Ero ja yhdenvertaisuus

Virkaanastujaisesitelmä 27.5.1998 Helsingin yliopiston Rikos- ja prosessioikeuden sekä oikeuden yleistieteiden laitoksella.

Tuulivoimatoimialan yrityksen nykytilan analyysi ja asiakaslähtöinen liiketoimintastrategia

Tämä tutkimus on tehty tuulivoimatoimialalla toimivan yrityksen toimeksiannosta. Tutkimuksen tavoitteena oli luoda kohdeyritykselle liiketoimintastrategiaehdotus. Kohdeyrityksen toiveena oli saada tutkimukseen myös teorian näkemys asiakaslähtöisyydestä. Tutkimuksen on tarkoitus antaa yritykselle pohtimisen aihetta liiketoimintastrategian luomiseen ja toimia pohjana, kun yhtiön johto tekee päätöksiä tulevasta strategiasta. Tutkimuksessa tehtiin perusteellinen tuulivoimatoimialan analyysi toimialaraporttien ja yrityksen johdon ja henkilökunnan haastattelujen avulla. Lisäksi kartoitettiin kohdeyrityksen nykytilaa ja strategista asemaa alalla suorittamalla SWOT-analyysi ja toimialan rakenteellinen analyysi. Tutkimuksessa selvitettiin myös keinoja kilpailuedun saavuttamiseksi asiakaslähtöisyyden avulla. Tietoja yrityksen toiminnasta on kerätty haastattelemalla yhtiön johtoa ja henkilökuntaa sekä osallistumalla aktiivisesti yhtiön jokapäiväiseen toimintaan. Tutkimuksen tuloksena syntyi kohdeyrityksen liiketoimintatilanteeseen soveltuva liiketoimintastrategia, jolla on mahdollista saavuttaa kilpailuetua tuulivoimatoimialalla. Asiakaslähtöisyys huomioitiin tutkimuksessa tuomalla asiakasjohtamisen malli strategiatyöhön. Tutkimuksessa luotiin kaksi erilaista segmentointimallia, joiden avulla yritys voi kohdentaa toimintaansa oikeille asiakkaille oikealla tavalla. Asiakaslähtöinen liiketoimintastrategiaehdotus muodostettiin hyödyntämällä teorian näkemyksiä ja työssä tehtyjen analyysien tuloksia.

Suomen liitepartikkelien funktiota ja kääntäminen japaniksi – kontrastiivinen tutkimus teoksista Heinähattu, Vilttitossu ja kielletty kampela ja Hirame Hyōryūki

Tässä tutkimuksessa tutkin liitepartikkelien käyttöä ja niiden funktiota suomenkielisessä lastenkirjassa Heinähattu, Vilttitossu ja kielletty kampela sekä sen japaninkielisessä käännöksessä Hirame Hyōryūki. Tavoitteenani on siis perehtyä suomen kielen liitepartikkelien funktioihin sekä selvittää niitä vastaavia esiintymisvariantteja ja niiden funktioita käännösteoksessa. Tutkimukseni kuuluu kieli- ja käännöstieteen alaan. Se on kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen sekä myös kontrastiivinen. Tutkimuksessani esittelen ensiksi kielten oppikirjoja ja oppaita sekä aiempia tutkimuksia: artikkeleita sekä pro gradu -tutkielmia. Käännöstieteeseen liittyvää tutkimusta käsiteltäessä keskeisimmät teokset ovat Helsingin yliopiston julkaisema Kohteena käännös: uusia näkökulmia kääntämisen ja tulkkaukseen tutkimukseen ja opiskelemiseen ja Rune Ingon Lähtökielestä kohdekieleen: johdatusta käännöstieteeseen. Käännöstieteeseen liittyvää tutkimusta käsitellään japanin kielen käännöksen analyysin yhteydessä. Tutkin liitepartikkelien käyttöä ja funktiota sekä analysoin niitä tutkittavissa teoksissa. Suomen kielen liitepartikkeleita käsitellään muun muassa Ison suomen kieliopin avulla. Tutkimuksen japanin kielen osassa käsitellään lyhyesti kieliopillisia ominaisuuksia käyttämällä muun muassa Hideaki Handon kielioppia Nihongo Joshi no Bunpō ja Saburō Niwan verkkojulkaisua Gendai Nihongo Bunpō Gaisetsu. Myös japanin kielen korostuskeinot otetaan huomioon, sillä korostus on yksi suomen liitepartikkelien tärkeimmistä funktioista. Japanin sukupuolen sävyeroja käsitellään Janet Shibamoton teoksen Japanese women’s language avulla. Japaninkielisen käännöksen analyysin avulla havaitaan, että japanin kielessä on liitepartikkeleita vastaavat hyōgenshit. Muina ilmaisukeinoina kääntäjä osoittaa lukijalle alkuperäisen tekstin merkitystä esimerkiksi luomalla tekstiä itse ja vaihtamalla sanajärjestystä. Itsenäisesti tekstiä luodessaan kääntäjä on jättänyt muutamissa tapauksissa liitepartikkelien funktioita kääntämättä. Lisäksi kääntäjä jakaa suomenkielistä tekstiä jaksoihin vaihtamalla sanajärjestystä. Sen tuloksena käännettyihin teksteihin syntyy hieman merkitys- ja vivahde-eroja. Yhteenvetoluvussa ja liitteessä esittelen tulokset analyysistani taulukon avulla. Luku päättyy jatkotutkimuksen mahdollisuuteen.

Itä-Suomen kuljetuskohdeselvitys : Rautatiekuormausalueiden, vesitieterminaalien, jätekeskusten, kaivosten ja energialaitosten tieyhteydet

Selvityksessä on käyty läpi Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueen rautatieasemat ja kuormausalueet, satamat, lastauslaiturit ja uiton pudotuspaikat, jätehuollon osalta jätekeskusten sijainti, jätehuoltoyritykset ja niiden toiminta-alueet sekä jätteenpolttolaitoshankkeiden tilanne, lämpö- ja energialaitokset ja teollisuuden prosessivoimalat sekä kaivosten kuljetukset. Kuljetuskohteiden osalta yleinen suuntaus on ollut se, että niitä on keskitetty suuremmiksi yksiköiksi ja verkostoa on harvennettu, mikä on johtanut autoilla tapahtuvien alkukuljetusten pituuden kasvuun ja autokuljetussuoritteen lisääntymiseen. Keskittymistä on tapahtunut rautatieliikennepaikkojen, uiton pudotuspaikkojen ja jätekeskusten osalta. Näiltä osin kehitys näyttäisi jatkuvan samansuuntaisena, jätehuollon osalta tosin pelkästään lähinnä jätteenpolttolaitoksen myötä. Lämpö- ja energialaitosten osalta on havaittavissa sekä keskittymistä laitoskoon kasvun myötä että hajaantumista pienempien usein bioenergiaa hyödyntävien laitosten ja varavoimaloiden lisääntyessä. Uusia kaivoksia on perustettu ja kaivoshankkeita on runsaasti vireillä, jolloin malmi- ja rikastekuljetukset ovat huomattavasti lisääntymässä. Selvityksessä ei tullut esille merkittäviä maantieyhteyksien kehittämistarpeita. Rautatieasemien ja kuormauspaikkojen sekä uiton pudotuspaikkojen lopettaminen on johtanut tilanteeseen, jossa näille johtavien maanteiden käyttötarve on hävinnyt. Selvityksessä löytyi runsaat 40 maantietä tai maantien osaa, joiden kohdalla on tarpeen arvioida niiden ja tarvittaessa käynnistää maantien lakkautusprosessi. Yhteistyössä Liikenneviraston ja ELY-keskusten kesken tulisi selvittää, miten rautateiden kuormausalueiden ja niille johtavien tieyhteyksien hoitoa voitaisiin yhtenäistää. Tienpitomielessä tulisi selvittää, olisiko yksityistie maantietä tarkoituksenmukaisempi hallinnollinen ratkaisu kuormausalueteiden osalta. ELY-keskusten tieliikenteen asiantuntijana tulisi olla aktiivisemmin mukana uusien ja säilytettävien kuormausalueiden sijoittamista selvitettäessä.

Tulevaisuuden fyysinen oppimisympäristö. Käyttäjälähtöinen muunneltava ja joustava opetustila

Kuluneen sadan vuoden aikana koulun fyysisen oppimisympäristön opetustilan koko, muoto ja peruskalustus eivät ole uudistuneet käytännössä lainkaan. Oppimisympäristöjen laajentumisen ja perusopetuksen liittyvien uudistusten keskellä suomalainen koululaitos ja sen toimintakulttuurin elävät jatkuvien kehityshaasteiden keskellä. On havaittu, että yksipuoliset tila-, kaluste- ja laiteratkaisut eivät tarjoa opettajille ja oppilaille mahdollisuuksia hyödyntää uusia opetus- ja oppimisprosessin moninaistuvia mahdollisuuksia. Tällöin koulun opetustilojen muuttumattomuudesta on muodostunut toimintakulttuurin uudistumista hidastava tekijä. Koulun toimintakulttuurin uudistamisen tueksi on laadittu perusopetuksen laatutavoitteita ja -kriteerejä (esim. Opetus ministeriö 2009b). Laatuperusteinen kehittäminen edellyttää muun muassa moderneja muunneltavuutta ja joustavuutta korostavia opetustilaratkaisuja. Ristiriita opetustilojen muuttumattomuuden ja laadullisten uudistustavoitteiden välillä loivat tämän tutkimuksen peruslähtökohdan. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisia tekijöitä ja merkityksiä oppilaat, opettajat, rehtorit sekä opetushallinnon asiantuntijat korostavat laadukkaassa, muunneltavassa ja joustavassa fyysisessä oppimisympäristössä ja opetustilassa. Toisena tavoitteena oli selvittää, millaisia tulevaisuuden fyysisen oppimisympäristön muunneltavuutta ja joustavuutta tukevia tila-, laite- ja välineratkaisuja voidaan käyttäjälähtöisen suunnitteluprosessin kautta määrittää. Tutkimuksen teoreettiset perusteet tukeutuvat Wilsonin (1996) kokonaisvaltaiseen oppimisympäristönäkemykseen, jota rikastetaan Saussoisin (2006) oppimisympäristöelementtien suhteita tarkastelevalla dimensionäkökulmalla. Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus, jossa fyysistä oppimisympäristöä lähestyttiin fenomenologisen lähestymistavan avulla ilmiönä. Tutkimusaineisto muodostui laajasta kansainvälisestä aineistosta, joka koostui 35 haastattelukoonnista, 63 kyselyvastauksesta sekä 294 oppilaiden tekemästä opetustilasuunnitelmasta. Lisäksi aineistoa kerättiin osallistuvan havainnoinnin avulla sekä monitieteisen ja -ammatillisen oppimisympäristösimulaation yhteydessä. Simulaation pohjalta luotiin konkreettinen opetustila. Simulaatioprosessissa huomioitavia elementtejä olivat muuttuvan yhteiskunnan vaatimukset ja yksilöityvät oppimistarpeet sekä formaalin koulutuksen ja informaalin oppimisen uudistuvat mahdollisuudet. Fenomenologisen analyysin lisäksi moninaiset sanalliset ja kuvalliset vastaukset edellyttivät hermeneuttista lähestymis tapaa käsitysten tulkitsemiseksi ja merkitysten löytämiseksi. Fyysistä oppimisympäristöä analysoitiin yleisellä tasolla, opetustila- ja klusteritasolla sekä laite- ja kalustetasolla. Fyysistä oppimisympäristöä yleisellä tasolla kuvaavassa merkitysverkostotyypissä korostuivat yhteisöllisyyteen ja avoimuuteen liittyvät merkitysverkostot. Keskeisenä sivistyspalveluiden tuottajana koulun katsottiin muodostavan luontevan institutionaalisen palvelutuotantoalustan, johon integroituvat myös hyvinvointi-, terveys- ja ympäristöpalvelut eri asiantuntijoineen. Oppimisympäristön yleisen tason muunneltavuutta ja joustavuutta kuvaavissa merkityksissä korostuivat uudet vuorovaikutusta ja sosiaalisia opetus- ja oppimisprosesseja ilmentävät merkitykset. Koulun fyysisenä oppimisympäristönä odotettiin tarjoavan monimuotoisia tilaratkaisuja, jotka antavat mahdollisuuksia eri opetusmenetelmien ja oppimisprosessien hyödyntämiseen. Nykymuotoisen koulun fyysisen oppimisympäristön mahdollisuudet toteuttaa formaalisia sekä informaaleja opetus- ja oppimistarpeita koet tiin kuitenkin rajallisiksi. Sekä opetustila- ja klusteritason että laite- ja kalustetason muunneltavuutta ja joustavuutta kuvaavissa merkitysverkostotyypeissä korostuivat toiminnallisuuteen, sosiaalisuuteen ja monimuotoisuuteen liittyvät merkitysverkostot, vaikka niissä korostuivat eri tekijät tasosta riippuen. Vaikka opetustilan merkitys koettiin ilmeisenä, painottui tutkimustuloksissa yksittäisen tilan pedagoginen yhteys olemassa olevaan tilakokonaisuuteen, jossa erikokoiset yhdisteltävät tilat ja niiden väliset toiminnalliset alueet muodostavat yhtenäisemmän monitoimialueen. Fyysinen opetustilaympäristö haluttiin hyödyntää monimuotoisemmin, jolloin myös samanaikaisopetuksen ja eheyttävän aihepiiriopetuksen menetelmät mahdollistuvat luontevammin. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena hahmottui opetustila, joka tarjoaa mahdollisuuden muodollisten ja epämuodollisten yksilö- ja ryhmätyömuotojen sekä eri opetusmenetelmien ja oppimistapojen joustavaan käyttöön. Opetustilan sisällä ilmeni kolmen erilaisen kaluste- elementin tarve: henkilökohtainen yksilö- tai parityöpiste, ryhmätyöpiste ja vapaamuotoinen työpiste, joista erityisesti oppilaat selvästi suosivat työpisteiden sijoittamista ryhmiin. Kaiken kaikkiaan oppilaiden ratkaisuissa painottuivat toiminnallisuutta ja sosiaalisuutta korostavat opetus- ja oppimisprosessin muodot. Laite- ja kalustetasolla korostuivat tilamitoituksen tarkoituksenmukaisuus, erilaisten työpisteiden variaatiot, opettajan työpisteen luonne ja sijoittelu sekä opetustilan laiteratkaisut. Esiin tuodut moninaiset tilannesidonnaisuutta korostavat kalusteratkaisut edellyttävät muunneltavuuden ja joustavuuden huomioimista, jolloin yksittäistä pysyvää opetustilan kalusteratkaisua ei voida antaa. Opettajan työpisteen sijoittaminen tilan keskiosaan ilmentää opettaja-oppilas-suhteen uudistuvaa luonnetta, jossa toiminnalliset ja sosiaaliset työskentely muodot lisäävät opetuksen ohjauksellisuutta. Laitteista tieto koneen merkitys nousi keskeiselle sijalle. Opettajan ja oppilaiden henkilö kohtaisten pääte laitteiden lisääntyvä käyttö digitalisoituvan opetusmateriaalin työstämisessä katsottiin merkittäväksi edellytykseksi laadukkaalle ja ajanmukaiselle opiskelulle. Myös päätelaitetyöskentelyssä suosittiin ryhmätyöpisteitä. Verkkosisältöjen ja sosiaa lisen median lisääntyvän hyödyntämisen seurauksena informaatio teknologia osin syrjäyttää perinteiseen luokkahuoneeseen mielletyt kalusteet ja laitteet huomion kiinnittyessä nykyaikaisiin aktiivitaulu- ja mobiililaitejärjestelmiin. Tulevaisuuden oppimisympäristöjen avautumisen ja laajentumisen seurauksena formaalin koulutuksen ja informaalin oppimisen elementit pyrkivät sulautumaan yhteen. Samalla tämä mahdollistaa niin yksilökeskeisempien oppimispolkujen kuin toisaalta yhteiskunnallisten kasvatus- ja koulutustavoitteiden toteutumisen ja lähentymisen. Yksittäisen hybridiopetustilan muunneltavuuteen ja joustavuuteen liittyvissä ominaisuuksissa korostuivat aihepiirimäisen samanaikaisopetuksen piirteet, joiden seurauksena tulevaisuuden opetustilassa opiskelee useampia opetusryhmiä ja opetuksen ohjaajia. Opetus- ja oppimisprosessin haasteisiin vastaaminen edellyttää näin monitoimisia opetustiloja, joissa kalusteet ja nykyaikaiset av- ja informaatioteknologiset laitteet tukevat erilaisia opetus- ja oppimisprosesseja vaivattomasti ja tilannekohtaisesti muuntuen ja joustaen. Tulosten perusteella perusopetuksen opetustila ja sen kaluste- ja väline ratkaisut eivät käyttäjien näkökulmasta tällä hetkellä tue moder nien opetus- ja oppimisprosessien mahdollisuuksia, vaan estävät merkittävällä tavalla koulun toimintakulttuurin uudistamista. Tulevaisuuden koulun fyysisen oppimis ympäristön määrittelyn tuleekin olla käyttäjälähtöinen innovatiivinen prosessi, joka huomioi koko alueen ja sen ympäröivän yhteisön tarpeet. Tulokset ovat hyödynnettävissä, kun suunnitellaan tai uudistetaan koulun tila-, kaluste- ja laiteratkaisuja. Tulokset tarjovat tukea kaikille koulurakentemisen asiantuntijaryhmille käyttäjistä suunnittelijoihin, rakentajiin ja päättäviin viranomaisiin. Saatu tieto prosessisimulaatiomenetelmän toimivuudesta on hyödynnettävissä koulurakentamisessa monialaisesti ja -tasoisesti.

Maa- ja metsätalousalueiden monimuotoisuus ja kosteikot : Tarvasjoen valuma-alue

Maatalouskosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuskohteiden yleissuunnitelma Tarvasjoen valuma-alueelle tehtiin syksyllä 2011. Samanaikaisesti päivitettiin aiempi suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma. Rinnan tämän hankkeen kanssa on käynnissä metsäluonnon monimuotoisuuden yleissuunnittelu, joka on METSO- yhteistoimintaverkostohanke. Yleissuunnitelman tavoitteena on innostaa viljelijöitä ja maanomistajia vesiensuojelua edistävien kosteikkojen ja suojavyöhykkeiden perustamiseen ja luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen. Toimenpiteiden toteuttaminen on vapaaehtoista, eikä suunnitelma velvoita maanomistajia mihinkään. Suunnitelman tietoja voidaan käyttää yksityiskohtaisen suunnittelun tukena haettaessa ei-tuotannollista investointitukea, maatalouden ympäristötukea tai muuta rahoitusta kohteiden toteuttamiseen. Suunnitelma perustuu kohteiden maastoinventointeihin. Maastokäyntien kohteet valittiin karttatarkastelun sekä eri tahoilta saatujen vihjeiden ja tietojen perusteella. Paikkatietoaineiston luominen oli tulosten käsittelyssä merkittävässä asemassa. Paikkatietojen avulla voitiin laskea mm. kohteiden pinta-alat ja kosteikkojen osalta valuma-alue ja kosteikon pinta-alan osuus valuma-alueesta. Raportissa kerrotaan asiaan liittyvää perustietoa alueesta ja vesistöistä. Tietoa tarjotaan kosteikkojen perustamisesta ja hoidosta sekä monimuotoisuuskohteiden ja suojavyöhykkeiden toteuttamisesta. Myös metsäkartoituksen tulokset esitellään. Edellä mainittujen toimien mahdollisia rahoituslähteitä ja rahoituksen ehtoja esitellään.

Maa- ja metsätalousalueiden monimuotoisuus ja kosteikot : Jaatilanjoki

Maatalouskosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuskohteiden yleissuunnitelma Jaatilanjoen valuma-alueelle tehtiin syksyllä 2011. Samanaikaisesti päivitettiin aiempi suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma. Rinnan tämän hankkeen kanssa on käynnissä metsäluonnon monimuotoisuuden yleissuunnittelu, joka on METSO- yhteistoimintaverkostohanke. Yleissuunnitelman tavoitteena on innostaa viljelijöitä ja maanomistajia vesiensuojelua edistävien kosteikkojen ja suojavyöhykkeiden perustamiseen ja luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen. Toimenpiteiden toteuttaminen on vapaaehtoista, eikä suunnitelma velvoita maanomistajia mihinkään. Suunnitelman tietoja voidaan käyttää yksityiskohtaisen suunnittelun tukena haettaessa ei-tuotannollista investointitukea, maatalouden ympäristötukea tai muuta rahoitusta kohteiden toteuttamiseen. Suunnitelma perustuu kohteiden maastoinventointeihin. Maastokäyntien kohteet valittiin karttatarkastelun perusteella sekä eri tahoilta saatuihin vihjeisiin ja tietoihin. Paikkatietoaineiston luominen oli tulosten käsittelyssä merkittävässä asemassa. Paikkatietojen avulla voitiin laskea mm. kohteiden pinta-alat ja kosteikkojen osalta valuma-alue ja kosteikon pinta-alan osuus valuma-alueesta. Raportissa kerrotaan asiaan liittyvää perustietoa alueesta ja vesistöistä. Tietoa tarjotaan kosteikkojen perustamisesta ja hoidosta sekä monimuotoisuuskohteiden ja suojavyöhykkeiden toteuttamisesta. Myös metsäkartoituksen tulokset esitellään. Edellä mainittujen toimien mahdollisia rahoituslähteitä ja rahoituksen ehtoja esitellään.

CRM - käyttöönotto ja hyödyt

Tämä kandidaatintyö käsittelee CRM:ää tietojärjestelmänä ja strategiana. CRM:llä (Customer Relationship Management) tarkoitetaan asiakkuuksien hallintaa. Suppea määritys käsittää CRM:n vain tietojärjestelmänä, laajempi määritys sisältää tietotekniikan lisäksi sekä organisaation että asiakkaat eli CRM nähdään kokonaisvaltaisena strategiana. Tietojärjestelmät ovat olennainen osa CRM:ää, sillä ne mahdollistavat asiakkuuksien hallinnan. Kun CRM ymmärretään strategiana, siitä saadaan enemmän hyötyjä. Tällöin käyttöönottoprosessista tulee kuitenkin haastavampi. Käyttöönotossa tulee huomioida CRM:n eri näkökulmat ja menestystekijät sekä organisaation kulttuurin muutos. Näiden tekijöiden aliarvioiminen johtaa usein epäonnistumiseen. CRM:n käyttö on yleistynyt viime vuosina merkittävästi. Tämä on johtunut muuttuvasta kilpailuympäristöstä sekä asiakkaiden kulutustottumusten muuttumisesta. CRM on laajemmin käytössä isoilla yrityksillä ja käyttö vaihtelee myös toimialan mukaan. Käyttöönottoa ovat ajaneet CRM:stä saatavat hyödyt: asiakkaista saatavan voiton maksimointi, kannattavien asiakkaiden parempi tunnistaminen ja tärkeäksi muodostuneiden pitkäaikaisten asiakassuhteiden säilyttäminen. Hyötyjen mittaamiseen ei ole vielä kehittynyt yhtenäistä mitta-asteikkoa, mutta tulokset tulee mitata CRM-mittareiden avulla. CRM-järjestelmien kysyntä lisääntyy, mutta tavat käyttää niitä muuttuvat. Oman järjestelmän hankkimisen tilalle on tullut ulkopuolisten palveluntarjoajien pilvipalvelut. CRM:stä tulee tulevaisuudessa sosiaalisempaa ja avoimet ohjelmistoratkaisut lisääntyvät.

Asiakkaan roolit teollisten ratkaisujen yhteisinnovoinnissa: Tuote- ja palvelulähtöinen näkökulma

Tutkimuksessa käydään läpi, minkälaisia rooleja asiakkaalla on teollisten ratkaisujen yhteisinnovoinnissa. Samalla tutkitaan, missä innovaatioprosessin eri vaiheessa asiakas on mukana. Koska kirjallisuutta aiheesta on hyvin niukalti, tarkastellaan työssä teollisia tuotteita ja palveluita ja niiden pohjalta tehdään johtopäätöksiä koskien teollisten ratkaisujen yhteisinnovointia. Työ on kirjallisuustutkimus, joka koostuu alan keskeisistä julkaistuista kirjoista ja artikkeleista. Näiden pohjalta käydään läpi, minkälaisia rooleja asiakkaalla on teollisissa tuote- ja palveluinnovaatioprosesseissa, sekä missä vaiheessa prosessia nämä roolit esiintyvät. Vertaamalla saatuja tuloksia jo olemassa oleviin asiakkaan rooleihin yleisesti teollisessa innovoinnissa, on tutkimuksessa esitetty, minkälaisia rooleja asiakkaalla voi olla teollisten ratkaisujen yhteisinnovoinnissa. Asiakkaan roolit eroavat ratkaisuinnovoinnin tiettyjen ominaispiirteiden vuoksi jonkun verran siitä, mitä ne ovat verrattuna rooleihin tuote- ja palveluinnovoinnissa. Kuitenkin, tutkimuksessa tuli selville, että monet roolit siirtyvät suoraan ratkaisuihin, vaikkakin hieman eri merkityksellä. Lisäksi mukanaololle eri innovaatioprosessin vaiheissa on muodostettavissa kokonaiskuva vertaamalla prosessia tuote- ja palvelukehitysprosessiin ratkaisuinnovoinnin ominaispiirteet huomioiden.

”Ei yhtä arkista kuin maksalaatikko.” Kinky seksuaalisuus ja arki.

Työssäni käsittelen kinkyä seksuaalisuutta arkisena ilmiönä. Kinkyksi käsitän niin sadomasokismin, fetisismin, bondagen kuin muutkin outona tai tavallisesta poikkeavana pidetyt seksuaalisuudet. Tutkielmani kautta haluan hälventä kinkyyn kohdistuvia ennakkoluuloja ja vääriä käsityksiä. Tarkoituksena minulla on välittää yksilöiden henkilökohtaisia kokemuksia kinkystä seksuaalisuudesta, identiteetistä, yhteisön merkityksestä ja arjen kokemuksista. Tutkimusaineistona minulla on 12 teemakirjoitusta, sekä viiden henkilön haastattelut. Teemakirjoituksista suurin osa on omaelämäkerta-tyyppisiä tekstejä ja osa puolestaan suoraviivaisempia vastauksia esittämiini kysymyksiin. Kirjoittajat ovat kotoisin ympäri Suomea ja iältään kahdestakymmenestä aina yli kuusikymmenvuotiaaseen. Haastattelut koskevat erityisesti kinky-bileitä, koska tein ne kandidaatintutkielmaani varten. Tarkastelin aineistoani lähiluvun keinoin kulttuurianalyysin, feministisen- ja queer-teorian avulla. Näin pääsin aineistossani pintaa syvemmälle ja toisaalta sain kyseenalaistavan ja kriittisen lähestymistavan itselleni tuttuun aiheeseen. En myöskään pyrkinyt tekemään kattavaa yleistystä siitä, minkälainen henkilö on kinky, vaan pikemminkin yksittäisten ihmisten kautta saada tuntumaa siihen, miltä tuntuu olla kinky ja mitä se merkitsee yksilöille itselleen. Informanttieni kertomusten perusteella kinky seksuaalisuus saattaa luoda tunteen siitä, että on yksin ja epänormaali. Yhteisön löytyminen Internetistä ja yhdistysten parista kuitenkin luo tunteen kotiin löytämisestä ja eheydestä. Informanttini tunsivat kuitenkin ylpeyttä kinkystä seksuaalisuudestaan. Myös parisuhde on tärkeä kinkyjen mieltymysten toteuttamisen kannalta. Yhteisöllisyyden näyttämönä toimivat kinky-bileet, jonne mennään näyttäytymään, katsomaan ja kokemaan, sekä tutustumaan muihin kinkyihin. Bileissä on mahdollista paeta arjesta, mutta kinky voi olla arjesta pakenemista myös kotioloissa. Kinky seksuaalisuus halutaan pitää osittain piilossa, mutta sitä kohtaan halutaan lisätä ymmärrystä ja tietoa. Kuten eräs informantti totesi, kinky ei ole aivan yhtä arkista kuin maksalaatikko, mutta silti erityinen, tärkeä ja rikastuttava osa yksilöiden elämää.

Bodominjärven ja Matalajärven säännöstely : Säännöstelyn muutosmahdollisuudet

Espoon Bodominjärvi on toiminut raakavedenottolähteenä vuosina 1961–1998, minkä vuoksi järven vedenkorkeutta ja virtaamaa säännöstellään. Myös järveen laskeva puro Matalajärvestä on suoristettu ja ruopattu, ja Matalajärven vedenpinnan laskun estämiseksi on rakennettu pohjapato. Säännöstelyn alkuperäinen käyttötarkoitus on poistunut ja säännöstelypato on säännöstelijälle raskastekoinen ja työläs. Lisäksi pato aiheuttaa eliöstölle, mm. alapuolisessa vesistössä elävälle taimenelle, täydellisen vaellusesteen. Tässä työssä selvitettiin mahdollisuuksia luopua Bodominjärven ja Matalajärven nykymuotoisesta säännöstelystä aiheuttamatta haitallisia vaikutuksia vesistön ja rantojen käytölle, luontoarvoille tai järven alapuoliselle vesistölle. Nykyiselle padolle suunniteltiin vaihtoehto luonnonmukaisia vesirakennusmenetelmiä soveltaen, jotta Glomsinjoen ja Bodominjärven välille palautuisi eliöstön vaellusmahdollisuus. Lisäksi selvitettiin hiljalleen umpeen kasvavan, Natura 2000 -verkostoon kuuluvan, Matalajärven vedenkorkeuden nostomahdollisuuksia järvien välistä pohjapatoa muuttamalla. Työssä simuloitiin erilaisia pato- ja säännöstelyvaihtoehtoja Bodominjärven ja Matalajärven vesitaseisiin perustuvilla simulointimalleilla. Bodominjärven rantojen ja virkistyskäytön sekä alapuolisen vesistön asettamien rajoituksien vuoksi säännöstelystä ei jatkossakaan voida täysin luopua. Nykyinen säännöstelypato on kuitenkin purettavissa, ja sen tilalle voidaan rakentaa pato, joka koostuu luonnonmukaisesta eliöstön vaelluksen mahdollistavasta pohjapadosta sekä erillisestä settipadosta, jonka kautta virtaamaa voidaan jatkossakin lisätä esim. kevättulvan ennakoimiseksi. Lisäksi pohjapadon alivirtaama-aukon kokoa voidaan pienentää elementin avulla kesän virkistyskäyttömahdollisuuksien säilyttämiseksi. Matalajärven pohjapadon korkeutta muuttamalla sen sijaan voidaan vaikuttaa lähinnä järven alivesiin, sillä vedenpinnan ollessa padon yläpuolella Matalajärven vedenkorkeus on riippuvainen Bodominjärven vallitsevista vedenkorkeuksista. Tutkimuksissa Bodominjärvelle suunnitelluilla toimenpiteillä ei havaittu olevan merkittäviä muutoksia vedenkorkeuteen, eikä haitallisia vaikutuksia vesistön ja rantojen käytölle, alueen virkistyskäytölle, järven luonnolle, eliöstölle tai järven alapuoliselle vesistölle. Sen sijaan järven menovirtaama palautuisi joen luonnonmukaista rytmiä mukailevaksi, mikä on hyödyllistä jokieliöstölle. Lisäksi padon luonnonmukaisen muotoilun vuoksi pato on eliöstön kuljettavissa ja mahdollistaa mm. taimenen nousun. Suunnitellun mukainen pato vähentäisi myös säännöstelijän tehtävää, sillä tavanomaisina vuosina pato toimii lähes itsenäisesti, ja vaatii säännöstelijältä huomattavasti vähemmän toimenpiteitä nykytilaan verrattuna.

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Palveluarkkitehtuuri ja prosessien palvelulähtöinen mallintaminen

Liiketoiminnot käyttävät useita erillisiä tietojärjestelmiä. Toimintaprosessit sisältävät useiden eri liiketoimintojen suorittamia tehtäviä. Tehtävien tarvitsemien ja tuottamien tietojen sujuvan virtauksen toteutuminen vaatii tietojen ja tietojärjestelmien integraatiota, jota on toteutettu perinteisesti järjestelmien välisillä suorilla yhteyksillä. Tästä seuraa IT-arkkitehtuurin joustamattomuutta. Palvelulähtöisellä arkkitehtuurilla (Service Oriented Architecture, SOA) luvataan IT-arkkitehtuurille parempaa joustavuutta ja toisaalta kustannussäästöjä. Työssä selvitettiin palveluarkkitehtuurin teoreettinen tausta sekä palvelulähtöisen prosessikuvauskielen BPMN ideaa. Empiirisessä osuudessa haettiin teemahaastattelujen avulla kohdeyrityksen ja sen käyttämien järjestelmätoimittajien näkemyksiä palveluarkkitehtuurista ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Lisäksi työssä selvitettiin palveluarkkitehtuurista saatavia vastauksia kohdeyrityksen IT-strategiassa esitettyihin tavoitteisiin. Työn tuloksena analysoitiin palvelupohjaista mallinnusmenetelmää noudattaen prosessi- ja palvelukuvaus sekä tunnistettiin niitä tukevat SOA-palvelut. Menetelmän lopputuloksia hyödyntäen työssä esitettiin implementointiratkaisu palveluväylän avulla toteutettuna. Lisäksi luonnosteltiin ehdotusta siitä, miten kohdeyritys voisi lähteä liikkeelle palveluarkkitehtuurin soveltamisessa.

Kokemuksia kansalaisopistojen esteettömyydestä. Kyselytutkimus vammaisille, kuuroille, erilaisille oppijoille ja pitkäaikaissairaille opiskelijoille

Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, millaisia kokemuksia vammaisilla, kuuroilla, erilaisilla oppijoilla ja pitkäaikaissairailla on kansalaisopistojen esteettömyydestä. Mielenkiinnon kohteena olivat myös ne osa-alueet, joista kansalaisopistojen esteettömyys kohderyhmän kokemuksissa rakentuu. Tutkimus toteutettiin survey-tutkimuksena. Verkkokyselyllä kerätty tutkimusaineisto koostui 160 vastauksesta, jotka analysoitiin tilastollisin menetelmin. Tutkimus kuului osana Vapaan sivistystyön esteettömyys -hankkeeseen, jonka puitteissa pyrittiin luomaan kuva esteettömyystilanteesta vapaan sivistystyön oppilaitoksissa. Kansalaisopiston esteettömyys rakentui kuudesta erilaisesta osa-alueesta, joita olivat asenteiden, tiedotuksen ja viestinnän, opetustilanteiden, opiskeluolosuhteiden, rakennusten ja ympäristön esteettömyys sekä monenlaisuuden huomioiminen (monenlaisten osallistujien huomioiminen ja tietoisuus monenlaisuudesta). Asenteiden esteettömyys koettiin muiden osa-alueiden esteettömyyttä myönteisempänä. Suurimmat puutteet esteettömyydessä koettiin osa-alueilla rakennukset ja ympäristö sekä monenlaisuuden huomioiminen. Kaikilla osa-alueilla esteettömyyden kehitys näyttäytyi myönteisenä, joskin osa-alueella rakennukset ja ympäristö kehitys oli ollut vain vähäistä. Noin puolet vastaajista, joiden kokemukset olivat vuodelta 2010 tai myöhemmin, antoi kansalaisopiston esteettömyyden kokonaisarvosanaksi melko hyvä tai erinomainen. Sitä vastoin toinen puoli vastaajista ei kokenut kansalaisopiston esteettömyyttä myönteisenä. Vastaajien antamaan esteettömyyden kokonaisarvosanaan vaikuttivat kokemukset rakennusten ja ympäristön esteettömyydestä sekä monenlaisuuden huomioimisesta. Tulosten pohjalta voitiin todeta, että vaikka esteettömyyden kehittyminen on kansalaisopistoissa ollut myönteistä, ilmenee esteettömyydessä edelleen puutteita, jotka vaikeuttavat erilaisten ihmisten yhdenvertaista osallistumista toimintaan. Esteettömyyden parantamiseksi tulisi huomiota kiinnittää ensisijaisesti rakennusten ja ympäristön esteettömyyteen sekä tietoisuuden lisäämiseen ja monenlaisuuden huomioimiseen toiminnan suunnittelu- ja strategiatyössä. Varsinaisen tutkimustehtävän ohessa tutkimusprosessi tuotti tarkennuksia myös oppimisympäristön esteettömyyden rakentumista kuvaavaan malliin.

Vesien tila hyväksi yhdessä : Vaikuta vesienhoidon työohjelmaan ja keskeisiin kysymyksiin Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueella 2012-2021

Vesienhoidon tavoitteena on laajan yhteistyön avulla säilyttää vesien hyvä tila sekä parantaa vesien tilaa siellä, missä se on päässyt heikentymään. Vesienhoidon suunnittelu etenee kuuden vuoden jaksoissa. Toisen suunnittelukierroksen aikana päivitetään vuonna 2009 hyväksytyt, vesienhoitoaluekohtaiset vesienhoito¬suunnitelmat ja toimenpideohjelmat laajassa yhteis-työssä ja eri tahoja kuullen. Antamalla palautetta voit vaikuttaa siihen, miten oman alueesi vesistöt, rannikkovedet ja pohjavedet sekä niiden tilaan vaikuttavat toiminnot otetaan suunnittelussa huomioon. Työohjelma ja aikataulu ovat samat kaikilla vesienhoitoalueilla. Vesienhoidon keskeiset kysymykset ja suunnittelun alueellinen organisointi vaihtelevat eri vesienhoitoalueilla. Tässä asiakirjassa käsitellään keskeisiä kysymyksiä, jotka liittyvät Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen järvien, jokien, pohjavesien ja rannikkoalueiden tilan parantamiseen. Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalue kattaa Perämereen laskevat vesistöt Kalajoelta Kuivajoelle sekä Koillismaalta itään laskevat vesistöt. Samalla maantieteellisellä alueella tarkastellaan myös pohja- ja rannikkovesiä.