783 resultados para Insolvent trading


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

EU:n päästökaupan ensimmäinen jakso alkoi 1.1.2005. Päästökauppa on aiheuttanut sen piiriin kuuluvalle teollisuudelle monia haasteita ja riskejä kasvavien kustannusten muodossa. Massa- ja paperiteollisuus on päästökaupanpiiriin kuuluva teollisuudenala, johon päästökaupan kustannukset vaikuttavat haitallisesti globaalin hinnoittelun vuoksi. Massa- ja paperiteollisuudelle päästökaupasta voi koitua kustannuksia päästöoikeuksien ostamisesta, sähkön, polttoaineiden ja kemikaalien hinnan noususta sekä raaka-ainehuollon vaikeutumisesta. Toisaalta tehtaat voivat hyötyä päästökaupasta alittaessaan päästöoikeutensa tai myydessään sähköä ulkopuoliseen verkkoon. Massa- ja paperiteollisuudessa sähköä kuluu enimmäkseen pumppauksiin eli massan siirtoon ja mekaanisen massan valmistukseen. Suurimpia sähköenergian kuluttajia sellun valmistuksessa ovat soodakattila, puunkäsittely, valkaisu ja lajittelu. Lämpöä tarvitaan haihdutus-, kuivaus- ja keittoprosesseissa. Kemikaaleista klooridioksidin valmistuksessa käytettävä natriumkloraatti on kustannusten kannalta merkittävin kemikaali. Tässä työssä tutkittiin päästökaupan aiheuttamien kustannusten vähentämismahdollisuuksia kohdetehtaalla. Suurin potentiaali liittyy meesauunissa poltettavan maakaasun korvaamiseen mäntyöljyllä tai biomassan kaasutuskaasulla. Kemikaalikulutuksen osalta happidelignifiointi on merkittävin mahdollisuuskustannusten alentamiseksi. Lisäksi päästökaupan kustannuksia voidaan alentaa muun muassa oikealla mitoituksella ja sekundäärilämpöjen optimaalisella käytöllä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sähkömarkkinoiden vapautumisen ja pörssimuotoisen kaupankäynnin myötäyhä useampi toimija on siirtynyt perinteisistä kiinteähintaisista sopimuksista salkkumuotoiseen sähkönhankintaan. Aktiivisen salkunhallinnan myötä kanava markkinoille pysyy jatkuvasti avoimena ja ostopäätös voidaan jakaa pidemmälle ajanjaksolle, jolloin riippuvaisuus vain yhden hetken hintatasosta pienenee. Sähkön hankintahinnan suojaamiseen käytettävien finanssituotteiden määrä pörssissä ja OTC-markkinalla on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Tämän seurauksena myös käytettävien instrumenttien valinta ja perustelu asiakkaalle vaatii entistä tarkempaa huomiota. Työssä käsiteltävän tuotteistuksen tavoitteena oli luoda salkunhallinnan perustapauksille yksinkertaiset rungot, joita voidaan täydentää erilaisillalisäominaisuuksilla. Tuotteistuksella pyritään myös selkeyttämään asiakkaalle muodostuvaa mielikuvaa tarjolla olevista vaihtoehdoista sekä edesauttamaan markkinointia. Diplomityön toisena tavoitteena oli kehittää salkunhallinnan menestyksen seurantaa varten mittarit, joiden avulla sekä asiakas että salkunhoitaja pystyvät seuraamaan salkunhallinnan onnistumista. Mittarit toteutettiin Excel-ympäristössä ja testattavat salkut koostuivat pääasiassa lopullisista tuotteistettaviksi valituista salkuista. Työn pohjalta on määrä toteuttaa olemassa olevan internet-pohjaisen salkunhallintapalvelun osaksi sovellus, joka mahdollistaa salkunhallinnan menestyksen jatkuvan seurannan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn päätavoitteena on kartoittaa Venäjän elintarviketeollisuutta ulkomaisen investoijan näkökulmasta. Tutkimus arvioi liiketoimintamahdollisuuksia ja kilpailutilannetta Venäjän elintarviketeollisuudessa ja auttaa ulkomaisia yrityksiä toteuttamaan liiketoimintastrategioitaan Venäjällä. Venäjän ja muiden siirtymätalousmaiden markkinatilannevertailujen lisäksi Venäjän alueita verrataan keskenään. Myös mahdollisen WTO jäsenyyden vaikutuksia arvioidaan. Kommunismin perintö vaikuttaa edelleen Venäjän elintarviketeollisuuteen ja maatalouteen. Maatalouden tuottavuus on kaukana länsimaisesta tasosta ja maatiloilta puuttuu rahoitusta. Etenkin maidon- ja lihanjalostajat kärsivät raaka-ainepulasta. Venäjän kriisi vuonna 1998 vahvisti paikallista teollisuustuotantoa mutta aiheutti ongelmia ulkomaisille investoijille ja yrityksille, jotka vievät tuotteitaan Venäjälle. Edut, joita mahdollinen maailmankauppajärjestö WTO:n jäsenyys tuo, ovat merkittävämpiä Venäjälle kuin sen kauppakumppaneille. Venäjän alueet eivät ole yhtäläisesti kehittyneitä ja kuluttajien ostovoima vaihtelee paljon. Itsestään selvin ja houkuttelevin vaihtoehto menestyvien elintarvikeyritysten laajentumiselle löytyy alueilta, joilla ostovoima on suurin. Tähän asti kansainväliset elintarvikeyritykset ovat olleet enemmän kiinnostuneita Itä- ja Keski-Euroopan maista. Käytettävissä olevat tulot ovat Itä- ja Keski-Euroopan maissa suurempia kuin Venäjällä, joten tuottajat pystyvät myymään myös kalliimpia tuotteita. Työvoimakustannukset Venäjällä tulevat olemaan suotuisia vielä muutaman vuosikymmenen ja markkinoiden koko on merkittävä. Siksi kansainvälisillä elintarvikeyrityksillä riittää kiinnostusta tulevaisuudessa investoida myös Venäjälle.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkielmassa johtoajatuksena oli pohtia hiilidioksidin päästöoikeuden markkinahinnan muodostumista ja hinnanmuutoksen vaikutuksia yksittäisen päästökaupassa mukana olevan toiminnanharjoittajan tilinpäätökseen. Työssä tarkasteltiin Euroopan unionin ensimmäisen päästökauppakauden 2005-2007 päästöoikeusmarkkinoiden muodostumista olemassa olevien ja olleiden järjestelmien perusteella. Tutkielman kokeellisessa osuudessa tavoite oli selvittää päästökauppatoimijalle taloudellisesti edullisin toimintamalli muodostumassa olevilleEuroopan unionin päästöoikeusmarkkinoille. Esimerkkiyritys toimi päästöoikeuksien ostajana markkinoilla. Toimintamallien testaus suoritettiin laskuesimerkein, joissa lähtöarvoina olivat toimijalle ilmaiseksi annetut päästöoikeudet, päästökauppa-kaudella laaditut tilinpäätökset sekä toimijan vuotuiset ennustetut päästöt. Laskelmissa oletettiin päästöoikeusmarkkinoiden olevan täydelliset. Hintataso-tarkastelu suoritettiin kahdella hintatasomallilla, joiden herkkyysanalyysissä vuoden 2007 hintataso toteutui päinvastoin kuin mallissa oletettiin. Laskelmissamielenkiinnon kohteina olivat päästökaupan vaikutukset tiettyihin taseen ja tuloslaskelman eriin, kun päästöoikeuksia joudutaan ostamaan markkinoilta oikeuksien hinnan vaihdellessa. Kun päästöoikeuksien hinta muuttuu, ceteris paribus, päästöoikeuksien arvo taseessa muuttuu: oikeuksien uudelleenarvotus tilinpäätöspäivänä joko lisää tai vähentää tilikauden tulosta. Koska tilikauden voitto on taseen vastattavaa puolen omaa pääomaa, vaikuttaa voiton muutos myös taseen loppusummaan. Päästökauppa vähentää varoja yrityksen kassasta, kun yritys on ostajan asemassa päästöoikeusmarkkinoilla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää Venäjän, Slovakian, Tsekin, Romanian, Bulgarian, Unkarin ja Puolan osakemarkkinoiden heikkojen ehtojen tehokkuutta. Tämä tutkielma on kvantitatiivinen tutkimus ja päiväkohtaiset indeksin sulkemisarvot kerättiin Datastreamin tietokannasta. Data kerättiin pörssien ensimmäisestä kaupankäyntipäivästä aina vuoden 2006 elokuun loppuun saakka. Analysoinnin tehostamiseksi dataa tutkittiin koko aineistolla, sekä kahdella aliperiodilla. Osakemarkkinoiden tehokkuutta on testattu neljällä tilastollisella metodilla, mukaan lukien autokorrelaatiotesti ja epäparametrinen runs-testi. Tavoitteena on myös selvittääesiintyykö kyseisillä markkinoilla viikonpäiväanomalia. Viikonpäiväanomalian esiintymistä tutkitaan käyttämällä pienimmän neliösumman menetelmää (OLS). Viikonpäiväanomalia on löydettävissä kaikilta edellä mainituilta osakemarkkinoilta paitsi Tsekin markkinoilta. Merkittävää, positiivista tai negatiivista autokorrelaatiota, on löydettävissä kaikilta osakemarkkinoilta, myös Ljung-Box testi osoittaa kaikkien markkinoiden tehottomuutta täydellä periodilla. Osakemarkkinoiden satunnaiskulku hylätään runs-testin perusteella kaikilta muilta paitsi Slovakian osakemarkkinoilla, ainakin tarkastellessa koko aineistoa tai ensimmäistä aliperiodia. Aineisto ei myöskään ole normaalijakautunut minkään indeksin tai aikajakson kohdalla. Nämä havainnot osoittavat, että kyseessä olevat markkinat eivät ole heikkojen ehtojen mukaan tehokkaita

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella esiintyykö Venäjän osakemarkkinoilla kalenterianomalioita. Tutkimus keskittyy Halloween-, kuukausi-, kuunvaihde-, viikonpäivä- ja juhlapäiväanomalioiden tarkasteluun. Tutkimusaineistona käytetään RTS (Russian Trading System) indeksiä. Tarkasteluaika alkaa 1. syyskuuta 1995 ja loppuu 31. joulukuuta 2005. Havaintojen kokonaismäärä on 2584. Tutkimusmenetelmänä käytetään pienimmän neliösumman menetelmää (OLS). Tutkimustulokset osoittavat, että Venäjän osakemarkkinoilla esiintyy Halloween-, kuunvaihde- ja viikonpäiväanomalioita. Sen sijaan kuukausi- ja juhlapäiväanomalioita ei tulosten mukaanesiinny Venäjän osakemarkkinoilla. Tulokset osoittavat lisäksi, että suurin osaanomalioista on merkittävämpiä nykyään kuin Venäjän osakemarkkinoiden ensimmäisinä vuosina. Näiden tulosten perusteella voidaan todeta, että Venäjän osakemarkkinat eivät ole vielä tehokkaat.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää osakeyhtiön varojenjakomuotoja ja niihin liittyvää yhtiöoikeudellista ja vero-oikeudellista sääntelyä Suomessa. Tutkimukselle asetettiin neljä tehtävää: selvittää miten osakeyhtiölaki säätelee varojen jakamista osakeyhtiöstä ja mitä muutoksia uusi osakeyhtiölaki tuo säätelyyn, tutkia miten osingonjakoa verotettiin yhtiöveron hyvitysjärjestelmän mukaan ja miten uusi verolainsäädäntö vaikuttaa voitonjaon verosuunnitteluun osakeyhtiössä sekä selvittää onko osakeyhtiöiden varojenjakoon kohdistuva verotus kiristynyt. Tutkimus osoitti, että osakeyhtiölaki säätelee hyvin tarkasti varojenjakoa osakeyhtiössä. Varojenjako on sallittua voitonjakokelpoisten varojen puitteissa. Osakeyhtiölakiesityksen mukaan varojenjaossa tulee huomioida myös yhtiön maksukykyisyys. Yhtiöverohyvitysjärjestelmän aikana osingonjakoon kohdistui yksinkertainen verotus. Uudessa järjestelmässä osinkoja verotetaan myös osingonsaajalla, jolloin verotus on osittain kahdenkertaista. Joissain tapauksissa osakkaille on edullisempaa maksaa yhtiöstä palkkaa kuin osinkoja. Uudistuksen seurauksena myös verosuunnittelunmerkitys kasvaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sähkön markkinahinta on saanut osakseen suurta huomiota viimeaikoina. Sähkömarkkinoiden vapautuminen ja päästökaupan avaaminen Euroopassa onentisestään nostanut sähkömarkkinoita näkyville lehdissä. Tämä tutkielma tutkii erilaisten tekijöiden vaikutusta sähkön markkinahintaan regressioanalyysin avulla. Edellä mainitun päästösopimusten markkinahinnan lisäksi tutkittiin kivihiilen sekä maakaasun markkinahintojen, lämpötilojen, jokien virtaamien, vesivarantojen täyttöasteiden sekä Saksan sähkömarkkinoiden hinnan vaikutusta sähkön markkinahintaan Nord Pool -sähköpörssissä. Työssä luotiin myös sähkön markkinahintaa ennustava malli. Kaikkien selittävien tekijöiden korrelaatiot olivat oletusten mukaiset ja regressioanalyysi onnistui selittämään yli 80 % sähkön markkinahinnan vaih-teluista. Merkittävimpiä selittäviä tekijöitä olivat vesivarannot sekä jokien virtaamat. Ennustavan mallin keskimääräinen suhteellinen virhe oli noin 10 %, joten ennustetarkkuus oli melko hyvä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Osakemarkkinoilta on jo useiden vuosien ajan julkaistu lukuisia tutkimuksia, joissa on esitetty havaintoja ajallisesta säännönmukaisuudesta osakkeiden hinnoissa, joita ei pystytä selittämään markkinakohtaisilla fundamenteilla. Nämä niin kutsutut kalenterianomaliat esiintyvät tyypillisesti ajallisissa käännepisteissä, kuten vuoden, kuukauden tai viikon vaihtuessa seuraavaksi. Myös erilaisten katkosten, kuten juhlapyhien, kaupankäyntirutiineissa on havaittu aiheuttavan anomalioita. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia osakemarkkinoilla havaittujen kalenterianomalioiden esiintymistä pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Tutkitut anomaliat olivat viikonpäivä- kuukausi-, kuunvaihde- ja juhlapyhäanomalia. Näiden lisäksi tutkittiin tuottojen käyttäytymistä optioiden erääntymispäivien läheisyydessä. Yksittäisten tuotteiden sijasta tarkastelut suoritettiin sesonki- ja kvartaalituotteista muodostetuilla vuosituotteilla. Testauksessa käytettiin pienimmän neliösumman menetelmää, huomioidenheteroskedastisuuden, autokorrelaation ja multikollineaarisuuden vaikutukset. Pelkkien kalenterimuuttujien lisäksi testit suoritettiin regressiomalleilla, joissa lisäselittäjinä käytettiin spot-hintaa, päästöoikeuden hintaa ja/tai sade-ennusteita. Tarkastelujakso koostui vuosista 1998-2006.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Teollisessa markkinoinnissa myyjän suhde asiakkaaseen on erilainen kuin kuluttajamarkkinoinnissa. Asiakasyritys ja sen tarpeet täytyy ottaa tietoisemmin huomioon ja usein ostopäätökseen vaikuttavat aikaisemmat kokemukset tietystä kauppakumppanista. Myyntiä ja ostamista ei tapahdu ilman suhteita. Suhteisiin perustuva vaihdanta eroaa lyhyen kantaman transaktioluonteisesta vaihdannasta: kumppanit sitoutuvat ja luottavat toisiinsa vahvemmin, haluavat tavoitella päämääriään yhdessä ja ystävystyvät keskenään. Henkilökohtaisen sidosten muodostumista voidaan kiihdyttää ja suhdetta ylläpitää erilaisten toimintojen keinoin. Henkilökohtaisilla suhteilla on monenlaisia vaikutuksia, sekä positiivia että negatiivisia - useimmiten ne kuitenkin koetaan hyödyllisinä. Suhteet vaikuttavat muun muassa luottamukseen, vastavuoroisuuteen ja yksilöiden käyttäytymiseen. Nämä vaikutukset ja suhteiden merkitykset vaihtelevat eri maissa sekä kulttuureissa. Aina ei kuitenkaan voida luottaa henkilösuhteiden voimaan, vaan joskus on syytä keskittyä prosessien, tuotosten ja korkean laadun kehittämiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

NORDIn julkaisu 45 käsittelee ruplan kehitystä. Vuonna 1998 rupla kärsi rajusta rahanarvon alenemisesta, minkä jälkiseuraksena investointi alkoi Venäjällä kasvaa. Uusi devalvoitu ruplan vaihtokurssi toi hintakilpailykykyä paikalliselle teollisuudelle. Tämän lisäksi Venäjän öljyn vientihintojen nousu ja maakaasujakelu ovat edesauttaneet taloudellista kasvua viime aikoina. Tämän noususuhdanteen vallitessa inflaatiopaine on pysynyt korkealla. Hinnannousut ovat olleet korkeampia kuinEU:ssa, Venäjän pääkauppakumppanilla. Kuitenkin, ruplan/euron vaihtokurssit ovat pysyneet nimellisesti melko vakaina tällä vuosikymmenellä. Tämä tarkoittaa, että todellisuudessa rupla vahvistuu euroa vastaan, mikä heikentää Venäjän kansainvälistä kilpailykykyä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The competitiveness comparison is carried out for merely electricity producing alternatives. In Finland, further construction of CHP (combined heat and power) power plants will continue and cover part of the future power supply deficit, but also new condensing power plant capacity will be needed. The following types of power plants are studied: - nuclear power plant, - coal-fired condensing power plant - combined cycle gas turbine plant, - peat-fired condensing power plant. - wood-fired condensing power plant - wind power plant The calculations have been made using the annuity method with a real interest rate of 5 % perannum and with a fixed price level as of March 2003. With the annual full load utilization time of 8000 hours the nuclear electricity would cost 23,7 ¤/MWh, the gas based electricity 32,3 ¤/MWh and coal based electricity 28,1 ¤/MWh. If the influence of emission trading is taken into account,the advantage of the nuclear power will still be improved. Inorder to study the impact of changes in the input data, a sensitivity analysis has been carried out. It reveals that the advantage of the nuclear power is quite clear. E.g. the nuclear electricity is rather insensitive tothe changes of the uranium price, whereas for natural gas alternative the rising trend of gas price causes the greatest risk.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This study considered the current situation of solid and liquid biofuels markets and international biofuels trade in Finland and identified the challenges ofthe emerging international biofuels markets for Finland. The fact that industryconsumes more than half of the total primary energy, widely applied combined heat and power production (CHP) and a high share of biofuels in the total energy consumption are specific to the Finnish energy system. One third of the electricity is generated in CHP plants. As much as 27% of the total energy consumption ismet by using wood and peat, which makes Finland the leading country in the use of biofuels. Finland has made a commitment to maintain greenhouse gas emissions at the 1990 level at the highest during the period 2008-2012. The Finnish energypolicy aims to achieve the target, and a variety of measures are taken to promote the use of renewable energy sources and especially wood fuels. In this study, the wooden raw material streams of the forest industry were included the international biofuels trade in addition to biomass streams that are traded for energy production. In 2004, as much as 45% of the raw wood importedinto Finland ended up in energy production. The total international trading of biofuels was evaluated at 72 PJ, of which the majority, 58 PJ, was raw wood. About 22% of wood based energy in Finland originated from imported raw wood. Tall oil and wood pellets composed the largest export streams of biofuels. The annual turnover of international biofuels trade was estimated at about ¤ 90 million fordirect trade and at about ¤ 190 million for indirect trade. The forest industryas the biggest user of wood, and the producer and user of wood fuels has a central position in biomass and biofuels markets in Finland. Lately, the international aspects of Finnish biofuels markets have been emphasised as the import of rawwood and the export of wood pellets have increased. Expanding the use of biofuels in the road transportation sector would increase the international streams ofbiofuels in Finland. In coming years, the international trading of biomass for energy purposes can be expected to continue growing.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Electricity is a strategic service in modern societies. Thus, it is extremely important for governments to be able to guarantee an affordable and reliable supply, which depends to a great extent on an adequate expansion of the generation and transmission capacities. Cross- border integration of electricity markets creates new challenges for the regulators, since the evolution of the market is now influenced by the characteristics and policies of neighbouring countries. There is still no agreement on why and how regions should integrate their electricity markets. The aim of this thesis is to improve the understanding of integrated electricity markets and how their behaviour depends on the prevailing characteristics of the national markets and the policies implemented in each country. We developed a simulation model to analyse under what circumstances integration is desirable. This model is used to study three cases of interconnection between two countries. Several policies regarding interconnection expansion and operation, combined with different generation capacity adequacy mechanisms, are evaluated. The thesis is composed of three papers. The first paper presents a detailed description of the model and an analysis of the case of Colombia and Ecuador. It shows that market coupling can bring important benefits, but the relative size of the countries can lead to import dependency issues in the smaller country. The second paper compares the case of Colombia and Ecuador with the case of Great Britain and France. These countries are significantly different in terms of electricity sources, hydro- storage capacity, complementarity and demand growth. We show that complementarity is essential in order to obtain benefits from integration, while higher demand growth and hydro- storage capacity can lead to counterintuitive outcomes, thus complicating policy design. In the third paper, an extended version of the model presented in the first paper is used to analyse the case of Finland and its interconnection with Russia. Different trading arrangements are considered. We conclude that unless interconnection capacity is expanded, the current trading arrangement, where a single trader owns the transmission rights and limits the flow during peak hours, is beneficial for Finland. In case of interconnection expansion, market coupling would be preferable. We also show that the costs of maintaining a strategic reserve in Finland are justified in order to limit import dependency, while still reaping the benefits of interconnection. In general, we conclude that electricity market integration can bring benefits if the right policies are implemented. However, a large interconnection capacity is only desirable if the countries exhibit significant complementarity and trust each other. The outcomes of policies aimed at guaranteeing security of supply at a national level can be quite counterintuitive due to the interactions between neighbouring countries and their effects on interconnection and generation investments. Thus, it is important for regulators to understand these interactions and coordinate their decisions in order to take advantage of the interconnection without putting security of supply at risk. But it must be taken into account that even when integration brings benefits to the region, some market participants lose and might try to hinder the integration process. -- Dans les sociétés modernes, l'électricité est un service stratégique. Il est donc extrêmement important pour les gouvernements de pouvoir garantir la sécurité d'approvisionnement à des prix abordables. Ceci dépend en grande mesure d'une expansion adéquate des capacités de génération et de transmission. L'intégration des marchés électriques pose des nouveaux défis pour les régulateurs, puisque l'évolution du marché est maintenant influencée par les caractéristiques et les politiques des pays voisins. Il n'est pas encore claire pourquoi ni comment les marches électriques devraient s'intégrer. L'objectif de cette thèse est d'améliorer la compréhension des marchés intégrés d'électricité et de leur comportement en fonction des caractéristiques et politiques de chaque pays. Un modèle de simulation est proposé pour étudier les conditions dans lesquelles l'intégration est désirable. Ce modèle est utilisé pour étudier trois cas d'interconnexion entre deux pays. Plusieurs politiques concernant l'expansion et l'opération de l'interconnexion, combinées avec différents mécanismes de rémunération de la capacité, sont évalués. Cette thèse est compose de trois articles. Le premier présente une description détaillée du modèle et une analyse du cas de la Colombie et de l'Equateur. Il montre que le couplage de marchés peut amener des bénéfices importants ; cependant, la différence de taille entre pays peut créer des soucis de dépendance aux importations pour le pays le plus petit. Le second papier compare le cas de la Colombie et l'Equateur avec le cas de la Grande Bretagne et de la France. Ces pays sont très différents en termes de ressources, taille des réservoirs d'accumulation pour l'hydro, complémentarité et croissance de la demande. Nos résultats montrent que la complémentarité joue un rôle essentiel dans l'obtention des bénéfices potentiels de l'intégration, alors qu'un taux élevé de croissance de la demande, ainsi qu'une grande capacité de stockage, mènent à des résultats contre-intuitifs, ce qui complique les décisions des régulateurs. Dans le troisième article, une extension du modèle présenté dans le premier article est utilisée pour analyser le cas de la Finlande et de la Russie. Différentes règles pour les échanges internationaux d'électricité sont considérées. Nos résultats indiquent qu'à un faible niveau d'interconnexion, la situation actuelle, où un marchand unique possède les droits de transmission et limite le flux pendant les heures de pointe, est bénéfique pour la Finlande. Cependant, en cas d'expansion de la capacité d'interconnexion, «market coupling» est préférable. préférable. Dans tous les cas, la Finlande a intérêt à garder une réserve stratégique, car même si cette politique entraine des coûts, elle lui permet de profiter des avantages de l'intégration tout en limitant ca dépendance envers les importations. En général, nous concluons que si les politiques adéquates sont implémentées, l'intégration des marchés électriques peut amener des bénéfices. Cependant, une grande capacité d'interconnexion n'est désirable que si les pays ont une complémentarité importante et il existe une confiance mutuelle. Les résultats des politiques qui cherchent à préserver la sécurité d'approvisionnement au niveau national peuvent être très contre-intuitifs, étant données les interactions entre les pays voisins et leurs effets sur les investissements en génération et en interconnexion. Il est donc très important pour les régulateurs de comprendre ces interactions et de coordonner décisions à fin de pouvoir profiter de l'interconnexion sans mettre en danger la sécurité d'approvisionnement. Mais il faut être conscients que même quand l'intégration amène de bénéfices pour la région, certains participants au marché sont perdants et pourraient essayer de bloquer le processus d'intégration.