Martta vai Maria? : Aktiivisen ja kontemplatiivisen välinen suhde Mestari Eckhartin mystiikanteologiassa.

Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää millainen suhde käsitteiden ”aktiivinen” ja ”kontemplatiivinen” välillä vallitsee 1200- ja 1300-lukujen taitteessa eläneen saksalaisen teologin Mestari Eckhartin mystiikanteologiassa. Lisäksi on tarkoitus selvittää mitä tuon suhteen kautta on mahdollista paljastaa Eckhartin mystiikanteologiasta laajemmin. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi ja päälähteinä käytetään Eckhartin saksankielisiä saarnoja. Erityisesti analysoidaan Eckhartin Martta-Maria -perikooppia (Lk.10:38–42) käsitteleviä saarnoja Pr.86 ja Pr.2. Lisäksi lähteinä käytetään muita Eckhartin saksankielisiä saarnoja ja muuta tuotantoa siinä määrin kuin niiden mukaan ottaminen auttaa paremmin ymmärtämään saarnojen intentioita. Jo ensimmäisistä kristillisistä vuosisadoista lähtien Luukkaan evankeliumin kertomus Martasta ja Mariasta on ollut aktiivisen ja kontemplatiivisen elämän locus classicus. Siksi tutkimuskysymykseen vastaamiseksi on valittu juuri Eckhartin sitä käsittelevät saarnat. Itse tutkimuskysymyksen valintaan on vaikuttanut puolestaan se, että Eckhart tulkitsee perikooppia häntä edeltävästä tulkintatraditiosta selvästi poikkeavalla tavalla ja nostaa Martan sisaruksista edistyneemmäksi. Tutkimus etenee seuraavalla tavalla. Luvussa 2 avataan käsitteiden ”aktiivinen” ja ”kontemplatiivinen” sisältöä sekä käsitellään kysymystä siitä miten niiden välistä suhdetta on kirkon historiassa tulkittu. Se tapahtuu esittelemällä kolme keskeistä tulkintalinjaa: normaalikirkollinen, monastinen ja mendikanttisääntökuntien tulkinta. Luvussa 3 käydään läpi Eckhartin elämää, tuotantoa ja harhaoppisuustuomiota sekä hänen teologiansa keskeisiä jäsentäviä periaatteita. Koska Eckhart on suomalaiselle yleisölle verrattain tuntematon teologi, aihetta käsitellään hieman laajemmin kuin pro gradu -tukielmassa on yleensä tapana. Luvussa 4 perehdytään Martta-Maria -perikooppiin ja sen pitkään tulkintahistoriaan. Luvussa 5 analysoidaan Eckhartin saarna Pr.86, luvussa 6 Pr.2. Luvussa 7 tutkimuksen tulokset kootaan yhteen. Eckhartin saarnoja analysoimalla paljastuu, että hän tulkitsee aktiivisen ja kontemplatiivisen elämän suhteen häntä edeltävästä traditiosta poikkeavalla tavalla. Eckhartia edeltävänä aikana kontemplatiivisia pyrkimyksiä ja Mariaa oli pidetty kristillisessä kirkossa aktiivista elämää ihailtavampana ja ansiollisempana jo tuhat vuotta. Siihen oli vaikuttanut erityisesti se, että 400-luvulta lähtien aina 1200-luvulle asti luostarit olivat Länsi-Euroopan sivistyksen ja teologian keskuksia. Sen vuoksi juuri monastisia ihanteita – erityisesti kontemplatiivisia pyrkimyksiä Jumalan välittömään katselemiseen – pidettiin pitkään kristillisen elämän ihanteina. Eckhart on kuitenkin osa uutta tulkintatraditiota jossa perinteisen klausuurin rajat pyrittiin laajentamaan luostarin muureista koskemaan koko maailmaa. Tämä uusi tulkintatraditio oli ominaista erityisesti mendikanttisääntökunnille (fransiskaanit ja dominikaanit) sekä begiiniyhteisöille, joissa kontemplatiivinen ja aktiivinen elämä pyrittiin yhdistämään yhdeksi kristilliseksi elämäksi. Tutkimuksessa käy ilmi, että suhteessa laajempiin tulkintatradition linjoihin, Eckhart voidaan liittää luontevasti osaksi näiden sääntökuntien uusia orastavia tulkintoja. Niiden mukaan kristillistä täydellisyyttä ei tavoiteta kääntymällä pois päin maailmasta vaan sitä kohti. Sen on kuitenkin tarkoitus tapahtua niin, että aktiivisuus maailmassa nousee kontemplatiivisesta elämänmuodosta käsin. Toisaalta tutkimuksessa paljastuu myös, että Eckhart menee vielä edellä mainittuja uusia tulkintojakin pidemmälle. Mendikanttisääntökunnissa kontemplatiivisuus säilytti yleensä vielä jonkinlaisen ensisijaisuuden aktiivisuuteen nähden, siihen valmistavana ja sen mahdollistavana vaiheena. Eckhart saarnaa kuitenkin niiden täydellisen ykseyden ja samanaikaisuuden puolesta. Hänelle täydellisyyttä edustaa Betanian sisaruksista Martta joka on ”neitsyt-vaimo”, koskematon ja puhdas, mutta joka kuitenkin samalla synnyttää. Neitsyyden ja vaimouden täydellisen samanaikaisuuden korostaminen nousee puolestaan Eckhartin voimakkaasta sitoutumisesta uusplatoniseen metafysiikkaan. Eckhartin ontologia on ”dynaamista ontologiaa”, jossa kaikki ymmärretään Jumalan yliajalliseksi emanaatioksi. Tulkitsemalla mm. Proklosta, Eckhart esittää, että kaikki luotu on olemassa ensisijaisesti ja täydellisenä ikuisuudessa syntyvässä Pojassa ja vain formaalisesti ja vajavaisella tavalla havaittavassa todellisuudessa. Kristillinen täydellisyys on Eckhartille paluuta tuohon varsinaiseen olemiseen ikuisuudessa syntyvässä Pojassa. Paluu tapahtuu irrottautumalla (abegescheiden) kuvista (bilde) eli hyväksymällä, että Jumala ei ole missään käsitteissä, eikä häntä tavoiteta samoin kuin olemassa olevat asiat tavoitetaan. Sikäli kun ihminen riisutaan riippuvuudestaan kuvista, sikäli hän murtautuu (durchbrechen) takaisin siihen perustaan (grunt) jossa Poika ikuisesti syntyy. Perustasta käsin ihmisen on puolestaan mahdollista synnyttää sellaista aktiivisuutta ja toimintaa, joka ei ole itsekkyyden ja egon tahraamaa suorittamista ja kaupankäyntiä. Tutkimuksessa käy ilmi myös se, kuinka keskeinen rooli ymmärryksen (intellectus) kategorialla on kuvista luopumisen prosessissa ja Jumalan kaltaisuuden realisoitumisessa ihmisessä. Juuri ymmärtämisaktin (intelligere) puolesta ihminen on Eckhartin mukaan eniten Jumalan kaltainen ja osa Jumalan ikuisuudessa tapahtuvaa emanaatiota.

Illalla aristotelisti, aamulla platonisti : Muutos sielun toiminnassa luonnollisen tilan ja unio mystican välillä

Tämän tutkielman tehtävä on selvittää, millainen muutos tapahtuu Ristin Johanneksen mukaan sielun toiminnassa, kun luonnollisessa tilassa oleva sielu pääsee unio mysticaan. Päälähteenä on käytetty Ristin Johanneksen koko kirjallista tuotantoa paitsi Cántico espiritualin ja Llama del amor vivan ensimmäisiä redaktiota. Cántico espiritualin ensimmäinen redaktio on kuitenkin toissijaisena lähteenä tutkimuksessa. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi. Tutkielman aluksi on selvitetty Johanneksen käsitys sielun luonnollisesta toiminnasta. Johannes tulkitsee sielun luonnollista toimintaa aristotelisen filosofian mukaisella tomistisella käsitteistöllä. Johannes liittyy sielun luonnollisen toiminnan osalta aristotelismin pääperiaatteisiin ajattelemalla sielun saavan tietoa luonnollisesti ainoastaan aistein havaittavasta todellisuudesta aistien ja ajattelun yhteistoiminnalla. Johanneksen käsitys sielun luonnollisesta toiminnasta on pääpiirteissään tomismin tulkitseman aristotelismin mukainen, vaikka Johannes joiltakin osin poikkeaa perinteisistä tomistisista käsityksistä (erityisesti muistin rooli). Johannes käyttää sielun hengellisestä matkasta luonnollisesta tilasta unio mysticaan nimitystä “pimeä yö”. Pimeä yö on Johanneksen mukaan ennen kaikkea purgaatiota, vaikka sen loppupuolelle on sekoittunut myös illuminaatiovaihe. Johannes liittyy näin perinteiseen käsitykseen via mysticasta (purgaatio, illuminaatio ja unio mystica), vaikka tulkitseekin sitä omaperäisesti. Pimeä yö “pimentää” sielun toiminnan ja se valmistaa ja vie sielun unioon Jumalan kanssa. Siksi tutkielman tehtävään vastaaminen kertoo myös “pimeän yön” perimmäisen vaikutuksen sieluun. Pimeässä yössä tapahtuvassa purgaatiossa teologisilla hyveillä (usko, toivo ja rakkaus) on keskeinen rooli sielun henkisen osan kykyjen puhdistamisessa. Tässä tutkielmassa käytetään unio mysticasta nimitystä “Jumalan kaltaisuuden unio” (unión de semejanza). Tällä nimityksellä kuvataan sielun täydellisyyden tilan kahta keskeistä piirrettä, jotka ovat sielun ja Jumalan välitön yhteys ja sielun saavuttama Jumalan kaltaisuus. Tässä Jumalan rakkauden vaikuttamassa uniossa tapahtuvaa sielun ja Jumalan kohtaamista Johannes kutsuu myös aistimisen kielikuvilla. Johanneksen mukaan tämä Jumalan “aistiminen” eroaa kuitenkin radikaalilla tavalla luonnollisesta aistimisesta, koska nyt sielu ei “aisti” aistittavan kohteen muotoa vaan koko Jumalan, missä ei muotoa ole. Yhtyminen Jumalaan tarkoittaa myös yhtymistä jumalalliseen tietoon, mikä sisältää myös tiedon luodusta. Johannes liittyy platonistiseen perintöön ajatellessaan Jumalan sisältävän varsinaisen tiedon myös luodusta (luodun “ideat”). Johannes ymmärtää sielun ja Jumalan yhteyden tässä uniossa olevan samanlainen kuin Augustinuksen kolminaisuusopin mukaan on Isän ja Pojan välillä. Johanneksen mukaan sielu on tässä uniossa päässyt itsekin Kolminaisuuden kaltaiseksi muuttuneena mukaan trinitaariseen kommuunioon. Sielun aistinen osa ei sen sijaan ole sisällä uniossa, vaikka siihen voikin “pursuta yli” vaikutusta uniosta samalla tavalla, kuin uusplatonistisen emanaatiometafysiikan mukaisesti tulkitusta Jumalasta virtaa kaikkeus ulos. Johanneksen mukaan sielun toiminta muuttuu luonnollisen tilan ja unio mystican välillä radikaalisti. Johannes ei pelkästään tyydy korjaamaan joitakin näkökulmiaan sielun toimintaan, vaan muuttaa sielun toiminnan perusteita vaihtamalla sielun luonnollista toimintaa kuvaavan aristotelismin perinnön ajattelurakenteet mystiikan traditiolle tuttuihin platonismista ja augustinolaisuudesta nouseviin ajattelurakenteisiin. Johanneksen mukaan sielun uusi toiminta uniossa on myös sielun varsinainen toimintatapa, mihin sielun luominen Jumalan kuvaksi on tähdännyt. Saapuessaan unioon sielu näin ollen myös löytää todellisen minuutensa.

Asunnoton yhteiskunnan jäsenenä : Sosiaalisesti syrjäytyneen osallistumismahdollisuudet ja deliberatiivinen demokratia

Tutkielmassani selvitän, millä tavalla sosiaalisesti syrjäytyneen, kuten asunnottoman, on mahdollista osallistua yhteiskunnan toimintaan ja itseään koskevaan päätöksentekoon. Tutkimuskysymykseni ovat: Toteutuvatko perustuslain 14 § ja 19 §:ssä säädetyt oikeudet, ja ovatko viranomaisten toimet riittäviä edistämään syrjäytyneiden asunnottomien itsenäistä asumista sekä lisäämään vaikutusmahdollisuuksia itseään koskevassa päätöksenteossa. Voisiko deliberatiivisen demokratiamallin avulla vahvistaa syrjäytyneiden yhteiskunnallista osallistumista, ja siten helpottaa asunnottomuusongelmaa. Asunnottomia oli vuonna 2006 noin 7 400 henkilöä. Syitä joutua asunnottomaksi on useita. Valtaosalla ongelmat ovat kasautuneet, minkä jälkeen itsenäinen selviäminen on hankaloitunut. Asunnottomilla on usein monia eri ongelmia kuten pitkäaikaissairauksia, työttömyyttä ja päihteiden väärinkäyttöä. Avioero on yksi keskeisistä yksittäisistä syistä etenkin miehille päätyä asunnottomaksi. Maahanmuuttajien asunnottomuus voi olla seurausta pyrkimyksestä integroitua yhteiskuntaan: Muuttaessa sijoituspaikkakunnalta esimerkiksi ystävien, työn tai opiskelun vuoksi kasvukeskukseen, maahanmuuttajan voi olla vaikeaa saada asuntoa. Näin työn tai koulutuspaikan vastaanottaminen voi pakottaa maahanmuuttajan ottamaan riskin menettää asunto. Sosiaalisesti syrjäytyneeksi voidaan määritellä ihminen, joka ei kykene tai halua sopeutua normaalina pidettyyn elämään yhteiskunnassa. Tämä tutkimuksissa käytetty normaalin elämän määritelmä muotoutuu yhteiskunnan arvojen ja käytäntöjen pohjalta. Syrjäytyminen voi tarkoittaa myös sitä, että ihminen kokee itsensä ulkopuoliseksi yhteiskunnasta. Syrjäytymistä aiheuttavatkin siten toistuvat syrjinnän ja voimattomuuden kokemukset sekä hankaluus vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Asunnottomien yö –tapahtumassa syksyllä 2007 vapaaehtoiset haastattelivat asunnottomuutta kokeneita. Haastattelut on julkaistu internetissä ja ne ovat vapaasti tutkijoiden, toimittajien ja poliitikkojen käytettävissä. Useissa haastatteluissa asunnottomat kertovat, että he eivät koe olevansa täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä. Haastatteluissa kritisoidaan sitä, että poliitikot ja sosiaalityöntekijät päättävät asunnottomuuden hoidosta sekä asunnottomia koskevista asioista ilman, että asunnottomilla on mahdollisuutta vaikuttaa päätöksentekoon. Turhautumisen tunne paistoi läpi useissa haastatteluissa. Useissa vastauksissa asunnottomat vaativat poliitikkoja ja sosiaalityöntekijöitä perehtymään asunnottomien arjen elämään. Deliberatiivisessa demokratiassa yksi keskeisistä ajatuksista on, että vain sellaiset päätökset, jotka on tehty kaikille avoimen keskustelun ja vapaan tahdonmuodostuksen pohjalta voivat saada hyväksynnän ja luottamuksen kansalta sekä muodostua sitoviksi. Deliberatiivisessa demokratiakäsityksessä on kyse siitä, että asioista päätetään yhdessä, julkisen ja tasa-arvoisen keskustelun sekä harkinnan pohjalta. Keskeistä on myös, että kaikkien, joita päätökset koskettavat, täytyy voida osallistua päätöksiä edeltävään keskusteluun. Erityisesti Young ja Bohman korostavat, että myös sosiaalisesti syrjäytyneellä tulee olla mahdollisuus osallistua poliittiseen keskusteluun ja itseään koskevaan päätöksentekoon. Muun muassa koulutuksen kautta opitaan rauhallinen, asiallinen ja kielellisesti oikea argumentaatiotapa. Ihmisten erilaisuus ja kouluttamattomuus eivät Youngin mukaan saa estää mahdollisuutta osallistua yhteiskunnassa käytävään poliittiseen keskusteluun. Tutkimuskysymykseeni, lisäävätkö viranomaiset toiminnallaan yksilön mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon ja edistävätkö he yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan, vastaan eivät. Kuitenkin viranomaisten mahdollisuudet edistää perustuslaissa säädettyjä velvollisuuksia ovat poliittisten päättäjien budjetoinnin vuoksi rajoitettuja. Helsingin sosiaaliasiamiehet pitivät huolestuttavana sitä, että sosiaalityöntekijät pakotetaan toimimaan sekä lainsäädännön että ammattietiikkansa vastaisesti. Sosiaaliasiamiesten raportin perusteella voisi päätellä, että ainakin Helsingissä viranomaisilla olisi tahtoa toimia lain velvoittamalla tavalla. Asunnottomista suurin osa asuu Helsingissä ja Pääkaupunkiseudulla, joten tämän perusteella tutkimuskysymykseeni voi vastata yleistäen Helsingin esimerkin pohjalta. Syrjäytymistutkijoiden tulkinnan mukaan syrjäytyminen ja siitä pahimmillaan seuraava asunnottomuus johtuvat osittain ihmisten kokemien vaikutusmahdollisuuksien puutteesta. Deliberatiivisen demokratian tavoitteena on luoda sellainen demokraattinen malli, jossa poliittinen keskustelu ja vaikutusmahdollisuudet olisivat kaikkien yhteiskunnan jäsenten saavutettavissa. Syrjäytymistutkimuksen valossa deliberatiivinen demokratia voisi olla malli, jonka avulla vahvistettaisiin sosiaalisesti syrjäytyneiden kuten asunnottomien vaikutusmahdollisuuksia. Myös asunnottomien haastatteluissa nousi esille toive tulla kuulluksi. Moni kommentoi, että asunnottomuuden hoidosta ja heidän asioistaan päättävät sellaiset ihmiset, joilla ei ole todellista tietoa asunnottomien arjesta ja toiveista. Deliberatiivisen demokratian malli voisi näiden tutkimusten valossa olla keino lisätä osallistumismahdollisuuksia ja vähentää sitä kautta myös syrjäytymistä ja asunnottomuutta.

Opin hermeneutiikka : Kanonis-kielellisen ja kulttuuris-kielellisen hermeneutiikan keskeiset erot

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää ja analysoida, miten Kevin Vanhoozerin teoksessa The Drama of Doctrine esittämä kanonis-kielellinen hermeneutiikka eroaa George Lindbeckin teoksessa The Nature of Doctrine esittämästä kulttuuris-kielellisestä hermeneutiikasta. Kyseiset teokset toimivat tutkielmani päälähteinä. Käytän tutkielmassa kolmea tarkentavaa tutkimuskysymystä: Mitkä ovat perusteet Vanhoozerin ja Lindbeckin väliselle vertailulle? Miten Raamattu on syntynyt ja millainen sen luonne on? Miten Raamatun, tradition ja yhteisön välinen suhde tulisi kristinuskossa ymmärtää? Tutkielman tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi. Kanonis-kielellistä hermeneutiikkaa ei ole ennen tätä työtä tutkittu suomeksi. Myös kansainvälistä sisällöllisesti katta-vaa tutkimusta kanonis-kielellisestä hermeneutiikasta on erittäin niukasti. Tutkimuksen vähyyden vuoksi selvitän tässä työssä aiheeseen liittyvää problematiikkaa varsin laajalti. Samasta syystä suhteutan kanonis-kielellistä hermeneutiikkaa kulttuuris-kielelliseen hermeneutiikkaan. Näin voin havainnoida keskustelun pidempiaikaista ohjautumista. Analyysissa olen kuitenkin keskittynyt tutkimustehtävän ja -kysymyksien ohjaamaan suuntaan. Johdannon ja loppukatsauksen lisäksi tutkimus jakaantuu taustalukuun (luku 2), kolmeen päälukuun (luvut 3, 4 ja 5) sekä loppukatsaukseen. Tutkielman lähtökohtana on Vanhoozerin väite, jonka mukaan teoriat ovat sukua toisilleen. Tutkielmassa käy kuitenkin ilmi, että monista yhteisistä lähtökohdista huolimatta kanonis-kielellinen ja kulttuuris-kielellinen hermeneutiikka eroavat toisistaan monessa suhteessa. Lindbeckin ja Vanhoozerin käsitykset opista ovat merkittävästi erilaisia. Tutkielmassa osoitan, ettei Lindbeck hyväksy inspiraatioteorioita, vaan ajattelee niiden heikentävän Raamatun auktoriteettia. Vanhoozer on inspiraatio-opin tarpeellisuudesta täysin vastakkaista mieltä. Tämän osoittamiseen Vanhoozer käyttää puheaktiteoriaa. Raamattu on hänen mukaansa Jumalan mahtava puheakti ja sellaisena korvaamaton ainesosa hänen pelastussuunnitelmaansa. Inspiraatio ei siis merkitse vain sitä, että sanat (lokuutiot) ovat Jumalan, vaan myös sitä, että sana-aktit (illokuutiot) ovat pohjimmiltaan Jumalan. Tämän havaitsin edelleen vaikuttavan heidän totuuskäsityksiinsä. Vanhoozerin mukaan Raamattu on kaikessa puheessaan tosi ja erehtymätön. Lindbeckille Raamattu taas on uskonyhteisön ilmaus uskostaan, eikä se siten ole kaikessa esityksessään tosi. Tutkielmassa osoitan myös, että vaikka Lindbeck yrittää paikantaa Raamatun tekstin merkityksen Raamattuun itseensä, niin tosiasiassa hän paikantaa sen yhteisöön, joka tekstiä tulkitsee. Vanhoozerin mukaan merkitys taas tulee sijoittaa tekstiin tai oikeammin tekstissä ilmenevään kirjoittajan intentioon. Vanhoozer korostaa sitä, että kirjoittajan intentio aukeaa meille julkisten puheaktien kautta. Vanhoozerin mukaan jumalallisen auktoriteetin paikantaminen tiettyihin kirjoihin, Raamatun kaanoniin, ei ratkaise tulkinnan ongelmaa. Vaikka Raamatun merkitys on kaanonissa ja vaikka Jeesus toimii hermeneutiikassa avaimena Raamatun ymmärtämiseen, on Vanhoozerin mukaan kuitenkin ymmärrettävä myös ne kirjallisuuden lajit eli genret, jotka Raamatussa on, jotta ymmärtää Raamatun sanoman oikein. Vanhoozerin mukaan raamatuntulkinnan Lähtökohta on se, että ensin teologinen auktoriteetti on paikannettava Raamattuun ja sen jälkeen on tulkittava, mitä Jumala haluaa Raamatun kautta sanoa. Raamatuntulkinnassa on Vanhoozerin mukaan keskeistä ymmärtää, etteivät Raamatun historialliset totuusväittämät tule koskaan oikein ymmärretyiksi ellei niitä kirjallisuuden lajeja, joilla ne on esitetty, ymmärretä. Vanhoozer väittää, että tämä pätee kaikkeen Raamatun asiasisältöön, ei vain sen historialliseen sisältöön. Osoitan tutkielmassa, ettei raamatuntulkitsijalle riitä Vanhoozerin mukaan yksittäisten sanojen merkityksen tunteminen, vaan hänen täytyy tunnistaa, mitä kyseessä olevassa tekstissä tapahtuu kirjallisella kokonaistasolla. Tästä johtuen kirjallisuuden lajeista eli genreistä muodostuu Vanhoozerille avain Raamatun sanoman ymmärtämiseen. Tässäkin yhteydessä osoitan puheaktiteorian läpitunkevan vaikutuksen Vanhoozerin hermeneutiikassa.

Kummisetien katolinen kirkko : Kummisetä-trilogian ja Sopranos-televisiosarjan välittämä kuva roomalaiskatolisesta kirkosta

Tässä tutkielmassa tutkin millaisen kuvan Francis Ford Coppolan ohjaamat kolme Kummisetä-elokuvaa ja David Chasen luoman Sopranos-televisiosarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta antavat roomalaiskatolisesta kirkosta ja erityisesti Amerikassa toimivasta roomalaiskatolisesta kirkosta. Kummisetä-elokuvat valmistuivat vuosina 1972, 1974 ja 1990, Sopranos-sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta taas esitettiin HBO-kanavalla ensimmäisen kerran vuosina 1999 ja 2000. Lähteet kattavat Amerikan katolisen kirkon historian 1900-luvun alusta aina 2000-luvun alkuun asti. Pyrin vastaamaan tutkielmassani siihen, millaisena lähteet kuvaavat katolisen ja onko kuvaukselle löydettävissä jotain syitä. Kummisetä-elokuvien kohdalla on paradoksaalista se, että ne kaikki kuvaavat menneisyyden eivätkä tekohetkensä tapahtumia, mikä mahdollisesti näkyy myös niiden tavassa kuvata katolista kirkkoa. Vaikuttaisi siltä, että varsinkin kahden ensimmäisen Kummisetä-elokuvan tapa kuvata Amerikan katolista kirkkoa pohjautuu pitkälti elokuvan tekohetken tunnelmiin. Elokuvien ohjaaja Francis Ford Coppola on myöntänyt käyttäneensä Kummisetä-elokuvien päähenkilöinä olevaa Corleone-perhettä Amerikan vertauskuvana. Elokuvien yksi kattava teema on eräänlainen maallistumiskehitys, jossa vanhan polven edustajan, don Vito Corleonen, arvot syrjäytyvät ja tilalle nousee uusi johtajapolvi Viton nuorimman pojan don Michael Corleonen hahmossa. Michael Corleone edustaa huomattavasti armottomampaa polvea kuin Vito eikä uskonto ja katolinen kirkko näy hänen elämässään juuri lainkaan. Michaelin kyyninen ja kylmäkin hahmo on mitä todennäköisemmin vertauskuva elokuvien tekohetken yleisistä tunnelmia, jolloin Watergate-skandaali kansallisella tasolla ja Vatikaanin II konsiili ja paavin kiertokirje Humanae Vitae muokkasivat rajusti perinteisen katolisuuden ja amerikkalaisuuden identiteettiä. Kolmas Kummisetä-elokuva käsittelee lähes kokonaan paavi Johannes Paavali I:n lyhyeksi jäänyttä paaviuskautta vuodelta 1978 osittain fiktioin keinoin. Elokuvan yhtäläisyydet rikoskirjailija David Yallopin menestyskirjaan In Gods Name. An Investigation into the Murder of Pope John Paul I, jossa kirjailija esittää paavin tulleen kuurian virkamiesten ja mafiosoiden murhaamaksi, ovat selkeät. Kirkosta luodaan kuva toisaalta armottomona valtakoneistona, mutta toisaalta myös hengellisenä yhteisönä, josta katuvan ihmisen on mahdollisuus löytää apua. Sopranos-televisiosarja jatkaa kahdella ensimmäisellä tuotantokaudellaan saman maallistumiskehityksen kulkua kuin kaksi ensimmäistä Kummisetä-elokuvaakin. Päähenkilö Tony Soprano perheineen on lähes täysin irrallaan katolisesta perinteestä eivätkä he enää tunne sen oppejakaan kunnolla. Silti he mieltävät itsensä katolilaisiksi. Tämä vastaa joiltain osin tutkimustuloksia todellisista amerikkalaisista katolilaisista. Kaiken kaikkiaan Kummisetä-elokuvatrilogia ja Sopranos-televisiosarja antavat katolisesta kirkosta hyvin monipuolisen ja joissain asioissa totuudenmukaisenkin kuvan, joskin tekijöiden oma henkilöhistoria ja ajan skandaalit ovat väistämättä värittäneet kirkkokuvausta. Siten ne muodostavat värikkään läpileikkauksen Amerikan katolisen kirkon kehityksestä amerikanitalialaisessa yhteisössä 1900-luvun alusta 2000-luvun alkuun.

Patriarkkana ikuisuuden performanssissa : Maskuliinisuuden ja miehen ruumiillisuuden rakentuminen mormonien Duties and Blessings of the Priesthood -opetuskäsikirjassa

The material I analyze for my master's thesis is a teaching manual used by the Mormons (the Church of Jesus Christ of Latter-day Saints), called "Duties and Blessings of the Priesthood". This work includes numerous lesson plans, each one with a separate topic. The manual is intended especially for teaches, but can also be used for individual study. The main target of my research is to find out how men and their bodies are constructed in the manual. Prescriptive texts together with narrative stories and illustrations create a multifaceted picture of Mormon notions of masculinity and corporeality. I approach my research material from a constructivist perspective. I build my interpretative reading upon Critical Discourse Analysis. I am especially interested in how the manual interprets and understands connections between gender, embodiment and religion. I understand gender in Judith Butler's terms, as a performance of styled and repeated gestures. Some of the discussions I raise in my work draw upon the disciplines of Critical Men's Studies and Sociology of Religion. In Mormonism, gender is thought to be an elementary part of human ontology. It is an eternal trait inherited from God the Father (and God the Mother). The place of men in Mormon cosmology is determined by their double role as patriarchs, fathers and priests. The main objective of mortal life is to gain salvation together with one's family. The personal goal of a Mormon man is to one day become a god. Patriarchs are responsible for the spiritual and material well-being of their family. The head of a household should be gentle and loving, but still an unconditional authority. In the manual, a Mormon man is depicted as a successor of mythical and exemplary men of sacred history. The perfect and sinless body of Jesus Christ serves as an ideal for the male body. Mormon masculinity is also defined by priesthood - the holy power of God - which is given to practically all male Mormons. Through the priesthood, a Mormon man serves as the governor of God on Earth. The Mormon priest has the authority to bind the immanent and the transcendent worlds together with gestures, poses and motions performed with his body. In Mormonism, the body also symbolizes a temple or a space where the sacred meets the profane. Because the priesthood borne by a man is holy, he has to treat his body accordingly. The body is valuable in itself, without it one cannot be saved. Men are forbidden of polluting their bodies by using stimulants or by having sexual relations out of wedlock. A priesthood holder must uphold healthy habits, dress neatly, and conduct himself in a temperate manner. He must also be outgoing and attentive. The manual suggests that a man's goodness or wickedness can be perceived from his external appearance. The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints is a hierarchical and man-led organisation. The ideals of gender and corporeality are set by a homogenous priesthood leadership that consists mainly of white heterosexual American men. The larger Mormon community can control individual men by sanctioning. Growing as a Mormon man happens under the guidance of one's reference group.

Diakonian työalajohtaja ja hänen tiimiläistensä työhyvinvointi

Tutkielman aiheena on kuvata ja analysoida seurakunnan työalajohtajuutta työhyvinvoinnin näkökulmasta. Aineistona on kahdentoista diakonian työalajohtajan teemahaastattelut. Tutkimuskysymyksinä ovat: 1.Millaisilla edellytyksillä työalajohtaja voi toimia seurakunnassa? 2.Mistä työhyvinvointi diakoniatyössä haastateltavien kokemuksen mukaan muodostuu? 3.Millaisilla toimenpiteillä työalajohtajat edistävät tiimiläistensä työhyvinvointia? Sisällönanalyysilla saatujen tulosten mukaan työalajohtajuus onnistuu, kun kirkkoherra on työalajohtajuuden tukena ja vallan ja vastuun delegointi on selkeää ja riittävän laajaa. Ilman ylemmän johdon tukea työalajohtajan tehtävässä toimiminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Työalajohtajan toimivalta ja vastuu tuli määritellä selkeästi. Kirkkoherralla oli merkittävä rooli myös työyhteisön suhtautumisen muokkaajana. Huomattavan monessa seurakunnassa varsinkin papeilla oli ollut vaikeuksia suhtautua johtajuuteen aseman sijasta tehtävänä. Haastatellut työalajohtajat painottivat johtajuutta ammattina, johon voi ja pitää kouluttautua sekä toisaalta prosessina, jossa ei tule valmiiksi. Työalajohtajan tuli haastateltavien mukaan olla työalansa substanssiosaaja. Diakoniatyössä monet työn piirteet toimivat sekä työhyvinvointia edistävinä että sitä haastavina. Työn haasteellisuus ja monipuolisuus tuottivat työniloa, mutta tuntuivat myös raskailta. Työn rajaamisen ongelmat olivat ajankohtaisia kaikissa haastatteluseurakunnissa. Työajattomuus koettiin pääsääntöisesti voimavaraksi ja mahdollisuudeksi. Verkostoyhteistyö vei voimavaroja, mutta antoi myös tunteen yhdessä tehtävästä laajemmasta työstä. Merkittävä vaikutus työhyvinvointiin oli työntekijän suhtautumistavalla työhönsä. Työalajohtajat edistivät tiimiläistensä työhyvinvointia luomalla rakenteita ja toimintaedellytyksiä työn kehittämiselle ja työn tekemiselle. Yhteisöllisyyttä vahvistavat toimenpiteet liittivät sooloilevat työntekijät osaksi tiimiä. Hoitamalla hallintoon liittyvät tehtävät työalajohtajat vapauttivat tiimiläisten työpanosta varsinaisen diakoniatyön tekemiseen. Työalajohtajat toimivat diakonian äänenä välittämällä tietoa tiimin ja hallinnon välillä molempiin suuntiin sekä tuomalla esiin diakonian näkökulmaa seurakunnassa ja toiminta-alueella. Työalajohtajat edistivät tiimin keskusteluyhteyttä ja huolehtivat tiimin työskentelyilmapiiristä. Keskustelujen avulla he loivat yhteisiä toimintatapoja ja linjanvetoja sekä vahvistivat maltillista suhtautumista työhön. Diakonian työalajohtajista löytyi neljä työalajohtajtyyppiä suhteessa työhyvinvoinnin edistämiseen: Koordinoija, Pelinrakentaja, Majakka ja Opas. Koordinoijat korostivat toimivien rakenteiden merkitystä. Pelinrakentajat painottivat tiimin yhteistä suunnittelua, jakamista ja arviointia. Majakka-työalajohtajat toimivat vakaina yhteisöllisyyden ja optimismin vahvistajina. Oppaat loivat levollista ja laadukasta työskentelyilmapiiriä. Diakonian työalajohtajat pyrkivät omalla johtamistoiminnallaan luomaan tiimiläisilleen mahdollisimman hyvät puitteet tehdä työtä hyvällä mielellä. Avainsanat – Nyckelord kirkon työntekijät, seurakunnat, seurakuntatyö, seurakuntahallinto, diakonia, johtajuus, esimiehet, johtaminen, organisaatiokulttuuri, työyhteisöt, työhyvinvointi, työn organisointi, työilmapiiri

Halvennettu työ : Pätkätyö ja sukupuoli sopimusyhteiskuntaa edeltävissä työmarkkinakäytännöissä

Unvalued Work. Gender and fragmented labour before national collective bargaining Systematically irregular work creates economic and social insecurity. A novelty? To think that globalisation results in unprecedented labour conditions turns out to be questionable when the idea is put in perspective. In the light of history there is nothing new in the frequency of today s short-term employment, for instance, ranking genders in labour relations in an old custom. Unvalued Work (Halvennettu työ) examines the regulation and management of labour before the time of collective bargaining. In the study present trends engage in a dialogue with empirical findings from the past. Preventing trade unions to take the initiative has been and remains an employer interest. The analysis focuses on female employment in the 1920s and 1930s. The inferences challenge to ask on what conditions the history of Finnish labour relations warrants on the whole speaking of contractual security, stable earnings and regular waged work that provides livelihood. Success in selling one s labour is not synonymous with good employment that yields decent income. Juxtaposing labour relations between the world wars and the 21st century helps us to understand the currently transforming labour market. Present policies are informed by past choices and patterns of thought. Unvalued Work (Halvennettu työ) offers instruments for making sense of today s labour relations.

Venäjän politiikka ja perustuslaki : Tutkimus Venäjän perustuslakikäsitteistön kehityksestä 1900-luvulla

Constitutional politics in Russia, a conceptual history study of the constitutional rhetoric in the 20th century In April 2006 the Russian Constitution had its 100th anniversary. Following its late start, five constitutions have been adopted. The great number of constitutions is partly explained in my work by the fact that Russia s political system has changed many times, from one state system to another. From a monarchical state power, it changed first, with the October revolution, into the Russian Socialist Federal Soviet Republic, and after that, in 1924, into the Union of Soviet Socialist Republics. In 1991, the Russian Federation was established. The great number of constitutions can also be explained by the fact that in a one-party system, constitutional concepts became one of the most important instruments for introducing political programmes. When the political unity of the state was not only restricted by the Constitution, but also by the party ideology, the political debates concerning constitutional concepts were the key discussions for all the reformative pursuits of Soviet politics. It can be said that, in the Soviet Union, almost all political discourses dealt with constitutional concepts. In the context of restricted unity, the constitutional concepts were the most important tools to argue and create a basis for a new presentation and new political programmes. Thus, the basic feature of the Soviet political discourses has been a continuous competition regarding the constitutional concepts. By defining the constitutional concepts, a new, the political elites wanted especially to redefine, their own way, the traditional meanings of the October 1917 Revolution, and to differentiate them from those of the preceding period of power. From a methodological point of view, I argue that the Russian constitutional concepts make a conceptual historical approach very suitable, and change the focus on history. This approach studies history in contemporary contexts which follow after each other, and whose texts are the main research target. The picture of history is created through the interpretation of the original sources of contemporary contexts. Focusing on the dynamic and traditional characteristic of Russian constitutional concepts, I refer to a certain kind of value and the task of these concepts to justify and define the political and societal unity in every situation. This is done by combining the pursued future orientation of constitutional unity with the new acts of preservation of the traditional principles of the revolution. The different time layers of the constitutional concepts, the past, the present and the future, are the key aspects of storytelling in justifying the continuity and redefining the constitutional unity for the sake of reform. These aspects of constitutional concepts, in addition to all the other functions, have been the main elements of the argumentative structure of acting against opponents.

"Köyhyydestä ei puhuttu, sitä vaan elettiin." : Köyhyyden kokemus ja selviytyminen 1930-luvun pulan oloissa Suomen maaseudulla

On the material level of poverty, the work shows how the Great Depression forced rural women and children to enhance their work input and find new ways of coping. The most serious impact of the Depression was poor nutrition, as well as scarcity of food and clothes. Women's and men's ways to make a living started to resemble each other; men had also to consent to wages in form of foodstuff. The research also focuses on immaterial poverty by means of exploring experiences of otherness: shame, hatred and expressions of protest. Substantial humiliation was induced by poor relief and begging. A clear gap prevailed between the poor and the better off people in school, work and at leisure. The economic crisis deepened this gap even further. The dissertation specifies the poor people s every day experiences by taking into account the different worlds of men and women. The analysis of four different memory-based sources is the core in the micro-historical research design. The narrators of the research were survivors, unlike many others, who experienced the Great Depression. Moralization and humiliation of the poor have not ceased in contemporary society. Therefore, the historical perspective of both the material and the immaterial side of poverty could increase the understanding of the multifaceted phenomenon of today s poverty.

Herrat, jätkät ja sotataito : Kansalaissotilas- ja ammattisotilasarmeijan rakentuminen 1920- ja 1930-luvulla

Gentlemen, Lads and the Art of War The Construction of Citizen Soldier- and Professional Soldier Armies into the Miracle of the Winter War During the 1920s and 1930s The Miracle of the Winter War was not a myth - at least according to them, who were making that miracle to happen. This study is not just about the Armed Forces and society, but moreover a study about civil society inside the organization of armed forces. Conscription kept Finnish military organization (and is still keeping) very closely connected with civil society and therefore there is no need to locate the possible critical misunderstandings brought by two different identity-based approaches. The great performance of the Armed Forces during the Second World War was not made of superior art of war. It was not the high level of discipline either. Art of war is basically a (deep level) cultural level equation that has more to do with culturally absorbed schemes of meaning making than rational decision-making. Naturally attrition based approach to effect-making directed the organizational methods in attrition based organisational practices, where there were only minor possibilities to practice any manoeuvre-based organisational behaviour. The practice and method of leadership lent similarly to the attrition-based thinking, which directed the organisational cultural thoughts towards composition that confirmed antagonism between gentlemen and lads . This setting has been absorbed and learned through cultural socialisation and was therefore not a product of the military organisation itself. The Finnish Armed Forces included two different communities (gentlemen and lads) within the same organisation as there were both the official and the unofficial organisations presented. This caused problems as they both made meaning-making processes simultaneously. These organisations had their own overlapping and in most cases also contradictory social meanings. The unofficial organisation has been overshadowed by the vast number of studies concerning the official organisation. The main reason for this systematic neglect is based on the reality of the attitudes and living conditions of the micro-level organisation which produced (perhaps) too realistic and repulsive viewpoints that are presenting a picture of a national level identity process in a way that is separating it from the ideals made to verify the ethos of national values. Complaining, griping, grumbling and moaning are usually situated in a category of abnormal and unwanted behaviour. However, within the context of a citizen soldier army community this was more of a characteristic feature of that organisation (in Finland) and therefore it was crucially important to locate the context of that abnormal behaviour. According to this study, it was not a malicious act but moreover seriously formed efforts in trying to use common sense in the chaos citizen soldiers faced when they were uniformed and placed in an unfamiliar process of disciplinary measures and frictions and competition between different ranks. There is much evidence that reinforces the argument that what seemed to be the most unconventional behaviour was finally the most efficient in a sense of military performance.

Ohjailusta kilpailuun : Suomen hallitusten kasvu- ja rakennepolitiikka vuosina 1962-1999

The study examines the contents, changes and the causes of changes of the growth and structural policy exercised by Finnish governments in 1962-1999. The policy is evaluated e.g. on the basis of government programmes. It is divided in the study into three phases: the phase of guided economy 1962-77, the transition period 1977-91 and the phase of competitive economy 1991-99. The opening of the economy has been the central factor influencing the contents of the growth and structural policy. When dividing the policy into ten sectors, it was found that the sectors losing weight during the study period are agricultural and forest policies and welfare policy and the sectors increasing weight are labour policy and environmental policy. Though impacts of the changes in the general line of the growth and structural policy could be seen in sector policies, the breaks in sector policies did not necessarily coincide with the breaks in the general line of the policy. In the study, in particular, the impacts of the factors affecting growth and structural policy thinking (political changes, foreign influences and changes in economics) are evaluated. The policy was influenced more by the prevailing ideological climate ("the spirit of time") than by political changes. Until the 1970s foreign influences mainly came from those individual Western European countries, where the role of government planning was important and where the economic development was favourable. Some impacts from socialist countries could be seen at the end of the 1960s and at the beginning of the 1970s. Since the 1980s the role of international organisations became emphasised. Also the impacts of the changes in economics could be seen in the changes in the general line of the growth and structural policy.