Kielen kehityksen tukeminen varhaiskasvatuksen kontekstissa. Tutkielma päiväkodin henkilökunnan käyttämistä pedagogisista keinoista.
Data(s) |
23/12/2015
23/12/2015
23/12/2015
|
---|---|
Resumo |
Tässä pro gradu –tutkielmassa oltiin kiinnostuneita varhaiskasvatuksen kentällä ilmenevistä kieltä tukevista käytänteistä. Kielen kautta olemme yhteydessä ympäröivään maailmaan ja teemme sitä itsellemme ymmärrettäväksi. Kieli on valtava osa ihmisen minuutta. Kielen kehittymisprosessi alkaa jo äidin kohdussa ja jatkuu läpi varhaislapsuuden. Tässä prosessissa sosiaalisella ympäristöllä on suuri merkitys. Kielen kehittyminen on yksilöllinen tapahtumaketju, ja aina se ei etene toivotulla tavalla. Kielen kehitys voi viivästyä tai vaikeutua eri tavoin. Varhaiskasvatus on se konteksti, jossa valtaosa lapsista viettää suuren osan päivästään. Oli lapsella erityisen tuen tarvetta kielen kehitysprosessissaan tai ei, tulee varhaiskasvatuksen tarjota monipuolinen ja rikas oppimisympäristö kielen kehittymisen tueksi. Videohavainnoinnin keinoin lähdin selvittämään päiväkodin tarjoamia malleja kielen kehityksen tueksi. Havainnointi tapahtui alle kolmevuotiaiden ja yli kolmevuotiaiden ryhmissä sekä integroidussa erityisryhmässä pukeutumistilanteessa ja ohjatussa tilanteessa. Videoaineiston huolellisen litteroinnin jälkeen aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustuloksista ilmenee, kuinka tuki vaihtelee eri päiväkotiryhmissä ja eri tilanteissa. Eniten kielellisiä malleja havaittiin alle kolmevuotiaiden ryhmässä pukeutumistilanteessa ja yli kolmevuotiaiden ryhmässä ohjatussa tilanteessa. Paradoksaalisesti integroidussa erityisryhmässä kielen tukeminen näytti olevan kaikkein vähäisintä. Jokaiseen ryhmään tarvittaisiin kuitenkin monipuolisempia pedagogisia välineitä kielen kehityksen tukemiseen kaiken ikäisillä lapsilla. |
Identificador | |
Idioma(s) |
fi |