Aliupseerioppilaiden tavoiteorientaation yhteys opintomenestykseen jalkaväen aliupseerikurssilla Kainuun prikaatissa

Tavoiteorientaatio tarkoittaa yksilön taipumusta valita tiettyjä tavoitteita ja lopputuloksia. Tämä orientaatiotaipumus tulee esille oppimis- ja suoritustilanteissa erilaisina lähestymistapoina. Tavoiteorientaatiotutkimuksen lähtökohtana onkin pyrkimys ymmärtää ja ennustaa yksilöllisiä vaihteluita suorituskäyttäytymisessä. Tässä tutkimuksessa mielenkiinnon kohteena on tavoiteorientaatioteorian suuntaus, jossa tutkitaan tavoiteorientaatioiden ja opintomenestykse välistä yhteyttä. Tavoiteorientaatioiden on todettu olevan yhteydessä suorituksiin ja oppimistuloksiin. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää aliupseerioppilaiden tavoiteorientaation yhteys oppimistuloksiin jalkaväen aliupseerikurssila Kainuun prikaatissa. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin ennustaako jonkin tavoiteorientaation voimakkuus henkilön valintaa reserviupseerikurssille. Tutkimuksen päämääränä oli tuoda lisätietoa varusmieskoulutukseen osana johtamisen ja sotilaspedagogian tutkimusta. Tutkimuksen kohdejoukkona olivat saapumiserän 214 tiedustelulinjan oppilaat (N=38). Kvantitatiivinen aineisto muodostui tutkittavien tavoiteorientaatioista sekä aliupseerikurssin ensimmäisen jakson loppuarvioinnin mukaisista arvosanoista. Orientaatioita mitattiin Niemivirran (2002) kehittämällä kysymyssarjalla, jossa tavoitteita tarkastellaan viiden tavoiteorientaation järjestelmänä: (1) oppimisorientaatio, (2) Menestysorientaatio, (3) suoritus-lähestymisorientaatio, (4) suoritus-välttämisorientaatio ja (5) välttämisorientaatio. Aineiston analysointiin käytettiin regressioanalyysiä sekä Mann-Whitneyn U-testiä. Tulokset analysoitiin SPSS- sovellusta käyttäen lineaarisella regressioanalyysillä ja Mann-Whitneyn U-testillä. 5 Tulosten perusteella tavoiteorientaatioilla on yhteys ainoastaan johtamistaidon oppimistuloksiin. Muiden opintokokonaisuuksien yhteyksiä ei regressiomalleissa havaittu. Oppimis- ja menestysorientaatiot vaikuttivat voimakkaasti muissa paitsi liikuntakoulututuksen tuloksissa. Huomioitavaa on, että oppimisorientaatio vaikutti negatiivisesti kaikilla osa-alueilla. Johtamistaidon regressiomallissa ainut tilastollisesti merkitsevä muuttaja oli menestysorientaatio. Tavoiteorientaatioilla voidaan siis jossakin määrin ennustaa johtamistaidon oppimistuloksia ja siten koko kurssimenestystä. Reserviupseerikurssille pääsyä selitti menestysorientaatio, jonka painottumisella oli melkein merkitsevä yhteys valintaan. Aikaisemmat tavoiteorientaatiotutkimukset osoittavat, että oppimisorientaatiot ovat tuottavampia kuin suoritusorientaatiot. Tässä tutkimuksessa menestysorientaatio tuki tätä käsitystä, samoin välttämisorientaatioiden heikompi kurssimenestys. Tutkimuksen keskeisimpänä johtopäätöksenä on, että korkeiden arvosanojen tavoittelu korostaa menestysorientaatiota aliupseerikurssin opinnoissa. Kurssin painokertoimilla ja tavoitteilla voidaan merkittävästi vaikuttaa oppimiseen ja oppimisstrategioiden valintaan. Sopivasti asetetut koulutustavoitteet sekä yksilöllisempi viestintä todennäköisesti tukisi oppimisorientoituneiden henkilöiden kurssimenestystä. Löydettyihin yhteyksiin sekä selittäviin tekijöihin on tutkimusaineiston rajallisuudesta johtuen suhtauduttava tietyllä varauksella. Tulosten luotettavuuden lisäämiseksi tutkimusta on syytä jatkaa laajemmalla aineistolla, pidemmällä tarkasteluvälillä sekä metodologisen triangulaation avulla.

Ammattisotilaiden sotilaskurinpitomenettely ja virkamiesoikeudelliset sanktiot kaksoisrangaistuksen näkökulmasta

Tämän tutkimusmenetelmältään oikeusdogmaattisen tutkielman tarkoituksena on vastata kysymykseen ulottuuko ne bis in idem - kielto, eli kielto rangaista kahdesti samasta asiasta sotilaskurinpitomenettelyn seurauksena määrättyihin kurinpitorangaistuksiin ja ammattisotilaan virkamiesoikeudellisiin sanktioihin virkarikosten, virkamieslain seuraamusten ja määräaikaisen erottamisen osalta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sotilaskurinpitomenettelyssä ja sotilasoikeudenkäyntiasiana tuomittavia sotilasrikoksia (RL 45) ja rikosoikeudellisen virkavastuun perusteella tuomittavia virkarikoksia (RL 40) koskettaa ne bis in idem - kielto, vaikka tekoon voi syyllistyä sotilasrikosten osalta vain sotilaat ja virkarikosten osalta kaikki virkamiehet. Virkamieslain seuraamusten ja määräaikaisen erottamisen osalta tilanne on epäselvä, vaikkakin Korkein hallinto-oikeus on aiemmin päättänyt, että virkamiesoikeudelliset sanktiot, mukaan lukien määräaikainen erottaminen, eivät kuulu Euroopan ihmisoikeussopimuksen soveltamisalaan. Epäselvyyden aiheuttavat 1) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen muuttunut käytäntö koskien asian samuutta. 2) Virkamieslain muutos hallintolainkäyttölain suuntaan (virkamieslautakunnan lakkauttaminen) ja tätä lakimuutosta koskevat hallituksen esityksen perustelut. 3) Korkeimman oikeuden muuttunut ratkaisukäytäntö koskien asian samanaikaista vireilläoloa. 4) Korkeimman oikeuden tuomio, missä ammattisotilas jätettiin palvelusrikokseen (RL 45:1) tuomitsematta kohtuullistamisperusteilla (RL 6:7.1) saatuaan ensin virkamieslain 24 § varoituksen. Korkeimman oikeuden kanta virkamieslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen suhteesta saadaan pian, sillä asia on korkeimman oikeuden käsittelyssä. Määräaikaisen erottamisen osalta ratkaisu saatanee samassa yhteydessä kun korkein oikeus ratkaisee virkamieslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen suhteen. Mikäli näin ei käy, kannattaa ratkaisu tarvittaessa hakea aina Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta saakka. Tällöin riitauttaa kannattaa tapaus, missä määräaikaisen erottamisen perusteena on tosiasiallisesti ollut rikoslakirikoksen johdosta saatu tuomio.

Suomalaisen metsäluonnon lukutaidon historiaa – Ihmisen ja koivun muuttuva suhde Suomessa 1730-luvulta 1930-luvulle

Tutkimus on perustutkimus suomalaisten metsäluonnon lukutaidosta ja käsityksistä koivusta ja sen käytöstä kahdensadan vuoden ajalta. Valitun ajanjakson sisällä on ollut mahdollista havaita sekä perinteisen maanviljelyajan että teollisen ajan metsäluonnon lukutaidon yhtäläisyydet ja erot. Yhteistä koko jaksolle on ollut huoli metsien riittävyydestä ja oikeasta hoidosta. Eroja on ollut metsänkäyttötavoissa perinteisen luontaistalouden muututtua teollisuuden ajan kulutusyhteiskunnaksi. Tutkimuksen pääkysymykset ovat:1) Miten suomalaisten metsäluonnon lukutaito ja käsitykset koivusta ja sen resursseista ovat muuttuneet 1730-luvulta 1930-luvulle ja 2) mitkä seikat ovat näihin muutoksiin vaikuttaneet? Tutkimuksen esimerkkinä metsäluonnon lukemisesta on suomalaisten suhde koivuun. Tutkimuksessa tarkastellaan ympäristön lukutaidon avulla, miten ihminen ymmärtää ja tulkitsee ympäristöään tässä tutkimuksessa metsäluontoa. Ympäristön lukutaito on kokonaisvaltaista luonnon ymmärtämistä, tulkitsemista ja määrittelemistä huomioiden, elämysten, arvojen, asenteiden ja tiedon avulla. Taidon perustana on paikallisten, alueellisten, yhteiskunnallisten, kulttuuristen ja historiallisten tekijöiden synnyttämä henkilökohtainen ymmärrys. Sen oppiminen on pitkäaikaisen harjaantumisen tulos, ja se on henkilökohtainen taito, joka vaihtelee eri yksilöillä. Tiedonsiirto sukupolvelta toiselle tapahtuu yhteisön sisäisessä kanssakäymisessä. Ympäristön lukutaito ei ole geneettistä vaan opittua. Tuotanto-olosuhteiden muutokset vaikuttavat metsäluonnon lukemiseen. Kaskiviljelijä näki metsän toisenlaisena kuin teollisuuden tarpeisiin puuta hankkinut ostaja tai puunkaataja. Vallassa olevat mielipidevaikuttajat määrittelevät oman aikansa ympäristöongelmat, he määrittelevät myös kenen syytä ongelmat ovat. Metsien häviäminen on aiheuttanut kautta historian ympäristöongelmia eri puolilla maapalloa. Niihin on suhtauduttu eri aikoina eri tavoin; metsäluontoa on luettu eri kulttuureissa ja eri aikoina eri tavalla. Näin on tapahtunut myös Suomessa. Keskeinen tutkimuksen tulos on kahdensadan vuoden ajalta saatu tieto, miten metsien häviämisen pelko on havaittu ja perusteltu, miten tähän pelkoon on suhtauduttu ja mihin toimenpiteisiin ryhdytty. Suomalaisten metsäluonnon lukemisen historian tunteminen auttaa näkemään menneisyydessä tehdyt virheet ja oikeat teot. Tutkimuksen tuloksia voi soveltaa suunniteltaessa ja kehitettäessä erilaisia ympäristön lukutaidon sovellusmuotoja ja opetusta sekä tulevaisuuden metsänhoidon ympäristötietoisuuden lisäämiseen tähtääviä toimenpiteitä sekä Suomessa että muissa maissa. Sen tuloksien pohjalta on myös hyvä jatkaa suomalaisen metsäluonnon lukemisen historian perustutkimusta kaskikauden ja teollisen ajan murroksesta nykypäivään.

Erilaisten koulutusmenetelmien käyttö uudistetun taistelutavan tuottamien pedagogisten vaatimusten saavuttamiseksi

Maavoimien taistelu 2015 on luonut taistelijoille uudenlaisia vaatimuksia, joiden saavuttaminen on tärkeää suorituskykyisten sodan ajan joukkojen tuottamiseksi. Vaatimusten saavuttamiseksi koulutuksen on oltava tehokasta ja kouluttajien ammattitaitoisia. Tutkimuksessa kuvataan erilaisten koulutusmenetelmien käyttöä eri kohderyhmille, sekä pohditaan kouluttajan pedagogisten taitojen merkitystä koulutuksen tehostamiseksi. Tutkimuksessa on käytetty kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Tutkimuksen aineisto on kerätty itse. Aineisto on saatu haastattelemalla varusmieskouluttajina toimivia upseereita. Haastattelulajina käytettiin teemahaastattelua. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty fenomenografiaa. Aineiston perusteella uudistetun taistelutavan tuottamat vaatimukset saavutetaan parhaiten aktivoivilla koulutusmenetelmillä. Koulutuksen tehostamiseksi koulutusmenetelmiä kannattaa myös vaihdella. Koulutuksessa tulee korostaa koulutettavien oma-aloitteisuutta ja itsenäistä päätöksentekokykyä. Opittujen tietojen ja taitojen soveltaminen erilaisissa käytännön tilanteissa kehittää koulutettavia kokonaisvaltaisesti. Hyvä ilmapiiri ja koulutettavien motivaatio ovat tärkeitä osatekijöitä koulutuksen lopputuloksen kannalta. Yksilön, partion ja ryhmän kouluttamisessa perusperiaatteet ovat samat, mutta koulutusmenetelmät vaihtelevat. Lisäksi kouluttaja voi omilla pedagogisilla taidoillaan tehostaa koulutuksellisten tavoitteiden saavuttamista merkittävästi. Aineiston pohjalta tehtyjen johtopäätösten perustella voidaan todeta, että koulutus on muuttunut kouluttajakeskeisestä koulutettavakeskeiseen. Koulutettavat nähdään tiedon aktiivisina vastaanottajina, ja vuorovaikutuksen merkitys kouluttajan ja koulutettavien välillä on kasvanut. Kouluttajan on ymmärrettävä erilaisten oppimiskäsitysten periaatteet ja osattava soveltaa erilaisia koulutusmenetelmiä tilanteen mukaan. Johtopäätösten perusteella voidaan myös todeta, että vaikka uudistettu taistelutapa on tuonut koulutukseen uudenlaisia elementtejä, hyvän koulutustapahtuman periaatteet ovat hyvin samansuuntaisia kuin aikaisemminkin.

Hävittäjälentäjän fyysinen kuormittuminen ja lentämistä tukevan toiminnallisen harjoittelun perusteet

Hävittäjälentäjät ovat yksi Suomen ilmavoimien suorituskyvyn kriittisimmistä osista. Lentotehtäviä suorittaessaan lentäjään kohdistuu suuria kiihtyvyyksiä. G-voimat kuormittavat erityisesti tuki- ja liikuntaelimistöä aiheuttaen vakaviakin vammoja, kuten välilevyjen pullistumia ja repeämiä. Laadukkaalla fyysisellä harjoittelulla on useissa tutkimuksissa huomattu olevan vammoja ennalta ehkäisevä sekä suorituskykyä kehittävä vaikutus. Toiminnallinen harjoittelu on viime vuosina noussut suosituksi harjoittelumuodoksi, jopa huippu-urheilijoiden keskuudessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa hävittäjälentäjän fyysistä kuormittumista, kuormittumisen hallintaa fyysisen harjoittelun avulla sekä toiminnallisen harjoittelun perusteita. Edellä mainitun perusteella on arvioitu, mitä mahdollisuuksia toiminnallinen harjoittelu toisi hävittäjälentäjien fyysiseen harjoitteluun. Tutkielma on perinteinen kirjallisuuskatsaus. Aineisto koostuu pääasiassa koti- ja ulkomaisista ilmailufysiologiaa, hävittäjälentäjän kuormittumista sekä toiminnallista harjoittelua käsittelevistä tutkimuksista, oppikirjoista, artikkeleista ja internet-lähteistä. Havaintoja on tarkasteltu tutkimuksen moniulotteisessa viitekehyksessä, joka muodostuu ilmailufysiologisista, liikuntalääketieteellisistä sekä sotilaspedagogisista näkökulmista. Keskeistä hävittäjälentäjälle on hyvä G-sietokyky. Tutkimuksissa on huomattu, että voimaharjoittelulla G-sietokykyä voidaan nostaa merkittävästi. Hyvä voimataso ja reagointinopeus yhdistettynä oikeaoppiseen tekniikkaan ovat avainasemassa tehokkaan vastaponnistuksen muodostamiselle. Toiminnallinen eli funktionaalinen harjoittelu mahdollistaa edullisen, monipuolisen ja paikkaan sitomattoman tavan harjoitella tehokkaasti. Tutkimukset osoittavat toiminnallisen harjoittelun kehittävän voimaa, kestävyyttä, kehonhallintaa ja ketteryyttä. Harjoittelussa hyödynnetään kehonpainoa sekä erilaisia harjoitusvälineitä. Oikein valituilla toiminnallisilla liikkeillä harjoitusvaikutus saadaan kohdennettua haluttuihin lihasryhmiin, ku-ten hävittäjälentäjille tärkeisiin niskan tai keskivartalon alueen lihaksiin. Toiminnallinen harjoittelu mahdollistaa myös ennaltaehkäiseviä ja huoltavia harjoitusmahdollisuuksia hävittäjälentäjille. Toiminnallinen harjoittelu ja sen eri muodot, kuten CrossFit voivat antaa syvyyttä ja monipuolisuutta hävittäjälentäjälle tuottamalla erilaisia harjoitusärsykkeitä. Lisäksi vaihtelu voi lisätä harjoitusmotivaatiota. Toiminnallisen harjoittelun ei kuitenkaan ole tarkoitus syrjäyttää kokonaan perinteistä voimaharjoittelua. Todennäköisesti parhaat tulokset saadaan yhdistämällä molempia harjoitusmuotoja. Toiminnallisen harjoittelun soveltuvuutta hävittäjälentäjille olisi kuitenkin tärkeää tutkia tarkemmin optimaalisten tulosten takaamiseksi.

Pohjola vai Baltia? Suomalaisten pan-identifioituminen 1920-1930 -luvuilla kansalaisyhteistyön valossa

Mäkinen, Riitta Pohjola vai Baltia? Suomalaisten pan-identifioituminen 1920-1930 -luvuilla kansalaisyhteistyön valossa. 249 s. + liite 9 s. Lisensiaatintutkimus, Turun yliopisto, Poliittisen historian laitos 5.2.2015 ____________________ Iskulause ”Suomi kuuluu Pohjolaan” ilmaisee kuulumisen tunnetta, jota voi kutsua pan- identifikaatioksi. Suomalaisten identifioituminen pohjoismaalaisiksi on ollut selvää toisesta maailmansodasta lähtien, mutta ei aikaisempina vuosikymmeninä. Nuoren itsenäisen Suomen ulkosuhteiden historia on tutkittu tarkoin valtiojohdon kannalta, mutta kansalaistaso on jäänyt toistaiseksi vähälle. Tässä tutkimuksessa fokuksessa ovat kansalaisten kokemukset läntisistä (Skandinavia) ja eteläisistä (Baltia) naapurisuhteista, sekä kontakteista Unkariin. Havaintoja tutkitaan kansalaistoiminnan ulkomaanvaihdon kuvauksista. Nationalismitutkimuksessa etsitään usein yhteenkuuluvuuden konstruointia, mutta tässä tutkimuksessa yhteenkuuluvuuden tai sen puutteen kokemuksia ja ilmaisua kontaktitilanteissa, joiden ensisijainen tarkoitus on järjestön tai muun kansalaistoiminnan omien tavoitteiden toteuttaminen. Pääaineistona on kolmen sanomalehden vuosikerrat 1922, 1930 ja 1930 sekä joukko erityyppisten järjestöjen lehtiä 1920–1939 (tai ilmestyneet vuosikerrat). Lisäaineistoina on mm. muutamia muita lehtivuosikertoja, matkakuvauksia sekä digitoiduista aineistoista tavoitettuja lehtikirjoituksia. Ilmeni, että suomalaisten pohjoismaisuus oli 1920-luvulla lähinnä ruotsin- ja kaksikielisen sivistyneistön varassa. Muiden kontakteja rasitti läntinen näkemys suomenkielisten ”eriverisyydestä”, jopa alempirotuisuudesta. Etelänaapureiden kanssa taas koettiin poliittisesta asemasta johtuvaa yhteenkuuluvuutta. Viron kanssa käynnistyi yhteistyötä, jota tuki auttava kielellinen yhteys. Epämääräisyydestään huolimatta skandinavismia kansanomaisempi heimoaate sai paljon kannatusta suomenkielisessä keskiluokan järjestökentässä. Aatteella oli siis ”matalampi” ilmentymänsä tunnetumman voimapoliittisen painotuksen rinnalla. 1930-luvun jälkipuoliskolla pohjoismainen yhteistyö lisääntyi nopeasti ja näyttäytyi luontevana sitä aiemmin vierastaneissakin järjestöissä. Syynä oli ennen kaikkea uhkaava kansainvälispoliittinen tilanne, mutta tulkitsen, että muutoksen mahdollistivat uudet rotujaottelut, joissa suomalaisten ”toiseus” kumottiin. Lisäksi valtiovallan Pohjoismainen julistus otettiin Suomessa suorastaan kansalaisvelvollisuutena. Tutkimus tuotti kaksi sivutulosta: Aineistot eivät lainkaan tue tavanomaista käsitystä suomalaisten sotien välisen ajan ”sisäänpäinkään käpertymisestä”. Toisekseen tutkimuskirjallisuudessa yleisesti paheksuttu aitosuomalaisten ”kiihkoilu” saa ymmärtävää selitystä. Asiasanat: Alueellinen yhteistyö, identiteettipolitiikka, Itämeren alue, Suomi

Taistelusta taiteeksi. Suomalais-saksalaisen Taistelukuvaajain näyttelyn TK-valokuvat jatkosodan kulttuuris-poliittisella kentällä

Työssä tarkastellaan Ateneumissa 16.–31.5.1942 järjestettyä suomalais-saksalaista Taistelukuvaajain näyttelyä kulttuuritapahtumana aikansa viitekehyksessä. Tutkimuksen lähtökohtana on Taistelukuvaajain näyttelyn näyttelyluettelon perusteella tehty arkistotyö, jonka kautta on ensin selvitetty, mitkä Suomen Armeijan kuvat ovat olleet näyttelyripustuksessa. Ensisijaisena tutkimusaineistona ovat suomalaisen näyttelyosaston 137 tiedotustoiminnan tuloksena tuotettua valokuvateosta, joita analysoimalla vastataan kysymyksiin teosvalintojen motiiveista, kuva-aiheiden luonteesta ja niiden sanomasta. Merkittävä teema kuva-analyysin ohella on suomalaisen sotavalokuvan sijoittaminen taidekentälle uudemman valokuva- ja mediatutkimuksen puitteissa sekä Ateneumin näyttelyn saaman statuksen sekä vastaanoton tutkiminen löydettyihin aikalaiskirjoituksiin sekä arkistomateriaaliin perustuen. Tärkeimpinä tuloksina esiin nousevat sotakuvan ulottuminen taiteen genrejen ulkopuolelle, lavastamisen vaikutus sotakuvan arvoon historiallisen tapahtuman todisteena sekä suomalaisten kuvaajien toimintaa ohjanneet vaikuttimet. Tarkastelussa luodaan katsaus myös näyttelyn aikaan kirjoitettuihin lehtiartikkeleihin sekä niiden välittämään tietoon näyttelystä. Tulkintoja täydentää suomalais-saksalaisen kulttuurivaihdon taustavaikuttimien tarkastelu. Olennaista selvityksessä on näyttely-yhteistyön puhtaiden taiteellisten päämäärien kyseenalaistaminen ja osapuolten propagandististen tavoitteiden huomioiminen kuva-aineistoon heijastuvana tekijänä. Esille nousevat niin tilanteen mukaan vaihtelevat aseveljeyden ilmentymät kuin myös kilpailullinen ilmapiiri, jossa osanottajat ovat tuottaneet näyttelyosastojensa kokonaisuudet. Tutkimustuloksina esitetään suomalaisen näyttelyosaston kuva-aiheiden noudattelevan jatkosodassa tiedotustoiminnalle asetettuja normeja. Kuva-aiheiden monipuolisuus on käännetty tapauksesta riippumatta itselle edulliseksi, yleensä vihollisen tappioksi. Kuvatekstien pehmentämisellä on saatu aikaan tilanteeseen nähden neutraali kokonaisuus, joka korostaa oman tiedotustoiminnan tuloksia sekä taiteellisia tavoitteita. Lisäksi esitetään, että suomalaiset ovat näyttelyyn osallistumisellaan halunneet miellyttää saksalaista asetoveriaan. Samalla on kuitenkin haluttu osoittaa teosvalintojen kautta, että joukot taistelevat omia sotiaan, vaikka taisteluja käydään samoilla rintamilla.

Characterization of amine-based CO2 adsorbent for Direct Air Capture

Direct air capture technologies extract CO2 from air at a concentration of as low as 400ppm. The captured CO2 can be used for the production of synthetic methane or liquid fuels. In the literature survey of this thesis, results related to direct air capture by using solid sorbents are presented and critically discussed. In the experimental part, a proprietary amine functionalized resin is characterized for direct air capture. Structural comparison is also made to a commercial resin of similar type. Based on the literature survey, the most important parameters in direct air capture process are low adsorption and desorption temperatures, good cyclic stability in dry and humid conditions, high CO2 outlet purity and a high working capacity. Primary amine functionalized solid sorbents are found to often have good qualities for direct air capture, but overall process performance is rarely studied exhaustively. Based on FTIR spectra, both resin adsorbents are found to be consisted of polystyrene functionalized with primary amine, and capture CO2 by forming carbamate. The commercial resin is more porous, has a slightly higher particle size and contains fewer impurities. Important physical parameters are gained of the proprietary resin, such as internal porosity and median particle size. The resin’s amine group is found to endure thermal treatment reasonably well. CO2 adsorption capacity gained by thermal gravimetry from 400ppm CO2 is highest at 25oC, and is found to be reasonable compared to values presented in literature. Thus, the resin is stated to exhibit promising qualities for direct air capture.

Adoption and Usability of Online Pharmacies for Purchasing Prescription Medicines

The study examines customers’ perceptions of purchasing prescription medicine from online pharmacies. The main purpose is to find determinants affecting the adoption of online pharmacies, and to consider the role of usability in the adoption process. The theoretical part of the paper provides the overlook on adoption constructs and their relations. In addition, usability factors used in prior studies are presented, as well as how they have been connected to IS adoption research. The specialties of Finnish pharmacy business and the requirements set to online pharmacies are also discussed. The empirical part of the study is conducted with the qualitative approach. Four respondents were interviewed and observed while they tried online pharmacies. The data gathered indicates respondents’ initial beliefs toward the service, perceptions of the usability, and the changes in the perceptions and beliefs after using online pharmacies. The results indicate that usability factors and adoption determinants are interrelated. Usability influences perceived ease of use, which affects both perceived usefulness and behavioral intention. Regulations restrict the design of online pharmacies, which has affect on the both the perceived ease of use and perceived usefulness, and thus the whole adoption process.

Henkilöstöjohtamisen ja työkuorman hallinnan yhteys organisaatiositoutumiseen suomalaisilla palkansaajilla

Tutkielmassani tarkastelen henkilöstöjohtamisen sekä autonomian ja stressin eli yhdessä työkuormituksen hallinnan yhteyttä organisaatiositoutumiseen. Pohdin millä tavalla palkansaajan sitoutuminen organisaatioon rakentuu; ovatko tärkeämmässä asemassa työn hallintaan liittyvät tekijät vai organisaation panostus henkilöstöönsä? Etsin optimaalista autonomia- stressi- ja henkilöstöjohtamisen onnistuneisuustasoa, jolla palkansaajan sitoutuneisuus on maksimissaan. Pohdin myös organisatorisen sitoutumisen roolia nykytyöelämässä ja niitä motiiveja, joilla palkansaajien työnkuvien painetasapainoa ja työn tuottavuutta säädellään. Olen myös kiinnostunut mahdollisista yhteisvaikutusmekanismeista, joita organisaatiositoutumisen selittäjillä saattaa olla. Tutkimusmateriaalinani käytän kansainvälisen MEADOW -konseptin mukaista poikkileikkausaineistoa Työelämän käytännöt 2012: työntekijät (N=1711). Tutkimusmenetelmänä käytän lineaarista regressiota. Tulokset osoittavat, että suomalaiset ovat suurelta osin hyvin sitoutuneita työpaikkoihinsa ja selittäjäjoukostani tärkein tekijä tässä on henkilöstöjohtaminen. Keskitasoiseen sitoutumiseen päästään jo tyydyttävälläkin henkilöstöjohtamisella, sen sijaan korkean tason sitoutuneisuus edellyttää johtamisen onnistumista – mielellään myös jonkin verran autonomiaa. Työstressiä siedetään hyvin, jos vain henkilöstöjohtaminen tai vaihtoehtoisesti autonomia-asiat ovat kunnossa. Selittäjillä on yhteisvaikutuksia, ne täydentävät ja tarvittaessa paikkaavat toisiaan. Autonomian sitoutumista nostava efekti ja stressin sitä laskeva efekti ovat suhteellisen pienehköjä verrattuna henkilöstöjohtamisen suureen merkitykseen sitoutumisen rakentumisessa. Tulosta selittää palkansaajien korkea halu sitoutua, mutta myös henkilöstöjohtamisen kokonaisvaltaisuus. Organisaatiolta tuleva tuki ja kannustus ovat työnkuvaakin tärkeämpi tekijä sitoutumisessa. Tutkimukseni vahvistaa myös oletuksen siitä, että palkansaajan sitouttaminen on mahdollista hänen väestöllisiin taustaominaisuuksiinsa katsomatta.

Value creation in intelligent packaging value chains

The goal of this thesis is to look for and point out problems and bottlenecks related to value chains and networks in initiation and implementation of intelligent packaging. The research is based on interviews in different case companies and is qualitative by nature. The interview results are examined through a framework built upon relevant theory, with the aim to present a useful recommendation for a supplier company for advancing intelligent packaging business. The perspective that is attained through the research questions demonstrates the potential customer companies’ views of possibilities and problems. The key results suggest that intellectual property of relevant products is in an important position from the customers’ perspective. If the supplier does not own a product technology, a sufficiently large company can consider working as an integrator in a network where smaller companies make use of a compiled offering from other smaller actors. The foundation for these networks and company relationships is value creation, which has to be based on profound customer knowledge and research. The framework that is created for this study builds upon earlier research to provide a model that better serves intelligent packaging implementation and includes the notion of importance of value proposition and continuous value co-creation.

Itsenäisen Suomen ratsuväen varusteiden kehitys talvisotaan mennessä

Itsenäisen Suomen ratsuväen tarina on monivivahteinen ja hyvin mielenkiintoinen. Erityisen mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Suomen ratsuväki syntyi hyvin erikoislaatuisissa ja poikkeuksellisissa sodan vaikeissa olosuhteissa. Osaltaan juuri tämä seikka antaa oman erityislaatuisen leimansa suomalaiselle ratsuväelle sekä tuo mielenkiintoista lisämakua tutkimukselle. Tutkimuksen kohteena ovat ratsuväelle ulkoisesti näkyvimmät piirteet, joita ovat ratsuväen asusteet ja varusteet sekä ratsuväen käyttämät ampuma- ja teräaseet. Juuri näistä tekijöistä tunnetaan suomalainen ratsuväki. Käsittelyn piiriin kuuluvat sekä miehen että hevosen varusteet. Ajallisesti tutkimus ajoittuu vuosien 1917 ja 1939 väliseen ajanjaksoon. Joiltakin osin, kun se tutkimuksen kannalta on tärkeää, tutkimuksessa palataan käsiteltävää ajanjaksoa aikaisempaan aikaan. Tutkimuksen pääpaino ajoittuu itsenäisyyden ensimmäisille vuosille sekä 20- ja 30-lukujen vaihteen molemmin puoliseen ajanjaksoon, jolloin tapahtui eniten muutoksia suomalaisen ratsuväen varustuksessa. Tietoa suomalaisen ratsuväen varusteista ja vaatetuksesta on olemassa, mutta se on hyvin sirpalemaista ja osittain vaikeasti saatavilla. Tästä johtuen on hyvin vaikea hahmottaa oikeaa kokonaiskuvaa suomalaisen ratsuväen varusteista, asusteista ja aseistuksesta. Se kuinka kyseiset ratsuväen varusteet, asusteet ja aseet ovat kehittyneet ja mitkä kaikki tekijät ovat olleet vaikuttamassa kehitykseen jää myös hyvin usein vaille riittävän täsmällistä vastausta. Muun muassa juuri syyseuraussuhteisiin tämä tutkimus pyrkii antamaan vastauksia. Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa ymmärrettävä ja havainnollinen kuva suomalaisen ratsuväen varusteista, vaatetuksesta ja aseistuksesta itsenäisen Suomen ensi vuosikymmeninä. Tutkimus pyrkii valottamaan myös varusteiden historiallisia taustoja ja niiden kehittymistä ajan saatossa. Tarkoituksena on selvittää ja eritellä erilaisia syy-yhteyksiä varusteiden ja aseistuksen kehittymiselle. Jotta itse tutkittavaan asiaan pääsisi pureutumaan paremmin ja oikeiden syy-yhteyksien löytämiseksi, on tutkimuksessa paneuduttu joiltakin osin huomattavasti pintapuolista syvällisemmin asiaan vaikuttaneisiin tapahtumiin. Näin on toimittu esimerkiksi Vapaussodan osalta. Tutkimuksessa pyritään löytämään se kehityslinja, jota suomalainen ratsuväen mies- ja hevoskohtainen varustus on kulkenut. Tutkimuksen tärkeimpänä johtopäätöksenä voidaan pitää sitä, että suomalaisen ratsuväen miehistön ja ratsun varusteita kehitettiin määrätietoisesti tarkasteltavana ajanjaksona. Itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina kehittyminen oli hyvin pitkälle lukumäärällistä kehittymistä. Tärkeintä tavoite oli tuolloin saada vastasyntynyt ratsuväki ylipäätään varustettua. Määräävimmäksi tekijäksi nousi varustuksen ja aseistuksen yhtenäistäminen. Varsinaista pitkäjänteistä kehitystyötä ei juurikaan kyetty tekemään. Poikkeuksena olivat teräaseet ja palveluspuvut, joiden mallit saatiin kehitettyä. Teräaseiden hankintaan päästiin kuitenkin vasta 20-luvulla. Vasta 20-luvun puolivälin paikkeilla ratsuväen varustusta lähdettiin kehittämään määrätietoisesti eteenpäin kaikilla eri osa-alueilla. Erityisesti kehitettiin ratsusatuloita ja niihin kuuluvia varusteita. Kolmekymmentäluvun puoliväliin tultaessa uudet satulamallit oli saatu kehitettyä Ratsuväkiprikaatin pitkäjänteisen kehitystyön tuloksena. Myös yksittäisen miehen varusteita kehitettiin määrätietoisesti 20-luvun lopulta aina 30-luvun puoliväliin saakka, jolloin varusteissa päästiin Talvisotaa edeltäneelle laatutasolle. Aseistuksen osalta 30-luvun puolivälissä käyttöön otettu ratsuväenkivääri m/27 oli suomalaisen ratsuväen asekehityksen huipentuma. Teräaseiden osalta kehitys pysähtyi jo 20-luvun puoliväliin, jolloin syntyi ranskalaisen ratsuväensapelin muunnoksena niin sanottu suomalainen ratsuväen miekka.

”Esimiesten pitää olla riittävän jämäköitä puuttumaan kusipäiseen käytökseen!” Moninaisuusjohtamisen avulla ja työpaikkakiusaamiseen puuttumisella kohti toimivaa työyhteisöä. Suomen erikoissairaanhoidon hoitajakeskijohto

Työpaikkakiusaamista esiintyy useissa työpaikoissa sekä organisaation eri tasoilla. Työpaikkakiusaaminen on yleistä myös naisvaltaisissa terveydenhuollon yhteisöissä. Työpaikkakiusaamisella on todettu olevan merkittäviä negatiivisia seurauksia niin yksilön kuin organisaation tasolla. Työpaikkakiusaamisen seuraukset ovat moninaiset, ja ne voivat kohdistua kiusatun ja kiusaajan lisäksi koko työyhteisöön. Työpaikkakiusaaminen on näin uhka työyhteisön toimivuudelle. Keskijohdon tulee tukea lähiesimiehiä työpaikkakiusaamiseen puuttumisessa ja näyttää esimerkkiä omalla asennoitumisellaan ja käytöksellään siinä, miten he itse puuttuvat työpaikkakiusaamiseen. Keskijohdon rooli on myös merkittävä työyhteisön toimivuuden turvaamisessa sekä organisaatiokulttuurin rakentamisessa moninaisuutta arvostavaksi. Tässä tutkimuksessa tutkittiin työpaikkakiusaamiseen puuttumista moninaisuusjohtamisen viitekehyksessä. Tutkimuksen kohdejoukkona olivat Suomen erikoissairaanhoidon hoitajakeskijohtajat ja tavoitteena oli selvittää, miten moninaisuusjohtamisen avulla ja työpaikkakiusaamiseen puuttumisella voidaan saada aikaan toimiva työyhteisö. Tutkimusmenetelmäksi valittiin kvantitatiivis-kvalitatiivinen kyselytutkimus. Empiirisen aineiston keräämiseksi tehtiin sähköinen Webpropol 2.0-kysely. Kysely lähetetiin 19 sairaanhoitopiiriin erikoissairaanhoidon hoitajakeskijohdon edustajalle (N=210), ja vastausprosentiksi saatiin 54. Kyselyssä oli sekä strukturoituja että avoimia kysymyksiä. Strukturoituja kysymyksiä analysoitiin Webropol-ohjelman ja Microsoft Excel-ohjelman analysointityökaluilla, avoimia kysymyksiä analysoitiin sisällönanalyysillä. Tulosten perusteella moninaisuusjohtamisen avulla ja työpaikkakiusaamiseen puuttumisella voidaan edistää toimivan työyhteisön syntymistä. Tulosten mukaan johtamisella oli merkitystä kiusaamisen ennaltaehkäisyssä ja siihen puuttumisessa. Moninaisuusjohtamisen ulottuvuudet tulivat melko hyvin esiin ylihoitajien johtamistyössä sekä organisaation toimintamalleissa työpaikkakiusaamiseen puuttumisessa ja ratkaisussa. Tuloksista käy selville, että työpaikkakiusaaminen oli uhka työyhteisön toimivuudelle. Toimimaton työyhteisö oli uhka potilaiden hyvälle hoidolle, joten tutkimuksen aihe on tärkeä ja auttaa ymmärtämään kiusaamiseen puuttumisen ja organisaation moninaisuuden tärkeyden. Tulosten mukaan kiusaamiseen puuttumisessa tärkeää oli esimiesten antama tuki, tasa-arvo, yhteiset pelisäännöt, avoin keskustelu, kiusaamisen ilmoittaminen, kunnioittava käytös, sujuva yhteistyö ja ongelmien käsittely. Moninaisuusjohtamisen ulottuvuudet ja toimivan työyhteisön peruspilarit ovat hyvin samankaltaisia. Tulosten mukaan kunnioittava ja arvostava käytös, kiusaamisen ilmoittaminen ja tasa-arvo eivät toteutuneet organisaatioissa riittävän hyvin, joten näissä asioissa on organisaatioissa vielä kehitettävää.

Oletko iloinen kuin peipponen? – Persoonallisuusmittari NEO-PI-3:n suomennoksessa, ruotsinnoksessa ja ranskannoksessa käytetyt käännösstrategiat

Yhdysvaltapainotteisen psykologisen tutkimuksen takia psykologiset testit on useimmiten laadittu englanniksi ja amerikkalaiseen kohdekulttuuriin, ja tästä syystä ne pitää kääntää ja adaptoida eurooppalaiseen kohdekulttuuriimme. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, mitä käännösstrategioita Costan ja McCraen (1992) NEO-PI-3-persoonallisuusmittarin suomen-, ruotsin- ja ranskankielisissä käännöksissä on käytetty. Kvalitatiivisessa tarkastelussa eri kieliversioissa esiintyneitä käännösratkaisuja vertailtiin Jan Pedersenin (2007; 2005) käännösstrategialuokitukseen perustuvan luokittelun avulla, jossa strategiat on jaettu lähde- ja kohdetekstiorientoituneisiin ratkaisuihin. Oletin tutkimushypoteesissani, että NEO-PI-3-persoonallisuusmittarin käännöksissä on käytetty enemmän kotouttavia eli kohdetekstiorientoituneita kuin vieraannuttavia eli lähdetekstiorientoituneita strategioita. Oletuksen vastaisesti tutkimustulokset osoittivat, että yleisimmin käytetty strategia oli lähdetekstiuskollinen suora käännös. Suomen- ja ruotsinkielisissä versioissa vieraannuttavia käännösratkaisuja esiintyi myös yhteenlaskettuna kotouttavia ratkaisuja useammin. Hypoteesia tuki kuitenkin tutkimustulos, jonka mukaan persoonallisuusmittarin ranskannoksessa kotouttavia strategioita oli käytetty vieraannuttavia ahkerammin. Yhteenvetona voi sanoa, että käytettyjen strategioiden kirjo oli laaja ja vaihteli tarkasteluun valitsemieni teemojen sisällä sekä kieliversioittain. Monenlaisilla käännösratkaisuilla voidaan saavuttaa käännös, joka on ekvivalentti ja toimiva uudessa kohdekulttuuriympäristössään. Kääntäjät kohdekielen ja -kulttuurin tuntijoina voivat tuoda psykologisten testimetodien kehittelyyn arvokasta asiantuntijuutta tarvittavan psykologisen tietämyksen lisäksi.

Kielen kehityksen tukeminen varhaiskasvatuksen kontekstissa. Tutkielma päiväkodin henkilökunnan käyttämistä pedagogisista keinoista.

Tässä pro gradu –tutkielmassa oltiin kiinnostuneita varhaiskasvatuksen kentällä ilmenevistä kieltä tukevista käytänteistä. Kielen kautta olemme yhteydessä ympäröivään maailmaan ja teemme sitä itsellemme ymmärrettäväksi. Kieli on valtava osa ihmisen minuutta. Kielen kehittymisprosessi alkaa jo äidin kohdussa ja jatkuu läpi varhaislapsuuden. Tässä prosessissa sosiaalisella ympäristöllä on suuri merkitys. Kielen kehittyminen on yksilöllinen tapahtumaketju, ja aina se ei etene toivotulla tavalla. Kielen kehitys voi viivästyä tai vaikeutua eri tavoin. Varhaiskasvatus on se konteksti, jossa valtaosa lapsista viettää suuren osan päivästään. Oli lapsella erityisen tuen tarvetta kielen kehitysprosessissaan tai ei, tulee varhaiskasvatuksen tarjota monipuolinen ja rikas oppimisympäristö kielen kehittymisen tueksi. Videohavainnoinnin keinoin lähdin selvittämään päiväkodin tarjoamia malleja kielen kehityksen tueksi. Havainnointi tapahtui alle kolmevuotiaiden ja yli kolmevuotiaiden ryhmissä sekä integroidussa erityisryhmässä pukeutumistilanteessa ja ohjatussa tilanteessa. Videoaineiston huolellisen litteroinnin jälkeen aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustuloksista ilmenee, kuinka tuki vaihtelee eri päiväkotiryhmissä ja eri tilanteissa. Eniten kielellisiä malleja havaittiin alle kolmevuotiaiden ryhmässä pukeutumistilanteessa ja yli kolmevuotiaiden ryhmässä ohjatussa tilanteessa. Paradoksaalisesti integroidussa erityisryhmässä kielen tukeminen näytti olevan kaikkein vähäisintä. Jokaiseen ryhmään tarvittaisiin kuitenkin monipuolisempia pedagogisia välineitä kielen kehityksen tukemiseen kaiken ikäisillä lapsilla.