Maantieteen jatko-opinnot ja nuorien tohtoreiden tulevaisuudennäkymät

Teemakeskustelu

Rukouskieli ja merkitys. Miten lähestyä rukousta kognitiivisen lingvistiikan ja uskontotieteen menetelmin

Pro gradu- tutkielman aiheena on selvittää, miten kieltä tutkimalla on mahdollista nostaa esiin tietoa ihmisen uskonnollisista käsityksistä ja skeemoista sekä representaatioista, joiden ohjaamina käsitteellistämme ja hahmotamme ympäröivää maailmaa. Tutkielman tarkoituksena on määritellä kognitiivisen lingvistiikan ja uskontotieteen metodien yhteensovittamisen rajoja ja rakentaa teoreettista sekä metodologista viitekehystä uskonnollisen kielen tutkimuksen uusille kysymyksenasetteluille. Tutkielma sisältää esimerkkiaineiston analyysin. Aineisto on äänitetty vuosina 1973 ja 1974 Turun Helluntaiseurakunnan ja Turun Siion-seurakunnan viikoittaisissa kokouksissa. Aineiston litteroidut rukoukset käsiteltiin määrittelemällä lauseiden sisäisten viittaussuhteiden tasot predikaatiosuhteiden selvittämiseksi. Esimerkkiaineisto toimii metodologisten ja teoreettisten kysymyksenasettelujen vertailukohtana ja osoittaa alkuperäisen kysymyksenasettelun mielekkyyden. Tutkielmassa kognitiivisen lingvistiikan ja uskontotieteen teoriat tuodaan yhteyteen varhaisempien kieli- ja uskontoteorioiden kanssa sekä yhdistetään esimerkkiaineiston analyysin tulosten kanssa. Skemaattiset mallit ohjaavat ihmistä havainnoimaan ympäristöstään toimijoita ja niiden toiminnan rajoitteita ja mahdollisuuksia. Representaatioiden tasolla jako kahteen statuksiltaan erilaisiin toimijoihin (ihminen – Jumala) korostuu rukouskielessä. Jumala toimijana on ylivertainen suhteessa ihmiseen. Representaatiot Jumalan ontologiasta määrittelevät rukousta vuorovaikutteisena, rituaalisena ja uskonnollisena toimintana. Analyysin tulosten perusteella voidaan todeta, että ihminen operoi rukousvuorovaikutuksessa yliluonnolliseksi mielletyn toimijan kanssa samoilla käsitteillä kuin hän operoi ollessaan tekemisissä ei-yliluonnollisten toimijoiden kanssa. Rukouksessa välittyvät merkityssisällöt eivät kerro vain ihmisen tavasta hahmottaa maailmaa, vaan ne kertovat myös kielellisten ja mentaalisten prosessien maailmaa rakentavista ominaisuuksista. Nämä kielelliset ja mentaaliset prosessit ohjaavat ja rajaavat hahmottamista sekä selittävät maailman ilmiöiden taustalle miellettyjä syy-vaikutussuhteita. Metodologisena ratkaisuna kognitiivisen lingvistiikan ja uskontieteen yhdistäminen mahdollistaa uutta tietoa tuottavan lähestymisen, ei vain rukouksen, vaan ihmisen uskonnollisuuden tutkimukseen. Havainnoimme ja käsitteellistämme maailmaa kognitiomme ohjaamina, mutta kognitiomme muokkautuu vuorovaikutuksessa maailman kanssa. Samalla tavalla kuin kieli ja mieli ovat sidoksissa toisiinsa, ohjautuvat kulttuuriset ilmauksemme kognitiostamme ja ohjaavat kognitiotamme. Ihminen on enemmän kuin kognitionsa, historiansa tai kulttuurinsa summa. Jatkotutkimuksessa huomio tulisikin erityisesti kiinnittää teorioiden ja metodologisten ratkaisujen interaktionistiseen yhdistämiseen siten, että ihminen sosiaalis-kulttuurisena ja kognitiivisena toimijana tulisi kuvatuksi mahdollisimman tarkasti ja monipuolisesti.

Användning av svenska i Åbo: en studie av språkbruket hos svenskspråkiga och tvåspråkiga åbobor

Pro gradu-tutkielmani aiheena on tutkia Turun ruotsinkielisen väestön kaksikielisyyttä. Tavoitteena on selvittää, missä arkipäivän tilanteissa ruotsinkieliset turkulaiset käyttävät suomea ja ruotsia sekä miten ikä vaikuttaa kielenkäyttöön. Lisäksi pyrin selvittämään, mitkä tekijät vaikuttavat kielen valintaan eri tilanteissa. Tutkielma on luonteeltaan empiirinen ja tutkimusmateriaali on kerätty kyselyn avulla. Kyselyyn vastasi yhteensä 128 henkilöä. Tutkimusmetodi on enimmäkseen kvantitatiivinen, mutta pyrin kyselyn avointen kysymysten avulla myös selittämään, millaiset tekijät vaikuttavat henkilöiden kielenkäyttöön eri tilanteissa. Kyselyyn osallistuneet henkilöt on jaettu kolmeen ryhmään iän perusteella: 15–30- vuotiaat, 31–60-vuotiaat sekä yli 61-vuotiaat. Analysoin jokaisen ikäryhmän taustatiedot, kielenkäyttöä perheen piirissä, yhteiskunnan eri tilanteissa sekä vapaaajalla. Lopuksi vertailen tuloksia näiden kolmen ikäryhmän välillä. Merkittävimpinä tuloksina voidaan mainita, että nuorimman ikäryhmän edustajat ovat kielelliseltä identiteetiltään kaksikielisiä, kun taas kahden muun ryhmän jäsenet kokevat olevansa ruotsinkielisiä. Perheen parissa ruotsia käytetään enemmän kun taas suomen kieli on dominoivassa asemassa asioitaessa yhteiskunnan eri yhteyksissä. 15–30-vuotiaat käyttävät enemmän suomea perheen kesken kuin kaksi muuta ryhmää. Tätä selittää osaltaan varmasti kielirajoja ylittävien avioliittojen yleistyminen ja heidän lastensa kaksikielisyys. Iällä näyttäisi olevan myös merkitystä kielen valintaan asioitaessa kodin ulkopuolella. 15–30-vuotiaat käyttävät lähes poikkeuksetta enemmän suomea kuin ruotsia kodin ulkopuolella. Myös 31–60-vuotiaat käyttävät virallisemmissa yhteyksissä enemmän suomea, mutta he ovat tietoisia kielellisistä oikeuksistaan ja pyrkivät käyttämään myös ruotsia. Tilanteita, joissa ruotsia käytetään tietyssä määrin, liittyvät mm. terveydenhoitoon, asioimiseen pankissa ja Stockmanntavaratalossa. Tärkeimmät syyt suomen puhumiselle ruotsin sijaan liittyvät ruotsinkielisen palvelun puutteellisuuteen sekä kommunikoinnin helpottamiseen. Myös harrastustoiminnassa nuorin ikäluokka käyttää enemmän suomea kuin ruotsia, kun taas kaksi muuta ikäryhmää käyttävät enemmän ruotsia. Kaikille ryhmille yhteistä sitä vastoin on lukeminen ruotsiksi, mitä selittänee henkilöiden ruotsinkielisen koulun käyminen. Mielenkiintoinen tulos on se, että iäkkäämmät ihmiset tutkimuksen mukaan katsovat enemmän tv:tä kuin nuorin ikäryhmä. Onkin syytä miettiä, millainen ruotsin kielen asema Turussa tulevaisuudessa on, kun jo nyt suuri osa nuorista ruotsinkielisistä henkilöistä käyttää enemmän suomea kuin ruotsia.

Pohjois-Pohjanmaan yrityspalveluiden asiakas- ja kehittämistarveselvitys

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen (TE-keskus) itse toteuttaman ESR-hankkeen ”Yrityspalvelujen kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla (YPAKE)” tavoitteena on ELY-keskuksen, TE-toimistojen sekä seudullisten kehittämis- ja yrityspalveluorganisaatioiden välisen yhteistyön, työnjaon ja toimintamallien sopiminen ja kehittäminen, sisäisen viestinnän ja seudullisen asiakasviestinnän kehittäminen sekä hyvien käytäntöjen levittäminen ja omaksuminen.Hankkeen toteutusaika on 1.12.2008-31.12.2010. Syksyllä 2009 on hankesuunnitelman mukaisesti tehty seudullisten yrityspalvelujen asiakkaille ja palvelutuottajien henkilöstölle suunnattu asiakas- ja kehittämistarveselvitys. Asiakkaille suunnatun kyselyn kohderyhmän muodostivat 1.1.2004 jälkeen Pohjois-Pohjanmaalle perustetut noin 1100 yritystä, joista kysely tavoitti noin 800. Yrityksistä kyselyyn vastasi runsaat 200 yritystä. Seudullisia yrityspalveluja eri organisaatioissa tuottaville henkilöille suunnatun kyselyn vastausprosentti oli runsaat 30, lukumääräisesti vastauksia oli noin 50 kappaletta. Asiakaskyselyn keskeisiä havaintoja on, että yrittäjät ja yritykset käyttävät seudullisia yrityspalveluja yritystoiminnan suunnittelu- ja käynnistämisvaiheessa varsin runsaasti. Vakiintuneen liiketoiminnan vaiheessa olevien yritysten tarvitsemien tuki- ja neuvontapalveluiden tuottajia ovat yleisemmin yrityksen oma tilitoimisto ja pankki. Kun yrityksiltä saatujen vastausten perusteella ilmeni, että yrityspalveluiden ulkoiseen markkinointiin ja tiedottamiseen tulisi lisätä kehittämispanoksia, voidaan tästä vetää johtopäätös, että seudullisten yrityspalveluiden käytön lisäämiseksi vakiintuneen liiketoiminnan vaiheessa olevien yritysten keskuudessa olisi toiminnan tuloksellisuuden näkökulmasta perusteltua käyttää palveluiden markkinoinnin ja tiedottamisen yhteistyökumppaneina nykyistä laajemmin tilitoimistoja ja pankkeja. Neuvontapalveluja tuottaville henkilöille suunnattuun kyselyyn saatujen vastausten perusteella käy ilmi, että neuvontaorganisaatioiden välinen verkostomainen yhteistyö on hyvin omaksuttu tapa toimia. Yhteistyö ei sinänsä edellytä esimerkiksi palveluntuottajien välistä erityistä sopimusta, vaan yhteistyörakenteet ovat syntyneet luonnostaan. Tiedossa on, että keskimäärin puolet seudullisen yrityspalvelun palvelutuotannosta tapahtuu erilaisten määräaikaisten hankkeiden puitteissa, jonka vuoksi palveluja tuottavat henkilöt kokivat hankerahoituksen päättymisen asiakaspalvelun näkökulmasta epäjatkuvuuskohtana. Tämän epäjatkuvuuden vaikutusten lieventämiseksi on kyselyyn vastanneiden mielestä tarkoituksenmukaista sopia palvelutuottajien välisestä työnjaosta kirjallisesti. Verkostokumppaneiden välisellä yhteistyöllä ja tiedonvälityksellä toiminnan ja toimenpiteiden suunnittelussa saavutetaan silläkin kyselyyn vastanneiden mielestä selkeitä rationointihyötyjä.

Oppimista projektitasolla. Suomen ja Tansanian kahdenvälisiä kehitysyhteistyöprojekteja vuosina 1971–1995

Käsittelen tutkielmassa kolmea konsulttiyhtiön toteuttamaa Suomen ja Tansanian kahdenvälistä kehitysyhteistyöprojektia. Tarkastelen projekteja yksityiskohtaisesti pyrkien mahdollisimman lähelle aikalaisnäkökulmaa ja antaen puheenvuoron projekteille. Lisäksi evaluoin projekteja nykypäivän kurkistusikkunasta – suuntaa-antavasti ja lähdeaineiston sallimissa rajoissa. Tutkielma on luonteeltaan empiirinen. Olen asettanut sille viitekehyksen, jota vasten peilaan yksittäisistä projekteista esille nousevia teemoja. Tarkoitus on selvittää, missä määrin kyseiset teemat vahvistavat yleisiä käsityksiä projektiavun heikkouksista ja vahvuuksista, sekä siitä, miksi Suomen kehitysyhteistyöpolitiikassa pitkään painoarvoa saaneet suomalaisen teknologian siirtoon perustuneet projektit menettivät merkityksensä 1990-luvun aikana. Tansania on ollut yksi Suomen kehitysyhteistyön pääkumppanimaista jo viisi vuosikymmentä. Aina 1960-luvulta 1990-luvulle asti se oli Suomelle ensisijainen pääkumppani ja avun määrällisesti suurin vastaanottaja. Suomi onkin rahoittanut Tansaniassa lukuisia erilaisia kehitysyhteistyöprojekteja. Siksi vaihtoehtoja tutkimuskohteiksi oli tarjolla useita. Valitsin kohteiksi kolme historiallisessa kontekstissaan mielenkiintoista ja tärkeää projektia, jotka toteutettiin vuosien 1971 ja 1995 välillä. Tutkielman lähdeaineisto koostuu pääosin Ulkoasiainministeriön arkiston projektiasiakirjoista. Näkökulma onkin suomalainen. Historiallinen tausta pohjautuu pitkälti Juhani Koposen tutkimusjulkaisuihin ja evaluointia varten on haastateltu kunkin projektin kehityskohteen nykytilanteesta tietoisia asiantuntijoita. Suomen kehitysyhteistyöpolitiikan historiaa on kuvailtu oppimisprosessiksi. Oppimisprosessi ilmenee tutkielmassa omalla tavallaan myös käytännön projektityössä, kehitysyhteistyön ruohonjuuritasolla. Käytännöt muuttuvat kokemusten karttuessa, mutta samalla myös koko kehitysyhteistyöpolitiikka muuttuu. Projektit ovatkin aina inhimillisten valintojen tuloksia ja omaan aikakauteensa sidottuja. Jälkikäteen tarkastelemalla ja evaluoimalla niistä kuitenkin voi ja pitääkin ottaa oppia. Yleisenä tutkimustuloksena totean, että kyseisten projektien tarkempi tarkastelu tukee osittain yleisiä käsityksiä projektiavun heikkouksista ja vahvuuksista. Historian saatossa kehitystä on tapahtunut eikä tutkielmassa löytynyt yksiselitteistä syytä tutkimuskohteiden kaltaisista projekteista luopumiselle.

Palvelukohteiden maakunnallinen opastussuunnitelma, Uusimaa ja Itä-Uusimaa

Palvelukohteiden maakunnallinen opastussuunnitelma on ensisijaisesti asiantuntijoille ja lupaviranomaisille tarkoitettu strategia-asiakirja, jossa ei tehdä varsinaisia opastusmerkkisuunnitelmia. Suunnitelmaa varten selvitetään maakunnan erityispiirteet ja laaditaan pitkän tähtäimen suunnitelma maakunnan opastusjärjestelmän kehittämiselle. Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan palvelukohteiden maakunnallisessa opastussuunnitelmassa kartoitettiin valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävimmät nähtävyydet, aktiviteetit, matkailukohteet, leirintäalueet sekä opastuspaikat yhteistyössä palvelukohteiden viitoituskelpoisuutta suosittelevien tahojen sekä kuntien ja muiden sidosryhmien kanssa. Lausunnonantajina ovat olleet Museovirasto, Metsähallitus, Suomen Leirintäalueyhdistys sekä Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys (SUOMA ry). Lausuntopyyntö lähetettiin myös Uudenmaan taidetoimikunnalle ja Uudenmaan Ympäristökeskukselle, mutta heiltä ei saatu vastausta. Lisäksi nykytilan kartoituksen aikana inventoitiin kaikki Uudenmaan sekä Itä-Uudenmaan opastuspisteet ja inventointien tuloksista tehtiin erillinen raportti Uudenmaan ELY-keskukselle. Koska Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnat yhdistyvät vuoden 2011 alussa, palvelukohteiden maakunnallisen opastussuunnitelma laadittiin samanaikaisesti sekä Uudenmaan että Itä-Uudenmaan maakunnille ja ne käsiteltiin työssä yhdessä. Nykytilan kartoituksen pohjalta on laadittu Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakuntien palvelukohteiden opastusstrategia. Sen päätavoitteina ovat yhteistyön tiivistäminen eri sidosryhmien kesken perustamalla opastuksen yhteistyöryhmä, opastuspaikkojen kehittäminen inventoinneissa havaittujen puutteiden perusteella sekä palvelukohteiden seudullisten suunnitelmien käynnistäminen mahdollisimman pikaisesti. Yhteistyöryhmän tehtävänä on seurata opastusstrategian toteutumista ja sen puheenjohtajana toimii Uudenmaan ELY-keskus.

Musiikkialan ennakointi- ja osaamistarveselvitys

Tämän selvitystyön tavoitteena oli selvittää ja ennakoida, miltä musiikkialan tulevaisuus näyttää ja minkälaista osaamista alalla tarvitaan. Selvitys- ja ennakointityö perustuu tilastoihin, aikaisempiin tutkimuksiin, asiantuntijahaastatteluihin ja työpajoihin. Selvitystyön tilaaja on Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Musiikkiala määritellään selvityksessä laajasti. Siihen sisällytetään koko arvoverkosto, joka toimii musiikin ympärillä, sisältäen myös muut toimialat, jotka hyödyntävät välillisesti musiikkia. Musiikkialaa tarkastellaan elinkeinopoliittisesta ja yrittäjyyden näkökulmasta, eli tarkastelun kohteena on musiikin kautta syntyvä liiketoiminta ja se, miten sen edellytyksiä voidaan tukea. Tutkimuksen kiteytyksenä voidaan todeta, että musiikkialan tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia. Äänitemyynnin tavat ja jakelukanavat ovat monipuolistuneet ja fyysisten äänitteiden myynnin laskun vastapainona live-musiikki sekä lisensointitoiminta ovat kasvaneet voimakkaasti. Meneillään oleva murroskausi rikastuttaa musiikin tarjontaa, käyttöä sekä liiketoimintamalleja, samalla kun fyysisestä äänitteestä irtautuminen avaa mahdollisuuden kehittää uusia vaihtoehtoisia ja toisaalta täydentäviä käyttötapoja perinteisten äänitteiden rinnalle. Musiikkialan ja sen osaamistarpeiden muutoksen keskiössä on ajattelutavan, ansaintalogiikan ja toimijoiden kulttuurin muuttuminen tuotantokeskeisestä ajattelusta kohti palveluliiketoimintaa. Asiakassuhdeajattelu on noussut keskeiseksi samalla kun musiikin arvon käsite muuttuu ja äänitteen omistamisen sijaan arvoa luo enenevässä määrin yhteys artistiin sekä puhuttelevat, aidot tarinat sekä ilmiöt musiikin yhteydessä. Musiikkialan yleinen painopiste on siirtymässä tarjonnasta, eli äänitteiden tekemisestä kysynnän luomiseen eli kiinnostuksen herättämiseen ja musiikkikokemuksen rikastuttamiseen. Muutos tuotantokeskeisestä ajattelusta palvelu – ja asiakaskeskeiseen ajatteluun kyseenalaistaa vallitsevan toiminnan logiikan sekä olemassa olevat rakenteet. Muutoksen taustalla on myös jatkuvasti kehittyvä teknologia, joka digitalisoitumisen myötä on antanut ennen kokemattoman vallan musiikin kuuntelijoille sekä monipuolistanut musiikin tekemisen, kokemisen ja hyödyntämisen mahdollisuuksia, avaten samalla tilaisuuksia uusille yrittäjille.

Selvitys käytöstä poistettujen kaatopaikkojen pinta- ja pohjavesitarkkailusta Uudellamaalla

Tässä selvityksessä on tarkasteltu Uudenmaan vanhoja kaatopaikkoja, joilla on voimassa oleva velvoitetarkkailuohjelma. Kaatopaikkoja on yhteensä 30 ja ne on poistettu käytöstä vuosien 1975–2008 välillä. Kaatopaikoilla käytöstä poistamisen jälkeen tehdyt sulkemistoimenpiteet ovat vaihdelleet jonkin verran ja kaatopaikat ryhmittyvät parhaiten sen mukaan, koska ne on poistettu käytöstä. Sulkemistoimenpiteiden vaatimukset ovat riippuneet kulloinkin voimassa olleesta lainsäädännöstä. Tarkastellut kaatopaikat on jaettu käytöstä poistamisen hetkellä voimassa olleen lainsäädännön mukaan kolmeen ryhmään: ympäristönsuojelulain mukaan suljetut (2000-), jätelain mukaan suljetut (1997–1998) ja jätehuoltolain mukaan suljetut (1975–1996) kaatopaikat. Lisäksi jätehuoltolain aikana käytöstä poistetut kaatopaikat on jaettu neljään ryhmään: yhdyskuntajätteen kaatopaikat, teollisuusjätteen kaatopaikat, kaatopaikan käytöstä poistamisen jälkeen kompostointi- tai maankaatopaikkoina toimineet kaatopaikat sekä kaatopaikan käytöstä poistamisen jälkeen jäteasemina toimineet kaatopaikat. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaatopaikoilla toteutetut sulkemistoimenpiteet vastaavat käytöstä poistamishetkellä voimassa olleita säädöksiä. Oman lukunsa muodostavat ne kaatopaikat, joilla sulkemissuunnitelma on tehty vaatimusten mukaisesti, mutta sen toteutukseen ei vieläkään ole ryhdytty, vaikka kaatopaikka on poistettu käytöstä vuosia tai jopa vuosikymmeniä sitten. Lähes joka toisella tarkastelluista kaatopaikoista sulkemisrakentaminen on vielä kesken. Näistä kaatopaikoista kuudella sulkemista ei ole vielä edes aloitettu. Lisäksi osalla jo suljetuista kaatopaikoista sulkemistoimenpiteet ovat jääneet osittain puutteellisiksi. Ongelmallisinta on ollut kaatopaikkoja ohjaavan lainsäädännön hidas kehittyminen – vaatimukset nykytiedon pohjalta tarpeeksi huolellisiin sulkemistoimenpiteisiin kirjattiin valtioneuvoston kaatopaikkapäätökseen vasta vuonna 1997. Pitkien siirtymäsäännösten vuoksi näitä tarkkoja säädöksiä on vaadittu vasta ympäristönsuojelulain mukaan suljetuilta kaatopaikoilta. Suurin osa Uudenmaan kaatopaikoista on kuitenkin poistettu käytöstä 1990-luvun aikana. Riittämättömät sulkemistoimenpiteet ovat havaittavissa useiden tarkasteltujen kaatopaikkojen jälkitarkkailutuloksissa. Kaatopaikkavesi sisältää rehevöittäviä, happea kuluttavia sekä haitallisia aineita ja yhdisteitä, joiden leviämistä kaatopaikan alapuolisiin vesistöihin ja pohjavesiin ei ole estetty tarpeeksi tehokkaasti. Tämän vuoksi ympäristö- ja terveysriskejä aiheuttavat kaatopaikkojen pinta- ja pohjavesivaikutukset voivat jatkua vuosikymmeniä kaatopaikan sulkemisen jälkeen. Pinta- ja pohjavesivaikutusten merkittävyyden arvioinnissa velvoitetarkkailujen vuosiraportit ja niiden luotettavuus ovat avainasemassa. Tarkkailun lopettaminen on mahdollista, jos useiden tarkkailuvuosien aikana on havaittu laskevat trendit eri aineiden pitoisuuksissa sekä tieto siitä, että kaatopaikka on suljettu asianmukaisesti.

Korttijärjestelmät osana tulonjakoa– Case S-ryhmä ja Kesko

Tutkimuksessa keskitytään osakeyhtiön ja osuuskunnan erilaisiin varainjakotapoihin ja korttijärjestelmien rooliin varainjaossa. Näkökulma tutkimukseen painottuu kuluttaja-omistajan perspektiiviin. Tutkimuksen tavoite on valottaa niitä eroja, joita osuuskunnan ja osakeyhtiön tulonjaossa on, ja kahden eri tapauksen, S-ryhmän ja Keskon, avulla tutkia korttijärjestelmien roolia tässä tulonjaossa.

Virkkeiden ja lauseiden piirteitä edistyneiden suomenoppijoiden teksteissä

Tutkimuksen aiheena ovat edistyneiden suomenoppijoiden virkkeiden ja lauseiden piirteet noin kahden vuoden pituisen tarkastelujakson aikana. Tarkasteltavat piirteet ovat virkkeiden korrektius, pituus ja rakenne sekä lausetasolla lausetyypit. Tutkimusaineistossa on neljä eri tarkasteluajankohtaa. Kolmena ensimmäisenä tarkasteluajankohtana analysoitavat tekstit ovat valvotuissa olosuhteissa kirjoitettuja tenttejä, neljäntenä valvomattomissa olosuhteissa kirjoitettua jotakin muuta tekstilajia. Tutkimuksessa on mukana viisi informanttia, jotka ovat opiskelleet tai opiskelevat parhaillaan Turun yliopistossa suomen ja sen sukukielten maisteriohjelmassa. Heidän äidinkielensä ovat englanti, unkari, japani, liettua ja venäjä. Aineisto on peräisin Turun yliopiston edistyneiden suomenoppijoiden korpuksesta. Toinen vertailuaineisto on itse kokoamani. Tutkimuksen teoreettinen tausta liittyy sekä toisen kielen omaksumiseen että syntaksiin. Toisen kielen omaksumisen teorioista käytän Larry Selinkerin 1970-luvulla kehittämää välikielen teoriaa. Välikieli on muuttuvaa ja siinä ilmenee runsaasti variaatiota. Syntaksin osalta käytän työssäni Ison suomen kieliopin nimeämiä lausetyyppejä. Virkkeiden ja lauseiden piirteitä tarkastellessani käytän myös Hakulisen, Karlssonin ja Vilkunan vuonna 1980 julkaistua kvantitatiivista tutkimusta suomen tekstilauseiden piirteistä. Kaikki informantit täyttävät esimerkiksi Yleisten kielitutkintojen kriteerien määritelmän taitavasta kielenkäyttäjästä. Heidän välillään on kuitenkin suuria eroja. Yksi informanteista tekee jonkin verran virheitä lauseiden ydinjäsenten käytössä, mikä haittaa välillä tekstin ymmärrettävyyttä. Neljän muun informantin virheet ovat enemmänkin epätyypillistä kielenkäyttöä eivätkä juuri haittaa ymmärtämistä. Kirjoituksen korrektius ei kuitenkaan takaa välttämättä sitä, että kirjoittajan teksti olisi lähellä natiivien kirjoittajien tekstiä. Muun muassa käy ilmi, että yhden hyvin korrektia suomea kirjoittavan informantin virkkeet ovat yli 50 %:ssa tenttivastauksista pelkkiä päälauseita ja että hänen virkkeidensä pituuksissa on vain vähän variaatiota, kun taas natiiveilla variaation määrä on suuri. Hänen teksteissään virheiden määrä kasvaa, kun virke koostuu useammasta lauseesta. Vastaavasti toinen, melko paljon pieniä virheitä tekevä informantti kirjoittaa vaihtelevia virkkeitä ja on virkkeiden pituuden ja rakenteen osalta lähempänä natiivia puhujaa. Eri lausetyypeistä intransitiiviset ja transitiiviset lauseet ovat selvästi yleisimpiä kaikkien informanttien teksteissä. Kahdella eniten vielä kehitysvaiheessa olevalla informantilla transitiivisten lauseiden käyttö kasvaa tarkastelujakson aikana ja vastaavasti kopulalauseiden käyttö vähenee. Edistyneimmiltä vaikuttavat kaksi informanttia käyttävät kopulalauseita melko vähän, mikä poikkeaa tenttien osalta selvästi natiivien teksteistä. Eksistentiaalilauseita taas he käyttävät noin 10 prosenttiyksikköä enemmän kuin natiivit. Muita lausetyyppejä kaikki informantit käyttävät hieman. Aineistossa on genetiivialkuisia lauseita, tuloslauseita, kvanttorilauseita sekä yksi ilmiölause. Tarkasteltujen piirteiden pohjalta olen laatinut viisi erilaista oppijanprofiilia. Nämä ovat 1) epätasainen yrittäjä, 2) rohkea ja suurpiirteinen kielenkäyttäjä, 3) edistynyt virheidenkarsija, 4) tarkkuuteen tähtäävä kielenkäyttäjä ja 5) lähes natiivi kielenkäyttäjä.

Osuuspankin tuloksen analysointi ja ylijäämän jako

Osuuspankit ovat jäsenten omistamia yrityksiä, joiden perimmäinen tarkoitus on voiton maksimoinnin sijaan edistää omistajajäsenten hyvinvointia. Tilikauden ylijäämästä osa tarvitaan osuuspankin käyttöön, mutta osuustoiminnan periaatteiden mukaan jäljelle jäävää ylijäämää tulisi jakaa jäsenille suhteessa jäsenen käyttämiin palveluihin. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja ymmärtää, miten ylijäämän jako toteutetaan osuuspankeissa. Ongelman ratkaisemiseksi kerättiin kvalitatiivinen haastatteluaineisto, joka analysoitiin faktanäkökulmasta. Tutkimuksessa selvisi, että ylijäämää jaetaan jäsenille OP -ryhmän yhtenäisen bonustason verran ja loput ylijäämästä jätetään vahvistamaan pankin tasetta. Tutkimuksen perusteella pankit voisivat kehittää bonusjärjestelmäänsä siten, että menestyvät pankit voisivat halutessaan jakaa enemmän ylijäämää jäsenilleen.

Partikkelit, niiden käyttö ja paikka lauseessa edistyneiden suomenoppijoiden kirjoituksessa

Pro gradu -tutkielmani käsittelee partikkeleita edistyneiden suomenoppijoiden kirjoituksessa. Tavoitteenani on selvittää, kuinka paljon ja millaisia partikkeleita edistyneet suomenoppijat käyttävät kirjoituksessaan sekä millaisissa lauseasemissa partikkeleita esiintyy heidän teksteissään. Tutkimus kuuluu suomi toisena kielenä -alaan. Se käsittelee suomen kielen syntaksia ja semantiikkaa. Tutkimus on osa Turun yliopiston Edistyneiden suomenoppijoiden korpus -tutkimushanketta, joka on käynnissä suomen kielen oppiaineessa. Tutkimuksen aineistona on korpukseen kuuluvia edistyneiden suomenoppijoiden kirjoittamia tenttivastauksia ja muiden tekstilajien tekstejä. Tekstejä on yhteensä seitsemältä informantilta. Tutkimuksessa selviää, että edistyneet suomenoppijat käyttävät partikkeleita pääasiassa odotuksenmukaisilla paikoilla lauseessa. Vain 9 % kaikista käytetyistä partikkeleista sijaitsee epäodotuksenmukaisella paikalla. Partikkelien paikan valinta näyttää olevan yhteydessä oppijankielen sujuvuuteen: sujuvimmat kirjoittajat käyttävät partikkeleita odotuksenmukaisemmilla paikoilla kuin sujuvuuden suhteen heikommat kirjoittajat. Tutkimuksessa selviää myös, että partikkelien käytössä on suurta yksilökohtaista vaihtelua. Eniten partikkeleja käyttävällä informantilla on 192 virkkeessä 228 partikkelia, vähiten käyttävällä 63 partikkelia samassa määrässä virkkeitä. Partikkelien määrällä ei näytä olevan selvää yhteyttä oppijankielen sujuvuuteen. Edistyneet suomenoppijat käyttävät partikkelityypeistä ylivoimaisesti eniten fokuspartikkeleita. Toiseksi eniten on konnektiiveja. Modaali- ja sävypartikkeleja on aineistossa niukasti. Eniten käytetyt oppijankielen partikkelit ovat samoja kuin äidinkielisten puhujien yleisimmät partikkelit Parole-korpuksen mukaan. Epäodotuksenmukaisella paikalla sijaitsevia partikkeleita on suhteellisesti eniten verbinetisessä asemassa tai aivan lauseen alussa. Suurin osa kaikista partikkeleista sijoittuu loppukenttään, ensimmäisen verbinosan jälkeisiin asemiin. Lauseen loppupuolella olevat partikkelit ovat todennäköisemmin odotuksenmukaisilla paikoilla kuin lauseen alkupuolella olevat.

Arvoperusteinen hinnoittelu työvälineteollisuudessa - mahdollisuudet ja haasteet

Tutkimuksessa selvitetään miten työvälineiden valmistajat käyttävät arvo-perusteista hinnoittelua teknologiaosaamisen palvelutuotteissa ja mikä vaikuttaa siihen, että sitä käytetään tai ei käytetä. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään markkinoinnin ja laskentatoimen kirjallisuuteen palveluliiketoiminnan, asiakasarvon ja arvoperusteisen hinnoittelun osalta. Palveluliiketoimintaa avataan nimenomaan teollisuuden palveluliiketoiminnan näkökulmasta. Asiakasarvoa puolestaan käsitellään näkökulmina missä asiakasarvo muodostuu ja ketkä sitä luovat. Arvoperusteista hinnoittelua tarkastellaan lähtökohtana sen erityispiirteet asiakkaan ja myynnin suhteen sekä esitetään arvoperusteisen hinnoittelumallin käytön esteitä ja hyötyjä. Empiirisessä osiossa tutkitaan miten Työvälineiden valmistajien toimiala-ryhmän jäsenet käyttävät omissa palvelutuotteissaan arvoperusteista hin-noittelua. Aineisto kerättiin web-kyselyn avulla. Tutkimuksessa nousi esiin, että kyseistä hinnoittelumallia on alettu käyttää joissakin palveluissa. Koetut hyödyt ja esteet osoittautuvat olevan paljolti samat kuin aikaisemmassa tutkimuskirjallisuudessa on havaittu. Suurimpina hyötyinä nähtiin pysyvämmät asiakassuhteet, suurempi voittomarginaali ja positiivinen pakko perehtyä asiakkaan ansaintalogiikkaan. Suurimpina esteinä koettiin palvelusta syntyvän arvon määrittämisen vaikeus ja sen viestiminen asiakkaalle sekä asiakkaan haluttomuus sitoutua pitkiin sopimuksiin.

Kirurgisten potilasohjeiden laatu ja valmius tukea voimavaraistavaa potilasohjausta sekä infektioiden torjuntaan liittyvä sisältö

Hoitotyössä infektioiden torjunnan painopistealueena on ollut lisätä potilaiden osallistuvuutta voimavaraistavalla potilasohjauksella. Potilasohjauksen apuna käytetään usein kirjallisia potilasohjeita, joiden rakenne ja laatu tulee olla hyvä. Lisäksi potilasohjeiden tulee omata valmiuksia tukea voimavaraistavaa potilasohjausta. Kirjalliset potilasohjeet ovat hyvä potilasohjauksen keino, mutta systemaattinen tieto potilasohjeiden laadusta, valmiuksista tukea voimavaraistavaa potilasohjausta sekä infektioiden torjunnan sisällöstä puuttuu. Tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida Suomen yliopistosairaaloiden kirurgisten potilasohjeiden infektioiden torjuntaan liittyvää sisältöä. Lisäksi oltiin kiinnostuneita potilasohjeiden laadusta hyvien kirjallisten potilasohjeiden ominaispiirteiden toteutumisessa sekä potilasohjeiden valmiuksista tukea voimavaraistavaa potilasohjausta. Tutkimuksen aineistona oli viiden yliopistosairaalan kirurgisille aikuispotilaille tarkoitetut potilasohjeet (N = 237). Organisaatioittain joka viides potilasohje (n = 50) analysoitiin potilasohjeiden laadun osalta sisällönerittelyllä ja aikaisemmin kehitetyn mittarin avulla (Salanterä ym. 2004). Deduktiivisella sisällönanalyysillä analysoitiin potilasohjeiden valmiuksia tukea voimavaraistavaa potilasohjausta, jonka ulottuvuuksien esiintyvyyden arviointiasteikko oli kehitetty tätä tutkimusta varten. Induktiivisella sisällönerittelyllä analysoitiin infektioiden torjuntaan liittyvä sisältö. Potilasohjeiden laadussa oli paljon vaihtelua, ja vain 36 % (n = 18) potilasohjeista oli julkaistu viimeisen kolmen vuoden (2010–2012) aikana. Potilasohjeet olivat ulkoasultaan selkeitä ja johdonmukaisia, jolloin kirjallisten potilasohjeiden ominaisuuksista parhaiten toteutuivat ulkoasun sekä kielen ja rakenteen ominaisuudet. Potilasohjeet kuvasivat toimenpidettä ja siitä selviytymistä, antaen parhaiten valmiuksia tukea toiminnallista ja bio-fysiologista selviytymistä potilasohjauksella. Infektioiden torjuntaan liittyvä sisältö oli pääasiassa esitetty epäsuorasti toisen asian kautta. Infektioiden syntyyn tai torjuntaan ei viitattu, vaan asiaa tarkasteltiin muusta näkökulmasta esimerkiksi ylipainon ja ihon kunnon osalta. Yleisin infektioiden torjuntaan liittyvä sisältö koski käsihygieniaa, vaikka sen toteuttamista ei opastettu tai ohjeistettu. Tutkimus tarjoaa lähtökohdan kehittää potilasohjeiden infektioiden torjuntaan liittyvää sisältöä sekä potilaan osallistuvuuden lisäämistä. Erityisesti tulisi kehittää potilaan osallistuvuuden tukemista voimavaraistavalla potilasohjauksella. Jatkotutkimuksena tulisi kartoittaa potilaiden tarpeet infektioiden torjunnan sisällöstä sekä kehittää kansallinen ohjeistus potilasohjeiden infektioon torjuntaan liittyvästä sisällöstä ja rakenteesta.