916 resultados para user-centered development process
Resumo:
Kehitystoimintaan liittyvä termi, innovaatio, voidaan määritellä monella eri tavalla. Riippumatta tarkasta määritelmästä innovaatioiden johtaminen voidaan määritellä prosessiksi, jossa eri suoritusvaiheet seuraavat toisiaan. Olennaista on erottaa innovaatioprosessin alkupää ja varsinainen kehitysprojekti toisistaan. Innovaatioprosessin alkupää mielletään usein sumeaksi ja vaikeasti hallittavaksi, kun taas kehitysprojektin johtamiseen on kehitetty systemaattisia menetelmiä, esimerkiksi Stage-Gate-prosessi. Kehitysprojektien johtamisessa ongelmaksi muodostuu resurssien riittämättömyys mahdollisiin projekteihin nähden. Tämä liittää kehitystoiminnan kiinteästi portfoliojohtamiseen. RTD-toiminnalla tarkoitetaan UPM Timberissä kehitystoimintaa, joka sisältää tuotekehityksen lisäksi myös prosessien ja teknologian kehitystoiminnot. UPM Timberiltä on puuttunut systemaattinen toimintamalli RTD-projektien läpiviemiseksi eikä niiden valintaan ja resurssien allokointiin ole ollut järjestelmää. Tutkimuksessa määritetään RTD-toiminnan kriittiset menestystekijät sekä muodostetaan UPM Timberille RTD-toiminnan kehityshaasteet. Niiden perusteella luodaan UPM Timberille systemaattinen toimintamalli, RTD-prosessikuvaus, RTD-projektien läpiviemiseksi sekä integroidaan portfoliojohtaminen toimintamalliin.
Resumo:
En aquest treball de final de carrera explico els conceptes principals dels dispositius tàctils, les seves tecnologies i el disseny centrat en l'usuari (DCU), per tal de poder comprendre com funcionen aquests dispositius i la seva metodologia d'ús.
Resumo:
En aquest TFC s'intenta mostrar la necessitat d'implementar la usabilitat per a la millora de les webs, sobretot de les orientades als serveis, com ara una web educativa.
Resumo:
L'objectiu d'aquest projecte és millorar la situació actual del servei tècnic de reparació i manteniment d'equipament mèdic de l'Hospital Verge de la Cinta i dels centres d'atenció primària de Tortosa i crear unes interfícies clares, ordenades, fàcils i intuïtives per als usuaris, ja siguin els clients o els propis empleats, i que serviran de pont de comunicació amb el servidor central de l'organització on estarà tota la seva informació. Per crear les interfícies s'utilitzarà la metodologia del disseny centrat en l'usuari (DCU) i, a través d'un prototip, s'avaluaran les tasques que han de realitzar els usuaris (clients i empleats).
Resumo:
Vaihdetehtaan tilauskannan lisääntyminen sekä jo ennestään maksimikapasiteetilla käyvä tuotanto ovat aiheuttaneet vaihdetehtaalle kapasiteetin lisäämisen tarpeen. Tuotannon kasvattamiseen pyritään laiteinvestointien avulla, joiden oletetaan lisäävän tehtaan osavalmistuksen kapasiteettia 50 prosentilla. Vuotuisten tuotantomäärien kasvaminen asettaa paineita vaihdetehtaan kokoonpanosoluun, jonka tulisi kyetä vastaamaan tuotantomäärien kasvuun. Tämän diplomityön tarkoituksena on kartoittaa kokoonpanosolun potentiaaliset kehityskohteet, joiden pohjalta luodaan systemaattinen toimintamalli kokoonpanosolun tuottavuuden kehittämiseksi. Työn keskeisimpinä tavoitteina ovat materiaalivirran- ja välivarastoinninhallinnan kehittäminen sekä tuotteiden kokoonpanon läpimenoajan lyhentäminen. Työn tuloksena on tarkoitus luoda toteutuskelpoinen kehityssuunnitelma, joka sisältää suunnitelmat kokoonpanotyön vaiheistuksesta, kokoonpanosolun layoutista sekä suunnitelman välivarastoinnin kehittämisestä. Lisäksi kehitystyöhön liittyvät olennaisesti kokoonpanosoluun suoritettavat investoinnit ja niiden kannattavuuden arviointi sekä tuottavuuden seurantaan liittyvän mittariston laadinta.
Resumo:
Diplomityön aiheena oli tutkia case-yrityksen prosessikehitystä, prosessijohtamista sekä lähiverkkopalveluketjua prosessinäkökulman kannalta. Tutkimuksen päätavoitteina oli selvittää, kuinka lähiverkkopalveluketjun toimintaa voisi tehostaa, ja minkälaisia kertakustannuksia yhdestä keskiverotoimituksesta syntyy. Tavoitteina oli myös selvittää yrityksen prosessikehittämisen tila sekä minkälaisia prosessijohtamismalleja yrityksessä käytetään ja millä tavoin sen pääprosesseja johdetaan. Tutkimus oli case-tyyppinen, eli siinä tutkittiin yhden yrityksen toimintaa ja prosesseja. Teoreettinen pohja tutkimukselle luotiin käsittelemällä liiketoimintaprosesseihin liittyviä ydinmääritelmiä, erilaisia prosessijohtamismalleja ja liiketoimintaprosessien mittaamista. Tutkimuksen peruselementit tiedon hankintaan olivat kirjallisuus ja haastattelut. Lisäksi tutkimus pohjasi vahvasti tutkijan tekemiin omiin havaintoihin yrityksessä ja sen toimintaympäristössä. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa kartoitettiin lähiverkkopalveluketjun senhetkinen tilanne, analysoitiin palveluketjun sisältämiä prosesseja ja kirjattiin ylös havaitut ongelmakohdat. Haastatteluista kerättyjen tietojen perusteella laskettiin yhdestä keskivertolähiverkkotoimituksesta case-yritykselle syntyvät kertakustannukset. Tämän lisäksi analysoitiin yrityksen senhetkistä prosessijohtamis- ja prosessikehitystasoa sekä peilattiin niitä yrityksen tulevaisuuden prosessikehittämistoimiin. Lopuksi johtopäätöksien kautta esitettiin kaksi toimintaehdotusta, joilla palveluketjun toimintaa voitaisiin parantaa. Ensimmäinen ehdotus oli radikaalimpi, ja siinä siirryttäisiin kokonaan pois palveluketjumallista tiimipohjaiseen malliin. Toisessa ehdotuksessa keskityttiin korjaamaan palveluketjun ongelmakohtia.
Resumo:
Toimivan tuotekehityksen avulla organisaatio pystyy turvaamaan liiketoimintansa jatkumisen. Tuotekehitykseen liittyy usein suuri riski ja se vaatii runsaasti resursseja saavuttaakseen hyviä tuloksia. Tästä johtuen tuotekehityksen vaiheisiin kannattaa kiinnittää huomiota. Tuotekehityksen tarkastelu prosessina auttaa ohjaamaan resursseja järkevästi ja näkemään ajoissa tuoteidean/-projektin menestymispotentiaalin. Projektimuotoinen työskentely on yleistynyt kaikenlaisissa organisaatioissa. Projektien avulla organisaatio pystyy vastaamaan ympäristön nopeisiin muutoksiin. Tuotekehityskin on alettu yhä useammin organisoida projekteihin. Projektien hyödyntäminen aiheuttaa haasteita yrityksen organisoinnissa. Projektien asema ja merkitys organisaatioissa vaihtelee paljon. Hiljalleen ne kuitenkin yleistyvät ja organisaatiot oppivat hyödyntämään paremmin niitä toiminnassaan. Verkosto- ja moniprojektiympäristö sekä asiakasnäkökulma ovat tyypillisiä projektiliiketoimintaan liittyviä asioita. Toimintojen ulkoistaminen on johtanut monimutkaisten yritysverkostojen syntyyn. Projektien toteuttaminen on verkostoissa haasteellista. Verkostoissa kaikilla osapuolilla pitää olla yhteinen näkemys projektin tavoitteista. Kommunikointi on avainasemassa yhteisen tavoitteen saavuttamisessa verkostoympäristössä. Moniprojektiympäristöstä voidaan puhua, kun organisaatiossa on useita projekteja yhtä aikaa käynnissä. Näiden projektien muodostamasta kokonaisuudesta käytetään nimitystä projektisalkku. Tämän projektikokonaisuuden hallinta on haasteellista. Kolmas merkittävä piirre projektiliiketoiminnalle on asiakasnäkökulman huomioiminen projektin aikana. Tuotekehitysprojekteissa asiakas on tyypillisesti organisaation sisällä. Loppukäyttäjä on myös välillisesti tuotekehityksen asiakas. Projektin onnistumisen kannalta on oleellista tuntea asiakkaiden näkemykset. Kaikkien näiden kolmen projektiliiketoiminnalle ominaisten piirteiden vaikutukset voidaan havaita tuotekehitysprosessin vaiheissa. Osa näihin ominaispiirteisiin liittyvistä haasteista korostuu tietyssä prosessin vaiheissa, mutta toiset haasteista heijastuu prosessin läpi useissa vaiheissa.
Resumo:
The objective of this study is to develop an improved support unit cost allocation system for a medium-sized technology company, and to examine which options for overhead cost accounting exist. The study begins with presenting the terminology and methods associated with overhead cost accounting and responsibility accounting. Also the most common challenges and resulting benefits of overhead cost allocation system development are brought up. As one research method two case studies were conducted for benchmarking purposes. These external cases are compared with the principal company’s cost allocation system and reflected against the theoretical background. In the empirical section interviews were used as the primary source of information alongside self studying principal company’s old cost allocation method. Interviews revealed the main weaknesses of the old system and proposals for a new one, which were utilized in setting targets for developing the new system. As a result of the development process an improved support unit cost allocation system was realized for year 2009. The new system is able to handle support unit costs in more detail enhancing the transparency and fairness of resulting cost allocations. Parts of support unit costs are now seen as business units’ own costs rather than group-level overhead. Also recommendations for further development are made after analyzing how well the targets were reached.
Resumo:
Työn tarkoituksena oli tutkia menetelmiä koneiden valmistuskustannusten arvioimiseksi ja hyödyntää kustannustietoa tuotekehitysprosessissa. Taloudellisen suunnittelun menetelmäksi valittiin DFMA -menetelmä. DFMA -menetelmä on suunnittelustrategia, jonka tarkoituksena on ottaa huomioon suunniteltavan tuotteen valmistuskustannukset ja valmistettavuus mahdollisimman aikaisessa tuotekehitysprosessin vaiheessa. Työn soveltavassa osassa käsiteltiin Rauten uutta puristinlinjaa, jolle arvioitiin valmistuskustannukset. Jatkokehitys kohdennettiin kustannusten painopistealueisiin kokoonpanossa ja valituille kokoonpanoille tehtiin muutoksia valmistuskustannusten pienentämiseksi. Kehitetyille kokoonpanoille arvioitiin uudet valmistuskustannukset ja puristimen mekaanisissa osissa saatiin valmistuskustannuksia pienennetyksi n. 22,6 %, joka oli n. 8,5 % koko puristinlinjan yhteenlasketuista kokonaiskustannuksista. Valmistuskustannusten arvioiminen koneen jokaista komponenttia kohden todettiin olevan liian työlästä. Arviointityön helpottamiseksi alettiin kehittää kustannusten arviointijärjestelmää, jonka avulla koneen muuttuvat materiaali- ja osto-osista aiheutuvat kustannukset saataisiin arvioiduksi. Materiaali ja osto-osien kustannukset aiheuttavat yleensä suurimman osan koko koneen valmistuskustannuksista, joten muista valmistusvaiheista kuten kokoonpanosta, koneistuksesta jne. aiheutuvat kustannukset voidaan arvioida karkeammin.
Resumo:
Tot seguit presentem un entorn per analitzar senyals de tot tipus amb LDB (Local Discriminant Bases) i MLDB (Modified Local Discriminant Bases). Aquest entorn utilitza funcions desenvolupades en el marc d’una tesi en fase de desenvolupament. Per entendre part d’aquestes funcions es requereix un nivell de coneixement avançat de processament de senyals. S’han extret dels treballs realitzats per Naoki Saito [3], que s’han agafat com a punt de partida per la realització de l’algorisme de la tesi doctoral no finalitzada de Jose Antonio Soria. Aquesta interfície desenvolupada accepta la incorporació de nous paquets i funcions. Hem deixat un menú preparat per integrar Sinus IV packet transform i Cosine IV packet transform, tot i que també podem incorporar-n’hi altres. L’aplicació consta de dues interfícies, un Assistent i una interfície principal. També hem creat una finestra per importar i exportar les variables desitjades a diferents entorns. Per fer aquesta aplicació s’han programat tots els elements de les finestres, en lloc d’utilitzar el GUIDE (Graphical User Interface Development Enviroment) de MATLAB, per tal que sigui compatible entre les diferents versions d’aquest programa. En total hem fet 73 funcions en la interfície principal (d’aquestes, 10 pertanyen a la finestra d’importar i exportar) i 23 en la de l’Assistent. En aquest treball només explicarem 6 funcions i les 3 de creació d’aquestes interfícies per no fer-lo excessivament extens. Les funcions que explicarem són les més importants, ja sigui perquè s’utilitzen sovint, perquè, segons la complexitat McCabe, són les més complicades o perquè són necessàries pel processament del senyal. Passem cada entrada de dades per part de l’usuari per funcions que ens detectaran errors en aquesta entrada, com eliminació de zeros o de caràcters que no siguin números, com comprovar que són enters o que estan dins dels límits màxims i mínims que li pertoquen.
Resumo:
The development of new antiretroviral drugs is a dynamic process that is continuously fueled by identification of new molecular targets and new compounds for know targets. The current available drugs can be classified into five categories: nucleoside analogues reverse transcriptase inhibitors, non-nucleoside reverse transcriptase inhibitors, protease inhibitors, integrase inhibitors and entry inhibitors (fusion inhibitors and CCR5 antagonist). In addition, the maturation inhibitors may be considered as potential target for chemotherapeutic intervention. This review presents some anti-HIV agents that have already gone through the advance development process for final approval for the treatment of AIDS.
Resumo:
Tutkimus on esiselvitystyö, jonka tavoitteena oli selvittää miten luoda innovaatiojärjestelmä Kouvolan seudulle. Lisäksi tavoitteena oli selvittää alueen innovaatiojärjestelmän nykytila, tutkia miten toimijat saadaan sitoutumaan ja toimimaan kohti yhteistä päämäärää sekä kuvata prosessi kehitystyölle. Kouvolan seudulla on tapahtunut lähiaikoina runsaasti muutoksia, jotka vaikuttavat myös innovaatiotoimintaan. Kehitystä on tapahtunut, mutta kehitystä on kiihdytettävä, jotta alue on tulevaisuudessa elinvoimainen seutu asua ja yrittää. Suoritettujen kahdeksan asiantuntijahaastattelun pohjalta voidaan todeta, että Kouvolan seudulla ei nykyisellään ole innovaatiojärjestelmää. Kouvolan seudulla on innovaatiojärjestelmän osia, mutta toiminta on hajanaista ja toimijoilla ei ole selkeää kuvaa omasta roolistaan osana kokonaisuutta. Innovaatioiden syntyä ei voi jättää sattuman käsiin, vaan uusien innovaatioiden syntyminen vaatii yhteistyötä ja vuorovaikutusta eri yritysten ja organisaatioiden välillä. Innovaatiojärjestelmän luomiseen Kouvolan seudulle ei ole yhtä oikeaa ja helppoa tietä. Harmaakorven alueellinen kehitysalustamenetelmä tarjoaa selkeän prosessin kehitystyöhön, mutta onko Kouvolassa tarvittavia resursseja ja osaamista prosessin läpivientiin? Tulisiko lähteä liikkeelle pienistä asioista, yhteisesti määritellyistä käsitteistä, päämääristä ja rooleista. Yhtenä ratkaisuna on Kouvolan seudun innovaatio-ohjelman rakentaminen, jossa nämä määritellään. Ohjelman kehittämisessä on syytä olla mukana mahdollisimman laajalti innovaatiojärjestelmän toimijoita, mutta kehittämisprosessin on syytä olla kevyt. Jo ohjelmaa kehittäessä tarvitaan erilaisia pilot-projekteja ja foorumeita, joiden kautta Kouvolan seudun innovaatiojärjestelmää saadaan kehitettyä ja pikku hiljaa rakennettua luottamusta ja yhteistyötä. Tekemisen kautta tietoisuus toiminnasta ja sen eduista leviää, ja Kouvolan seudun saadaan luotua toimiva alueellinen innovaatiojärjestelmä.
Resumo:
During recent years, mobile phone markets have changed significantly. Asian markets have become vital for the manufacturers with their millions of end users and multiple major mobile network operators. This has resulted in software development as global companies have research and development sites running in multiple locations, including Asia. The reasons behind this are not only in reducing labor costs but also in capitalizing on the local knowledge and knowhow. A ramp-up site has multiple effects in the software development and software release activities. This thesis focuses on representing the importance of software testing as part of software development process and highlighting issues that need to be considered during ramp-up activities. In addition this work tries to emphasize the importance of communication between parties and information gathering prior to setting up the ramp-up site. The output of this thesis was successful software testing site ramp-up within the set time limits. The quality of software testing work was assured and the ramp-up -project requirements were achieved.
Resumo:
Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka internet-palvelu kehitetään. Palveluiden kehitysprosessia tutkitaan erityisesti palveluiden kehityksen prosessisyklimallin mukaan ja empiirisessä osiossa sovelletaan teoriaosiossa käytyjä asioita musiikkialan yritykseen. Tutkielman pääongelma on, kuinka musiikkialan internet-palvelu kehitetään. Työn analysointimenetelmä on kvalitatiivinen ja aineisto kerätään sähköpostitse teemahaastatteluina. Palveluiden prosessisykli soveltuu hyvin internet-palveluiden kehityksen kuvaamiseen internetin nopeatempoisen muutostahdin takia. Prosessisyklin vaiheisiin kuuluu suunnittelu-, analyysi-, kehitys- ja lanseerausvaiheet. Internetissä kuluttajien ottaminen mukaan kehitysprosessiin on oleellista. Yritysten tulee myös huomioida, että lanseerausprosessiin tulee varata riittävästi resursseja. Jatkossa tutkimuksissa kannattaa keskittyä erityisesti internetin tuomiin erityispiirteisiin palveluiden kehityksen kannalta.
Resumo:
XML-muotoista tiedonesitystapaa hyödynnetään yhä enemmän esitettäessä rakenteellista tietoa. Tarkoituksena on antaa yleishyödyllinen ja uudelleenkäytettävä tapa jakaa yleistä tietoa erilaisten rajapintojen yli. XML-tekniikoita käytetään myös korjaamaan aiemmin tehdyissä sovellutuksissa esiintyneitä puutteita ja parantamaan niiden toimintaa. Tässä diplomityössä esitellään Telestelle LabView-pohjaiseen testaussovellusympäristöön suunniteltava ajuriuudistus. Työssä paranneltiin aiempaa ajurimallia soveltamalla siihen XML-tekniikoita hyödyntäviä toimintoja. Tarkoituksena oli vähentää testaussovelluskehityksessä vaadittavaa ohjelmointityötä korvaamalla sovelluksiin kovakoodatut ominaisuudet XML-pohjaisilla konfiguraatiotiedostoilla. Järjestelmän pohjana on yleiskäyttöinen ajuri, joka käyttää Telesten omaa EMS-protokollaa kommunikoinnissaan testattavien tuotteiden kanssa. Ajurimalli käyttää XML-pohjaisia konfiguraatiotiedostoja määrittelemään testattavien tuotteiden ominaisuuksia. XML-skeematiedostoilla esitetään ajurin käyttämän kommunikaatioprotokollan viestityypit ja niiden rakenteet. Työn tuloksena onnistuttiin luomaan uudenlainen XML-tekniikoita hyödyntävä ajurimalli. Yhteen yhteiseen ajuriin perustuva malli yhdenmukaistaa testaussovelluksien toteuttamista ja vähentää tarvittavaa ohjelmointityötä. Ajurin käyttöä helpotettiin toteuttamalla testaussovelluksien kehitysympäristöön erityinen editori, jolla voidaan helposti luoda ajuria käyttäviä toimintoja.