään ei ole kuitenkaan perustavasti muuttunut. Kaikki se, mitä sodankäynti on ja on ollut, tulee säilymään.

EU:n sotilaallinen kriisinhallinta : kriisinhallintaoperaatiot ja Suomen rooli

Tämä tutkimus koskee EU:n sotilaallista kriisinhallintaa, EU-operaatioita sekä Suomen osuuttaa näissä. Tutkimuksessa keskitytään kansainvälisessä järjestelmässä toimiviin sotilaallista kriisinhallintaa suorittavien organisaatioiden toimintaan. Tutkimus on luonteeltaan uhka - hyöty näkökulmia korostavaa. Tutkimuksessa tarkastellaan sotilaallista kriisinhallintaa sekä kansainvälisten järjestöjen tasolla (YK, NATO, EU), että valtiollisella tasolla (Suomi). Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, miksi EU näkee tarpeellisena ylläpitää ja kehittää omaa sotilaallista kriisinhallintajoukkoa, sekä mikä Suomen rooli on EU:n sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Tutkimusongelmaan on etsitty vastauksia viiden tutkimuskysymyksen kautta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty asiakirjatutkimusta ja tavoitteena on ollut selvittää vastauksia tutkimuskysymyksiin ja niiden kautta mallintaa, miten sotilaallisen kriisinhallinnan tarve syntyy. Tarkastelun myötä on syntynyt käsitys siitä, miten uhkakuvat ja toiminnasta saavutettava hyöty vaikuttavat tarpeeseen toimia sotilaallisen kriisinhallinnan saralla. Teoreettisena kehyksenä on käytetty englantilaisen koulukunnan mukaista näkemystä kansainvälisestä järjestelmästä. Tutkimusongelmaan on pyritty vastaamaan huomioiden sekä liberaalia että realistista maailmannäkemystä. YK:n ja NATO:n toimintaa on käsitelty pintapuolisesti. YK:n toiminnan tarkastelussa on todettu järjestön heikkoudeksi mm. omien joukkojen puute, hidas päätöksentekoprosessi ja se, että järjestö on sotilaallisen kriisinhallinnan osalta sivuutettavissa sekä NATO:n että EU:n toimesta. NATO:n tarkastelussa on käynyt ilmi, että kylmän sodan jälkeen NATO:n näkyvin toiminta on ollut sotilaallinen kriisinhallinta. NATO:n sotilaallinen kriisinhallintavoima on YK:hon verrattuna helpommin sekä, nopean toiminnan joukkojen myötä, nopeammin käytettävissä. NATO onkin eurooppalaisille valtioille varteenotettava vaihtoehto sotilaallisen kriisinhallinnan johto- ja suunnitteluorganisaationa. EU:n sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita on tarkasteltu turvallisuusympäristön asettamien uhkien ja esimerkkeinä mainittujen hyötynäkökulmien kautta. Operaatiotarkastelun tuotteena on syntynyt arvioita tulevaisuuden EU-operaatioista. EU:n nähdään tulevaisuudessa mahdollisesti suorittavan operaatioita joko Lähi-idän tai Afrikan suunnassa. Operaatioita tullaan suorittamaan aluksi nopeaan toimintaan kykenevillä taisteluosastoilla. EU:n tarve kehittää omaa sotilaallista kriisinhallintakykyään näyttää perustuvan sekä liberaaliin yleismaailmalliseen yhteisvastuuseen, että voimapoliittiseen pyrkimykseen lisätä omaa vaikutusvaltaansa kansainvälisenä toimijana. EU pyrkii sotilaallisella kriisinhallinnallaan määrittämään itse miten ja missä unioni vastaa maailmalla vallitseviin uhkiin. Samalla unioni pyrkii itsenäisen toiminnan kautta saavuttamaan mahdollisimman paljon hyötyä sotilaallisen kriisinhallinnan avulla. Suomen aktiivinen rooli EU:n kriisinhallinnassa näyttäisi perustuvan sekä eurooppalaiseen yhteisvastuuseen, että valtion pyrkimykseen lisätä omaa vaikutusvaltaansa ja saavutettavaa hyötyä sekä EU:n sisäisessä toiminnassa että kriisinhallintaoperaatioissa.