992 resultados para the Finnish Masterpieces
Resumo:
Työyhteisön sosiaalinen pääoma ja työntekijöiden terveys Monien tutkimusten mukaan sosiaalinen pääoma vaikuttaa terveyteen. Vaikka työssä käyvä väestönosa on merkittävän osan valveillaoloajastaan työyhteisössä, siellä kertyvää sosiaalista pääomaa on toistaiseksi tutkittu vähän. Tässä tutkimuksessa selvitettiin työyhteisön sosiaalisen pääoman ja kuntatyöntekijöiden terveyden välistä yhteyttä pitkittäisasetelmassa hyödyntäen Kuntasektorin henkilöstön seurantatutkimuksen aineistoa vuosilta 2000–2005. Yhteensä 48592 kuntatyöntekijää vastasi kyselyyn vuosina 2000–02 (vastausprosentti 68 %). Heistä 35914 (77 %) osallistui myös seurantatutkimukseen vuosina 2004–05. Tutkimuksessa kehitettiin kyselyyn perustuva työyhteisön sosiaalisen pääoman mittausmenetelmä. Työntekijän omaan arvioon perustuvan sosiaalisen pääoman lisäksi mitattiin työyhteisön sosiaalista pääomaa käyttämällä samassa työyhteisössä työskentelevien muiden työntekijöiden keskimääräistä arviota sosiaalisesta pääomasta. Terveyttä mitattiin kysymyksellä koetusta terveydestä. Masennusta arvioitiin sekä kysymällä lääkärin toteamasta masennuksesta että masennuslääkeostoilla Kelan lääkerekistereistä. Analyyseihin otettiin mukaan vain ne kuntatyöntekijät, jotka olivat lähtötilanteissa terveitä eli kokivat terveytensä hyväksi tai heillä ei ollut aiempaa diagnosoitua tai lääkehoitoa vaatinutta masennusta. Tulosten analysointiin käytettiin monitasomallinnusta. Tulokset vakioitiin sosiodemografisten tekijöiden ja terveyskäyttäytymisen suhteen. Neljän vuoden seurannassa sekä jatkuvasti vähäinen että vähenevä yksilön sosiaalinen pääoma työssä lisäsi riskiä koetun terveyden heikkenemiseen niillä kuntatyöntekijöillä, jotka eivät vaihtaneet työpaikkaa seurannan aikana ja jotka seurannan alussa kokivat terveytensä hyväksi. Tulos ei selittynyt sosiodemografisilla tekijöillä tai terveyskäyttäytymisen eroilla. Tuloksen merkittävyyttä tuki havainto, että myös työtoverien arvioon perustuva sosiaalinen pääoma ennusti oman terveyden huononemista seuranta-aikana. Niillä työntekijöillä, jotka työskentelivät sellaisissa työyhteisöissä, joissa koko seurannan ajan oli vähiten sosiaalista pääomaa, oli lähes 1.3 -kertainen riski terveyden heikentymiseen. Vähäinen omaan arvioon perustuva sosiaalinen pääoma työssä ennusti myös masennuksen ilmaantuvuutta lähtötilanteessa ei-masentuneilla lähes neljän vuoden seurannassa. Matalaan sosiaaliseen pääomaan liittyi 20–50 % suurempi todennäköisyys sairastua masennukseen seurannan aikana niin itseraportoidun lääkärin totea-man masennuksen kuin masennuslääkeostojen perusteella. Tätä tulosta ei kuitenkaan pystytty toistamaan käyttämällä oman arvion sijasta työtoverien arviota työyhteisön sosiaalisesta pääomasta. Tutkimusta sosiaalisen pääoman vaikutusta masennuksen ilmaantumiseen jatkettiin selvittämällä miten sosiaalisen pääoman eri ulottuvuudet vaikuttivat masennuksen ilmaantumiseen. Tulosten mukaan sosiaalisen pääoman vertikaalinen komponentti (työntekijöiden ja esimiesten välinen luottamus, vastavuoroisuus ja jaetut arvot ja normit, jotka edesauttavat yhteistyötä) sekä horisontaalinen komponentti (työntekijöiden välisissä suhteissa yhteistyöstä, luottamuksesta ja vastavuoroisuudesta syntyvä sosiaalinen pääoma) vaikuttivat itsenäisesti masennusriskiin. Tutkimuksen perusteella korkea työyhteisön sosiaalinen pääoma saattaa vaikuttaa edullisesti työntekijöiden terveyteen. Jos näin on, olisi tärkeää edistää työyhteisöjen sosiaalista pääomaa ja kannustaa sellaiseen toimintaan, joka lisää suvaitsevaisuutta, luottamusta ja vastavuoroisuutta sekä työntekijöiden kesken että työntekijöiden ja esimiesten välillä.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella asiakaslaskentatoimea strategisen johdon laskentatoimen osa-alueena. Tavoitteena on selvittää Suomessa toimivien pankkien julkisten strategioiden yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia sekä konttoreiden johtajien näkemyksiä asiakaslaskentatoimesta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu strategisen johdon laskentatoimen ja asiakaslaskentatoimen tieteellisten tutkimusten pohjalta. Tutkimuksen empiirinen osa koostuu pankkien julkisten strategioiden analysoinnista sekä konttoreiden johtajien haastatteluista. Johtopäätöksenä voidaan esittää, että asiakaslaskentatoimen teoria ja käytäntö mukailevat toisiaan hyvin pitkälti, vaikka tiettyjä ristiriitoja onkin havaittavissa. Suomen pankkiryhmät toimivat tiettyjen samankaltaisten perusperiaatteiden mukaisesti, mutta erovaisuuksia löydettiin liittyen julkiseen strategiaan, asiakastiedon tuottamiseen, asiakaslaskentatoimen menetelmiin sekä tiedon hyväksikäyttöön.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on identifioida julkisten osakeyhtiöiden toimintakertomusta säätelevien normien muutokset vuosien 2005 ja 2008 välillä. Tutkimuksessa kartoitetaan sisältyvätkö kaikki normien edellyttämät tiedot yhtiöiden vuodelta 2008 julkistettuihin toimintakertomuksiin, esiintyykö puutteita joidenkin tiettyjen tietovaatimusten osalta, esiintyykö yhtiöiden toimintakertomuksissa selkeitä laadullisia eroja ja ovatko yhtiöt esittäneet vapaaehtoisesti joitain tietoja jo vuoden 2005 toimintakertomuksissa. Tutkimusaineiston muodostavat Helsingin pörssissä noteerattujen markkinaarvoltaan pienten ja suurten suomalaisten julkisten osakeyhtiöiden toimintakertomukset vuosilta 2005 ja 2008. Tutkimus on laadullinen kuvaileva tapaustutkimus, jolla pyritään keräämään yksityiskohtaista, intensiivistä tietoa sekä suomalaisten julkisten osakeyhtiöiden toimintakertomuksiin kohdistuvista normistomuutoksista tarkastelujaksolla että laadullisista eroavaisuuksista yhtiöiden toimintakertomusten välillä. Tulosten perusteella voidaan todeta, että suomalaisten julkisten osakeyhtiöiden toimintakertomuksissa esiintyy edelleen puutteita, vaikka tarkastelujaksolla oli tapahtunut myös selvää parannusta. Toimintakertomuksissa esiintyi selviä yhtiökohtaisia eroavaisuuksia, mutta selkeää eroa ei havaittu pienten ja suurten yhtiöiden toimintakertomusten välillä.
Resumo:
”METKU –projektissa” (Merenkulun turvallisuuskulttuurin kehittäminen) tutkitaan kansainvälisen turvallisuusjohtamiskoodin (ISM-koodin) vaikutuksia merenkulun turvallisuuteen ja etsitään kehittämiskohteita merenkulun turvallisuusjohtamisen parantamiseksi. Tämä haastatteluraportti on laadittu METKU –projektin yhteistyössä työpakettien 1 ja 2 kesken. Tähän raporttiin haastateltiin yhteensä 94 merenkulun ammattilaista. Suurimman osan haastateltavista muodostivat aktiiviset merenkulkijat: miehistön jäsenet, päällystö ja alusten päälliköt. Haastattelukohteena oli seitsemän suomalaista varustamoa. Haastatteluissa kerättiin merenkulkijoiden kokemuksia ja mielipiteitä ISM-koodin vaikutuksesta heidän käytännön työhönsä. Suomalaiset merenkulkijat uskovat, että tänä päivänä varustamoiden johtajat ovat hyvin sitoutuneita turvallisuuteen. Myös miehistön asenteet turvallisuuteen ovat ISM-koodin käytön myötä parantuneet. Haasteltavien yhteinen huoli kohdistui jatkuvan parantamisen toimivuuteen. Kaikki haastatellut ryhmät olivat samaa mieltä siitä, että poikkeamien raportointi ei ISMkoodin vaatimuksesta huolimatta toimi kunnolla. ISM-koodin käyttöön otosta on ollut merenkululle selkeää hyötyä. Haastateltavat esittivät hyötyinä parantuneen yhteistyön ja tiedonkulun alusten ja varustamon välillä sekä sen, että merenkulun toiminnan laatu on parantunut. Monet haastateltavat korostivat, että ISM-koodin selkeät turvallisuusvastuut yhtiölle on ollut merkittävä hyöty. Itse ISM-koodiin merenkulkijoilla ei ollut juurikaan huomauttamista. Sen sijaan turvallisuusjohtamisen käytännön toteutuksessa nähtiin parantamisen varaa. ISMkoodin aiheuttamina ongelmina mainittiin mm. lisääntynyt byrokratia ja liian monimutkaiset ja yksityiskohtaiset turvallisuuskäsikirjat. Monet haastateltavat toivovat, että ISM-koodin käytännön soveltamiseen laadittaisiin ohjeita.
Resumo:
Tämä diplomityö on tehty Leppäkosken Energia Oy:n ja Kemira Chemicals Oy:n yhteisyritys FC Energia Oy:lle. FC Energia Oy suunnittelee rakentaa uutta bio-vetyvoimalaitosta Sastamalaan. Voimalaitoksella tuotettaisiin Kemira Chemicals Oy:n ylijäämävedystä ja biopolttoaineista sähköä, kaukolämpöä ja prosessihöyryä. Ympäristölupaa on haettu hakkeen, turpeen ja kierrätyspuun poltolle vetykaasun kanssa. Voimalaitoksen kattilan toiminta perustuu kuplivaan leijukerrostekniikkaan. Diplomityössä selvitettiin, mitä muutoksia kierrätyspolttoaineiden käyttö vaatii leijukerrospoltossa verrattuna hakkeen ja turpeen polttoon. Kierrätyspolttoaineena käytetään hyvälaatuista kierrätyspuuta. Kierrätyspuun käytössä sovelletaan jätteenpoltto-asetusta. Jätteenpolttoasetus määrää tiukemmat päästöjen raja-arvot rinnakkaispoltolle kuin hakkeen ja turpeen poltolle sekä jatkuvatoimiset savukaasujen mittauslaitteet. Rinnakkaispolton hiukkasmaisten päästöjen tiukempi raja-arvo vaatii tehokkaamman sähkösuodattimen. Lisäksi kierrätyspuuta käytettäessä tulistimen materiaaliin tulee olla kestävämpää, mikä aiheuttaa huomattavan lisäinvestoinnin. Työn päätavoitteena oli selvittää, onko kierrätyspuun käyttö taloudellisesti kannattavaa. Oletetulla kierrätyspuun hinnalla 10 €/MWh kierrätyspuuta polttavan voimalaitoksen takaisinmaksuaika on sama kuin haketta polttavan laitoksen ja vuoden lyhyempi kuin turvetta polttavan laitoksen. Tulokseksi saatiin, että rinnakkaispoltto käyttö on taloudellisesti kannattavaa hakkeenpolttoon nähden jos kierrätyspuun hinta on alle 11,2 €/MWh. Kierrätyspuun polttoon liittyy toiminnallinen riski, koska vastaavanlaisia rinnakkaispolttolaitoksia ei ole aiemmin rakennettu.
Resumo:
The research assesses the skills of upper comprehensive school pupils in history. The focus is on locating personal motives, assessing wider reasons hidden in historical sources and evaluating source reliability. The research also questions how a wide use of multiple sources affects pupils’ holistic understanding of historical phenomena. The participants were a multicultural group of pupils. The origins of their cultures can be traced to the Balkan, the Middle East, Asia and Europe. The number of native Finnish speakers and pupils speaking Finnish as their second language was almost equal. The multicultural composition provides opportunities to assess how culturally responsive learning history from sources is. The intercultural approach to learning in a multicultural setting emphasizes equality as a precondition for learning. In order to set assignments at least to some extent match with all participants only those answers were taken into account which were produced by pupils who had studied history for a similar period of time in the Finnish comprehensive school system. Due to the small number of participants (41), the study avoids wide generalizations. Nevertheless, possible cultural blueprints in pupils’ way of thinking are noted. The first test examined the skills of pupils to find motives for emigration. The results showed that for 7th graders finding reasons is not a problematic task. However, the number of reasons noticed and justifications varied. In addition, the way the pupils explained their choices was a distinguishing factor. Some pupils interpreted source material making use of previous knowledge on the issue, while other pupils based their analysis solely on the text handed and did not try to add their own knowledge. Answers were divided into three categories: historical, explanatory and stating. Historical answers combined smoothly previously learned historical knowledge to one’s own source analysis; explanatory answers often ignored a wider frame, although they were effective when explaining e.g. historical concepts. The stating answers only noticed motives from the sources and made no attempts to explain them historically. Was the first test culturally responsive? All pupils representing different cultures tackled the first source exam successfully, but there were some signs of how historical concepts are understood in a slightly different way if the pupil’s personal history has no linkage to the concepts under scrutiny. The second test focused on the history of Native Americans. The test first required pupils to recognize whether short source extracts (5) were written by Indians or Caucasians. Based on what they had already learned from North American history, the pupils did not find it hard to distinguish between the sources. The analysis of multiphase causes and consequences of the disputes between Native Americans and white Americans caused dispersion among pupils. Using two historical sources and combining historical knowledge from both of them simultaneously was cumbersome for many. The explanations of consequences can be divided into two groups: the ones emphasizing short term consequences and those placing emphasis on long term consequences. The short term approach was mainly followed by boys in every group. The girls mainly paid attention to long term consequences. The result suggests that historical knowledge in sources is at least to some extent read through role and gender lenses. The third test required pupils to explain in their own words how the three sources given differed in their account of living conditions in Nazi Germany, which turned out to be demanding for many pupils. The pupils’ stronghold was rather the assessment of source reliability and accounts why the sources approached the same events differently. All participants wrote critical and justified comments on reliability and aspects that might have affected the content of the sources. The pupils felt that the main reasons that affected source reliability were the authors’ ethnic background, nationality and profession. The assessment showed that pupils were well aware that position in a historical situation has an impact on historical accounts, but in certain cases the victim’s account was seen as a historical truth. The account of events by a historian was chosen most often as the most reliable source, but it was often justified leniently with an indication to professionalism rather than with clear ideas of how historians conduct accounts based on sources. In brief, the last source test demonstrates that pupils have a strong idea that the ethnicity or nationalism determines how people explained events of the past. It is also an implication that pupils understand how historical knowledge is interpretative. The results also imply that history can be analyzed from a neutral perspective. One’s own membership in an ethnical or religious group does not automatically mean that a person’s cultural identity excludes historical explanations if something in them contradicts with his or her identity. The second method of extracting knowledge of pupils’ historical thinking was an essay analysis. The analysis shows that an analytical account of complicated political issues, which often include a great number of complicated political concepts, leads more likely to an inconsistent structure in the written work of pupils. The material also demonstrates that pupils have a strong tendency to take a critical stance when assessing history. Historical empathy in particular is shown if history somehow has a linkage to young people, children or minorities. Some topics can also awake strong feelings, especially among pupils with emigrant background, if there is a linkage between one’s own personal history and that of the school; and occasionally a student’s historical experience or thoughts replaced school history. Using sources during history lessons at school seems to have many advantages. It enhances the reasoning skills of pupils and their skills to assess the nature of historical knowledge. Thus one of the main aims and a great benefit of source work is to encourage pupils to express their own ideas and opinions. To conclude, when assessing the skills of adolescents in history - their work with sources, comments on history, historical knowledge and finally their historical thinking - one should be cautious and avoid cut off score evaluations. One purpose of pursuing history with sources is to encourage pupils to think independently, which is a useful tool for further identity construction. The idea that pupils have the right to conduct their own interpretations of history can be partially understood as part of a wider learning process, justification to study history comes from extrinsic reasons. The intrinsic reason is history itself; in order to understand history one should have a basic understanding of history as a specific domain of knowledge. Using sources does not mean that knowing history is of secondary importance. Only a balance between knowing the contextual history, understanding basic key concepts and working with sources is a solid base to improve pupils’ historical understanding.
Resumo:
Maamme teollistuminen sai alkunsa 1850-luvulla. Tämän jälkeen maassamme käynnistettiin ensimmäisiä ammatillisia kouluja. Niiden perustehtävä oli palvella senaikaista teollisuutta. Sotavuosien jälkeen teollistuminen suuntautui sotakorvauksien maksamiseen. Tämän myötä maahamme kasvoi vahva teollistunut yhteiskunta. 1960- ja 1970-luvun Suomessa koettiin epävarmuutta osaavasta ammattikunnasta. Näihin aikoihin hallituksemme ryhtyi kiinnittämään erityistä huomiota työvoimapolitiikkaan. Tämän tutkimuksen yhtenä tavoitteena on tarkastella keinoja, joilla hallituksemme on ohjaillut ammatillista koulutusta tarjoavia oppilaitoksia lähemmäksi elinkeinoelämän tarpeita. Toisena merkittävänä tutkimuksen kohteena on ollut hallituksen lain muutos (40/2005 työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä) ja sen vaikutukset Hyvinkään–Riihimäen talousalueeseen. Tutkimuksen tuloksia arvioitaessa huomataan, että Opetushallituksen laatimien lakien ja asetuksien muutoksilla on ollut vaikutusta koulutuksien toteutumiseen sekä työvoimaviranomaisten väliseen yhteistyöhön. Matti Vanhasen hallituksen esittämän lain muutoksen (40/2005) myötä Hyvinkään–Riihimäen talousalueen verkostoituminen muiden elinkeinoelämän edustajien ja oppilaitosten kanssa on onnistunut erittäin hyvin. Sen tuloksista voidaan mainita talousalueelle syntynyt aikuisopisto.
Resumo:
This dissertation considers the segmental durations of speech from the viewpoint of speech technology, especially speech synthesis. The idea is that better models of segmental durations lead to higher naturalness and better intelligibility. These features are the key factors for better usability and generality of synthesized speech technology. Even though the studies are based on a Finnish corpus the approaches apply to all other languages as well. This is possibly due to the fact that most of the studies included in this dissertation are about universal effects taking place on utterance boundaries. Also the methods invented and used here are suitable for any other study of another language. This study is based on two corpora of news reading speech and sentences read aloud. The other corpus is read aloud by a 39-year-old male, whilst the other consists of several speakers in various situations. The use of two corpora is twofold: it involves a comparison of the corpora and a broader view on the matters of interest. The dissertation begins with an overview to the phonemes and the quantity system in the Finnish language. Especially, we are covering the intrinsic durations of phonemes and phoneme categories, as well as the difference of duration between short and long phonemes. The phoneme categories are presented to facilitate the problem of variability of speech segments. In this dissertation we cover the boundary-adjacent effects on segmental durations. In initial positions of utterances we find that there seems to be initial shortening in Finnish, but the result depends on the level of detail and on the individual phoneme. On the phoneme level we find that the shortening or lengthening only affects the very first ones at the beginning of an utterance. However, on average, the effect seems to shorten the whole first word on the word level. We establish the effect of final lengthening in Finnish. The effect in Finnish has been an open question for a long time, whilst Finnish has been the last missing piece for it to be a universal phenomenon. Final lengthening is studied from various angles and it is also shown that it is not a mere effect of prominence or an effect of speech corpus with high inter- and intra-speaker variation. The effect of final lengthening seems to extend from the final to the penultimate word. On a phoneme level it reaches a much wider area than the initial effect. We also present a normalization method suitable for corpus studies on segmental durations. The method uses an utterance-level normalization approach to capture the pattern of segmental durations within each utterance. This prevents the impact of various problematic variations within the corpora. The normalization is used in a study on final lengthening to show that the results on the effect are not caused by variation in the material. The dissertation shows an implementation and prowess of speech synthesis on a mobile platform. We find that the rule-based method of speech synthesis is a real-time software solution, but the signal generation process slows down the system beyond real time. Future aspects of speech synthesis on limited platforms are discussed. The dissertation considers ethical issues on the development of speech technology. The main focus is on the development of speech synthesis with high naturalness, but the problems and solutions are applicable to any other speech technology approaches.
Resumo:
Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee ekonomien ammatillisen kehittymisen tarpeita muuttuvassa maailmassa, jossa ammatillinen erityisosaaminen vanhenee nopeasti. Tutkimuksessa tarkastellaan ekonomikunnassa koettuja ammatillisen kehittymisen tarpeita substanssin ja oppimistapojen näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia ammatillisen kehittymisen tarpeita ekonomeilla on ja miten näihin tarpeisiin voisi vastata. Tutkimuksen pyrkimyksenä on selvittää myös, miten Suomen Ekonomiliitto SEFE voisi auttaa jäseniään kehittymään edelleen ammatillisesti. Aikuisoppimis- ja motivaatioteorioita on olemassa lukuisia. Pro gradun teoriaosassa selvitetään, miten aikuisten oppiminen tapahtuu, mitä se pitää sisällään ja mikä motivoi oppimaan. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan työelämän ekonomeille asettamia vaatimuksia tänään ja tulevaisuudessa. Pro graduni tutkimusmenetelmänä käytettiin sähköistä kyselyä, ja otoksena oli 2000 SEFEn jäsenrekisteristä poimittua ekonomia. Tutkimustulokset osoittavat, että heterogeenisen ekonomikunnan näkemykset ammatillisen kehittymisen tarpeista ja varsinkin juuri itselle sopivista koulutusmuodoista eroavat melko paljon. Tärkeimmiksi ekonomiosaamisen osa-alueiksi nousivat seikat, joista on hyötyä muuttuvan maailman mukana pysymisessä, kuten valmius omaksua uusia asioita ja ongelmanratkaisutaito. Seuraavaksi tärkeimmäksi osaamisalueeksi nimettiin yleinen talouden tuntemus. Kehittää tulisi paitsi näitä osa-alueita, myös erilaisia johtamistaitoja. Tulosten mukaan suurin este ammatilliselle lisäkoulutukselle on ajan puute. Kyselyn vastauksissa painotettiin koulutuksesta saatavaa hyötyä suhteessa siihen laitettuihin panostuksiin. Kiireessä priorisoidaan työssä oppimista ja lyhyitä täsmäkoulutuksia.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millainen Corporate Governance -järjestelmä ja sääntely-ympäristö Suomessa on voimassa. Tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi osakeyhtiön johdon fidusiaarisia velvollisuuksia ja johdon velvollisuuksien tehosteena olevaa vastuujärjestelmää. Corporate Governance -järjestelmää analysoidaan perinteisestä oikeustieteellisestä näkökulmasta poiketen oikeustaloustieteen metodein. Tutkimuksen teoriapohja perustuu koti- ja ulkomaiseen oikeustaloustieteelliseen kirjallisuuteen, muutoin tutkimuksessa tukeudutaan suurimmilta osin kotimaiseen oikeuskirjallisuuteen ja virallislähteisiin. Suomalainen Corporate Governance -järjestelmä minimioi tehokkaasti transaktiokustannuksia ja tarjoaa osakkeenomistajille tehokkaan, informaation epäsymmetriaa rajoittavan valvontamekanismin. Jos johto toimii velvollisuuksiensa vastaisesti, osakkeenomistajat erottavat johdon, joka ei nauti sen luottamusta tai johto joutuu vastaamaan toimistaan vahingonkorvausvastuun tai rikosoikeudellisen vastuun kautta.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on oikeudellisten lähteiden systematisoinnilla tuottaa johdonmukainen kuvaus poliisin, rajavartiomiehen sekä ammattisotilaan virkavelvollisuuksista, oikeudellisesta vastuusta ja virkarikosten rangaistavuudesta. Päähuomio kohdistuu virkamiehen määräaikaiseen virantoimituksesta erottamiseen. Oikeudellisella argumentaatiolla pyritään esittämään lainmukainen ja hyväksyttävä tulkintakannanotto siihen, miten kyseistä säädöstä tulisi tulkita. Tutkimusmetodi työssä on oikeusdogmatiikka. Ensisijaisena aineistona tutkielmassa on voimassa oleva lainsäädäntö valmisteluaineistoineen. Toissijaisina lähteinä käytetään kirjallisuutta, viranomaisten kurinpitopäätöksiä ja haastatteluja. Määräaikainen erottaminen voidaan määrätä virkamiehelle, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä. Säädös on tulkittavissa laajentavasti siten, että myös muut kuin selkeästi viranomaisen valvontavastuulle kuuluvat teot voidaan katsoa virkatehtävien vastaiseksi. Erityisen käyttäytymisvelvoitteen johdosta menettely on rangaistavaa myös vapaa-ajalla. Määräaikainen erottaminen sijoittuu rangaistusasteikossa varoituksen ja irtisanomisen väliin. Rangaistus ei edellytä erityisen painavia perusteita, joita vaaditaan virkamiehen irtisanomiseen. Uuden säädöksen myötä irtisanomisten määrä on vähentynyt Rajavartiolaitoksessa. Säädöksestä on muotoutunut kurinpidollinen lisärangaistus, joka on määrätty virkamiehelle hallinnollisella päätöksellä yleensä rikostuomion jälkeen. Säädös on kuitenkin tarkoitettu ja se mahdollistaa myös puuttumisen varsinaisten virkatehtävien laiminlyönteihin. Lainsäädännön selkeyttämiseksi määräaikaisen erottamisen säädös tulisi poistaa eri viranomaisten erityislainsäädännöstä ja liittää suoraan virkamieslakiin. Säädöksen soveltaminen tulisi ulottaa koskemaan myös muita virkamiehiä, jotka palvelevat kyseisissä viranomaisissa. Tutkimuksen kohteena oleva virkamiesryhmä alistuu virkamiesoikeudessa blankkorangaistusuhan alle. Virkamiehen on vaikea hahmottaa kaikkea rangaistavaa toimintaa, ja virantoimittamisvelvollisuus on usein täsmentymätön ja tulkinnanvarainen. Kokonaisharkinnassa korostuvat myös muut kuin oikeudelliset lähteet (esimerkiksi moraalikäsitykset, etiikka, ohjeet, virkamiehen elämäntilanne). Sotilaiden ja poliisin oikeudenhoito poikkeaa monilta osin muiden virkamiesten oikeudenhoitomenettelystä. Rajavartiolaitoksessa sotilasoikeudenhoidon määräykset ja ohjeet ovat selkeästi puutteelliset. Rajavartiolaitoksen tehtäväkentän ja toimivaltuudet huomioiden tulisi kurinpito- ja virkarikosten tutkinnoissa lähentyä poliisin mallia sekä hyödyntää rikostorjuntahenkilöstön ammattitaitoa oman henkilökunnan esitutkinnoissa. Erityisen turvallisuusviranomaisten virkarikoksiin erikoistuneen tutkintaorganisaation perustaminen voisi tehostaa ja parantaa esitutkintojen tasoa sekä lisätä oikeusvarmuutta.
Resumo:
Tässä työssä selvitettiin altistutaanko kreosoottikyllästetyn puun käsittelyssä polysyklisille aromaattisille hiilivedyille ja mistä työsuojelullisista syistä altistumista tapahtuu. Lisäksi työssä selvitettiin mitä altistuminen tarkoittaa työnantajan kannalta. Altistumista tarkasteltiin työturvallisuuden näkökulmasta. Lähtöaineisto koostui maastossa toteutetuista tutkimuksista. Aineisto kerättiin kesällä 2009 kolmesta Itä-Suomessa sijaitsevasta kohteesta, joissa käsiteltiin kreosootilla kyllästettyä puuta. Altistumisen todentamiseksi tutkimukseen osallistuneilta työntekijöiltä pyydettiin virtsanäytteet, joista analysoitiin yhden yleisimmän PAH-altistumista indikoivan merkkiaineen, virtsan 1-pyrenolin pitoisuuksia työntekijöillä. Altistumisen syiden selvittämiseksi työntekijöitä haastateltiin ja havainnoitiin. Tulosten perusteella työntekijät altistuvat PAH-yhdisteille työssään. PAH-altistumisen merkkiaineena olleelle virtsan 1-pyrenolille ei toimenpiderajaa tällä hetkellä ole, mutta se on Työterveyslaitoksella suunnitteilla. Lainsäädäntö velvoittaa erinäisin toimenpitein työnantajaa minimoimaan työntekijöiden altistumisen syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille, kuten PAH-yhdisteille. Tulosten perusteella työsuojelutoimenpiteitä on syytä tehostaa altistumisen minimoimiseksi ja etenkin ihon suojaamiseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota.
Resumo:
Venäjän lainsäädäntö mahdollistaa erilaisten rajoitusten asettamisen liikenteelle kelirikkoajan aikana ja alhaisten painorajoitusten asettaminen on tällöin yleistä. Kelirikon aikaisiin rajoituksiin liittyvä lainsäädäntö on pääosin tarkoituksenmukainen, mutta sitä sovelletaan tavalla, jolla vaikeutetaan huomattavasti yritysten toimintaa ja tarvittavien kuljetusten järjestämistä. Diplomityössä tutkitaan kelirikon vaikutuksia liiketoimintaan erityisesti caseyksikössä, joka on metsäteollisuusyhtiön Venäjällä sijaitseva tuotantoyksikkö. Venäläinen liiketoimintaympäristö eroaa huomattavasti suomalaisesta, ja kelirikon aikana korostuvat etenkin korruption ja henkilökohtaisten suhteiden merkitys. Suuri osa havaituista sallitun painon ylityksistä hoidetaan kelirikon aikana maksamalla epävirallisia maksuja suoraan tarkastajille. Myös virallisia kulkulupia myydään, mutta niiden hankinta on kallista ja aikaa vievää. Työn lähtökohta kiteytyy lainsäädännön, viranomaisten tulkinnan ja todellisen tilanteen välisten ristiriitojen avaamiseen ja selvittämiseen, ja tavoitteena on ollut mahdollisimman objektiivisen kokonaiskuvan luominen tilanteesta. Case-yksikössä on kehitetty vaihtoehtoisia toimintamalleja kelirikkoajan kuljetusten varmistamiseksi. Rautatiekuljetusten määrää on lisätty huomattavasti ja välivarastointiterminaalin rakentamista on suunniteltu. Vaihtoehtoiset toimintamallit aiheuttavat kuitenkin huomattavia lisäkustannuksia. Tutkimuksen tuottamien tietojen avulla case-yhtiössä voidaan jatkossa arvioida todellisia riskejä sekä vaihtoehtoisten toimintamallien tarpeellisuutta ja kustannustehokkuutta aikaisempaa tarkemmin.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on analysoida pääjohtajan kaksoisroolin eriytymistä suomalaisissa pörssiyhtiöissä, sekä sen vaikutusta yrityksen suorituskykyyn taloudellisia tunnuslukuja apuna käyttäen. Tutkielmassa löydettiin vastaus siihen, mikä on mahdollisesti aiheuttanut yrityksessä pääjohtajan kaksoisroolista luopumisen aineiston perusteella. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen tapaustutkimus. Otoksen suuruus on 130 suomalaista pörssiyhtiötä ja tutkielman aineisto koostuu pääasiallisesti niiden vuosikertomuksista, joista vain kuudella yrityksellä on ollut käytössään johtamisrakenteena pääjohtajan kaksoisrooli tutkittavalla ajanjaksolla. Tutkielma osoittaa, että pääjohtajan kaksoisroolista ollaan Suomessa luovuttu 2000-luvulla melkein kokonaan. Merkittävimpänä syynä kaksoisroolin eriytymiseen pidän pörssiyhtiöille laadittuja Corporate Governance –suosituksia. Johtamisrakenteen vaikutusta yrityksen suorituskyvyn paranemiseen ei yksiselitteisesti pystytä selittämään, vaan analysoitaessa sen merkitystä, tulisi ottaa huomioon myös yrityksen toimintaympäristön muutokset ja tapahtumat.